18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Morganbois1
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 03, 2019 10:01 pm

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Morganbois1 »

Täällä on ollut paljon mietintää noista asuinalueista mitä poliisi on tiedottanut, missä Juho voi olla. Välivainoilta on lähtenyt ja Alppilassa tavoitettu viimeisen kerran, pojan koti löytyy Ranta-Kastellista joten loogisin kulkureitti Alppilasta Ranta-Kastelliin pyörän kanssa kulkee juuri välivainion ja värtön läpi.

Nythän etsinnät on keskitetty Kuivasjärven alueelle, missä pojasta on viimeinen havainto. Itse olen siinä käsityksessä että havainto on nimenomaan vihreällä jopolla liikkeellä olleesta, joka oli pukeutunut samalla tavalla kuin Juho. Poliisi (ja allekirjoittanut) tuntuu olevan siinä käsityksessä että vedestähän Juho tulee löytymään, sitten kun pintaan ilmestyy, viimeksi on viime yönä oltu dronella naaraamassa Oulujokea edes takas. Toivotaan kuitenkin pienoista ihmettä, että hän jostain kaverin tyköä ilmaantuisi.

torvensoittaja
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Maalis 02, 2020 3:25 pm

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja torvensoittaja »

En usko että pojan liikkumisiin kannattaa mitään loogisuutta miettiä. Homma lähti huonosti jo siinä vaiheessa kun lähti Välivainiolta väärään suuntaan. Sen jälkeen epäilen että on menty ilman miettimistä mihin sitten onkin menty.

Ikävä kyllä vesistö lienee enää ainoa vaihtoehto. Miten sinne joutunut, onkin sitten toinen juttu

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Morganbois1 kirjoitti:
Ma Touko 04, 2020 2:34 pm
Täällä on ollut paljon mietintää noista asuinalueista mitä poliisi on tiedottanut, missä Juho voi olla. Välivainoilta on lähtenyt ja Alppilassa tavoitettu viimeisen kerran, pojan koti löytyy Ranta-Kastellista joten loogisin kulkureitti Alppilasta Ranta-Kastelliin pyörän kanssa kulkee juuri välivainion ja värtön läpi.

Nythän etsinnät on keskitetty Kuivasjärven alueelle, missä pojasta on viimeinen havainto. Itse olen siinä käsityksessä että havainto on nimenomaan vihreällä jopolla liikkeellä olleesta, joka oli pukeutunut samalla tavalla kuin Juho. Poliisi (ja allekirjoittanut) tuntuu olevan siinä käsityksessä että vedestähän Juho tulee löytymään, sitten kun pintaan ilmestyy, viimeksi on viime yönä oltu dronella naaraamassa Oulujokea edes takas. Toivotaan kuitenkin pienoista ihmettä, että hän jostain kaverin tyköä ilmaantuisi.
Kiitos tarkennuksesta! Eli sinne Värtön (ja siitä Kastellin) suuntaan on ollut matkalla. Sitten hommat kyllä kusee jo alusta asti, jos on päätynyt Alppilaan. Jos Kaijonharjun havainto on oikea, oli vielä enemmän hukassa. Ihmettähän tuo lähinnä vaatii, että viikon jälkeen löytyisi hengissä, mutta toivotaan parasta niin kauan kun ei ole mistään löytynyt! Merkitsin aiemmin paikkoja, joissa vesistöä ylitetään Kuivasjärven kieppeillä. Jos nyt ajatellaan sitä Värtön-Kastellin suuntaa, niin kyllä joki on paljon pahempi ja todennäköisempi paikka joutua vesistöön kuin nuo järvien seudut.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Nikodemus
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ti Maalis 12, 2019 8:08 pm

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Nikodemus »

Järvethän ovat matalia ja rannat varsinkin, eli jos ei noihin laskuojiin ole joutunut, niin järvestä lienee ylös päässyt ja toisaalta dronellakin voi mahdollisesti saada näköhavainnon järven pohjasta, kun talven jäljiltä humustakin vähemmän. WIki sanoo, että Kuivasjärven keskisyvyys 1,45m ja Pyykösjärven 1,3m.

Oulujoki on sitten ihan toinen luku, paljon vettä ja kova virtaus. Patosiltakin tosiaan sellainen, että vaikka olisi lämmin vesi, hyvä uimari ja selvin päin, niin patoaltaaseen tipahtaminen on ihan todellinen vaaranpaikka ja virtaukset voivat vetää alas ja se on menoa. Löytyisikö tuollaisessa tilanteessa sitten Merikoskesta alapuolelta? Tuollakin varmaan suojaverkkoja on jo patoaltaassa voimalaitosta ajatellen, mutta miten sitten ohijuoksutusluukulla? Mitä nyt aiemmin voimalaitosten suulta hukkuneita löytynyt, niin noita suojaverkkoja vasten ovat jääneet, eli sen verran tiheää verkkoa, ettei ihminen läpi mahdu ja toisaalta virta pitää vainajan verkkoa vasten estäen sen pintaannousun.

Morganbois1
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 03, 2019 10:01 pm

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Morganbois1 »

Nikodemus kirjoitti:
Ma Touko 04, 2020 8:31 pm
Järvethän ovat matalia ja rannat varsinkin, eli jos ei noihin laskuojiin ole joutunut, niin järvestä lienee ylös päässyt ja toisaalta dronellakin voi mahdollisesti saada näköhavainnon järven pohjasta, kun talven jäljiltä humustakin vähemmän. WIki sanoo, että Kuivasjärven keskisyvyys 1,45m ja Pyykösjärven 1,3m.

Oulujoki on sitten ihan toinen luku, paljon vettä ja kova virtaus. Patosiltakin tosiaan sellainen, että vaikka olisi lämmin vesi, hyvä uimari ja selvin päin, niin patoaltaaseen tipahtaminen on ihan todellinen vaaranpaikka ja virtaukset voivat vetää alas ja se on menoa. Löytyisikö tuollaisessa tilanteessa sitten Merikoskesta alapuolelta? Tuollakin varmaan suojaverkkoja on jo patoaltaassa voimalaitosta ajatellen, mutta miten sitten ohijuoksutusluukulla? Mitä nyt aiemmin voimalaitosten suulta hukkuneita löytynyt, niin noita suojaverkkoja vasten ovat jääneet, eli sen verran tiheää verkkoa, ettei ihminen läpi mahdu ja toisaalta virta pitää vainajan verkkoa vasten estäen sen pintaannousun.
Pyykösjärveä pääsee ainakin alakyläntien puolelta jäitä pitkin hyvällä tuurilla pitkällekin, raskaampi henkikö ei varmaan muutamaakan metriä. Patoluukusta sen verran ettei siitä kovin montaa kymmentä vuotta ole kun siitä meni kaksi palomiestä läpi veneen kanssa, selviten vieläpä hengissä. En tiedä onko asennettu verkot sen jälkeen.

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Joo, viikko sitten jäihin putoaminen keskemmällä järveä oli aivan realistinen vaihtoehto. Syviähän nuo järvet eivät ole, mutta hukkumiseen riittää aivan hyvin se pari metriä. Sellaisia syvyyksiä kummassakin on vähän matkan päässä rannasta.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

töölöläinen
Nikke Knakkertton
Viestit: 195
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 12:46 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja töölöläinen »

Edellisen pohdintani jälkeen on tullut monia kommentteja, joissa on uusia tietoja ja huomionarvoisia näkökohtia, joiden perusteella päivitän omaa kirjoitustani. Morganbois tietää kertoa, että Juho-Pekan koti oli Ranta-Kastellissa eli hän oli Välivainiolla kylässä. Jos hän oli tullut kyläpaikkaan pyörällä kotoaan niin on erikoista, ettei hän olisi osannut palata samaa reittiä takaisin. Kyse kai oli hänen kotikaupungistaan ja kyläpaikka alle 5 km päässä hänen kotoaan. On tosin mahdollista, että Juho-Pekka saapui kyläpaikkaan muualta kuin kotoaan ja jotakuta toista samaan paikkaan menossa ollutta seuraten. Ei ole mahdotonta mutta ei myöskään itsestään selvää, että Juho-Pekka olisi ollut kotiin lähtiessään alkoholin (tai jonkin muun aineen) vaikutuksen alainen.

Jos pitää paikkansa, että Juho-Pekka (eikä vain hänen pyöränsä) on aamuvarhaisella nähty sekä Kuivasjärven eteläpuolella (Kaijonharjussa) että sen pohjoispuolella (lähellä Auranmajaa), on kaksi mahdollisuutta: (1) Juho-Pekka on pyrkinyt kotiinsa Ranta-Kastelliin, mutta eksynyt pahanpäiväisesti; (2) hän on mennyt Kuivasjärvelle (en tarkoita järveä, vaan kaupunginosaa, joka käsittää myös Jylkynkankaan ja Auranmajan) tarkoituksellisesti, kenties tapaamaan jotakuta.

Olipa syy Kuivasjärvelle päätymiseen kumpi tahansa, on taas kaksi mahdollisuutta: (1) Juho-Pekka on joutunut Kuivasjärvellä onnettomuuden tai rikoksen uhriksi; (2) Juho-Pekka on lähtenyt Kuivasjärveltä kohden Ranta-Kastellia mutta joutunut onnettomuuden (tai rikoksen) uhriksi kotimatkalla. Onnettomuus voi olla myös enemmän tai vähemmän itse aiheutettu (eli itsemurha) tai siihen voi liittyä (esim. alkoholin tms. aiheuttama) sairauskohtaus.

Eväs
Remington Steele
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Joulu 11, 2018 6:18 pm
Paikkakunta: Haukipudas

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Eväs »

Edit: poistettu veikkailua, kun kaikki kumoutui alle 1min myöhemmin lisätyn viestin myötä
Viimeksi muokannut Eväs, Ti Touko 05, 2020 12:53 am. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Olikin jäänyt huomaamatta MTV-uutisten juttu aiheessa. Noissa muissa jutuissa on kai kopioitu vain jotain poliisin tiedotteita, koska toistelevat samoja asioita ja pääasia on, että viimeksi nähty "lähellä Kuivasjärveä" tai "Kaijonharjussa tai Kuivasjärvellä" (mikä tuo viimeinen edes on? Kai ne poliisit tietää kummassa on nähty). Tässä on kyselty lisää:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/juh ... an/7809778
MTV 4.5.2020 kirjoitti:Juho-Pekka, 18, on ollut kateissa jo yli viikon – poliisi kaipaa vinkkejä, tämä katoamismysteeristä tiedetään

Juho-Pekka Uusitalo, 18, katosi jäljettömiin illanvieton jälkeen huhtikuun lopulla yli viikko sitten. Sivullisten tekemät havainnot eivät ole toistaiseksi tuottaneet tulosta, ja siksi poliisi kaipaa kipeästi lisää havaintoja nuoren miehen yli viikon takaisista liikkeistä.

– Edelleen viimeinen varma havainto hänestä on noin kuudelta lauantaiaamuna viikko sitten, lähellä Kuivasjärveä, Oulun pohjoispuolella, rikosylikonstaapeli Timo Kujala Oulun poliisista sanoo.

– Etsinnöissä koirat ovat löytäneet tiettyä esineistöä, kuten reppua, mutta on saatu varmennettua, että ne eivät ole tämän kadonneen miehen. Tutkinnassa ei olla sen puolesta päästy pidemmälle, hän jatkaa.

Poliisi ei epäile ainakaan toistaiseksi rikosta

Kujalan mukaan poliisi ei epäile tässä vaiheessa tutkintaa rikosta, vaan poliisi edelleen etsii kadonnutta henkilöä. Silti kaikki vaihtoehdot on hyvä pitää auki.

Poliisin on vaikea arvioida syytä Juho-Pekan katoamiselle, sillä katoamista edeltävät tapahtumat eivät anna viitteitä siitä, että mies olisi ollut itsetuhoinen tai hän olisi omasta tahdostaan halunnut kadota.

– Olemme kattavasti keskustelleet ihmisten, joiden kanssa hän (Juho-Pekka) on ollut tekemisissä, kanssa ja kenen kanssa hän on kyseisenä yönä kommunikoinut. Ei ole mitään viitteitä siitä, missä hän on tai miksi hän on kadonnut.

Puhelin sulkeutui pian viimeisen havainnon jälkeen

Kujalan mukaan Juho-Pekan puhelin on sulkeutunut lauantaiaamuna, eikä sitä ole sen jälkeen käynnistetty uudelleen. Puhelimen silloinen sijainti on selvitetty, mutta sekään ei ole johtanut poliisia miehen jäljille.

– Sanotaanko näin, että silloin kun oli vielä vakavaa hengen ja terveyden vaaraa, silloin poliisi voi tehdä tiettyjä toimenpiteitä ja ne on kyllä tehty jo.

– Tämä on osiltaan ollut myös syy siihen, mihin etsintöjä on kohdistettu. Mutta koska alueet ovat isoja, etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta.

Etsintöjä on tehty laajasti

Etsintöjä on tehty viimeisen viikon aikana laajasti monen eri tahon ja etsijän toimesta. Poliisikoirien lisäksi poliisi on käyttänyt etsinnöissä apunaan drone-kalustoa, minkä lisäksi nuoren miehen löytämiseksi on tehty lisäetsintää ja erilaisia poistumisreittejäkin on tarkastettu.

Koirapartioiden etsinnät ovat kohdistuneet Oulun pohjoispuolelle.

– Vapaaehtoinen pelastuspalvelu oli alkuviikosta mukana. Myös maastopyöräilijät ja moottoripyörillä liikkuvat henkilöt ovat tarkastaneet polkuja ja reittejä, Kujala kertaa valtavia etsintöjä, joita suoritetaan edelleen.

Iisalmen tragedia tuoreessa muistissa

Koko Suomi seurasi kauhulla iisalmelaispariskunnan katoamismysteeriä alkuvuodesta. Kuten Juho-Pekan suhteen, myös he katosivat lähes jälkiä jättämättä. Lopulta nuoripari löydettiin kuolleina Paloisvirrasta.

Kujalan mukaan katoamisyönä Oulussa oli pakkasta, mutta lunta ei ollut nimeksikään. Kujalan arvion mukaan jää olisi voinut kannatella ihmistä ainakin joltain osin, vaikka jäänpaksuus on tällä hetkellä tyystin toinen kuin viikko sitten.

Kun jäät sulavat tarpeeksi, poliisi pystyy laajentamaan etsintöjään.

– Olemme tarkistaneet avonaisia virtapaikkoja, mutta jos sinne on joutunut, virta on voinut viedä pidemmällekin. Tämän takia pitää vielä odottaa, että kevät etenee, Kujala toteaa.

Katosi illanvieton jälkeen

Uusitalo oli ollut viettämässä viime lauantaina iltaa ystäviensä kanssa Oulun Välivainiolla sijaitsevassa yksityisasunnossa, minkä jälkeen hänet on nähty liikkuvan vihreällä Jopo-merkkisellä polkupyörällä.

Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Antti Palokangas on kertonut aiemmin, että Juho-Pekka oli lähettänyt aamuyöllä ennen katoamistaan viestin ystävälleen.

Viestin tarkkaa sisältöä ei kerrota vieläkään julkisuuteen. rikosylikonstaapeli Timo Kujala kuitenkin kertoo, ettei viestistä käy ilmi, mitä Juho-Pekalle on aamun pikkutunneilla tapahtunut.

Poliisi kaipaa vihjeitä edelleen

Kujalan mukaan vihjeitä on tullut hyvin – viimeksi tänä aamuna kaksin kappalein.

– Ne on tarkastettu, mutta ne eivät valitettavasti johtaneet miehen jäljille.

Poliisi kuitenkin kaipaa edelleen havaintoja Juho-Pekasta ja hänen viimeisimmistä liikkeistään.

– Vihjeitä kaivataan edelleen. Kaikki havainnot kadonneesta tai hänen käyttämästään pyörästä, jonka eturengas on nastarengas, otetaan vastaan. Alue voi olla muukin kuin Oulun pohjoispuoli, Kujala sanoo.
Olisikohan sitten tuon puhelinpaikannuksen perusteella etsitty sieltä Auran majan maastoista? Sekin voi kyllä tarkoittaa ihan mitä tahansa - esimerkiksi sitä, että etsijät ovat kokoontuneet siellä ja lähteneet kohti Kuivasjärveä etsimään. Mutta puhelin olisi voinut kiinnittyä esimerkiksi mastoon, joka on tuossa Jylkynkankaan kohdilla Alakyläntien varressa. Tukiasemista on aika hyvä kartta tuollaisessa avoimessa projektisivustossa: https://www.cellmapper.net.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Toimintaterapia
Hetty Wainthropp
Viestit: 483
Liittynyt: Ti Syys 17, 2019 2:53 pm

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Toimintaterapia »

Kyllä taitaa ylläolevat tiedot kertoa että hukkaan on jouduttu Kuivasjärven-Jylkynkankaan-Auranmajan tienoilla.

Se että pyöräkin on yhä hukassa antaa aihetta monenlaisille mietteille. Voisi veikata että pyörä ja kadonnut ovat samassa paikassa, ja heitä vain ei ole vielä löydetty.
Sveriges sak är vår!

asdaski
Remington Steele
Viestit: 204
Liittynyt: Ma Touko 07, 2018 8:02 pm

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja asdaski »

Kaijonharjussa lähtee irtonaiset pyörät kävelemään. Jopot ehkä lukossakin. (Ja tämä ei ole vitsi, Oulussa pyörävarkaudet on todella yleisiä.) Tosin vihreää jopoa on haettu sen verran tarmokkaasti, että eiköhän siitä ilmotettaisi silti poliisille.

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Ettei vaan löytyisi molemmat vesistöstä?
Fillarilla ajettu veteen ja pyörä löytyy toisaalta ja kropsu toisaalta jos sitten sattuvat löytymään :(.

Salavalas
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: To Syys 17, 2015 12:44 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Salavalas »

Sinänsä kai on mahdollista, että vaikka olisi kaupungissa asunut koko ikänsä, niin ei välttämättä ole juuri käynyt Välivainion alueella aiemmin. Eipä sinne välttämättä mitään asiaa ole, jos asuu eri puolella Oulua. Metsäisiä pyöräteitä on paljon ja tuntemattomassa paikassa voi hyvin lähteä väärään suuntaan. Silti luulisi tajunneen jossain vaiheessa katsoa Mapsista sijaintia. Kevyen liikenteen väylien opasteitakin on vasta uusittu, jos yhtään on ollut järjissään niin pitäisi kyllä ennen pitkää huomata, että on ajamassa pois päin keskustasta.

Surullisesti tulee kyllä mieleen nämä muutamat päihtyneenä kummallisiin paikkoihin harhailleet ja niihin menehtyneet nuoret. :(

Eväs
Remington Steele
Viestit: 211
Liittynyt: Ti Joulu 11, 2018 6:18 pm
Paikkakunta: Haukipudas

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Eväs »

Miks poliisi tiedottaa noin ympäripyöreästi esim. viimeisestä havaintopaikasta?!?

Nyt jos koskaan kannattais paljastaa kaikki kortit, niin voisi koiranulkoiluttajat ja fätbaikkaajat yms. ulkoilijat pitää silmiä auki ja valita ulkoilureitit sen mukaan.
Koska tod.näk kroppaa tässä etsitään, niin ei kävisi niin, että marjastaja tms. löytää vain luut 10v päästä ja ei saada kuolinsyytä selvitettyä.

Salavalas kirjoitti:
Ke Touko 06, 2020 1:55 pm
Sinänsä kai on mahdollista, että vaikka olisi kaupungissa asunut koko ikänsä, niin ei välttämättä ole juuri käynyt Välivainion alueella aiemmin.
Jos ei ole tynnyrissä kasvanut, niin uskon että kuka tahansa tuon ikäinen erottaa Oulussa pääväylät (Kemintie joka muuttuu Alankyläntieksi) ja osaa kääntää suunnan oikeaan sen perusteella... Kun reitti Vv-Kaijo kuitenkin myötäilee sitä, toki eri asia jos on tosiaan lähtenyt metsien väliin pyöräteitä vetelemään, tosin siellä on tiuhaan opasteet.

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo kadoksissa Oulussa

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Vaikka etsintöjä tehtäisiinkin sillä perusteella, mihin puhelin on viimeksi paikantunut, se ei kyllä kerro välttämättä, missä etsitty henkilö on. Se kertoo vain, missä puhelimen akku on loppunut tai missä se muuten on sammunut. Akun loppumisen jälkeen voi kyllä vaellella vielä kauaskin varsinkin, jos on liikkeellä polkupyörällä. Tuolta Alakyläntien varresta voi jatkaa kohti Alakylää tai esimerkiksi palata takaisin ja kääntyä kohti Ruskoa. Kummassakin suunnassa on aivan kiitettävästi metsiä ja pusikoita, joihin väsynyt harhailija voi tuupertua katseilta piiloon. Aluekin on niin laaja, että aivan kaikkea eivät etsintäjoukot voi haravoida. Se lienee kuitenkin selvää, että jos on ulkoilmaan silloin jäänyt, on ollut kuollut nyt jo jonkin aikaa.

Melko erikoiselta tosiaan tuntuu, että harhautuisi noin pahasti oikeasta suunnasta edes alun perin. Mehän emme kuitenkaan tiedä, kuinka oululainen Juho-Pekka on. Voi olla muuttanut Ouluun vaikka puoli vuotta sitten, jolloin kaupunki voi olla hyvinkin hahmoton. Itse olen asunut Oulussa useampaan otteeseen ja tunnen reitit melko hyvin, mutta muistan edelleen, miten ensimmäisillä pyöräilykerroilla aikanaan eksyin useampaan kertaan, kun käännyin jostain risteyksestä väärään suuntaan.
Eväs kirjoitti:
Ke Touko 06, 2020 2:55 pm
Miks poliisi tiedottaa noin ympäripyöreästi esim. viimeisestä havaintopaikasta?!?
Näinhän näissä tapauksissa yleensä tiedotetaan. Mietin tuota juttua itsekin ja tulin sitten siihen tulokseen, että eivät halua rajoittaa havaintoja liikaa. Jos sanotaan, että on nähty viimeksi Kaijonharjun Salen vieressä, asiaan kiinnittävät huomiota vain ne ihmiset, jotka asuvat välittömästi siinä vieressä. Nyt taas poliisi tuntuu tietävän, että ainakin Kuivasjärven suunnassa poika on käynyt, ja haluavat varmaan havaintoja myös siitä, jos kadonnut on nähty jossain muualla. Se aina jotenkin sitoo, jos ilmoitetaan tarkka paikka. Itsekin huomaan, että jään helposti jumiin siihen, missä viimeinen havainto on tehty, vaikka nytkin heppu on voinut kulkea Jopolla pitkänkin matkan viimeisen ilmoitetun havainnon jälkeen ja löytyä aivan toisesta suunnasta.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Vastaa Viestiin