Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004 - Löytyi vuonna 2008

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Verna
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: La Tammi 12, 2013 1:16 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja Verna »

Tiedän kotipaikkakunnaltani tapauksen, jossa itsemurha oli tehty korkealle puuhun hirttäytymällä. Ehkäpä siksi en ole koskaan epäillyt tätä Mäenpään itsemurhaa. Sitävastoin epäilen suuresti, miten kukaan ulkopuolinen olisi voinut tuon tehdä.

pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Kuuseen kapuaminen on helppoa ja olen nähnyt keskikokoisen miehen sinne kiivenneen. Latvan tullessa uhkaavasti vastaan huudettiin ettei saa mennä ylemmäksi, eli nähtiin me paikalla olijat osa kaupunkilaisia osa maalaisia sen että vaaravyöhykkeessä oli kiipijä. Vielä kiipesi ylemmäksi.

Ehkä kertonee kuusen ominaisuuksista jotain.

Olen ajatellut, että Mäenpää lähti omasta halustaan, mutta miksi kadonneenna? Onko perheille ja omaisille parempi näin. Nyt ajattelin lähinnä taloudellista hyötyä ja tämäkin ajatus vain vainajan kantilta ei omaisten.

kid

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja kid »

pikasso kirjoitti: Olen ajatellut, että Mäenpää lähti omasta halustaan, mutta miksi kadonneenna? Onko perheille ja omaisille parempi näin. Nyt ajattelin lähinnä taloudellista hyötyä ja tämäkin ajatus vain vainajan kantilta ei omaisten.
Halusi ehkä säästää omaisilta sen tuskan, että on tehnyt itsemurhan. Onhan se itsekkäin teko mitä ihminen voi toiselle tehdä. Onhan katoaminenkin tuskallista, mutta ehkä ei ihan yhtä kamalaa kuin itsemurha?

joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja joey »

Mielestäni itsemurhan tekee itsekkääksi usein tekotapa eli se, että itsensä surmatessa traumatisoi joko jonkun täysin viattoman sivullisen tai oman omaisensa, joka ruumiin löytää. Ehkä on heitä, jotka haluavat välttää kumpaakin ja riistävät henkensä siksi sellaisella tavalla, ettei ruumista löydetä periaatteessa lainkaan.

Hanneka
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Su Maalis 27, 2011 11:44 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja Hanneka »

kid kirjoitti:
pikasso kirjoitti: Olen ajatellut, että Mäenpää lähti omasta halustaan, mutta miksi kadonneenna? Onko perheille ja omaisille parempi näin. Nyt ajattelin lähinnä taloudellista hyötyä ja tämäkin ajatus vain vainajan kantilta ei omaisten.
Halusi ehkä säästää omaisilta sen tuskan, että on tehnyt itsemurhan. Onhan se itsekkäin teko mitä ihminen voi toiselle tehdä. Onhan katoaminenkin tuskallista, mutta ehkä ei ihan yhtä kamalaa kuin itsemurha?
Oon eri mieltä kuin edellinen. Varmasti kamalampaa on PITKÄÄN jatkunut epätietoisuus kuin tieto itsemurhasta. Jos omainen on kadoksissa ei surutyötäkään varmasti pysty kunnolla aloittamaan ennen kuin kadonnut löytyy...

Man
Lauri Hanhivaara
Viestit: 133
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:09 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja Man »

Selasin ketjun läpi, aikamoisia tapahtumia ja spekulaatioita. Ensiksikin näissä tapahtumissa on jotain selvittämätöntä, motiivinani kirjoittaa tästä on ymmärtää. Tällaisia nousi esiin:
Niin, oliko MM:llä siteitä ko. seutuun aiemmin elämässään? Miksi perhe muutti tuolle seudulle? Keneltä asunto vuokrattiin, ja kuka vuokrasi?

Liitän surman ja sahan oudot tapahtumat yhteen. Niissä ontoissa tukeissa taisi tulla rajan takaa muutakin kuin viinaa ja tupakkaa. Jos MM olikin "peitetöissä" tuolla seudulla, tarkoituksena pitää silmällä sahan liikennettä. Työnantajataho voisi olla sahan voittoisasta hämäräpisneksestä vihiä saanut jengi, ehkä sahan "yhteistyökummppanikin".
Aivan toinen tahokin kävi mielessäni. MM oli kuulema muuttanut elämänsä suuntaa ... jos MM tekikin havaintojaan poliisille/tullille - ja joutui viranomaisten käyttämäksi, paneutumatonta surmatutkintaa myöten.

Illan tapahtumissa tilanne meni päälle, puhelinsoitto oli hälytys tarkkailla sahaa. Äkkiä kotihommat seis ja metsään. Köysi (ja ehkä kiikarit?) mukaan ja puuhun tarkkailemaan. MM on ollut pellonreunassa tai puussa aiemminkin, hän tiesi minne ja miksi menee.

Kuitenkin tilanne lipesi tällä kertaa käsistä. Vieras auto kurvaa pihatiellä, MM:n rooli oli paljastunut. Hän joutui piiloilemaan liian kauan vainoojiaan - ja surullisen seurauksen tiedämme.

Minkäkokoinen MM oli? Tuuhea suojapaikan kuusi kantaa paremmin pientä miestä.

laululintu
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Touko 04, 2011 10:28 am

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja laululintu »

Kyselin ihan mielenkiinnosta tutulta metsätyö mieheltä, joka on nyt jo eläkkeellä, että voisiko olla mahdollista jollain tapaa vinssata tms ihminen tuollaiseen puuhun kun on kuvattu aiemmin. Hänen mielestään se ei ole mitenkään mahdotonta jos hinattava on esim tajuton. Todennäköisenä hän ei sitä kuitenkaan pitänyt, mutta kertoi kuitenkin että puut voivat olla yllättävän taipuisia.
Musta ei ole valkoista. Ja valkoinenkin voi paljastua valheeksi.

Hercules P
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 9:11 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja Hercules P »

Näillä vihjeillä ja tiedoilla mitä tästä ketjusta voi saada, niin henki on lähtenyt vahingossa tai tahallaan ns. itseaiheutetusti. Molemmissa tapauksissa hän on itse kiivennyt sinne puuhun sopivan löydettyään. Kiipeäminen joko itsetuhona, ettei löydetä ja henki pois jollain aineella sitomisen jälkeen, tai sitten jonkun sinne ajamana.

Herkullisimpana tietenkin pidän sitä skenaariota, että hänet on napattu kotoaan kyytiin ja kyyditsijät ovat ajaneet siihen metsikön läheiselle sorakuopalle. Ovat ehkä etukäteen tienneet hyvän paikan kovistelulle (liittyisiköhän sahan hämärään toimintaan ja sen kautta aluetuntemukseen). Uhri on päässyt karkuun vainoojiaan tuolla kuopalla ja juossut metsään. Tämä on tapahtunut joko autosta hyppäämällä tai muuten pakenemalla. Paniikissa etsinyt piilopaikkaa ja päättänyt kiivetä puuhun. Sitonut itsensä kiinni, ettei tipu jos ei jaksa pidellä kiinni. Tämä on tapahtunut jo sen verran myöhään pimeällä, ettei karkuun päässyttä ja puuhun kiivennyttä kyllä helpolla löydä. Päättänyt olla siellä tarpeeksi kauan, koska ei voinut tietää kauanko etsijät viipyvät alueella. On nukahtanut joko aineilla ikiuneen tai sitten väsymykseen ja paleltunut.

Harmi kun ei noita kuvia enää pääse näkemään, mitä siellä käynyt oli napsinut. Mutta ei niistä jäljistä kiipeämisen syy selviä. Mielestäni kaikki vinssaus jne. jutut on kyllä aika kaukaa haettuja. Se olisi tuollaisessa tilanteessa vaikeaa ja turhan aikaa vievää.

V.V.82
Remington Steele
Viestit: 233
Liittynyt: Pe Kesä 08, 2007 3:48 pm
Paikkakunta: Naantali

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja V.V.82 »

Jännä että vieläkin joku jaksaa miettiä että kyseessä oli muuta kuin itsemurha. MM vain halusi kadota ja thats it. Jos joku olisi roudannu Mäenpään puunlatvaan siitä varmasti olisi jäänyt jonkinlaisia todisteita.

kleopatra13
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ma Touko 27, 2013 7:51 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja kleopatra13 »

Minun mielestäni taas on kiivennyt puuhun pakotettuna (tyyliin ase ohimolla, ei mitään ihme vinssauksia) ja sitten köytetty sinne kiinni. Miksi?

-illan/elämäntilanne puhuu itsaria vastaan: sauna päällä, tv päällä, lasten haku seuraavana päivänä jne..ja olisi kai posauttanut itsensä aseella kun oli kerran saatavilla eikä lähtenyt metsään?
-perin erikoinen tapa olisi hirttäytyä pistämällä kroppakin saati nilkat puuhun kiinni ja vielä kasvot puuhunpäin? Mikä ihmeen asento tuo olisi? Eikös hirttäytyminen tapahdu ns. heittäytymällä narun jatkoksi, näin karrikoiden?
-kaahaava musta auto..autolla kai olisi päässyt aika lähelle puuta? Kovisteltu ensin sahalla ja sitten metsään?

Olisko kumminkin ollut velkoja huumehommista tai tullut tienneeksi/vasikoineeksi vääristä asioista liikaa ja siksi vaiennettiin? Eikös huumepiireissä henki lähde erittäin helposti ja eikö näitä puuhunköyttämisiä ole siellä ennenkin käytetty?

Pitäisikö muitakin huumeiden kanssa tekemisissä olleita ja sittemmin kadonneita etsiä puiden latvuksista?

Tässä minun näkemykseni, muut saavat olla vapaasti muuta mieltä. :mrgreen:

bamsi
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 12:59 am

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja bamsi »

En saa kyllä mitenkään päähäni mielikuvaa, miten MM on voinut näyttää variksenpelättimeltä jos oli köytettynä "halaamaan" puuta. Tuossa asennossahan kädet roikkuvat sivuilla.. Tähänkin joku voisi tehdä hienon paint-kuvaelman (kuten aiemmin) jos jollakulla on parmepi visio ruumiin asennosta löytöhetkellä. :) Aikaisemmin tuolla joku kirjoitti, että olisi nojannut eteenpäin, mikä tarkoittaisi sitä, että oli köytettynä selkä puuta päin?

kid

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja kid »

kleopatra13 kirjoitti:Minun mielestäni taas on kiivennyt puuhun pakotettuna (tyyliin ase ohimolla, ei mitään ihme vinssauksia) ja sitten köytetty sinne kiinni. Miksi?
Luultavasti olis tossa vaiheessa todennut että ampukaa vaan kun tapatte kuitenkin, eikä lähtenyt hakemaan tuskallista kuolemaa kun nopeampikin vaihtoehto oli lähellä?

saasara
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Loka 06, 2009 12:59 am

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja saasara »

Kuvia jäin minäkin kaipaamaan.
Mielenkiintoinen ketju ja paljon loistavaa pohdintaa. Itsellä ei mielikuvitus riitä noin pitkälle :D
NIinpä uskon, että on kiivennyt sinne kuusen latvaan ihan vaan itsemurha mielessä.
Mutta jää kyllä vaivaamaan, että miksi juuri tällä tavalla teon suoritti :shock:
Eipä tuossa tilassa kyllä tule ajateltua paljon muita ihmisiä, mutta olisihan se puoliskolle ja lapsille helpompaa, kun kadonnyt löytyisi mahdollisimman pian. 4 vuotta on aika pitkä aika miettiä ja odottaa...
Ihmisestä kun ei voi päälisin puolin aina sanoa, että "ei ikinä tekisi itsemurhaa, kaikki asiat oli ookoo" jne. Varsinkin jos on itsemurhapäätöksen tehnyt, niin olo saattaa olla hyvinkin tasainen ja jopa onnellinen.
Almost any school shooting could have been prevented in some way or another. -Eric Harris-

Purity
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Ti Syys 14, 2010 7:30 pm
Paikkakunta: Woods

Re: faktaa

Viesti Kirjoittaja Purity »

Poiroo kirjoitti: Ai niin, Kadonneet ohjelmassakin toitotettiin että Mikalla oli laiton ase, se ilmeisesti löytyi hänen jäljiltään kodista. Miksi siis kulkee 2 km hämärässä naru mukanaan, etsien puuta tuntemattomalla seudulla. Matkalla tuohon paikkaan olisi ollut monia muita varteen otettavia paikkoja hirttäytyä.

Siis miksi hirttää itsensä kun voisi asellakin ampua itsensä?
Luin ihan mielenkiinnosta koko ketjun koska jotenkin tämä tuntuu "ratkaisemattomalta" vaikka MM on jo löytynyt, mutta tähän on pakko kommentoida.

Kuulema itsemurhaa hautoville yleensä se tapa, jolla itsensä päästää päiviltä on aika tärkeä ja siihen tapaan voidaan olla hyvinkin fiksoituneita.
Olin opiskeluaikana mielenterveysharjoittelussa sairaalassa joka sijaitsi vesistön rannalla. Jo ensimmäisinä päivinä ihmettelin että miten itsetuhoisia ihmisiä voidaan hoitaa tämmösessä paikassa kun keino päättää päivänsä (hukuttautuminen) on juuri oven ulkopuolella. Kysyin asiasta ohjaajaltani, joka kertoi että vaikka ihminen olisi pitkäänkin ollut itsetuhoinen niin se järvi on yleensä vain järvi jos ei ole jotenkin fiksoitunut itsensä hukuttamiseen. Jos ihminen puolestaan on kovin impulsiivinen ja tekee ratkaisun itsemurhasta kovin nopeasti, niin idea siitä miten itsensä tappaa, voi tulla mistä tahansa ympäristöstä. Vaikka sitten siitä puun näkemisestä. Kertoi tuolloin myös paljon siitä ajatusmallista mikä ihmisillä yleensä on impulsiivisesti tehdyssä päätöksessä. Yleensä etsitään varmaa ja nopeaa keinoa, etenkin jos kyse on oikeasti itsemurhasta eikä hätähuudosta. Kertoi, että läheinen valtatie ja osaston liinavaatteet on "tappaneet" moninkertaisesti enemmän ihmisiä entä se järvi siinä vieressä. Hoitoon tullessaan itsetuhoinen ihminen lähes poikkeuksetta osaa myös kertoa miten on ajatellut itsemurhan toteuttaa. Esimerkkinä: Henkilö (yleensä tässä vaiheessa toki muuten ahdistunut, masentunut) voi lähteä kävelylle ilman itsemurha-aietta ja ajatella siinä kävellessä asioita. Sitten vaikka tien vartta kävellessä vastaan tulee rekka, ensimmäinen rekka ei välttämättä aiheuta vielä mitään reaktiota, sitten seuraavasta rekasta voikin tulla jo idea ja kolmannen rekan alle voikin sitten hypätä. Samaan ajatusmalliin olen itse tuon harjoittelun jälkeen törmännyt (entisten) masentuneiden itsensä kertomana, kun olen ollut töissä paikassa jossa oli asiakkaana mm itsemurhayrityksestä selvinneitä. Eli ajatusten synkistyessä jokapäiväisestä asiasta voi toistuessaan yhtäkkiä muodostua se lopullinen pakotie.

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Mika Mäenpää katosi Asikkalasta 15.10.2004,löytyi v.2008

Viesti Kirjoittaja Paa »

Hanneka kirjoitti:
kid kirjoitti:
pikasso kirjoitti: Olen ajatellut, että Mäenpää lähti omasta halustaan, mutta miksi kadonneenna? Onko perheille ja omaisille parempi näin. Nyt ajattelin lähinnä taloudellista hyötyä ja tämäkin ajatus vain vainajan kantilta ei omaisten.
Halusi ehkä säästää omaisilta sen tuskan, että on tehnyt itsemurhan. Onhan se itsekkäin teko mitä ihminen voi toiselle tehdä. Onhan katoaminenkin tuskallista, mutta ehkä ei ihan yhtä kamalaa kuin itsemurha?
Oon eri mieltä kuin edellinen. Varmasti kamalampaa on PITKÄÄN jatkunut epätietoisuus kuin tieto itsemurhasta. Jos omainen on kadoksissa ei surutyötäkään varmasti pysty kunnolla aloittamaan ennen kuin kadonnut löytyy...
Oon samaa mieltä. Niin kamalaa kuin itsemurha onkin omaisille, niin ainakaan ei tarvitse elää siinä epätietoisuudessa, onko edes elossa vai ei.

Mua kiinnostaa ne kengät. Luin kyllä koko ketjun, mutta en nyt muista oliko missään mainittu mistä Mäenpään tiedetään lähteneen ilman kenkiä..? Avovaimo kenties todennut ettei miehen kenkiä puutu? Ajattelin vaan että voiko sitä varmuudella todeta että jokaikinen puolison kenkäpari on kotona? Ja jos näin voi sanoa, mistä ne kengät miehen jalkoihin tuli?
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

Vastaa Viestiin