kissa vai koira

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Mikko82
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2009 5:12 pm
Paikkakunta: Turku

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Mikko82 »

Ehdottomasti kissa. :) Ei pidä meteliä kerrostalossa öisin eikä päivisin, kuten meidän naapurin koira. :lol:

Kissa on äärettömän siisti eläin (koira jättää jätöksensä omistajan noukittavaksi) ja asioi vain hiekkalaatikkoon, vaikka käytäisi niitä ulkoiluttamassa.

Koira on liian riippuvainen ihmisestä eli jos lähtee vaikka yhdeksi päiväksi ja yhdeksi yöksi pois (esim. laivalle) kotoa, niin koiran pitäisi ottaa mukaan jollei sille saa hoitajaa/lenkittäjää. Kissa pärjää hyvin yhden päivän ja yhden yön, jos lähtiessä antaa kunnolla sapuskaa ja perkaa hyvin hiekkalaatikon.

Kissoja ei muuten saisi pitää vapaana taajama-alueella (liikenne), eikä oikein mielellään haja-asutusalueellakaan (metsäpedot). Se minua ihmetyttää, että vanhat asiat ei päivity ihmisellä, jos sitä nykypäivää tulisi kerran elää (kissoja on aina pidetty ulkokissana, niin miksei nytkin) monessa muussa asiassa kuten teknologiassa. Liikenne ei ole enää 1920-luvun mukaista, jolloin ihmiset kulkivat hevosvankkureilla mutta nyt liikenne on vilkastunut 2010-luvulle tultaessa. Eräät ihmiset ihmettelevät nykyisin sitä, että kissaa ulkoilutetaan Flexissä. Se on heistä naurettavaa. :evil:
LAWoman kirjoitti: Mutta täytyy samalla sanoa, että niin paljon kuin rakastankin yhteisiä hetkiämme kissan kanssa niin toivoisin kaveria myös lenkkipolulle eli koirakin olisi tervetullut ja mikäs siinä, kun kissamme on tottunut koiriin.
Mulle riittää ihan ihminen lenkkikaveriksi. Sen kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja puhua ja se puhuu takaisin? :lol: Esimerkiksi pururadoille harvoin saa viedä koiraa?
Lyhennetty: "Jokainen joka sunnuntaina tekee työtä, surmattakoon" (2. Moos. 35:2). Jari Tervo: "Ketkä tekee töitä sunnuntaina, PAPIT. Mä en
millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava"

tapparanmiäs
Nikke Knakkertton
Viestit: 151
Liittynyt: La Heinä 24, 2010 10:26 pm

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja tapparanmiäs »

ei eläimet kuulu mihkään kerrostaloihin....sellasis slummi loukuis lailla sais kieltää eläimen pito.jämpti on näin :!:

MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Mä oon vähän samoila linjoilla. Ja sisäkissaideaa en ymmärrä ollenkaan.

Meidän koira voi tuossa pihalla olla vapaana. Pysyy kiltisti omalla tontilla.
Metsässä, kuten tänään, kun olin sienessä, se on aina vapaana.
Taajama-alueella pidän sen luonnollisesti kytkettynä.

Enkä minä pane ollenkaan pahakseni noista naapuruston vapaina liikkuvista kissoista; pitävät hiiret poissa meidänkin nurkista ja minun kukkasipuleita syömästä :)
Nuotio & Äreät Tiput

LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Koodi: Valitse kaikki

Mulle riittää ihan ihminen lenkkikaveriksi. Sen kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja puhua ja se puhuu takaisin?
Itse en kaipaa juttuseuraa, vaan seuraa, joka oikeasti arvostaa minua. Vaikka kyllähän tuon oman miehen voisi joskus ottaa seuraksi, mutta sillä on aina omat harrastukset.
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.

insomniac
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: Ke Elo 25, 2010 2:48 pm

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja insomniac »

Ompas täällä paljon kissaihmisiä :D

Itse taidan olla vähän enemmän koirista pitävä ihminen vaikka kissatkin ovat lähellä sydäntä. Lapsuuden kodissa pyörinyt syntymästäni asti koiria ja kissoja välillä enemmän välillä vähemmän. Valitettavasti itselläni ei tällä hetkellä kumpaakaan otusta ole, mutta jos pitäisi valita niin kyllä sen koiran ottaisin. Lähinnä sen takia että se on enemmän seurallinen (toki kissatkin voi olla seurallisia mutta yleensä ne ovat vähän itsenäisempiä) ja koiran kanssa voi lenkkeillä. Jos tässä joskus saisi koiran hankittua.. nähtäväksi jää. 8)
puhui suoraan sydämeen kadotetun

Lumienkeli
Martin Beck
Viestit: 830
Liittynyt: To Helmi 05, 2009 6:01 pm
Paikkakunta: Hells Ladder

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Lumienkeli »

Maybrick kirjoitti: Antakaapa vinkki, miten irtokoirat saa pois pihasta, niitä kun täällä kans liikkuu, isoja kuin mikä. En ala niitä kivillä nakkelemaan enkä myrkyttämään...
Korjaa talteen ja kiikuta lähimpään löytöeläintaloon muutaman kerran, josko sitten omistaja oppis pitämään piskinsä tallessa :D

matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Vastataampa tähän galluppiin nyt sitten, että itse kyllä kissaihminen olen enemmän, ei sillä että koiria vastaan mitään olisi mutta ne isot koirat kyllä pelottaa jotka meinaavat elävältä syödä jos ei isäntä ole kieltämässä.
Tosin 4:stä kerrostaloasunnosta joissa olen asunut 2:ssa koira on aiheuttanut häiriötä naapurustolle joka kertoo ainakin itselleni siitä että kerrostaloon sopeutuu huomattavasti huonommin koira kuin kissa, oma kissani on elämäänsä tyytyväinen kun saa olla kotona, ruokaa on ja virikkeitä, ja joskus ulkona ketjussa myös saa käydä.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kuva

Mun/meidän 16,5 kissa kuoli viime yönä. Aivan älyttömän surullista. Nyt enää yksi kissa meillä. :(

R.I.P Rasmus.

Avatar
Geissimummo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1390
Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm

kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Geissimummo »

Tiina kirjoitti:Mun/meidän 16,5 kissa kuoli viime yönä. Aivan älyttömän surullista. Nyt enää yksi kissa meillä. :(

R.I.P Rasmus.
Osanottoni! Kissasi pääsi kuitenkin kunnioitettavaan ikään. Siis jos tuo 16,5 tarkoittaa vuosia?
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Tiina »

^Kiitos. Ja juu, kyllä 16,5 ikää meinasi. Juuri viime viikolla lapsien kanssa katseltiin netistä vanhenevien kissojen sivustoja ja noita kissojen vuosien muuttamista ihmisikävuosiksi ja 16v kissalla se meinaa noin 84 vuotta ihmisen iässä. Että ihan kunnioittava ikä kyllä.

rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

Tiina kirjoitti:Mun/meidän 16,5 kissa kuoli viime yönä. Aivan älyttömän surullista. Nyt enää yksi kissa meillä. :(
R.I.P Rasmus.
Tiina voi ei :( Meillä oli myös kaksi kissaa. Toisesta jouduttiin luopumaan kolme kk sitten. Kissa eli 17 vuotiaaksi. Itkuhan siinä eläinlääkärillä pääsi, kun ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin sanoa heipat.

Nyt on enää yksi kissa, itseasiassa just tultiin lenkiltä. On se ihme otus, seuraa mua kuin koira ja rannassa sitten pääsi kissalta itku, kun ei nähnyt mua heti. (se vahtii). Meidän kissasta löytyy kuvia toisesta kissaketjusta.
Ja jos pitää valita kissa vai koira, niin molempi parempi ;)
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...

Mikko82
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ke Helmi 11, 2009 5:12 pm
Paikkakunta: Turku

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Mikko82 »

MissHolmes kirjoitti:Mä oon vähän samoila linjoilla. Ja sisäkissaideaa en ymmärrä ollenkaan.
En minäkään ymmärrä tiellä auton alle jäänyttä kissan raatoa, mutta niin vaan tapahtuu mikäli kissoistaan ei pidä tarkkaa huolta. En ymmärrä, että koiriakaan pidettäisi auki maaseudulla.
Lyhennetty: "Jokainen joka sunnuntaina tekee työtä, surmattakoon" (2. Moos. 35:2). Jari Tervo: "Ketkä tekee töitä sunnuntaina, PAPIT. Mä en
millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava"

Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Kyllä se on koira, ilman muuta. Enää en kuitenkaan ota mitään eläintä, koska eivät ne sovi kerrostaloon, ei kissat eikä koirat.
Gods made heavy metal.

Sibuli
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ma Marras 25, 2013 11:32 am
Paikkakunta: Itä-Uudenmaan metsät

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Sibuli »

Koiraihminen olen aina ollut niin ei ole vaikea valinta. :wink: Tällä hetkellä ei ole omaa koiraa, mutta toivon mukaan sitten taas joidenkin vuosien päästä kun on sopivampi elämäntilanne...
Dream as if you'll live forever. Live as if you'll die tomorrow.
- James Dean

Avatar
Thelea
Martin Beck
Viestit: 846
Liittynyt: Ke Marras 23, 2011 1:22 pm

Re: kissa vai koira

Viesti Kirjoittaja Thelea »

Koiriakin on ollut, mutta kisut lähempänä sydäntä (ja yksi ragdoll aina välillä viekussa 8) )
"Everything will be fine in the end. If it's not fine, it's not the end." - Maxine (kertoi isänsä sanoneen näin), Amyn lailla.

Vastaa Viestiin