MURHA.INFO

Puhuttiinko lapsuudenkodissanne henkirikoksista?
Jos, niin mitä tapauksia muistat olleen keskusteluissa? Minkälaisia ajatuksia/tuntemuksia tapaus/tapaukset vanhemmissasi/sisaruksissasi herättivät?

Omasta lapsuudestani muistan, että isäni osti Alibin hyvin usein. Muistan niistä lukeneeni pienenä esim. Tuuli Ikosen surman jne. Myös Pia-surmat tuovat mieleeni Alibit.
Kannelmäen tapauksesta oli joskus puhetta vuosia sitten ja äitini sanoi, että tappaja olisi ollut K.S.:n poika.
Kyllikki Saaren murhaajasta äitini taasen sanoi, että 60-luvulla maaseudulla uskottiin vahvasti, että tappaja oli pappi.

Sain hyppysiini Pohjolan poliisi kertoo-kirjoja jo n. 8-vuotiaana ja lueskelin niitä. Mieleeni jäi erityisen karmaisevana ja pelottavana tapauksena turkulaisen Janne-pojan tapaus. Kaikkien mielestä ei ollut normaalia, että sen ikäinen oli kiinnostunut tällaisista kirjoista, ja muistan äitini repineen minulta käsistä PPK-kirjaa ja kysyneen, että miksi luen niitä. Perhepiirissä ei siis jaettu kiinnostustani rikoksia kohtaan.

Ollessani teini-ikäinen, n. 15-v netti oli jo ollut muutaman vuoden käytössä ja sieltä pääsi lukemaan kadonneista amerikkalaisista ja amerikkalaisista rikoksista. Crime Libraryn, AMW:n, FBI:n, NCMEC:n, Doe Networkin ja sittemmin hakkeroinnin takia lakkautetun MPCCN:n sivut tulivat tutuiksi ja nykyisin viihdyn Charley Projectin sivuilla, johon kaikki yli 6 kk kadonneena olleet henkilöt, joista on kuva saatavilla sekä myös tieto kadonneen löytymisestä.

Samanlaista intohimoista kiinnostusta rikoksia kohtaan ei ole kenelläkään sukulaisellani, joten olen harrastukseni suhteen yksinäinen susi. Mutta eipä se haittaa.

Kyllä aihe kiinnosti lapsuudenkodissa. Vaarilla oli PPK kirjasarjaa, ja isä, ja isoveli ostivat alibeita. Isoveljenikin on mua 8 vuotta vanhempi, joten kohtuu nuorena tuli näitä sit selailtua. Mulla on vieläkin veljen ostama Kyllikki Saaren arvoitus pokkari.

Muistan isän puhuneen jonkinverran bodomista, oli ilmeisen kovajuttu silloin aikoinaan, ja uhrit omaa ikäluokkaansa. Samoin Kyllikki Saari, ja heinäveden jutut oli puheena välillä.

Itselleni on nuorena jäänyt mieleen alibista pari eri juttua. Tattarisuolta kun kaivettiin niitä ruumiinosia, mulla on sellainen muistikuva, että alibissa oli kuva maasta, jossa näkyi sormi!! Hauskinta tässä on se, että mummoni asui kaupungissa tuolloin, ja toi meille maalle aina kaikkea "uutta" kyläilemään tullessaan. Toi sitten kovakuorisia litsihedelmiä, ja mä en voinut milloinkaan syödä niitä, kun kuorittuna näytti ihan siltä kuvan sormelta. En ole kyllä vieläkään litsejä syönyt...

Toinen mieleenjäänyt juttu oli, kun oli tällainen pidempi jatkosarja Yorkshiren viltäjästä kera kuvien.
No, aikaa on kulunut paljon noista ajoista, mutta kyllä iskän kans vieläkin joskus taivastellaan mm. Kyllikki Saarta, ja olen kertonut käynneistäni suohaudalla, ja näistä kaikista uusista spekulaatioista, joita aiheesta netissäkin on käyty. Bodomistakin joskus senkans juteltu ollaan.

Meillä ei puhuttu missään tapauksessa. Jos jotain oli tapahtunu, nii esim sanomalehdet piilotettiin meiltä lapsilta. Lapset ei saanut myöskään katsoa uutisia, jos niissä jotain henkirikoksista puhuttiin Sama koski kyllä myös kaikkea seksiin tai huumeisiin viittaavaa.

Ei puhuttu, kai ne oli ns aikuisten aiheita, ja niitä ei lapsille kerrottu, tosin en usko attä vanhemmat muutenkaan niistä keskusteli.

Puhuttiin. Suht paljonkin, äitiäni varsinkin henkirikokset kiinnostaneet. Muistiini on jäänyt, kun iskä ja äiti joskus mietti Bodomia ja Kyllikki Saaren juttua. Toinen pitempään juttua herättäneet tapaukset ovat olleet Karoliina Kesti ja Raisa.

Puhuttiin kovastikkin. Mulla ja äidillä oli yhteinen raamattu ja se oli alibi. Muistan myös rikospostin ja siitä mun kiinnostus alkoikin. Jo nuorena imin kaikkea kuolemaan liittyvää itseeni lehtien ja elokuvien kautta. Nykyään mieheni ihmettelee kiinnostustani.

Vaikka isä oli poliisi, niin ei paljon puhuttu. Kyllikki Saaresta kuulin lapsena, mutta enpä juuri muusta tiennyt. Esimerkiksi Elli Immon murha tapahtui lapsuuden kotiseudullani, mutten koskaan kuullut siitä mitään. Lähinnä minua kiinnosti, kuinka usein isällä oli töissä pistooli mukana. 70-80-luvuilla pistoolikotelo sisältöineen ei ollut koko ajan vyöllä. Pistoolin mukaan ottamiseen oli aina jokin syy. Alibeja pidettiin roskalehtinä eikä mitään rikosaiheista kirjallisuutta tullut kotiin, vähän isompana luin mummolassa yhtä ja samaa Poliisi kertoo -kirjaa.

Tässä männä vuonna keskustelin äitini kanssa Kannelmäen tapauksesta ja hän oli...mitenkä sen nyt sanoisi...mykistynyt ja hämmästynyt.
Minun kuulemma täytyisi hakeutua tutkijan hommiin .

Ei puhuttu, koska lapsuudenkodissa ei puhuttu/puhuta ylipäänsä.
Joskus vanhempien kanssa kyllä katsotaan murhadokumentteja, faija innokkaaminkin ja iltalehdestä ne muistavat selata rikosuutiset. Faija aikoinaan omasi varmaan ihan kiitettävänkin pinon Alibin vuosikertoja - ne lehdet on kai heitetty pois, mutta en ole vielä luopunut toivosta, että vielä kohtaisin ne jonain päivänä.

Äitini ei muuten yhtään suvaitsisi murha.infossa käymistä, mutta heti kun Dr. Philissä puhuttiin Casey Anthonysta, niin milleköhän sivustolle emo ensiksi surffasi etsimään taustatietoja? ("Katso, Valoviikate, nämä ihmiset täällä tietävät!")

Tuulitukka84 kirjoitti:Meillä ei puhuttu missään tapauksessa. Jos jotain oli tapahtunu...

Kielletty hedelmä houkuttaa..?

Valoviikate kirjoitti:("Katso, Valoviikate, nämä ihmiset täällä tietävät!")

Siis sanooko äitisi sinua Valoviikatteeksi?

Puhuttiin, ei mitenkään erikoisen paljon mutta sillä tavoin kuin yleensä puhutaan. Siis että kahvipöydässä luetaan lehteä ja kommentoidaan niitä uutisia joita siinä sattuu olemaan.

villivadelma kirjoitti:

Valoviikate kirjoitti:("Katso, Valoviikate, nämä ihmiset täällä tietävät!")

Siis sanooko äitisi sinua Valoviikatteeksi?

No ei nyt sentään, en vaan virallista nimeä tohdi tahi halua mainita, en oikein pitäisi, jos sanoisi.

Valoviikate kirjoitti:

villivadelma kirjoitti:

Valoviikate kirjoitti:("Katso, Valoviikate, nämä ihmiset täällä tietävät!")

Siis sanooko äitisi sinua Valoviikatteeksi?

No ei nyt sentään, en vaan virallista nimeä tohdi tahi halua mainita, en oikein pitäisi, jos sanoisi.

En muista että olisi koskaan puhuttu. Nykyään saatetaan joskus ottaa puheeksi tavatessa/puhelimessa joitakin laajasti julkisuutta saaneita juttuja, silloinkin lähinnä tyyliin "uskotko syylliseksi" (ja olemme usein täysin vastakkaista mieltä, riitelemättä tosin). Bodomin oikeudenkäynti ja Ulvila tulevat vain mieleeni.

Kiinnostukseni rikoksiin ja varsinkin rikollisen mieleen on virinnyt vasta aikuisiällä, osittain entisen ammatini vuoksi.