Helsingin makasiinimurha 2001

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Helsingin makasiinimurha 2001

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tästä en haulla löytänyt omaa osiota, joten...

Sodankylässä varusmiespalvelustaan suorittava 19-vuotias helsinkiläinen, Jonne Matias Kantola, vietti torstaina 24. elokuuta 2000 vapaa-aikaansa - tai omaa lomaansa - Sallassa. Hän lyöttäytyi kolmen sallalaisessa hoitokodissa aikoinaan asuneen miehen seuraan ja pääsi varhain perjantaiaamuna heidän mukanaan Sallan kirkonkylässä, vanhan kunnanviraston tiloissa toimivan psykiatristen pitkäaikaispotilaiden hoitokodin tiloihin. Kantola vaati saada tavata hoitokodissa asuvan isänsä ja vaatimustaan tehostaakseen hän otti aiemmin tapaamansa kolme sallalaista miestä panttivangikseen ja uhkasi heittää heidät rakennuksen toisen kerroksen ikkunasta ulos, ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta. Kantolalla ei ollut asetta muassaan.

Yksi miehistä pakeni jo tilanteen alkuvaiheessa Kantolan haukankatseesta huolimatta. Toisen hän vapautti myöhemmin ja tilanne laukesi aamu yhdeksältä kun poliisi meni sisään piirittämäänsä rakennukseen ja löysi Kantolan ja viimeisen panttivankinsa nukkumasta.

Liekö Kantola saanut tämän johdosta vapautuksen armeijasta, ”kotiin kasvamaan” - periaatteella, mutta melko pian tämän jälkeen Kantola oli Helsingissä.

Lokakuussa hän ryösti isänsä kanssa urheiluvälinekassin eräältä henkilöltä. Tämä oli kuitenkin vasta alkua.

Keskiviikkona 1. marraskuuta vuonna 2000 surmattiin erittäin raa´alla ja julmalla tavalla asunnoton 46-vuotias mies. Mies oli nukkumassa autossa VR:n makasiinien luona kun hänen luokseen saapui hieman ennen aamukuutta ravintoloissa iltaansa viettänyt ja kaupungilla pörrännyt vahvasti päihtynyt Jonne Kantola. Hän oli aikeissa anastaa auton, jolla Jonne pääsisi jonnekin… Jonne ehti tutkia kahta autoa, mutta ei saanut niitä käyntiin ja siirtyessään kolmannen auton luokse, sen sivulasi veivattiin auki ja autossa ryyppykaverinsa kanssa nukkumassa ollut mies kysyi, että mitä juniori täällä tekee?

Kantola oli suuttunut silmittömästi ja repi miehen ulos autosta aloittaen järjettömän hakkaamisen. Hän pahoinpiteli 46-vuotiasta kaikin tavoin, mm. potkimalla, hakkaamalla ja tämän päällä hyppimällä. Asunnottomalla ei ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, sillä hänen toinen jalkansa oli kipsissä. Ryyppykaverinsa pääsi pakoon ja häntä peräänkuulutettiin poliisin taholta pari päivää tapahtuneen jälkeen.

Asunnottoman hakkaaminen keskeytyi vasta kun kaksi Uutislehti 100:n jakajaa tuli paikalle ja he saivat huudoillaan Kantolan lopettamaan pahoinpitelyn. Tämä poistuikin paikalta saapuen kuitenkin pian takaisin jatkaen pahoinpitelyä. Silminnäkijät soittivat paikalle poliisin ja ambulanssin. Viimein Kantola lienee väsynyt hakkaamiseen, sillä hän poistui paikalta hieman ennen poliisin tuloa. Poliisit ja ambulanssihenkilökunta totesivat uhrin kuolleeksi. Verinen hyökkääjä tavoitettiin pian rautatieasemalta. Poliisien kysyessä miksi vaatteesi ovat veressä, niin Kantola siihen, että olen tainnut tappaa miehen. Kun poliisit kertoivat, että hakkaamasi mies on kuollut, Kantola pillahti itkuun.

Kantola passitettiin mielentilatutkimukseen. Sen mukaan hän on toiminut täydessä ymmärryksessä.

Kesäkuussa 2001 henkirikos - Makasiinimurha - tuli esille Helsingin käräjäoikeudessa. Syyttäjä kuvaili tekoa sanoilla "täysin säälimätön ja uhrin ihmisarvosta piittaamaton, itse asiassa täysin käsittämätön". Murha mikä murha ja Jonne Matias Kantola tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Samassa oikeudenkäynnissä Jonne ja isänsä saivat sapiskaa tuosta lokakuisesta ryöstöstä. Jonnelle ei nyt enempää kuormaa kannettavaksi annettu, mutta isä sai kymmenen kuukautta ehdollista.

Syyskuussa Kemijärven käräjäoikeus tuomitsi 20-vuotiaan Jonne Kantolan kolmesta panttivangin ottamisesta. Rangaistus yhdistettiin kesäkuussa annettuun elinkautiseen. Korvauksia tietenkin tuli maksettavaksi, mutta hoh hoijaa - kuka jaksaa?

Jonne Kantola valitti hoviin asianajajansa välityksellä.

Helsingin hovioikeus pohti sekä punnitsi, väänsi ja käänsi, mutta ei nähnyt mitään syytä miksi Kantolan olisi saatava vuosituomio, sillä teko oli heidänkin mielestään murha ja vastaaja täysissä järjissä, joten elinkautinen tuomio pysyi voimassa. Hovioikeuden päätös annettiin helmikuussa 2002.

Lähteet: mm. HS arkisto

Jonne Kantola on nyt 29-vuotias mies, joka on suorittanut rangaistuksestaan jo yli yhdeksän vuotta. Kolmen vuoden kuluttua hän voi anoa armoa. Päätellen Jonnen isän rikollisesta toiminnasta ja sijoituksestaan psykiatriseen hoitokotiin, voidaan todeta, että Jonnen lähtökohdat elämään eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Ei, en toki missään nimessä hyväksy tekojaan, mutta tietämällä tekijän taustoja voimme ehkä hitusen ymmärtää ajautumistaan rikosten polulle. Olisiko jotain ollut tehtävissä jo tai vielä silloin kun Jonne oli pieni poika vai ymmärrettiinkö vanhempia sosiaalitoimen suunnalta loputtomasti?

Miten voisimme ennustaa Jonnen kaltaiset uhkatekijät yhteiskunnassamme?

[color=#FF0000]Lisätty otsikkoon vuosiluku
-NILS-[/color]

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Doctor Lecter kirjoitti:Sodankylässä varusmiespalvelustaan suorittava 19-vuotias helsinkiläinen, Jonne Matias Kantola
Minkä takia helsinkiläinen on laitettu Sodankylään asti suorittamaan asepalvelusta? Vai asuiko hän tuolloin Sodankylässä vakituisesti?
Doctor Lecter kirjoitti:Kolmen vuoden kuluttua hän voi anoa armoa.
Alle 21-vuotiaana tuomittuna Jonne Kantolan on mahdollista anoa ehdonalaista Helsingin HO:sta jo 10 vuoden kuluttua. Eli ensimmäinen mahdollisuus oli jo viime vuonna (vangittiin v. 2000). Kylläpäs aika rientää nopeasti! Liekö vielä istumassa?

Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

Aizerbaidzan kirjoitti:Minkä takia helsinkiläinen on laitettu Sodankylään asti suorittamaan asepalvelusta? Vai asuiko hän tuolloin Sodankylässä vakituisesti?
Sodankylässä palvelee jonkin verran väkeä Uudeltamaalta ja Hämeestä. He ovat siellä oman toivomuksensa vuoksi. Osalla on sukua lähistöllä ja osa menee sinne muuten vain. Ehkä Jonne on halunnut Sodankylään Sallassa hoidossa olleen isänsä vuoksi tai sitten vaan on tuntunut hauskalta lähteä armeijaan Sodankylään.
Doctor Lecter kirjoitti:Päätellen Jonnen isän rikollisesta toiminnasta ja sijoituksestaan psykiatriseen hoitokotiin, voidaan todeta, että Jonnen lähtökohdat elämään eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Ei, en toki missään nimessä hyväksy tekojaan, mutta tietämällä tekijän taustoja voimme ehkä hitusen ymmärtää ajautumistaan rikosten polulle. Olisiko jotain ollut tehtävissä jo tai vielä silloin kun Jonne oli pieni poika vai ymmärrettiinkö vanhempia sosiaalitoimen suunnalta loputtomasti?

Miten voisimme ennustaa Jonnen kaltaiset uhkatekijät yhteiskunnassamme?
Kyllähän asia on nykyisellään niin, että vanhemman oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus järjelliseen elämään. Vanhempi saa vetää lähes mitä tahansa päihteitä, olla mielenterveysongelmainen, väkivaltainen tai rikollinen ja silti hän monesti saa olla lapsensa huoltaja, koska vanhemmilla on kuulemma oikeus hoitaa lapsiaan. Kyllähän tällaiset tapaukset ovat valitettavan usein ennustettavissa. Vanhempien holtiton käytös johtaa usein tällaiseen käytökseen, mutta on sanottava kyllä, ettei niin käy aina. Itse tunnen kaksi ihmistä (sisarukset), joiden vanhemmat olivat pikkurikollisia ja alkoholisteja. Lapset eivät juo eivätkä polta, koska ovat nähneet sitä kuulemma tarpeeksi lapsena. Kumpikin on käynyt koulunsa ja ovat olleet jo vuosia työelämässä eikä heidän taustojaan voi päätellä mistään. Toisaalta tiedän kyllä aika monta päinvastaistakin tapausta, joissa lapset ovat seuranneet vanhempiensa jälkiä.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Aizerbaidzan kirjoitti:Minkä takia helsinkiläinen on laitettu Sodankylään asti suorittamaan asepalvelusta? Vai asuiko hän tuolloin Sodankylässä vakituisesti??
Liekö ollut jokin side Lappiin, nuoriskoti tms. Asepalvelukseen kuitenkin näemmä kelpasi!
Doctor Lecter kirjoitti:Alle 21-vuotiaana tuomittuna Jonne Kantolan on mahdollista anoa ehdonalaista Helsingin HO:sta jo 10 vuoden kuluttua. Eli ensimmäinen mahdollisuus oli jo viime vuonna (vangittiin v. 2000). Kylläpäs aika rientää nopeasti! Liekö vielä istumassa?
Kantola oli 21-vuotias saadessaan hovin tuomion: Helsinkiläinen 21-vuotias Jonne Matias Kantola tuomittiin puolustuskyvyttömän miehen murhasta. Helsingin käräjäoikeuden mukaan Kantola tappoi miehen raa'alla ja julmalla tavalla. Surmaaja oli mielentilatutkimuksen ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausuntojen mukaan täydessä ymmärryksessä. HS 16.2.2002
-Tiedä sitten onko tässä tapauksessa ratkaisevaa se, että hän oli 20-vuotias tehdessään murhan vaiko se, minkä ikäisenä hänet tuomittiin? Jos 16-vuotias tekee murhan ja jää kiinni 10 vuoden kuluttua, niin hänet ilmeisesti tuomitaan nuorena rikoksentekijänä?

Kantola karkasi...
Lapinlahdesta karanneet vangit kiinni Kannelmäessä
Lapinlahden sairaalasta sunnuntaiaamuna karanneet kaksi vankia saatiin kiinni jo iltapäivällä Helsingin Kannelmäessä. Väkivaltarikoksista vangitut miehet eivät tehneet vastarintaa pidätettäessä eikä heillä ollut aseita. Poliisi löysi 20-vuotiaan Jonne Kantolan ja 30-vuotiaan Harri Kortekankaan omien tutkimustensa ja yleisövihjeiden avulla. Poliisi antoi vaarallisina pidetyistä vankikarkureista etsintäkuulutuksen aamulla sen jälkeen, kun mielentilatutkimuksissa olleet vangit olivat päässeet karkuun Lapinlahden sairaalasta. Kumpaakin vangittua tutkitaan henkirikoksista epäiltynä. Karkumatkansa jälkeen he joutuvat tutkintavankilaan, josta heidät passitetaan myöhemmin vankilaan. Miehillä on ennestään takanaan vankilatuomioita.
HS 26.3.2001


Kortekankaan edesottamuksista en tiedä, enkä myöskään sitä, että mitä Kantolan kohdalla tarkoittaa tuo lausuma "Miehillä on ennestään takanaan vankilatuomioita". Ehkä vain sitä Sallan panttivankijupakkaa?

Iltapäivälehdet kirjoittivat makasiinimurhasta aikoinaan runsaastikin, mm.
Autossa asunut mies surmattiin nyrkeillä ja potkimalla
Viime viikolla Helsingissä tapahtunut surma oli erityisen julma ja raaka. VR:n makasiinien edustalla autossa asunut 46-vuotias mies surmattiin nyrkeillä ja potkimalla. IS:n saaman tiedon mukaan uhrin pään päällä olisi myös hypitty.

Murhasta viime perjantaina vangittu 19-vuotias mies on tunnustanut surmanneensa uhrinsa. Samaa nuorta miestä epäillään myös viime elokuussa tapahtuneesta Sallan panttivankidraamasta. Sodankylän jääkäriprikaatissa palvellut mies otti tuolloin kolme kehitysvammaista panttivangikseen. Tilanne laukesi aseettoman kaapparin nukahtamiseen.
IS 06.11.2000

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Autos ... 61212.html

Oliko myös niin - kuten omaan muistikuvan - että tätä uhria olisi haastateltu johonkin meediaan vain muutamaa kuukautta ennen kuoloaan?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Doctor Lecter kirjoitti:Tiedä sitten onko tässä tapauksessa ratkaisevaa se, että hän oli 20-vuotias tehdessään murhan vaiko se, minkä ikäisenä hänet tuomittiin?
Olen siinä käsityksessä, että tekohetken ikä ratkaisee.

Tuntematon Mies
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 10:20 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Tuntematon Mies »

Doctor Lecter kirjoitti: Oliko myös niin - kuten omaan muistikuvan - että tätä uhria olisi haastateltu johonkin meediaan vain muutamaa kuukautta ennen kuoloaan?
Minulla on hatara muistikuva että olisi ollut kuvitettu artikkeli HS:n Kuukausiliitteessä.

NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Doctor Lecter kirjoitti:Oliko myös niin - kuten omaan muistikuvan - että tätä uhria olisi haastateltu johonkin meediaan vain muutamaa kuukautta ennen kuoloaan?
Niin minäkin muistelen. Tapaus sai sen takia erityistä huomiota. Olisin veikannut jopa Karpon ohjelmaa, mutta Tuntematon Mies voi olla oikeassa.

Lukijana
Sofia Karppi
Viestit: 422
Liittynyt: Pe Helmi 06, 2009 4:38 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Lukijana »

Kun tuosta mediajutusta alettiin puhua, niin minulla sytytti. Uhri oli siis yksi miehistä, jota Karpo haastatteli ohjelmassaan. Siinä kuvattiin Helsingin asunnottomia, jotka kovillakin pakkasilla asuivat ulkona. Tuo kyseinen mies muistaakseni nukkui Eduskuntataloa vastapäätä jossain pahvilaatikossa. Kasvoja ei muistaakseni näkynyt. Antoi haastattelun sieltä sänkykyhäelmänsä sisältä.

Ohjelman lopussa kerrottiin, että mies säästi hieman rahaa ja osti itselleen auton jossa oli lämpimämpi nukkua kuin pahvilaatikossa. Henki lähti, kun joku sekopää tappoi hänet lähes ilman mitään syytä. Ikävä kohtalo miehellä :(

taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Makasiinimurhaaja vapautuu:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000814926.html

Toinen miehistä murhasi raa’asti asunnottoman miehen Töölönlahden makasiineilla marraskuussa 2000. Parikymppinen nuorukainen suuttui, kun pienessä punaisessa Hondassa asunut 46-vuotias uhri alkoi kysellä nuorukaiselta: mitä juniori täällä tekee? Surmaaja hyppi heikkokuntoisen, kipsi jalassa olleen miehen päällä, potki ja löi nyrkillä.

Muutamia kuukausia ennen makasiinimurhaa sama mies oli tunkeutunut Sallassa psykiatristen pitkäaikaispotilaiden hoitokotiin, pahoinpidellyt siellä potilaita ja ottanut heitä panttivangeiksi. Mies päästetään ehdonalaiseen ensi heinäkuussa.


Linkki päivitetty
-NILS-
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Taisipa Kantolan isukki olla kirjoilla Sallassa ollessaan hoidossa siellä. Muutenkin Kantola sukunimeä löytyy siltä ilmansuunnalta, mm. kuljetusyrittäjistä.
Tämä pääsee heinäkuussa vapaaksi. Kyllä varmasti on linnavuodet muuttaneet henkilön lähes yhteiskuntakelpoiseksi, kunnes.........
Vaikka tohtori sedät ei ole korvienvälivikaa löytäneetkään, niin maallikkona en pidä tätä täysipäisenä. Ehkä hiukan impulsiivisena.
Piilohomot on in.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Juu, en jaksa uskoa Kantolan eheytyneen vankilassa. Toivotaan kuitenkin, että hän ei syrjäydy.

Ek:lle tullee tällä kertaa pituutta yli keskiarvon: 14 vuotta 7 kuukautta. Nuori mies on nyt yli 3-kymppinen aikuinen mies. Kuulemmeko hänestä vielä?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Nulli
Poliisikoira Rex
Viestit: 279
Liittynyt: Ti Huhti 28, 2009 10:41 pm

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Nulli »

VR:n makasiineilla asunnottoman miehen murhannut pääsi ehdonalaiseen viime kesänä. Nyt häntä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.
Helsingin poliisi on löytänyt miehen, jota epäillään Kannelmäessä 6. tammikuuta tapahtuneesta järjettömästä puukotuksesta. Tekijä löi uhria teräaseella kasvoihin täysin äkkiarvaamatta Kannel Pubin edustalla perjantai-iltana.

– Uhrille aiheutui erittäin vakava silmävamma, komisario Kirsi Canth kertoo.

Hänen mukaansa uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiaan mitenkään entuudestaan, eikä tekoa edeltänyt minkäänlainen keskinäinen kanssakäyminen.

Poliisi etsi tekijää julkaisemalla hänestä tallentuneita valvontakamerakuvia. Vihjeiden perusteella poliisi pääsi epäillyn jäljille.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi teosta epäillyn 35-vuotiaan Jonne Matias Kantolan keskiviikkona. Kantola on murhasta tuomittu elinkautisvanki, joka pääsi vankilasta ehdonalaiseen vapauteen heinäkuussa 2015.

Kantola on yhä ehdonalaisen vapauden koeajalla, joka elinkautisvankien kohdalla kestää kolme vuotta.

Kantola vastusti vangitsemistaan käräjäoikeudessa, joka kuitenkin päätti vangita hänet todennäköisin syin törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä. Asia käsiteltiin suljettujen ovien takana.

Kantolan asianajaja Tuomas Turunen totesi IS:lle, ettei hän voi tässä vaiheessa kommentoida rikosepäilyä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001105211.html

Ihan vielä ei eheytyminen ollut onnistunut.

Linkki päivitetty
-NILS-

Wickeddy
Frank Drebin
Viestit: 393
Liittynyt: Ti Touko 05, 2015 2:20 pm

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Wickeddy »

Elinkautinen oli siis todistetusti oikea päätös.
Voisiko nämä elinkautiset pitää elinkautisina?!
Eiköhän tämä junnu jonne ole meille näyttänyt kuinka yhteiskuntakelvollinen tapaus on.
Häkissä nuo kuuluisi pitää tai vaikka se lopetuspiikki.
Syyttömät ihmiset kustantavat hengellä ja terveydellään tämän kaverin vapaudeniloa :shock:
kunnia meni ,mutta maine jäi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kuulimme hänestä nopeammin kuin uskoimmekaan. Ei mennyt vaarallisuusarviointi tällä kertaa ihan ns. nappiin. Tuotekehittely kansalaisten hengen ja terveyden kustannuksella jatkuu. Peräänkuulutamme viranomaisvastuuta.

Ohessa nuo valvontakameran kuvat puukottajasta, Jonne Kantolasta:
puukotus.jpg
puukotus.jpg (19.26 KiB) Katsottu 16256 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

siittiö
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Tammi 11, 2016 3:14 pm

Re: Helsingin makasiinimurha

Viesti Kirjoittaja siittiö »

Doctor Lecter kirjoitti:Kuulimme hänestä nopeammin kuin uskoimmekaan. Ei mennyt vaarallisuusarviointi tällä kertaa ihan ns. nappiin. Tuotekehittely kansalaisten hengen ja terveyden kustannuksella jatkuu. Peräänkuulutamme viranomaisvastuuta.
tässä on taas hyvä esimerkki ihmisestä mikä pitäisi lopettaa luonnevikaisena

Vastaa Viestiin