Tiina Anneli Kuikko, 51v Jyväskylä, katosi 2010

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
avion
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: To Huhti 14, 2011 5:53 pm
Paikkakunta: FIN

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja avion »

Sen mitä itse Jyväskylän vuosilta muistan ja mitä Googlella kattelin, tuo paikka on sellainen, että kyllä ihmeenä kuitenkin pitäisin mikäli ruumis olisi pintaan jäänyt, eikä kukaan olisi huomannut.
Meilläpäin ainakin kaupunkialueella urheiluseurat yms. siivoavat joka kevät tienvarret ja myöhemmin kesällä urakoitsijat ajavat koneella heinät jne. Eikä yhdessä vuodessa todellakaan ehdi niin paljoa kasvustoa tulla, että siitä ei keväällä ennen lehden tuloa läpi näkyisi vaatteet yms.
Varikset ja harakat myös kun löytävät tuommoisen niin siitä riittää tongittavaa päiväkausiksi.

Eli vahva epäilys peittämiselle, so. henkirikos. :roll:

ps. Kaivurikuskille voi olla "pinnassa" kaikki alle puoli metriä.

Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

avion kirjoitti: ps. Kaivurikuskille voi olla "pinnassa" kaikki alle puoli metriä.
Ammattimiehelle kaikki alle 16 metriä maan alla on pinnassa.

Tiina on todennäköisesti liukastunut liukkaalla asfaltilla lyöden päänsä kovaan rentunruusupensaaseen.
Tiina menetti tajuntansa, mutta vain hetkeksi.
Tiina availi silmiään. Hän ei saanut kohdistettua katsettaan mihinkään.
Öinen maisema vain pyöri. Ei mitään kiintopistettä. Massiivinen tuska sykki hänen kallossaan.
Tiina tiesi maallisen vaelluksen olevan tässä.
Tiina muisti, että hänellä on vielä kirjastosta lainattu Wakizashi.
Tuskan hämärtämä mieli sai otettua tuon pelastavan esineen laukusta samaan aikaan kun hänen ärtyneensuolen oireyhtymä muistutti häntä olemassa olollaan.
"Saatana", hän kiljaisi.
Linnut lehahtivat lentoon.
"Lentäkää perkeleet. Perässä tullaan", hän sanoi ja upotti Wakizashin alavatsaan vasemmalle puolelle.
Tiina yritti katkaista valtimoa huonolla menestyksellä.
Tiina liikutti terää vasemmalle, oikealle, ylös, alas, mutta kuolema ei jostain syystä saavu.
"Vittu olkoon. Minä lähden TK:seen", hän sai sanottua samalla hetkellä, kun ohi ajavasta autosta lensi vain kaksi huikkaa otettu lasinen kossupullo suoraan Tiinan Wakizashiin, joka löysi kauan etsityn reisivaltimon.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Tiina Anneli Kuikko, 51v Jyväskylä, katosi 2010

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Voihan tämä olla rikoskin. Joku pahoinpidellyt/kuristanut ja jättänyt sinne. Tuskinpa tuota vaan saa enää selvitettyä, kun kaikki liha kadonnut ympäriltä. :?

avion
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: To Huhti 14, 2011 5:53 pm
Paikkakunta: FIN

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja avion »

Jaahas, tämä mysteeri vaikuttaa ratkenneen.

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja Paa »

Mistä erottaa mätänevän ihmisen ja eläimen ruumiiden hajut. Vaikka ruumis olisi haissutkin, niin kenelle oikeasti tulee ekana mieleen että jonkun jäänteet siellä tuoksahtaa.

Edit. Hienoa tosiaan että yhden kadonneen kohtalo sai päätöksen. Antaa toivoa muidenkin tapauksille ja omaisille.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

Metsäpirtti
Poliisikoira Rex
Viestit: 286
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 3:00 pm
Paikkakunta: Terenttilä

Re: Tiina Anneli Kuikko, 51v Jyväskylä, katosi 2010

Viesti Kirjoittaja Metsäpirtti »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Luuletko oikeasti että Suomessa on olemassa jokin kaupunki tai maakunta, jossa ei voi syrjäytyä esim. päihteidenkäytöllä niin että yhteydenpito voisi jäädä? Etenkin jos henkilöllä ei ole lapsia.
Korjatkaa jos olen väärässä, että mielestäni Tiinalla on poika.. Jos näin on, asia on lähinnä vaan surullinen ettei kukaan kaipaa :(

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Tiina Anneli Kuikko, 51v Jyväskylä, katosi 2010

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Tiinalla oli poika mutta hän oli käsittääkseni jäänyt jo pienenä isälleen. Kuikon päihdehistorian tietäen on ollut ihan mahdollista, että välit poikaan ovat viilenneet, ehkä katkenneet kokonaan. Tässä ketjussa joku muisteli Kuikon joskus vuosia sitten liikuttuneessa tilassa poikaansa mieli pahana muistelleen. On ihan mahdollista että hän itse oli erkaantunut pojan elämästä tietäen, miten raskas päihdeomainen on läheisilleen.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Paa kirjoitti:Mistä erottaa mätänevän ihmisen ja eläimen ruumiiden hajut. Vaikka ruumis olisi haissutkin, niin kenelle oikeasti tulee ekana mieleen että jonkun jäänteet siellä tuoksahtaa.
Ihmisnokka ei kykene, mutta tiede auttaa(ei toki tässä tapauksessa, mutta kuriositeettina):
http://www.medicaldaily.com/indescribab ... ing-354024

Kuten Avion ylempänä kirjoitti, luulisi olleen tosiaan melkoiset varis-/lokkifestit, mutta ehkäpä tämä ruumis ei vain jostain syystä houkutellut siipiveikkoja paikalle. Kai siellä Jkl:ssä sitä parempaakin paskaa sitten on riittänyt lokkeiltavaksi.

Tuohon Paan toiseen kysymykseen:
Monessa kaupungissa missä olen asunut, myös havaitut eläimenraadot on poistettu mätänemästä ja tartuttamasta tauteja eli sikäli tuolla ei ole väliä. Ja ihmiset myös aktiivisesti noista raadoista ilmoittavat, etenkin eläinrakkaat.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Jyväskylässä löytynyt ihmisen luita tietyömaalta

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

marlboro kirjoitti:En oikein jaksa uskoa että olisi joutunut yliajamaksi. Ollut todennäköisesti päissään ja mennyt pusikkoon pissalle, minne sammunut ja lopulta tukehtunut/hukkunut ojaan. On niitä sattunut että joku sammuu ojaan ja hukkuu sinne. Tai lähtenyt oikaisemaan, kompastunut ja lyönyt päänsä.
Tuolla kyseisellä puolella ei mielestäni virtaa vettä, vaan se on nimenomaan sellainen kuiva oja, missä kasvaa/kasvoi luoja ties mitä kasvia ja joka oli lähinnä joutomaata, mitä ei varmaan kukaan ollut siistinyt sitten Kekkosen aikojen. Jos Tiina olisi pissahädässä sinne lähtenyt, olisi se ollut todella outoa, kun kävelytie tosiaan menee toisella puolella tietä ja siellä riittää myös sopivia kusipuskia. Enemmän Tiina olisi ollut tuolla puolella näkösällä kyykkiessään kuin siellä toisella puolella. Tosin, kännisistä nyt ei koskaan tiedä, mutta edes kännistä tuskin houkuttaisi lähteä tuolle kyseiselle puolelle sieltä toiselta, vaikka vessahätä olisi kuinka kova.

Ajelin tänään löytöpaikan ohi Jyväskylässä liikkuessani ja täysin oli myllätty auki koko tuo alue tienlaajennusta tehdessä. Vilkuilin silläkin silmällä että olisiko joku innostunut vaikka kynttilää tuomaan paikalle, mutta eipä näkynyt. Aikalailla unohdettu hylkiö tuntui edesmennyt tosiaan olleen.

Eräs tuttava muistutti siitäkin, että muistamieni ojien ja viemäreiden lisäksi myös tien toisella puolella lyhyen matkan päässä on todella lemuisa oja, joka lienee ainakin osalle geokätköilyä harrastavista tullut tutuksi. En muistanut koko ojaa ennen kuin se tuli puheeksi. Itse olen törmännyt valitettavasti muutaman kerran isomman eläimen haisevaan raatoon ja se haju on mieleenjäävä kyllä - mutta saattaisi hyvinkin tosiaan peittyä noiden lähialueiden omiin aromeihin tuulen suunnan ollessa sopiva.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Tiina Anneli Kuikko, 51v Jyväskylä, katosi 2010

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Täysi Purenta kirjoitti:Tiinalla oli poika mutta hän oli käsittääkseni jäänyt jo pienenä isälleen. Kuikon päihdehistorian tietäen on ollut ihan mahdollista, että välit poikaan ovat viilenneet, ehkä katkenneet kokonaan. Tässä ketjussa joku muisteli Kuikon joskus vuosia sitten liikuttuneessa tilassa poikaansa mieli pahana muistelleen. On ihan mahdollista että hän itse oli erkaantunut pojan elämästä tietäen, miten raskas päihdeomainen on läheisilleen.
Ketjussa lisäksi mainittiin että Tiina on juonut raskaasti raskausaikana, mikä on aiheuttanut pojalle FAS-piirteitä. En tiedä sitten kuinka voimakkaasti poika on jo raskausvaiheessa vammautunut, kun tuo äidin juominen raskausaikana kai voi aiheuttaa melkein mitä vain aina keskenmenosta kehitysvammaiseen lapseen asti. Eli voi olla ettei pojalla edes ole tietoa äidistään, tai ymmärrystä sellaiseen - tai sitten ei tosiaan vain kiinnosta, mikä ei sekään välttämättä väärin ole, kun ei taustoja sen tarkemmin tiedä.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Vastaa Viestiin