Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
bob
Poliisikoira Rex
Viestit: 267
Liittynyt: La Touko 09, 2015 3:56 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja bob »

Periaatteessa joo noin. Eli ei ne tytöt ton onnettomuusteorian mukaan olleet vaarassa ennen kuin sitten olivat toimintakyvyttömiä. Ei siinä silloin mitään jäähyväisiä jätellä. Ihminenhän tunnetusti ei koskaan usko kuolevansa ennen kuin on myöhäistä, aina sitä uskoo että kyllä tää tästä... Sen sijaan mä pidän oudompana sitä, ettei yhteyttä otettu tekstarillakaan. Kyllä nyt hölmö saa olla, mutta olishan se pitänyt jossain vaiheessa ymmärtää, että nyt ei ole pidetty perinteistä päivittäistä yhteyttä kotiin kohta viikkoon, tarttis varmaan laittaa edes yks tekstari etteivät siellä nyt ihan huolesta kukaan räjähdä. Olisvat voineet laittaa edes jomman kumman vanhemmille sitten viestiä, että nou hätä, ollaan vähän hukassa, mutta tullaan täältä pois kunhan keretään.

HOUSUISTA VIELÄ. Mulle tosta reiästä tuli mieleen, että onhan se voinut syntyä siinäkin vaiheessa kun niitä pökiä on jollain risulla yritetty naarata sieltä vedestä ylös. Löytökuvassa (jos se sellainen on?) sepalusnappi ja vetskari on auki, joten mikään ihan hirveän iso trauma ei niitä ole pois jalasta väkivalloin repinyt. Paitsi ehkä jos se trauma on ollut Feliciano.

Mä oon muuten nyt niin paljo zoomannut tota Krisin persettä, että meinaa jo erektiota pukata. Mutta ihan helkkarin isoksi zoomattuna, kyllä se tahra voi olla jopa reikä jo tossa vaiheessa. Ei nyt ihan selvästi, mutta voisin kuvitella, että se tumma paskaläntti on myös puhki, mutta sillä tavalla, että alankomaalainen vaalea vasen pakara ei sieltä kuitenkaan läpi loista, joten se reikä jää ikään kuin mutaläntin keskelle sopivasti pimentoon. Yleensä kun en sattumoista yhtään tykkää selityksinä, niin toi tahra sunniilleen millilleen samassa paikassa matkalla kuin repeämä löydettäessä vaikuttaa oudolta, On nimittäin ihan täsmälleen ja just sama paikka, taskun sauman ja persvaon välinen kohta, osittain liki sen sauman päällä, sentti sauman ylälaidasta alaspäin. Hirveä yhteensattuma. ko?
Gösta
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Tammi 06, 2009 6:57 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Gösta »

Samaa mieltä, on aivan luonnollista, että adrenaliinin virratessa mielenkiinto kohdentuu siihen oleellisimpaan, eli tässä tapauksessa viidakosta ulos selviytymiseen. Ei siinä hetkessä ole aikaa saati mielenkiintoa ruveta väsäämään mitään itkuisia avautumisviestejä omaisille. Kynnys sellaiseen voi olla jopa suuri, kun ilmeisesti koko matka oli eräänlainen aikuistumisriitti.

Mutta silti: eivätkös naiset olleet liikenteessä "shortsit, toppi ja vesipullo" -tyylisellä varustuksella? Vaikka sieltä aitauksesta olisikin löytynyt siedettävä hökkeli nukuttavaksi, on se silti tilanteena oletettavan pelottava. Lämpimän vuoteen sijaan nukut jossain kusisessa loukussa täynnä sääskiä ja luoja ties mitä sontiaisia. Ja kun sama painajainen toistuu myös seuraavina öinä, voi olettaa henkisen jaksamistason romahtavan nopeasti ---> kasvava tarve purkaa tilannetta edes jollain viestillä läheisille.
Maura Isles
Frank Drebin
Viestit: 390
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:01 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Maura Isles »

Löysin hyvän kartan mikä oikeastaan todella konkretisoi tuota matkan pituutta:

https://map.kremersfroon.site/

Siis tuohan on ihan järjetön matka, mitä siellä viidakossa on kuljettu. Tai kuljettu ja kuljettu. Kuinka sen nyt ottaa.
Oranssi yhtenäinen viiva on siis se virallinen "Pianista trail" ja oranssi katkoviiva on epävirallinen polku (jonka ainakin Feliciano kulki 3.4 aina sinne ekalle monkey bridgelle asti?)

Nähtyäni yhden videon, tulin tällaiseen päätelmään:

1.4.2014
...
~14:15 toinen puro
~14:30 ensimmäinen laidun, piikkilanka-aitaa
~16:00 "open spot", "almost at the top of the next mountain"
- - - puhelinlogeista - - -
16:39 ensimmäinen hätäpuhelu 112 (iPhone)
16:51 toinen hätäpuhelu 112 (Samsung)
17:52 puhelimet pois päältä

Tässä mennään hökkeliin huilaamaan ja pohtimaan tilannetta. Yövytään hökkelissä.

Keskiviikko 02.04.2014
06:26 aurinko nousee horisonttiin ja pian ensisäteillään herättää Lisannen
06:58 Lisanne soittaa Samsungillaan 112
08:12 paremmin yönsä nukkunut Kris soittaa iPhonellaan 112 ennen matkan jatkumista - sivilisaatio ja oma (hostel-) koti on löydettävä
~08:30 päätetään jatkaa matkaa A) oletettua rengasreittiä takaisin Boqueteen tai B) laitumien innoittamana kohti sivilisaatiota
~10:30 ensimmäinen monkey bridge on parin tunnin kävelymatkan päässä - tästä ei kyllä yli mennä! (Ei niin, jatketaan sitä joenuomaa pitkin, tai joenrantaa.)
10:52 viides yritys hätäkeskukseen (112, 911) Lisannen Samsungilla - "nyt ollaan oikeasti eksyksissä eikä yhteyttä"

Jatketaan sitä joenuomaa ekalta monkey bridgeltä. Eli em. kartasta katsottuna 11 kilometri -merkin kohdalta, jatketaan matkaa sinne isolle joenuomalle (sininen katkoviiva). Sitten se video:
https://www.youtube.com/watch?v=1FdtWPC ... e=youtu.be

Yöllä ilmeisesti satoi. Vesistä tuli pieniä puroja, joista tuli isompia puroja ja sitten se vesimassa vyöryi yhteen joenuomaan ja tuli hyökyaaltona joen reunaa pitkin käveleviä Krisiä ja Lisannea päin. Vesimassat heittelevät ja riepottelevat, kunnes hyökyaalto laantuu ja naiset pääsevät kiipeämään kiven päälle. Märkinä, loukkaantuneina.


"Eksymisteoriassa oudointa on useasti mainittu puhelimen käyttö. Vaikka kuinka olisikin rationaalista säästää virtaa yhteydenottoyrityksiä varten"
Ei se virta ainakaan sillä säästy, että puhelinta sammutellaan ja käynnistellään jatkuvasti? Lentokonetila olisi se, mitä kannattaisi tuossa tilanteessa käyttää? Silloin ei kyseltäisi myöskään pin-koodeja.
Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1509
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Noin se ehkä on, ettei sitä suostu uskomaan, että kuolema on jo ovella. Mutta toinen kuitenkin kuoli aikaisemmin kuin toinen, joten siinä vaiheessa pidempään hengissä säilyneen on täytynyt tajuta tilanne. Ja jos oletetaan, että itse tekivät niitä kuvissa näkyneitä sos-merkkejä ym. niin on siinä ollut aikaa kelata tilannetta ja vaihtoehtoja. Paperista tai oksista tai vaikka kasveista olisi siihen isolle kivelle voinut kirjoittaa sanan eksyttiin, tai joku muu yksinkertainen selittävä tekijä, ja ottaa siitä valokuva. Mutta kuten todettua, näin ei välttämättä toimi pakokauhuinen ja pelokas & stressaantunut ihminen. Ei sitä oikein voi kuin arvailla, miksei mitään viestiä löytynyt. Etenkin kun ei edes ole varmaa eksyivätkö ylipäätään, se on vain yksi vaihtoehto ja virallinen selitys. Kaikki ei siihen usko. On se mahdollista, ettei heillä ollut itsellään puhelinten ja kameran hallintaa, ainakaan koko aikaa.

Niin, voihan tuo shortsien reikä ehkä olla tullut siinä yhteydessä kun se kuraläikkäkin. Sehän on sellainen kankaan kuluma, ei täysin läpi reikä siinä mielessä, että osa langoista, ne poikittain menevät, on vielä löydettäessäkin ehjät, eli mitä ikinä kävi, niin kokonaan shortsien kangas ei kulunut rikki, vaan hituivat puhki osittain. Eli saattaa se kura peittää jos on yhteydessä tulleet kurat ja reikä. Melko pieni reikä kuitenkin, että tapahtuma josta se on peräisin, ei vaikuta kovin vakavalta. Esim shortsit kuivan näköiset, eikä koko persus ole kurassa eikä revennyt pahasti.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10833
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Eikös tuo repeämä nyt kuitenkin ole jonkun verran ylempänä kuin se "likatahra"? Lisäksi sauman oikealle puolellekin on tullut pieni repeämä, jota ei alunperin ollut.


Voi hyvinkin olla, että mahdolliset viestit on raaputettu jonnekin kiviseinään tms, siellä paikassa, missä on lopuksi viruttu. Paikka vaan ei ole löytynyt, koska ruumiit on sieltä tavalla tai toisella pois viety ja veteen päätyneet.

Mutta onhan se vähän ihmeellistä, että housut siinä touhussa lähtevät siististi jalasta... ja napit ja vetskarit ehjinä auki?


Se vaan, ettei tästä jutusta taida mitään pitävää teoriaa saada aikaiseksi, koska vaihtoehtoja on niin paljon. Periaatteessa eksyminen ja väärään suuntaan lähteminen olisi ihan luonnollinen teoria. Toisaalta sitä vaan kuvittelisi, että etenkin jos matkalla on jotain laitumia ja hökkeleitä, siellä olisi jossain vaiheessa myös jotain ihmisiä. Ja että pitäisi pysyä siellä hökkelissä suosiolla, hakea vaan joesta vettä. Tuolla ei yöllä ole taivasalla pirukaan pelkkien itikoittenkin takia.

Jos joku paikallinen karjavaras törmäisi laitumen reunalla hökkelissä itkeviin valkonaamoihin, heräisikö auttamisen halu vai joku muu halu. Aina on mahdollista, että ovat törmänneet vääriin ihmisiin, vaikka ei uskoisikaan mihinkään laajempaan kaappaussalaliittoon.

Soittojen jonkinlainen ajallinen säännöllisyys mua vähän hämää kyllä.

Foxien "aikajana" oli hieno. Tämä ketju on parhaimpia ja asiallisimpia koko murha.infossa, ja sellaista, mitä palstan pitäisi olla muutenkin ja mitä varten se todennäköisesti alunperin perustettiin. En ole itse taustamateriaaliin tutustunut lainkaan, mutta kiva lukea näitä pohdintoja.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

Kuolemannaakka kirjoitti: Ma Kesä 28, 2021 2:19 pm Soittojen jonkinlainen ajallinen säännöllisyys mua vähän hämää kyllä.
Ovatko ne soitot niin säännöllisiä?

Mun mielestäni pitää myös miettiä mitä tapahtui niiden soittojen välissä. Miksi ei soitettu useammin, jos oli oikeasti hätä? Toisin sanoen aina pitää löytyä joku syy, miksi soitetaan hätänumeroon. Myös niihin aikoihin, jolloin ei soiteta hätänumeroon, pitää löytyä joku syy. Yksinkertaisimmillaan hätänumeroon soitetaan, kun ollaan jossain avoimella paikalla tai eteen tulee jotain uutta ja yllättävää. Hätänumeroon ei soiteta, kun ollaan polulla umpiviidakossa.

iPhone 4 - Kris
01.04.2014 16:39 - 112 - vajaat kolme tuntia kuvasta #508 (01.04.2014 - 13:54)
02.04.2014 08:12 - 112 - reilut 18 tuntia kuvasta #508
03.04.2014 09:32 - 911, 911 - lähes 44 tuntia kuvasta #508

01.04.2014 16:39 - 112 - aukea paikka (hökkeli?)
- ensimäinen soittoyritys
Oliko hätä? - Ei!
Oltiinko eksyksissä? - Kyllä, mutta turvallisen oloisessa paikassa (=EI keskellä viidakkoa)
Oliko kenttää? - Mahdollisesti yksi tolppa, ei todellista yhteyttä
Soiton syy? - Tajuttiin, että ilman apua ei ehditä "kotiin" ennen pimeän tuloa

02.04.2014 08:12 - 112 - (sama?) aukea paikka (hökkeli?)
- toinen soittoyritys, lähes 16 tuntia edellisestä
Oliko hätä? - Ei vieläkään! Ensimmäinen yö viidakossa, laitumella, hökkelissä takana
Oltiinko eksyksissä? - Ei ainakaan varmuudella tiedetty reittiä "kotiin"
Oliko kenttää? - Mahdollisesti yksi tolppa, ei todellista yhteyttä
Soiton syy? - Valoisaa aikaa on noin kymmenen tuntia "kotiin" pääsyyn. Tarvitaan neuvoja mihin suuntaan lähdetään?

03.04.2014 09:32 - 911, 911 - paikka toistaiseksi tuntematon
- kaksi peräkkäistä soittoyritystä "elokuvanumeroon", yli 25 tuntia edellisestä, viimeiset yritykset
Oliko hätä? - Todennäköisesti, takana kaksi yötä viidakossa, laitumella, hökkelissä - "kotiin" on päästävä!
Oltiinko eksyksissä? - Kyllä
Oliko kenttää? - Mahdollisesti yksi tolppa, kenties ei sitäkään. Ei todellista yhteyttä
Soiton syy? - On kulunut melko tarkkaan 48 tuntia siitä, kun ollaan lähdetty hostellihuoneesta kevyesti varustautuneena muutaman tunnin vaellukselle. Hätä alkaa olla jo todellinen.

Samsung Galaxy S3 Mini - Lisanne
01.04.2014 16:51 - 112 - melko tasan kolme tuntia kuvasta #508 (01.04.2014 - 13:54)
02.04.2014 06:58 - 112 - melko tasan 17 tuntia kuvasta #508
02.04.2014 10:52 - 112, 911 - melko tasan 21 tuntia kuvasta #508

01.04.2014 16:51 - 112 - aukea paikka (hökkeli?)
- ensimmäinen soittoyritys, 12 minuuttia Krisin jälkeen
Oliko hätä? - Ei varsinaista! Huoli tietysti kasvaa, kun matkakumppani ei saa yhteyttä hätänumeroon.
Oltiinko eksyksissä? - Kyllä, mutta turvallisen oloisessa paikassa (=EI keskellä viidakkoa)
Oliko kenttää? - Lisannen Samsungista ei saatu signaalitasoja ulos. Ei todellista yhteyttä?
Soiton syy: - Tajuttiin, että ilman apua ei ehditä "kotiin" ennen pimeän tuloa

Oma kokemukseni on se, että Samsung Galaxy S4:ssa ("4th generation") oli huomattavasti parempi antenni (yhteydenmuodostus heikoissa olosuhteissa esim. Turun saaristossa) kuin iPhone 3GS:ssa ("3rd generation"). Krisin ja Lisannen tapauksessa puhelimien "sukupolvet" menivät toisin päin. Krisillä oli "4th generation" iPhone 4, kun vastaavasti Lisannella oli "3rd generation" Samsung Galaxy S3 Mini eli vanhemmasta kolmannen sukupolven puhelimesta vieläpä halpamalli. Tosin karvalakkimallin suurimmat erot taitavat olla kamerassa sekä näytön koossa, muu elektroniikka lienee samaa S3:n kanssa. Tosin iPhone 4 on/oli tunnettu antenniongelmastaan (löytyy wiki-artikkelista). Pitäisin näitä puhelimia yhteydenmuodostuksen osalta heikoissa olosuhteissa suunnilleen samantasoisina eli jos Krisin luurissa on ollut yksi tolppa, todennäköisesti se on ollut myös Lisannen puhelimessa.

02.04.2014 06:58 - 112 - (sama?) aukea paikka (hökkeli?)
- toinen soittoyritys, noin 14 tuntia edellisestä, ensimmäinen yö vietetty viidakossa, laitumella, hökkelissä
Oliko hätä? - Tuskin suurempaa, huoli tietysti kasvaa ja soitetaan käytännössä heti auringon noustua.
Oltiinko eksyksissä? - Kyllä
Oliko kenttää? - Tuskin edes yhtään tolppaa, ei todellista yhteyttä
Soiton syy? - Valoisaa aikaa on noin yksitoista tuntia "kotiin" pääsyyn. Tarvitaan neuvoja mihin suuntaan lähdetään?

02.04.2014 10:52 - 112, 911 - monkey bridge? aukea paikka ennen sitä?
- kaksi peräkkäistä soittoa, noin neljä tuntia edellisestä, jälkimmäinen TV-sarjoista ja elokuvista tuttuun 911
Oliko hätä? - Tuskin! Todennäköisesti edessä oli jotain uutta ja odottamatonta.
Oltiinko eksyksissä? - Takuuvarmasti, ei ainakaan tiedetty tietä "kotiin"
Oliko kenttää? - Ei välttämättä, ehkä yksi tolppa? Ei todellista yhteyttä
Soiton syy? - Uusi ja odottamaton. Tämä sopisi täydellisesti hökkelissä vietettyyn yöhön sekä heti aamutuimaan jatkettuun matkaan näkyvää polkua pitkin eteenpäin aina ensimmäiselle monkey bridgelle saakka. Mahdollisia ajatuksia ja ajatuksenvaihtoja sillalla: Tällaista me ei ylitetty tänne tultaessa. Tällaista ei ylitetä nytkään. Meillä on noin seitsemän tuntia valoisaa aikaa ja kohtuullisesti voimia päästä "illaksi kotiin". Käännytään takaisin. Ennen matkan jatkumista yritetään jälleen soittaa apua.

02.04.2014 13:50 - Lisanne avaa ja sulkee Samsunginsa (tarkastaa signaalin?) - (sama?) aukea paikka (hökkeli?)
- ensimmäinen pelkkä signaalintarkastus puhelimien sulkemisen (01.04.2014 17:52) jälkeen
Oliko hätä? - Ei varsinaista! Ehkä nähtiin jotain "tuttua" ja oltiin jopa aavistuksen helpottuneita?
Oltiinko eksyksissä? - Ei niin paljoa kuin kolme tuntia sitten! Palattiin omia jalanjälkiä takaisinpäin, nähtiin edellisen yön yöpymispaikka.
Oliko kenttää? - Tuskin, jos sitä ei ollut seitsemän tuntia aiemmin (06:58), ei sitä ollut nytkään.
Soiton syy tai paremminkin syy soittamattomuudelle? - Ei ollut kenttää! Vaikka viidakossa kaikki paikat näyttävät samoilta ryteiköiltä, tässä vaiheessa oletettavasti nähtiin jotain "tuttua". Oltiin melko/täysin varmoja, että täällä ollaan oltu ennenkin, nyt suunta on oikea. Valoisaa aikaa on vielä kohtuullisesti (jopa lähes viisi tuntia) jäljellä.

JOS teoriani monkey bridgella piipahtamisesta pitäisi paikkansa, Lisannen Samsung on 02.04.2014 klo 13:50 kohtuullisen tarkkaan samassa paikassa, josta hän yritti samaisena aamuna 02.04.2014 klo 06:58 soittaa hätänumeroon 112. Tämä soitto on tehty pian auringon noustua, todennäköisesti lähes heti heräämisen jälkeen ja Krisin vielä (mahdollisesti?) nukkuessa. Eli Lisannen kakkossoitto lienee tehty hetkellä, jolloin Samsungin näytössä ei ole ensimmäistäkään tolppaa. Kokonaisuutta ajatellen tämä lienee myös kohtuullisella varmuudella se sama paikka, josta ensimmäiset hätäpuhelut yritettiin soittaa 01.04.2014 klo 16:39 ja 16:51. Myös Krisin 02.04.2014 klo 08:12 soittama hätäpuhelu sijoittuisi samaan paikkaan.

Fiksuina, koulutettuina länsimaisina tyttöinä Kris ja Lisanne eivät edes yritä soittaa mistään keskeltä viidakkoa, kapealta polulta. Samasta syystä he eivät myöskään ylittäneet monkey bridgea. Neljä ensimmäistä soittoa sijoittuisi kaikki aukealle laitumelle, kenties juuri sen yösijana toimineen hökkelin viereen tai välittömään läheisyteen. Viides ja kuudes soitto tapahtuvat, kun eteen tulee jotain uutta ja odottamatonta: monkey bridge. Täältä käännytään takaisin. Päädytään takaisin samalle paikalle, josta on jo yritetty kahdesti (tai jopa neljästi?) soittaa hätänumeroon. Tällä samaisella aukealla paikalla Lisanne tarkastaa vielä kerran puhelimen kuuluvuuden.

Teoriani mukaiset kakkospäivän aamupäivän tapahtumat sijoittuvat aikajanalle käytännössä täydellisesti.
Kirjoitin nämä jo reilu viikko sitten.

Keskiviikko 02.04.2014
06:26 aurinko nousee horisonttiin ja pian ensisäteillään herättää Lisannen
06:58 Lisanne soittaa Samsungillaan 112
08:12 paremmin yönsä nukkunut Kris soittaa iPhonellaan 112 ennen matkan jatkumista - sivilisaatio ja oma (hostel-) koti on löydettävä
~08:30 päätetään jatkaa matkaa A) oletettua rengasreittiä takaisin Boqueteen tai B) laitumien innoittamana kohti sivilisaatiota
~10:30 ensimmäinen monkey bridge on parin tunnin kävelymatkan päässä - tästä ei kyllä yli mennä!
10:52 viides yritys hätäkeskukseen (112, 911) Lisannen Samsungilla - "nyt ollaan oikeasti eksyksissä eikä yhteyttä" - palataan takaisin!
13:50 ollaan takaisin edellisyön nukkumapaikalla ("toisella laitumella"), Lisanne tarkastaa Samsungillaan kuuluvuuden
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

Mikäli uskoo, että tiistaina 01.04.2014...
- tytöt oikeasti vaelsivat El Pianista -reitillä
- tytöt oikeasti kävivät Miradorin huipulla
- tytöt jatkoivat matkaansa vielä hieman eteenpäin Miradorin huipulta

...kameran kuvien aikojen sekä matkapuhelinten signaalin mukaisina kellonaikoina, tippuu väistämättä yksi "foul play" -teoria pois laskuista.

Tytöt eivät ole voineet palata takaisin Miradorin huipulle ja sitä kautta esim. jonkun punaisen kuormurin kyytiin tai taksilla Boqueteen.

Krisin iPhone menetti kuuluvuuden 01.04.2014 klo 13:38. Miradorin huipulla on ainakin jonkin verran kuuluvuutta. Tämä olisi väistämättä rekisteröitynyt Hollannin viranomaisten esiinkaivamaan iPhonen logiin. Kun se signaali kerran menetettiin, se ei palannut takaisin ennen puhelimien sammuttamista 01.04.2014 klo 17:52. Toisin sanoen katoamispäivänä aikavälillä 13:38 - 17:52 tytöt eivät ole voineet olla takaisin Miradorin huipulla tai ylipäätään Boqueten puolella, jossa oli pääsääntöisesti edes jonkinlainen kuuluvuus. Heidän oli oltava Continental Dividen "takana" - pohjoispuolella matkapuhelinmastojen ulottumattomissa. Molemmat puhelimet olivat myös koko kyseisen ajan - reilut neljä tuntia - yhtäjaksoisesti päällä. En tosin tiedä jäisikö esim. lentokonetilan käytöstä minkäänlaista jälkeä logimerkintöihin. Todennäköisesti jäisi, mutta lentokonetilan käyttö olisi ainoa, joka näissä paluuteorioissa selittäisi sen, että puhelimet eivät ottaneet minkäänlaista yhteyttä matkapuhelinmastoihin.
bob
Poliisikoira Rex
Viestit: 267
Liittynyt: La Touko 09, 2015 3:56 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja bob »

Foxie kirjoitti: Ti Kesä 29, 2021 6:13 pm Mikäli uskoo, että tiistaina 01.04.2014...
- tytöt oikeasti vaelsivat El Pianista -reitillä
- tytöt oikeasti kävivät Miradorin huipulla
- tytöt jatkoivat matkaansa vielä hieman eteenpäin Miradorin huipulta

...kameran kuvien aikojen sekä matkapuhelinten signaalin mukaisina kellonaikoina, tippuu väistämättä yksi "foul play" -teoria pois laskuista.

Tytöt eivät ole voineet palata takaisin Miradorin huipulle ja sitä kautta esim. jonkun punaisen kuormurin kyytiin tai taksilla Boqueteen.

Krisin iPhone menetti kuuluvuuden 01.04.2014 klo 13:38. Miradorin huipulla on ainakin jonkin verran kuuluvuutta. Tämä olisi väistämättä rekisteröitynyt Hollannin viranomaisten esiinkaivamaan iPhonen logiin. Kun se signaali kerran menetettiin, se ei palannut takaisin ennen puhelimien sammuttamista 01.04.2014 klo 17:52. Toisin sanoen katoamispäivänä aikavälillä 13:38 - 17:52 tytöt eivät ole voineet olla takaisin Miradorin huipulla tai ylipäätään Boqueten puolella, jossa oli pääsääntöisesti edes jonkinlainen kuuluvuus. Heidän oli oltava Continental Dividen "takana" - pohjoispuolella matkapuhelinmastojen ulottumattomissa. Molemmat puhelimet olivat myös koko kyseisen ajan - reilut neljä tuntia - yhtäjaksoisesti päällä. En tosin tiedä jäisikö esim. lentokonetilan käytöstä minkäänlaista jälkeä logimerkintöihin. Todennäköisesti jäisi, mutta lentokonetilan käyttö olisi ainoa, joka näissä paluuteorioissa selittäisi sen, että puhelimet eivät ottaneet minkäänlaista yhteyttä matkapuhelinmastoihin.
Vähän eri mieltä En usko, että puhelimet todistaa tyttöjen olleen dividen pohjoispuolella, muukin tapahtumakulku on ihan hyvin mahdollinen. Yksi foul play -teoria, mitä ei noilla päätelmillä kumota, on se, jonka puoleen oon itse kääntynyt aika poikkeuksellisen vahvojen todisteiden takia. Tarkoitan tällä nyt niitä auteenttisia lausuntoja, jotka kaikki menee toistensa kanssa yksiin ja myös sen faktan kanssa, että tytöt olivat siellä toisella reitilla ja sieltä hypättiin auton kyytiin. Krisin puhelimen kentän katoaminen mahtuu kivasti tähän aikahaarukkaan. Eli siinä vaiheessa kun heidät on nakattu maakellariin 2 kilometrin päässä reiteiltä, niin tokihan se kenttä katoaa. Soittoyrityksetkin aikoineen saa tähän teoriaan sopimaan varsin mainiosti kun vähän miettii.
mrreferee
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: To Heinä 08, 2021 12:56 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja mrreferee »

Vasta äskettäin tuli tutustuttua tähän tapaukseen ja täytyy todeta, että on jotenkin kylmäävä ja ahdistava tarina. Itse olen kallistunut eksymisen ja loukkaantumisten kannalle, mikä pistää kyllä mielen matalaksi kun miettii tuollaisessa viidakossa rämpimistä usean päivän ja yön ajan epätoivon ja paniikin ottaessa vallan. Eihän tuota voi oikein edes käsittää, miltä se on tuntunut.

Toisaalta epäkohtien ja mahdollisten sattumien summa tekee tästä mielenkiintoisen tapauksen. En usko että varmuutta kuolinsyystä tai tapahtumien kulusta saataisiin muuten kuin löytämällä loput jäänteistä. Redditin puolella oli keskustelua siitä, että toinen naisista olisi yrittänyt WhatsAppin kautta lähettää viestiä läheisilleen siinä onnistumatta, mutta lähtemätön viesti olisi ollut puhelimessa kuitenkin tallessa vielä kun se myöhemmin löydettiin.

Yökuvat ovat myös mielenkiintoinen tapaus. Niiden määrästä ja päättömästä räpsimisestä tulee itselleni lähinnä mieleen, että salamalla on yritetty saada kiinnitettyä etsijöiden huomio, kun kyseisenä yönä oli käytetty ensimmäistä kertaa valonheittimiä ja äänisignaaleja tyttöjen löytämiseksi.

Vaikka naiset kulkivatkin aika matkan, niin lopulta etäisyydet ovat kuitenkin olleet suht lyhyet. Mutta tuollaisessa viidakossa on tietenkin vähän eri asia kuin kotimaisessa metsässä, kun et välttämättä näe taivasta puiden takia tai muutamaa metriä pidemmälle puskien yms. takia. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka lähellä etsintäpartiot ovat lopulta käyneet.
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

Löysin erittäin mielenkiintoisen tarinan.

Australialainen mies Andrew Murray Scott ja hollantilainen nainen Kertin Dennisse Goedbloed katosivat Costa Rican viidakkoon 23. heinäkuuta 1999. Seikkailijat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Andrew oli australialainen surfari ja tullut Costa Ricaan Nicaraguasta maitse. Kerstin oli lentänyt Hollannista Costa Ricaan 22 päivän reppureissulle. Etsintäpartiot löysivät viidakosta (Kerstinin?) selkärepun 9. elokuuta 1999. Etsinnät jatkuivat ja kolmen päivän kuluttua etsijöiden nenään tuli mädäntyvän lihan tuoksu. Kerstin löytyi kolmen kilometrin päästä aiemmin löydetystä selkärepusta.

Kerstin istui kuolleena kivellä, joen äärellä, puolitoista metriä vesirajasta. Hän oli lastoittanut toisen nilkkansa selkäreppunsa alumiinisilla tukirakenteilla. Tutkijat uskoivat hänen/heidän eksyneen ja seuranneen joenuomaa alavirtaan. Paikka tunnetaan huumeiden ja aseiden kuljetusreittinä, joten Kerstinille tehtiin ruumiinavaus mahdollisen murhan tai "foul playn" poissulkemiseksi. Kerstinin kuolinsyy: nilkkamurtumasta johtuva tulehdus ja nälkiintyminen. Kerstinin jäännökset vietiin pois viidakosta helikopterilla. Andrew'sta ei löytynyt jälkeäkään.

Kerstin - helicopter - 1.jpg
Kerstin - helicopter - 1.jpg (56.69 KiB) Katsottu 1070 kertaa

Näyttävätkö tutuilta maisemilta?
Tällaisessa ympäristössä siis Kerstin (ja Andrew?) on/ovat viettänyt/-eet viimeiset reilut pari viikkoa elämästään odottaen ympärillä olevia etsijöitä. Krisin ja Lisannen tapauksessa ainakin kuvissa näkyneet virrat ja aukeat ovat vieläpä huomattavasti pienempiä. Molemmissa tapauksissa etsintöjä tehtiin ainakin jonkin verran myös helikopterista, mutta siltikään apu ei ehtinyt riittävän ajoissa.

Kerstin - helicopter - 2.jpg
Kerstin - helicopter - 2.jpg (96.92 KiB) Katsottu 1070 kertaa

Vasta etsintäpartioiden palattua viidakkoon löytyi miesten housut. Näiden uskottiin kuuluvan Andrew'lle, mutta hänen ei uskottu hukkuneen. Hän oli alle kolmekymppinen, surfari ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Alkuun Andrew'n uskottiin jopa jatkaneen matkaansa Panamaan (alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti?).

Vasta tammikuun 11. vuonna 2000 paikalliset heimot löysivät miehen jäännökset vain noin 800 metrin päästä Kerstinin löytöpaikasta. Andrew oli löytynyt. Hänen ruumiinsa oli jo niin mädäntynyt, että kuolinsyytä ei pystytty enää määrittelemään.

Kris Kremersin ja Lisanne Froonin kadotessa vuonna 2014 Panaman Punainen risti pyysi virka-apua myös Costa Rican Punaiselta ristiltä. Krisin ja Lisannen etsintöihin osallistui mm. José Campos Kerstinin veljen Svenin pyynnöstä. Hän oli mukana jo Andrew'n ja Kerstinin etsinnöissä.

Kerstin - Jose Campos - rescuer.jpg
Kerstin - Jose Campos - rescuer.jpg (73.46 KiB) Katsottu 1070 kertaa

Tarina on voimakkaasti lyhennetty, ja olen vain lennosta kääntänyt pääkohdat suomeksi. Laitan hetken päästä toiseen viestiin englanninkielisen lähteeni. Tarina on (huonohko) käännös alkuperäisestä espanjankielisestä, johon löytyy linkki tekstin lopusta. Alkuperäinen espanjankielinen teksti on julkaistu 06.09.2020 ja kirjoittaja on Silvia Coto. Pari päivää myöhemmin 08.09.2020 ilmestyi englanninkielinen käännös, jonka kääntäjä on Rico.
Viimeksi muokannut Foxie, To Heinä 15, 2021 4:00 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

A Dutch and an Australian joined their paths to die in the Costa Rican jungle
08.09.2020

The two adventurers, Kertin Dennisse Goedbloed and Andrew Murray Scott, disappeared in Talamanca 21 years ago. A Dutch woman and an Australian man did not know each other, but fate brought them together to share a journey on their vacations in Costa Rica, an adventure that cost them their lives in the mountains of Talamanca.

Kertin Dennisse Goedbloed, 33, a Dutch psychiatrist, arrived in Costa Rica on July 7, 1999, on a KLM flight from the Netherlands. She traveled alone, her intention was to stay for 22 days. The Australian, Andrew Murray Scott, a surfer, had arrived in the country days earlier, on July 2. He arrived by land from Nicaragua. Kertin and Andrew met on the climb of the Cerro Chirripó, at 3,821 meters (12,536 feet) the highest peak in Costa Rica.

The two shared a love for nature and adventure, so they became friends and decided to get to know the Talamanca jungle together, which had been one of Kirten’s plans, since she had a great passion for indigenous peoples, especially for the religion and medicine they practice.

She did not return
Kirten’s last contact with her family was on July 15. The days began to pass and on August 5, the day she was to have returned home, her family decided to alert the judicial authorities, to try to see what had happened to Kertin, unaware of her closeness to Andrew.

One of the first clues that started the search in Talamanca was that the psychiatrist rented a room from an indigenous woman and left some of her belongings. On July 23, the two tourists arrived in Talamanca and entered through Suretka to the trails. Shortly before, they bought eggs, coffee, sweet corn and rice from an indigenous woman from a settlement.

The search expert and current deputy head of the Red Cross Mountain Unit, José Campos, was one to take part in the search.

“They came to Bribri together, I never understood why they went to that place, I can’t explain what they wanted to do there, it’s a place where you have to be into mountaineering to want to go, there are beautiful rivers, but there aren’t any specific things to go see. San José Cabécar is pure mountain, it is a paradise in terms of mountains,” said Campos.

The rescuer assures that they knew that the two foreigners entered the mountain because the indigenous people saw them. Campos explained that this was a dangerous place due to drug and arms trafficking, so police officers were also part of the search.

“They walked along a path where two horses can pass and in summer a quad bike, where they went, you don’t need a compass or a machete, but suddenly they turned to the right through a canyon where you had to use a machete to clear the way,” said.

Following their tracks
Those who know about mountains use the term tracker, which is the person who is ahead, who does not carry equipment but has to be with eyes wide open to see leaves, branches, footprints in the mud that indicate that people passed through there.

The indigenous people saw them pass through an area, so for several hours the rescuers walked from one side to the other. On August 9, the tracker located the Kirten’s belongings.

“The trail took us to some slopes in a high part where there is a waterfall of about eight meters that could be descended with a rope, but we turned around, they jumped from there, belongings, backpacks, food, documents and even money, left there,” Campos recalled.

Until that moment, there were about 12 people looking for them, but the discovery allowed for more people to join, the number of brave people doubled.

“The area where we started looking is about half the size of La Sabana (metropolitan park). I think we spent about three days there, many years have passed, we combed that entire area and when we were still looking when the wind rose through the Coen river canyon, it was a gust of wind and we got that smell of rotten flesh, the wind came from the bottom up, so we started looking down,” Campos said.

Unforgettable scene
The expert commented that they located Kertin’s body about three kilometers from where they found the backpacks.

“She was sitting on a stone, out of the river, a meter and a half from the water, she was dead, she had immobilized one of her legs, her ankle, with the aluminum rods of a backpack, we believe that we lost their trace because they followed the journey down the river current and that is as far as she got,” José described.

Campos remembers the finding because it was Mother’s Day and he was finally able to speak with his mother, after many days without contact.

“The OIJ agents did not go down to where the body was, but had several photos taken and gave permission to remove it, we moved several stones so that the helicopter could come down and take the body,” Campos said.

The Ministry of Public Security journalist and photographer, Humberto Ballestero, recalls what happened. He worked as a photographer and he had to go to the area because several officers were involved in the operation and Air Surveillance also participated.

“There was only one helicopter at that time, I remember that there were several overflights, I had to take photos of where the body appeared, she was sitting on some stones, at that time there were not so many resources like now, the body was removed on a makeshift stretcher and transferred in the helicopter,” said Ballestero.

He assures that it was very hard for everyone when Kertin’s body arrived at the Bribri square and her father and brother, who had been waiting for days of the news, asked to be left alone with the body for a few minutes.

“They cried and hugged, I think maybe they were saying a prayer, then the father was very grateful to everyone because they always hoped that she would be found,” recalled the photographer.

The rescue teams were recalled from the area because near they did not find Andrew’s remains near Kertin’s body, and at the time a version had Andrew continue on his way and crossing the border into Panama.

“Upon re-entry to the area, we found a pair of pants that belonged to the man, we doubted that he had drowned, he was a young man under 30 years old, a surfer and in (physical) good condition, the search was suspended for the amount of time that had passed,” Campos said.

There were versions at that time that suggested that the two tourists got off the trail escaping from something or someone. An autopsy on Kertin’s body was performed to determine if she was murdered.

Hunger killed her
The autopsy indicated that an infection due to an ankle fracture and starvation took her life. There no indications of violent trauma, the body was very decomposed so it was not possible to determine when she died. The remains of the mother of three children were taken to Holland.

On January 11, 2000, some indigenous found remains of the Australian man some 800 meters from where Kertin was found. In his case, the causes of his death were not determined due to the advanced state of decomposition of the remains.

La Teja tried to contact Sven Goedbloed, brother of the Dutch woman, through social networks, but there was no response. In 2014 he gave statements to the Dutch news media, in which he assured that many times they had the hope of finding his younger sister alive.

“We had no illusions back then. Sure, we had hope, but we said to each other, ‘She is probably dead, but we will find her for her children, for ourselves.’

“Up to two years after her death, I discussed with my father the scenarios of what could have happened. Then we stopped. We are glad that we found her and that we were able to participate in the search. That also helped a lot to accept her death,” he added.

The statements were made by Sven after deciding to contact the families of two Dutch women who disappeared in Panama to share his experience with his sister.

The young women were named Lisanne Froon and Kris Kremers. They were lost in April 2014 and their remains appeared months later in Boquete, Chiriquí province of Panama, on the border with Costa Rica, in an advanced state of decomposition, the causes of death are not yet clear, it was said that it was accidental and that it could even be murder.

José Campos, assures that life found him again with Kertin’s brother, Sven, in Panama.

“When the two Dutch girls (Lisanne and Kris) disappeared, the Panama Red Cross asked the Costa Rican Red Cross for help, because Kertin’s family had told them about the work we did in the case and, curiously, I had to go. We didn’t find them,” said the rescuer.

Campos assures that they feel a lot of emotion when they find people alive in this type of search, but when they find the remains they also feel the peace the able to give to those close to them and the tranquility of knowing what happened.

“Three years ago (in 2011) I returned to travel the route through the (Talamanca) jungle, with my sister’s three children and a guide. ‘When I saw the place where she got on the banana boat to go to the jungle, I understood it. It was so incredibly beautiful,” Sven told Dutch news.

Important advice
Mountain experts assure that it is best not to go on trails in these times of pandemic, since authorities are busy attending to the national and seasonal emergency, but if you still decide to go, the recommendations are: make a tour plan, this includes the point where going in and out.

In addition, the hours or days you plan to go, the most important thing is to notify a family member or friend and share all this information, so that if you do not return, they will notify the authorities, but also with a precise place to look for you.

If you are lost or injured and cannot walk, stay in one place. Bring a whistle, water, a spotlight, or headlamp, hopefully with flashing light (these can be seen from a helicopter).

Also, a first-aid kit, enough food, because people always believe that they come in and go out. Bring light and energetic food like granola bars, chocolates in addition to a blanket or thermal sheet, this will serve as a shelter from the rain and will keep you warm and the weigh nothing.

Learn to use your cell phone so that you can keep GPS active, there are also applications that give you the coordinates, if your phone has a signal you can share that.

If you plan to go to difficult places, seek a guide, advises the Mountain Unit of the Costa Rican Red Cross.

Translated and adapted by the Q from La Teja. Click here for the original (in Spanish).
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

Tänään torstaina 15.07.2021 on muuten julkaistu englanninkielinen käännös kirjasta Lost In The Jungle.

https://www.lostinthejungle-thebook.com/

Saatavilla siis ainakin Amazonin kautta e-kirjana. Kyseistä teosta on aika paljon kehuttu. Itse vielä mietin luenko e-kirjana vai tilaanko pokkarina vai odottelenko jopa (mahdollista?) suomenkielistä käännöstä.

Joka tapauksessa tiesin jo etukäteen, että kirjassa on kuva (kuvia?) hökkelistä, jossa Kris ja Lisanne mahdollisesti viettivät ensimmäisen yön (01.04.2014 - 02.04.2014). Näin tämän jo kertaalleen ehkä parisen kuukautta sitten, mutta tyhmyyksissäni en tallettanut omalle koneelleni. Sittemmin se olikin jo hävinnyt sivustolta, jossa sen ensi kertaa näin. Nyt löysin sen uudelleen, tallensin ja liitän mukaan tähänkin viestiin.

Hökkeli.jpg
Hökkeli.jpg (103.89 KiB) Katsottu 1028 kertaa

Mun käsittääkseni tältä hökkeliltä vainukoiratkin saivat jäljen, jota ne seurasivat ensimmäiselle monkey bridgelle saakka. Sillan toiselta puolen (mitenköhän ne koirat on muuten sinne saatu?) koirat eivät enää löytäneet jälkeä. Tämä lienee yhtenä erittäin vahvana perusteena viralliselle selitykselle eli monkey bridgelta putoamiselle.

Jos en nyt aivan väärässä ole, kyseinen hökkeli löytyy ihan satelliittikuviakin zoomaamalla.

El Pianista 1.jpg
El Pianista 1.jpg (242.68 KiB) Katsottu 1028 kertaa

Koko reitti kilometrimäärineen. Monkey bridget on merkitty oransseilla vinoneliöillä. Punainen vinoneliö on se alkuasukaskylä Alto Romero, jonka asukas löysi selkärepun (löytöpaikka on myös merkitty). Laitoin jo aiemmin sen löytämäni dokumentin, jossa toimittajat kävelivät kahdessa päivässä (yhdellä yöpymisellä) ensimmäiselle monkey bridgelle, mutta eivät ylittäneet sitä. Boquetesta he sitten lensivät helikopterilla Alto Romeroon haastattelemaan repun löytänyttä naista. Kuvassa oleva hökkeli löytyy mun käsittääkseni kartasta "kilometripylväiden" 7 ja 8 välisestä mutkasta.

El Pianista 3.jpg
El Pianista 3.jpg (199.86 KiB) Katsottu 1028 kertaa

Oma epäilykseni menee siis lyhennettynä seuraavasti - kartan avulla aivoituksiani on helpompi seurata:

- tiistaina 01.04.2014 Kris ja Lisanne jatkoivat matkaansa Miradorin huipulta.
- neljän pintaan he ovat saapuneet aitauksen ja hökkelin luo
- 16:39 Kris soittaa 112, kaksitoista minuuttia myöhemmin myös Lisanne soittaa 112
- 17:52 molemmat puhelimet sammutetaan
- ensimmäinen yö hökkelissä

- keskiviikkona 02.04.20214 Lisanne herää aiemmin ja soittaa 112 seiskan pintaan (06:58)
- Kris soittaa 112 reilua tuntia myöhemmin 08:12
- päätetään jatkaa matkaa eteenpäin
- ensimmäiselle monkey bridgelle saavutaan reilun parin tunnin kävelyn jälkeen ~10:30
- Lisanne yrittää soittaa kahdesti hätänumeroon (112, 911) klo 10:52
- käännytään takaisin
- tullaan takaisin hökkelille, Lisanne tarkastaa kuuluvuuden klo 13:50
- Lisanne käynnistää Samsunginsa uudelleen klo 16:19 ja se oli koko yön päällä aina 07:36 saakka
- yön aikana käytettiin mm. weather appia sekä muitakin sovelluksia

Hökkelillä/aitauksella ollaan tehty päätös kävellä takaisin vaikka läpi yön, mutta siitä ollaan lähdetty seuraamaan väärää polkua. Useissa vaellustarinoissa (jopa samalta reitiltä) toistuu sama kaava: aukealta on erittäin vaikeata nähdä, missä kohtaa sinne metsän syövereihin pitää jälleen sukeltaa. Erityisesti tässä kohdassa mm. laiduntavat lehmät tekevät takuuvarmasti omia jälkiään ja reittejään maastoon. Kartasta näkee kuinka kyseisen paikan ympärillä on peräti viisi erilaista joenuomaa tai puroa.

Jossain vaiheessa jotain näistä on sitten lähdetty seuraamaan alavirtaa kohti aivan kuten aiemmassa postauksessani hollantilaisnaisen ja australialaismiehen tapauksessa Costa Ricassa. Sitten ollaan jääty paikoilleen odottamaan mahdollisia pelastajia. Apu ei saavu ajoissa, seitsemäntenä yönä kuuluu/näkyy etsintäpartioiden ääntä/valoja. Lisanne yrittää kiinnittää onnistumatta pelastajien huomion kameransa salamavalolla. Alkava sadekausi huuhtelee Krisin ja Lisannen maalliset jäännökset alavirtaan niiden lopullisille löytöpaikoilleen.

Karttaan on punaisella katkoviivalla merkitty etsijöiden reitit. Mielestäni huomionarvoista on se, kuinka näiden jokien ja purojen varret on lähes täysin jätetty etsimättä. Voisiko jopa olla... että Krisin ja Lisannen viimeinen leposija löytyy "kilometripylväästä" kahdeksan itään tai siis kartassa oikealle: suuremman virran varrella länsirannalla? Etsintäreitti on kulkenut joen itärantaa käyden kyseisessä mutkassa hyvinkin lähellä jokea. Valokuvathan sanottiin otetun samana yönä, jolloin etsintäpartiot viettivät ensimmäisen yönsä metsässä. Kyseinen etsintäreitti on ainakin kuvasta pääteltynä ainoa sen pituinen, jonka kulkemiseen voisi kuvitella kuluvan useamman päivän. Olisiko Lisanne oikeasti voinut kuulla tai nähdä merkkejä etsintäpartiosta hänen tarttuessaan viimeisenä oljenkortenaan kameraan? Olisiko pelastus voinut tosiaan käydä todella lähellä, mutta vastarannalla?

https://www.youtube.com/watch?v=SAIZvDfsEFQ

Löysin muuten ihan mielenkiintoisen seitsemän minuutin videopätkänkin samalta kesältä ja melkein samoilta kulmiltakin. Alaskasta kotoisin oleva 27-vuotias Cody Dial katosi heinäkuussa 2014 Costa Rican viidakkoon. Tässäkin tapauksessa "foul play" oli pitkään epäilyksenä. Vanhemmilla oli jo vahva epäiltykin tiedossa, FBI oli mukana tutkimuksissa jne. Codyn ruumis kuitenkin löydettiin kahden vuoden kuluttua kesällä 2016 alle mailin päässä paikasta, jossa hänet oli viimeksi nähty. Hän oli leiriytynyt viidakkoon, mutta suuri puu oli kaatunut surmaten Codyn.
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

Äh... ai niin!

Marja West ja Jürgen Sneringen - Lost In The Jungle -kirjan kirjoittajien haastattelu englanniksi:

https://netherlandsnewslive.com/kris-an ... le/151903/
Foxie
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: La Elo 07, 2010 8:32 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Foxie »

Yksi myös Kris Kremersin ja Lisanne Froonin katoamista tutkinut hollantilainen rikostoimittaja Peter R. de Vries on kuollut.
Aiheesta löytyy oma ketjunsa Ajankohtaisten aiheiden puolelta.

IL: Palkittu hollantilainen rikostoimittaja kuollut: ammuttiin viime viikolla

"Viime viikolla ammuttu hollantilaistoimittaja on BBC:n mukaan kuollut. Peter R de Vries kuoli 64-vuotiaana. Rikostoimittajaa ammuttiin päähän tiistaina 6.heinäkuuta tämän lähdettyä TV-ohjelman nauhoituksista.

De Vries oli profiloitunut etenkin vaikeiden rikostapausten tutkimisessa. Maine mafiatutkijana aiheutti ihailun lisäksi myös vihamiehiä. De Vries sai laajalti julkisuutta ratkomiensa tapausten johdosta. Hän sai myös oman TV-ohjelmansa, jossa käsiteltiin tämän tutkimia rikostapauksia. De Vries oli myös suosittu vieras muissa ohjelmissa. De Vries esiintyi usein myös oikeudessa. Hän oli usein todistaja tai neuvonantaja."

https://www.youtube.com/watch?v=rzMBtD9b9fQ

De Vries esittää oman mielipiteensä katoamisesta alkaen noin neljän minuutin kohdalta. Ohjelma on tullut 04.08.2014.
Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1509
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Lisanne Froonin ja Kris Kremersin katoaminen Panamassa 2014

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Foxie ei ole ainakaan lomaa pitänyt tästä katoamistapauksesta, ja oli mielenkiintoista lukea tuosta toisestakin, vaikkei tähän(?) liitykään. Onhan noissa tapauksissa yhteneväisiäkin asioita.

Jos oletetaan, että kumpikaan retkeilypari ei vapaaehtoisesti poikennut reitiltä, niin mikä sai kuitenkin niin tekemään?

Tietysti vahinko eli eksyminen on yhä yksi vaihtoehdoista. Siihen päälle loukkaantuminen, joka noissa oloissa ei ole varmasti vaikeaa.

Liekö kaikkia vastauksia koskaan saadaankaan, tuskin.
Vastaa Viestiin