Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Radiopuhelin kirjoitti:
Uutinen kirjoitti: Toisen todistajan, Kaarikatu kuuden kohdalle vuonna 1996 jääneen henkilön muistikuvat ovat olleet alusta saakka niin hataria, että hänen kertomuksestaan ei voi päätellä varmuudella sitä, kuinka monta matkustajaa taksissa oli.
Oonko nyt ihan hakoteillä, mutta siis välttämättä taksissa ei ollut kuin Mallat ja yksi matkustaja joka jäi aiemmin pois?
Taksikuski todisti autossa olleen Mallatin lisäksi 2 miestä liikkeelle lähtiessä. Toinen miehistä jäi pois (Kaarikadulla ilmeisesti ja hemmetinmoisessa kännissä) ja Mallat ja toinen mies päätepisteellä. Tässä vain todetaan se että tuo aiemmin jäänyt mies oli niin kännissä ettei hänen muistikuvaansa taksissa olleiden määrästä voi luottaa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Radiopuhelin
Theo Kojak
Viestit: 1182
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2012 12:06 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Radiopuhelin »

Sitä vaan mietin että onkohan muitakin todistajia kolmannesta matkustajasta kuin taksikuskin todistus, kun ensimmiseksi kyydistä jääneen muistikuvaan matkustajamäärästä ei voi luottaa

Tovi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 22, 2015 12:18 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Tovi »

Mikähän on poliisin arvio kuolinajasta? Taksista nousemisen ja löytymisen väli kun on neljä ja puoli tuntia.
perusasiamies kirjoitti:Onkohan tuossa ollut joku valvontakamera, kun poliisi on niin varma, ettei todistaja voinut olla siellä missä väitti?
Silloinen taksitolppa kyllä sijaitsi kahden pankin välissä, joista toinen (ainakin nykyään, muistaakseni jo silloin) on aivan kohdalla.

lammas1
Martin Beck
Viestit: 769
Liittynyt: Pe Loka 31, 2014 11:36 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja lammas1 »

Onkohan tästä henkilöstä kuva, vai onko useampi ihminen kertonut nähneensä tuntematoman ihmisen Nokian keskustassa?
Viittaan tähän lainaukseen;- Taksissa ollutta kolmatta matkustajaa ei ole tavoitettu, Kinnunen sanoo

Poliisin mukaan Nokian keskustassa on tuohon aikaan nähty henkilö, jota kukaan ei ole tunnistanut.

- Sama henkilö on mahdollisesti noussut taksiin, Kinnunen sanoo.


Minkähän takia ei tuntomerkkejä/kuvaa enää julkasta tästä henkilöstä?

perusasiamies
Roger Murtaugh
Viestit: 880
Liittynyt: Ke Maalis 18, 2015 8:12 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja perusasiamies »

poepporoo kirjoitti:^No poliisihan tuossa totesi, että nykyään ajattelevat, ettei mitään jatkoja ehtinyt välttämättä tapahtuakaan? Miksi jankkaat jatkoista silti?? Tappo olisi tapahtunut melko heti/pian taksin saavuttua sinne, missä viimeisetkin jäi kyydistä pois. Hetken mielijohteesta tehty tappo? Ja kyllä kolmas mies on varmasti aivan totta, eikä kukaan ole väittänytkään häntä mielikuvituksen tuotteeksi. Tuskin taksarilla olisi pokkaa alkaa syyllistämään tuulesta temmaten ketään kyydissä ollutta matkustajaa. Ehkä on vain kertonut, miten asiat olivatkin, siihen saakka kun Markku ja kolmas mies jäivät kyydistä. Mutta mitä ehkä hänen itsensä puolelta on tapahtunut sen jälkeen, on saattanut jättää kertomatta..
Olet varmaan oikeassa tuossa, että mitään jatkoja ei koskaan tapahtunut. Lopetan jankkaamisen. Kuten sanoit, poliisikin pitää todennäköisempänä, että Mallat ei missään asunnossa käynyt taksimatkan jälkeen. Nuo jatkot kyllä monimutkaistavat asioita vain turhaan. Jos Mallat olisi kuollut jatkoilla, niin ei hänen ruumistaan olisi kyllä kannattanut asunnosta kantaa tuohon löytöpaikkaan. Ja toisaalta ei ole mitään järkeä siinä, että joku lähti jatkoilta Mallatin perään.

Hejacissa on perin mielenkiintoista tietoa, että taksi olisi ollut ensin matkalla kohti Mallatin kotitaloa, mutta tehnyt u-käännöksen jostain syystä. Yritin keksiä hypoteettista tapahtumienkulkua tapaukseen, jolloin keksin seuraavaanlaisen spekulaation:

Mallat on yrittänyt iskeä Nokian keskustassa tätä kolmatta taksissa matkannutta henkilöä. Mallat on saanutkin kolmannen henkilön mukaansa tarkoituksena mennä Mallatin kotiin jatkoille. Taksista ensimmäisenä poisjäänyt mies tuli kyytiin vain sen takia, kun asui Mallatin kanssa samalla suunnalla. Ensimmäinen henkilö jäi pois kyydistä, ja taksi jatkoi matkaa kohti Mallatin kotia. Kolmas henkilö on kuitenkin tullut katumapäälle jatkoista Mallatin kotona, ja käskenyt kuskin ajaa hänet kotiinsa toiselle puolen Nokiaa. Tarkkaa osoitetta kolmas henkilö ei ole antanut taksikuskille, jottei Mallat saisi sitä selville. Taksi tekee u-käännöksen.

Taksi ajaa grillille, jolloin kolmas henkilö kiiruhtaa pois taksista tarkoituksena karistaa Mallat kintereiltään. Mallat ei kuitenkaan hyväksy, että hänen iskuyrityksensä valuu hukkaan, vaan maksaa taksin nopeasti ja lähtee kolmannen henkilön perään. Mallat tavoittaa kolmannen henkilön grillin liepeiltä, jolloin kolmannelta henkilöltä palaa käpy. Hän surmaa Mallatin puolivahingossa.

Lopulta kolmas henkilö kantaa Mallatin sinne kävelytielle, jottei ruumista löydettäisi aivan heti samantien. Tällöin kolmannelle henkilölle jää aikaa mennä kotiinsa ja valmistella omaa alibiaan.

Tovi
Neuvoja-Jack
Viestit: 515
Liittynyt: Su Marras 22, 2015 12:18 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Tovi »

Ratkeamatta tämä jää.... ikävä kyllä. Tuo syyteajan pidennyskin on tullut lakiin joskus 10 vuotta sitten, eikä sitä näin ollen voi soveltaa tälläiseen aikasemmin tehtyyn rikokseen.
Nokian keskustaan tuli kuukausi sitten valvontakamera, poliisin esittelyjutussa se kuvaa juurikin sattumalta tuota baarin ja taksitolpan suuntaa mistä seurue lähti liikkeelle.

Kuva

https://www.facebook.com/SiSupoliisilai ... =3&theater

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Tapossa saisi kyllä tuo vanhenemisaika olla pidempi, esim. 40 vuotta.

ManInBlack
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Maalis 30, 2016 11:30 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja ManInBlack »

On kyllä erittäin mielenkiintoinen ja surullinen tapaus. Todella valitettavaa, jos syyllistä/syyllisiä ei saada tuomiolle maallisen tuomioistuimen eteen. Tuli käytyä Mallatin haudalla, kun alkaa vuosipäivä olemaan käsillä.
Liitteet
Mallat3.jpg
Mallat3.jpg (76.09 KiB) Katsottu 4290 kertaa

Bataille
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Su Huhti 03, 2016 5:07 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Bataille »

Törmäsin Kalevan nettisivuilla tätä tapausta koskeneeseen juttuun. Ilmeisesti asiaa otetaan nyt esille, kun tuo 20 vuotta tulee kohta täyteen.

Mielenkiintoni heräsi ja googletin nimen. Muistan hämärästi joskus jostain kuulleeni tapauksesta aiemminkin ja sitten unohtanut. Lueskelin tämän viestiketjun kokonaan tässä lävitse ja onhan tämä harmillisesti jäämässä ratkaisemattomaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/se ... in/724233/

Yllä tuo kalevan juttu, josta käy hyvin ilmi, millainen Mallat ihmisenä oli. Vihamiehiä ei siis suoranaisesti löytyne.

Perustaen täällä aiempaan jo käytyyn keskusteluun heitän oman versioni tapahtumien kulusta.

Mallat siis nousi kahden muun henkilön kanssa taksiin ravintolan edestä. Jos taksikuski ei valehtele, niin tämän pitäisi olla selviö. Etupenkkiläisen jäätyä kyydistä, jatkoivat Mallat ja mysteerimies päätepisteeseen, joka ei ollut kummankaan tarkka osoite. Tämä mielestäni viittaa juuri siihen, että kotiosoitteeseen ei jostain syystä haluttu perille ajaa, vaan jäätiin sopivan matkan päähän.

Oma versioni tästä eteenpäin on, että Mallat ja mysteerimies jatkoivat jälkimmäisen majapaikkaan, jossa vietettiin jatkoja. Jotain jatkoilla tapahtui, joka johti siihen, että mysteerimies ryhtyi pahoinpitelemään Mallattia.
Pahoinpitely joko keskeytyi itsestään, tai Mallat onnistui pakenemaan paikalta. Mallat on poistunut paikalta yksin ja tuupertunut sitten matkalla ja menehtynyt niille sijoilleen.

Jatkoilla mahdollisesti nautittiin jotain päihteitä ja ehkäpä Mallat ei päihtymystilan, väsymyksen ja pahoinpitelystä johtuneen shokkitilan vuoksi kyennyt suoraan löytämään apua lähistöltä. Todennäköisesti pyrkimys oli päästä "turvaan" ja siksi suuntasi alitajuisesti kohti isoa tietä/kirkonkylää/kotiaan.

En usko surmanteon tapahtuneen pyörätiellä, koska uhri löytyi noinkin näkyvältä paikalta. Oliko paikalla kamppailun jälkiä? Lunta ei tuohon aikaan välttämättä Nokian korkeudella enää ole ollut. Löytyikö lähistöltä mitään mikä viitaisi" kuoleman kamppailuun". Todennäköisesti ainakin pyörätien reunustat on suhteellisen likaiset talven jäljiltä. Väkisin jää selvät jäljet, jos niissä on joku pyörinyt, kaatuillut tms.

Joku täällä ehdottikin ottamaan selvää, onko lähialueilla irtisanottu vuokrasopimuksia tuon ajankohdan jälkeen. Löytisikö sieltä jotain, tai no, ehkäpä nekin on jo tutkittu.

Koppakuoriainen
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: La Elo 01, 2015 2:41 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Koppakuoriainen »

Poliisi osannee vammojen ja ruumiin löytöpaikan perusteella arvioida onko Mallat saanut kuolettavat vammat löytöpaikassa, onko kuollut Mallat siirretty löytöpaikkaan tai onko Mallat voinut pahoinpitelyä paetessaan tuupertua noille sijoille. Lisäksi on vielä se mahdollisuus, että pahoinpitely on alkanut toisaalla, Mallat on päässyt henkihieverissä karkuun, mutta tappaja on tavoittanut Mallatin ja viimeistellyt tekonsa löytöpaikassa.

Paikka on siis voinut määräytyä pelkästään sen mukaan mihin suuntaan Mallat on paniikissa päätynyt pakenemaan ja kuinka pitkälle kunto on riittänyt (joko kuolettavasti vammautuneena tai tappajaansa paeten).
MURHA.INFO - Suomen johtava rikosaiheinen avohoitoportaali

perusasiamies
Roger Murtaugh
Viestit: 880
Liittynyt: Ke Maalis 18, 2015 8:12 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja perusasiamies »

Tämä ja huominen on ilmeisesti vielä armonaikaa syytteen nostamiseksi. Pidän edelleen peukkuja pystyssä, että poliisilla on jokin ässä hihassa.

Minä en myöskään usko, että Mallat surmattiin siinä löytöpaikalla. Tällöin kolmannen miehen olisi pitänyt seurata uhria, ja en ole oikein keksinyt uskotavaa skenaariota siihen. Haavoittuneena en usko uhrin kävelleen löytäpaikalle myöskään.

Minusta muutamat seikat viittaavat siihen, että Mallat halusi jatkot, mutta kolmas mies ei. Nähdäkseni uskottavin selitys sille, että taksi ei ajanut kolmannen miehen kotiovelle on se, että kolmas mies ei halunnut paljastaa kotiosoitettaan Mallatille. Tämä viittaa ensinnäkin siihen, että kolmas mies ja Mallat eivät olleet tuttuja etukäteen, tai ainakaan Mallat ei ollut käynyt aiemmin kolmannen miehen kotona. Toisekseen tuon kotiosoitteen paljastamattomuus viittaa siihen, että kolmas mies yritti karistaa Mallatia perästään. Tätä teoriaa tukee myös vahvasti se taksikuskin havainto, että kolmas mies poistui taksista aikaisemmin ja lähti kävelemään jo poispäin, kun Mallat jäi vielä maksamaan taksia.

Veikkaisin siis, että surman motiivi on niinkin typerä kuin tuo riita siitä, että toinen halusi jatkot ja toinen ei. Aika pian taksikyydin jälkeen kolmannelta mieheltä paloi käpy Mallatin seuraamiseen, jolloin tämä mukiloi Mallatin kuoliaaksi. Kolmas mies kantoi sitten Mallatin ruumiin parin sadan metrin päähän grilliltä siihen kävelytielle voittaakseen muutaman tunnin aikaa.

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Tai sitten riidan syynä on ollut se, että Mallat on vaatinut osaa taksimaksusta mieheltä, jonka kanssa saapui tuohon paikkaan, missä poistuivat. Miehen tavoitettuaan on Mallatille käynyt selväksi, ettei jatkoja olekaan. Hänet oli narutettu maksamaan vain taksi. Eli Mallat on pyytänyt näin ollen osaa maksusta tuolta mieheltä, ja on syntynyt käsirysy, jonka seurauksena uhri kuolee.
Onhan sitä ihmishenkiä mennyt vähemmästäkin syystä.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

Bataille
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Su Huhti 03, 2016 5:07 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Bataille »

En itse usko tuohon teoriaan, että uhri olisi raahattu tuohon löytöpaikkaan. Tuskin ainakaan ajatuksena on ollut, että sillä voitetaan muutama tunti aikaa.

Pyörätien molemmin puolin lienee pusikkoa, puita yms kasvustoa. Miksi ei raahaa samantien johonkin pois yleiseltä kulkuväylältä. Pyörätieltä uhrin löytää heti ensimmäinen ohikulkija, joka tässä tapauksessa oli siis tuo koiran ulkoiluttaja. Yhtä hyvin siitä olisi saattanut kulkea joku heti tapahtuneen jälkeen.

Uskon, että uhri on hyvinkin saattanut kyetä kulkeutumaan yksin tuolle löytöpaikalle. Käsittääkseni tässä ei olla varsinaisesti oltu "haavoittuneena", eli ei ole vuodettu verta. On mennyt kylkiluita/rintalastaa kasaan, kun on ilmeisesti päällä hypitty, tai potkittu maassa. Sisäisten kuolettavienkin vammojen kanssa voi kyetä virkoamaan sen verran, että on voinut poistua paikalta (asunnosta), kun siihen on tullut mahdollisuus. Ehkäpä tekijä on sammunut ja Mallat on taistellut itsensä jaloilleen ja poistunut paikalta.

Kunpa olisi kyennyt tielle asti tuosta raahautumaan. Siitä varmaan autoja on ohi mennyt. Uhrihan ilmeisesti ehti ehkä olla kuolleena mahdollisesti useamman(1-3) tunnin? korjatkaa toki, jos olen väärässä.

Rikospoliisi
Scooby-Doo
Viestit: 28
Liittynyt: To Touko 10, 2012 3:49 pm

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Rikospoliisi »

Mallatin surmajuttu vanhenee tulevana yönä. Lauantaina on tullut poliisille vihje, jonka johdosta on suoritettu pidätys ja tänään kuulustellaan vielä viimeiseen asti mahdollista tekijäkandidaattia. Poliisin käyttämät pakkokeinot asettuvat vähintäänkin erikoiseen valoon tapauksen suhteen.

Uskoisin, että tässäkin vedetään kyllä vesiperät pahasti.

Linkki Iltasanomien uutiseen: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 51710.html

Martti
Martin Riggs
Viestit: 630
Liittynyt: La Elo 06, 2011 10:30 am

Re: Markku Mallatin surma Nokialla 1996

Viesti Kirjoittaja Martti »

Ei tainnut selvitä. Lisää tietoa hetken kuluttua.

Ilta-Sanomat kirjoitti:Viime hetken kiinniotto ei johtanut läpimurtoon.

Lisää asiasta hetken kuluttua.
Iltalehti kirjoitti:Sisä-Suomen poliisi on lopettanut 20 vuotta sitten tapahtuneen kunnallispoliitikko Markku Mallatin henkirikoksen tutkinnan.


Tampereen poliisi jatkoi Markku Mallatin henkirikoksen tutkintaa koko menneen viikonlopun ja tämän päivän.

Poliisi sai lauantaina tiedon nokialaisesta miehestä, joka olisi tiedon ilmoittajan mukaan vuonna 2002 kertonut osallisuudestaan Mallatin henkirikokseen. Ilmoittaja uudisti kertomuksensa kuulusteluissa sunnuntaina. Sen lisäksi poliisi on kuullut ja puhuttanut muita samaan teemaan liittyviä henkilöitä.

Poliisi tavoitti myös mainitun nokialaisen, hieman alle 40-vuotiaan miehen. Häntä kuultiin epäiltynä asiassa. Hän piti mahdollisena, että on saattanut jotakin asiasta puhuakin. Puheiden motiivi ei kuulusteluissa selvinnyt.

Hän kuitenkin kiisti syyllistyneensä rikokseen. Poliisin ja syyttäjän yhteisessä palaverissa todettiin, että esitutkintamateriaali ei sisällä riittävästi näyttöä syytteen nostamiseksi.

Uudelleen vuonna 2013 aloitetun esitutkinnan aikana poliisi on selvittänyt, että aiemmissa kuulustelukertomuksissa ja puhutuksissa on kahden muun miehen osalta ollut sellaisia ristiriitaisuuksia, joiden perusteella miehiä on tutkinnan aikana kuultu asiassa epäillyn asemassa. Ensimmäinen miehistä on noin 50-vuotias ja toinen yli 60-vuotias nokialainen.

Heidän kuulusteluissaan ei saatu yksiselitteistä selvyyttä aiempien kertomusten ja eräiden muiden seikkojen välisiin ristiriitaisuuksiin.

- Markku Mallatin henkirikoksen tutkinta päätetään, koska rikos vanhentuu rikoslain säännöksen perusteella. Rikoksen vanhentuessa ei asiassa voida enää pitää ketään epäillyn asemassa, rikoskomisario Jari Kinnunen kertoo.

Rikoslain mukaan vanhentumisaika päättyy rikoksen alkamispäivää edeltävän vuorokauden päättyessä. Mallatin surma tapahtui 5.4.1996, joten lain mukaan tako vanhenee 04.4.2016 klo 24.00.

Poliisi kiittää kaikkia niitä, jotka ovat tutkinnan aikana ilmoittaneet tiedossaan olleita seikkoja poliisille ja siten edistäneet rikoksen tutkintaa. Samalla tutkinnanjohto ja tutkintaan osallistuneet pahoittelevat sitä, että asiaa ei saatu ratkaistua niin, että omaiset olisivat saaneet asiassa heille kuuluvaa oikeutta.
Sepä siitä sitten, jossain joku voi hengähtää ensi yönä.... Hän on selvinnyt ainakin maallisesta tuomiosta, tiedä sitten miten elämä muutoin on kohdellut ja onko asia tekijää vaivannut.

Vastaa Viestiin