Tiina Anneli Kuikko, 51v Jyväskylä, katosi 2010

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Metsäpirtti
Poliisikoira Rex
Viestit: 286
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 3:00 pm
Paikkakunta: Terenttilä

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Metsäpirtti »

Laitetaan kaikille. Kuvia en ikävä kyllä saanut matkaan :( eli tämän pv:n ksml juttu olkaatte hyvä.

Lisätietoja Jyväskylän Seppälästä tehdystä lyylöydöstä voidaan joutua odottamaan pitkäänkin. Luut on toimitettu oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin.

Tällä hetkellä Sisä-Suomen poliisilaitos tekee lisäetsintöjä ja odottaa lääketieteellisten tutkimusten tuloksia. Poliisi arvioi viime viikolla, että lisätietoja saadaan aikaisintaan jossain tällä viikolla.

Seppäläntien varren tietyömaalta löytyi maansiirron yhteydessä luita, jotka poliisi vahvisti ihmisen luiksi. Keskisuomalainen kertoi viime viikolla, että paikalla ollut työmies näki, kuinka kaivinkoneen kuljettaja huomasi maassa jalan polvesta alaspäin.

Poliisi seuloi maata löytöpaikalla useiden tuntien ajan. Poliisi kertoi tuolloin joutuvansa tutkimaan myös muita alueita, koska Seppäläntien työmaalta oli ehditty kuljettaa maa-ainesta maakaatopaikoille ja toiselle työmaalle.

Ratkeaako jokin katoamismysteeri?

Spekulaatiot luiden alkuperästä ovat velloneet villisti sosiaalisessa mediassa. Poliisi ei ole ottanut kantaa siihen, mistä luut ovat peräisin.

On mahdollista, että luiden myötä jokin Keski-Suomen katoamismysteereistä ratkeaa. Keskisuomalainen kertoi viime vuoden marraskuussa Keski-Suomen yhdestätoista katoamistapauksesta, joita ei ollut saatu selvitettyä.

Katso alta 11 kadonneen henkilön lista, jonka Keskisuomalainen julkaisi 26. marraskuuta 2015.

 

Marko Ovaska (ylhäällä ensimmäinen vasemmalta)

Vuonna 1970 syntynyt mies poistui kotoaan Jyväskylästä heinäkuussa 2007. Hänen käytössään ollut auto löytyi viisi päivää myöhemmin Ylä-Savosta Sonkajärven ja Rautavaaran välimaastosta.

Pekka Tuukkanen (ylhäällä 2. vasemmalta)

1963 syntynyt mies katosi heinäkuussa 2004 Kinnulasta. Jalkaisin liikkuneesta miehestä on havaintoja Kinnulan kirkonkylältä ja Kinnulan–Perhon väliseltä maantieltä. Hänen tiedetään poikenneen reitin varrella taloissa ja mökeissä. Poliisi epäilee miehen joutuneen surmatuksi.

Jussi Peltola (ylhäällä keskellä)

1994 syntynyt riihimäkeläinen katosi Äänekosken Parantalassa sijaitsevalta mökiltä aamuyöllä lokakuussa 2012. Ystäviensä kanssa viikonloppua viettämässä ollut mies poistui paikalta farmariautolla. Poliisi ei ole saanut miehestä eikä autosta ainuttakaan varmaa havaintoa. Maasto- ja vesistöetsinnät ovat olleet tuloksettomia.

Veikko Pihlainen (ylhäällä 2. oikealta)

1938 syntynyt mies katosi poistuttuaan kotoaan Keuruulta joulukuussa 2003. Poliisi on suorittanut maasto- ja vesistöetsintöjä alueella, josta miehen käyttämä polkupyörä löytyi.

Liisa Tolkkila (ylhäällä oikealla)

1949 syntynyt nainen katosi poistuttuaan Keuruun terveyskeskuksesta syyskuussa 2006. Viimeiset havainnot naisesta tehtiin Keuruun keskustan tuntumassa katoamispäivänä. Naista on etsitty maastosta ja vesistöstä.

Raimo Sumu (alhaalla vasemmalla)

1951 syntynyt paperiteknikko ilmoitettiin kadonneeksi vuonna 2000. Tuolloin kävi ilmi, että Äänekoskella yksin asunut mies oli ollut tietämättömissä vuodesta 1998 eli lähes kaksi vuotta. Kesällä 2013 poliisi käynnisti tapauksessa henkirikostutkinnan.

Maria Halme (alhaalla 2. vasemmalta)

1949 syntynyt nainen katosi kotoaan Jämsän Partalasta lokakuussa 1998. Samaan aikaan kadonnut avopuoliso löytyi kuolleena naisen omistamasta autosta Pohjois-Suomesta keväällä 1999. Miehen kuolemaan ei liittynyt rikosta. Naisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Tiina Anneli Kuikko (alhaalla keskellä)

1962 syntyneestä naisesta viimeiset havainnot on Jyväskylästä kesältä 2010. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi syksyllä 2012. Naista ei osattu kaivata aiemmin, koska hänen oletettiin muuttaneen toiselle paikkakunnalle.

Veikko Kivistö (alhaalla 2. oikealta)

1955 syntynyt mies katosi keväällä 2008. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi vasta kuusi vuotta myöhemmin 2014, sillä erakkoluonnetta ei osattu aiemmin kaivata. Mies on liikkunut Keuruun Haapamäellä ja Mänttä-Vilppulan Kolhossa, josta hänestä on myös viimeisimmät havainnot.

Lasse Peura (alhaalla oikealla)

1951 syntynyt mies poistui kotoaan Saarijärven Kalmarin kylältä varhain aamulla 1. marraskuuta 2014. Miehen käyttämä polkupyörä löytyi noin 300 metrin päässä kotoa sijaitsevan ladon luota. Maasto- ja vesistöetsintöihin on osallistunut poliisin lisäksi kyläläisiä ja suunnistajia.

Matti Lehtinen (ei kuvaa)

1932 syntynyt äänekoskelaismies katosi elokuussa 2009. Häneen on saatu puhelinyhteys 11. elokuuta, jolloin hän on tiettävästi ollut kotonaan Äänekoskella. Kotiinsa hän oli jättänyt sieltä poistuessaan avaimet, lääkkeet ja kännykän.

Eriikka Hienola

corppi
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 8:14 pm

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja corppi »

Eipä noista taida muut kuin tuo Tiina Kuikko sopia näihin luihin.
Toki voi olla jostain kauempaakin eksynyt,mutta täältä menee nyt ääni Tiinalle.

MaAl
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Pe Syys 18, 2015 12:34 pm

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja MaAl »

Jukuripää: Tuo arkun kannen painaminen alas ei ole mitään urbaanilegendaa vaan ihan totta. Kuten joku mainitsikin, paikkakuntakohtaisia eroja on varmasti, mutta Tampereella ainakin suurimmilla hautausmailla näin tehdään (isän veli ollut kohta 30v hautausurakoitsijana eri hautausmailla Tampereella). Eihän suurimmat hautuumaat ehtisi kun tasata hautoja /kylvää uusia nurmikoita tasauksen jälkeen ja korjailla vinoon menneitä kiviä sanoi isäni veli, kun kysyin miksi näin tehdään. Kauan tämä käytäntö on jo täällä Tampereella ainakin ollut ei mikään uusi juttu ja kauniimpiakin nuo hautarivit ovat tasaisena ja nurmikonkin hoito helpompaa, kun suora nurmikko alla.
Ei siis ole mikään uusi juttu eikä urbaanilegenda.

Mutta tapaukseen: Onko pikkulinnut laulaneet mitään lisäinfoo? Vai odotellaankohan nyt noita tutkimustuloksia? Jos poliisin nauhat on vielä aluetta eristämässä, niin vieläkö siellä etsitään/kaivetaan?
Onko pikkulinnut kertoneet mitään uutta paikallisille tai onko huhuja likkunut kuka koiven/koive voisi omistaa? Lehdet kun ovat nyt olleet tästä ihan hiljaa, ei edes lööpit uutisoineet mitään.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Eilen tai tänään oli kuulema hävinneet poliisin nauhat ja työmaakaivaukset jatkuneet normaalisti. Eli ilmeisesti poliisi sai tarpeekseen ja uskoo löytäneensä kaiken mitä tässä vaiheessa löytää voi. Mitään muuta ei ole ainakaan minun korviini kuulunut, joten kovasti epäilisin että oli kenen tahansa jalasta/jaloista kyse, niin sinne on kuollut omia aikojaan tai joutunut sellaisen törmääjän alle joka on jo joko menehtynyt itsekin sittemmin tai ei ole tästä edes kuullut/ei välitä tippaakaan. Jos kyseessä olisi joku tarkemmin tehty surma/tappo, niin yleensä noista jonkinlaista juorua olisi liikkunut kuitenkin. Ellei tosiaan tekijä itsekin ole menehtynyt ennen kuin on kertonut asiasta kellekään.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Kafka
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: La Elo 11, 2012 2:22 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Kafka »

Crocseja ostaessa on kai tapana ostaa pari numeroa liian isot, eikä just sopivat. Itse ensimmäisiä ostaessessani myyjä neuvoi ottamaan numerot 44 kun oma kokoni 42 ei tuntunut hyvältä.

Eli jos löydetty crocsmallinen on todella kokoa 40, jalka saattaa olla 38. Seb verran pieni että veikkaan naiseksi.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Aikamoisella haravasysteemillä Keskisuomalainen pelaa, jos kaikki Keski-Suomen takamailla vuosikymmenet sitten kadonneetkin on listaan kerätty. KUikko on tuon listan ainoa uskottava luiden omistaja.
Tosin sekin on otettava huomioon etteivät luut välttämättä ole kenenkään virallisesti kadonneen. Jyväskylässä riittää osoitteettomia viinamäen miehiä, syrjäytyneitä vanhuksia ja paikasta toiseen huitelevia epämääräisyyksiä joilla ei ole juurikaan siteitä omaisiin ja joita ei ehkä osata kovin nopeasti kysellä. Se, että luut ovat luina ei merkitse että ne olisivat ehtineet olla maassa kovinkaan pitkään. Mietin itsekseni että olisiko viime kesänä tai syksynä maastoon tuupertunut jo ehtinyt noin kuivakkaaseen kuntoon? Ehkä jos lihasta ei alun tekijäänkään olisi ollut kummoista määrää. Esimerkkinä oikein kuivakkaan kuntoon päässyt vanhus.

Mutta silloin pitäisi lopunkin maallisen tomumajan olla siinä ihan hollilla, milteinpä näkyvillä. Keho ja pää olisivat tuolloin vielä paljon raajoja paremmassa jamassa. Varsinkin kun kehoa usein suojaa vaatetus.
Yksi skenaario tietysti on, ettei loppuruumis lepää tuossa ojassa vaan supikoirat ovat irrottaneet mukavasti kanniskelukokoiset raajat ja pudottaneet ne tuohon liikennettä kavahtaessaan. Mutta en oikein usko että elukoiden kyydityksessä Crocksit pysyisivat jalassa. Tällä hetkellä uskon että kaivinkone on katkaissut luurangon ja loppu on jossakin mihin siitä nyt on maamassoja kuljetettu. Olisiko poliisikin tullut tähän johtopäätökseen, jos kerran ojan penkominen on lopetettu ja työn jatkuvat?

Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

MaAl kirjoitti:Jukuripää: Tuo arkun kannen painaminen alas ei ole mitään urbaanilegendaa vaan ihan totta. Kuten joku mainitsikin, paikkakuntakohtaisia eroja on varmasti, mutta Tampereella ainakin suurimmilla hautausmailla näin tehdään (isän veli ollut kohta 30v hautausurakoitsijana eri hautausmailla Tampereella). Eihän suurimmat hautuumaat ehtisi kun tasata hautoja /kylvää uusia nurmikoita tasauksen jälkeen ja korjailla vinoon menneitä kiviä sanoi isäni veli, kun kysyin miksi näin tehdään. Kauan tämä käytäntö on jo täällä Tampereella ainakin ollut ei mikään uusi juttu ja kauniimpiakin nuo hautarivit ovat tasaisena ja nurmikonkin hoito helpompaa, kun suora nurmikko alla.
Ei siis ole mikään uusi juttu eikä urbaanilegenda.
Ja juurikin Tampereella olen kyseistä hommaa tehnyt seurakunnan omana työntekijänä jo toistakymmentä vuotta. Yksityinen urakoitsija saattaa tehdä ihan mitä sattuu, mutta seurakunnan omat työntekijät eivät kyllä runttaa arkkuja rikki hautoja peittäessään. Eikä myöskään tiivistä hautoja vedellä, kuten joku kirjoitteli. Meillä nurmialue korjataan noin 6-10 vuotta hautauksen jälkeen, kun hauta-alueella maa painuu alaspäin arkun kannen lahotessa siellä haudan syvyyksissä. Eli tuodaan kauhallinen tai pari multaa, tasataan ja kylvetään.
Hauta-aika on 30 vuotta, jos sekä syvä että matala hautapaikka on käytetty. Yhden metrin levyisen arkkuhaudan päällä on 8 uurnapaikkaa. Että näin. Ja nyt lopetan tämän ot-kirjoittelun tästä asiasta. Kiinnostaisi kyllä tietää, kuka se on, jolla on urakoitsijana tapa rikkoa arkkuja. Mahtaneeko etunimi alkaa kirjaimella S.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.

Sherlock Solmu
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: La Marras 21, 2015 11:26 am

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Sherlock Solmu »

Itselleni tuli mieleen, että olisiko Raisa nyt sitten viimeinkin löytynyt.

matahari
Jack Bauer
Viestit: 932
Liittynyt: Ke Tammi 07, 2009 11:29 am
Paikkakunta: Pori

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja matahari »

Sherlock Solmu kirjoitti:Itselleni tuli mieleen, että olisiko Raisa nyt sitten viimeinkin löytynyt.
Crocsit jalassa :lol: ihanko tosissasi niin meinaat?

Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Sherlock Solmu kirjoitti:Itselleni tuli mieleen, että olisiko Raisa nyt sitten viimeinkin löytynyt.
Eipä tainnut olla krokseja siihen aikaan.

Sherlock Solmu
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: La Marras 21, 2015 11:26 am

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Sherlock Solmu »

No on sitä oudoimpiakin asioita maailmassa tapahtunut, mikä selviää jo pelkästään tätä palstaa selaamalla. Eikä noita hukassa olevia ihmisiä nyt niin paljon ole. Epätodennäköistä se voi olla, mutta tulipa mieleen ja odotetaan nyt vahvistusta asiaan, jotta selviää olenko oikeassa vaiko väärässä.

herwood76
Scooby-Doo
Viestit: 25
Liittynyt: Ti Marras 16, 2010 12:37 am

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja herwood76 »

Sherlock Solmu kirjoitti:Itselleni tuli mieleen, että olisiko Raisa nyt sitten viimeinkin löytynyt.
Itselleni taas tuli mieleen Jeesus Nasarettilainen, ymmärtääkseni hänen ruumistaan ei ole myöskään löytynyt.

Saila Easter
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Helmi 22, 2011 2:47 pm

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Saila Easter »

Jussi Peltola houkuteltiin Tikkakoskelle ja pakotettiin autoon monen jätkän toimesta. Pudotettu varmaan surman jälkeen autosta tien poskeen. Jussin auto löytynee jostain vesistöstä lähimailta.

Nakuti
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: To Joulu 18, 2014 2:14 am

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Nakuti »

Mistähän olet tälläisen faktan Jussi Peltolan kohtalosta tietoosi saanut?

Metsäpirtti
Poliisikoira Rex
Viestit: 286
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 3:00 pm
Paikkakunta: Terenttilä

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Metsäpirtti »

Uunituoretta Poliisilta..

Jyväskylän luulöytöön liittyvistä tutkimuksista (2. tiedote)
01.07.2016Sisä-Suomi

Jyväskylässä Seppäläntien varresta 22.6.2016 kaivuutöiden yhteydessä tehdystä luulöydöstä käynnistetyt tutkimukset ovat edistyneet. Suoritettujen tutkimusten perusteella voidaan jo tässä vaiheessa katsoa selvinneen, että kyseessä on vuonna 2012 Jyväskylässä kadonneeksi ilmoitettu Tiina Kuikko, vaikka lopullinen varmistus saadaankin vasta myöhemmin.

Viimeinen havainto kadonneeksi ilmoitetusta Tiina Kuikosta on kesäkuulta 2010. Poliisille ilmoittaminen viivästyi, koska ystävät otaksuivat Kuikon muuttaneen paikkakunnalta pois. Katoamistapausta tutkittaessa mikään ei viitannut rikokseen.

Poliisin nyt suorittamissa tutkimuksissa luiden löytymispaikan lähistöltä löytyi myös Tiina Kuikolle kuulunutta omaisuutta.

Vaikuttaa ilmeiseltä, että Tiina Kuikko menehtyi kesäkuussa 2010 korkeaan heinikkoon paikkaan, josta luita nyt löydettiin. Heinikko on maatuessaan vuosien kuluessa peittänyt hänen ruumiinsa niin, että paikan keskeisestä sijainnista huolimatta löytö tehtiin vasta nyt pintamaita kuorittaessa. Luut ovat pirstoutuneet kaivauksissa.

Koska mitään rikokseen viittaavaa ei ole ilmennyt, poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyn tutkinnan. Kuolemansyyn tutkintaan liittyvistä asioista ei tiedoteta yksityiskohtaisemmin.

Vastaa Viestiin