Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
SidoMinut
Nikke Knakkertton
Viestit: 193
Liittynyt: La Touko 08, 2010 2:15 pm

Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja SidoMinut »

Pääkallo löytyi kesken leikkien Iissä

Vanha pääkallo putkahti esiin joen rantapenkalta.
Oulu 14:06 | Anna Leinonen

Koulupojat löysivät vanhan pääkallon Iijoen rantapenkereeltä Iistä elokuun puolivälissä. Kallon läheisyydestä löytyi myös pieniä luun palasia.

Rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisista kertoo, että alustavien arvioiden mukaan kyseessä on 50-100 vuotta vanha kallo. Tarkkaa ikää ei vielä tiedetä. Kallo on tutkittavana oikeuslääketieteen laitoksella. Leinosen mukaan kallo on niin vanha, että sitä ei todennäköisesti voida yhdistää poliisin tiedossa oleviin kadonneisiin ihmisiin.

Löydöt ilmoitettava poliisille

Leinonen ei pidä iiläispoikien löytöä aivan tavattomana. "Aika ajoin tällaisia löytyy."
Luulöydöt selittyvät esimerkiksi Suomen historiaan mahtuvilla sodilla ja nälkäkausilla.

Leinonen sanoo, että Iissä toimittiin aivan oikein, kun luulöydöstä ilmoitettiin poliisille. "Poliisilla on kuitenkin rekisterissä kadonneita ihmisiä, joita ei ole vielä löytynyt." Joskus kansalaisten löytämät luut voidaan yhdistää tällaisiin tapauksiin.
Tämän taivaan alla tuuli puhaltaa.

strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Löytyyhän noita kadoksiin jääneitä ihmisiä vuosikymmenten takaakin. Esimerkiksi Turussa vuonna 1956 murhatun Veikko Väänäsen kaikkia ruumiinosia ei koskaan löydetty, muun muassa pää jäi kateisiin.

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja matahari »

Mites kaukana Vaaran Merjan katoamispaikka lienee? Siitä nyt ei ole vielä likikään 50 vuotta mutta eihän kallon tarkkaa ikää vielä tiedetä, tuo oli vain arvio.

strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja strangelove »

matahari kirjoitti:Mites kaukana Vaaran Merjan katoamispaikka lienee? Siitä nyt ei ole vielä likikään 50 vuotta mutta eihän kallon tarkkaa ikää vielä tiedetä, tuo oli vain arvio.
Eihän kukaan varmuudella tiedä, missä Vaara sai surmansa ja mihin hän päätyi. Rovaniemeltä hän kuitenkin katosi. Aikahaarukkaan sopisivat muuten Veli Soukka ja Marja-Terttu Saarainen, jotka katosivat vuonna 1959 oletettavasti jossain päin Pohjois-Suomea. Tämä nyt on vain tällaista sinällään sisällötöntä nimien heittoa. Toivottavasti saadaan kuitenkin jonkinlainen varmuus kallon omistajasta oli hän sitten kuka tahansa.

SidoMinut
Nikke Knakkertton
Viestit: 193
Liittynyt: La Touko 08, 2010 2:15 pm

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja SidoMinut »

Samaan syssyyn kaikki muutkin päättömät: mikä oli Iltalehden /-sanomien juttu otsikolla "sieni olikin pääkallo" tai jotain tuon suuntaista. Turun seudulla ilmeisesti. :?:
Tämän taivaan alla tuuli puhaltaa.

Got Blood?
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: La Touko 05, 2012 1:40 pm

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja Got Blood? »

SidoMinut kirjoitti:Samaan syssyyn kaikki muutkin päättömät: mikä oli Iltalehden /-sanomien juttu otsikolla "sieni olikin pääkallo" tai jotain tuon suuntaista. Turun seudulla ilmeisesti. :?:
Sienestäjät olivat löytäneet maasta pääkallon, jota luulivat ensin sieneksi. Osoittautui kuitenkin pääkalloksi. Paikalle soitettu poliisi oli löytänyt sittemmin myös loput kallon omistajasta. Ilmeisesti kyseessä joku todella kauan kadoksissa ollut, kallo oli ainakin kuvassa täysin paljas, mutta yllättävän valkoinen.

Pienenä loppukaneettiina; kalloa löytämässä ollut nainen oli panikoitunut omien sanojensa mukaan niin pahasti, ettei häävin kyennyt hätäkeskukseen edes puhumaan. Taannoin kun pikkulapset löysivät kallon maastosta, eivät nuo olleet moksiskaan 8)
Take Your shot, Im standing here.
-Monroe, Ginger, Conte-

SidoMinut
Nikke Knakkertton
Viestit: 193
Liittynyt: La Touko 08, 2010 2:15 pm

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja SidoMinut »

Voisitko kirjoittaa koko artikkelin tänne?
Koska tuo oli löydetty? Ja mistä?
Tämän taivaan alla tuuli puhaltaa.

Got Blood?
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: La Touko 05, 2012 1:40 pm

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja Got Blood? »

SidoMinut kirjoitti:Voisitko kirjoittaa koko artikkelin tänne?
Koska tuo oli löydetty? Ja mistä?
Näh, luin tuon jutun vanhempieni luona tämän päivän Iltasanomista, eikä lehteä ole minulla :? Mutta asiaa on sivuttu täälläkin: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... &start=105
Take Your shot, Im standing here.
-Monroe, Ginger, Conte-

calcutta
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 11:17 pm

Re: Iijoen rannalta löytynyt pääkallo 8/2012

Viesti Kirjoittaja calcutta »

Ilttiksestä minäkin luin kallosta, ja nostinkin Jonna Jokirannan-ketjun ylös.

Sienestäjät löysivät kallon eilen (tiistai-iltana). Löytöpaikka sijaitsee Turussa, Runosmäellä.... Lehteä ei minullakaan, joten postaaminen jääköön jollekkin muulle :roll:

Kallo+muu kroppa löytyi Turun Runosmäeltä (tarkemmin ei sijaintia kerrottu), josta v. 2009 katosi Jonna Jokimäki... Joten voisikohan olla kyseinen henkilö?

Vastaa Viestiin