Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Avatar
Kuolemannaakka
Agentti Scully
Viestit: 8393
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka » Ti Helmi 19, 2019 3:49 pm

Kaksi tekijää sopisi oikeasti aika hyvin, tai ainakin yhden puukkomiehen käyminen kahden päälle on aika riskialtista. Lienee aika epäuskottavaa, että surmaaja olisi ensimmäiseksi lyönyt vaimon kuoliaaksi ja sitten alkanut painia isännän kanssa. Joten nyrkkeilyjen ja puukotusten jälkeen isäntä on kuollut ja vaimo ihan hengissä... "Miksei paennut paikalta?" kysytään...vieressä vain ihmetteli.

Toisaalta kaipa sentään on tutkittu vammat niin, että nähdään, että ne on tehty samanlaisella veitsellä. Tietysti mahdolliset kaksi hyökkääjää olisivat voineet varustautua siten, että toinen estää vaimon paon ja toinen puukottaa isännän.

Jos surmatyötä on yritetty vaikka lyömällä puukko uhrin rintaan kesken unien, niin tämä kyllä saattaa siitä vielä virrota joksikin aikaa painimaan, mutta kieltämättä tuollainen painiskelu voisi viitata siihen, että puukko on haettu tai otettu esille vasta jonkun käsikähmän jälkeen. Joka taas ei viittaa kovin suunnitelmalliseen tappamistarkoitukseen.


Telkkarin päällä olo viittaa kylään tulleeseen vieraaseen, ei mihinkään öiseen hiippariin. Jospa yökylään jäänyt kaveri yritti hieroa lähempää tuttavuutta vaimon kanssa ja tilanne meni ensin käsikähmäksi, joka näennäisesti sovittiin. Yöllä sitten katkeruus nousi vieraassa ja hän meni yläkertaan tappamaan molemmat? Tai tappoi miehen ja sitten oli "pakko" tappaa vaimokin?

Se vauvako siis ilmeisesti nukkui pariskunnan kanssa samassa sängyssä aina? Koska jos vauvalla oli omakin sänky siinä vieressä, niin sittenhän vaimo on ollut lapsen kanssa hereillä surmaajan tullessa.
Lataa ilmainen 310-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta! 8 vuoden tutkimuksen tulos, runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia!
https://drive.google.com/file/d/1L55vVw ... FGYkb/view


Älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon

spiderman83
Alibin satunnaislukija
Viestit: 148
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 » Ti Helmi 19, 2019 9:20 pm

Nykyinen tutkinnanjohtaja on kyllä kertonut varsin selvästi että tekijä on mennyt taloon tappaakseen vanhemmat (siis ainakin vanhemmat). Lisäksi teossa on kuulemma ollut intohimoa ja päättäväisyyttä mukana, mikä puhuu erittäin harkitun murhan puolesta. Jostain yövieraasta olisi varmaankin ollut myös naapureiden havaintoja ja/tai puhelintietoja.

Mielestäni IS:n jutusta ei voi myöskään päätellä että tekijä olisi joku Rytkösen liiketuttu. Jos näin olisi, pidätyksiä olisi taatusti tehty. Mutta niitä ei ole ollut pojan pidätyksen jälkeen. Kyllä poliisi pitää poikaa vieläkin pääepäiltynä.

Mistä muuten on peräisin tieto, että talon TV on ollut auki poliisin mennessä sisään? En ole tuollaista mistään lehdestä lukenut.

poepporoo
Tarkastaja Morse
Viestit: 987
Liittynyt: Su Touko 05, 2013 10:22 am

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja poepporoo » Ti Helmi 19, 2019 10:06 pm

^^Voiko vauvan kanssa nukkua turvallisesti vesisängyssä? Sehän on melko upottava sinällään..

Ja tuosta tv:n päällä olosta ja luvallisen vieraan läsnäolosta vielä. Oli varmaan aiemmin joku ehdottanut tätäkin mutta ehkä tämä luvallinen vieras päästi jonkun toisen(apurin) asuntoon sitten kun isäntäväki oli käynyt levolle?

Mutta keittiön pöydällä tai työtasolla ollut 2 puolityhjää mehulasia häiritsee. Kenen ne ovat? Isäntäpariskunnasta molemmat tuskin jättäisivät juomiaan kesken? Ehkä joku on vielä myöhään illalla valehdellut maksavansa velkansa Veikolle sisälle päästäkseen. Lasit ovat peräisin kesken jääneestä neuvottelutilanteesta?
How do you hold a moonbeam in your hand?

-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-

spiderman83
Alibin satunnaislukija
Viestit: 148
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 » Ti Helmi 19, 2019 10:22 pm

poepporoo kirjoitti:^^Voiko vauvan kanssa nukkua turvallisesti vesisängyssä? Sehän on melko upottava sinällään..

Ja tuosta tv:n päällä olosta ja luvallisen vieraan läsnäolosta vielä. Oli varmaan aiemmin joku ehdottanut tätäkin mutta ehkä tämä luvallinen vieras päästi jonkun toisen(apurin) asuntoon sitten kun isäntäväki oli käynyt levolle?

Mutta keittiön pöydällä tai työtasolla ollut 2 puolityhjää mehulasia häiritsee. Kenen ne ovat? Isäntäpariskunnasta molemmat tuskin jättäisivät juomiaan kesken? Ehkä joku on vielä myöhään illalla valehdellut maksavansa velkansa Veikolle sisälle päästäkseen. Lasit ovat peräisin kesken jääneestä neuvottelutilanteesta?
Itsekin ihmettelen tuota Jessican kuolinpaikkaa. Miten yleistä on nukuttaa neljän kuukauden ikäistä vauvaa vanhempien kanssa samassa sängyssä? Aikamoinen turvallisuusriski sanoisin. Jos joku on halunnut tappaa myös Jessican, on tämä voitu nostaa omasta sängystään hajonneeseen vesisänkyyn.

Eiköhän noista mehulaseista ole sormenjäljet ja DNA:t tutkittu.

Tampereen Tyttö
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4439
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö » Ke Helmi 20, 2019 12:44 am

Aika tavallistakin nukuttaa vieressä vauvaa. Toki vesisänky vaaraksi pehmeytensäkin vuoksi.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Pahuus on hirvein mielensairaus.

Joosua
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 159
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 11:35 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Joosua » Ke Helmi 20, 2019 5:56 am

Vesisänkyihin aikoinaan tosiaan uutisoitiin vauvoja kuolleen niiden jäätyä päälle kääntyneen vanhemman alle. Mutta minulle jäi näistä tapauksista sellainen käsitys että monesti oli mukana ollut alkoholi. Voi varmaan olla muutenkin mahdollista, jos vaikka on isokokoinen henkilö ja nukkuu kovin sikeästi.
Mutta ei minustakaan vauvan pitäminen vesisängysstä mitenkään poikkeuksellista ollut.

A
Alibin satunnaislukija
Viestit: 108
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 10:59 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja A » Ke Helmi 20, 2019 12:00 pm

spiderman83 kirjoitti:Mistä muuten on peräisin tieto, että talon TV on ollut auki poliisin mennessä sisään? En ole tuollaista mistään lehdestä lukenut.
Muistelisin, että tämä on mainittu ainakin Poliisi-Tv:n alkuperäisessä raportissa elokuussa 1990. Siinä tuotiin esille monia muitakin yksityiskohtia, joista ei muissa lähteissä ole sittemmin ollut minkäänlaisia mainintoja. Talon sisältä näytettiin paljon kuvamateriaalia, ja myös Paanasen kirje esiteltiin alkuperäisessä asussaan. Ylellä on tämäkin ohjelma arkistoissaan, mutta joidenkin arkijärkeä vastaan sotivien byrokraattisten tekijänoikeussolmujen vuoksi ohjelmaa ei ole oikeutta esittää.

Tämä kooste olisi varsinainen aarreaitta tähänkin keskusteluun, joten mikäli jollakin palstalaisella on tiedossa VHS-tallenne ohjelmasta, yrittäkää järjestää se digitaaliseen muotoon ja nähtäville. Digitoinnin voisin hoitaa näppärästi itsekin, mutta harvassa ovat tuon ajan Poliisi-Tv -nauhoitteet.

spiderman83
Alibin satunnaislukija
Viestit: 148
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 » Ke Helmi 20, 2019 7:06 pm

A kirjoitti:
spiderman83 kirjoitti:Mistä muuten on peräisin tieto, että talon TV on ollut auki poliisin mennessä sisään? En ole tuollaista mistään lehdestä lukenut.
Muistelisin, että tämä on mainittu ainakin Poliisi-Tv:n alkuperäisessä raportissa elokuussa 1990. Siinä tuotiin esille monia muitakin yksityiskohtia, joista ei muissa lähteissä ole sittemmin ollut minkäänlaisia mainintoja. Talon sisältä näytettiin paljon kuvamateriaalia, ja myös Paanasen kirje esiteltiin alkuperäisessä asussaan. Ylellä on tämäkin ohjelma arkistoissaan, mutta joidenkin arkijärkeä vastaan sotivien byrokraattisten tekijänoikeussolmujen vuoksi ohjelmaa ei ole oikeutta esittää.

Tämä kooste olisi varsinainen aarreaitta tähänkin keskusteluun, joten mikäli jollakin palstalaisella on tiedossa VHS-tallenne ohjelmasta, yrittäkää järjestää se digitaaliseen muotoon ja nähtäville. Digitoinnin voisin hoitaa näppärästi itsekin, mutta harvassa ovat tuon ajan Poliisi-Tv -nauhoitteet.
Tuo juttu olisi kyllä mielenkiintoinen nähdä. Onkohan KRP ohjeistanut YLE:ä että sitä ei saa enää esittää?

Muuten IS:n liitteessä puhutaan "paanaskirjeestä" ja Huhta-aho sanoo ettei sen kirjoittajaa ole saatu selville.

MEG
Lovejoy
Viestit: 1625
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja MEG » Ke Helmi 20, 2019 9:15 pm

"Paanasen" kirjeestä on täällä paljonkin keskusteltu ,ja on kuvakin kirjeestä ollut jos ei ole nyttemmin bittiavaruuteen haihtunut. Hyvä että nyt päivitettiin ,ettei ole "Paanasta" löytynyt.
Alussahan hukattiin tilaisuus julkaista kirje laajalevikkeisissä paikallislehdissä, käsialan tunnistus mahdollisuuksin.
Rytkönen tapasi toimissaan viikottain kymmeniä ihmisiä. Joku objektiivisesti mitätönkin asia on voinut saattaa jonkun agressiivisen vihan valtaan.

Kunto Kalpa
Ran-tan-plan
Viestit: 353
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa » To Helmi 21, 2019 1:35 am

Paanasen kirjeestä ei kyllä käsialanäytettä saa. Sen sijaan siitä voinee vetää sen johtopäätöksen, että se on murhaajan piiristä. Jos se olisi avun tarvitsijan, siinä olisi sormen- ja kämmenjälkiä. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ollut.

Sitten voikin ihmetellä, että missä Beritin surmaaminen tuli suunnitelmiin mukaan?

L'amourha
Lovejoy
Viestit: 1712
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha » To Helmi 21, 2019 1:42 am

^^ Kirje löytyy ainakin tän ketjun sivulta 4, jos joku haluaa nopsaan löytää sen.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

spiderman83
Alibin satunnaislukija
Viestit: 148
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 » To Helmi 21, 2019 12:06 pm

Tässä näitä lehtileikkeitä halukkaille:

Kuva

Kuva

MEG
Lovejoy
Viestit: 1625
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja MEG » To Helmi 21, 2019 1:05 pm

Outoa, ettei pystytty selvittämään olivatko epäillystä löytyneet veritahrat uhrien verta .
Mahdollisesti on "Paanasen" kirjeestä saatu sormenjäljet ,mitäpä niistä julkistamaan. Mutta paperin käsittely ei välttämättä jätä tunnistettavia sormenjälkiä.

spiderman83
Alibin satunnaislukija
Viestit: 148
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 9:56 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja spiderman83 » To Helmi 21, 2019 7:48 pm

MEG kirjoitti:Outoa, ettei pystytty selvittämään olivatko epäillystä löytyneet veritahrat uhrien verta .
Mahdollisesti on "Paanasen" kirjeestä saatu sormenjäljet ,mitäpä niistä julkistamaan. Mutta paperin käsittely ei välttämättä jätä tunnistettavia sormenjälkiä.
Tuossa uudessa Iltasanomien jutussa sanotaan, että vuonna 1990 pystyttiin määrittämään vain veriryhmä, ei DNA:ta.

Löysin mielenkiintoisen kirjoituksen DNA:n käytöstä rikostutkinnassa Suomessa:

Suomessa oikeuslääketieteellisten DNA-menetelmien kehitys oli kansainvälistä pioneerityötä. Oikeusgeneettisten DNA-tutkimusten ensimmäisten kehitysaskelten aikana akateemikko Leena Palotien rooli oli korvaamaton. Hänen 1980-lopulla johtamassaan Kansanterveyslaitoksen (KTL) molekyyligenetiikan laboratoriossa tehtiin uraauurtavaa kehitystyötä professori Christian Ehnholmin johtaman oikeusserologian laboratorion kanssa. Tavoitteena oli DNA-tutkimusten käyttöönotto isyys- ja rikostutkimuksissa Suomessa. PCR-monistustekniikan pioneerin professori Ann-Christine Syväsen tulo KTL:n molekyyligenetiikan laboratorioon mahdollisti Leena Palotien ideoiman strategian, jonka mukaan Suomessa luovuttiin Jeffreysin DNA-sormenjälkitekniikan kehittämisestä ja laboratoriossa siirryttiin suoraan PCR-menetelmien kehittämiseen oikeusgeneettisiin tutkimuksiin akateemisen tutkimustyön pohjalta (Sajantila 1992). Tämän rohkean mutta jälkeenpäin arvioituna viisaan ja onnistuneen strategian pohjalta Suomessa siirryttiin ensimmäisten maiden joukossa käyttämään DNA:n monistusta rikos- ja isyystutkimuksissa. PCR-menetelmät otettiin Suomessa rutiinikäyttöön rikostutkimuksissa alkuvuonna 1991 (Himberg 1999).

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2010/19/duo99115

Siis vain joitakin kuukausia Kirkkonummen kolmoissurmasta, DNA otettiin Suomessa rutiinikäyttöön rikostutkinnassa. Toivotaan että poliisi ei tehnyt ns. vuosisadan munausta ja hävittänyt noita verisiä vaatteita veriryhmämääritysten jälkeen, vaan että ne säästettiin ja DNA tutkittiin myöhemmin.

L'amourha
Lovejoy
Viestit: 1712
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990

Viesti Kirjoittaja L'amourha » To Helmi 21, 2019 8:30 pm

^ Nuo vaatteet on varmaan poltettu aikas pian sen jälkeen kun on luovutettu takaisin epäillylle. Näin ainakin luulisin, ei kait pollarit saa säilyttää tuollaisia kun epäiltyä ei tuolloin saatu todettua syylliseksi. Nehän ei olleet jutun todistusaineistoa kun veritahroille saatiin keksittyä hyvä tekosyy. Tai oikea syy, sitä on paha mennä enää todistamaan.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Vastaa Viestiin