Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
fiable
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: La Elo 20, 2011 5:49 am

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja fiable »

Kun jotkut haluvat edelleen näköjään tehdä tästä aiheesta dekkaria - sen sijaan myönettäisiin, että katoamistapaukset ovat yleensä hyvin arkipäiväisiä ja yksinkertaisia ilman sen suurempaa dramatiikkaa - ja ovat tekemässä dekkariaan sen perusteella, ettei kyseessä voinut olla itsemurha, koska itsemurha olisi tehty heti ensimmäiseen puuhun, niin tässä taas joidenkin mielikuvitus lentää, sillä jos henkilö on päättänyt tehdä itsemurhan, niin sitä ei tehdä ensimmäiseen puuhun, vaan sen voi tehdä jo kotona, lähimmässä metsässä (parin kilometrin säteellä Malminkartanosta on autiota metsää) tms. eli sitä varten ei tarvitse lähetä Nuuksioon. Ostosten sisältö, soitto äidille, Nuuksioon lähteminen, 9 km vaellus ja jäähyväisviestien puuttuminen kaikki viiittaavat siihen, ettei Nela ollut päättänyt, tekeekö hän itsemurhan vai ei, mutta lopulta jostain syystä toteutti sen. Ehkä vaellus oli huono idea ja hän oli sen jälkeen vain entistä väsyneempi kaikella tavalla. Ihmisten mielikuvitus lentää tässä asiassa siksi, että Nelan toiminta ei ollut loogista ja rationaalista, mutta sitähän masentuneen ihmisen toiminta ei ole, vaan se on epäloogista, epärationaalista, epätoivoista, ailahtelevaista yms.
Paikalla
Kliina
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Pe Joulu 27, 2013 3:12 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Kliina »

Miksi niin monen on vaikea uskoa ettei Nela olisi voinut tehdä itsemurhaa? Minulla on muutama ystävä jotka tekevät liikaa töitä ja opiskelee samalla. Ulkoisesti näyttävät hyvinvoivilta ja iloisilta, mutta sisällä on usein väsymys ja ahdistus. Jos ei ajoissa osaa lopettaa sitä voi käydä huonosti niin mielenterveydelle kuin fyysisellä puolella. Kukaan meistä ei tiedä mitä Nelan lähipiirissä voi olla tapahtunut, joku muu mieltä järkyttänyt asia joka mahdollisesti on laukaissut tilanteen. Tai sitten yksinkertaisesti vain liikaa töitä ja voimien loppuminen.

Alussa minä ja monta muuta oltiin sairaskohtauksen puolella, sitten katse kääntyi Sergeihin ja vasta myöhemmin omaehtoiseen katoamiseen / itsemurhaan. Näin jälkeenpäin, kun tapausta katsoo, huomaa siitä selkeät merkit. Lähti kotoa mahdollisiman normaalisti, meni ruokakauppaan osti ruokaa (todennäköisesti omia herkkujaan; viinerit & suklaa) matkusti bussilla lempipaikkaansa Nuuksioon, vaihtoi urheilullisemmat vaatteet ja vaelsi matkansa. Järjesti kaverinsa heille kotiin.
Avatar
Frank_Cannon
Remington Steele
Viestit: 209
Liittynyt: Su Joulu 23, 2012 11:29 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Frank_Cannon »

Nela toimi täysin johdonmukaisesti loppuun asti.

Kaikki oli suunniteltu etukäteen valmiiksi.

Jopa itsemurhan toteutumatta jääminen oli otettu huomioon. Sairasloma ja retki Nuuksioon olisi tarvittaessa helposti selitetty kyselijöille.

Reitti 2000 oli Nelan käytössä.
http://viherkeha.haltia.com/Reitti_2000
Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Näin juuri Frank Cannon.
Joskus tekoa lykätäänkin, mutta ennemmin tai myöhemmin se toteutetaan.

Eivätkä suinkaan kaikki jätä minkäännäköisiä viestejä jälkeensä. Se on todellakin väärä luulo. Suurimmaksi osaksi median vääristelemää totuutta.
Kuten kerroin, minunkin lähipiirissäni on sattunut kaksi itsaria. Kummaltakaan ei jäänyt mitään viestiä. Toiselta vain ulosottomiehen ilmoitus ulosmittauksesta. Se oli keittiön pöydällä.

Ikävä ratkaisu tämä oli kuitenkin.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
Avatar
Tabula Rasa
Sofia Karppi
Viestit: 415
Liittynyt: To Syys 24, 2015 8:51 am

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Tabula Rasa »

Laitan tämän Kadonneen etsintä-sivuston kommentin tänne kokonaisuudessaan, koska kaikilla ei ole Facebookia. Boldaukset kohdissa, joihin pyydän kiinnittämään huomiota, ovat omiani:

Jarkko Hyöppönen totesi aikaisemmassa kirjoituksessaan: "Vaikka puolikkaita ruumiita olen maailmalla työskennellessäni nähnyt, niin - -." Tämän Jarkko olisi voinut jättää kirjoittamatta, koska imaisu on herättänyt spekulaatioita siitä, mitä Jarkko tarkoitti. Sitä, mitä hän on nähnyt aikaisemmin vai sitä, mitä hän nyt joutui näkemään ja mitä hän tarkoittaa ilmaisulla?
Poliisin salassapitovelvollisuus tulee kuolemansyyn selvittämisestä annetusta laista. Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salaisia eikä tietoja saa julkaista, oli tieto peräisin mistä tahansa. Lain tarkoitus on suojella viranomaisten työtä, mutta ennen kaikkea omaisia. Salassapitovelvollisuus ei koske tässä tapauksessa Jarkkoa, koska hän ei kertonut viranomaiselta saatua tietoa vaan sen, mitä hän itse näki. Arvostan Jarkon työtä suuresti, mutta koska lainsäädännönkin tarkoitus yleisesti on suojella myös kuolleen omaisia, olisi asiallisinta ollut se, että Jarkko olisi kysynyt kuolinsyyn julkaisemiselle luvan kuolleen omaisilta eli tässä tapauksessa aviomieheltä.
Myös kuolleiden ihmisten suhteen pitää olla tarkkana siinä, mitä ilmaisee, sillä esim. kuolleesta henkilöstä ilmaistu valheellinen tieto, joka aiheuttaa kärsimystä kuolleen läheisille, voi olla kunnianloukkausrikos. Tässä tapauksessa juridista ongelmaa ei ole, koska kyseessä ei ollut valheellinen tieto eikä Jarkko julkaissut viranomaiselta saatua tietoja.
Voidaan olla montaa mieltä siitä, olisiko kuolinsyy pitänyt kertoa. En osaa ottaa objektiivista kantaa asiaan, mutta tieto kuolinsyystä edistää sitä, että jokainen katoaminen on otettava tosissaan ja tietoisuutta siitä, että monet ihmiset voivat pahoin ja voivat tehdä jopa itsemurhan, vaikka asia ei näy ihmisestä päällepäin. Minussa kuolinsyyn ilmoittaminen herätti auttamishalun edistää kadonneiden etsintää, mutta samalla myös paljon vastausta vaille jääviä kysymyksiä kuten sen, miksi Nela halusi kadota siten, ettei hänen kohtaloaan saataisi tietää. Nelan löytämättä jääminen oli todennäköisin vaihtoehto hänen omien toimien johdosta ja löytyminen olikin täysin sattuma.
Jarkko kirjoittaa: "Suurin osa heistä juoksi metsässä, jopa satoja kilometrejä itseni päästessä fyysisesti vähemmällä." Arvostan suuresti Vapepan toimintaa ja sitä ilman muuta tarvitaan, mutta on mielestäni ajanhukkaa laittaa Nuuksion kokoiselle ja kaltaiselle metsäalueelle ihmisiä haravoimaan maastoa ilman koiraa tilanteessa, jossa ei ole faktaa siitä, missä päin etsitty on. Nuuksion kaltaiselta alueelta ihmisen voi mielestäni löytää vain koiran avulla tai teknisillä välineillä (helikopteri, robottikopteri jne.).
Suomessa on järjetön tilanne siinä mielessä, että etsintätoiminta on vastikkeettoman vapaaehtoistyön varassa. Suomeen ei tarvita niinkään lisää Vapepan vapaaehtoisia maastossa kävelijöitä, vaan koulutettuja koiria, joiden omistajille valtio maksaisi kohtuullisen korvauksen jokaisesta etsinnästä. Poliisin resurssit eivät ymmärrettävästi riitä etsintöihin enkä edes näe etsintää varsinaisena poliisityönä, vaan etsintä on mielestäni aivan oma alansa, jossa oleellisin asia on riittävä määrä koulutettuja koiria ja etenkin ruumiskoiria.
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Tabula Rasa kirjoitti:Laitan tämän Kadonneen etsintä-sivuston kommentin tänne kokonaisuudessaan, koska kaikilla ei ole Facebookia. Boldaukset kohdissa, joihin pyydän kiinnittämään huomiota, ovat omiani:

Ihan sen verran korjausta kirjoitukseesi, että en tiedä oletko ymmärtänyt eri toimijat väärin... Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu (Vapepa) on toiminut poliisin kutsusta ja poliisin johdon alla. Jarkko Hyöppösen koordinoima vapaaehtoisten etsijöiden ryhmä on toiminut erikseen omana porukkanaan. Vapepalaiset eivät ole toimineet Jarkko Hyöppösen vaan poliisin ohjeistuksen alla. Tämä ihan vaan selvennyksenä, koska yllä kirjoittelit Hyöppösestä ja Vapepasta sujuvasti samassa yhteydessä. Vapepa on eri asia ja eri ryhmä kuin Hyöppösen vapaaehtoisten etsijöiden ryhmä.
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)
Rouva Marple
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Syys 28, 2015 8:52 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Rouva Marple »

Tässä lainaus toisesta foorumista missä on myös mietitty ja pohdittu,tietty Hyöppösen fb kirjoitus vahvistaa asian paremmin ja seisso kirjoitustensa takana.
Muuhun en ota kantaa. Ajattelin tämän kuitenkin tännekin laittaa.

Eka kommentti:
"kyllä se oli hirttäytynyt, tutun isä löysi sen ja asui 150 m siitä"

"Maastokartan mukaan noin 150 metrin päässä asutuksesta, on jyrkkä rinne, joka voi olla Nelan löytymispaikka. Lähellä on kesämökkeja ja kiinteää asutusta."

"Joo sielä ylhäällä oli kaatunut puu ja hön on kiivennyt sinne ja hypännyt, sitä ei nää jos ei katso ylö niin sentakii ei löytynyt aikasemmin, ku siitä on kävelty ohi"

"Ikävä kyllä huhut pitävät paikkansa, että Nela löytyi hirtettynä. Paikallinen metsänhoitaja löysi hänet, kun hän oli raivaamassa taimikkoa. Kyseinen metsäalan ammattilainen on tuttavani, joten olen 100% varma asiasta vaikka se hirveältä kuulostaa. Toivottavasti spekuloinnin voimme nyt lopettaa."
suomenetu
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: To Loka 15, 2015 3:16 am

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja suomenetu »

Jatkan vielä yhden mahdollisuuden tutkimista, joka nousi esiin vasta Nelan löytymisen jälkeen.
Tällöin Nela olisi siirretty löytöpaikkaansa ja tilanne lavastettu.

Ihmettelen hieman viittauksia presidenttiimme?
Onko asiassa jotain sellaista, joka vaati tällaisen "ulostulon"?

:?:

...
Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Tuossa kieliasussa voisi olla tarkempi: ...'Nela löytyi hirtettynä..'. Pitäisikö olla 'hirttäytyneenä' ? Eri merkitys noilla kahdella sanalla.
matkaaja
Christopher Lorenzo
Viestit: 1653
Liittynyt: Ke Maalis 05, 2008 1:41 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja matkaaja »

Nelan kuolema on raaka murha. Motivi on hankala työkuvio.

Onko poliisi 'jyvällä'?
Hilja Maitotyttö
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Loka 22, 2015 3:17 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Hilja Maitotyttö »

Kissankello kirjoitti:
Tabula Rasa kirjoitti:Laitan tämän Kadonneen etsintä-sivuston kommentin tänne kokonaisuudessaan, koska kaikilla ei ole Facebookia. Boldaukset kohdissa, joihin pyydän kiinnittämään huomiota, ovat omiani:

Jarkko Hyöppönen totesi aikaisemmassa kirjoituksessaan: "Vaikka puolikkaita ruumiita olen maailmalla työskennellessäni nähnyt, niin - -." Tämän Jarkko olisi voinut jättää kirjoittamatta, koska imaisu on herättänyt spekulaatioita siitä, mitä Jarkko tarkoitti. Sitä, mitä hän on nähnyt aikaisemmin vai sitä, mitä hän nyt joutui näkemään ja mitä hän tarkoittaa ilmaisulla?
Poliisin salassapitovelvollisuus tulee kuolemansyyn selvittämisestä annetusta laista. Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salaisia eikä tietoja saa julkaista, oli tieto peräisin mistä tahansa. Lain tarkoitus on suojella viranomaisten työtä, mutta ennen kaikkea omaisia. Salassapitovelvollisuus ei koske tässä tapauksessa Jarkkoa, koska hän ei kertonut viranomaiselta saatua tietoa vaan sen, mitä hän itse näki. Arvostan Jarkon työtä suuresti, mutta koska lainsäädännönkin tarkoitus yleisesti on suojella myös kuolleen omaisia, olisi asiallisinta ollut se, että Jarkko olisi kysynyt kuolinsyyn julkaisemiselle luvan kuolleen omaisilta eli tässä tapauksessa aviomieheltä.
Myös kuolleiden ihmisten suhteen pitää olla tarkkana siinä, mitä ilmaisee, sillä esim. kuolleesta henkilöstä ilmaistu valheellinen tieto, joka aiheuttaa kärsimystä kuolleen läheisille, voi olla kunnianloukkausrikos. Tässä tapauksessa juridista ongelmaa ei ole, koska kyseessä ei ollut valheellinen tieto eikä Jarkko julkaissut viranomaiselta saatua tietoja.
Voidaan olla montaa mieltä siitä, olisiko kuolinsyy pitänyt kertoa. En osaa ottaa objektiivista kantaa asiaan, mutta tieto kuolinsyystä edistää sitä, että jokainen katoaminen on otettava tosissaan ja tietoisuutta siitä, että monet ihmiset voivat pahoin ja voivat tehdä jopa itsemurhan, vaikka asia ei näy ihmisestä päällepäin. Minussa kuolinsyyn ilmoittaminen herätti auttamishalun edistää kadonneiden etsintää, mutta samalla myös paljon vastausta vaille jääviä kysymyksiä kuten sen, miksi Nela halusi kadota siten, ettei hänen kohtaloaan saataisi tietää. Nelan löytämättä jääminen oli todennäköisin vaihtoehto hänen omien toimien johdosta ja löytyminen olikin täysin sattuma.
Jarkko kirjoittaa: "Suurin osa heistä juoksi metsässä, jopa satoja kilometrejä itseni päästessä fyysisesti vähemmällä." Arvostan suuresti Vapepan toimintaa ja sitä ilman muuta tarvitaan, mutta on mielestäni ajanhukkaa laittaa Nuuksion kokoiselle ja kaltaiselle metsäalueelle ihmisiä haravoimaan maastoa ilman koiraa tilanteessa, jossa ei ole faktaa siitä, missä päin etsitty on. Nuuksion kaltaiselta alueelta ihmisen voi mielestäni löytää vain koiran avulla tai teknisillä välineillä (helikopteri, robottikopteri jne.).
Suomessa on järjetön tilanne siinä mielessä, että etsintätoiminta on vastikkeettoman vapaaehtoistyön varassa. Suomeen ei tarvita niinkään lisää Vapepan vapaaehtoisia maastossa kävelijöitä, vaan koulutettuja koiria, joiden omistajille valtio maksaisi kohtuullisen korvauksen jokaisesta etsinnästä. Poliisin resurssit eivät ymmärrettävästi riitä etsintöihin enkä edes näe etsintää varsinaisena poliisityönä, vaan etsintä on mielestäni aivan oma alansa, jossa oleellisin asia on riittävä määrä koulutettuja koiria ja etenkin ruumiskoiria.
Ihan sen verran korjausta kirjoitukseesi, että en tiedä oletko ymmärtänyt eri toimijat väärin... Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu (Vapepa) on toiminut poliisin kutsusta ja poliisin johdon alla. Jarkko Hyöppösen koordinoima vapaaehtoisten etsijöiden ryhmä on toiminut erikseen omana porukkanaan. Vapepalaiset eivät ole toimineet Jarkko Hyöppösen vaan poliisin ohjeistuksen alla. Tämä ihan vaan selvennyksenä, koska yllä kirjoittelit Hyöppösestä ja Vapepasta sujuvasti samassa yhteydessä. Vapepa on eri asia ja eri ryhmä kuin Hyöppösen vapaaehtoisten etsijöiden ryhmä.
Ja vielä sen verran lisäystä, että Vapepalla on kyllä koiria käytettävissään, näissäkin etsinnöissä niitä oli useita mukana, vaikka uutisoinnissa puhuttiinkin lähinnä Hyöppösen vapaaehtoisryhmän koirista. Kaikki Vapepan riveissä toimivat koirat ovat koulutettuja, eivät "aloittelevia ruumiskoiria" ja ne ovat käyneet läpi useita kokeita, osa myös viranomaisen tekemän viranomaistarkastuksen eli Virta-testin.

Koirista suurin osa pystyy työskentelemään sekä ilmavainulla (haku) että maavainulla (jälkeä seuraten). Vaikka koiria ei koulutetakaan varsinaisiksi ruumiskoiriksi, niin mitä todennäköisimmin ne kuitenkin reagoivat jollain tavalla myös ruumiiseen ja kokeneet ohjaajat osaavat kyllä lukea koiriensa reaktioita. Tällä hetkellä pinnalla ja otsikoissa on ns. tunnistehajua etsivät koirat, eli koira etsii vain ja ainoastaan annetun alkuhajun perusteella juuri tätä henkilöä. Osa Vapepan koirista treenaa myös tätä, mutta tunnistehaju-kuvioihin ei ole vielä kokeita eikä osaamistason testauksia, joten osaamista käytetään lähinnä lisäapuna, ei ainoana etsintämenetelmänä. Koirat siis löytävät ja ilmaisevat, tai ainakin reagoivat, kaikkiin ihmisten hajuihin sekä ihmisen hajuisiin esineisiin luonnossa. Kokemus ja ammattitaito tulee kuviin varsinkin näissä Nuuksion kaltaisissa paikoissa, joissa hajuja on aivan järjettömästi ja koiran ja omistajan pitää osata poimia niistä sitten ne poikkeavat, esim. paikallaan puskassa pysyvät.
Celeste
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Ma Loka 19, 2009 10:47 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Celeste »

matkaaja kirjoitti:
Smirre kirjoitti:Sen verran tosta asiasta,että jotta kuinka pitkää matkaa sitä jaksais masentuneena kulukia mettäs.

Että se ihimetyttää täs,että olis tuanne sillä tarkootuksella mänt....kävelly kauvan yksin kauvas....se ei jotenki ny sovi kuvioon ja kaavaha-

Ei sovikaan, ei todellakaan. Kahdeksan km kävely olisi vaatinut jo paljon aikaa.

Siinähän on maantie melkein vieressä. Eli tuotu autolla sitä kautta, eli lavastettu.
Mielestäni, jos ei ole täysin varma vielä päätöksestään, aikaa voi kuluttaa miettimällä, etsimällä sopivaa paikkaa, tekeekö niin kuin on aikonut. Ja kyllä tiedän hlö kohtasesti mitä masennus on. Me ollaan kaikki yksilöitä. Toinen tekee sen toisellatavalla.
kallooni on pultattu tahto,
se tahtoo häpeästä ylpeyteen.
Olen luovuttanut ainakin puoli kertaa,
eikä sitä edes puoliksi lasketa.
pate
Remington Steele
Viestit: 221
Liittynyt: Ke Loka 17, 2007 9:39 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja pate »

Aikaisemmin oli kirjoituksiani tulkittu niin, että pitäisin itsemurhaa ilman jäähyväisviestiä harvinaisena, niin näin en kyllä ole kirjoittanut. Todellakin tiedän, että hyvin monet lähtevät mitään kertomatta, mutta kun perehtyy aiheeseen ja ajattelee samanlaisessa elämäntilanteessa olevia kuin Nela, niin juuri tässä ryhmässä se on selvästi harvinaisempaa, muttei toki mahdotonta.

Jos vuositasolla 850 tekee itsemurhan ja niistä reilu 200 on naisia, niin siitä kun rajaa pois sosiaalisesti hyvin yksinäiset ja itsemurhan jonkinlaisena kostona tekevät, niin kyllä moni niistä jäljelle jäävistä haluavat jotain läheisilleen viestittää. Miehet monesti toimivat sumeammin ja eivät tekoaan halua selitellä.

Ja harvinaisempaa on vielä lisäksi se, että hakeutuu paikkaan mistä tekijää ei helposti löydetä ja siten saattaa omaiset jopa vuosien piinaan siitä mitä on tapahtunut ja onko tämä henkilö menehtynyt. Mitenkään en usko, että Nela olisi ollut niin sekaisin ja masentunut, että ei vähäisestikkään olisi ajatellut miten paljon tuskaa katoamisellaan tuottaa suurelle joukolle hänen läheisiään ja ystäviään. Itsemurha kuitenkin vaatii hyvin paljon rohkeutta ja selvää järkeä toteuttaa tuo erittäin julma teko. Nuorempana mielisairaalassa työskennellessäni moni tuli hoitoon täysin rikki ja masentuneena ja kuukausien hoidon tuloksena kuntoutui ulkoisesti erittäin hyvin ja kotiutettiin hyvin arvioin hoidon onnistumisesta. Ja kuitenkin kun kaikki näytti menneen hyvin niin oli monia tapauksia missä nämä kuntoutuneet tekivät itsemurhan kun mieli oli rauhoittunut ja ajatukset selkiintyneet. Täysin masentuneina he eivät useinkaan pystyneet mihinkään, ei varsinkaan surmaamaan itseään.
laura_riikka
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 106
Liittynyt: Ke Syys 23, 2015 7:07 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja laura_riikka »

Nelan lähtöpaikka ja löytöpaikka on nyt tiedossa. Mutta mikä on ollut reitti löytöpaikalle. Teoreettisia ja suorimpia reittivaihtoehtoja on kolme. Kattilasta läntisen Nuuksion kautta Nuuksion Pitkäjärvi etelästä kiertäen. Matkaa kertyy linnuntietä noin 15 km. Toinen vaihtoehto on Kattilasta Nuuksiontietä eli samaa bussilinjaa pitkin takaisin. Kolmas vaihtoehto Itäisen Nuuksion Solvallan ja Karjakaivon ulkoilualueen kautta. Loppumatka ulkoilureitiltä poiketen pientä autotietä. Näissä vaihtoehdoissa matkaa kertyy linnuntietä noin 8 km.

Nelasta on käsitykseni mukaan tehty näköhavaintoja muutamalla alueella. Näköhavainnot ovat tulleet esiin vasta pari viikkoa sitten. Yksi on ollut Läntisessä Nuuksiossa Siikajärven pohjoispuolella joko 9.9 tai 10.9 12-15 välillä. Toinen katoamispäivänä Nuuksion Pitkäjärven eteläpuolella tien varressa . Kolmas Solvallan ja Meerlammen läheltä. Eli näköhavaintoja on sekä länsi- että itäreittiä tukevia.

Sitä emme tiedä, milloin hän on kuollut. Onko kuollut jo katoamispäivänään vai vasta myöhemmin. Ja mikä on ollut tapahtumien kulku katoamispäivänä tai sitä seuraavina päivinä.

Monestakin syystä käsittääkseni sekä poliisin, Vapepan ja vapaaehtoisten etsinnät ovat suuntautuneet läntiseen Nuuksioon. Nelan normaalien kulkureittien, lempipaikkojen, bussista poistumissuunnan, kännykän paikannustietojen ja ehkä koirien saamien vainujen vuoksi? Hänen olettiin suunnanneen Kattilasta kohti Siikajärven bussipysäkkiä ja kotimatkaa.

Löytöpaikka on nyt kuitenkin ihan toisella alueella Itäisessä Nuuksiossa, 6 km pitkän Nuuksion Pitkäjärven toisella puolella järven keskivaiheilla. Poliisin yms. etsintöjen pohjana ollut teoria ei ole pitänyt lainkaan paikkaansa. Tai on. Siikajärvelle asti. Siitä Nela on jatkanut matkaa joko kävellen teitä pitkin vielä 8 km tai noussut autoon. Olisiko Nela itsemurha-aikomuksissaan siirtynyt kansallispuistosta, erämaista ja lempialueiltaan kulkemaan tietä pitkin asutustaajamien läpi kohti löytöpaikkaa? Tietä pitkin kulkee siis myös bussilinja. Tästä 4 km vielä huomattavasti vilkasliikenteisemmän Solvallaan ja Haltian luontokeskukseen johtavaa Nuuksiontietä pitkin. Minusta tämä tuntuu mahdottomalta. Nela olisi varmaan jäänyt kansallispuistoalueelle vaeltamaan pidemmäksi aikaa mikäli tarvitsi vielä harkinta-aikaa itsemurhan tekoon. Jotakin muuta on tapahtunut. Minusta näyttää siltä, että hän on noussut autoon, tutun tai tuntemattoman.

Kuten tiedossa on, löytöpaikka sijaitsee asutuksen lähellä eli tieyhteyksien lähellä ja alue ei ole enää kansallispuistoa.

Toinen reittivaihtoehto löytöpaikalle Kattilasta Nuuksion Pitkäjärven itäpuolisessa kansallispuistossa. Samana päivänä kuin Nela katoaa 9.9., alueelle saapuu myös tsekkipariskunta retkeilemään ja geokätkeilemään. Tsekkipariskunta yöpyy Nuuksiossa ainakin 3 yötä. Ensimmäinen todennäköisesti Jänisniemellä, toinen yö x paikassa ja kolmas Saarijärvellä Nuuksion koillisosassa. Jänisniemi on linnuntietä vain 2 km päässä Nelan löytöpaikasta. Tällä palstalla mm. nimimerkki Searchthem on selvittänyt tätä geokätköilyteemaa. Tsekkimies on kokenut geokätkeilijä (800 geokätköä löytänyt). Nuuksiossa on paljon kätköjä, mutta hän hakee vain
4 kätköä, joista 3 sijaitsee Solvallan lähellä, yksi Kattilajärvellä. Solvallan kätköt hän on hakenut kolmena eri päivänä (9.-11.9),joka on hiukan hämmästyttävää. Nelan katoamispäivän aamuna ennen saapumista Nuuksioon on ensin haettu yksi " Manalan majoilla" kätkö Helsingistä. Viimeinen kätkö jälleen Helsingistä Särkältä 14.9.. Mies kertoo FB olevansa businessmatkalla. Joku palstalla on selvittänyt, että tsekkipariskunta on kotoisin samasta kaupungista kuin Nela.
Voiko olla mahdollista, että pariskunta tuntee Nelan? Ovatko ehkä sopineet tapaamisesta ja geokätköjen hakemisesta yhdessä. Voisin hyvin kuvitella Nelan olevan kiinnostunut geokätkeilystä. Nela on retkeillyt, suunnistanut, vaeltanut, seikkaillut luolissa otsalampun kanssa Uudessa Seelannissa jne. Löytöpaikan lähellä on myös yksi geokätkö. Mielestäni tätä samasta kaupungista olevaa tsekkipariskuntaa olisi poliisin hyvä jututtaa tapahtumien kulun selvittämiseksi. Sitä kai poliisi yrittää jokatapauksessa tehdä jollakin tasolla. Milloin kuollut ja mitä reittiä on kulkenut jne. Joku (itsekin geokätkeilijä) tällä palstalla oli ollut tähän geokätkeijään yhteydessä. Oli ilmeisesti kysytty, olisiko jotakin näköhavaintoja koska ovat olleet samalla alueella samaan aikaan. Muistan miehen vastanneen, että olisi nähnyt jonkun tuntomerkkeihin sopivan naisen takaapäin Saarijärvellä Nuuksion koillisosassa, jossa olivat käsittääkseni 3. yön. Siis on havaintoa mahdollisesti. Kyllä tämä tarkennusta vaatii.
Viimeksi muokannut laura_riikka, Su Marras 08, 2015 10:18 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nepenthe
Neuvoja-Jack
Viestit: 546
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 4:19 pm

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015

Viesti Kirjoittaja Nepenthe »

pate kirjoitti:Aikaisemmin oli kirjoituksiani tulkittu niin, että pitäisin itsemurhaa ilman jäähyväisviestiä harvinaisena, niin näin en kyllä ole kirjoittanut. Todellakin tiedän, että hyvin monet lähtevät mitään kertomatta, mutta kun perehtyy aiheeseen ja ajattelee samanlaisessa elämäntilanteessa olevia kuin Nela, niin juuri tässä ryhmässä se on selvästi harvinaisempaa, muttei toki mahdotonta.

Jos vuositasolla 850 tekee itsemurhan ja niistä reilu 200 on naisia, niin siitä kun rajaa pois sosiaalisesti hyvin yksinäiset ja itsemurhan jonkinlaisena kostona tekevät, niin kyllä moni niistä jäljelle jäävistä haluavat jotain läheisilleen viestittää. Miehet monesti toimivat sumeammin ja eivät tekoaan halua selitellä.
Olisikos sinulla antaa lähdettä tuolle väittämällesi noista viesteistä vai onko tuo edelleen sitä mutua? Ja edelleen niistä kadonneista itsemurhan tehneistä moni oli kuten Nela: naimisissa, töissä, ei alkoholiongelmaa, mutta silti sellaisista ihmisistä alle puolet jätti viestin.
"You have robbed my revenge of sweetness, and now I must go hence in bitterness, in debt to your mercy."
Vastaa Viestiin