Oletko ollut vankilassa?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Fuzzface
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:55 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Fuzzface »

Elämä menneisyyden kanssa ei ole helpoimmasta päästä, eikä se ala ruusuisesti varsinkaan jos ei ole yhtään käynyt läpi omaa sisimpäänsä ja saanut tarpeekseen pään hakkaamisesta (henkisesti) seinään. Päihteet, huumeet, pillerit ym. on iso osa miksi porukka kiertää kehää. Niistä on päästävä.

Itse aloitin työn "viimeisellä kakulla" ja myönsin ongelman olevan itsessäni ja suhtautumisessani asioihin.

Jälkensä on jättänyt, en ole kovin sosiaalinen, välttelen isoja porukoita. En ole kyläluuta. Monetkaan viihdeohjelmat jotka valtaväestöä kiinnostavat eivät kiinnosta minua. Olen löytänyt vaimon, omia lapsia ei ole mutta vaimon lapset ovat hyväksyneet minut omakseen, se on minulle enemmän kuin mikään muu elämässä. Kerkesin tekemään vielä töitäkin, olin ammattimies ennen ja jälkeen, ammattiani käytin myös vankilassakin. Nyt olen eläkkeellä. Alkoholi ei kuulu elämääni, tupakkiakin kohtuullisesti, kahvia ja teetä runsaasti.

Olen saanut Mielenterveysseuran vertaistukiohjaajan koulutuksen ja osallistun ryhmäistuntoihin joissa käy rankkoja kokemuksia purkavia ihmisiä.
On aukko sivistyksessä jos ei ole kertaakaan lusinut. Jos on lusinut liian monta kertaa, aukko on liian suuri. (Tuntematon lusija)

Sipatti
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Pe Joulu 19, 2008 4:39 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Sipatti »

Toi on HELEVETIN HIENOA tuotahan se elämä just on!

loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja loneliness »

DollariExpress kirjoitti:
muilla on kyllä itsetunto kunnossa,varmasti,niillä jotka tekee rikokset tietoisesti ja selvänä.

sen mitä ite 15 vuotta linnakierteessä päihdeongelmattomana,ikinä huumeita käyttäneenä voin sanoa.
Olet luultavasti vähemmistöä. Suurella osallahan linnassa on alkoholi ja/tai huumeongelmaa käsittääkseni. Teitkö siis väkivaltarikoksia selvinpäin vai myitkö huumeita muttet itse käyttänyt (käsittääkseni harvinainen malli, ellei sitten ole aivan hierarkian yläpäätä)? Talousrikoksista ei tuollaisia määriä usein istuta?
Paavo Arhinmäki on äijä!

Fuzzface
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:55 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Fuzzface »

On hyväksyttävä etteivät kaikki ihmiset hyväksy tekojasi, menneisyyden elämääsi, sovitustasi. Sosiaalinen asemasi ei välttämättä ole oikeutettu joidenkin mielestä, "pääsit liian helpolla" joku ajattelee ja näyttää sen kehon kielellään, käyttäytymisellään. Suoraankin tullaan sanomaan "miten kehtaat olla täälla" ja "kuinka voit olla siinä ja tässä".

Joihinkin paikkoihin tai sanotaanko tehtäviin asettuminen voi vieläkin poikia soiton nimismiehelle. Joillekkin ihmisille tuntuisi olevan helpompi sulattaa jos örveltäisi muiden puliukkojen joukossa, voisi todeta lakonisesti "noin sillekkin kävi".

Lusiminen kyllä opettaa tavallaan kovettamaan pään huolehtimaan vaan omista asioistaan, jos sen pitää selvänä kiitorata pysyy suorana. Suomea puhuvalla alueella tällä respektillä pääsee pitkälle. Venkulakavereistakin on hyvä pysyä erossa, tänään tuli se lutsin ohjelma uusintana ja pojat laitteli rixun kyökissä painimattoa, mukavampi se on emännän kanssa tehdä kotosalla.
On aukko sivistyksessä jos ei ole kertaakaan lusinut. Jos on lusinut liian monta kertaa, aukko on liian suuri. (Tuntematon lusija)

loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja loneliness »

Fuzzface kirjoitti: tänään tuli se lutsin ohjelma uusintana ja pojat laitteli rixun kyökissä painimattoa, mukavampi se on emännän kanssa tehdä kotosalla.
Mikä ohjelma miltä kanavalta, voisi katsoa yle areenasta. Mistä jutuista sinä muuten istuit? Kuuluitko johonkin tiettyyn ryhmittymään linnassa ja miten suhteesi mahdolliseen ryhmään nykyisin?
Paavo Arhinmäki on äijä!

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Damien »

Fuzzface kirjoitti:On hyväksyttävä etteivät kaikki ihmiset hyväksy tekojasi, menneisyyden elämääsi, sovitustasi. Sosiaalinen asemasi ei välttämättä ole oikeutettu joidenkin mielestä, "pääsit liian helpolla" joku ajattelee ja näyttää sen kehon kielellään, käyttäytymisellään.
Varmasti herättää tunteita monissa.Varsinkin negatiivisia.
Mutta onneksi vanki kuin vanki, on suorittanut "velkansa" yhteiskunnalle tuomionsa suorittamisen
jälkeen ja on oikeutettu yrittää onnistumaan elämässä.
Vaikeaa se kyllä mahtaa olla, varsinkin jos pitkä rötöskierre takana.
Ne jotka eivät edes yritä, hoitaa kyllä luonto tai joku muu nilkki, elleivät itse ehdi päiviänsä päättää.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

Fuzzface
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:55 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Fuzzface »

Mihin ryhmään? Hah, ai pitäisi kuulua vielä bandiitteihin. No sanotaanko että klassisiin rötöstelijöihin eli perinteisiin vanhanajan rosvoihin. Enää en kuulu mihinkään rikollispiireihin. Vakavimmillaan lajitoverin hengenriisto hämärissä olosuhteissa.

Tuosta että luonto hoitaa, juuri näin se tahtoo olla. Jos ei viina tai huumeet tapa niin luoti tai veitsi vie, se on laulun sävel ajan oloon. Harva hörhö kuolee laitapuolen tiellä luonnollisen kuoleman jos ei käänny teiltään.

Siis se oli Tosi tarina ohjelma ja taisi olla viimeinen esitys telkassa kanava 1 vanki 391/09 tai sinnepäin.
On aukko sivistyksessä jos ei ole kertaakaan lusinut. Jos on lusinut liian monta kertaa, aukko on liian suuri. (Tuntematon lusija)

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Damien »

Öhömhöm..Siis tarkoitatko tuota Jalutsinin dokkaria mikä tuli pari iltaa sitten?
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Mä inhoon kahta lajia linnankundeja.
1. Niitä, jotka uhoo ja on niin helvetin kovia jätkiä/muijia olevinaan, kun on kuskattu tiilenpäitä lukemaan. Vaikka tosiasiassa siellä kiven sisässä itketään äidin perään. Kuitenkin on saatettu pilata monenkin ihmisen elämä.
2. Niitä, jotka ruikuttaa sääliä jokaiselta, joka viitsii kuunnella tai jonka on pakko kuunnella. Joiden olis ollut aika ajatella pikkusen aiemmin, mitä tekee.
Kaikki muut on ihan jees! Kärsittyään, tervetuloa takaisin yhteiskuntaan!

Fuzzface
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:55 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Fuzzface »

Damien kirjoitti:Öhömhöm..Siis tarkoitatko tuota Jalutsinin dokkaria mikä tuli pari iltaa sitten?
Niin sitä mikä oli "Tosi tarina: Vanki 391/09" oliko se numero noin vai miten, korjatkaa jos olen väärässä. Sillä ei liene kovin isoa merkitystä. Se tuli viime viikolla iltasessa ja seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan.

Siihen aikaan kun minä olin (alussa) "siellä jossakin" kuten veteraani tyyliin venkulat piireissä sanelevat, ei ollut vielä kovin montaa moottoripyörämiestä tai muita natural murder kerholaisia ja mitä kaikkia bandiitteja niitä on. Pystyryöstäjiä, kassakaappimiehiä, murtoveikkoja, elinkautisia, pyttyläisiä (pakkolaitos), sakkovankeja (pääasiassa puliukkoja) väkivaltaosastoa jne. Huumetuomiolaisia alkoi tulla porukoihin -90 luvulle tultaessa, siinä vaiheessa alkoi orastaa jengi osasto. Helvetin enkelit ja Banditos olivat sörkan ensimmäiset jengit.
On aukko sivistyksessä jos ei ole kertaakaan lusinut. Jos on lusinut liian monta kertaa, aukko on liian suuri. (Tuntematon lusija)

Fuzzface
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:55 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Fuzzface »

Pitää olla aloittajana nöyrin mielin ja passata tuo "Heh vai pitäisi vielä olla", pitänee muistaa, että netti tälläisenä ja laajakaista sekä portaalit ovat melko nuoria keksintöjä ja monet teistä saatatte olla myös sieltä nuoremmasta sukupolvesta.

Tämä on kirjoitettu ihan hyvällä ja ei sisällä pätkääkään halveksuntaa, se mitä vanhemmat polvet ovat kokeneet nöyryyttävänä niin kouluissa, armeijassa (jonka aikanaan suoritin) ja vankiloissa, mielisairaaloissa ynnä muissa, ei tarvitse toistua enää nykyisyydessä. Tapa jolla levottomia lapsia esimerkiksi hoidettiin 50-60 luvun kouluissa johtaisi nykyisin opettajat syytetyn penkille, konstit joilla yritettiin hoitaa psyk potilaita on nykyisin poistettu pysyvien aivovammojen ja ruumiinvammojen tuottamisen takia. Psyk sairaita naisia ei enää steriloida eikä miehiä kastroida, lobotomia on lopetettu jne.

Vankeinhoitokin on muuttunut "hoidolliseen" suuntaan -80 luvun puolivälin jälkeen, kuritushuone lopetettiin, pakkotyö lakkautettiin. Vankien kahlitseminen ns. Kellonperillä eli paksuilla "rannanjärvikettingeillä" lakkautettiin samoihin aikoihin. Pakkolaitosmääräys siirtyi vankilaylioikeudelta lääkintäviranomaisille ja pyttyläiset jäivät historiaan.

Sukevalla ja Konnunsuolla sekä Pelsolla, jotka ovat kaukana kaikesta ns. Erämaavankiloita tapahtui peltotöissä paljon karkaamisia. Yleensä karkurit saatiin kiinni nopeasti ja heidät poikkeuksetta raudoitettiin. Tämä tapahtui seuraavasti, vangin jalkoihin laitettiin ns. "rauta saappaat" eli nahkaiset saappaat joissa oli nilkoissa tukeva vahvike. Sitten seppä niittasi kettingin ja lenkit jalkoihin, ketju oli Y:n muotoinen jossa sakarat menivät nilkkalenkkeihin ja varresta piti pitää kävellessä kiinni.

Jos karkasi keväällä, kohtalo oli seuraavanlainen. "kellonperät" niitattiin jalkaan heti kun kiinni saatiin ja lusit kellarissa koko kesän raudat jaloissa, kaikkialle minne menet kilisytät kelloja perässäsi. Jos vankia vietiin käräjille ja heitä oli useampia kilinä oli sen mukainen. Raudat muuten painoivat 12 Kg.

Syksyllä oli sitten karkuri käräjät jonne kaikki karkurit kuskattiin, lisää kakkua mitattiin ja raudat poistettiin pajalla jossa ne oli kiinni laitettukkin. HUOM: Jalkaa ei voinut mitenkään hoitaa rautojen ollessa jaloissa, saappaassa ei ollut sukkaa tai pehmustetta, vain nahkainen saapikas. Raudan holkki hinkkaa, nahka hautoo. Ei paljoa tarvitse mielikuvitusta jos ajattelette että keltsussa on kesän raudat jaloissa nahkasaappaat jalassa. Miehet kävivät saunassa, kävelyllä, tarpeillaan jne. Kaikki tehtiin ja lusittiin kellonperät jaloissa.

Omat vaatteet hyväksyttiin vankeusvangeilla vasta -90 luvulla, harmaa punaraitainen sarkavaate hassulla hatulla poistui ainoastaan siitä syystä ettei valtiolla enää ollut varaa pitää niitä. Ruskea "apinan nahka" tuli armeijan ylijäämä varastosta. Jalutsin päällä ohjelmassa olevat VHL varusteet ovat uusinta uutta jota en ole edes päässyt kokeilemaan, eikä ole edes väliksi.

Maailma on muuttunut, kakolan matkasellin seinään sytkärillä kirjoitettu teksti "Maailma katoaa, kakola ei" ei pidä enää paikkaansa. Graniitti linnassa sipsuttelevat nyt kauppaopiston tytöt, philadephian kerroksilla ei kaiu enää kuulutukset ja pirinät eikä paskapaljujen kolina. Tympääntyneet eivät heittele banaaninkuoria ja kaada kusta kakkoselta alakerran pöydällä lehteälukevan mustan miehen niskaan.

Ennen kirjoiteltiin kirjeitä, nykyään kulkee @ paitsi taloon pääse vieläkin vain kirje, tai papin tahi sossun kautta puhelimella. Rutinalapulla pääsee soittamaan.

Näin se vanha muistelee...
On aukko sivistyksessä jos ei ole kertaakaan lusinut. Jos on lusinut liian monta kertaa, aukko on liian suuri. (Tuntematon lusija)

Retku
Poliisikoira Rex
Viestit: 259
Liittynyt: Su Marras 30, 2008 2:02 am

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Retku »

Näin tasamaantallaajalle helvetin mielenkiintosta luettavaa. Tuossa kun oli vankien kohtelusta puhe, niin ei se varmaan yhteiskuntaan sopeutumista oo yhtään parantanu, kun on päähän potkittu "valtion" taholta, eli minkäänlaisia kannustimia ei ole annettu.

mikodeus
Sofia Karppi
Viestit: 436
Liittynyt: To Loka 16, 2008 10:51 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja mikodeus »

oho aikas karulta kuulostaa vanhan ajan linna olot kuinkas monta kertaa olit lusimassa ja monta vuotta jouduitkos itse koskaan kellariin lusimaan saappaat jalassa?

Fuzzface
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: To Loka 09, 2008 10:55 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja Fuzzface »

Vastaan kaikkiin tiedusteluihin määristä ja laadusta, että riittävästi. En ala luettelemaan rikoksia, vankilavuosia, vuosikymmeniä, henkilöitä tai mitään erikoisuuksia koska se ei ole tämän asian väärti. Tarkoitus on kertoa kokemuksia noin yleisesti.

Kiitokset Retkulle, toivottavasti löytyy joku toinenkin joka alkaisi analyyttisellä silmällä tähyämään kaltereiden takaiseen historiaansa.
On aukko sivistyksessä jos ei ole kertaakaan lusinut. Jos on lusinut liian monta kertaa, aukko on liian suuri. (Tuntematon lusija)

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Linnassa olleet

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

loneliness kirjoitti:Olet luultavasti vähemmistöä. Suurella osallahan linnassa on alkoholi ja/tai huumeongelmaa käsittääkseni. Teitkö siis väkivaltarikoksia selvinpäin vai myitkö huumeita muttet itse käyttänyt (käsittääkseni harvinainen malli, ellei sitten ole aivan hierarkian yläpäätä)? Talousrikoksista ei tuollaisia määriä usein istuta?
en ole koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti eikä minua ole edes epäilyt koskaan väkivaltarikoksesta. en ole koskaan myynyt huumeita,inhoan niitä hyvinkin paljon ja varsinkin niiden käyttäjiä.
enkä ole tehnyt talousrikoksiakaan koskaan.

en siis ole istunut 15 vuotta vaan ollut kierteessä aikanan 15 vuotta,välillä vapaanana hetki ja taas sisään jne.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

Vastaa Viestiin