Raumanmeren koulusurmat 25.1.1989

[Raumanmeri]

En tiedä, mistä ja miksi mieheni nimi on tähän juttuun liitetty, mutta hän ei liity asiaan millään tapaa. Ensinnäkin, hän ei koskaan ole asunut lähelläkään tapahtumapaikkaa saati käynyt koulua siellä, ja toiseksi, hän on useamman vuoden vanhempi kuin oikea tekijä.

Pyytäisin ylläpitoa poistamaan valheellisen tiedon. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

Nimi poistettu
-NILS-

[Doctor Lecter]

Sampsa selvisi hengissä Suomen ensimmäisestä kouluammuskelusta - Kun 14-vuotias poika surmasi kaksi luokkatoveriaan, aikuiset pakottivat lapset kokemaan helvetin uudelleen

Suomen historian ensimmäinen kouluammuskelu tapahtui Raumanmerellä 30 vuotta sitten.

*Paikalla ollut Sampsa Simpanen kertoo järkyttävästä veriteosta ja sen vaikutuksesta elämään vielä aikuisenakin: painajaiset alkoivat vasta 11 vuoden jälkeen.
*Suomen ensimmäinen kouluammuskelu tapahtui Raumanmeren yläasteella 25.1.1989.
*Ammuskelu vaati kaksi kuolonuhria. Tekijä jäi henkiin ja kertoi motiivikseen koulukiusaamisen.
*Silminnäkijä kertoo Iltalehdelle, että tapauksen jälkihoidossa tehtiin pahoja virheitä.

Radiojuontajanakin sittemmin työskennellyt Sampsa Simpanen oli viereisessä pulpetissa, kun syrjityksi itsensä kokenut luokkatoveri ampui kaksi oppilasta Raumanmeren yläasteella. LINDA RANTANEN, JARI KARJALAINEN

IL_Simpanen_koulu.jpg (81.54 KiB) Katsottu 7862 kertaa

Sydäntalven pimeä kahdeksan aamu on koululaisen kestävyyskoe.

Mieli on jäänyt sänkyyn nukkumaan, mutta keho pakottaa aamiaista sisäänsä ja lähtee raahautumaan opintielle. Ulkona on liian kylmä, bussi ajaa pysäkin ohi nenän edestä. Suomen kielen sijamuodot jäivät lukematta kotona.

Raumanmeren yläasteen kahdeksasluokkalaiset vääntäytyivät äidinkielen tunnille kello 7.55 aikoihin. Oli tammikuun 25. päivä vuonna 1989. Myöhästely ei käynyt noin vain päinsä, sillä opettaja merkitsi poissaolot tarkasti muistiin päiväkirjaansa.

Luokassa oli tietenkin keskusradio - sellainen seinään kiinnitetty kaiutin, jonka saattoi kytkeä päälle tai pois. Koulupäivään kuului aamunavaus, jonka opettaja tai jännittynyt oppilas pitivät puhumalla opettajanhuoneessa mikrofoniin. Puhe soljui radiosta, ja oppilaat yrittivät parhaansa mukaan ottaa kaiken irti viimeisistä sallituista minuuteista puolinukuksissa.

Kaksi aamuvirkkua oppilasta jutteli keskenään. Opettaja komensi heitä.

Luokan istumajärjestys oli vastikään laitettu uusiksi. Eturivissä istuivat vierekkäin kaksi 14-vuotiasta poikaa: Sampsa ja Mika. Sampsa näki, miten Mika kaiveli laukkuaan hänen vasemmalla puolellaan. Edessä opettaja teki muistiinpanoja.

Mika otti esiin isänsä pistoolin ja ampui kaksi koulutoveriaan kuoliaaksi.

Hirvittävällä tavalla päättyneestä aamunavauksesta tulee perjantaina 25. tammikuuta kuluneeksi tasan 30 vuotta.

Sanatonta kauhua

Sampsa Simpanen, nyt 44, on muiden luokassa olleiden tavoin kantanut tapahtumia ja niiden seurauksia harteillaan koko elämänsä. Suomen ensimmäiselle kouluammuskelulle ei ollut pitkään aikaan sanoja, tunteita tai muotoa.

Se vain tapahtui, eikä sellaista ollut koskaan aiemmin kenellekään käynyt.
– Opettaja alkoi kirjoittaa läsnäolijoita ylös päiväkirjaan. Se ei ollut vielä tietokoneaikaa todellakaan. Sitten pamahti. Ensimmäisen kerran, Simpanen kertaa vielä tilannetta.

Mikan pistooli ei ollut lauennut ensimmäisellä yrittämällä. Ei toisellakaan, eikä kolmannella. Sitten poika läppäsi asetta reiteensä, nousi seisomaan ja ampui.

Simpanen näki vierestä, kuinka Mika surmasi kaksi luokassa ollutta poikaa. Kolmas laukaus haki luokasta poistunutta pakenijaa. Muistikuvan mukaan poika kompastui ennen laukausta ja kaatui pois luodin tieltä.

Aikuisena mieli on hiljalleen löytänyt oikeat ilmaukset tapahtumille. Simpanen käyttää sanoja ”sokkitila” ja ”paniikki”. Lapset juoksivat luokasta ilman määränpäätä - Simpanen oman muistikuvansa mukaan yhtenä viimeisistä. Hän ei pysty kuvailemaan, miksi ylipäätään ymmärsi paeta.
– Lähinnä siksi, kun muutkin juoksivat. Näin, miten kaveri makaa maassa. Verta oli lattialla, ja sitä tuli järjettömän paljon. Se oli vaistonvaraista: pois täältä.
– Mika meni luokan taakse, jossa ampui toisen. Hän kaatui maahan ja yritti suojata itseään repulla. Mika ampui hänet repun läpi.

Ammutut pojat kuljetettiin sairaalaan, mutta heidän eteensä ei ollut enää mitään tehtävissä.

Iltalehden otsikko seuraavan päivän lehdessä 26. tammikuuta 1989. ARKISTO

IL_Raumanmeri2.jpg (156.43 KiB) Katsottu 7862 kertaa

Itku ryöppysi sohvalla

Oppilaan tuntomerkit: Noin 160-165 cm mittainen, tummat suorat hiukset, päässä tummasankaiset silmälasit. Pukeutunut: siniseen toppatakkiin, missä vihertävät hihat, vaaleanharmaisiin toppahousuihin tai sinertäviin farkkuihin.

Luokan pulpetit olivat hujan hajan. Rikospoliisi poimi paikalta kaksi 7,65 millin hylsyä.

Mika lähti karkuun. Luokasta poistuessaan Simpasen viimeinen näköhavainto oli kohti takaovea pakeneva ampuja.

Myöhästyneenä ja ällistyneenä alkoi vuorostaan suomalainen yhteiskunta mennä sokkiin. Oli selitettävä, mitä oli tapahtunut ja miksi, mutta kukaan ei tiennyt, mistä aloittaa. Arkistoista käy ilmi, että keskustelusta oli tuleva vaikea ja kipeä.

Samaan aikaan hyökkäyksen nuorten silminnäkijöiden tuska alkoi purkautua.
– Muistan, että olin koko päivän sohvan nurkassa itsekseni ja itkin. Muistan, että itkin koko loppupäivän, Simpanen kertoo.
– Oli ilman muuta selvää, että ennen kuin Mika saadaan kiinni, kukaan luokkalaisistamme ei mene ulos.

Poliisi otti Mikan kiinni Eurajoella kello 17 iltapäivällä. Poika oli vain kävellyt koko päivän, sanojensa mukaan rautatiealueella ja metsässä.

Painajaiset tulivat perässä

Raumanmeren yläasteen oppilaat ja henkilökunta olivat ennenkuulumattoman vakavassa kriisitilanteessa, mutta yhteiskunnan kyky reagoida asianmukaisesti 14-vuotiaan lapsen tekemään veritekoon vaikutti olemattomalta.

Simpanen on nykyään 11-vuotiaan pojan isä. Siihen peilaten hän ei ikinä haluaisi ottaa vastaavan tragedian jälkihoitoa vanhemman vastuulle: traumaattisessa tilanteessa ammattipsykologi on ainoa vaihtoehto. Pelkkä äidin- tai isänrakkaus ei riitä.

Raumanmeren tapauksen jälkihoito oli summittaista ja itse kunkin uhrin vastuulla, Simpanen kokee, vaikka hänen itsensä kävi verraten hyvin.
– Minulla oli siinä mielessä hyvä tilanne, että vanhempani ja äitipuoli laittoivat minut terapiaan. 1980-luvulla sellaisesta ei puhuttu todellakaan avoimesti - eivät aikuiset, saati sitten lapset.

Poika kävi koulupsykologin puheilla liki kaksi vuotta. Vaikutukset heijastuivat mieleen vielä paljon kauemmin.
– Sitä myrskyä ei voi sanoin kuvailla, mitä se elämään toi. Se oli järkyttävää.
– En muista kauheasti seuraavista ajoista, mutta muistan, että painajaiset tulivat 11 vuotta myöhemmin. Ajattelin jo, että se on menneisyyttä. Olin monena yönä siinä samassa luokassa uudestaan, mies muistelee.

Arvoton näytelmä

Kaupungin ja koulun vastuulla oli auttaa kriisissä, ja kyllä tahot kerran yrittivätkin.

Simpanen muistaa, miten luokkaan käveli psykologeja, jotka olivat keränneet nimeäkin metodeineen. Uhrien mielestä seuraavat tapahtumat olivat lähinnä irvokkaita.
– Anteeksi kielenkäyttöni, mutta sen läpi käyminen oli helvettiä, Simpanen kertoo.

Aikuiset pakottivat nuorison samoille istumapaikoille kuin ampumistilanteessa. Näyttelijät esittivät Mikaa ja vainajia. Tilanne pysäytettiin, ja lasten piti keskustella, mitä mikäkin kohta tarkoittaa.
– Tytöt itkivät. Jätkät olivat, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Olimme kaikki sekaisin jo muutenkin, saati sitten, että joudumme näyttelemään uudelleen yhden elämämme traagisimmista hetkistä.

Simpasen mukaan psykologien näkökulma ei tullut esiin missään vaiheessa. Tilaisuudesta ei ollut ainakaan apua, mutta nuoret eivät uskaltaneet kyseenalaistaa sitä.
– Aivan käsittämätöntä kuraa, mitä jouduimme luokkana käymään läpi.

Surmateot saivat suurta julkisuutta päiväkausia tapahtumien jälkeen. Hyvin pian huomio alkoi kiinnittyä kiusaamisnäkökulmaan. ARKISTO

IL_Raumanmeri.jpg (168.05 KiB) Katsottu 7862 kertaa

Keskustelu kiusaamisesta

Mika tunnusti poliisille, että hän tappoi kaksi poikaa. Esitutkintamateriaaleihin kirjattu kuulustelukertomus on kylmän asiallinen. Ampuminen vaikutti suunnitellulta. Teon oli määrä kohdistua juuri surmansa saaneisiin poikiin:

Se, että päädyin siihen mitä olen nyt tehnyt, johtuu siitä, että [uhri], jonka kanssa olen käynyt koulua yli 7 vuotta, on kahta ensimmäistä luokkaa lukuun ottamatta kiusannut minua.

Kiusaamista on kitketty ja kitketään yhä monin kasvatuksellisin keinoin, jopa poliisityöllä, mutta Simpanen on sitä mieltä, ettei Mikan tapauksessa tällainen ennaltaehkäisy olisi välttämättä ollut mahdollista. Kiusaaminen saattoi ajaa pojan kamalaan tekoonsa, mutta syitä piili myös syvemmällä.

Julkisuudessa etsittiin teon jälkeisenä päivänä kuumeisesti erilaisia taustavaikuttimia. Moni asiantuntija pohti oppilashuollon puutteita, mutta myös lennokkaampia teorioita esitettiin: psykologian apulaisprofessori väitti Iltalehdelle, että syypää oli televisio - ilman sen turmelevaa vaikutusta Raumanmeren surmatut nuoret olisivat saaneet elää.

Pian julkinen keskustelu alkoi keskittyä kiusaamiseen ja uhrien tekoa edeltävään käytökseen. Koulun rehtori puolustautui puuttumattomuussyytöksiltä ja sanoi pitävänsä ennenkuulumattomana, että kiusaamista olisi tapahtunut. Ainakaan se ei ollut tullut opettajien tietoon.

Kouluammuskelijan esittäminen kiusattuna uhrina uhkasi lähteä mediassa laukalle. Iltalehti kirjoitti vuonna 1989 kriittiseen sävyyn siitä, miten lehtien yleisönosastoilla julkaistiin ”väkivaltaisia ratkaisuja ymmärtäviä kirjoituksia, joissa sympatiaa suotiin ampujalle ja kerrottiin ajatellun aseeseen tarttumista koulukiusaamisen ratkaisumallina”.

Myöhemmin vallalle jäi käsitys, ettei kiusaaminen ollut ampumisen perimmäinen syy. Oikeuden asiakirjoissa esiin nousevat mielenterveyden ongelmat.

Mika tuomittiin korvaamaan reilut 100 000 markkaa korvauksia. Ampuja ei ollut ikänsä takia rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta raastuvanoikeus kommentoi hänen toimineen psyykkisessä häiriötilassa. Mikan vanhemmat eivät olleet oikeuden mukaan välillisestikään syyllisiä tapahtuneeseen - ja samaa mieltä on Simpanen 30 vuotta myöhemmin.

Elossa ja ulkomailla

Simpanen ei ole pitänyt Mikaan yhteyttä eikä tiedä, missä hän on. Iltalehden tietojen mukaan hän asuu ulkomailla.

Voiko uhri toivoa, että ampuja pystyy elämään surmatekojensa kanssa? Simpanen ei osaa antaa yksiselitteistä vastausta ja lisää, ettei välttämättä haluakaan tietää totuutta.
– Toivon, että hänen mielensä on niin järkkynyt, että hän ei ymmärrä, mitä hän on tehnyt. Tietyllä tavalla olisi itselleni helpotus, että hän olisi syyntakeeton.
– Jos hän ymmärsi, mitä on tehnyt, se tulee olemaan hänen tekonsa. Hänen on kannettava sitä koko loppuelämänsä. Eikä pelkästään hänen, vaan koko hänen perheensä. Se oli heille suunnattoman tuskaista aikaa.

Muistot Raumanmeren yläasteen painajaismaisesta aamunavauksesta ja sen jälkipyykistä nousevat yhä Simpasen mieleen, vaikkapa tutun nimen esiintyessä sosiaalisessa mediassa. Simpasen mukaan tragedia tulee aina olemaan osa silminnäkijöiden elämää, yhteinen nimittäjä.
– Onko siitä päästy yli? En tiedä. Silloin tehtiin paljon virheitä jälkihoidon kanssa. Siitä ei todennäköisesti pääse ikinä yli, mutta sen kanssa on opittava elämään.

Mikan nimi on muutettu.

Iltalehti
24.1.2019 8:29

[Irvikissa]

Mielenkiintoinen haastattelu 30-vuotismuistopäivän tienoilla. Tuosta ainakin tuli selväksi, että ne, jotka tämä kaveri ampui, todella olivat tarkoitetut uhrit. Ensimmäistä yritti ampua neljä kertaa ennen kuin ase laukesi ja jälkimmäisen kävi ampumassa luokan takaosassa, kun tämä oli kaatunut maahan ja yritti suojata itseään repulla. Samoin poliisikuulusteluissa oli kertonut ampuneensa ne, jotka halusikin. Miten sairas tekijä on ollut ja onko häntä kiusattu vai ei, jäi tuonkin haastattelun valossa auki. Uhrien kuvat (elävinä) julkaistiin lehdistössä aikoinaan. Niitä ei ilmeisesti haluta enää julkaista uudestaan?

[Doctor Lecter]

Uhrien kuvat (elävinä) julkaistiin lehdistössä aikoinaan. Niitä ei ilmeisesti haluta enää julkaista uudestaan?

Uhrien nimet julkaistiin mm. Helsingin Sanomissa 27.1.1989:

Raumanmeri_HS_27.1.1989.jpg (202.62 KiB) Katsottu 7834 kertaa

[meitzi]

Ampujaa mm. pidettiin jaloista ja käsistä kiinni uitettaessa vesilätäköissä, pidettiin kiinni ruokalassa matkalla vessaan kunnes kusee housuihinsa ja muuta "mukavaa", joten koulukiusaaminen ei ole täsmälleen otettuna poissa kuvioista.

Kuvaavaa koulun mentaliteetin suhteen on sekin, että osin saman henkilökunna vetovuorolla noin 10 vuotta sitten poliisit saivat tehtävän uudessa osoitteessa samaan oppilaitokseen kouluampumisuhkauksen tiimoilta. Jälleen kyse koulukiusaamisesta.

[On Anoi Kaa]

Muistot Raumanmeren yläasteen painajaismaisesta aamunavauksesta ja sen jälkipyykistä nousevat yhä Simpasen mieleen, vaikkapa tutun nimen esiintyessä sosiaalisessa mediassa. Simpasen mukaan tragedia tulee aina olemaan osa silminnäkijöiden elämää, yhteinen nimittäjä.

Monelle täysin tuntematon koulusurma. Ei tullut kulttihahmo tekijästä, eikä tapaus luonut "kopiokissoja". Sitten alettiin uutisoimaan vastaavista toden teolla ja seuraukset tiedämmekin.

Tässä aikalaisuutinen Raumanmeren kouluampumisesta, mitä kutsun mieluummin suunnitelmallisiksi murhiksi:

Näin Iltalehti kirjoitti asiasta tuoreeltaan. IL- ARKISTO

Toki myös ihmiset ovat sairaampia ja sairastuvat traumaperäiseen stressireaktion, kun joku sanoo rumasti koulussa tai twitterissä. Todellista ja vakavaa koulukiusaamista on ja se tulee nykyään kotiin asti kiitos digitalisaation, mutta kenenkään ei ole pakko elää virtuaalimaailmassa, jos se on niin kauheaa, että sairastuu.

[Eriksson]

Ampujaa mm. pidettiin jaloista ja käsistä kiinni uitettaessa vesilätäköissä, pidettiin kiinni ruokalassa matkalla vessaan kunnes kusee housuihinsa ja muuta "mukavaa", joten koulukiusaaminen ei ole täsmälleen otettuna poissa kuvioista.

Lisäksi kotimatkalla kiusaajat syöttivät uhrilleen koiranpaskaa. Ampujan äitikin sanoi tapahtumapäivän iltana ettei sääli uhreja ollenkaan, eivät nämäkään olleet kiusauksen kohdettaan säälineet millään lailla koskaan.

Tapauksen jälkeenhän joku lehti, en muista oliko se paikallinen Länsi-Suomi, Satakunnan Kansa vaiko joku aikakauslehti, kävi haastattelemassa toisen uhrin vanhempia. Pojan isä kertoi haastattelussa kuinka oli vähän ennen ampumista jutellut poikansa kanssa ja kysellyt että oliko tällä mitään haaveita tai urasuunnitelmia sitten aikuisena, ja ehdottanut yhdeksi mahdollisuudeksi uraa armeijassa, etuina mm. varhain eläkkeelle pääsy johon poika oli isänsä mukaan vastannut että "ei aio edes mennä asepalvelukseen koska vihaa niin sydämensä pohjasta kaikenlaista väkivaltaa".

[meitzi]

Tapauksen jälkeenhän joku lehti, en muista oliko se paikallinen Länsi-Suomi, Satakunnan Kansa vaiko joku aikakauslehti, kävi haastattelemassa toisen uhrin vanhempia. Pojan isä kertoi haastattelussa kuinka oli vähän ennen ampumista jutellut poikansa kanssa ja kysellyt että oliko tällä mitään haaveita tai urasuunnitelmia sitten aikuisena, ja ehdottanut yhdeksi mahdollisuudeksi uraa armeijassa, etuina mm. varhain eläkkeelle pääsy johon poika oli isänsä mukaan vastannut että "ei aio edes mennä asepalvelukseen koska vihaa niin sydämensä pohjasta kaikenlaista väkivaltaa".

Voisko olla mahdollista, että haastateltiin tuossakin kohtaa tekijän isää. Se kuitenkin oli skappari armeijassa, ja poika pasifisti

[Eriksson]

Voisko olla mahdollista, että haastateltiin tuossakin kohtaa tekijän isää. Se kuitenkin oli skappari armeijassa, ja poika pasifisti

Kyllä se tämä isokoisempi kiusaaja oli jonka perhettä haastateltiin.

Tämä on ihan uutta tietoa minulle että ampujan isä oli kapiainen. Pidin häntä ihan tavallisena ampumaurheilun harrastajana.

Ampujaahan luonnehdittiin jossain jutussa ristiriitaiseksi hahmoksi, hän oli toisaalta harvinaisen harrastuksena eli tanhuamisen takia kiusattu ja sitten taas jotkut sanoivat poikaa asehulluksi. Hänhän oli näitä isänsä aseita esitellyt koulussa aiemminkin ja ihan luvallisesti, pitänyt niistä esitelmiäkin.

[meitzi]

Tämä on ihan uutta tietoa minulle että ampujan isä oli kapiainen. Pidin häntä ihan tavallisena ampumaurheilun harrastajana.

Mä olen kyllä väärinmuistamisessa melkoisen haka, ja joskus unohdan senkin.

Ampujaahan luonnehdittiin jossain jutussa ristiriitaiseksi hahmoksi, hän oli toisaalta harvinaisen harrastuksena eli tanhuamisen takia kiusattu ja sitten taas jotkut sanoivat poikaa asehulluksi. Hänhän oli näitä isänsä aseita esitellyt koulussa aiemminkin ja ihan luvallisesti, pitänyt niistä esitelmiäkin.

Nojoo, ei se ole ihan himuisen ihmeellinen kiusaamisen aihe, varsinkin silloin. Itse harrastin jonkun aikaa nukketeatteria ja siitäkin yritettiin oikein todella kovasti viritellä jotain kiusaamiskuviota, mutta olin jo siinä vaiheessa karaistunut aikaisemmista virityksistä ja immuniteetin hankkinut.

[Oikeus ennen kaikkea]

Poliisi pääsi kouluampujan jäljille, kun janoinen poika meni pyytämään vettä karkumatkalla – tuore kirja kertoo uutta tietoa Suomen ensimmäisestä kouluampumisesta
Keskiviikko 25. tammikuuta 1989 alkoi Raumanmeren yläasteella niin kuin mikä tahansa muukin päivä. Aamu oli pimeä, ja peruskoululaiset raahautuivat sisään Karjalankadulla sijaitsevan koulun ovista.
Kun aamunavaus oli loppumaisillaan, kahdeksasluokkalainen Sampsa huomasi vieruskaverinsa kaivavan repustaan aseen. Eero* piteli kädessään Mauser-merkkistä pistoolia.
Pian muutkin kiinnittivät huomionsa poikaan.
Kaikki tiesivät pojan kiinnostuksesta aseisiin, ja tämä oli aiemmin esitellytkin niitä. Nyt jokin oli kuitenkin pahasti vialla.
Näin kertoo Suomen rikoshistoriaan jääneestä talviaamusta toimittaja Linda Rantanen uutuuskirjassaan Rikosten Rauma (Deadline Kustannus). Tapahtumaan liittyvät tiedot hän on kerännyt poliisin esitutkintamateriaaleista, oikeuden pöytäkirjoista, lehtileikkeistä sekä haastattelemalla Raumalla pitkän uran tehneitä poliiseja.

Lisää jutusta Maikkarilla: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.de0uu8

[dindin]

areenassa ohjelma ampujan kertomana

https://areena.yle.fi/1-3154328

[dindin]

no eipäs ollutkaan ampujan tekstiä, olisi itse pitänyt ensin katsoa. anteeksi disinformaatio.

[Sikkis]

Poliisi pääsi kouluampujan jäljille, kun janoinen poika meni pyytämään vettä karkumatkalla – tuore kirja kertoo uutta tietoa Suomen ensimmäisestä kouluampumisesta
Keskiviikko 25. tammikuuta 1989 alkoi Raumanmeren yläasteella niin kuin mikä tahansa muukin päivä. Aamu oli pimeä, ja peruskoululaiset raahautuivat sisään Karjalankadulla sijaitsevan koulun ovista.
Kun aamunavaus oli loppumaisillaan, kahdeksasluokkalainen Sampsa huomasi vieruskaverinsa kaivavan repustaan aseen. Eero* piteli kädessään Mauser-merkkistä pistoolia.
Pian muutkin kiinnittivät huomionsa poikaan.
Kaikki tiesivät pojan kiinnostuksesta aseisiin, ja tämä oli aiemmin esitellytkin niitä. Nyt jokin oli kuitenkin pahasti vialla.
Näin kertoo Suomen rikoshistoriaan jääneestä talviaamusta toimittaja Linda Rantanen uutuuskirjassaan Rikosten Rauma (Deadline Kustannus). Tapahtumaan liittyvät tiedot hän on kerännyt poliisin esitutkintamateriaaleista, oikeuden pöytäkirjoista, lehtileikkeistä sekä haastattelemalla Raumalla pitkän uran tehneitä poliiseja.

Lisää jutusta Maikkarilla: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... #gs.de0uu8

Missä koulu sijaitsikaan? Yläpuolella puhuttiin Karjalankadusta ja esim. wikipedia johdattaa Pyynpäähän.

[ErgonomicMonkey]

Raumanmeren koulu oli -89 vuonna Karjalankatu 16 muistaakseni. Nykyään Raumanmeren koulu on Pyynpäässä.