Laulaja Matti SIG Inkinen -katosi v. 2009

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Joey: Eihän lähes koskaan voida sanoa edes rikoksesta tuomituista, että heidän syyllisyytensä voitaisiin todeta niin ettei teoreettiselle mahdollisuudelle syyttömyydestä jäisi tilaa. Kriminologeista yksi ryhmä arvelee että vankiloissa n.2 % vangeista ovat syyttömiä rikokseen joista heidät ovat tuomittuja, toinen ryhmä taas uskoo että jopa yli 4% vangeista olisi syyttömiä. Itse laskeskelin että Yhdysvalloissa uusien todisteiden perusteella syytömäksi todettujen kuolemantuomioon tuomittujen ja näin ollen vapautettujen määrän suhde viimeisen 25 vuoden teloitettujen määrään oli n. 10%! Eli siis n.10% olisi tapettu syyttöminä! Nythän tuo suhde ei enää ole noin korkea johtuen esim. siitä että Teksasissa ollaa siirrytty liukuhihna hommaan noissa teloituksissa.

Tässä Inkisen tapauksessa ei epäilyille mielestäni jää sijaa, sillä jos kaverilta löytyy yli 10 kovan luokan lapsipornoelokuvaa silloin on syyllistynyt lapsipornon hallussapitoon. Uskon että myös tuomio olisi tullut lapsipornon hallussapidosta, mutta sehän meiltä tosiaan jää näkemättä.
Syntyneet räyhäämään
Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

Mopoterroristi kirjoitti:Joey: Eihän lähes koskaan voida sanoa edes rikoksesta tuomituista, että heidän syyllisyytensä voitaisiin todeta niin ettei teoreettiselle mahdollisuudelle syyttömyydestä jäisi tilaa. Kriminologeista yksi ryhmä arvelee että vankiloissa n.2 % vangeista ovat syyttömiä rikokseen joista heidät ovat tuomittuja, toinen ryhmä taas uskoo että jopa yli 4% vangeista olisi syyttömiä.
Vähän OT:na, mutta muistelen nähneeni arvioita myös siitä, moniko todennäköinen syyllinen kulkee vapaana. Onko sinulla tietoa tästä?
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 12:40 pm

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1717047
Syytäjä selvittää, vuotiko poliisi tietoa Inkisestä?
No vähän odottelinkin milloin 7-päivää lehden uutisointiin puututtaisiin.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Turun Sanomat kirjoitti:http://www.ts.fi/online/lahialue/71850.html

Poliisia ei epäillä vuodosta
Matti Inkisen jutussa


Turun Sanomat 3.9 2009 12:16:37

Pirkanmaan syyttäjänvirasto on todennut, ettei raisiolaista rock-laulaja Matti Inkistä koskeva rikostutkinta vuotanut julkisuuteen poliisin kautta. Asiaa selvittänyt syyttäjä Kari Frilander päätti, ettei varsinaiseen esitutkintaan ole aihetta.

Asiaa käsiteltiin jääviyssyistä Pirkanmaalla, koska tutkittavana oli ensisijaisesti Varsinais-Suomen poliisin toiminta.

Selvityksessä käytiin kuitenkin läpi kaikki poliisin tietojärjestelmän käyttöön liittyvät tunnistetiedot. Lisäksi kuultiin asian julkistaneen 7 päivää -lehden toimittajia ja Inkisen jutun tutkintaa johtanutta rikosylikonstaapelia.

Turun poliisin mukaan toimittaja oli juttua tehdessään kyllä tiedustellut tutkinnanjohtajan yhteystietoja, mutta ei ollut lopulta koskaan soittanut hänelle. Lehden julkaisema artikkeli perustui Inkisen omaan haastatteluun, jossa hän myönsi käynnissä olevan tutkinnan.

Vakavasta sairaudesta toipuva Inkinen teki pian uutisen ilmestymisen jälkeen itsemurhan. Asioiden välistä yhteyttä ei ole pystytty suoraan osoittamaan.

Tapausta on myöhemmin käytetty esimerkiksi eduskuntakeskusteluissa perusteluna heikentää tiedotusvälineiden oikeutta salata tietolähteensä viranomaisilta.

Inkistä epäiltiin lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä. Hän itse myönsi asian, mutta arveli tietokoneensa imurointiohjelman haalineen laitonta materiaalia verkosta vahingossa.

Jutun esitutkinta ehdittiin saada viime huhtikuussa valmiiksi, ja poliisi vei jutun jo syyttäjälle. Syyteharkinta jäi kuitenkin kesken Inkisen tehtyä itsemurhan. Oikeudellisesti koko juttu raukesi. Suomen lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta viedä oikeusprosessia loppuun edes epäillyn maineen puhdistamiseksi.

– Ne, jotka tuntevat itsensä loukatuiksi, varmaan haluaisivat, että niin voitaisiin tällaisissa tapauksissa tehdä. Kysymys on oikeusfilosofinen, enkä itse osaa ottaa siihen kantaa, sanoo vuotojuttua selvittänyt syyttäjä Frilander.

Hän korostaa, että jokainen on Suomessa syytön, ellei oikeusistuin toisin totea.

Inkistä ryhdyttiin alunperin epäilemään Brasilian poliisin otettua asiassa yhteyttä Suomen keskusrikospoliisiin. Asia kirjattiin viime lokakuussa poliisihallinnon ns. Patja-järjestelmään ilman erityistä salausta. Turun poliisi perusteli tätä sillä, ettei niin ole menetelty muissakaan vastaavissa tapauksissa. Näkemykseen oli yhtynyt myös syyttäjä, jolta poliisi oli asiaa tiedustellut.

Poliisin tietotekniikkakeskuksen selvityksen mukaan juttua koskevaa materiaalia oli lukenut tietojärjestelmästä yhteensä 23 eri henkilöä 30 eri kerralla.

– Tämä on minun kohdallani ensimmäinen juttu, joissa tietojärjestelmän käyttäjätietoja on käytetty, joten en osaa sanoa, onko se enemmän kuin tavallisesti, Frilander myöntää.

Frilanderin selvitys koski vain sitä, vuotiko joku poliiseista tietoja eteenpäin, ei sitä, kurkkiko joku niitä järjestelmästä vain uteliaisuudesta.

– Juuri näin, Frilander vahvistaa.
Näytöt
Hetty Wainthropp
Viestit: 458
Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 4:11 pm

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Näytöt »

Poliisin tietotekniikkakeskuksen selvityksen mukaan juttua koskevaa materiaalia oli lukenut tietojärjestelmästä yhteensä 23 eri henkilöä 30 eri kerralla.

[...]

Frilanderin selvitys koski vain sitä, vuotiko joku poliiseista tietoja eteenpäin, ei sitä, kurkkiko joku niitä järjestelmästä vain uteliaisuudesta.
Jutussa ei mainita sitä moniko poliisi kävi katselemassa tietoja ennen ja jälkeen sen kun 7päivää julkisti jutun asiasta. Mutta voisi olettaa että aika moni noista 23:sta teki sen lehtijutun jälkeen.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Damien »

Ja monikaan ei mahtanut edes kuulua tutkintaan.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Clyde »

No kyllä tuosta syytteet pitäisi silti saada kun käy kurkkimassa tietoja joka ei kuulu omaan juttuun. Eihän sairaaloissakaan ja muualla, missä käytetään potilastietojärjestelmää, saa käydä kurkkimassa esimerkiksi Naapurin Penan sairaskertomusta jos Pena ei kuulu omiin hoidettaviin. Luulisi, että varsinkin tuollaisissa tutkimuksissakin vähän katsotaan, ketä niitä tietoja käy kurkkimassa!
Ja pakkohan jonkun on olla käynyt katsomassa tietoa jo ennenkuin se on Seiskalle vuotanut.
Nanika ga tooku matteiru to
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan ministeriö saattaa joutua kurinpitotoimiin Sig-laulaja Matti Inkisen vuotojupakkaan liittyen, vaikka poliisikunta saikin itse vuotoepäilyistä puhtaat paperit.

Turun Sanomien mukaan teknisessä selvittelyssä ilmeni, että Inkisen rikostutkintaa koskevia tiedostoja oli käyttänyt poliisin tietojärjestelmässä 23 eri ihmistä.

Määrä kuulostaa Paateron mukaan niin suurelta, että asia käydään ministeriössä tarkkaan läpi. Poliiseilla ei ole oikeutta kurkkia tietoja pelkästä uteliaisuudesta.

Järjestelmä antaa tekniset mahdollisuudet rajata joukkoa, joka pääsee tietoihin käsiksi. Paateron mukaan salausta voisi käyttää useammin jutuissa, joissa aiheetonkin epäily leimaa tutkittavan pahoin. Inkistä epäiltiin lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä.


http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /09/946696
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Damien »

Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi vapauttavan päätöksen 7 päivää -lehdelle, joka kertoi SIG-laulaja Matti Inkisen rikosepäilyistä.

JSN:lle oli kanneltu lehdessä 30. huhtikuuta julkaistusta uutisesta, jossa kerrottiin, että Inkistä oli kuulusteltu epäiltynä lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä. Inkinen kiisti lehden haastattelussa, että hän olisi sekaantunut rikolliseen toimintaan.

JSN:n mukaan 7 päivää ei rikkonut hyvää journalistista tapaa. Lehti ei syyttänyt Inkistä rikoksesta vaan kertoi, että kysymys oli vasta epäilystä. Muusikko sai vastata kysymyksiin ja esittää oman kantansa. Jutussa ei ole väitettykään olevan asiavirheitä.

JSN toteaa, että seksuaalirikosepäilyt leimaavat niiden kohteeksi joutunutta, joten tietojen julkistamista pitää harkita erityisen huolellisesti. Toisaalta julkisuuteen asettuneet henkilöt eivät nauti yhtä laajaa yksityisyyden suojaa kuin niin sanotut tavalliset ihmiset.

Muusikko on päästänyt viime ja kuluneen vuoden aikana toimittajat seuraamaan läheltä varsin henkilökohtaista asiaa, vakavaa sairautta ja siitä toipumista. Näin hän teki valinnan pysyä julkisuudessa paitsi esiintyvänä taiteilijana myös yksityiselämänsä kautta kiinnostusta herättävänä persoonana, JSN perustelee päätöksessään.

Julkisen sanan neuvosto ymmärtää, että muusikon omaisille on aiheutunut kärsimystä erittäin kielteisestä julkisuudesta. Julkisuuteen asettuneet henkilöt eivät kuitenkaan voi sanella julkisuuden laatua, vaan julkaisupäätökset tehdään toimituksissa journalistisin perustein.

Pian rikosepäilyjen tultua julkisuuteen Inkinen katosi. Hänet löydettiin kuolleena muutamaa viikkoa myöhemmin.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1740058
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

Okei... Eli jos on epäiltynä jostakin, niin nimen saa siis julkaista... koska on julkkis?
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Damien »

No tuossahan se juuri oli selitetty.
Damien kirjoitti:Julkisuuteen asettuneet henkilöt eivät kuitenkaan voi sanella julkisuuden laatua, vaan julkaisupäätökset tehdään toimituksissa journalistisin perustein.
Seiskan juttuhan ei perustunut pelkkiin huhuihin vaan Inkinen sitä kävi itse kysyttäessä kommentoimaan.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

Damien kirjoitti:Seiskan juttuhan ei perustunut pelkkiin huhuihin vaan Inkinen sitä kävi itse kysyttäessä kommentoimaan.
Jokitaipale katsoo, julkisuudessa esiintyvien ihmisten yksityisyyttä tulee arvioida eri lähtökohdista kuin niin sanotuilla tavallisilla henkilöillä. Jos henkilö kertoo julkisuudessa yksityiselämästään, hän antaa päätoimittajan mielestä niin sanotun hiljaisen hyväksymisen yksityisyyden piirin rajoittamiselle ja hänen tulee varautua myös mahdollisten negatiivisten asioiden uutisointiin.
http://www.jsn.fi/Default.aspx?d=1083

Onhan se mukavaa, kun toimittaja soittaa luuriisi ja aloittaa tenttaamisen, niin silloin olet antanut hiljaisen hyväksymisen henk. koht. asioiden penkomiseen...Nice :mrgreen:
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Damien »

Taisi vaan Inkinen tehdä muutakin kuin painaa "vastaa"-näppäintä. :wink:
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
rosamarine
Adrian Monk
Viestit: 2645
Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja rosamarine »

Noniin, päätöshän siitä on tullut ja seiska selvisi ilman sanktioita, mutta.
Poliisi on laittomasti vuotanut esitutkintamateriaalia ennen oikeudenkäyntiä. 7 - päivää lehti julkaisi hyvän lehtimiestavan vastaisesti ennen oikeuden päätöstä esitutkinta-matskua, vaikkei asialla ollut poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä.
Ja Inkiselle soitetaan ja ladotaan esitutkintamateriaalia korvaan ja todennäköisesti hän vastaa luuriin jotain (olisitko itse hiljaa, jos vastaat puheluun), niin merkitseekö se siis julkaisulupaa?
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Laulaja Matti SIG Inkinen

Viesti Kirjoittaja Damien »

rosamarine kirjoitti:Ja Inkiselle soitetaan ja ladotaan esitutkintamateriaalia korvaan ja todennäköisesti hän vastaa luuriin jotain (olisitko itse hiljaa, jos vastaat puheluun), niin merkitseekö se siis julkaisulupaa?
Minun mielestäni kyllä kun epäilyksenalainen henkilö alkaa itse asiaa medialle selvittämään.
Eikai kukaan ole niin tyhmä, että luulisi Seiskan toimittajan kyselevän noita asioita ihan huvikseen? :roll:
rosamarine kirjoitti:(olisitko itse hiljaa, jos vastaat puheluun)
Ensiksikään siihen puhelimeen ei tarvitse vastata ja toiseksi voi aina voi heittää "-en kommentoi".
Inkinen itse vastasi toimittajan kysymyksiin ja tiesi asian päätyvän lehteen.
rosamarine kirjoitti:Noniin, päätöshän siitä on tullut ja seiska selvisi ilman sanktioita, mutta.
Poliisi on laittomasti vuotanut esitutkintamateriaalia ennen oikeudenkäyntiä.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 10#p261030
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Vastaa Viestiin