Veikko "Jammu" Siltavuori - Myllypuro 1989 (ketju 2)

[Oulis]

Uskooko joku että tytöt itse hyppäs Jammun auton takapenkille:

https://www.youtube.com/watch?v=jTZKkF9mKrM

Kuulostaa aika epäuskottomalta munki mielestä, tuskin kovinkaan moni menis tuntemattoman kyytiin vapaaehtoisesti.

[SuomenColumbo]

Mutta miettikäähän nyt oikeesti, että miksi sillä Jammulla oli rakennettu ne vankityrmät pikkulapsille sinne Vihdin mökille ?

Se äijä taiskin toimia siellä adrenokromin jalostajana.

Adrenokromi on peräisin kidutettujen lasten adrenaliinin hapetustuotteesta, jota saadaan kidnapattuja pikkulapsia kiduttamalla.

Sitä adrenokromia myydään pimeillä markkinoilla ja sitä voi ostaa jopa tor-verkosta. Hinta on n. 300 €/ml.

Joten ilmankos jos Jammu oli adrenokromin jalostajahommissa, niin tuli kiireeksi näillä sen liikekumppaneilla polttaa sen mökki, ettei vaan jäänyt enää todisteaineistoa tästä toiminnasta.

Varmaan myös sen takia Jammua ei enää haluttu vapauttaa vapaalle, koska pelättiin, että hän olisi alkanut puhumaan siitä adrenokromin jalostushommistaan.

Noniin, rauhoitutaas.

https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/sal ... -pettymys/

https://www.youtube.com/watch?v=SbEOTZPgTvw


Mikäs pipetti pullo se siinä on ?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adrenokromi

[dippainssi]

↑

Miltähän sivustolta?
Ja sen mitä googlasin, niin ei pitäisi olla mitään viihdearvoa, JOS tuossakin pullossa olisikin oikeasti sitä mitä siinä väitetään olevan.

Piiitkä lainaus korvattu nuoliviittauksella
-NILS-

[L'amourha]

Eihän adrenokromissa sinänsä mitään ihmeellistä ole, ihmeellistä siitä tulee jos alkaa uskoa kaikenmaailman hihhhuleiden juttuihin.
Voihan elämä toki näyttäytyä jännempänä kun tuollaisiin uskoo, siellä tulevan sijoituspaikan pehmustetussa kopissa on sitten aikaa haaveilla pikkulasten kidutuksista.

[Knobster]

Eihän adrenokromissa sinänsä mitään ihmeellistä ole, ihmeellistä siitä tulee jos alkaa uskoa kaikenmaailman hihhhuleiden juttuihin.
Voihan elämä toki näyttäytyä jännempänä kun tuollaisiin uskoo, siellä tulevan sijoituspaikan pehmustetussa kopissa on sitten aikaa haaveilla pikkulasten kidutuksista.

Niin. Sitä myydään ihan synteettisenä eikä mitään vauvoja tarvitse sitä saadakseen tappaa. Käytetään ihan lääkkeenä eikä tosiaankaan päihdytä.

[kiinnostunut68]

Tässä Jammun tapauksessa on paljon asioita jotka ei täsmää tai ovat muuten epäselviä. Poltettu mökki sijaitsi Kajaanin lähellä Paltamossa ja tässä mökissä oli se lapsivankila. Jammu oli vuokrannut mökin tai kuvien perusteella pikemminkin vanhan ränsistyneen talon. Tämä mökki paloi Jammun ollessa jo vangittuna, eli kuka poltti? Mökin omistaja vai joku taho joka halusi ettei mökkiä tutkita?
Vihdin Nummelassa Karprintin kohdalla sijainneen mökin Jammu oli perinyt ja tämä mökki purettiin. Tämän Vihdin mökin pihalla Jammu poltti tappamiensa tyttöjen ruumiit. Tuossa lähitienoolla asuneena kyselin paikallisilta tästä mökistä. Yksi vanhempi mies kertoi, että naapurit oli ihmetelleet mökillä ollutta toimintaa. Jammun mukana mökillä oli ollut milloin lapsia, milloin teinejä ja milloin aikuisia naisia. Koskaan siellä ei muita miehiä näkynyt kuin Jammu. Jammu itse kertoo youtubella olevassa haastattelussa, että mökillä kävi saunomassa myös perheitä. Eli nämä jutut jossain määrin täsmää.
Jammusta on annettu jotenkin sellainen kuva, että Jammu olisi ollut yksinäinen, mutta eipä ole ollut. Jammun asunnolla Helsingissä on myös pyörinyt paljon porukkaa. Pääasiassa teinejä. Tämäkin on kiinnittänyt naapureiden huomion.
Myös tuossa Veikko Ennalan Hymyyn tekemässä Jammun vaimon haastattelussa on yksi huomiota herättävä seikka. Nimittäin Jammun vaimo, jonka kanssa Jammulla on lapsi kertoo, että hän on ollut poliisin kanssa ennen Jammua ja tästäkin suhteesta vaimolla on lapsi. Tämähän antaa Jammun ja poliisien väleille vähän eri näkökulman. Jammuhan itse väittää, että poliisit on vainonnut häntä. Tästä tulee mieleen kysymys, että rikostaustan vuoksi vai tämän vaimo jutun takia?
Myös vankilapako Kakolasta vähän ihmetyttää kun sen aikaikainen lehdistö on antanut paon kestosta kahdenlaista tietoa. Osa väittää paon kestäneen viikosta kahteen ja osa päivästä kahteen. Siis onko kyse toimittajien mokasta vai onko poliisi johtanut lehdistöä tietoisesti tutkinnallisistasyistä harhaan?
Lähipiiri on ilmeiseti pelännyt Jammua siksi, että Jammu on ilmeiseti ollut pirunkova tappelemaan. Jammu sanoo youtuben haastattelussa, että kun pariskunnille on tullut riitoja, niin rouvat ovat tulleet hänen luo karkuun. Tätä asiaa en epäile, sillä todistaahan tuo lehtijuttu käräjistä, että RAUDOISSA ollutta Jammua taltuttamaan tarvittiin kuusi miestä siitä, että Jammu on on oikeasti ollut kova tappelia. Niin ja sitten tuo vankilanjohtajan ja vartian puukotuskin tukee tätä asiaa. Tuohon aikaan vartiat ei käsittääksen ole olleet mitään ihan heppoisia kun mitään etälamauttimia ei ole ollut. Toisin sanoen lähtökohtaisesti mies miestä vastaan toinen osapuoli tappellussa Jammua vastaan on ollut melko heikossa lähtöasetelmassa ja olisiko se syy, miksi Jammun tekemisiin ei ole uskallettu ihan pienen asian takia puuttua?
On myös väitetty, että Jammu olisi toimittanut tyttöjä jollekin pedofiili-ringille. Tästä ei kuitenkaan löydy mitään faktaa, mutta ainakaan itse en pitäisi asiaa sinällään mahdottomana, että eihän Aarniokaan olisi paljastunut jos se yksi nainen ei olisi puhunut.

[geisterfahrer]

Nopea kysymys... houkutteliko Siltavuori pelkästään pieniä tyttöjä vai oliko uhreina myös poikia?
Oikeastaan kaikki kirjalliset lähteet kertovat Siltavuoren houkutelleen alle 14-vuotiaita tyttöjä, mutta hänellähän oli mm. Vihdin tilalla videopelejä, alkoholia, makeisia, sarjakuvia, elokuvia ja TV-sarjoja, joita hän käytti houkuttimina. Hänen sanottiin myös pitävän kirjaa kuka lapsista oli nauttinut mitäkin ja pyysi maksuakin juomista ja syömisistä. Voisi siis olettaa, että Siltavuoren luona on ollut myös poikia.

Onko Jammun mahdollisista poikauhreista puhuttu tai kirjoitettu koskaan?

[Sipi]

Muistan lapsuudestani karmivan muiston tästä tapauksesta. Äitini oli kuvaamassa yhtä elokuvaa siinä aivan vieressä tapahtuma-aikana, kun kuvaukset keskeytettiin kitkerän savun vuoksi. Kukaan ei tietenkään siinä hetkessä osannut arvioida, mitä oli meneillään, mutta tuuli toi savun kuvauspaikalle. Kun tieto savun syystä selvisi, oli hiukan järkyttyneet ja apeahkot tunnelmat. Hyi saatana. On jäänyt mieleen.

[Oikeus ennen kaikkea]

Jammun salatut taustat
Koko Suomi pysähtyi, kun Antti Veikko Ilmari Siltavuori murhasi kaksi tyttöä maaliskuussa 1989. Iltalehti paljastaa nyt ensimmäisenä aiemmin osin salatuista asiakirjoista, miten hyytävä seksuaalirikoskierre oikein alkoi.
Antti Veikko Ilmari Siltavuori oli 5. joulukuuta 1954 vasta 28-vuotias. Silti hän oli jo tehnyt useita omaisuusrikoksia ja istunut vankilassa.
Nyt hän oli epäiltynä ensimmäistä kertaa raiskauksesta, jonka uhrina oli alaikäinen lapsi.
Iltalehti hankki aiemmin osin salatut asiakirjat, jotka paljastavat uusia tietoja siitä, miten Jammu-setänä tunnetun Siltavuoren rikoskierre alkoi ja johti yhteen rikoshistorian hyytävimmistä teoista.

Vaarallinen rikoksen uusija

Karu lapsuus

Raiskasi kuusivuotiaan

Ex-vaimo hämmästyi

Erikoinen selitys
Esimerkiksi Hymy-lehden mukaan hän kuvasi 1980-luvulla tekemäänsä 11-vuotiaan tytön hyväksikäyttöä. Teon jälkeen hän myös pahoinpiteli tytön.
Siltavuori perusteli myös ensimmäisen seksuaalirikostuomionsa poliisikuulustelussa syytä raiskaukseen erikoisella tavalla.
Hän oli tutustunut vankilassa lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomittuihin miehiin, jotka olivat kertoneet siellä kokemuksistaan.
– Mentyään sitten iltapäivällä kotiinsa oli hänelle siellä juolahtanut mieleen, minkälaista olisi seurustelu pikkutyttöjen kanssa, ja oli hän tällaisissa ajatuksissa lähtenyt kaupungille, jossa tapahtui sitten niin kuin hän on poliisikuulusteluissa kertonut.
Siltavuori selitti teon johtuneen osaksi myös siitä, että hän oli sanomalehdistä lukenut sellaista tapahtuneen.
– Hän oli päättänyt kokeilla, millaiselta sanotunlainen sekaantuminen tuntuisi, kuulustelupöytäkirjan lopussa kerrotaan.
Aikoinaan MTV3:n Kolmas pyörä -ohjelmassa Siltavuori kertoi, kuinka hän näki kirjaimellisesti punaista surmatessaan Myllypuron kaksoismurhan kahdeksanvuotiaat tytöt.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a0e7 ... aebd2e8297

Cut. Pykälä 21.
-NILS-

[Oikeus ennen kaikkea]

Tässäpä Veikko Ennalan artikkeli Hymystä vuodelta 1966, jossa Jammun entinen vaimo kertoo yhteiselostaan miehensä kanssa

Rouva A. K:n kertoman mukaan kirjoittanut Veikko Ennala

Olin namusedän vaimo
Vajaa puoli vuotta sitten, marraskuun lopulla 1965, karkasi Turun keskusvankilasta eli Kakolasta eräs sen vaarallisimpina pidetyistä asukkaista, nimittäin omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksistä elinkaudekseen kuritushuoneeseen tuomittu Veikko Siltavuori. Vajaan kahden viikon kuluttua hänet saatiin pidätetyksi Hyvinkäällä. Sanomalehdet ovat tarkoin kuvailleet paon " teknillisiä" yksityiskohtia ja mitä reittiä karkuri oli omalupaisen lomansa aikana käyttänyt. Mutta miltä mahtoi tuntua hänen vaimostaan, kun hän näki puolisonsa kuvan jättiläismäisten otsikoiden yhteydessä? Millainen oli tämä mies aikoinaan ollut perheensä huoltajana ja lastensa isänä? Toimittajamme koettaa valottaa asioiden tätä puolta oheisessa artikkelissa, joka on entisen rouva Siltavuoren oman kertoman mukaan laadittu. Toisinaan ei voi välttyä käsitykseltä, että rangaistus kohtaisi kaikkein ankarimpana rikoksentekijän viattomia omaisia - seikka, jonka Köyliön varavankilan johtajakin äskettäin totesi Helsingin Sanomille antamassaan lausunnossa.

Olin tullut Helsinkiin vuonna 1945, etsinyt ja löytänyt työtä ja asunnon ja elämä alkoi näyttää siedettävältä kaiken lapsuudessa kokemani surkeuden jälkeen. Aika oli kylläkin ulkonaisesti yhä edelleen ankeata, elettiinhän sodanjälkivuotta, mutta nuori mukautuu vaivattomasti kulloisinkiin olosuhteisiin. Menin kihloihin 20-vuotispäivänäni. Olin tutustunut itseäni 11 vuotta vanhempaan mieheen, joka oli ammatiltaan konelatoja. Seurusteluaikoinamme hän näytti niin sanoen paremman puolensa ollen tahdikas ja kiihkeydessään hienotunteinen. Olin varma, että hän oli se oikea, jota jokainen tyttöhupakko odottaa kohdalleen tulevaksi ennemmin tai myöhemmin. Kokemukseni ihmisistä yleensä ja erittäinkin miehistä olivat silloin olemattomat, minut oli helppo hämätä. Niin menimme naimisiin. Pian häiden jälkeen silmäni kuitenkin avautuivat - niin kuin ne arvatenkin ovat vasta papin aamenen jälkeen avautuneet tuhansille muillekin naisille. Mieheni alkoi esiintyä juopuneena, vaikka oli kihloissa ollessamme vakuutellut ehdotonta raittiutta. Hän viipyi selittämättömillä retkillä pikkutunneille tai aina seuraavaan päivään. Kohtsillään hänen raha-asiansa olivat rempallaan, sormus katosi sormesta ja parempi pukukin haihtui tietymättömiin. Työpaikalla sattui hankaluuksia kuten juopoilla yleensä. Lopulta kyllästyin mieheni juomiseen ja hänen sekaviin puheisiinsa ja uhkailuihinsa sekä koskaan taukoamattomaan " krapulan parantamiseen" niin, että jätin hänet ja sain aikanaan eron.

Olinko nyt " ottanut opikseni" ja lakannut olemasta sinisilmäinen, uskoteltava hupsu? En ollut. Vaikka ensimmäinen avioliittoni olikin osoittautunut pettymykseksi, kaipasin kuitenkin miestä ja lasta. Jälkimmäisen sain, edellistä en. Tutustuin poliisimieheen, joka suuresti myötätuntoisena kuunteli, kun purin hänelle sydäntäni ja kerroin lapsuuteni kokemuksista ja ensimmäisestä avioliitostani. Hän puhui minulle usein uudesta perheestä ja uudesta kodista, jonka me yhdessä, hän ja minä, perustaisimme. Hän sanoi " ymmärtävänsä" ja hän sanoi tahtovansa " tukea" ja että olisimme aina yhtä. Tällaisten puheiden huumaamina tapahtuvat kaikki ne erehdykset, joiden häpeäseuraukset sitten tavallisesti joutuvat naisten kannettavaksi. Vain hän on " menetellyt väärin”, vain hän on " ollut himonsa sokaisema" ja hän yksin " vailla vastuuntuntoa" . Kun pitkän seurustelumme jälkeen ilmoitin odottavani hänelle lasta, haihtui hän vähin äänin muualle. Vain sen sain tietää, että hän oli kaiken aikaa ollut entuudestaan naimisissa. Minulle syntyi sittemmin tyttö, suloinen lapsi niin kuin lapsi aina äitinsä silmissä on suloinen, miten " synnissä siinneeksi" se sitten ympäristön toimesta julistetaankin. En kerro enempää tämän vaikean kriisikauden tukaluuksista, ne ovat tuttuja tuhansille yksinäisille äideille omakohtaisesti koettuina - sanoilla niitä ei pohjimmaista tuskaansa myöten voida kuvailla.

Joka tapauksessa tulin näitä aikoja uskoon, niin kuin on tapana sanoa. Ajattelin: jospa muut hylkäävät, eipä hylkää Herra. Mutta näin jälkikäteen ajatellen Hänkin tuntui joskus hylänneen. Pahin oli vasta edessä.

Lapseni oli kaksi ja puolivuotias, kun muuan tyttöystäväni alkoi innokkaasti suositella minulle Veikko-nimistä veljeään, ei vain seuralaiseksi vaan elinikäiseksi kumppaniksi. Hänestä saisit lapsellesi hyvän isän, sisar sanoi. Hän lisäsi, että tosin Veikko oli istunut vankilassa ja oli paraikaa ehdonalaisessa vapaudessa, mutta kaikki oli ollut vain " nuoruudenerehdystä”, Veikkoa parempaa miestä ei olisi, hän oli raitis, hän oli työteliäs. Ajattelin silloin, että yksi vankilamatka ei tietenkään ihmistä lopullisesti pahenna, mutta...

Veikko esiteltiinkin minulle aikanaan. Hän oli minua parisen vuotta nuorempi, punakka, tanakkarakenteinen, poskipäät korkealla, hänen hymynsä oli ujo ja hänen katseensa kirkas ja vilpitön. Hän silmin nähden ihastui minuun. Vaikka hän olikin jumalankieltäjä, tuli hän mukanani kirkkoonkin ja istui lehtereillä katsellen, kun lauloin kirkkokuorossa, pieni tyttöni sylissään, parhaimpiinsa laittautuneena. Olin liikuttunut, kun hän piti tytöstäni kuin se olisi ollut hänen oma lapsensa. Vaikka hän oli harvasanainen ja mieluummin vain kuunteli ääneti, kun minä puhuin, saattoi hän joskus innostua leikkimään pienokaiseni kanssa omalla karulla, karhealla tavallaan. Viinaan en nähnyt hänen kajoavan ja jopa tupakkaa hän inhosi. Siinä mies, jonka elämäntavat ovat terveet, jos ne kenenkään ovat koskaan olleet.

Aloin tosissani pohtia avioitumista hänen kanssaan. Sitä joudutti muuan ulkokohtainen seikka. Talo, jossa asuin, joutui purettavaksi. Veikon sisar sanoi silloin minulle, että jos menen hänen veljensä kanssa naimisiin, saamme käyttöömme hänen huvilansa Vihdin pitäjässä ilman vuokraa - se olisi oleva kuin omamme. Niin haimme Veikon kanssa kuulutukset oman äitini varoituksista huolimatta. Sanoin hänelle, että tunsin kyllä Veikon ja että hänen ei tarvinnut olla huolissaan puolestani. Veikko oli oikea mies, siitä olin saanut riittävän näytön. Meidät vihittiin Helsingin maistraatissa. Asuimme siis Vihdissä, mutta mieheni kävi töissä kaupungissa. Matkoihin kului runsaasti rahaa, velkaa piti tehdä huonekaluja ostettaessa, mutta minä en valittanut. Lopultakin olin saanut kodin ja hyvän miehen ja isän lapselleni. Ja Veikko, kohta hän olisi oleva isä myös omalle lapselleen. Meille syntyi poika.

Rikkeetöntä onnea ei kestänyt kovin kauan. Ilmaantui kaikenlaista vastoinkäymistä, joihin en itse katsonut olevani syypää. Asunto, jonka olimme saaneet käyttöömme, ei ollut talviasuttava. Puita kului Veikon mielestä kohtuuttomasti ja hän antoi sen vuoksi minulle pahanpäiväistä rippiä. Se teki minuun kipeätä ja koetin selittää, että lämmintä oli saatava pienten lasteni vuoksi. Myös Veikon sisar alkoi vierailla usein Vihdissä. Hänkin oli muuttunut kummallisella tavalla niistä ajoista, jolloin hän niin suurella innolla oli puuhannut veljensä ja minun välistäni avioliittoa. Hän moitti minua " leväperäisyydestä" ja kun tuonnempana sairastuin ja lopulta kaivovettä nostaessani tapahtui keskenmenokin, oli sekin kaikki vain minun pahansuopuuttani ja osoitus tuhlaavaisuudestani. Voi niitä kovia, haavoittavia sanoja.

Jouduin sairaalaan, sillä keskenmenon yhteydessä olin menehtyä hirvittävään verenvuotoon. Kun lapsia ei kuitenkaan voinut jättää huvilalle, järjestin tyttöni erään vanhan mummon hoidettavaksi ja Veikko puolestaan sanoi huolehtivansa poikamme sijoituksesta. Veikko kävi sairaalassa minua katsomassa vain kerran. Hän oli tyly ja karkeasanainen ja ilmoitti hakevansa minusta eron. Ainoatakaan ystävällistä sanaa ei häneltä minulle riittänyt. Kysymykseeni, mihin hän oli poikamme vienyt, hän vastasi, ettei se kuulunut minulle ja että mitä poikaan muutoinkin tuli, se oli hänen ja pysyi hänen omanaan; tyttö ja minä voisimme mennä minne nenä viittasi. Tämä oli uusi, tyrmäävä isku.
Tämäkö oli mieheni Veikko, joka kerran oli kaivannut seuraani ja läsnäoloani niinkin palavasti, että oli seurannut minua kirkkoon, jota muutoin inhosi. Tämäkö oli mies, joka oli leikkinyt tyttöni kanssa hänelle kaikenlaista hyvää lepertäen?

Olin paitsi verenhukasta myös mielenmasennuksesta niin voipunut, että en kyennyt liikkumaan laisinkaan vuoteesta. Hoitajien oli syötettäväkin minut. Sain kuitenkin kirjoitetuksi sisarelleni Imatralle ja pyysin, että hän noutaisi minut toistaiseksi luokseen, sillä minulla ei nyt totisesti ollut paikkaa mihin pääni kallistaisin sen jälkeen, kun sairaalan ovet sulkeutuisivat jälkeeni. Sisareni tulikin, haki tyttöni tämän hoitopaikasta ja matkustimme kolmisin pois Helsingistä. Mutta vaikka menin, sydämeni jäi kuitenkin jälkeeni pikku poikani luo, missä hän sitten mahtoi ollakin. Toipumiseni vei Imatralla kauan ja kun viimein kykenin jaloilleni, pistäydyin lastensuojeluviranomaisten luona ja pyysin heidän apuaan. Ikävoin poikaani, sanoin heille. Sain tietää, että lapsi oli mieheni sisaren toimesta annettu hoidettavaksi otaniemeläiseen lapsettomaan perheeseen. Ja niin päätin lähteä katsomaan häntä, jos myös Veikkoa, jotta voisimme sopia mitä sovittavissa oli ja rakentaa uudelleen sen, mikä minun tahtomattani oli pirstaksi mennyt.

Olin rahaton ja niinpä pääsin Helsinkiin kiitolinjan mukana. Muistan, miten kyytini maksuksi lauloin ohjaamossa kuljettajalle kaiken yötä hengellisiä lauluja - se oli varmaankin asianomaiselle uusi ja yllättävä kokemus. Ja niinpä hänkin käyttäytyi kuin vain herrasmies käyttäytyy. Löysin mieheni ja olin hänen edessään alamainen; sen enempää ei rakastunut nainen voi nöyrtyä. Sanoin tyytyväni aidanvitsan osaan, kunhan hän vain palaisi luokseni ja toisi poikamme tullessaan. Kuuliaisena palvelin häntä, palvoisin häntä ja tukisin ja kannustaisin häntä hänen vaikeuksissaan. Veikko kuunteli aikansa vaieten ja vihdoin hän suostui. Hän otti lopputilin työpaikastaan (siinä ohella hän oli harrastanut jotain mustanpörssinkauppaa) ja lähdimme uudelleen Vihtiin. Olimme taas yhdessä me neljä - Veikko nyt työttömänä tosin, mutta kumminkin minun ja lasteni luona.

Veikko yritteli sen talven halkotöitä, niin että jotenkin saimme elantomme. Mutta hänen olemukseensa olit tullut jotain outoa ja vieraannuttavaa. Hän ei enää esimerkiksi laisinkaan kävellyt vaan kulki eteenpäin vinhaa vauhtia puolijuosten. Tämä herätti naapurienkin huomiota ja minulle kerrottiin ivanaurun säestämänä, miten miestäni alettiin kutsua " liuhuparraksi”. Eräänä päivänä tyttöni sanoi minulle, miten isä näytteli hänelle " pipuaan" ja tehnyt muunkinlaista outoa. Sydämessäni käväisi ilkeä tunne. Säikähdin tavattomasti ja kerroin tapahtuneesta myös Veikon siskolle. En tiedä, oliko hänen ansiotaan, paria päivää myöhemmin kotiimme saapui poliiseja, jotka veivät Veikon mukanaan. Myös minä jouduin kuulusteluihin, joiden perimmäistä tarkoitusta en silloin täysin ymmärtänyt. Olin hätääntynyt ja koetin selittää asiat parhain päin ja miten " lapsien puheita ei aina voinut ottaa liian vakavasti”. Kolmen päivän pidätyksen jälkeen Veikko palasi kotiin ja päivät kuluivat taas kuten ennenkin. Huhut vaimenivat vähin erin ja minäkin unohdin tapauksen, koska halusin sen unohtaa. Mutta Veikko vain ei ollut entisensä.

Muutimme vuoden kuluttua Joensuun kaupunkiin, sillä olimme nähneet lehdestä, miten sikäläiseen puusepäntehtaaseen otettiin nuoria miehiä töihin ja vaatimaton asuntokin oli perheellisille varattuna. Muutto oli rasittava. Annoin ylen koko pitkän matkan ajan koettaen siinä sivussa kumminkin hoivata lapsia. Olin jälleen raskaana. Asuntomme olikin todella vaatimaton, vain yksi huone mökistä, jossa ohuen väliseinän takana asui vanha pariskunta. Ovea porstuaan ei ollut laisinkaan ja ripustin sen paikalle lakanan. Mieheni sai aluksi vain oppilaan palkkaa, ja hän koetti hankkia lisäansioita työskentelemällä illat ja pyhät lähitalon navetassa tai pelloilla ojan kaivuussa. Minä olin luvannut olevani hänelle, vaikka aidanvitsana ja niinpä venytin jokaista penniä soikeaksi ja yksinpä lainaksi saamamme öljytuikunkin sammutin kiireesti kun en aivan välttämättä tarvinnut valoa. Milloin minulle tuli asiaa kaupunkiin asti, kävelin koko 7 kilometrin matkan säästääkseni bussimatkoissakin.

Mieheni muuttui entistäkin sulkeutuneemmaksi. Toisinaan hän väitti, että olin sekoittanut rotanmyrkkyä hänen ruokaansa. Tähän asti hän oli rukoillut iltarukouksen yhdessä lapsien kanssa vain ollakseen minulle ja heille mieliksi, nyt hän ei enää sitä tehnyt. Hän katseli alta kulmiensa kyräillen tai sitten makaili vuoteellaan voihkien ja vääntelehtien. Myös unettomuus alkoi häntä kiusata. Joskus hän katosi illalla jonnekin mukanaan reppu, jonka suusta pisti esiin sorkkaraudan pää. Aavistin, että jotakin kamalaa oli tulossa. Se aavistelutti itseään, vaikka olikin vielä nimetön.

Hieman myöhemmin pääsimme parempaan asuntoon, kahden kilometrin päähän autotien varresta. Ulkonaisesti elämä oli tyydyttävää, mutta sisäisesti kireätä ja selittämättömän jännityksen täyttämää. Muistan, miten Veikko kerran sanoi, eräänä rauhattomana hetkenään, että rukoilisin myös hänen puolestaan. Rukoilin palavasti ja rukoillessani itkin. Sen joulun alla kuulin huhuja, joiden mukaan kaupungilla oli liikkunut " namusetä”. Sanomalehdestä huomasin, että tämä pikku tyttöjä ahdistellut mies oli ajanut punakirjavalla polkupyörällä. Lähempinä muina tuntomerkkeinä mainittiin, että miehellä oli ulkoneva leuka ja korkeahkot poskipäät. Ja että juuri tätä miestä epäiltiin viisivuotiaan tytön raiskaukseen syypääksi. Oli omituista, etten vielä silloin osannut yhdistää punakirjavalla pyörällä ajavaa väkivallantekijää mieheeni siitäkään huolimatta, että hän oli jo Vihdissä ollessamme osoittanut sen suuntaisia oireita itseään tytärpuolelleen paljastellessaan. Mutta pian osasin. Asunnollemme saapui mies, joka sanoi hyvin vakavasti:" Teidän on lähdettävä kanssani nyt poliisilaitokselle tai otettava sinne ainakin puhelinyhteys”.

Olin noina aikoina viimeisilläni kolmannesta lapsestani. Säikähdin ja kätenikin vapisivat niin, etten ollut saada takkiani napitetuksi. Annoin lapseni naapurin rouvan hoitoon ja nousin miehen autoon. Yhä vielä koetin kuitenkin elättää ajatusta, että kyseessä ei ollut kaikkein pahin. Veikko kenties oli joutunut vain jonkin pienen työtapaturman uhriksi tai tehnyt rikkeen, josta ei pahempaa seuraisi. Mikä turha, järjetön toive. Poliisilaitoksella sain lyhyesti ja selkeästi kuulla, että mieheni Veikko, lasteni isä, oli pidätetty syyllisenä mieliä kuohuttaneeseen väkivallan tekoon. Eikä siinä kaikki. Hän oli suorittanut runsaasti varkauksia ja murtoja ja anastellut erilaista tavaraa piilottaen ne radan varteen. Sieltä oli löytynyt vinteiltä haalittua arvotonta romua, kesähuviloista rosvottuja valaisimia, ilmakiväärikin. En osannut sanoa mitään. Olin vain vaiti ja kuuntelin. Itkuunkaan ei minulla ollut aluksi riittävästi voimaa. Kaikki oli siis murskana, rukoustani ei ollut kuultu. Lopulta kyyneleet puhkesivat esiin mutta en tiedä, mitä eniten itkin. Itkinkö miestäni, jonka nyt tiesin ehkä iäksi menettäneeni? Itkinkö sen sievän lettipäisin tytön kohtaloa, jonka viattomuuden sairas mies oli tuhonnut? Itkinkö sitä, miten selittäisin omille lapsilleni kaiken tapahtuneen sitten myöhemmin, kun se joka tapauksessa olisi tehtävä? Itkinkö tulevia päiviä, jolloin joutuisin liikkumaan vihamielisten katseiden saattelemina ja kuulisin korvissani syyttäviä sanoja:" Kas, siinä raiskaajan ja murtovarkaan vaimo, katsokaa häntä”. Tiesin, että juuri niin tulisi tapahtumaan kaduilla, kaupoissa, pihamaalla, teillä - ikään kuin syy kaikkeen kauheaan olisi ollut minun.
Taustaa.

Avioliitto Veikko Siltavuoren ja " rouva A. K”: n välillä solmittiin 1950-luvun alkupuolella. Tyttölapsen raiskauksesta Siltavuorelle langetettiin tuomio joko 1955 tai 1956. Edelleen lehtijutussa mainittu vankilan johtajan murhayritys tapahtui Siltavuoren toimesta vuonna 1957.

Kyseinen lehtiartikkeli on siis vuodelta 1966 jolloin Siltavuori istui edelleenkin tiilenpäitä lukemassa, mikä aivan oikein oli. Ajan oloon kriminaalipolitiikka kuitenkin lientyi ja " Jammukin" armahdettiin elinkautisestaan. Vankeinhoidon suhteen liberaalit olivat kai löytäneet vahvaa näyttöä sen puolesta, että Siltavuoren oikea paikka kaikesta tapahtuneesta huolimatta oli keskuudessamme. Asian todellinen laita tuli ilmi julmalla tavalla vuonna 1989 Siltavuoren surmattua kaksi pientä tyttöä Myllypurossa.

[Tessu]

Minkähän ihmeen takia teinit pyöri Jammun kämpillä?
Ei luulis sen ikästen olevan kuin omanikästensä tovereiden kanssa,yleensä tahdotaan olla vanhoista erossa,ellei sitten viinaa jne ollu tarjolla?

[Oikeus ennen kaikkea]

Minkähän ihmeen takia teinit pyöri Jammun kämpillä?
Ei luulis sen ikästen olevan kuin omanikästensä tovereiden kanssa,yleensä tahdotaan olla vanhoista erossa,ellei sitten viinaa jne ollu tarjolla?

Olihan siellä ainakin Jammun kohderyhmälle tarjolla koko jääkaappi täynnä suklaapatukoita ja vähän vanhemmille kuskas viinaa Alkosta.

[Tessu]

No se viinahan se sitten no eipä ole itte tuommosissa porukoissa koskaa pyöritty

[geisterfahrer]

Minkähän ihmeen takia teinit pyöri Jammun kämpillä?
Ei luulis sen ikästen olevan kuin omanikästensä tovereiden kanssa,yleensä tahdotaan olla vanhoista erossa,ellei sitten viinaa jne ollu tarjolla?

Eikös Siltavuori ollut varustautunut suklaan lisäksi myös konsolipeleillä, VHS-kaseteilla (lasten- ja nuorten ohjelmia, TV-sarjoja, elokuvia...), sarjakuvilla ja ilmeisesti joillain lasten/nuorten vaatteillakin?

Uudistan tuon aikaisemman kysymykseni / pyyntöni: Minfon parviälyltä haluaisinkin kysyä, että olikohan Siltavuoren uhreissa poikia? Käsittääkseni tämä oli kiinnostunut seksuaalisesti pienistä tytöistä, mutta mahtoikohan rikosrekisteristä löytyä tai muutoin hänen ympärillään pyöriä pieniä poikia? Olisiko Siltavuori voinut houkutella pikkupoikia samoilla herkuilla ja peleillä? Onko kenelläkään moisesta "kättäpidempää" tai jotain lähteitä Siltavuoren miespuolisiin uhreihin?

[Wildchild79]

Uudistan tuon aikaisemman kysymykseni / pyyntöni: Minfon parviälyltä haluaisinkin kysyä, että olikohan Siltavuoren uhreissa poikia? Käsittääkseni tämä oli kiinnostunut seksuaalisesti pienistä tytöistä, mutta mahtoikohan rikosrekisteristä löytyä tai muutoin hänen ympärillään pyöriä pieniä poikia? Olisiko Siltavuori voinut houkutella pikkupoikia samoilla herkuilla ja peleillä? Onko kenelläkään moisesta "kättäpidempää" tai jotain lähteitä Siltavuoren miespuolisiin uhreihin?

En uhreista osaa mitään sanoa mutta miespuolinen luokkakaveri asui tuolloin samoilla pihoilla ja kyllä häntä ja 3 vuotta nuorempaa pikkuveljeä oli Jammusedästä varoiteltu ja käsketty pysyä kaukana eli on siellä varmaan jotain "tietoa/epäilyjä" ollut pihapiirissä.