Kuka on kohdannut kuolleen?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Kuka on kohdannut kuolleen?

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Tämä nyt ei liippaa ainakaan välttämättä rikoksia (ja jos liippaa niin kertokaa kokemuksistanne!) mutta ihan mielenkiinnosta: Kuinka moni teistä on koskaan nähnyt kuollutta ihmistä? Jos, niin minkälaisissa olosuhteissa? Aihe kiinnostaa, koska usein kuulee sanottavan, että nykyihminen on vieraantunut elämän kiertokulusta eli siitä, että eläväinen on myös kuolevaista, ja kuolema on tavallaan mystifioitu eikä enää luonnollinen osa elämän kiertokulkua.
Itse olen ollut työssä sairaalaosastolla, joka oli ns. viimeinen etappi ennen viimeistä tuomiota. Vanhuksia kuoli tasaisin väliajoin, ja olin useasti pesemässä ja pukemassa ruumiita kuolinpaitaan. Ensimmäinen vainaja tuli seuraavan yön uniin, mutta seuraava ei enää tullut. Asiassa ei ollut mitään kummallista tai ahdistavaa, vaan kuollut pyrittiin laittamaan kauniisti matkaan ja hyvästelemään arvokkuudella.
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Bombay
Adrian Monk
Viestit: 2830
Liittynyt: Ma Touko 07, 2007 9:25 am

Viesti Kirjoittaja Bombay »

Erään kauniina juhannuksena näin kun hukkunutta nostettiin Pyhäjärvestä, eipä siinä sen ihmeempää. Sininen se oli ainakin.

Mother_North
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: La Huhti 28, 2007 1:13 pm

Viesti Kirjoittaja Mother_North »

Taloni edessä ajoi auto ja mp kolarin..katselin ikkunasta koko homman.Mp kuskihan kuoli heti,hiukan laittoi miettimän kyllä.Myöskin hautajaisissa mukulana kävin katsomassa,kun mummu lähti viimeiselle matkalleen.

elwira
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:23 am
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja elwira »

7-8 vuoden vanhana näin kun kotini lähellä saman koulun poika jäi rekan alle. naapurin täti laitto meidät lapset samantien kotiin paikalta, ja vaikka ehin nähä pojan vaan hetken, muistan täysin missä asennossa ja millasissa vaatteissa hän makas keskellä risteystä...
ei sellanen unohdu näköjään.
toivottavasti se olis ollu ensimmäinen ja viiminen kokemus.
loppujen lopuks kattelen kuitenki mielummin eläviä.

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Teillä on ollut enemmän tollasia traumaattisia kokemuksia :cry:
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Primavera
Jane Marple
Viestit: 1020
Liittynyt: To Touko 10, 2007 1:28 pm

Viesti Kirjoittaja Primavera »

Oma isä ja isänäiti.
Viimeksi muokannut Primavera, Ma Loka 08, 2007 10:08 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Sami

Viesti Kirjoittaja Sami »

Ainoan kuolleen, jonka olen kohdannut oli oma pappani. Pienenä poikana olen kuitenkin nähnyt kaikenlaista muuta esimerkiksi löysin sormen kotipihani nurmikolta. Aluksi luulin, että se oli lelusormi ja otin käteeni, mutta sitten talonmies tuli kattoon niin se oli joltain työmieheltä jäänyt kun oli sormensa sirkkeliin pistänyt. Yksi karmea tapaus oli myös se kun 6:lla luokalla ollessani luokka- ja jääkiekkokaverini jäi junan alle ja käytiin sitten luokan kanssa onnettomuuspaikalla viemässä kynttilöitä niin niitä suolenpätkiä ja verijälkiä ei ollu keritty siivoamaan kunnolla viä niin näky oli aika karsee kieltämättä. :?

Spider
Olivia Benson
Viestit: 723
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 5:31 pm

Viesti Kirjoittaja Spider »

Kuvista satoja kertoja, mutta vain kerran "elävänä" (hah). Isäni isän arkku oli hautajaisissa auki, itse olin silloin n. 6-vuotias. Hän oli kuollut rauhallisesti ja näytti lähinnä vaan nukkuvalta (mutta harmaalta) papalta. Kuvia kun olen katsellut kuolleista, eivät ne saa aikaan mitään erityisiä väristyksiä ellei kuolintapa siten ole ollut aivan hirvittävä. Teloitusvideoita sen sijaan ei pokka riitä katsomaan.
Helvetti on toiset ihmiset. (Jean-Paul Sartre)

Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

töissä tulee nähtyä aika usein ja täytyy sanoa, et ei se tunnu oikein miltään. se on kuollut ja sillä hyvä, ei sille enää mitään mahda ja jos on kuollut niin siihen on yleensä aika hyvä syy. omaisten suru tosin koskettaa enemmän, ja se tuntuu pahalta, mut ei se kuollut itsessään.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-

minttusuklaa
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 4:43 pm

Viesti Kirjoittaja minttusuklaa »

Ruumishuoneella vai mikä lie ruumishuoneen kappeli olikaan olen kerran nähnyt erään sukulaisen kuolleena.

Lennox
Poliisikoira Rex
Viestit: 272
Liittynyt: Su Huhti 29, 2007 11:40 pm
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Lennox »

Olen viettänyt hysteerisen hetken menehtyneen isäni luona sairaalassa 11-vuotiaana.
Keep the city clean, keep the trash in jail.

C-Bane
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 3:31 pm

Viesti Kirjoittaja C-Bane »

Kolme henkilöä pienessä Corollassa ja auto oli rekan keulan alla pannukakkuna.

Kaveri ampui itsensä kotibileisiin 15-vuotta sitten.

Yliannostukseen kuollut kaveri.

Hukkunut henkilö nostettiin sukeltajien toimesta merestä.

+

Muutamia hautajaisia joissa on ollut kuollut "esillä".

Aariel
Vic Mackey
Viestit: 1955
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 12:02 pm

Viesti Kirjoittaja Aariel »

Itse olen nähnyt kaksi kuollutta ja aika traumaattisen toisen.. Toinen nukkui pois vanhuuttaan. Molemmat todella läheisiä. Eikä ne "kuvat" koskaan katoa päästä :cry:

Alice Oz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 139
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:54 pm

Viesti Kirjoittaja Alice Oz »

Vain siististi sänkyynä kuolleita oon nähny ja laittanu ruumishuone "kuntoon". Sitte tieteski nää "pakolliset" eli kaikki läheiset oon hyvästelly avoimen arkun ääressä.
Älä välitä virheistä, sillä olen antanut ne jo anteeksi itselleni.

Juice Leskinen

Mimosa
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: To Touko 03, 2007 5:18 pm

Viesti Kirjoittaja Mimosa »

Oma isäni kuoli kotona. Sairaalassa ollessani kaksi huonetoveria kuoli, joten näin heidät. Toisen kuolemantapa ei ollut niin kauhean kivaa katsottavaa.
Itseasiassa aiheeseen liittyen, tilasin juuri 3 kirjaa jotka käsittelevät kuolemaa, yksi kirja käsittelee lapsia ja lapsen kuolemaa ja miten he kokevat kuoleman (sairaat lapset) Toinen käsittelee kuolemassa olevia aikuisia ja heidän suhtautumistaan asiaan ja kolmas kertoo suruprosessista.
Juu, haluisin olla saattohoitaja.

Vastaa Viestiin