80 v. mies ampui 45 v. naisen ja itsensä - Kristiinankaupunki 2012

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1578
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: 80 v. mies ampui 45 v. naisen ja itsensä - Kristiinankaupunki 2012

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Löysin pari muistokirjoitusta.

Appel.jpg
Appel.jpg (20.1 KiB) Katsottu 1039 kertaa
Carina Appel
s. 26.6.1967
k. 7.4.2012


Sota ja väkivalta kyllästyttivät kuvaaja Carina Appelin niin, että hän palasi äskettäin Lähi-idästä Suomeen.

Vaasassa 26. kesäkuuta 1967 syntyneen Appelin elämä päättyi traagisesti Kristiinankaupungin Siipyyssä 7. huhtikuuta 2012, kun hän joutui henkirikoksen uhriksi 44-vuotiaana.

Appel työskenteli kriisialueilla muun muassa Irakissa, Afganistanissa ja Gazassa. Alun perin hän valokuvasi suomalaisille lehdille, mutta viimeiset vuodet hän toimi tv-kuvaajana Jerusalemissa, jonne hän muutti 2002.

Appelin asiakkaita olivat eritoten Norjan yleisradioyhtiö NRK mutta myös Tanskan DR, Yle sekä uutistoimisto AP.

Valokuvaaminen oli Appelin kutsumus, mutta hän ehti myös opiskella poliisiksi. Poliisikoulun poliisikokelaskurssilta hän valmistui 1988.

Appel pääsi Aamulehteen kesäkuvaajaksi 1990-luvun puolivälissä. Freelancerina hän kuvasi lisäksi myös Me Naisiin.

Appel matkusteli paljon ja asui muun muassa Etelä-Afrikassa. Aamulehden lukijat saivat nähdä hänen kuvareportaasejaan Afganistanin ja Irakin sodista.

Appelin ystävät kutsuivat häntä vanhaksi sieluksi: karismaattisen naisen elämänkokemus oli laaja, ja hänen ystävällisyytensä sekä kunnioituksensa ihmisiä kohtaan avasivat ovia kaikkialla maailmassa.

Äiti ja siskot olivat Appelille hyvin tärkeitä. Suomessa Carina Appel palasi Pohjanmaalle. Hän haaveili lammastilasta ja rauhallisesta elämästä.

Siihen hänelle ei annettu mahdollisuutta.

Ari Lahdenmäki

Lähde: Helsingin Sanomat[/quote]
Carina Appel

Keväällä vuonna 2002 työhuoneelleni Jerusalemiin ilmestyi nuorehko suomalainen valokuvaaja. Hän laski Toffifee-laatikon pöydälleni ja kysyi, voisimmeko tehdä yhdessä töitä. Silloin emme voineet, mutta Carina löysi AP:n, Aamulehden, Dagens Nyheterin, Svenska Dagbaldetin ja muita yhteistyökumppaneita – ja jäi 10 vuodeksi alueelle.
Carina oli opiskellut metsänhoitajaksi, valmistui myöhemmin poliisiksi ja sen jälkeen valokuvaajaksi. Hän opiskeli myöhemmin myös videokuvauksen ja -leikkauksen ja työskenteli Ylen lisäksi Tanskan ja Norjan yleisradioyhtiöille.
Muistan, miten lehtikuvaaja aluksi hikoili videoiden kanssa. Hän mietti, mitä ovat äänet, miten niitä leikataan, miten kaikki sopivat yhteen. Ja hän oppi sen ihan itse. Hän istui ja luki käyttöohjeita ja käyttöoppaita, kuten freelancerit tekevät.
Carina oli monin tavoin rohkea, muttei koskaan uhkarohkea. Hän otti aina selvää siitä, minne oli menossa; mikä oli tilanne milloin Israelissa, Länsirannalla, Gazassa, Irakissa, Kurdistanissa, Afganistanissa, Iranissa.
Rohkeinta Carinassa oli uskallus elää rehellisesti, kuten kulloinkin oikealta tuntui. Hän uskalsi tehdä elämänmuutoksia, jotka useimmat jättävät sikseen, koska se tuttu ja turvallinen on kuitenkin helpointa.
Viime kesänä Carina muutti Suomeen. Hän aloitti taas yhden projektin ja paneutui siihen tapansa mukaan huolellisesti. Hän aloitti maatalousyrittäjän opinnot, perehtyi EU-lainsäädäntöön, byrokratiaan ja lampolan pitoon. Hän halusi pienen tilan, missä sekä eläimillä että ihmisillä olisi hyvä olla.
Hän ei halunnut unohtaa kameraa. Meillä oli monia suunnitelmia asioista, joita kaksi paluumuuttajaa voisi yhdessä tehdä – ilman väkivallan pelkoa.
Suomi on hyvinvointivaltio, johon on lottovoitto syntyä. Jostain syystä täällä on myös paljon ihmisiä, jotka päättävät lopettaa toisten ja itsensä elämän.
Carina Appel kuoli väkivaltaisesti omalla metsätyömaallaan Kristiinankaupungin Siipyyssä 6. huhtikuuta. Hän oli syntynyt 26. kesäkuuta 1967 Vaasassa.

Leena Reikko
Kirjoittaja on Carina Appelin pitkäaikainen ystävä ja työkaveri.

Lähde: Journalisti
Carina Appelin muistoksi on perustettu rahasto.

"Hän oli aina siellä, missä oli sota"

Huhtikuussa kuolleen sotakuvaaja Carina Appelin muistoksi on perustettu rahasto, josta halutaan auttaa kriisialueilla työskenteleviä kuvaajia.

Sotakuvaajana maailman vaarallisimpia alueita kiertänyt Carina Appel menehtyi yllättävän väkivallanteon uhrina Kristiinankaupungin Siipyyssä viime huhtikuussa.

Carinan sisko, Anna Carin Appelback pitää rahastoa tärkeänä asiana. - Tämä on ollut kuitenkin ollut raskasta. Olen joutunut käymään läpi Carinan kuvia ja papereita. Carina Appel jätti jälkeensä huiman määrän harvinaislaatuisia otoksia sotatantereilta. - Hän oli aina siellä, missä oli sota. Hän kiersi Kurdistanissa, Irakissa, Jordaniassa ja ympäri Lähi-itää. Hän asui yhdeksän vuotta Jsalemissa ja kaksi Dubaissa. Afganistanissa hän oli juuri USA:n miehityksen aikoihin, sisar päivittelee. Appel oli alunperin poliisi. - Hän haki aina jännitystä, mutta halusi iän myötä palata kotiin Siipyyhyn, luonnon rauhaan.

Lähde: Pohjalainen[/quote]

Kuva oli pudonnut. Palautettu.
-NILS-

annaanna

Re: 80 v. mies ampui 45 v. naisen ja itsensä - Kristiinankaupunki 2012

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Carina Appelin elämäntyöstä ja tyoelämästä saa tietoa rivienvälistä, jos katsoo tämän vielä muutaman päivän yle areenassa esillä olevan dokumentin, jossa hän on matkalla Leena Reikon kanssa tapaamaan Irakin nykyistä presidenttiä. Kurdikapinallista, joka päätyi presidentiksi Saddamin kukistuttua.
http://areena.yle.fi/tv/1682727

Lakhesis
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Touko 05, 2015 9:50 am

Re: 80 v. mies ampui 45 v. naisen ja itsensä - Kristiinankaupunki 2012

Viesti Kirjoittaja Lakhesis »

Uteliaisuuttani Googlasin Carinan eilen kun tuli mieleen et vieläköhän on sotakuvaajana. Olipa ikävä yllätys nähdä tämä =(
Tunsin hänet lyhyesti vuonna 2003 juuri ennen kun hän lähti taas sotatantereelle.
Aivan uskomattoman symppis Nainen. Harmi että aika oli väärä meille..
Muistan ikuisesti Carren viehkon ruotsalais aksentin ja Kaunotarrrr sanan =)
Taivas sai enkelinsä takaisin.

L.Salander
Nikke Knakkertton
Viestit: 195
Liittynyt: Ke Elo 05, 2020 1:23 pm

Re: 80 v. mies ampui 45 v. naisen ja itsensä - Kristiinankaupunki 2012

Viesti Kirjoittaja L.Salander »

Surullinen tapaus kerrassaan! Nainen ”päätti” vaarallisen ja vaiherikkaan työuransa ja suunnitteli nauttivasta rauhallisesta elämästä luonnon helmassa. Tämän jälkeen paikalle sattui sekopäinen vanhamies... Voiko huonompaa tuuria enää olla?

Tästä tulee vähän mieleeni nuorehko nainen, joka kuoli psyk.sairaalasta karkumatkalla olevan miehen puukoniskuihin. Molemmat naiset haaveilivat luonnonläheisestä elämästä itsenäisesti.
https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... =2&t=21456

Vastaa Viestiin