Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Scythe

Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Hannele Hanhijoen tapaus ei ole ollut havaintojeni mukaan vielä tämän Forumin käsittelyssä. Tästä varsin oudosta tapauksesta on juttu Alibin numerossa 12/1980 ja siellä se on juttusarjassa "Suomen selvittämättömät veriteot" otsikolla Hannele Hanhijoen arvoitus.

17-vuotias Hannele Hanhijoki nähtiin viimeksi elossa Porvoon torilla sijaitsevassa linja-autoaseman baarissa maanantaina 29.10.1973 noin kello 20 aikaan. Hänen seurassaan oli tuolloin noin 30-vuotias 175 senttiä pitkä mies. Istuttuaan jonkun aikaa baarissa he olivat lähteneet kävelemään torin poikki hotelli Grandin suuntaan.

Hannele Hanhijoki löydettiin seuraavana keväänä 13.5.1974. Hänen ruumiinsa löytyi Porvoon Ruskiksen linturuovikosta. Palataan kuitenkin aluksi vielä katoamispäivään ja taustoihin.

Riitta Hannele Hanhijoki syntyi 22.1.1956 Askolan Juornaankylässä Hilkka ja Valdemar Hanhijoen kuusilapsisen perheen nuorimmaisena. Hannele työskenteli myymäläapulaisena Askolan kirkolla sijaitsevassa osuusliikkeen myymälässä ja hän asui Askolan kirkonkylässä, ettei hänen tarvinnut kulkea joka päivä silloin vielä melko hankalaa tietä kotiinsa Juornaankylään. Tuohon aikaan linja-autoliikenne kulki Askolasta Juornaankylään Porvoon kautta ja näin matkaan tuli iso V-kirjainta muistuttava mutka.

Hannele työskenteli lähinnä osuusliikkeen kauppa-auton myyjättärenä. Hän oli luonteeltaan ahkera, hiljainen ja miellyttävä, ulkoiselta olemukseltaan keskikokoinen ja tummatukkainen tyttö, joka joutui käyttämään vahvuudeltaan varsin voimakkaita silmälaseja.

Katoamispäivänään Hannele lähti töistä normaaliin tapaan. Hän ei kertonut aikomuksistaan kenellekään, eli aikoiko hän mennä asuntoonsa vai mennä käymään kotonaan Juornaankylässä. Hannele ei saapunut kotiinsa eikä palannut työpaikalleen koskaan. Hannelen kotiväki odotteli tyttöä muutaman päivän ja vaikka se ei kuulunut Hannelen tapoihin, niin kotona ajateltiin että hän oli mennyt jonkin tuttavansa luo ja jättänyt ajattelemattomuuttaan siitä ilmoittamatta.

Kotiväki huolestui kuitenkin nopeasti ja teki tytöstä katoamisilmoituksen 3.11. Myrskylän nimismiespiiriin. Poliisi ryhtyi tutkimaan Hannelen katoamista, mutta aluksi tytöstä ei löydetty jälkeäkään. Myös Porvoon poliisi ryhtyi tutkimaan asiaa, koska Hannelen arveltiin lähteneen työpaikaltaan Porvooseen. Hannelen katoamispäivän liikkeistä alkoi tihkua vähitellen joitakin tietoja, mm. edellä mainittu Porvoossa tehty viimeinen silminnäkijähavainto Hannelesta mieshenkilön seurassa. Poliisi etsi tiiviisti tätä miesseuralaista, mutta häntä ei tavoitettu, eikä hän myöskään ilmoittautunut poliisille. Hannelea etsittiin miesvoimin Porvoosta ja sen ympäristöstä. Muutaman päivän kuluttua etsintöjen alkamisesta löydettiin Kokonniemen puolelta Porvoonjoen rannasta läheltä retkeilijöille varattuja grillaustulisijoja käsilaukku, jonka todettiin sisällä olevien papereiden perusteella kuuluneen Hannele Hanhijoelle. Laukussa ei ollut rahaa.

Seuraavaksi poliisi käynnisti laajamittaiset naaraukset Porvoonjoen pääväylällä ja Sikosaaren taustalla olevalla Ruskiksen linturuovikkoa halkovalla sivuväylällä. Hannelea ei löydetty. Tuli jo talvi, vuosi vaihtui, mutta Hannelesta ei kuulunut ennen kevättä mitään. Ruskiksen linturuovikko kuhisi keväällä muuttolintuja ja 13.5. joukko koululaisia suuntasi opettajansa johdolla sinne linturetkelle. Kun muuan retkeläinen kiikaroi ruovikkoa ja Porvoonjoen sivuväylää Sikosaaren keskimmäisen sillan luona, hän havaitsi erään ruohotyppään luona oudon hahmon, ihan kuin joku olisi maannut siellä. Hän ilmoitti havainnostaan toisille ja retkeilijät menivät katsomaan havaintoa lähempää. Hannelen ruumis oli löydetty.

Porvoon poliisi otaksui, että ruumis oli noussut pintaan ja ajautunut melko tiheiden siltapalkkien lomitse Ruskiksen puolen sivuväylään ja jäiden lähdettyä tarttunut ruovikon reunaan. Tai sitten se oli ollut Ruskiksessa alusta asti. Ruumiin löytöpaikalta Sikosaaren keskimmäisen sillan läheltä oli n. 250 metrin matka Hannelen käsilaukun löytöpaikalle.

Ruumiin vasempaan käteen ranteen kohdalle oli kiinnitetty ideaalisiteellä pahvinen lasta. Vaikutti siltä, että lastan oli kiinnittänyt henkilö, joka hallitsi tämän taidon. Poliisi vaikeni siitä oliko ruumiissa varsinaisia väkivallan merkkejä. Kun Hannele oli nähty viimeksi linja-autoaseman baarissa, hänellä ei ollut kädessään lastaa eikä kenelläkään ollut tietoa että hän olisi loukannut ranteensa.

KRP oli tullut myös jo ennen ruumiin löytymistä mukaan tutkimaan tätä hämärää tapausta. Ruumiin löydyttyä poliisi vetosi useaan otteeseen sanomalehdissä yleisöön ja muutenkin sairaalahenkilöstöön ja sairaaloihin saadakseen selville siteen ja lastan alkuperän. Myös Hannelen seurassa ollutta miestä kehotettiin jälleen ilmoittautumaan poliisille. Tuloksetta. Mies ja lastoittaja pysyivät tuntemattomina. Oliko Hannelen seurassa nähty mies ja käden lastoittaja kenties sama henkilö?

Myöhemmin Hannelen ruumis kaivettiin vielä KRP:n toimesta haudasta ylös uutta tutkimusta ja ruumiinavausta varten. Paikallisten ihmisten mukaan ruumiissa olisi ollut jokin paha vamma, eli pahempi kuin käden murtuminen. Tapauksen tiimoilta liikkui paljon monenlaisia huhuja ja tapausta pidettiin kaiken kaikkiaan outona. Hannelen äidin, Hilkka Hanhijoen mukaan hän luki poliisilta, ruumiinavauslääkäreiltä ym. saamansa kaiken aineiston moneen kertaan läpi ja hän oli aivan varma, että Hannele surmattiin. Ensimmäisen oikeustieteellisen ruumiinavauksen tehnyt lääkäri sanoi hänen mukaansa jo silloin, että kysymyksessä oli törkeä rikos. Lääkäri oli myös todennut, että Hannelen käden lastoittanut henkilö oli tehnyt sen aivan ammattilaisen taitavuudella.

Ihmetystä herätti myös se, että Hannele löydettiin kuivalta maalta, vaikka tuolloin 13.5. vesi oli Porvoonjoessa korkeimmillaan. Eräs poliisi oli pyöräyttänyt ruumiinavauspaikalla Hannelen rannekellon käyntiin, joten herätti ihmetystä kuinka tavallinen rannekello olisi kestänyt niin kauan aikaa vettä, jos Hannele olisi ollut kauan vedessä.

Hannele Hanhijoen arvoituksellinen katoamistapaus viittaa siis vahvasti henkirikokseen. Vuonna 1980 KRP vetosi yleisöön ja pyysi tapauksen ratkaisemiseksi vielä vihjeitä ja Alibi-lehti lupasi samana vuonna ratkaisevasta vihjeestä 5000 mk:n palkkion. Miten on, lieneekö tämä mystinen tapaus myöhemmin ratkennut? Miksi Hannelen käsi oli löydettäessä lastoitettu. Minulla kävi mielessä hurja ajatus mieleltään sairaasta henkilöstä, joka piti Hannelea jossakin vankina. Mikä lienee totuus?
Cotton
Martin Beck
Viestit: 772
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Fall River

Viesti Kirjoittaja Cotton »

Perin merkillinen tapaus on tämäkin.

Itselleni tuli myös ensimmäisenä mieleen, että Hannelea on pidetty jossain vankina ja häntä on kidutettu ja pahoinpidelty sekä yritetty ajoittain hoitaa tälle tulleita vammoja jotta sairaalloista toimintaa oltaisiin voitu jatkaa.

Vesiruumiissahan tapahtuu tiettyjä muutoksia riippuen siitä kuinka kauan vainaja on ollut vedessä ja siitä kuinka kylmää vesi on.

Jos Hannele olisi joutunut veteen katoamispäivänsä tienoilla olisi iho pehmennyt täysin jo viikon parin sisällä huolimatta siitä, että vesi olisi ollut hyvin kylmää. Tämän seurauksena mm. orvaskesi ja kynnet irtoavat kokonaan käsistä ja jaloista.

Toisekseen ruumis vajoaa normaalisti pohjaan ja nousee kun kaasua on muodostunut tarpeeksi nostovoiman saavuttamiseksi. Jonkin aikaa ruumis sitten kelluu pinnalla tai jään alla kunnes iho ja kudokset repeävät ja tämä painuu uudelleen pohjaan. Talviaikaan pintaan nousemiseen voi mennä kuukausiakin jos vesi on erittäin kylmää.

Ruumiissa olisi myös suurella todennäköisyydellä ollut erilaisia kuoleman jälkeen syntyneitä vammoja joen ja rannan pohjassa olevista kivikoista yms. Viimeistään ruumiin ajauduttua keväällä kuivalle maalle (mitä poliisikin suuresti ihmetteli!) olisivat ruumiissa alkaneet hyvin nopeasti radikaalit muutokset erilaisten hajoamis ja mätänemisprosessien muodossa.

Vedessäoloajasta kertovat omaa kieltään myöskin ruumiin iholta tavattavat levät ym. kasvit sekä erilaisten hyönteisten munien ja toukkien löytäminen.

Toisena arveluna esitettiin, että Hannele olisi ollut löytöpaikallaan ilmeisesti katoamisestaan lähtien (?), mutta ruumiin tila tai muut seikat eivät tukeneet tätäkään vaihtoehtoa aukottomasti. Jonkinasteinen arvio ruumiin paikallaanolon ajasta oltaisiin voitu kyseisenä vuodenaikana tehdä kasvillisuusvertailulla ruumiin alta ja sen viereltä. Ruumiin alle jäävä kasvillisuus kun ei saa samaan malliin aurinkoa kuin vieressään oleva.

Mainintaa ei kyllä ollut Hannelen ruumiin tilasta löytöhetkellä, mutta jos ruumis olisi ollut vedessä tai linturuovikossa edes suurinpiirtein katoamisen ajankohdasta lähtien olisi vainajan tunnistaminen ollut todennäköisesti melko hankalaa ellei Hannelella ollut jotain fyysistä erityispiirrettä tai vastaavaa. Tämäkin saattaisi saada täsmennystä vanhoista Uusimaista...

Tuossa Alibin jutussahan sanottiin, että asia oli aikanaan useasti esillä sanomalehdissä- eli kaikki Porvoon seudulla asuvat nyt kipinkapin Uusimaa-lehden arkistoja kaivamaan!
Cotton
Martin Beck
Viestit: 772
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Fall River

Viesti Kirjoittaja Cotton »

Nostetaanpas tätäkin, ettei painu tyystin unohduksiin!

Pohdin tässä kuvausta ammattitaitoisesti tehdystä lastasta ja siitä, että tuon Ruskiksen linturuovikon vastakkaisella puolella on Porvoon sairaala (ja taisihan se olla jo tuolloinkin).

Jos Hannelen reitti kulki kohti sairaalaa Matkahuollon baarista, niin oliko todennäköisin reitti silloin Grandin kupeesta Runebergin puiston läpi jokivarteen vai nykyisten Kevätkumpujen (I-III) kautta?

Paikallista tietämystä kaipaillaan kuten niitä Uusimaan artikkeleitakin!
Alussa on rakkaus, lopussa on naru. (K. Palsa)
Scythe

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Ansiokasta pohdintaa Cottonilta! Olisi ollut mukava saada tästä mystisestä tapauksesta vielä lisää tietoa, mutta ilmeisesti siitä on todella vähän aineistoa. Paikallisessa Uusimaa-lehdessä alkaen marraskuulta 1973 olisi varmasti joitain artikkeleita, tai sitten alueen ihmisillä muistikuvia. Hannele Hanhijoen tapauksen löysin sattumalta tuosta vanhasta Alibista, mutta en muista että tapaus olisi ollut missään muualla esillä.

Tapausta on tutkittu kuitenkin asian vaatimalla vakavuudella, kun KRP on kaivanut Hannelen ruumiin haudasta ylös.

Ruumiin tilasta sen löytöhetkellä jokiruohikosta ei tosiaan ollut lähteessäni mainintaa.

Miksi Hannelen seurassa ollut mies ei ilmoittautunut poliisille? Ei Porvoo niin iso kaupunki ole että mies olisi ollut tietämätön tytön kuolemasta. Tapaus on varmasti ollut aikanaan sanomalehdissä useaan otteseen esillä.

Tuo Cottonin mainitsema sairaala sijaitsee tosiaan lähellä linturuovikkoa ja voisi ehkä selittää lastoituksen, mutta ilmeisesti poliisi ei saanut siitä todisteita.
McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Hyvin mielenkiintoinen mysteeri, josta luin ensi kertaa vasta täältä. Kadonnut, kuolleena löytynyt nuori nainen ja salaperäinen mies, merkillistä ettei tämä (oletettu) surma ole jäänyt elämään "klassikkona" Lindholmin tai edes Jämiäluoman tapausten kokoluokassa.

Mikäli lasta olisi asetettu Hanhijoen ranteeseen löytöpaikan läheisessä sairaalassa (ilmeisesti kuitenkin kaupungin ainoa päivystävä taho?), uskoisin tästä olleen myös dokumentteja, tuohonkin maailmanaikaan poli- ja ensiapukäynnit kirjattiin ja arkistoitiin. Mutta piankos sellainen kansiosta tarvittaessa katoaa, jos spekuloida halutaan....
"Rahaa on tullut ja sitä on myös mennyt"
-Albert Järvinen-
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tähän tapaukseen voisi todeta niin kuin se yksi nikki aikoinaan, että muistan lukeneeni jutusta... Etsin ja tulen jatkossakin etsimään tapaukseen liittyviä lehtiartikkeleita. Vielä ei ole löytynyt.

Toki muistamme, että Porvoossa sattui mm. kolme muutakin naisiin kohdistunutta väkivallantekoa: vuonna -79 eräs mies löydettiin kaupungin keskustan tuntumasta metsiköstä polvet märkinä ja housut tahriituneena alastomaksi riisutun tytön läheltä. Hän väitti, että oli löytänyt tytön siinä kunnossa.

M-T ehti ylittää Porvoonjoen yli kulkevan kävelysillan, kun hänen eteensä ilmestyi yllättäen kookas, tukevahko ja korkean hiusarjaan omaava mies...

...M-T yritti huutaa apua, mutta ei saanut kuuluville pihaustakaan. Niin lujaa mies puristi. Kohta tämän jälkeen M-T menetti tajuntansa...

...Vajaata kahta tuntia myöhemmin M-T heräsi. Ensimmäiseksi hän hämmästyi, että oli ylipäätään hengissä. Hän ihmetteli myös sitä seikkaa, että hän heräsi aivan toisessa paikassa kuin missä mies oli kuristanut häntä.


Toinen tapaus: M lähti istumaan iltaa... ...aivan Porvoon keskustassa olevaan Grand Esplanad - nimiseen ravintolaan....

...hänen osin riisuttu ruumiinsa löytyi Askolan Monninkylästä... M oli raiskattu ennen surmatyötä...

M:n oikean käden käsine ja kengät löytyivät ainoastaan kymmenen metrin etäisyydellä siitä paikasta, jossa toistaiseksi tuntemattomaksi jäänyt hyökkääjä oli käynyt M-T:n kimppuun...


Ensimmäinen tapaus on vuodelta 1979, toinen vuodelta 1986 ja kolmas vuodelta 1987. Tekijä jäi kiinni ja tuomittiin kahdesta jälkimmäisestä. Ensimmäisestä tapauksesta hän sai 1980-luvun alussa vapauttavan tuomion väkisinmakaamisesta hovioikeutta myöden.

...tiedetään, että hän ollut erityisen kiinnostunut nuorista tytöistä.

Yhdistäviä tekijöitä: nuoret naiset, joki, Grand Esplanad/Hotelli Grand (olivatko samoja paikkoja?)

Tapauksilla on eroa 15 vuotta ja kahdesta mainitusta tapauksesta tuomittu oli tuolloin vain 16-vuotias, joten se todennäköisesti sulkee hänet pois Hanhijoen tapauksesta.

Kursivoidut tekstit sellaisenaan: Alibi 2/88.

Tuosta M:n surmasta on lisää täällä: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1391

EDIT: lisätty yo. linkistä vuonna -79 sattunut tapaus ja sen myötä kappalejakoa ja sanajärjestystä muutettu.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Cotton
Martin Beck
Viestit: 772
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Fall River

Viesti Kirjoittaja Cotton »

^ Aika hurjan kuuloinen karpaasi tuolla Porvoossa on reuhunnut :shock:

Mietin Hanhijoen käden lastoittamista siinäkin valossa, että sairaalan lähesyideessä kai oli/on henkilökunnan asuntoja?

Itse sairaalassa käymisen joku todennäköisesti muistaisi, mutta jos matka onkin kulkenut asunnoille niin havaintoja ei välttämättä samalla tavalla olla tehty.

Joku sairaanhoitoalan konkari osaisi varmaankin valaista, että kirjattiinko tuohon maailman aikaan kaikki potilaat vai hoidettiinko jonon ohi pienemmät jutut jos aikaa oli?
Alussa on rakkaus, lopussa on naru. (K. Palsa)
Mrs. Barnaby
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Tammi 15, 2009 10:32 pm

Viesti Kirjoittaja Mrs. Barnaby »

Porvoon sairaalan yhteyteen rakennettiin kyllä rivitaloja henkilökunnalle. Ne ovat sairaalaan menevän tien varressa (joka tulee sieltä Porvoonjoen rannasta ja keskustasta päin), mutta eivät taida olla suoranaisesti edes näköyhteydessä sairaalaan.
Olisiko siis jollakin sairaalan henkilökunnan asunnoissa asuneella osuutta asiaan, jos kerran poliisi ei saanut tietoonsa, että Hanhijoki olisi käynyt missään sairaalassa?

Toisaalta mietin sitä, että kai lastoittamistaitoja opetetaan vaikka armeijassa. Tai jos on käynyt ensiapukurssin - kai niitä 70-luvun alussakin järjestettiin? Sen enempää ei kai välttämättä tarvitse olla tekemisissä lääketieteen kanssa osatakseen lastoittaa käden?

Yksi erikoinen asia on Hanhijoen käsilaukun löytyminen Kokonniemen syrjäiseltä puistoalueelta. Marraskuussa se on hyinen, joen alajuoksulla merituulenkin armoilla. Se on metsäinen paikka, jossa tuskin kukaan huvikseen pyörii muulloin kuin kesällä.
Kokonniemeen on linja-autoasemalta ja torin vieressä sijainneesta Grandista matkaa melkoisesti. On ylitettävä Porvoonjoki ja käveltävä ehkä parisen kilometriä joen alajuoksulle päin. Matkan varrella on ollut käsittääkseni 70-luvun alussa vain jokirannan teollisuuskiinteistöjä ja metsää. Sinne tuskin kukaan on kävellyt marraskuussa, joten jos Hanhijoki on ollut siellä, hän on ollut varmaan auton kyydissä.
Kokonniemi on paikka, jossa on taatusti saanut olla rauhassa...
Koljo
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:54 pm

Viesti Kirjoittaja Koljo »

Olikohan lastalla hoidettu oikeaa vammaa?
Mielikuvitukseni laukkaa tähän kellon aikaan niin tuli mieleen josko Hannele olisi pakotettu "potilaaksi" jollekin ns. kotilääkärille joka olisi "hoitanut" potilasta. Tavallaan olisi siis voinut keksiä tai jopa aiheuttaa vammoja ja sitten hoitanut niitä jossain. Lopullinen vamma olisi sitten ollut parantamaton. Olisi mielenkiintoista saada lisätietoa ruumiin vammoista ja mahdollisista verikokeista.

Mutta joo, mielikuvitus taas laukkaa huimaa kiitoa :D

Muoks. lukeminenkin on hieman puutteellista, kun Cottohan oli tuossa aiemmin pohdiskellut samaa. Ideani ei siis ollutkaan uniikki.
Mrs. Barnaby
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Tammi 15, 2009 10:32 pm

Viesti Kirjoittaja Mrs. Barnaby »

Jatkan vielä Kokonniemestä, josta Hanhijoen laukku löytyi. Miksi laukku jäi sinne, syrjäisen puiston rantaan, lokakuun lopulla?

Minun mielikuvitukseni rakentaa tarinaa tähän suuntaan:
Hahijoki on tavannut hra x:n aiemmin jossain, ehkä kauppa-autossa. Tai mies on joku kirjeenvaihtotoveri. He sopivat treffit Porvooseen maanantai-illaksi. Mies on ehkä Porvoosta.

Hanhijoki ottaa töiden jälkeen Askolasta bussin parinkymmenen kilometrin päähän kaupunkiin. Todennäköisesti Hanhijoki on tiennyt, että miehellä on auto, jolla saisi ehkä kyydin kotiin. Muuten klo 20, jolloin heidät on nähty linja-autoaseman baarissa, tietäisi vaikeuksia päästä kotiin ehtiäkseen seuraavaksi aamuksi töihin. Epäilen kovin, ettei Askolaan ole mennyt myöhäisiä busseja. - Jos hänellä nyt siis edes oli töitä tiistaina, katoamisilmoitushan tehtiin kuitenkin monta arkipäivää myöhemmin. (Outoa?..)

Se, että pari on nähty kävelemässä Porvoon torin poikki bussiaseman baarista voi tarkoittaa myös sitä, että he ovat olleet kävelemässä autolle - kun niitä busseja ei ole enää mennyt. Ollaan lähdetty ajelulle, joka on päättynyt niin kuin kukaan ei olisi toivonut.
Kokonniemi on samalla puolella Porvoonjokea kuin tie, joka vie Askolaan. Se on siis vastakkaisella puolella kaupungin keskustaan ja edellä mainittuun sairaalaan nähden.

Ehkä Kokonniemen pimeydessä - joka voi olla myös oiva kuhertelupaikka - on tapahtunut jotain pelottavaa. Hanhijoki on yrittänyt lähteä autosta, päässytkin ulos laukkuineen, mutta välikohtaus on päättynyt käden vaurioitumiseen ja ehkä myös kuolemaan?

Onkohan tuulesta temmattua uskoa, että joku "vahingossa" tappoon syyllistynyt voisi jälkeenpäin yrittää hoivata ruumista esim. lastoittamalla käden? Onhan tapauksia, joissa pariskunnan toinen osapuoli jää asumaan tappamansa puolison ruumiin kanssa samaan asuntoon...
Tietääkö kukaan, oliko 70-luvun alussa autoissa jo ensiapupakkauksia?

Laukku jäi kai epähuomiossa Kokonniemeen siksi, että maanantaina 29.10. oli iltamyöhällä jo säkkipimeää.
Eppu74
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 29, 2007 2:41 am
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Eppu74 »

Mersuissa on ollut ainakin vuodesta -76 ensiapupakkaus vakiovarusteena, vanhemmista malleista on muista... eli kyllä autoissa on ollut jo aikaisemmin erikseen ostettavia ensiapupakkauksia.
Scythe

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Hyvä että tämä tapaus poikii keskustelua ja uusia näkökulmia. Tutkin Porvoon karttaa ja huomasin että sairaala sijaitsee melko tarkalleen Kokonniemeä vastapäätä, välissä on Porvoonjoki, pohjoinen-etelä-suuntainen Sikosaaren tie ja Ruskiksen linnustonsuojelualue. Välimatkaa Kokonniemestä sairaalaan on linnuntietä hieman yli 1 km, välissä ei ole siltaa vaan päästäkseen Kokonniemestä sairaalaan tai toisinpäin on kierrettävä lähimmän sillan, eli Porvoon Aleksanterinkadun sillan kautta. Tällöin matkaa tulee useita kilometrejä. Voi olla että sairaala ei liity mitenkään tähän, asuntolapointti on kyllä mielenkiintoinen.

Hannele Hanhijoki löydettiin Sikosaaren keskimmäisen sillan kohdalta ja käsilaukku 250 m ruumiin löytöpaikalta Kokonniemestä. Oliko hänet mahdollisesti siirretty löytöpaikalle jälkeenpäin autosta Sikosaarentieltä käsin? Varsinainen rikos olisi tapahtunut Kokonniemessä juuri kuin Mrs. Barnaby totesi.
Mrs. Barnaby
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Tammi 15, 2009 10:32 pm

Viesti Kirjoittaja Mrs. Barnaby »

Olen samaa mieltä: hienoa, että tätä asiaa halutaan pohtia.
Entisenä paikkakuntalaisena juttu kiinnostaa tietenkin kovasti, etenkin, kun mysteeriä ei porvoolaistenkaan keskuudessa taideta muistaa. Itse törmäsin tapaukseen nyt ensimmäistä kertaa.
1980-luvun selvitetty ja täälläkin keskustelunaiheena näköjään ollut nuoren naisen murha taidetaan muistaa paremmin. Ehkä asialla oli julkisuutta tuolloin enemmän?

Haluaisin vielä lisätä Scythen edelliseen kommenttiin, että Porvoonjoen siltoja ei vuonna 1972 ollut niin montaa kuin nyt, ei myöskään mainittua Aleksanterinkadun siltaa. Tämä vaikuttaa matkaan, joka sairaalan/keskustan ja Kokonniemen välillä oli kuljettava.

Pitkään ainoa, pieni silta keskustasta joen toiselle puolen (ja kohti Kokonniemeä ja Askolaa vieviä teitä) kulki Vanhan Porvoon kohdalta. Ilmeisesti tapahtuma-aikana oli kuitenkin jo avattu suuri Mannerheiminkadun silta, joka kartoissa näkyy nyt toiseksi "ylimpänä" alajuoksua kohti.
Sen jälkeen tulevat myöhemmin rakennetut kevyen liikenteen silta ja kauimpana alajuoksulla Aleksanterinkadun silta.
Summa summarum: Kokonniemeen on siis ollut todellakin pitkä matka, joka on outoa taittaa muulla kuin autolla (jos nyt pyörää tai motskaria ei oteta lukuun).

Porvoonjoen alajuoksu Sairaalan ja Kokonniemen välissä on kaislikkoinen ja ruovikkoinen. Se on ihmiselle vaikeakulkuinen, mutta lintujen suosima valuma-alue. Paikka on hyvä, jos haluaa jättää ruumiin veteen ja toivoa sen kulkeutuvan mereen, joka tästä kohdasta alkaa.
Suistoalueella on hyvin harvaan asuttuun Sikosaareen johtava pikkutie, jolla ei ole varmasti ollut paljoakaan liikennettä. Tien ympärillä on korkeaa kaislikkoa ja pusikkoa. Tiellä on pikku siltoja. Olen ajatellut ennenkin, että tällaisesta paikasta olisi jonkun aika helppoa dumpata ruumis veteen... :shock:

Ellei ruumista ole sitten heitetty suoraan sieltä Kokonniemen rannasta.
En oikein päässyt jyvälle, oliko esitetty epäily, ettei ruumis olisi ollut vedessä/löytöpaikalla kuitenkaan loppusyksystä asti?

Se, että ruumis löytyi kuivahkolta maalta voisi ehkä selittyä sillä, että jäiden lähdön aikaan ne kyllä taitavat nousta aika korkealle..?
Scythe

Re: Hannele Hanhijoki - Porvoo 1973

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Scythe kirjoitti:Hannele Hanhijoki löydettiin seuraavana keväänä 13.5.1974. Hänen ruumiinsa löytyi Porvoon Ruskiksen linturuovikosta. Poliisi otaksui että ruumis oli noussut pintaan ja ajautunut melko tiheiden siltapalkkien lomitse Ruskiksen puolen sivuväylään ja jäiden lähdettyä tarttunut ruovikon reunaan. Tai sitten se oli ollut Ruskiksessa alusta asti. ?

Myöhemmin Hannelen ruumis kaivettiin vielä KRP:n toimesta haudasta ylös uutta tutkimusta ja ruumiinavausta varten. Paikallisten ihmisten mukaan ruumiissa olisi ollut jokin paha vamma, eli pahempi kuin käden murtuminen. Tapauksen tiimoilta liikkui paljon monenlaisia huhuja ja tapausta pidettiin kaiken kaikkiaan outona. Hannelen äidin, Hilkka Hanhijoen mukaan hän luki poliisilta, ruumiinavauslääkäreiltä ym. saamansa kaiken aineiston moneen kertaan läpi ja hän oli aivan varma, että Hannele surmattiin. Ensimmäisen oikeustieteellisen ruumiinavauksen tehnyt lääkäri sanoi hänen mukaansa jo silloin, että kysymyksessä oli törkeä rikos.

Ihmetystä herätti myös se, että Hannele löydettiin kuivalta maalta, vaikka tuolloin 13.5. vesi oli Porvoonjoessa korkeimmillaan. Eräs poliisi oli pyöräyttänyt ruumiinavauspaikalla Hannelen rannekellon käyntiin, joten herätti ihmetystä kuinka tavallinen rannekello olisi kestänyt niin kauan aikaa vettä, jos Hannele olisi ollut kauan vedessä.
Mukava kun tuot Mrs. Barnaby paikallista näkökulmaa tähän tapaukseen. Lainasin tuohon pätkän osion alussa ollutta tekstiä. Ruumiin tilasta sen löytöhetkellä ei jutussa ollut mainintaa, mikä olisi aika olennainen tieto. Siitä selviäisi esim. oliko ruumis ollut vedessä mahdollisesti katoamissyksystä lähtien vai tuotiinko se paikalle jälkeenpäin. Syksyllä 1973 suoritetuissa etsinnöissä Hannele olisi todennäköisesti löydetty Ruskiksen ruovikosta, jos hän olisi ollut siellä syksystä asti, kun kiikaroiva oppilaskin havaitsi hänet kauempaa keväällä 1974.

Vesi oli tuolloin Porvoonjoessa Hannelen löytöhetkellä korkeimmillaan, en tunne jokea että olisiko mahdollista että jäät olisivat puskeneet ruumiin kuivalle maalle. Jotenkin tuntuu epätodennäköiseltä.

Mieleen tulee vaihtoehto, että Hannele on surmattu syksyllä 1973, mutta hänen ruumistaan on säilytetty jossain ja tuotu paikalle vasta keväällä 1974. Toinen vaihtoehto on, että Hannelea on pidetty vankina jossain ja surmattu vasta myöhemmin. Mieleen tulee myös vaihtoehto, että Hannelen tapaus olisi kaikessa hiljaisuudessa selvinnyt. Se ei kuitenkaan näytä selvinneen ainakaan ennen syksyä 1980, jolloin Alibin juttu julkaistiin. Miksi muuten vielä 6 vuotta myöhemmin juttu olisi ollut esillä ja tapauksen selviämisestä olisi luvattu palkkio.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Onkohan aivan pois suljettu mahdollisuus, että Hannele olisi ollut vapaaehtoisesti jossakin katoamisensa jälkeen.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Vastaa Viestiin