Henkirikos ja henkirikoksen yritys ruotsinlaivalla v. 1987

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
murhavaari
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ti Huhti 24, 2007 8:54 pm
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja murhavaari »

vasikka kirjoitti: Heitetään nyt ilmaan vielä ajatus, että olisiko tekijä voinut sittenkin olla joku laivan henkilökuntaan kuuluva? Sellaiselle pakoilu on tietyllä tavalla helpompaa kuin tavan jantterille. Ja henkilökuntaakin laivalla on aika paljon.
Onhan tuokin mahdollista. Henkilökunnan etuna on laivan hyvä tuntemus niin rakenteellisesti kuin esim. valvonnan kannalta. Henkilökunta on toisaalta pääosin selvinpäin, joten motiivi tai kynnys pahoinpitelyyn on korkeampi kuin keskiverto matkustajalla.

Lisäksi henkilökunnalla ei välttämättä ollut tuolloin omia hyttejä vaan olivat jaetuissa hytissä. Silloin ei vapaalla ole niin paljon mahdollisuuksia puuhailla tuollaista. Varsinaisella työajalla tuota tuskin kukaan pystyisi tekemään.
vanha ja väsynyt
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Kyllä laivojen henkilökunnilla oli myös omat "ravintolansa" eli diskonsa juuri tuolloin, jollaisessa muunmuassa itse pääsin kerran käymään.

Meno oli yhtä riehakasta, kuin "silinteripuolellakin", jollei vieläkin railakkaampaa.

Laiva taisi muuten olle entinen Finn Jet, jonka potkurinakseli tunnelin alle jonnekin se disko oli sijoitettu.

Baaritiskit ja kaikki, sekä viina halvempaa, kuin yleisellä puolella.

Sisäpiiriin ei päässyt ihan kuka vaan, joten taisin olla jotenkin special.

No kaverini oli laivalla duunissa, joten se siitä.

Tuo mitä tuolla kirjoitetaan, että kaikki valokuvattiin, kun laiva saapui satamaan, ei oikeastaan kerro muusta kuin siitä, että osa laivalla olleista valokuvattin, sillä laivalta on pois päässyt muutakin kautta, kuin konkia pitkin.

Henkilökunnan kulkutietä olisi ihan hyvin kuka tahansa laivan tuntenut päässyt pois ilman kuvausta.

Olisikin mielenkiintoista tietää eräitten tiettyjen suomalaisten alibi kyseiseen aikaan.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Olen siinä käsityksessä, ettei ihmisiä suinkaan vain videoitu, kun he kävelivät ulos laivalta, vaan nimenomaan kuvattiin ennenkuin ihmisiä yleensäkään alettiin päästää laivasta. Satamaantulovaiheessa ei sitten enää löytynytkään mm kyseistä englantia puhuvaa henkilöä lainkaan... Poliisi olisi halunnut jututtaa häiskää uudemman kerran.

Henkilökunta kylläkin on aina päässyt kuin koira veräjästä.
Melkoista väkeä laivallakin on ollut töissä...
(Sallylla pidettiin henkilökunnan toimesta bileitä ravintolan sulkeutumisen jälkeen. Olen myös ollut mukana. :wink: )
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Ihraponnari
Frank Drebin
Viestit: 399
Liittynyt: Pe Syys 21, 2007 8:09 pm

Viesti Kirjoittaja Ihraponnari »

Kyllä kaikki matkustajat ja henkilökunta kuvattiin ja videoitiin. Poliisille oli siis etukäteen tietysti tiedotettu tapahtuneesta ja he olivat laivaa vastassa. Henkilökunta ei päässyt mistään "sivuovesta" pihalle poliisin tietämättä. Työvuorolistat ja työntekijät olivat taatusti esimiesten toimesta toimitettu poliisille, vai epäiletkö että laivalla pystyi olemaan töissä ilman verokirjaa? Ei todellakaan.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

^Tietenkin verokirjalla töissä, ei siinä mitään.
Mutta paljon he toisiaan suojelevatkin, ynnä ovat muutenkin lojaaleja. Lisäksi ne jotka eivät ole työvuorossa, saavat kyllä liikkua laivalla vapaasti. Ei heitä esimies vapaa-ajalla valvo.
Esimiehetkin ovat aika inhimillisiä.

Sinänsä en tässä tapauksessa mitenkään henkilökuntaa epäile, tuntuisi typerältä teolta, kiinnijäämisen riskikin oli aika suuri.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
vasikka
Javier Pena
Viestit: 1862
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Heitetään nyt toinenkin teoria pohdittavaksi.

Mitäs mieltä olette bodom-tyyppisestä teoriasta, että Bettiina hyökkäsikin Klausin kimppuun ja sai omat vammansa kamppailussa tai lavasti ne itse. Onko sellaista teoriaa koskaan vakavissaan pohdittu? Onko tytön haluttomuudelle puhua joku luonnollinen syy? Mitä mieltä muistamattomuudesta ollaan yleensä. Mitkä seikat todistavat paikalla olleen ulkopuolisen murhaajan?

P.S Nyt kaivattaisiin kyllä Urhoa tähän keskusteluun puolustamaan Bettinaa :)
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Hyvä teoria, ehkä?
Heillä oli kolmaskin henkilö (muistaakseni) mukanaan, mutta tämä ei ollut kannella. Hänen mahdollisita tiedoistaan ja osuudestaan on kyllä spekuloitu.
Myös Bettinan ja sen kolmannen kaveruksen keskustelu Saksaksi kohta tapahtumien jälkeen, kun odotettiin vielä helikopteria, olisi ollut hyvä selvittää. Bettinahan ei sen jälkeen ole olut enää halukas tapahtumista keskustelemaan. Muistinmenetykseen myös on vedonnut.
Yhtenä motiivina pidettiin nuorten mahdollista muhinointia kannella ja että siitä olisi joku sairasmielinen hermostunut.
Enpä muista oliko nuoret vähissä pukeissa löydettäessä?
Löytäisiköhän joku jostakin tästä tapauksesta kirjoista tai lehdistä tarkempaa muisteltavaa? Yksityiskohtia.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Avatar
Quorthon
Jane Marple
Viestit: 1033
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 5:37 pm
Paikkakunta: Tshernobyl, UKR

Viesti Kirjoittaja Quorthon »

mistäs sen kukaan tietää aikaan vaikka kävelykatu ja komentoisilta kätkisi likaisia salaisuuksia selkäänsä? Senkin joku tietää aikanaan. Aika näyttää aikaaanaan.
gasman
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ma Syys 24, 2007 6:53 am

Laivasurmat

Viesti Kirjoittaja gasman »

Ainakin "valkoisten laivojen"henkilökunnassa on mielipide että kaveri joka tappoi m/s Fennialla laivatoverinsa olisi tuossa saksalais nuorten teon takana.Aseena olisi ollut pelastusveneen moottorin käynnistys kampi.Henkilökuntaan kuluva ei tietysti poistunut Tukholmassa maihin ja tuo korjausmies jonka tämä tappoi olisi silloin jo epäillyt tuota tekijäksi.Nyt kait on latva B kakkosen papereilla jossa hourulassa ja ilmeisesti syyn takeeton...
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

En muista tuota m/s Fennian tapausta. Se on tietenkin tapahtunut tätä myöhemmin?
Oliko hän siis tällöin töissä Viking Sallylla ja siirtyi sitten Fennialle?
Mikä voisi olla motiivi?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
murhavaari
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ti Huhti 24, 2007 8:54 pm
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja murhavaari »

Fennian tapaus:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=651

OT: Samainen Fenniahan on taas otsikoissa, tällä kertaa nimellä M/S C EXPRESS. Eli tuo on se vanha pizzakeisarin laiva jota ei päästetä pois satamasta kun epäillään että laiva viedään Intiaan romutettavaksi määräysten vastaisesti.
vanha ja väsynyt
Mustaleski
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Pe Syys 28, 2007 12:56 pm

Viesti Kirjoittaja Mustaleski »

Ihraponnari kirjoitti:Kyllä kaikki matkustajat ja henkilökunta kuvattiin ja videoitiin. Poliisille oli siis etukäteen tietysti tiedotettu tapahtuneesta ja he olivat laivaa vastassa. Henkilökunta ei päässyt mistään "sivuovesta" pihalle poliisin tietämättä. Työvuorolistat ja työntekijät olivat taatusti esimiesten toimesta toimitettu poliisille, vai epäiletkö että laivalla pystyi olemaan töissä ilman verokirjaa? Ei todellakaan.
En osaa lainata tuota viimeistä lausetta jossa sanotaan ettei laivalla pystyisi olemaan töissä ilman verokirjaa.

Kyllä -80 luvulla oltiin paljonkin töissä siivoamassa Viking-laivoilla ilman verokirjaa ja väärällä nimellä.

Tukholmassa oli näitä "pika-työnvälityksiä" joihinka mentiin aamulla aikasin jonottamaan päivän työkeikka esim.siivous tai tiskaus hommia.Laivalle oli helppo päästä samalla sai ilmasen suomen reissun kun jäi töitten jälkeen laivalle.
gasman
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Ma Syys 24, 2007 6:53 am

Kyllä oli

Viesti Kirjoittaja gasman »

Siirtyi Sallylta Fennialle,motiivista on paha sanoa mitään,vakava mielen häiriö-oli pitkään kulkenut pistooli mukana laivalla.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Luin vastikään artikkelin tuosta tapauksesta, (PPK -92), josta McAbre olikin osan poiminut aikaisemmin luettavaksemme.

Oudoksuttaa kirjan se kohta, (sivu 146), missä sanotaan näin: "Eräitä ulkomaalaisia tutkintaan otettavia henkilöitä ei vieläkään ole tavoitettu".

Surmatyö tehtiin heinäkuussa -87 ja kirjassa oleva artikkeli on tehty ties koska, mutta otaksun sen olevan kirjoitettu vuoden -92 kirjaa varten ehken -91 kesällä neljä vuotta surman jälkeen.

Mihin siis katosivat henkilöt, joiden osuutta haluttiin selvittää? Olivatko he kaikki liikkeellä väärillä henkilötiedoilla? Heitä ei ole löytynyt neljässä vuodessakaan! Tuohon maailmanaikaan liikkuminen ei ollut niin vapaata kuin nyt ja eri maiden kansalaisia matkusti Ruotsin laivoilla vähemmän kuin nyt.

Toki poliisin yhteydenotto ulkomaisiin kollegoihin saattoi byrokratian vuoksi olla hankalampaa kuin mitä se on nyt - 20 vuotta myöhemmin, mutta tuskin kovin paljon vaikeampaa.

Entä onko nyt, vuonna 2007 jo tavoitettu ne keitä haluttiin?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Jaa´a. Monikossa oikein. Tämä yksi katosi, sen tiedän.
Mitenkähän sitten Bettinan ja toisen uhrin kaveri?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Vastaa Viestiin