Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Scythe

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Luin ketjun alusta loppuun ja siihen on vuosien varrella kertynyt melko runsaasti mielenkiintoista aineistoa ja pohdintaa. Varsinkin omiin kokemuksiin ja kuulopuheisiin pohjautuvat kommentit herättivät mielenkiinnon pohtia tapausta jälleen tarkemmin. Myös työryhmän tekemä etusivun juttu on hyvin informatiivinen.

Porvoon linja-autoaseman baarissa Hannelen seurassa ollutta miestä ei ilmeisesti koskaan tavoitettu, mikä herättää tietysti epäilyksiä miehen mahdollisesta osallisuudesta katoamiseen.
Vai eikö hän vain uskaltanut tai halunnut jostain syystä olla tekemisissä poliisin kanssa?

Lisäksi myöskään käden lastoittajaa ei ilmeisesti tavoitettu. Vai laittoiko Hannele itse lastan ja ideaalisiteen käteensä? Onnistuu varmaan, mutta on todennäköisempää että käden lastoittaa joku toinen.

Hannelen katoamiseen mahdollisesti liittyneestä poliisista oli ketjussa melko paljon juttua. Jos kerrotusta puoletkaan pitää paikkansa, niin eipä lukija saa hänestä todellakaan hyvää kuvaa ja hän todennäköisesti tunsi Hannelen. Eikä minulla ainakaan ole syytä liiemmin epäillä kommentteja, koska hänestä on maininnut samansuuntaisesti useampikin.

Edellisessä viestissä oli hyvää pohdintaa Hannelen ruumiin löytöalueesta. Ruumis löydettiin 100 m pohjoiseen Sikosaareen johtavan tien keskimmäiseltä sillalta. Paikalta on n. 250 m linnuntietä Kokonniemeen, josta Hannelen käsilaukku löytyi. Ruumiin löytöpaikka sijaitsi ainakin Alibin mukaan Ruskiksen linturuovikon alueella, eli Porvoonjoen sivuväylän puolella. Poliisin mukaan ruumis oli mahdollisesti ajautunut joelta melko tiheiden siltapalkkien lomitse sivuväylään ja tarttunut ruovikkoon (löydettäessä kuivalla maalla).

Tuon mukaan ja karttaa katsomalla/etäisyyksiä mittaamalla ruumishan olisi siis ajautunut ylävirtaan sivuväylää? Kartan mukaan joki virtaa pohjoinen-etelä -suuntaisesti myös sivuväylän kautta mereen. Luulisi että virtaus ja tulviminen olisi vienyt ruumista enemmän merelle päin.

Mielestäni Sikosaarentie olisi juuri Ruskiksen luonnonsuojelualueen ja keskimmäisen sillan kohdalla potentiaalinen paikka uhrin dumppaamiseen. Tie on suora, eli näkyvyys on hyvä pitkälle molempiin suuntiin. Kokonniemi on varsin lähellä, mutta varsinkin pimeällä tekijä olisi saanut toimia rauhassa.

Jos taustalla on rikos, niin rikospaikka on voinut olla myös jossain aivan muualla kuten ketjussa mainittiin. Ajatuksena on voinut olla lavastus hukkumisesta Porvoonjokeen. Etusivun jutun mukaan Hannelen kuolinsyyksi todettiin hukkuminen, eikä mitään rikokseen viittaavaa löytynyt. Ehkä niin, mutta kuitenkin tähän tapaukseen näyttää liittyvän yllättävän paljon epäselvyyksiä, epäilyttäviä yksityiskohtia ja huhuja.
Bubi
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 2:57 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Bubi »

Jep, aikaa on kulunut. Ei tästä tapauksesta paljoa silloinkaan juteltu. K:P. todettiin yksimielisesti syylliseksi paikkakunnalla ja naapuripaikkakunnilla jossa tapauksesta tiedettiin. Aikakausi tuolloin aivan eri kuin nykyään. Askola, 4000 asukasta, kulkuyhteydet huonot. Ei juuri puhelimia, lehtiä, televisioita...etc. Poliisi oli vaikutusvaltainen herra tuolloin. Siitä seuraava nimismies ja sitten tais tulla Presidentti. Virkapuku suojas joten viralliselta osalta jäi selvittämättä. Vaikee olis tänä päivänäkään lähteä syyttelemään poliiseja ja vielä vakavasta rikoksesta. K.P:n tunsin paremmin ja Hannele tuli varmaan tavattua. Mulle läheinen ihminen oli samaan aikaa ripillä vuonna 1971 ja ehkä samalla luokallakin en tiedä kun ei juteltu hänen kanssaan tapauksesta. Hannelen kohtaloksi koitui työpaikka kaupassa. Siellä K.P hänet löysi ja päätti hänen olevan uusi pokansa. Eräänlainen salasuhde, olihan K.P jo jotain 30 v, ei siis soveliasta näkyvästi liikkua alaikäisen kanssa kovin usein. Ihan hyvältä paikalta sai työsuhde asunnon. Paremmat kulkuyhteydet kuin Juornaalta jonne matkaa KK:sta 11 kilsaa ja siitä vielä 2 kilsaa Vakkolaan. Postibussin ja Artjärveläisen lisäksi tuli kuvioon mukaan Pukkilan liikenteen bussit. Siitä huolimatta pelkäsi asustella Vakkolassa?! Ei mikään ihme, olihan K.P jo aikasemmin säikytellyt naisia, vielä myöhemminkin kuten eräs opettaja otti sairaslomaa jonka jälkeen muutti paikkakunnalta pois. K.P oli sadisti joka nautti tuskan aiheuttamisesta. Hannelella tuolla valloittavan hymyn omaavalla nuorella neitosella ei ollut mitään mahdollisuuksia paeta. Virkapuku oli kaikki kaikkensa K.P:lle. Ilman sitä hän ei ollut mitääm kuten hän huomasi myöhemmin kun hänet heitettin jokeen eikä meinattu päästää pois sieltä. Porvoonjokeen, paikkaan josta Hannele löydettiin...
Still love
Roger Murtaugh
Viestit: 883
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Still love »

Bubi kirjoitti: Su Marras 20, 2016 4:33 pm Jep, aikaa on kulunut. Ei tästä tapauksesta paljoa silloinkaan juteltu. K:P. todettiin yksimielisesti syylliseksi paikkakunnalla ja naapuripaikkakunnilla jossa tapauksesta tiedettiin. Aikakausi tuolloin aivan eri kuin nykyään. Askola, 4000 asukasta, kulkuyhteydet huonot. Ei juuri puhelimia, lehtiä, televisioita...etc. Poliisi oli vaikutusvaltainen herra tuolloin. Siitä seuraava nimismies ja sitten tais tulla Presidentti. Virkapuku suojas joten viralliselta osalta jäi selvittämättä. Vaikee olis tänä päivänäkään lähteä syyttelemään poliiseja ja vielä vakavasta rikoksesta. K.P:n tunsin paremmin ja Hannele tuli varmaan tavattua. Mulle läheinen ihminen oli samaan aikaa ripillä vuonna 1971 ja ehkä samalla luokallakin en tiedä kun ei juteltu hänen kanssaan tapauksesta. Hannelen kohtaloksi koitui työpaikka kaupassa. Siellä K.P hänet löysi ja päätti hänen olevan uusi pokansa. Eräänlainen salasuhde, olihan K.P jo jotain 30 v, ei siis soveliasta näkyvästi liikkua alaikäisen kanssa kovin usein. Ihan hyvältä paikalta sai työsuhde asunnon. Paremmat kulkuyhteydet kuin Juornaalta jonne matkaa KK:sta 11 kilsaa ja siitä vielä 2 kilsaa Vakkolaan. Postibussin ja Artjärveläisen lisäksi tuli kuvioon mukaan Pukkilan liikenteen bussit. Siitä huolimatta pelkäsi asustella Vakkolassa?! Ei mikään ihme, olihan K.P jo aikasemmin säikytellyt naisia, vielä myöhemminkin kuten eräs opettaja otti sairaslomaa jonka jälkeen muutti paikkakunnalta pois. K.P oli sadisti joka nautti tuskan aiheuttamisesta. Hannelella tuolla valloittavan hymyn omaavalla nuorella neitosella ei ollut mitään mahdollisuuksia paeta. Virkapuku oli kaikki kaikkensa K.P:lle. Ilman sitä hän ei ollut mitääm kuten hän huomasi myöhemmin kun hänet heitettin jokeen eikä meinattu päästää pois sieltä. Porvoonjokeen, paikkaan josta Hannele löydettiin...
K.P. nimitystä käytettiin joskus nuorempana -oi, niinä vanhoina hyvinä aikoina, kauan, liian kauan sitten - komeista miehistä niin, että sellaisen ohi mennessä kuiskattiin kaverille silmää vinkaten miehen suuntaan, että KooPee (kyllä panisin). Ilmeisestikään nimikirjaimet eivät päde tähän sadistiin tässä tarkoituksessa. Koko nimeä kehiin, vaikka yv:nä jos ei tänne. Mielestäni tuollaisen sadistin nimen voi tännekin ilmoille huoletta heittää, jos koko kylä hänet tuominnut. Anonyymina kun tänne lipsauttaa, sadistikaan ei sulle/sille mitään mahda. Koitamma sen jälkeen kaivaa psykosta vielä kuvan tänne, kun nimi ensin saadaan.

Täällä hyvin hatara muistikuva, että jostain vanhasta rikoslehdestä (Alibi?) olisi ollut juttua tästä häiskästä kuvineen joka omin silmin todettu. Tietääkö kukaan pitääkö paikkansa?
Bubi
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 2:57 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Bubi »

Still love kirjoitti: La Elo 28, 2021 1:54 pm K.P. nimitystä käytettiin joskus nuorempana -oi, niinä vanhoina hyvinä aikoina, kauan, liian kauan sitten - komeista miehistä niin, että sellaisen ohi mennessä kuiskattiin kaverille silmää vinkaten miehen suuntaan, että KooPee (kyllä panisin). Ilmeisestikään nimikirjaimet eivät päde tähän sadistiin tässä tarkoituksessa. Anonyymina kun tänne lipsauttaa, sadistikaan ei sulle/sille mitään mahda. Koitamma sen jälkeen kaivaa psykosta vielä kuvan tänne, kun nimi ensin saadaan.

Täällä hyvin hatara muistikuva, että jostain vanhasta rikoslehdestä (Alibi?) olisi ollut juttua tästä häiskästä kuvineen joka omin silmin todettu. Tietääkö kukaan pitääkö paikkansa?
Kalevi Puttonen
Still love
Roger Murtaugh
Viestit: 883
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Still love »

Bubi kirjoitti: Su Elo 29, 2021 12:28 pm Kalevi Puttonen
Kiitos tiedosta. Tästä sadistista jos kuva löytyy, on se tuollaiselle äijälle oikein, että pärstä tulee näkyviin ja sikamaisen äijän teot kaiken kansan tietoon. Ei suojelua tällaiselle paskiaiselle. Kunniatehtäväksi voisikin ottaa kuvansa etsimisen ja laittamisen tänne, kilpailuna, kuka ehtii ensiksi.
Hanhijoki
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: La Tammi 30, 2010 7:19 pm

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Hanhijoki »

Tää mies on muuten kuollu syöpään jotain heinäkuuta viime vuonna.
Wolff
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Su Elo 23, 2020 11:36 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Wolff »

Hannele ja Porvoo 1973 ?. Herättää ajatuksia minulla. Kokkoniemi vaikuttaa hyvältä kuhertelu paikalta jonka tekijä tiesi,tai oli löytänyt.
Tunsiko Hannelle entuudestaan tekijän ? Oliko paikallinen henkilö vaiko esimerkiksi opiskelemassa tai muusta syystä vain
käymässä Porvoossa. Joka tapauksessa henkilö on ollut sellainen johon Hannele luotti tai herätti luottamusta.
Hannele uskalsi mennä miehen kyytiin ja matka oli oletettavasti kohti Askolaa. Matkalla mies ehdottanut poikkeamista
Kokonniemeen johon hannele on suostunutkin. Kokon niemessä on juteltu niitä näitä ja tekijä on kertonut opiskelleensa/
tai opiskelevansa ensiaputaitoja. Jälkimmäinen tuntuisi loogisemmalta. Hän on kysynyt Hannelelta saako hän kokeilla ja
tehdä lastan hänen ranteeseensa joko harjoitellakseen tai näyttääkseen osaamisensa.Hannele on suostunut tähän.
Tämä on tapahtunut autossa istuessa.
koska lasta on Hannelen vasemmassa kädessä. Miten siittä homma on jatkunut mutta tietää vain tekijä.
Miksi käsilaukku löytyi Kokon niemestä? oliko lie tarkoituksella jätetty. Kävikö Hannele ulkona autosta ja tekijä päätti toimia
ja tiimellyksessä laukku unohtui. Matkalla pois tekopaikalta tekijä viskasi autoon jääneet kamat vex...Opiskelijako :D
Bubi
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 2:57 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Bubi »

Hanhijoki kirjoitti: Ma Syys 27, 2021 11:09 pm Tää mies on muuten kuollu syöpään jotain heinäkuuta viime vuonna.
Vai silleen...onks tietoo missä tämä poliisin irvikuva vietti viimeiset vuosikymmenensä?
Bubi
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 2:57 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Bubi »

Wolff kirjoitti: Su Loka 10, 2021 12:09 pm Hannele ja Porvoo 1973 ?. Herättää ajatuksia minulla. Kokkoniemi vaikuttaa hyvältä kuhertelu paikalta jonka tekijä tiesi,tai oli löytänyt.

Poliisin virkapuku oli kaikki kaikessa K:P:lle. Ilman sitä hän ei ollut yhtikäs mitään. Ei ollut varmaan tarkoitus tappaa mut pahoinpitelynä alkanut muuttui myöhemmin murhaksi. Nuoreen naisen pahoinpitely ja kiinnijääminen olis varmaan merkinnyt uran loppua. Tyyppihän käytti sitä koiraansa useisiin pahoinpitelyihin jonka johdosta koiransa kyllä lopettivat. Hänellä oli jonkinlainen sairaaloinen suhtautiminen naisiin joka on ilmennyt keissin jutuissakin.
Wolff
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Su Elo 23, 2020 11:36 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Wolff »

Bubi kirjoitti: Su Loka 10, 2021 1:28 pm

-Ei tunnu kovin uskottavalta et K:P kaltainen mies olisi tehnyt siistin ammattitaidolla tehdyn siteen ranteeseen saatikka unohtanut tämän laukun..
Vai olisiko tajunnut tehdä jonkinlaisen hämäyksen harhaan johtamiseksi..
Bubi
Poliisikoira Rex
Viestit: 278
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 2:57 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Bubi »

Se nyt vaan on sillä lailla että tunsin henkilöt, asuin siellä tapahtuma aikoihin, 1970-luvun askola-porvoo, aivan eri aikakausi nykyiseen. Tapaus oli käytännössä loppuunkäsitelty 1970-luvulla epä virallisesti. Dekkarointi ei auta yhtikäs mitään. Näin me asian koimme silloin ja elimme sen kanssa. Loppu
Wolff
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Su Elo 23, 2020 11:36 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Wolff »

Bubi kirjoitti: Su Loka 10, 2021 8:18 pm Se nyt vaan on sillä lailla että tunsin henkilöt, asuin siellä tapahtuma aikoihin, 1970-luvun askola-porvoo, aivan eri aikakausi nykyiseen. Tapaus oli käytännössä loppuunkäsitelty 1970-luvulla epä virallisesti. Dekkarointi ei auta yhtikäs mitään. Näin me asian koimme silloin ja elimme sen kanssa. Loppu
OK: Asia selvä......
Hanhijoki
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: La Tammi 30, 2010 7:19 pm

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Hanhijoki »

Bubi kirjoitti: Su Loka 10, 2021 1:21 pm
Hanhijoki kirjoitti: Ma Syys 27, 2021 11:09 pm Tää mies on muuten kuollu syöpään jotain heinäkuuta viime vuonna.
Vai silleen...onks tietoo missä tämä poliisin irvikuva vietti viimeiset vuosikymmenensä?
Mäntsälä ja Mustamäki mun mielestä, kylässä en kyllä kerenny käymään
Wolff
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Su Elo 23, 2020 11:36 am

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Wolff »

Wolff kirjoitti: Su Loka 10, 2021 10:06 pm
Bubi kirjoitti: Su Loka 10, 2021 8:18 pm Se nyt vaan on sillä lailla että tunsin henkilöt, asuin siellä tapahtuma aikoihin, 1970-luvun askola-porvoo, aivan eri aikakausi nykyiseen. Tapaus oli käytännössä loppuunkäsitelty 1970-luvulla epä virallisesti. Dekkarointi ei auta yhtikäs mitään. Näin me asian koimme silloin ja elimme sen kanssa. Loppu
OK: Asia selvä......
Moi vielä Bubi. Tämän ryhmän luonteeseen kuuluu Dekkarointi. Tämä Hannelen tapaus nyt vaan saattaisi sopia erääseen henkilöön mutta en siittä nyt enempää tässä ketjussa kommentoi. Tämä oli uusi löytö minulle Tämä Hannele. Jatketaan kukin tavallamme,eikös näin. Minun pitää saada eräs juttu selville joka voisi tämän minua kiinnostavan henkilön yhdistää tähän tapaukseen. enempää en tässä ketjussa kommentoi mut lueskelen tätä.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4664
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja dazu »

Hanhijoki kirjoitti: Su Loka 10, 2021 11:46 pmMäntsälä ja Mustamäki mun mielestä, kylässä en kyllä kerenny käymään
Ei jumal...

Olikos Kalevilla 87 vuonna porrasperäinen vaalean värinen Corolla? Niin vois samalla puhdistaa herra Papinahon maineen Härön keissin osalta.

Mulla on ollut tässä jo pidempään muutenkin sellainen intuitio, että Hanhijoen ja Härön tappoi sama henkilö. Molemmat ruumiit löytyivät vedestä... ikää 17 ja 19...

Härö asui Mustassamäessä ja hän oli noussut vaalean, porrasperäisen 83-87-mallin Corollan kyytiin lähellä kotiaan baari-illan jälkeen.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Vastaa Viestiin