Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Mäki
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Su Heinä 24, 2011 11:09 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Mäki »

Jompaa kumpaa iltapulua selailin kahvilassa ja siinä oli juttu tästä tapauksesta. Jutussa kerrotiin, että uhrilla pääkaupunkiseudulla aviomies ja alle kouluikäinen lapsi. Kerrotiin myös nuo ravintolat joissa olivat tahoillaan iltaa viettäneet ja, että syytetty on kertonut poliisille jonkin motiivin teolle. Syytetyn asunnossa olivat olleet neljä tuntia ja poliisi oli vastassa syytettyä tämän palattua Hämeenkyrön keikaltaan. Jutussa todetaan, että pikkutie Hämeenkyrössä on ollut sattumalta valittu, koska syytetty ei ollut heti edes osannut johdattaa poliiseja oikealle tielle. Jutussa haastateltiin myös syytetyn yläkerran naapuria, joka totesi olleensa kotona nukkumassa kyseiseen aikaan, eikä ollut kuullut mitään. Tämän yläkerran naapurin mukaan ei tuossa talossa juuri naapureita tunneta. Syytetty jutun mukaan työssä käyvä ihminen.
Iso iso surku tulee lasta, joka äitinsä menetti...vaikka joissain tapauksissa voi ajatella ettei se ole suuri menetys(siis jos on ns.huono vanhempi)silti aina, aina vanhemman menetys on valtava asia, jolla valtava merkitys ihmiseen. Voimia omaisille.

Mäki
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Su Heinä 24, 2011 11:09 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Mäki »

devil_doll kirjoitti:Pakko kommentoida, että ikänsä puolesta tämä tekijä kävisi myös Järvenpään sarjikseksi... Mikähän lienee tyypin ulkoinen olemus ja perhehistoria, sopiiko kuvaan?
Mikä/kuka on Järvenpään sarjis?

Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 906
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

devil_doll kirjoitti:Pakko kommentoida, että ikänsä puolesta tämä tekijä kävisi myös Järvenpään sarjikseksi... Mikähän lienee tyypin ulkoinen olemus ja perhehistoria, sopiiko kuvaan?
1. Modus operandi on ihan julkisuudessa olleiden tietojen valossa tyystin toinen. Järvenpään ukko houkutteli naisia autoonsa, tämä kotiinsa.
2. Jos tekotavassa olisi samaa kuin Lukkarisen murhassa, niin poliisi huomaisi sen. Lukkarisen murhatapaa on luonnehdittu poikkeukselliseksi.

Mistään kovin suunnitelmallisesta murhaajasta ei tässä taida olla kyse. Jos surmaa ihmisen omassa kerrostaloasunnossaan, niin kiinnijääminen on erittäin todennäköistä.

Rezah
Christopher Lorenzo
Viestit: 1581
Liittynyt: To Kesä 14, 2007 7:04 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Rezah »

Just, eli kyse ei siis ollutkaan Kekkosentien (Amuri) kerrostaloista, vaan siinä Anttilan/Siperian välissä oleva. Mistäs tämä Kekkosentie tuli?

http://maps.google.fi/maps?q=kuninkaank ... 19.05,,0,0
There are no crimes behind enemy lines

Moona
Harjunpää
Viestit: 322
Liittynyt: Ke Huhti 07, 2010 12:34 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Moona »

Autoon on ensin helpompi saada kuin kotiinsa suoraan ja jotenkin tuntuu, että näitä palelevia kapakista tulleita on myös helpompi "napata", kuin esim. lounastauolle meneviä toimistohenkilöitä
Elämä on pitkä puutelista...
Nemo me impune lacessit
On hyviä ihmisiä, on pahoja ihmisiä ja on ihmisiä, jotka olevat olevinaan ihmisiä...

hsk
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 96
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 1:11 am

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja hsk »

Mäki kirjoitti:
devil_doll kirjoitti:Pakko kommentoida, että ikänsä puolesta tämä tekijä kävisi myös Järvenpään sarjikseksi... Mikähän lienee tyypin ulkoinen olemus ja perhehistoria, sopiiko kuvaan?
Mikä/kuka on Järvenpään sarjis?

Lukaseppa tuolta, niin tiiät.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... start=1050
"Yksi vastaus minulla oli, mutta se ei sopinut kysymykseen"

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Tästä lähti arvelu että olisi ollut Näsijärvenkatu 8 tai sen viereinen yhtä korkea talo.
Bell kirjoitti:Mulla on epäilykseni missä tämä on tapahtunut, sillä sattuu aika ja paikka (keskusta) täsmäämään bongaamani poliisiautosuman kanssa erään Hämeenpuistossa sijaitsevan talon parkkipaikalla.
Voihan olla, että ei ole kyse samasta tapauksesta, mutta en näe syytä miksei olisi.
Jos on sama talo, niin se on todella suuri 12-kerroksinen kerrostalo, jossa joka rapussa ja kerroksessa noin kuusi asuntoa. Eli ei tarvitse olla kyttäämisestäkään kiinni, tuon kokoisessa talossa liikkuu paljon ihmisiä jatkuvasti.
Ja jos on tuosta talosta kyse, on harvinaisen uhkarohkeaa käydä kiikuttamaan ruumista talon rapussa, jossa auu niin paljon ihmisiä.
EDIT: Tuli myös mieleeni, että jos on näitä samoja taloja, niin tiedän faktaksi, että kaikki kuuluu kaikkialta kaikkialle. Taloissa todelliset paperiseinät. Ruumiin kantamisen ähellys-äänet saattavat hyvinkin kiinnittää asukkaiden huomion.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Jimbeam
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ma Loka 18, 2010 9:13 pm
Paikkakunta: TamperE

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja Jimbeam »

Vapaapäivän ratoksi tuli ajeltua noita pikkuteitä tänään. Koukkujärventietä Nokialla ( missä sijaitsee myös kaatopaikka ) lienee poliisit pitäneet mahdollisena ruumiin jättöpaikkana, sillä siellä oli neljä päättyvää metsätietä merkattu nyt jo katkastuilla "poliisin eristämä alue" nauhoilla.
Lehtijutun mukaanhan tekijä ei ollut enää itsekään osannut oikein kertoa paikkaa.

Sen iltalehden kartan antaman vinkin avulla löysimme oikein potentiaalisen metsätien, joka on hyvinkin lähellä ylöjärven rajaa, asumatonta aluetta. Kuitenkin tien loppupätkällä oli paljon kulkujälkiä tieltä metsään, hiukan eri kohdista, sekä ihmispaskaa. Vessahätä voi tulla kelle vaan, mutta kuitenkin...
Matkaa n.15km ylöjärven keskustasta.

ulrikeM
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: La Marras 29, 2008 3:59 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja ulrikeM »

Tappaja asuu osoitteessa Kuninkaankatu 13, joka on kävelykadulla Heseä ja Anttilaa vastapäätä. Tyyppi oli ansiotyössä. Kenen työkaveri ei ole tullut alkuviikosta työpaikalle..?

Paljon on tapahtunut muutaman tunnin sisällä. Tapaaminen kadulla > sisätiloihin siirtyminen > sitten jotain, josta emme tiedä > surma > mitä teen ruumiille -pohdinta > ruumiin pakkaus ja kuljetus > paluu kotiin > pidätys. Kaikki tämä 5h30min.
Minkä taakseen jättää, sen netistä löytää.

pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Koukkujärventietä ajettaessa Nokian sen kaatopaikan vierustaa matkalta löytyi firm:

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Koukkujärven jätteenkäsittelykeskus

ulrikeM
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: La Marras 29, 2008 3:59 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja ulrikeM »

Mites toi Koukkujärventie ja Nokia liittyy tähän? Luulin, että ruumis oli viety jonnekin Hämeenkyrön suuntaan?
Minkä taakseen jättää, sen netistä löytää.

pikasso
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1414
Liittynyt: Ti Kesä 08, 2010 12:16 am

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja pikasso »

Niinpä niin. jimbean postatti yllä:
Koukkujärventietä Nokialla ( missä sijaitsee myös kaatopaikka ) lienee poliisit pitäneet mahdollisena ruumiin jättöpaikkana, sillä siellä oli neljä päättyvää metsätietä merkattu nyt jo katkastuilla "poliisin eristämä alue" nauhoilla.
Lehtijutun mukaanhan tekijä ei ollut enää itsekään osannut oikein kertoa paikkaa.

observer
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: Ke Syys 23, 2009 12:49 am

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja observer »

Nyt kun täällä on arvuuteltu tekijän mahdollisista yhteyksistä vaikka mihin selvittämättömiin tapauksiin, niin tämän tapauksen tietojen perusteella en lähtisi vielä luonnehtimaan tekijää sellaiseksi, joka olisi aiemmin tappanut jäämättä kiinni. Toki se on mahdollista, mutta aikamoista varomattomuutta ja tunarointia tuo kotona surmaaminen, ja kokonaisen ruumin roudaaminen kerrostalon rappukäytävässä mielestäni osoittaa.

Kävivätkö poliisit siis asunnossa sisällä sillä aikaa, kun tekijä oli piilottamassa ruumista, vai myöhemmin? Jossain oli mainittu, että asunnosta löytyi jälkiä rikoksesta.

ulrikeM
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: La Marras 29, 2008 3:59 pm

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja ulrikeM »

observer kirjoitti:... aikamoista varomattomuutta ja tunarointia tuo kotona surmaaminen, ja kokonaisen ruumin roudaaminen kerrostalon rappukäytävässä mielestäni osoittaa.
Ydinkeskustassa aamulla kello 8. 100varmasti joku näkee. Ja näkikin.
observer kirjoitti:Kävivätkö poliisit siis asunnossa sisällä sillä aikaa, kun tekijä oli piilottamassa ruumista, vai myöhemmin? Jossain oli mainittu, että asunnosta löytyi jälkiä rikoksesta.
Näin olen ymmärtänyt, että poliisit menivät sisään asunnolle heti sen jälkeen kun naapuri oli ilmoittanut. Jos näin on, niin onko todellakin poliiseilla lupa mennä jonkun kotiin sisälle tsekkaamaan "ihan vaan varalta" onko rikosta tapahtunut? Siis jos naapuri on soittanut epäilystään, että joku kantaa ruumista. Mitähän se naapuri on nähnyt, että on saanut poliisit niin vakuuttuneiksi, että tekevät kotietsinnän? Millaiset luvat kotietsintään tarvitaan?
Minkä taakseen jättää, sen netistä löytää.

observer
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: Ke Syys 23, 2009 12:49 am

Re: Nainen tapettiin Tampereen keskustassa 5.2.2012

Viesti Kirjoittaja observer »

Tuota juuri mietin itsekin tuon kotietsinnän osalta. Jäi kyllä tekijä "ennätysajassa" kiinni, kun ei ilmeisesti ollut tarkoitus kuitenkaan mennä ilmottautumaan poliisille tapahtuneesta.

Vastaa Viestiin