Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tuo on aika metka, että kirje on aloiettu tavallaan Savon murteella Hyvee iltaa.

Tietty, savolainenhan sanoisi kait hyvvee ilitoo, tai siihen mallin.

Sitten tuo Peuramaa on kirjoitettu aivan oikein, sillä vaikka itsekin olen espoosta ja Peuramaalle ei meiltä ole kuin muutama kymmenen kilometriä, tuppasin kirjoittamaan Peuramaan useimmiten pieleen Peuranmaa.

Se tuppaa tulemaan vieläkin puheessa, jos menemme sinne laskettelemaan tai golffaamaan ja minua saaa oikaista siitä sanonnasta usein.

Miten sitten taipuu vieraspaikkakuntalaiselle Peuramaa suuhun.

Siihen aikaan oli Peuramaa kesä ja syysaikaan hiljainen, kun Golf ratoja ei siellä vielä ollut, sillä ne rakennettiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Oliko se niin, että tämä uhri olisi silloin käynyt siellä Peuramaalla kuitenkin, vatakkaisista tiedoista poiketen, mutta ei nähnyt siellä mitään hinattavaa, en ole ihan varma, mutta näin muistaisin tapahtuneen.
system1
Alibin satunnaislukija
Viestit: 67
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 10:15 pm

Viesti Kirjoittaja system1 »

Eikös tuossa kirjeessä lue hinausauto? Eikä hinausautoa.. Ainakin minun silmään se näyttää kysymysmerkiltä.

Toisaalta ota tuosta selvää ja lause jatkuu kuitenkin pienellä kirjaimella seuraavassa sanassa.
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Patricia C. Itämaa kirjoitti:"Hyvee Iltaa

Tarvittaisiin hinausautoa Peuramaalla.
asuntoauto, MB. Tulen vaimoni kanssa
paikalle klo 23.30 ja odottelemme hinausautoa siellä.
Meidät pitäisi hinata Malmin Veholle
Terveisin

Matti Paananen"

Tässä tuo viesti. No minusta tuota hinausta on jankattu tuossa vähän liikaa,vaimo tarkoittaa varmaan aivan muuta kuin vaimoa ainakin.Kellon aika on todella outo johonkin hinaushommiin

Huomatkaa että alkuperäisessä viestissä on alleviivattu ainakin ell ja MA
(tajuaako joku tuosta mitään)

Mielestäni odottelen-sana on korjattu jälkeenpäin odottelemme...?
Paanasen_kirje.jpg
Paanasen_kirje.jpg (37.84 KiB) Katsottu 4058 kertaa
Muutamia huomioita:

Mielestäni käsiala on nuoren, miespuolisen henkilön käsialaa.

ell ja ma voivat olla salakieltä, jossa on jokin hämäräbisneksiin liittyvä peitelty uhkaus. Jos vaimo oli ihmetellyt tapaamisaikaa tai kirjettä sukulaisten kuullen, niin mies vain teeskenteli, ettei tiennyt siitä mitään.

Voisiko ma olla maanantai? Viestin merkitys voisi olla niinkin yksinkertainen kuin 'siellä (siis tavallisessa paikassa), maanantaina klo 23:30'. Tai 'tänä iltana Malmilla ell:ssä (mikä ell voisi olla?) klo 23:30'.
Every ship must sail a world.
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tuli mieleen myös, että kirje on voitu kirjoittaa sillä huonommalla kädellä, ettei uhri, tai kukaan kirjeen lukija tunnista käsialaa.

Kokeilin itse kirjoittaa vasemmalla kädellä ja melkoisen huonon käsialan sillä sai, mutta samalla tavalla luettavan sillä varjolla, ettei siitä kyllä normaalia kirjoitustani tunnista.
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1864
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

ell on lyhenne ainakin eläinlääkäristä,mutta aika kaukaa haettu tässä tapauksessa.Vai onko?Ehkä Malmin Veho tarkoittaa vain Malmille johonkin tuttuun paikkaan..mistäpä minä tiedän kun en tunne paikkoja vaan tuleeko jotain mieleen.
Ehkä vasemmalla kädellä kirjoittaminen tulisi kyseeseen,mutta harjaantumaton pyyhkisi kädellään tekstin samontein,kuitenkin nimikirjoitus lähtee sen verran yläviistoon,että mahdollistahan se on.
Toki voi olla ihan normaalistikin vasenkätinen henkilö.

"Hyvee" on kyllä outo ilmaisu,ei sovi oikein mihinkään murteeseen,sisältyykö siihen sitten jotain jo..vee?

Yksi juttu on ainakin oleellinen,jos nyt kuvitellaan että sinä kirjoittaisit ihan tavallisen hinausapupyynnön jollekulle.Niin varmaankin kirjoittaisit vain että "hinattava asuntoauto",miksi tuossa MB on lisätty siihen perään,ei kai merkin mainitseminen ole normaalisti tarpeen...

Tulee aivan jotkut autovarkaudet tms. mieleen,toki voin olla väärässä.Eli onko kyse jostain hämärähommista kuitenkin.
Totuus on tarua ihmeellisempää
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Hessu52 kirjoitti: Miten sitten taipuu vieraspaikkakuntalaiselle Peuramaa suuhun.
Varmaankin Peuramaa, jos oletetaan, että nämä vieraspaikkakuntalaiset keksivät tuon nimen kartasta, tienviitasta tai osoitteesta, joissa se todennäköisesti lukee oikein. Paikkakuntalaiset itse puolestaan oppivat nimen oletettavasti joltain toiselta paikkakuntalaiselta ("se asuu siinä Peuramaalla"/"siinä Peuramaan Shellillä"), sen sijaan että lukisivat sen osoitteesta tai muualta, jolloin nimen oikea muoto ei välttämättä selviä lainkaan.
A
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:59 pm

M

Viesti Kirjoittaja A »

Patricia C. Itämaa kirjoitti:Ehkä Malmin Veho tarkoittaa vain Malmille johonkin tuttuun paikkaan..mistäpä minä tiedän kun en tunne paikkoja vaan tuleeko jotain mieleen.
Veho on Mersuja myyvä autoliike / huoltamo.

Jotenkin sellainen tunne, että tähän tapaukseen saattaisi olla sotkeutunut isompikin joukko. Lehdistössä ja harrastajien piireissä spekuloitu mahdollisuus palkkamurhasta ei minusta tunnu lainkaan mahdottomalta ajatukselta. Joku "tiesi" aikanaan kertoa Suomi24:n palstalla (jonka informaatioarvo vastaa etenkin nykyisin lähinnä perseenpyyhkypaperia), että homman hoiti 'pari hörhöä', jotka olisivat tätä nykyä tulleet itsekin hoidelluiksi. Toisaalta tuollainen tekotapa ei tule ensimmäisenä mieleen, jos joku on tarkoitus pistää siististi päiviltä välikäden kautta. Ja edelleenkin pistää miettimään, oliko sattumaa, etteivät Andersonin kouluikäiset jälkeläiset olleet kotona tapahtuma-aikaan.
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1864
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Re: M

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

A kirjoitti:
Patricia C. Itämaa kirjoitti:Ehkä Malmin Veho tarkoittaa vain Malmille johonkin tuttuun paikkaan..mistäpä minä tiedän kun en tunne paikkoja vaan tuleeko jotain mieleen.
Veho on Mersuja myyvä autoliike / huoltamo.

.
Tottakai minä nyt sen tiesin,mutta tarkoitinkin vain että tuskin sitä viestissä tarkoitettiin koska siinä tuntui olevan monta asiaa muuten korostettuna.Ajattelin vain jotta jos sieltä Peuramaalta piti kuljettaa malmille joku,mikä tai jotain?
Totuus on tarua ihmeellisempää
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Tuo Malmi vähän ihmetyttää, sillä olisihan noita Vehja ollut lähempänäkin, sillä esimerkiksi vakuutusyhtiö ei korvaa vakuutuksen piikkiin hinatusta autosta, kuin lähimpään merkkikorjaamoon.

Pitäjänmäellä olisi ollut Vehon korjaamo lähempänä ja olisi noita ollut pari muutakin, mutta ei tule heti mieleen.

Jos siinä askarissa olisi sitten mennyt jotain "kabiinin" puolelta rikki, niin niille olisi ollut omat korjaamonsa, siis miksi juuri Malmin veho?
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Patricia C. Itämaa kirjoitti: "Hyvee" on kyllä outo ilmaisu,ei sovi oikein mihinkään murteeseen,sisältyykö siihen sitten jotain jo..vee?
Voisi olla ihan sisäpiirin juttu, ilmaus, josta yrittäjä heti tiesi kuka on kyseessä - ei ainakaan kukaan Martti Paananen.
Every ship must sail a world.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

ABC kirjoitti:
Patricia C. Itämaa kirjoitti: "Hyvee" on kyllä outo ilmaisu,ei sovi oikein mihinkään murteeseen,sisältyykö siihen sitten jotain jo..vee?
Voisi olla ihan sisäpiirin juttu, ilmaus, josta yrittäjä heti tiesi kuka on kyseessä - ei ainakaan kukaan Martti Paananen.
Tai sitten kyseessä on täysin epäolennainen asia. Eräälle pääkaupunkiseutulaiselle ystävälleni on jostakin pinttynyt tapa "morotella", vaikkei juurikaan ole aikaansa Kehien ulkopuolella viettänytkään. :roll:
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Kyl tää saattaa hyvinkin olla "salakirje". Jos ei olis, niin miksi tämä "Matti Paananen" ei olisi ilmoittautunut poliiseille. Varmasti hänen perään on kyselty. Jos ei oo tässä murhassa mukana, niin ei vaan muiden bisnesten takia halua ilmottautua poliisille.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

No, henkilö tuskin onkaan omalla oikealla nimellään kirjoitellut, todennäköisesti on ollut tarkoitus tehdä jotakin, mutta en usko salakieliseen viestiin.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17089
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Niin tai siten, kun Rytkönen oli kotoisin Itä-Suomesta ja ehkä hänen puheenparteen kuului sana hyvee, (savolaisittain) ja ehkä tällä hyvee -sanalla tuossa kirjeessä oli tarkoitus ilkeillä ts. käyttää samaa sanaa, jota Rytkönen käytti.

Hessu52 ihmetteli tuota asuntoauton hinauskohdetta. Minulla on sellainen muistikuva, että MB (eli Mersu) asuntoautot huollettiin ja korjattiin MalmiVehossa ei Pitäjänmäellä. Seikka, jonka kirjeen laatija ja Veikko hyvin varmaan tiesivät. Tai auton merkki, malli ja hinauksen päätepiste oli eräänlainen muistutus jostain ikävästä, jonka Veikko Rytkönen hyvin muisti ja tiesi.
Viimeksi muokannut Doctor Lecter, Ke Joulu 17, 2008 6:03 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
pappi
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Pe Joulu 07, 2007 11:53 pm
Paikkakunta: säästöpankki

Viesti Kirjoittaja pappi »

kirje on melko varmasti jotenkin "salakirjoitusta" eli asiat on kirjoitettu siten että vain lukija tajuaa nämä asiat. onko uhri liittynyt jotenkin varastettuihin autoihin ja niiden kuljetukseen tjsp? eikös uhrilla ollut talous kunnossa? en usko siihen että rehellisesti tehtynä hinaus tai nostokone vuokraus tuottaa hirveästi ellei sitä tee laajassa mittakaavassa...
murhaajan ei varmasti ollut tarkoitus tappaa tuota lasta, jäi ilmeisesti huomaamatta tai mistä sitäkään tietää. vaimon tappaminen tyyliin todistajia ei jätetä sopii kuvaan. varmaan palkattu tappaja ja jotain suurempaa bisnestä uhrilla oli kuvioissa joista ei tiennyt vaimo.
Vastaa Viestiin