Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingissä

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Rahapuu
Remington Steele
Viestit: 226
Liittynyt: La Helmi 15, 2014 8:20 pm

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja Rahapuu »

maxi kirjoitti: Näinhän tehdään lähes aina kun on epävarmaa kadonneen olinpaikasta.
Tässä on kuitenkin kyse siitä kuinka todennäköisenä pidetään henkilön elävänä löytymistä kun katoaminen todistettavasti on tapahtunut torstai aamupäivällä ja äidin kertoman mukaan perjantai aamuna sänky oli tyhjä ja etsinnät käynnistyi pe.aamuna.
Lähes vuorokausi oli katoamisesta kun etsintä käynnistyi kadonneen pukeutuminen tiettävästi oli kevyt hiihtovarustus lisäksi oletus oli että oli lähtenyt jäälle ilman lämpötila oli huomattavasti pakkasenpuolella joten aika heikot oli mahdollisuudet löytyä loukkaantuneenakaan hengissä.
Olen itse ollut joitakin kertoja etsimässä kadonneita ja isolla operaatiolla on mahdollisuus etsiä sekä elävänä että kuolleena oletuksella. Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että tässäkin tapauksessa on liikaa oltu vain yhden kortin varassa ja se osoittautui mustaksi pekaksi. Uhrin löytyminen vaikeutuu jos jätetään tarkka etsintä pois ja luotetaan liikaa elävänä löytymiseen.
Ajatellaanpa asiaa siltä kantilta että tämä yksin liikkunut ulkoilija ei olisikaan sattunut turmapaikalle omaisten tuska olisi vieläkin kova kun mitään tietoa kadonneesta ei ole. Löytäjän ansiosta omaiset voivat tehdä omaa surutyötä ja saada järjestettyä moni asioita.
Itse asiassa tässä tapauksessa ei ollut varmuutta edes siitä onko R hiihtämässä (enää), saatika ilmansuunnasta. Suksilla pääsee nopeasti pitkällekin, ja olisin pitänyt hyvin kummallisena jos olisivat kaikkia avovesiä ja laivareittejä lähteneet ekana tutkimaan. Jos on pienintäkään toivoa, niin katsoisin ensin paikat, joissa voi jotenkuten selvitä pari pv, kuten mökit yms.
Ei puu rahassa kasva.
Musta-Pekka2016
Neuvoja-Jack
Viestit: 594
Liittynyt: To Syys 08, 2016 1:18 am

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja Musta-Pekka2016 »

Tuollaiselle seudulle jos hiihtään tarvetta lähteä ei taida elämän arvostus olla kohdillaan. Tietoisuus veden varaan joutumisesta tuo väkisin mieleen oman halun sinne joutua. Syitä turha lähteä arvaamaan sen kummemmin, niitä kun voi olla mm.raha-huolet, seksuaalisen suuntautumisen paljastuminen samaan sukupuoleen ja monia muita.
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja maxi »

Musta-Pekka2016 kirjoitti:Tuollaiselle seudulle jos hiihtään tarvetta lähteä ei taida elämän arvostus olla kohdillaan. Tietoisuus veden varaan joutumisesta tuo väkisin mieleen oman halun sinne joutua. Syitä turha lähteä arvaamaan sen kummemmin, niitä kun voi olla mm.raha-huolet, seksuaalisen suuntautumisen paljastuminen samaan sukupuoleen ja monia muita.
Varmaan luet kaikki jäällä ulkoilijat samaan kastiin. Heitä oli kuuleman ollut hiihtolomaviikolla paljon juuri jäällä ulkoilemassa.
Aika omalaatuinen kommentti kun kyse on nuoresta henkilöstä jolla ei vielä elämänkokemusta ole kertynyt lähinnä siitä mitä kaikkia vaaratilanteita voi jäällä kulkija kohdata ja äidin mukaan oli ohjeistettu kulkemaan rannan suuntaisesti, mutta ne nuoret...niin helposti ne kodin ohjeet unohtuu.
En myöskään missään vaiheessa ole lausunut niin, että olisi pitänyt heti hakea vainajaa sulapaikoista tai sieltä mistä jää on pettänyt vaan tarkoitan sitä mahdollisuutta joka on olemassa että jään läpi voi myös pudota. Se oli kuitenkin suljettu pois vaihtoehdoista ja kuinkas kävikään?
Mitä taas tulee siihen, että ei ollut varmuutta oliko henkilö vielä hiihtämässä niin äidin lausunnon mukaan hiihtovälineet olivat poissa, äiti oli soittanut läpi lähimmät ystävät jotka olivat kertoneet että aikoi hiihtämään, kännykkä oli kotona...mitä näistä voidaan päätellä? minä ainakin sen, että todennäköisyys siitä että ei ole palannut hiihtoreissusta on hyvin vahva.

Äiti lausuu myös, että on ennenkin ollut poissa kotoa kaverillaan, mutta mennäänkö hiihtämästä tultua suoraan hikisenä sukset ja muut hiihtovälineet mukana kavereille ja jäädään sinne...no tapansa kullakin itse en usko tuollaiseen.
Elämä on laiffii
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja maxi »

Itse olin mukana kymmenkunta vuotta sitten tapauksessa jossa kalanpyydyksiä kokemaan aamulla lähtenyt henkilö ei ollut palannut kotiinsa. Etsintä aloitettiin katoamisilmoituksen tultua heti ja saatiin tietoon, että missä henkilön pyydykset olivat sijainneet paikalle tuli kopteri ja lentäjä sekä tähystäjä kartoitti alueen ja kertoivat että jäällä ei ole mitään jälkiä kun siellä ei ollut vielä lunta.
Jää vaikutti heidän mielestään sellaiselta ettei sinne muuta etsintä organisaatioon kuuluvia voinut päästää ja tilanne kartoituksessa päädyttiin siihen että etsittävä henkilö ei voi olla elävänä missään vaan on mennyt jostain kohdasta jään läpi.
Etsintä lopetettiin saman päivän aikana tuloksettomana ja henkilö löytyi yli vuosi myöhemmin n.60 kilometrin päästä joen alavirran suunnasta satunnaisen kulkijan toimesta joka oli uuden jään läpi nähnyt ihmisen muotoisen hahmon. Aikaa siis kului ja ehti tulla uusi jääpeite ennen kuin löydös tehtiin. Tämä kalanpyytäjä oli liikkeellä potkurilla tai potkukelkalla ja oli mitä ilmeisemmin potkutellut suoraan sulapaikkaan aamuhämärässä. Mikään ei viitannut siihen että olisi elossa jossain vaikka olikin yksieläjä ja olisi voinut mennä ihan mihin vaan kyläilemään ilmoittamatta kellekään mitään. Oletus oli kuitenkin vahva että on hukkunut kun naapuri oli nähnyt hänen menevän rantaan päin.
Elämä on laiffii
multsi
Sabrina Duncan
Viestit: 370
Liittynyt: Ti Touko 08, 2012 5:11 pm

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja multsi »

Mä en oikein ymmärrä, että miksi ensimmäisenä aina täällä monilla on itsari mielessä. Ai nyt se olikin ehkä veloissa oleva kaappihomo, joka hiihti veneväylään tarkoituksella...huhhuh.

Jos katsot vaikkapa lauttasaareen sillalta jäälle, niin voit todeta, että kirkkaana päivänä se on täynnä satoja "itsemurhakandidaatteja", jotka hiihtelevät ja ulkoilevat siellä ilmeisesti sopivaa avantoa etsein. Monilla on koirakin mukana viimeisellä matkallaan.
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja maxi »

Ihmisten liikkuminen jäällä johtunee lähinnä siitä, että jään tultua on mahdollisuus liikkua uusissa paikoissa nähdä kotiseutua uudesta perspektiivistä ja tässä nuorenmiehen hiihtoreissussa on mahdollisuus hiihtää omassa rauhassa omaa reittiään mahdollisimman pitkään. Kyseessä lienee hiihdon harrastaja joka nautti fyysisestä suorituksesta pitkäkestoisesti oli varmaan harrastanut sitä ennenkin ainakin äidin kertoman mukaan. Itse nostan hattua tällaiselle kun tiedän niin paljon sitä nuorison nykyharrastusta ja suuntautumista pois ikivanhoista harrastuksista.
Ei ole mielestäni mitään kummallista tai itsemurhan hakuisuutta jos menettelee noin aina on vaaratekijöitä tekipä mitä hyvänsä tai missä tahansa. Jää naskalit on hyvä kuitenkin ottaa kaulaan kun jäälle menee niillä voi auttaa itseään jäälle jos tipahtaa nekään eivät välttämättä olisi tuoneet pelastumista kun paleltuminen on jäänpäälle päästyä edessä jos ei ole apua lähellä.
Elämä on laiffii
Rahapuu
Remington Steele
Viestit: 226
Liittynyt: La Helmi 15, 2014 8:20 pm

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja Rahapuu »

maxi kirjoitti: En myöskään missään vaiheessa ole lausunut niin, että olisi pitänyt heti hakea vainajaa sulapaikoista tai sieltä mistä jää on pettänyt vaan tarkoitan sitä mahdollisuutta joka on olemassa että jään läpi voi myös pudota. Se oli kuitenkin suljettu pois vaihtoehdoista ja kuinkas kävikään?
Mitä taas tulee siihen, että ei ollut varmuutta oliko henkilö vielä hiihtämässä niin äidin lausunnon mukaan hiihtovälineet olivat poissa, äiti oli soittanut läpi lähimmät ystävät jotka olivat kertoneet että aikoi hiihtämään, kännykkä oli kotona...mitä näistä voidaan päätellä? minä ainakin sen, että todennäköisyys siitä että ei ole palannut hiihtoreissusta on hyvin vahva.
.
Sen enempää inttämättä, en ole mistään kuullut että olisi suljettu mitään pois tietenkään. Äiti kommentoi ettei usko jäihin putoamista (ehkä pojan kokemuksen takia). Etsinnän ammattilaiset ja viranomaiset helikoptereineen jään päällä tuskin poissulkivat vaihtoehtoa veteen joutumisesta, varsinkin kun silmien edessä velloi ahto ja tuonnempana kelluivat jäälautat. Totta kai tämä oli hiihtoreissulla todennäköisesti katoaminen, mahdollisuus löytyä myös kuivalta, (tai mahdollisuus löytyä naru kaulassa). Jos R olisi jättänyt viestin, että lähden nyt putoamaan jäihin, häntä ei siltikään olisi jään seasta lähdetty etsimään summan mutikassa.
Ei puu rahassa kasva.
Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Niin vaihtui yo-juhlat hautajaisiin. Oma veli on samanikäinen ja viettää nyt lukulomaa, niin tapaus jotenkin kosketti. Hauskan näköinen nuorimies oli Rasmus. Voimia omaisille.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1448
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Huomasin vasta nyt, että uutisten mukaan R:lla ei ollut puhelinta mukana. Usean teinin vanhempana voin todeta, että pojan täytyy kyllä olla poikkeava, jos on lähtenyt hiihtämään ilman puhelinta. Suurin osa teineistä ei liiku kotoa minnekkään ilman puhelinta, ei edes postilaatikolle. Akun mahdollinen jäätyminen (aika epätodennäköistä, jos puhelin taskussa) ei ole kyllä ollenkaan uskottava selitys. Kyllä porukalla on puhelin aina mukana, oli pakkasta tai ei.

Toinen outo yksityiskohta on se, että äiti ei kaivannut 18 v lastaan kotiin ennenkuin aamulla. Ei ollut ihmetellyt missä on, miksi olisi mennyt hikisissä hiihtovaatteissa ja suksien kanssa kaverille tai "lukemaan kirjastoon" kuten äiti kertoo. Ilman puhelinta. Ja vaikka minun oma lapsi on 18 v ja saa tietenkin mennä ja tulla miten tahtoo, mutta niin kauan kuin asuu kotona, pidän yhteyttä illalla "missä olet, koska tulet" tyyliin, mutta tässä äiti ei ollut edes yrittänyt tavoittaa poikaa koko päivänä, vaikka pikkuveli kertoi hänen lähteneen hiihtämään päivällä. Vaikea edes kuvitella, miksi ei. Eikö ollut itse kotona vai mitä ihmettä ?
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja maxi »

Tiinas kirjoitti:Huomasin vasta nyt, että uutisten mukaan R:lla ei ollut puhelinta mukana. Usean teinin vanhempana voin todeta, että pojan täytyy kyllä olla poikkeava, jos on lähtenyt hiihtämään ilman puhelinta. Suurin osa teineistä ei liiku kotoa minnekkään ilman puhelinta, ei edes postilaatikolle. Akun mahdollinen jäätyminen (aika epätodennäköistä, jos puhelin taskussa) ei ole kyllä ollenkaan uskottava selitys. Kyllä porukalla on puhelin aina mukana, oli pakkasta tai ei.

Toinen outo yksityiskohta on se, että äiti ei kaivannut 18 v lastaan kotiin ennenkuin aamulla. Ei ollut ihmetellyt missä on, miksi olisi mennyt hikisissä hiihtovaatteissa ja suksien kanssa kaverille tai "lukemaan kirjastoon" kuten äiti kertoo. Ilman puhelinta. Ja vaikka minun oma lapsi on 18 v ja saa tietenkin mennä ja tulla miten tahtoo, mutta niin kauan kuin asuu kotona, pidän yhteyttä illalla "missä olet, koska tulet" tyyliin, mutta tässä äiti ei ollut edes yrittänyt tavoittaa poikaa koko päivänä, vaikka pikkuveli kertoi hänen lähteneen hiihtämään päivällä. Vaikea edes kuvitella, miksi ei. Eikö ollut itse kotona vai mitä ihmettä ?
Ehkä luotto poikaan on kasvanut niin suureksi että ei enää osannut ajatella olevansa huolissaan tai sitten on niin urahenkilöitä ettei ehditä kotiasioita miettimään...tätä samaa pohdiskelin myös itse. Tuo kännykkä juttu on kyllä niin että itsekin älypuhelimen tuppaan jättämään sisälle pakkasella olen huomannut että akku loppuu aika pian vaikka on vuorillisen talvitakin povitaskussa.
Elämä on laiffii
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja maxi »

Rahapuu kirjoitti:
maxi kirjoitti: En myöskään missään vaiheessa ole lausunut niin, että olisi pitänyt heti hakea vainajaa sulapaikoista tai sieltä mistä jää on pettänyt vaan tarkoitan sitä mahdollisuutta joka on olemassa että jään läpi voi myös pudota. Se oli kuitenkin suljettu pois vaihtoehdoista ja kuinkas kävikään?
Mitä taas tulee siihen, että ei ollut varmuutta oliko henkilö vielä hiihtämässä niin äidin lausunnon mukaan hiihtovälineet olivat poissa, äiti oli soittanut läpi lähimmät ystävät jotka olivat kertoneet että aikoi hiihtämään, kännykkä oli kotona...mitä näistä voidaan päätellä? minä ainakin sen, että todennäköisyys siitä että ei ole palannut hiihtoreissusta on hyvin vahva.
.
Sen enempää inttämättä, en ole mistään kuullut että olisi suljettu mitään pois tietenkään. Äiti kommentoi ettei usko jäihin putoamista (ehkä pojan kokemuksen takia). Etsinnän ammattilaiset ja viranomaiset helikoptereineen jään päällä tuskin poissulkivat vaihtoehtoa veteen joutumisesta, varsinkin kun silmien edessä velloi ahto ja tuonnempana kelluivat jäälautat. Totta kai tämä oli hiihtoreissulla todennäköisesti katoaminen, mahdollisuus löytyä myös kuivalta, (tai mahdollisuus löytyä naru kaulassa). Jos R olisi jättänyt viestin, että lähden nyt putoamaan jäihin, häntä ei siltikään olisi jään seasta lähdetty etsimään summan mutikassa.
Niin...eipä tässä mitään inttämistä ole. Kyllä virallinen taho oli sitä mieltä aluksi että on pois suljettu vedenvaraan joutuminen...en nyt muista mistä artikkelista netissä sen luin mutta noin siinä oli. Kyllä niitä kuitenkin aika summan mutkikassa etsitään kun ei ole harmaata haisua minnepäin henkilö on mennyt. Saarien mökkejä oli tarkastettu, mutta katsottiinko jäältä tarpeeksi tarkoin siis sieltä mistä saareen mennään eli jäältä...ei ainakaan Melkin ympäristöä koskapa sieltä löytyi eikä kotiinkaan niin pitkä matka ollut niinkuin ei useastikaan kadoksiin joutuneilla ...monet löytyvät aika läheltä kotia.
Itseasiassa on todennäköistä että aikoi kiertää Melkin saaren ympäri ja palata kotiin.
Elämä on laiffii
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11372
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tiinas kirjoitti:Huomasin vasta nyt, että uutisten mukaan R:lla ei ollut puhelinta mukana. Usean teinin vanhempana voin todeta, että pojan täytyy kyllä olla poikkeava, jos on lähtenyt hiihtämään ilman puhelinta. Suurin osa teineistä ei liiku kotoa minnekkään ilman puhelinta, ei edes postilaatikolle. Akun mahdollinen jäätyminen (aika epätodennäköistä, jos puhelin taskussa) ei ole kyllä ollenkaan uskottava selitys. Kyllä porukalla on puhelin aina mukana, oli pakkasta tai ei.

Toinen outo yksityiskohta on se, että äiti ei kaivannut 18 v lastaan kotiin ennenkuin aamulla. Ei ollut ihmetellyt missä on, miksi olisi mennyt hikisissä hiihtovaatteissa ja suksien kanssa kaverille tai "lukemaan kirjastoon" kuten äiti kertoo. Ilman puhelinta. Ja vaikka minun oma lapsi on 18 v ja saa tietenkin mennä ja tulla miten tahtoo, mutta niin kauan kuin asuu kotona, pidän yhteyttä illalla "missä olet, koska tulet" tyyliin, mutta tässä äiti ei ollut edes yrittänyt tavoittaa poikaa koko päivänä, vaikka pikkuveli kertoi hänen lähteneen hiihtämään päivällä. Vaikea edes kuvitella, miksi ei. Eikö ollut itse kotona vai mitä ihmettä ?
Hoh hoijaa taas... Saman viikon tiistaina oli Helsingissä talven kylmin päivä. Aamulla oli 30 astetta pakkasta. Torstaina oli edelleen reipasta noin 20 asteen pakkasta ja merellä kylmä viima. Kyllä siinä säässä voi oikeasti älypuhelin tai sen akku mennä epäkuntoon. Ja miksi ottaa puhelin mukaan, kun käy ainoastaan rentoutumassa ja hiihtämässä? Puhelin ei olisi pelastanut avannosta.

18-vuotias on täysi-ikäinen, ja vaikka asuisi äitinsä luona saa olla kotoa poissa niin paljon kuin huvittaa. Muu perhe oli ilmeisesti saapunut kotiin vasta illalla. Nuorukaisella oli tapana olla paljon iltaisin kavereiden luona hyvin vapaasti, koska hän oli täysi-ikäinen ja itsenäistynyt jo normaaliin tapaan. Mistä oletat pikkuveljen maininneen tai edes muistaneen hiihtolenkkiä ennen perjantaita? Torstai-iltana olisi jo ollut myöhäistä, vaikka katoaminen olisi huomattu. Nuorukainen oli lukion lukulomalla, joten tottakai hän sai mennä ja tulla varsin vapaasti, eikä hänen tarvinnut vastailla turhiin puheluihin missä on, koska se olisi saattanut keskeyttää tärkeän lukemisen. Hänen varmasti annettiin myös nukkua omassa huoneessaan niin paljon kuin huvittaa, että hän olisi ollut täydessä terässä kirjoituksissa.
maxi
Rico Tubbs
Viestit: 1275
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja maxi »

URSA kirjoitti:

No monissa perheissä on tapana valmistaa ruokaa kun vanhemmat kotiutuu töistä ja yritetään kerran päivässä olla yhdessä ja vaihtaa kuulumisia silloin myös vanhemmat keskustelee vähän isompienkin lastensa kanssa päivän tapahtumista.
Aika harvassa on ne perheet joissa tullaan töistä kotiin ja kaadutaan reporankana sänkyyn ilman perheen kanssa vietettyä aikaa. Tässä tapauksessa oletan äidin olleen hyvinkin kiinnostunut jälkikasvunsa tekemisistä noin yleensä ja jos se jostain syystä oli katoamispäivän iltana vähäisempää niin kaiketi siihen oli jokin syy. Tämä olettamus siksi että äiti tiesi hyvin poikansa kirjoitusten onnistumisen, motivoituneisuuden opinnoissa ja tavoitteet kai näistä joskus puhuttiinkin.
Elämä on laiffii
Alex Smith
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1434
Liittynyt: Su Helmi 18, 2018 12:05 pm

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja Alex Smith »

URSA kirjoitti:
Tiinas kirjoitti:Huomasin vasta nyt, että uutisten mukaan R:lla ei ollut puhelinta mukana. Usean teinin vanhempana voin todeta, että pojan täytyy kyllä olla poikkeava, jos on lähtenyt hiihtämään ilman puhelinta. Suurin osa teineistä ei liiku kotoa minnekkään ilman puhelinta, ei edes postilaatikolle. Akun mahdollinen jäätyminen (aika epätodennäköistä, jos puhelin taskussa) ei ole kyllä ollenkaan uskottava selitys. Kyllä porukalla on puhelin aina mukana, oli pakkasta tai ei.

Toinen outo yksityiskohta on se, että äiti ei kaivannut 18 v lastaan kotiin ennenkuin aamulla. Ei ollut ihmetellyt missä on, miksi olisi mennyt hikisissä hiihtovaatteissa ja suksien kanssa kaverille tai "lukemaan kirjastoon" kuten äiti kertoo. Ilman puhelinta. Ja vaikka minun oma lapsi on 18 v ja saa tietenkin mennä ja tulla miten tahtoo, mutta niin kauan kuin asuu kotona, pidän yhteyttä illalla "missä olet, koska tulet" tyyliin, mutta tässä äiti ei ollut edes yrittänyt tavoittaa poikaa koko päivänä, vaikka pikkuveli kertoi hänen lähteneen hiihtämään päivällä. Vaikea edes kuvitella, miksi ei. Eikö ollut itse kotona vai mitä ihmettä ?
Hoh hoijaa taas... Saman viikon tiistaina oli Helsingissä talven kylmin päivä. Aamulla oli 30 astetta pakkasta. Torstaina oli edelleen reipasta noin 20 asteen pakkasta ja merellä kylmä viima. Kyllä siinä säässä voi oikeasti älypuhelin tai sen akku mennä epäkuntoon. Ja miksi ottaa puhelin mukaan, kun käy ainoastaan rentoutumassa ja hiihtämässä? Puhelin ei olisi pelastanut avannosta.

18-vuotias on täysi-ikäinen, ja vaikka asuisi äitinsä luona saa olla kotoa poissa niin paljon kuin huvittaa. Muu perhe oli ilmeisesti saapunut kotiin vasta illalla. Nuorukaisella oli tapana olla paljon iltaisin kavereiden luona hyvin vapaasti, koska hän oli täysi-ikäinen ja itsenäistynyt jo normaaliin tapaan. Mistä oletat pikkuveljen maininneen tai edes muistaneen hiihtolenkkiä ennen perjantaita? Torstai-iltana olisi jo ollut myöhäistä, vaikka katoaminen olisi huomattu. Nuorukainen oli lukion lukulomalla, joten tottakai hän sai mennä ja tulla varsin vapaasti, eikä hänen tarvinnut vastailla turhiin puheluihin missä on, koska se olisi saattanut keskeyttää tärkeän lukemisen. Hänen varmasti annettiin myös nukkua omassa huoneessaan niin paljon kuin huvittaa, että hän olisi ollut täydessä terässä kirjoituksissa.
Meidän perheessä ja kaikissa tuntemissani perheissä on täysin normaalia tietää, missä kotona asuva nuori luuhaa. On sitten 17 tai 18v. Se ei ole kyttäämistä, häiritsemistä vaan ihan normaalia toimintaa. Ainahan voi sattua jotain: onnettomuus, auto hajoaa, tappo, murha, loukkaantuminen tai vaikka sulaan hiihtäminen, se ei katso ikää ja jokainen normaali vanhempi tietää suunnilleen missä kotona asuva nuori on. Meilläkin aina kertovat mitä tekevät tyyliin menen kaverille x ja tulen yöllä/jään yöksi.

Jos se sinun perheessä ei ole normaalia, vaan lapset/nuoret saavat luuhata missä sattuu oman onnensa nojassa niin älä ikinä kuvittele, että se on normaalia muualla. Meidän perheessä 18 v ikä ei tarkoita sitä, että nuori saa mennä niin, että ei 24 tuntiin huomata hänen kadonneen.
manager
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: Ke Tammi 24, 2018 6:20 pm

Re: Rasmus Räsänen, 18. Katosi hiihtoretkellä 1.3. Helsingis

Viesti Kirjoittaja manager »

Juuri näin Alex Smith. Ihmettelin suunnattomasti, miten kotona asuvaa nuorukaista ei kaivattu vuorokauteen, jos oli lähtenyt hiihtämään vähissä vaatteissa ilman kännykkää. Jokainen tehköön tästä päätelmänsä.
Vastaa Viestiin