Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
janita
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja janita »

Voihan ne löydetyt vaatteet liittyä Karoliinan tapaukseen tekijänkin kautta, mikäli tekijä on joku ihan muu/muut, kuin ketjussa tähän mennessä epäillyt. Tosin edellyttäisi siinä tapauksessa naispuolista. VM:n farkkujen koko 34 on harvinainen aikuisella, mutta ihan yleinen vielä tuollaisilla Karoliinan ikäisillä. Pitää olla aivan olematon pers-lantioseutu, että menee hoikalle aikuiselle naiselle.

Selailin lisää nettiä nuoriin liittyvistä väkivalta- ja henkirikoksista (etsien edelleen ns. tyypillisiä piirteitä) ja tuolta eri sivustoilta iski silmään mm. että henkirikoksissa yleensä tekijä on samaa ikäluokkaa kuin uhri. No sitten lueskelin eri tapauksia nuorten tekemistä väkivalta- ja henkirikoksista, niin niissä mitä oli porukalla tehty, tekijäjoukoissa oli usein molemmat sukupuolet edustettuna (joskin tyttöjä porukassa vähemmän).

Isomman nuorisojoukon (puolituttu, tai tuntematon) kohtaamisessa olisi kuitenkin se silminnäkijähavaintojen puute, minkä vuoksi se ei ole oikein uskottava. Mitä isompi joukko, sitä enemmän ääntä ja yleensäkin havaintoja liikkumisesta.
Sting
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: La Touko 28, 2011 11:12 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Sting »

Tämänpäiväinen vaatekeräily vaikuttaa siltä, että tutkinnassa on todellakin palattu alkuun. Mitään ratkaisevaa ei tiedetä, vaan yritetään kerätä vihjeitä. Kuulostaa vähän tylyltä, mutta en moiti poliisia tästä. Tässä tilanteessa on ihan oikea ratkaisu kerätä maastosta kaikki vihjeet ennen kuin talvi peittelee jäljet.

Noilta rannoilta, tienvieriltä ja metsiköistä löytää helposti säkkikaupalla vaatetavaraa. Voihan siellä joukossa hyvinkin olla jotakin tähän tapaukseen liittyvää.

Caprille ja muillekin, eiköhän poikien liikkeet ole selvitetty aika huolellisesti. He ovat kuitenkin viimeiset Karoliinan nähneet, joten kyllä heistä on täytynyt pumpata irti kaikki mitä keksitään kysyä. Ja eiköhän kertomuksia ole tarkisteltukin, mihin viittaa jo se kertomuksen muuttuminen saattamisen suhteen.
korkein oikeus
Armas Tammelin
Viestit: 76
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:02 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja korkein oikeus »

Uusimaa1 kirjoitti:Sen viimeisen kaverin eli Eeron oleminen kahdestaan Karoliinan kanssa, silloin olisi puolessatoista tunnissa ehtinyt tytöltä taju tipahtaa. Että tyttö myös virota sen verran että hänet sai lähtemään skootterilla matkaan.
Juuri hapanta sitruunalikööriä, nuorisojuomana?
.
Kieltämättä tuo tyrmäysteoria, olipa se oikea tai väärä, selittäisi tapahtumia mukavan luontevasti. Tyrmääjä voisi toki olla bilepoikien sijaan joku muukin, kuten reitin varrella KK:ta pysähtymään vinkanneet "mustatakkiset" miehet.

Tokkurassa olemisen kautta selittyisi harhailu oudolla reitillä, ajo lähestulkoon päin seiniä, skootterin ja tavaroiden hylkääminen, avun soittamattomuus, lähteminen harhailemaan jonnekin (metsään tai kaduille), kenties jopa tuupertuminen mättään taakse.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

Mikähän tämän oletuksen on noin heittänyt henkirikokseksi poliisin näkökannalta. Ja vielä kun nyt bmw-case on close. En ihan alkuu olisi ajatellut, että eksyneen jäljiltä kerättäisiin kaikki tarjolla oleva vaatekerta talteen tutkittavaksi mitä metsistä ja pientareilta löytyy. On nimittäin vaivalloinen kasa analysoitavaksi. Ja sitten vielä pinseteillä pikkutavaraa.

Hieman pohdin, jotta jos jotakin rikokseen viittaavaa kuitenkin on jo todistepussissa tai pöytäkirjoissa. Siksi vahvasti tuntuu mieli tutkijoilla nyt kääntyneen vaikka selvää on, ettei mitään kenenkään kannalta valmista ja kyllin raskauttavaa ole löytynyt.
Hexan
Agentti Scully
Viestit: 675
Liittynyt: La Heinä 11, 2009 9:14 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Hexan »

Mustatakkiset miehet tien varressa!

Jos olisit nuori tyttö kännissä skootterin selässä, pysähtyisitkö kun kaksi mustatakkista tyyppiä yrittää pysäyttää sinut kevyen liikenteen väylällä? Huomaisitko niitä edes?

Äijien olisi pitänyt loikata sieppaamaan tyttö lennosta. Ihan hiljaa varmaan olisi homma sujunut. :lol: Sitten könsikkäiden olisi täytynyt ajaa skootteri melko jyrkkää mäkeä ylös ja aidan läpi talon pihaan, oven eteen. Samalla toinen olisi kantanut tytön autoon, nyrkillä tyrmättynä tietty. :lol: :lol: :lol:
benz. tolu. mtbe tame etbe xyl. hex. sex.
Kurkkumaa
Hetty Wainthropp
Viestit: 462
Liittynyt: La Tammi 31, 2009 11:54 pm
Paikkakunta: Santaharju

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Kurkkumaa »

Valhalla kirjoitti:Mikähän tämän oletuksen on noin heittänyt henkirikokseksi poliisin näkökannalta. Ja vielä kun nyt bmw-case on close. En ihan alkuu olisi ajatellut, että eksyneen jäljiltä kerättäisiin kaikki tarjolla oleva vaatekerta talteen tutkittavaksi mitä metsistä ja pientareilta löytyy. On nimittäin vaivalloinen kasa analysoitavaksi. Ja sitten vielä pinseteillä pikkutavaraa.

Hieman pohdin, jotta jos jotakin rikokseen viittaavaa kuitenkin on jo todistepussissa tai pöytäkirjoissa. Siksi vahvasti tuntuu mieli tutkijoilla nyt kääntyneen vaikka selvää on, ettei mitään kenenkään kannalta valmista ja kyllin raskauttavaa ole löytynyt.
Poliisin on "pakko" ratkaista Karoliinan kohtalo. Kaivaa kaikki kivet ja kääntää männyn kävyt. Raisa ja Teemu jäivät löytymättä. Tässäkin kansa antoi kritiikkiä hitaudesta rikostutkinnan aloittamisessa.

Joko heillä on jotain tai ei ole - silti on kerättävä talteen kaikki mahdollinen ja kaikilta mahdollisilta reiteiltä? Ja käytettävä kaikkia keinoja ratkaisun saamiseksi.
EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.
Kirvesmies
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: La Elo 13, 2011 11:01 am

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Kirvesmies »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Tampe ... 90617.html

Tämä muutaman vuoden takainen tapaus ei liity KK:n juttuun mitenkään, mutta uskon että sitten jos ja kun KK:n tapaus joskus selviää, niin ylläkuvatun kaltainen kertomus tulee lehtiin. Tapauksen taustalla siis KK:n suunnilleen saman ikäinen tuttu, mahdollisesti hyvinkin uusi tuttavuus, aivan kuten KK:n äitikin oli jossain todennut, että KK:n kaveripiirissä oli tapahtunut viime aikoina muutoksia, eikä hänkään enää tuntenut uusimpia tuttavuuksia.

Täysin ventovieraisiin puska-raiskaajiin-tappajiin-sieppaajiin en oikein jaksa uskoa. Varsinkin kun matka Villilänkadulta Likolammenkadulle on vain 1 km. Sikäli mikäli KK edes sitäkään matkaa on itse ajanut. Ja aikajänne klo 02:30:sta klo 03:een eli noin ½-tuntia on käsittämättömän lyhyt, on se sitten totta taikka ei.

Jos KK on lähtenyt 2:30 ja jos talkkari olisi ollut eka henkilö joka näkee skootterin kumossa 6-7 aikaan aamulla, niin silloin olisi paljon helpompi uskoa "ventovieraaseen" tapaamiseen tien varressa, mutta nyt kun lehdenjakana ei ole ilmeisesti nähnyt mitään outoa (olisi jakaja varmasti muistanut/nähnyt/kuullut jotain jos samaan aikaan hänen siellä ollessaan Likolammenkadulla olisi tapahtunut takaa-ajo + kolari + sieppaaminen), ja kun lehdenjakaja näki skootterin jo klo 3:00 aikoihin, niin jos tässä yhtälössä on jotain mätää - niin se on sitten tuo ilmoitettu liikkeelle lähtemisaika 2:30, joka ei voi pitää paikkaansa?

Ja jos ilmoitettu aika 2:30 KK:n lähtöhetkenä onkin täysin keksitty juttu, sitten ei voi sanoa muuta kuin että, tosi huono säkä, että se lehdenjakaja sattui paikalle jo noin klo 3:00 aikoihin.

Nimittäin jos KK lähtee klo 2:30, laittaa skopan käyntiin ja kypärän nauhan kiinni ja siinä menee minuutti taikka pari, ja ajaa suoraan Likolammenkatu 6:een niin hän ei ole siellä käytännössä ennen kuin klo 2:40. Ja lehdenjakaja tuli paikalle jo klo 2:50 tai pian sen jälkeen. Tämä näin tiukka aikataulu ei anna oikein ollenkaan varaa "eksyä" tai pysähtyä matkan varrella juttelemaan jonkun muun kanssa, jonka jälkeen olisi matkaa taas jatkettu sinne Likolammenkatu 6:een.

Suurelle yleisölle ei ole myöskään vielä kerrottu, että jäikö viimeinen bilepoika bilepaikalle, vai poistuiko hänkin, ja jos poistui - koska poistui ja minne poistui? Se että hän ensin kertoi saattaneensa alkumatkan, mutta sitten perui kertomuksensa, viittaisi vähän siihen, että hän ei lähtenyt mihinkään? Koska jos olisi lähtenyt johonkin samaan aikaan kuin KK, niin todennäköisesti olisi pakostakin alkumatkan ajanut ihan samaa reittiä?

Samoin emme tiedä sitä, että tuliko se asunnon omistaja jossain vaiheessa yötä, ja jos tuli, mihin aikaan tuli, ja oliko KK vielä sillä hetkellä asunnolla?

Poliisi nämä asiat varmaankin tietää, mutta ei kerro.
Rezah
Christopher Lorenzo
Viestit: 1581
Liittynyt: To Kesä 14, 2007 7:04 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Rezah »

Kirvesmies kirjoitti:
Suurelle yleisölle ei ole myöskään vielä kerrottu, että jäikö viimeinen bilepoika bilepaikalle, vai poistuiko hänkin, ja jos poistui - koska poistui ja minne poistui? Se että hän ensin kertoi saattaneensa alkumatkan, mutta sitten perui kertomuksensa, viittaisi vähän siihen, että hän ei lähtenyt mihinkään? Koska jos olisi lähtenyt johonkin samaan aikaan kuin KK, niin todennäköisesti olisi pakostakin alkumatkan ajanut ihan samaa reittiä?

Samoin emme tiedä sitä, että tuliko se asunnon omistaja jossain vaiheessa yötä, ja jos tuli, mihin aikaan tuli, ja oliko KK vielä sillä hetkellä asunnolla?

Poliisi nämä asiat varmaankin tietää, mutta ei kerro.
Samoja mietin itsekin tuossa aiemmin. Näkikö E poistumisen, lähtikö itse samaan aikaan (aiemminhan oli kerrottu että saattoi Kta risteykseen - eikö lähtenyt vaikka kämppä piti saada tyhjäksi), missä skootteri oli, näkikö kun K lähti skootterilla VIllilänkadulta ja kääntyi oikealle....
There are no crimes behind enemy lines
Kurkkumaa
Hetty Wainthropp
Viestit: 462
Liittynyt: La Tammi 31, 2009 11:54 pm
Paikkakunta: Santaharju

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Kurkkumaa »

Rezah kirjoitti:
Kirvesmies kirjoitti:
Suurelle yleisölle ei ole myöskään vielä kerrottu, että jäikö viimeinen bilepoika bilepaikalle, vai poistuiko hänkin, ja jos poistui - koska poistui ja minne poistui? Se että hän ensin kertoi saattaneensa alkumatkan, mutta sitten perui kertomuksensa, viittaisi vähän siihen, että hän ei lähtenyt mihinkään? Koska jos olisi lähtenyt johonkin samaan aikaan kuin KK, niin todennäköisesti olisi pakostakin alkumatkan ajanut ihan samaa reittiä?

Samoin emme tiedä sitä, että tuliko se asunnon omistaja jossain vaiheessa yötä, ja jos tuli, mihin aikaan tuli, ja oliko KK vielä sillä hetkellä asunnolla?

Poliisi nämä asiat varmaankin tietää, mutta ei kerro.
Samoja mietin itsekin tuossa aiemmin. Näkikö E poistumisen, lähtikö itse samaan aikaan (aiemminhan oli kerrottu että saattoi Kta risteykseen - eikö lähtenyt vaikka kämppä piti saada tyhjäksi), missä skootteri oli, näkikö kun K lähti skootterilla VIllilänkadulta ja kääntyi oikealle....
Ihan eka uutinen aiheesta, luettavissa mm. tän ketjun ekalla sivulla sanoo:
"Samaan aikaan kotimatkalle lähti skootterilla myös Kestin kaveri. Melko pian kaverusten tiet kuitenkin erosivat, ja Kesti jatkoi kotimatkaansa skootterilla yksin." Eli alunperin oli siis uutisissa, että poika lähti skootterilla kotiin. Myöhemmin korjattiin, että ei saattanutkaan. Mutta ei myöskään tarkennettu lähtikö itse minnekään? Ja koska kotiutui? Onkohan vanhemmat voineet vahvistaa kotiutumisajan tms.? Kun myöhemmin poliisi oli niin tavattoman varma että oikeellinen tarina on saatu pojilta? Niin kai senkin pojan skootteri ainakin on sitten jossain vaiheessa yötä hänet kotiin kuljettanut?
EDIT: Kirjoitusvirheet, jotka huomasin vasta tekstin lähettämisen jälkeen. Esikatselusta huolimatta.
Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Nuo "bilepojat" puhuvat Karoliinasta jotenkin ulkokohtaisesti. Ei mitään tällaista lämminhenkistä "sitten se sano tätä ja minä sitä ja..." Eikä mitään kampanjointia sen puolesta, että Karoliina-kaveri pitäisi löytyä -jumantsukka! Kauhean steriiliä kertailua vain kuka pojista milloinkin lähti ja miten Karoliinaa holhottiin kuin ulkopuolista olentoa, onko juonut vai eikö, ja päästetäänkö skootterilla kotiin. Ei mitään juttua siitä, kuinka päissään pojat itse mahdollisesti olivat, ja millä kyydillä he lähtivät paikalta.
Nakkiotsa
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ma Elo 22, 2011 1:10 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Nakkiotsa »

Spekultantti kirjoitti:Nuo "bilepojat" puhuvat Karoliinasta jotenkin ulkokohtaisesti. Ei mitään tällaista lämminhenkistä "sitten se sano tätä ja minä sitä ja..." Eikä mitään kampanjointia sen puolesta, että Karoliina-kaveri pitäisi löytyä -jumantsukka! Kauhean steriiliä kertailua vain kuka pojista milloinkin lähti ja miten Karoliinaa holhottiin kuin ulkopuolista olentoa, onko juonut vai eikö, ja päästetäänkö skootterilla kotiin. Ei mitään juttua siitä, kuinka päissään pojat itse mahdollisesti olivat, ja millä kyydillä he lähtivät paikalta.
Lehtikirjoittelu on lehtikirjoittelua. Siitä ja sen sävystä ei kannata tutkinnallisesti tai edes spekulatiivisesti vetää kyllä yhtään johtopäätöstä.
Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Nakkiotsa kirjoitti:
Spekultantti kirjoitti:Nuo "bilepojat" puhuvat Karoliinasta jotenkin ulkokohtaisesti. Ei mitään tällaista lämminhenkistä "sitten se sano tätä ja minä sitä ja..." Eikä mitään kampanjointia sen puolesta, että Karoliina-kaveri pitäisi löytyä -jumantsukka! Kauhean steriiliä kertailua vain kuka pojista milloinkin lähti ja miten Karoliinaa holhottiin kuin ulkopuolista olentoa, onko juonut vai eikö, ja päästetäänkö skootterilla kotiin. Ei mitään juttua siitä, kuinka päissään pojat itse mahdollisesti olivat, ja millä kyydillä he lähtivät paikalta.
Lehtikirjoittelu on lehtikirjoittelua. Siitä ja sen sävystä ei kannata tutkinnallisesti tai edes spekulatiivisesti vetää kyllä yhtään johtopäätöstä.
Kyllä voipi, hyvä toimittaja on objektiivinen ja kirjoittaa mitä haastateltava sanoo. Ei kai kaikki poikia haastatelleet ole sattumalta olleet ihan amatöörejä?
Sting
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: La Touko 28, 2011 11:12 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja Sting »

Spekultantti kirjoitti:Kyllä voipi, hyvä toimittaja on objektiivinen ja kirjoittaa mitä haastateltava sanoo. Ei kai kaikki poikia haastatelleet ole sattumalta olleet ihan amatöörejä?
Onko joku viitseliäs kerännyt listaa haastatteluista? Itselleni ei tule mieleen kuin tuo tuore juttu Seiskassa (linkki skannaukseen löytyy useaan otteeseen viimeisen sadan sivun matkalta) ja Iltalehden juttu parin viikon takaa. Varsinkin Seiska on ihan täyttä törkyä eikä Iltalehtikään ole paljon parempi. Niiden jutuista en todellakaan päättelisi yhtään mitään siitä, mitä tai miten haastateltava on sanonut.

Onko poikien haastatteluita ilmestynyt missään vakavasti otettavassa julkaisussa? (Vai onko niin, että vain haaskalinnut edes pyytävät haastatteluja tässä vaiheessa?) Sinänsä hyvin faktoihin keskittyvän Wikipedia-artikkelin lähteissä ei näytä olevan haastatteluja.
punch
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ti Elo 09, 2011 5:32 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja punch »

Spekultantti kirjoitti:
Nakkiotsa kirjoitti:
Spekultantti kirjoitti:Nuo "bilepojat" puhuvat Karoliinasta jotenkin ulkokohtaisesti. Ei mitään tällaista lämminhenkistä "sitten se sano tätä ja minä sitä ja..." Eikä mitään kampanjointia sen puolesta, että Karoliina-kaveri pitäisi löytyä -jumantsukka! Kauhean steriiliä kertailua vain kuka pojista milloinkin lähti ja miten Karoliinaa holhottiin kuin ulkopuolista olentoa, onko juonut vai eikö, ja päästetäänkö skootterilla kotiin. Ei mitään juttua siitä, kuinka päissään pojat itse mahdollisesti olivat, ja millä kyydillä he lähtivät paikalta.
Lehtikirjoittelu on lehtikirjoittelua. Siitä ja sen sävystä ei kannata tutkinnallisesti tai edes spekulatiivisesti vetää kyllä yhtään johtopäätöstä.
Kyllä voipi, hyvä toimittaja on objektiivinen ja kirjoittaa mitä haastateltava sanoo. Ei kai kaikki poikia haastatelleet ole sattumalta olleet ihan amatöörejä?

Kyllä voi olla amatöörejä, tai jopa itseään ammattimaisena pitäviä toimittajanpuolikkaita. Olettaen, että kyseessä on tämä Seiskan juttu. Kohu-oho!-katsokuvat!-huhhuh!-seksivau!- jne -pökäleitä suoltavan mediatehtaamme keulakuva. Toimittaja voi olla hyvä ja objektiivinen mennessään Seiskaan töihin, mutta hyvät ja objektiiviset näkökulmat oikoluetaan piiloon, lopputuloksena on vain karmaiseva tahra toimittajan CV:ssä.

Tämä tästä.
jukkasahti
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 11:39 pm

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011

Viesti Kirjoittaja jukkasahti »

Nyt pitäisi poliisin kuulustella Karoliinan lähipiiriä tiukemmin ja etenkin myös näitä uusia kavereita. Kyllä tekijä(t) ovat todennäköisimmin tuttuja. Sieltä se vastaus ja ratkaisu löytyy.
En jaksa uskoa, että siellä maalla kyttäisi pusikoissa näitä raiskareita. Se on niin epätodennäköistä.
Lukittu