Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
avain
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 2:05 pm

Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja avain »

Madeiralla etsitään kateissa olevaa 35-vuotiasta suomalaisturistia, kertoo Diario de Noticias -lehti verkkosivuillaan.

Miehen liikkeistä ei ole tietoa perjantai-illan jälkeen. Katoamisesta on lehden mukaan ilmoitettu paikallisille viranomaisille, Suomen konsulaattiin, sairaaloihin ja matkaoppaille.

Kadonneen läheiset julkaisivat lauantaina Facebookissa ilmoituksen, jossa he pyytävät yleisöltä havaintoja. Miehen puhelin on kiinni, eikä häneen ole saatu yhteyttä.

– Tapaus on tiedossa ja hoidossa, Suomen ulkoministeriön viestinnästä vahvistettiin yöllä Ilta-Sanomille.

Diario kertoo ottaneensa yhteyttä Funchalin kaupungissa sijaitsevaan hotelliin, jossa suomalaismies on ollut majoittuneena. Hotelli ei kuitenkaan anna minkäänlaisia tietoja asiakkaistaan.

Ilta-Sanomat 14.1.
Portugalilaisen lehden sivuilta löytyy hiukan lisätietoja tapauksesta, mutta kovin niukasti.

Google-kääntäjän läpi vedettynä selviää, 35-vuotias turisti Ari Ahonen on ollut kateissa 12.1. yöstä lähtien. Tuntomerkeiksi kerrotaan 173 cm pituus, normaali ruumiinrakenne, sivuilta lyhyt ruskea tukka ja vaaleanruskeat silmät. Ahosella on iso tatuointi vasemmassa olkapäässään (?) ja viimeisen havainnon aikaan päällä valkoiset shortsit ja lenkkarit. Puhelin on suljettuna.

Kuva Ahosesta sentään löytyy:
Kuva
Annamari
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Su Tammi 27, 2013 4:09 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja Annamari »

Vaimon (?) jakama Facebook-päivitys, saman kuvan kera:
--------------

MISSING PERSON IN FUNCHAL MADEIRA, PORTUGAL

If you have any friends or family in Madeira at the moment please do share this!

Finnish citizen Ari Ahonen (born 1982) has been missing in Funchal Madeira, Portugal since last evening,12th of JAN 2018. His phone is closed so we are unable to reach him.

Ari is about 173-174cm tall, average weight and he has brown hair (short on the sides) and light brown eyes.
He has big skeleton tattoo on his left shoulder. He is propably wearing shorts and white sneakers.

Hotel where he was staying is Dorisol Estrelicia.

Finnish consulate, TUI’s tour guides and local hospitals and police have been informed!

If you have seen Ari or know anything about him please contact me via facebook and/or TUI’s office & police in Madeira.
------------

Kommenttien perusteella ollut lapsensa kanssa reissussa, ja aamulla lapsi herännyt, eikä isää missään... Lapsella ei kuitenkaan hengenhätää, on hoidossa.

" Jos joku tietää Portugalista facebook sivustoja josta tavoittaisi paikallisia niin tämän saa jakaa myös sellaisiin jotta tavoittaisi mahdollisimman paljon ihmisiä kohteessa. Huoli on kova, kun ei itse raskaana pääse paikalle matkustamaan Madeiralle. Onneksi veljeni on huomenna paikalla ja Sisun tukena.

If anyone knows some local facebook pages that could help us. Please fell free to share this!"
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Minkähän ikäinen Sisu-poika on? Tuskin on isää kaapattu hotellihuoneesta, kun on ollut siellä nukkumassa lapsen kanssa. Jos joku kaapataan niin yleensä lapsi. :roll:

MS (fb): "Kenen kanssa Sisu siellä hotlalla oli? :( Ihan hemmetin kauheeta. Toivottavasti selvii pian."

JH (fb): "Aamulla herännyt ja isi ei ollu huoneessa. Ari ollu siis paikalla vielä silloin kun nukahtanut illalla. Se milloin tai minne lähtenyt ei tiedossa."
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
KuroiNeko
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 12:26 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja KuroiNeko »

Äidin fb sivuja, kun katselee niin perheeseen kuuluu 3poikaa ja yksi tyttö. Jos äiti on raskaana niin silloin olisi tulossa 5. lapsi. Onko miehelle tullut paniikki ja lähtenyt lätkimään.
Äiti näyttäisi kuitenkin jo olevan Madeiralla 13.1.klo.18.35
Viimeksi muokannut KuroiNeko, Su Tammi 14, 2018 6:06 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Talenttina kirjoitushärö
KuroiNeko
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: To Maalis 31, 2016 12:26 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja KuroiNeko »

Onko lomalle lähdetty 11.1. Kuten kadonneen sivuilta käy ilmi. Kadottu heti seuraavana iltana.
Talenttina kirjoitushärö
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja fangs »

Tuo Arin vaimo/puoliso/joku kirjoittaa fb:ssa, että "Eilen illalla on laittanut mulle viestiä ja watsapissa ollu kirjautuneena 23 aikoihin. Sen jälkeen ei kontaktia Suomeen."
Tuo viesti on kirjoitettu 13.1. eli toisin sanoen 12.1. illalla on ollut viimeinen kontakti Suomeen. Muuten en vielä kovin ihmeellisenä pitäisi että on päivän-pari tavoittamattomissa, mutta ei kukaan jätä lasta päiväkausiksi yksin hotelliin jos ei ole jotain sattunut. :( Mitähän kummaa on tapahtunut? Päättänyt lähteä jonnekin myöhäiselle drinkille kun saanut lapsen nukkumaan, ja joutunut väärään seuraan? Onnettomuus? Itsetuhoisuuteen tai omaehtoiseen katoamiseen en tässä tapauksessa usko tuon lapsen takia, aika jäätävän kylmä persoona saisi olla että päättäisi ottaa hatkat ja jättää lapsensa yksin hotelliin vieraaseen maahan.
KritikaL
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2013 2:45 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja KritikaL »

KuroiNeko kirjoitti:Äidin fb sivuja, kun katselee niin perheeseen kuuluu 3poikaa ja yksi tyttö. Jos äiti on raskaana niin silloin olisi tulossa 5. lapsi. Onko miehelle tullut paniikki ja lähtenyt lätkimään.
Äiti näyttäisi kuitenkin jo olevan Madeiralla 13.1.klo.18.35
Äiti itse kirjoittaa facessa, että ei raskauden vuoksi voi lentää. Sen sijaan hänen veljensä lentää Madeiralle pojan luokse. Sen aikaa TUI:n porukka huolehtii pojasta. Äiti on siis vain merkannut paikaksi Funchal, vaikka ei itse siellä olekaan.
KayserSoze
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Su Huhti 03, 2016 5:36 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja KayserSoze »

Ari Ahosen hotellilta on noin 150 m linnuntietä Rua Velha da Ajuda-kadulle. Kyseiseltä kadulta on löytynyt eilisaamuna miehen ruumis. Seuraavassa paikallisessa lehtijutussa uhria arvellaan noin nelikymppiseksi. Uhrilla ei ollut henkilöllisyyspapereita eikä olla muutoinkaan tunnistettu. Ruhjeet niskassa viittaavat putoamiseen. Ruumis löytyi lauantaiaamuna klo 8.25 paikallista aikaa.

https://www.jm-madeira.pt/aconteceu/ver ... ia_publica
aurinkomyrsky
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 05, 2017 1:46 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja aurinkomyrsky »

tupakoikohan ari? vaikuttaa siltä että ari olisi jostain syystä poistunut itse huoneesta / hotellilta vain lyhyeksi aikaa tarkoituksenaan palata pian, kun lapsikin on jätetty huoneeseen nukkumaan.

yksi skenaario voisi olla että on lähtenyt käymään tupakalla (tai muusta syystä) ulkona ja joutunut ryöstetyksi / tappeluun / kaapatuksi.
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

KayserSoze kirjoitti:Ari Ahosen hotellilta on noin 150 m linnuntietä Rua Velha da Ajuda-kadulle. Kyseiseltä kadulta on löytynyt eilisaamuna miehen ruumis. Seuraavassa paikallisessa lehtijutussa uhria arvellaan noin nelikymppiseksi. Uhrilla ei ollut henkilöllisyyspapereita eikä olla muutoinkaan tunnistettu. Ruhjeet niskassa viittaavat putoamiseen. Ruumis löytyi lauantaiaamuna klo 8.25 paikallista aikaa.

https://www.jm-madeira.pt/aconteceu/ver ... ia_publica
Huh!
Aika rajua, jos tämä on Ari. Todennäköisesti voi ollakkin.

Itse en ymmärrä miksi pitää lähteä kovin kauas, jos lapsi jää hotelliin. Ryyppy ja irrottelu kutkutti liikaa?
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
wonderland
Hetty Wainthropp
Viestit: 455
Liittynyt: To Joulu 05, 2013 2:57 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja wonderland »

HerloCCi Solmunen kirjoitti:
KayserSoze kirjoitti:Ari Ahosen hotellilta on noin 150 m linnuntietä Rua Velha da Ajuda-kadulle. Kyseiseltä kadulta on löytynyt eilisaamuna miehen ruumis. Seuraavassa paikallisessa lehtijutussa uhria arvellaan noin nelikymppiseksi. Uhrilla ei ollut henkilöllisyyspapereita eikä olla muutoinkaan tunnistettu. Ruhjeet niskassa viittaavat putoamiseen. Ruumis löytyi lauantaiaamuna klo 8.25 paikallista aikaa.

https://www.jm-madeira.pt/aconteceu/ver ... ia_publica
Huh!
Aika rajua, jos tämä on Ari. Todennäköisesti voi ollakkin.

Itse en ymmärrä miksi pitää lähteä kovin kauas, jos lapsi jää hotelliin. Ryyppy ja irrottelu kutkutti liikaa?
Kuten jo esitettykin. Saattanut lähteä yötupakalle ja joutua rikoksen uhriksi. Ei mahdotonta ole sekään, että olisi kävellyt unissaan ja joutunut rikoksen uhriksi tai ihan muuten vaan lähtenyt hetkeksi ulos hengittelemään raitista ilmaa. Ei siinä mitään outoa ole, jos piipahtaa hetkeksi pihalle, vaikka olisi lapsi nukkumassa. Niin monissa kodeissakin tehdään.
" Heikoin lenkki, hänen sydämensä, petti. Se oli ajan kysymys." - Laiho oikeudessa
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja fangs »

Poliisilla ei ole tietoa Madeiralla kadonneesta suomalaisesta

Suomen poliisille ei tiettävästi ole tehty katoamisilmoitusta Madeiran Funchalissa kadonneesta Suomalaisesta. Itä-Suomen poliisista ja Helsingin poliisista kerrottaan Savon Sanomille, että katoamisilmoitusta ei ole tehty. Sen sijaan ulkoministeriön viestinnästä vahvistetaan katoaminen.

Netin keskustelupalstoilla on huhuttu, että 35-vuotias suomalainen olisi lähtöisin Savosta. Ulkoministeriö ei suostu vahvistamaan Savon Sanomille tätä huhua.

Kadonneen läheiset julkaisivat lauantaina Facebookissa ilmoituksen, jossa he pyytävät yleisöltä havaintoja. Miehen puhelin on ollut perjantaista asti kiinni, eikä häneen ole saatu yhteyttä.

Katoamisesta on lehtien mukaan ilmoitettu paikallisille viranomaisille, Suomen konsulaattiin, sairaaloihin ja matkaoppaille.

MTV:n mukaan mies oli matkalla poikansa kanssa, josta pidetään nyt paikan päällä huolta.

Asia on ollut esillä myös Portugalin medioissa. Diario de Noticias -lehti kertoo, että mies kirjautui Madeiralla Funchalsisa Dorisol Estrelícia -nimiseen hotelliin.
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Pol ... 8f03320841
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

wonderland kirjoitti:
HerloCCi Solmunen kirjoitti:
KayserSoze kirjoitti:Ari Ahosen hotellilta on noin 150 m linnuntietä Rua Velha da Ajuda-kadulle. Kyseiseltä kadulta on löytynyt eilisaamuna miehen ruumis. Seuraavassa paikallisessa lehtijutussa uhria arvellaan noin nelikymppiseksi. Uhrilla ei ollut henkilöllisyyspapereita eikä olla muutoinkaan tunnistettu. Ruhjeet niskassa viittaavat putoamiseen. Ruumis löytyi lauantaiaamuna klo 8.25 paikallista aikaa.

https://www.jm-madeira.pt/aconteceu/ver ... ia_publica
Huh!
Aika rajua, jos tämä on Ari. Todennäköisesti voi ollakkin.

Itse en ymmärrä miksi pitää lähteä kovin kauas, jos lapsi jää hotelliin. Ryyppy ja irrottelu kutkutti liikaa?
Kuten jo esitettykin. Saattanut lähteä yötupakalle ja joutua rikoksen uhriksi. Ei mahdotonta ole sekään, että olisi kävellyt unissaan ja joutunut rikoksen uhriksi tai ihan muuten vaan lähtenyt hetkeksi ulos hengittelemään raitista ilmaa. Ei siinä mitään outoa ole, jos piipahtaa hetkeksi pihalle, vaikka olisi lapsi nukkumassa. Niin monissa kodeissakin tehdään.
En todennutkaan, että se olisi outo, jos kotioloissa tupakalla käydään tai vaikka varastossa tai mitä vaan pihapiirissä. Eri asia on ulkomailla etenkin, jos on kahdestaan lapsensa kanssa,niin jättää lapsi nukkumaan ja poistua hotellin välittömästä läheisyydestä.
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja fangs »

Lapsista ja hotelleista on väännetty ainakin siitä asti kun Madeleine McCann katosi. Selkeästi ihmisillä on hyvin erilaisia suhtautumisia tähän asiaan, joidenkin mielestä on ihan ok jättää nukkuva lapsi turvallisena pitämäänsä hotelliin nukkumaan joksikin aikaa itsekseen, toisten mielestä ei. Oli siitä itse mitä mieltä tahansa niin selkeästi sitä tehdään kuitenkin joten ei se nyt mitenkään epätavallista olisi jos on lähtenyt nopeasti jossain käymään. Ei välttämättä edes kaukana, tosiaan vaikka vaan tupakalla tai ostamassa kulmakaupasta jotain tarvittavaa.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Ari Ahonen, 35, Madeira 12.1.18

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Itselle tuli kanssa meleen että oisko hakenut jotain läheisstä kaupasta..tuossa lehti jutussahan puhutaan että epäilevät uhrin tulleen portaat alas..eiköhän se ikävä kyllä ole tuo Ari joka löydetty menehtyneenä..
Vastaa Viestiin