Bulevardin perhesurma, Helsinki 13.4.2012

[saippuakauppias]

Ettei vaan ollut isolla siivulla Nokian osakkeessa mukana ?
Kesällä kun Nokiasta puhuttiin lähinnä konkurssiyhtiönä niin ajatteli että nyt palaa kaikki rahat ?

[Gladys]

Niinpä, Nokia teki kunnon turskat juuri tapahtumia edeltäneinä päivinä. Moni suomalainen piensijoittaja menetti omaisuuksia/omaisuutensa. Samaa ajattelin siis minäkin.

[saippuakauppias]

Ajoitus osuisi nappiin.
Jos mies on lähtenyt isoilla pelinappuloilla mukaan jostain 7€ luota niin jatkuva ja kiihtyvä Nokian alamäki on saanut hermot palamaan ja tuntenut itsensä epäonnistuneeksi. Lisäksi vielä juuri tuohon aikoihin näytti oikeasti siltä että Nokia menee tosiaan konkurssiin eikä mistään tule enään mitään.

[joey]

Miten tämä Nokia-teoria mielestänne osuu yksiin sen kanssa, että tutkijoiden mukaan miehellä ei ollut rahahuolia?

Poliisin mukaan esitutkinnassa ei tullut ilmi mitään talouteen, parisuhteeseen tai terveyteen liittyvää seikkaa, joka selittäisi perheen surmaamisen.

[porccana]

Poliisi tosin on aika nihkeä tekemään päätelmiä sen perusteella, että joku on menettänyt varallisuuttaan. Luulisin, että asia liittyy taloudellisiin seikkoihin jotenkin, mutta sen havaitseminen ulkoapäin on hankalaa, koska ihmiset suhtautuu raha-asioihin niin eri tavalla. Esimerkiksi ihminen, joka on ollut joskus vähävarainen, ei pidä suurtakaan taloudellista tappiota maailmanloppuna, mutta ihmiselle, jonka elämä on ns. rakentunut rahalle, voi kokea maan sortuvan jalkojen alla.

[Gladys]

Rahahuolet on kovin subjektiivinen kokemus. Joku tienaa 1500 egeä kuussa ja tulee mielestään hyvin toimeen. Joku tienaa 5000 egeä kuussa ja henkilökohtainen talous kusee. Tai 10 000 egeä. Tai 100 000.

Jos on aiemmin mennyt todella hyvin ja ostellaan miljoonan euron asuntoa, voi tulojen pudotus tai tietyt epäonnistumiset oikeasti sotkea koko kuvion. Että jos on vain puoli milliä käytettävissä ja pitäisi ostaa millin kämppä.

Ja jos samaan aikaan oma varallisuus on ainakin osittain kiinni vaikkapa osakkeissa jotka juuri samaan aikaan turskaavat, niin saattaahan siinä jollekin iskeä paniikki. Ja vaikkei osakkeista olisikaan kyse, niin silti.. Kaikille meille tavan pulliaisille, jotka tuskailevat kymppien ja satasten kanssa, saattavat nämä millikuviot olla epäymmärrettäviä. Että vaikka se leipä just saadaan pöytään, niin se ei ehkä riitäkään enää. Että jos se tulo on ollut 20 000 egeä/kk ja odotukset vielä suuremmat, niin 2000/kk on oikeasti ihan järjetön pettymys ja epäonnistuminen ja maailmanloppu.

Silti tutkiva polliisi voi sanoa, ettei ollut konkurssia näkyvissä (kun itse elää samoilla tuloilla joka kuukausi).

[saippuakauppias]

Tuo raha on ollut ikäänkuin ylimääräistä mutta juuri sitä rahaa jolla on pitänyt tehdä isot voitot ja leveä loppuelämä. Nyt kun se näyttää valuuvan viemäristä alas niin millä pelaat tulevaisuudessa. Munat yhdessä korissa ja näytti siltä että nyt menee kaikki. Ei vaan kyennyt enään katselemaan joka päiväistä osakkeen mätänemistä ja ennenkaikkea sitä ettei mitään pysyvämpää korjaavaa liikettä ylöspäin saada enään aikaiseksi.

[jarmo.janis]

Mä olen ymmärtänyt siten että on toteutettu yrityskauppoja, joiden seurauksena tämän miehen mahdollisuus toimia aktiivisena vaikuttajana jossain yrityksessä väheni.
Olkoonkin etä kaupat tehtiin vapaaehtoisesti ja yksimielisesti pidän mahdollisena, että, rahallisesta hyvinpärjäämisestä huolimatta, miestä on saattanut harmitaa elämäntyön "hukkaanvaluminen" ja toisille siirtyminen. Se saattaa olla lian kova pala kunnianhimoiselle ihmiselle, joka on uhrannut asiaan paljon joutuen olemaan sen tähden mahdollisesti paljon poissa kotoa. On vaan koettu omaa arvoa alentavaksi kun "markkinavoimat on vieneet" yrityksen.

Miksi tämä mies ei siten puhunut kenellekään harmituksestaan ?
Kovat faktat (hyvin pärjääminen) huomioiden keneltäkään ei olisi löytynyt ymmärrystä hänen avautumiselleen.

[joey]

Gladys, minä en oikein usko siihen, etteivät rikostutkijat olisi kyenneet arvioimaan miehen kokemusta taloudellisesta tilanteestaan oikein, koska tienaavat itse vähemmän

Ja mikäs se motiivi sitten on, jonka he ovat miehen itsemurhalle löytäneet, mutta joka ei liity taloudellisiin asioihin eikä parisuhdeasioihin? En ymmärrä, miksi sen olemassaolo sivuutetaan tässä keskustelussa koko ajan. Tällä hetkellä yleinen mielipide on siis se, että miehellä on sittenkin ollut rahahuolia. Ja se jätetään ihan huomiotta, että rahahuolien ulkopuolelta on löydetty jokin motiivi. Onko arvauksenne nyt siis se, että miehen oikea motiivi on liittynyt rahaan, mutta tutkijat ovat vahingossa tulkinneet jonkin toisen takaiskun miehen todelliseksi motiiviksi?

[porccana]

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielenkiintoisen katsauksen perheväkivältaan sortuneen mieleen. Ainakin itse näen yhtäläisyyksiä tapauksissa, vaikka lopputulokset olivatkin aivan erilaiset:

Yritin tappaa vaimoni
Sinä kauheana yönä Petri pimahti ja melkein tukehdutti vaimonsa. Hän on koettanut ymmärtää, miksi.
Mies puhuu vuolaasti, mutta välillä sanat harvenevat ja vaihtuvat syvään huokaukseen. Tulee hiljaisuus.
Mies yrittää selittää syytä tekoonsa. Se on vaikeaa, vaikka hän on etsinyt syytä yli puolitoista vuotta.
Kysymys on yksinkertainen. Se nousee toistuvasti mieleen, kun seuraa uutisia suomalaisten perheitten tragedioista. Miksi?
Teko ei jätä miestä rauhaan. Puheesta kuulee, että mies on sanonut lauseen ääneen aiemminkin, mutta vaikeaa ne sanat on silti muodostaa:
"Minä olen koettanut tappaa oman vaimoni."

Kutsutaan miestä nimellä Petri. Hän on yli nelikymppinen ja keskiluokkaisessa ammatissa. Iltaisin hän peittelee lapsensa petiin, tekee tulet takkaan ja katsoo tv-sarjoja. Petri nauraa herkästi, pitää yhteyttä ystäviinsä ja luottaa ihmisiin.
Viitisen vuotta sitten hän kihlasi tyttöystävänsä ja muutti tämän kanssa yhteiseen omakotitaloon pääkaupunkiseudulla. Kesä 2008 oli leppoisa, ja sen päätteeksi syntyi lapsi. Seuraavan vuoden alussa Petriä alkoi ahdistaa. Elettiin sitä aikaa, kun lapsiperheen rutiinit olivat asettuneet taloksi. Uusi perheenjäsen oli muuttanut sekä äidin että isän arjen.
Petrin mielestä elämästä oli kadonnut rentous. Petrin puoliso, nelikymppinen Liisa, huolehti järkähtämättömästi siitä, etteivät syöttämiset ja nukuttamiset lipsuneet aikataulusta.
"Tuntui, että se oli hirmu pingottamista. Sanoin monta kertaa, että otetaan nyt ihan rennosti. Eihän lapsen ruokailu voi olla minuutista tai puolesta tunnista kiinni. Jos se ei just silloin onnistu, niin syödään kun keretään", Petri sanoo.
"Minä rupesin kuormittumaan henkisesti, ihan hirveästi. Että tätäkö tämä elämä nyt on. Ja sitähän se oli."

Petrin työ oli epäsäännöllistä, vuorot loppuivat usein vasta puolenyön jälkeen. Päivän rytmin määräsi kuitenkin vauva, aamuisin väsytti. "Monta kertaa yritin pyytää Liisalta, että saisi välillä vähän nukkuakin, mutta ei se vain perille mennyt." Petri tinki aikaa perheelle omista harrastuksistaan. Tämäkin lisäsi ahdistusta, eikä hän "huonona puhujana" saanut penätyksi itselleen tilaa.
"En osannut ottaa omaa aikaa, sanoa että nyt minä tarvitsen sen. Vaikka ihan pikku hetken", hän muistelee.
Petri pitää itseään velvollisuudentuntoisena. Perheen hoitamista hän kuvailee "kunniatehtäväkseen". Hän puursi yötöitä ja kotitöitä, mutta silti tuntui, ettei se riitä vaimolle. Kun Liisa jäi hoitovapaalle, Petrin harteille kasautui lisää taloudellisia paineita. Piti kantaa leipää pöytään ja lyhentää lainaa. Petri ja Liisa tekivät kaiken itse, ilman perheen ulkopuolista apuvoimaa.

Niskassa hirveä mörkö. Näin Petri kuvailee tunteitaan sinä kauheana yönä, jota hän on miettinyt yli puolitoista vuotta. Hän ravasi aamutakki päällä olo- ja makuuhuoneen väliä.
Elettiin kevättä 2011. Häitä oli vietetty edellisenä kesänä. Petri oli "pakannut ruutitynnyriä" jo kahden vuoden ajan, osaamatta purkaa latausta.

Vaimo nukkui, kello oli viisi aamuyöllä. Petrin mielessä möyrivät samat mustat ajatukset kuin pari kuukautta aiemmin työmatkalla, kun hän heräsi paniikissa hotellissa:
Nyt on tehtävä jotain. On päästävä kaikesta eroon. Eroon perhe-elämästä ja tästä ainaisesta oravanpyörästä. Petri toisteli päässään, että kaikki on loppu, menetetty. Hän oli jollain oudolla tavalla huolissaan lapsestaan ja itsestään. Miten he pärjäisivät kaksistaan? Miten niin kaksistaan?
Ennen tuota yötä perhe-elämä nitkutteli perusurissaan: oli "normimukavaa", kuten laiskoja lepopäiviä, ja "normijäkätystä". Liisa-vaimo osoitti mieltään esimerkiksi siitä, että mies kävi vapaa-ajalla auttamassa ystävänsä yritystä. Epäreilua, ajatteli Petri. Hänhän sai siitä rahaa perheelle. Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina. Tuntui, ettei ole elämää.
Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.

Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun.
Tässä kohtaa tarinaa tauot Petrin puheessa ovat kaikkein pisimmät. Kertojan ryhti nuupahtaa huokaukseen, joka puhaltaa pois kaikki ilmat. Etusormi pyyhkäisee silmää.
Petri määrittelee tilansa tuona pimeänä hetkenä jonkinlaiseksi psykoosiksi. Diagnoosia ei ole, vain valistuneita arvioita. Kun Petri kuvailee tekoaan, hän kertoo itsestään ikään kuin ulkoa päin. Tarkkoja muistikuvia ei ole. Jotain kuitenkin.

Petri "kumautti" puolinukuksissa olevaa vaimoaan jollain päähän. Syntyi pieni haava, jota puhdistettiin yhdessä. Sitten, kaikesta huolimatta, vaimo meni takaisin nukkumaan.
Petri hyökkäsi uudestaan, ja tällä kertaa tosissaan. Hän yritti tukahduttaa Liisa-vaimonsa hengityksen. Mutta vaimo oli voimakas ja sai kammetuksi miehensä sängyltä lattialle ja itsensä turvaan sängyn alle. Petri yritti kiskoa Liisan pois piilosta, mutta vaimo tarrasi sängyn keskijalkaan. Adrenaliini auttoi. Petri hoki maanisesti, että kaikki on ohi. Taistelu kesti puolisen tuntia. Liisa sai Petrin rauhoittumaan puheellaan. Vaimo riensi katsomaan lasta, mieshän oli saattanut vahingoittaa tätä. Itkua lapsen huoneesta ei ollut kuulunut. Lapsi nukkui kaikessa rauhassa. Petri muistaa "heränneensä siihen tilanteeseen" ja istuneensa järkyttyneenä makuuhuoneen lattialla. Ei ollut "mitään sanottavaa tai nähtävää".
"Niin kuin ihan tyhjä", Petri kuvailee. Siinä kohtaa hän tajusi, mitä oli juuri yrittänyt tehdä. Jos vaimo olisi fyysisesti heikko, mahtaisiko hengittää enää.

Silloin se kysymys varmaan ensimmäisen kerran mieleen jysähti. Miksi?
Sen kun tietäisi. Teossa ei ole mitään järkeä tai logiikkaa, Petri sanoo.
"En minä suunnitellut mitään, että tapan vaimoni ja sitä kautta vapaudun jostain pahasta ja alkaa uusi elämä. Ei se ollut mikään tavoite."
"Että minkä takia olen käynyt Liisan kimppuun, niin tavallaan se kaikki paha oloni on kohdistunut Liisaan tai. . ." Että Liisa on syntipukki?
"Niin, olen kokenut, että hän on se kaiken pahan alku, ilmeisesti."
Petri kertoo, ettei hänen mielessään käynyt missään vaiheessa, että hän surmaisi vaimonsa, lapsensa ja itsensä.
Välillä Petri nojaa kyynärpäillä reisiin ja katsoo lattiaan. Helpottaisi, jos tietäisi. Mutta selkeää syytä hän ei vain saa kiinni.
"Liisallekin on edelleen iso kysymysmerkki, että miksi kävin hänen kimppuunsa. Hän on sanonut, että hän olisi ymmärtänyt, jos meillä olisi ollut raju riita just ennen. Mutta ei siinä oikeastaan ollut. Jotain pientä. . . Puolin ja toisin siis. Kyllä minä ehkä olin pahemmalla tuulella kuin ulospäin näytin."

Kun kauhean yön jälkeinen aamu valkeni, vaimo vei kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin ja mies ajoi autolla hoitoon Auroran sairaalan psykiatriseen päivystykseen.
Poliisia ei soitettu, eikä vaimo halunnut turvakotiin. Liisa kuitenkin järkyttyi kovasti. Hän lähetti Petrin evakkoon kotitalosta ja otti tältä avaimet pois. Petri pakkasi tyynyn, täkin ja lakanan Ikean kassiin ja muutti kaverinsa kellariin. Hän petasi sohvan ja nukahti siihen.

Löytyisikö Petrin nuoruudesta jotain valaistusta asiaan? Onko hän joskus aiemmin ollut väkivaltainen? Ei varsinaisesti. Hän kertoo pelänneensä väkivaltaa jo pienestä pitäen, juosseensa karkuun nyrkin heristelijöitä. Hän on kotoisin keskikokoisesta suomalaiskaupungista. Kaduilla hän sai itse teininä "turpiin". Kerran eräs sekakäyttäjä uhkasi Petriä puukolla. Kymmenkesäisenä Petri oli lyhytpinnainen. Hän kiihtyi nollasta sataan nopeasti. Petri muistaa yrittäneensä heittää siskoa halolla ja lyöneensä nyrkin oven ikkunan läpi paetessaan veljeään, joka härnäsi.
"No, tavallaan se on tietynlaista väkivaltaa", hän pohtii.

Suuri osa vaimoaan tai miestään lyövistä ihmisistä on tekohetkellä humalassa. Petri ei ollut. Hän ei ole alkoholisti, narkomaani eikä sekakäyttäjä. Nykyään Petri ottaa sertraliini-mielialalääkettä. Hän ei koe aineesta olevan "hyötyä tai haittaakaan", mutta syömällä sitä hän haluaa näyttää Liisalle olevansa vakavissaan. Nukahtamislääkettä hän käytti neljä kuukautta tekonsa jälkeen, mutta lopetti heti, kun huomasi unen tulevan ilman.
Suomalaisia miehiä moititaan usein siitä, etteivät he mene lääkäriin kirveelläkään, ainakaan millekään kallonkutistajalle. Petri ei lukeudu sellaisiin miehiin. Hän hakeutui terapiaan sekä yksin että yhdessä vaimonsa kanssa.

Ilmaiset yksilöterapiatunnit loppuivat, ja nyt Petri siirtyy ryhmään, jossa asiakkaat puhuvat vuorotellen. Ryhmässä on samanlaisia miehiä kuin Petri:
"Perheväkivaltaan. . ."
Syvä huokaus.
". . .sortuneita."

Petri ja Liisa eivät ole eronneet. Kumpikaan ei halua sellaista. Perhe pitää heidät yhdessä.
Parisuhde ei ole palannut entiselleen, mutta hitaasti "tapahtuma" tai "tilanne", kuten Petri kuvaa, liukenee mielestä ja kehosta. Petri arvelee, ettei asia koskaan katoa mielestä, mutta sen kanssa oppii elämään. Vaimo ei ole antanut anteeksi.

Terapeutti on neuvonut Petriä ottamaan itselleen pienen hetken, edes viisi minuuttia, kun hän saapuu työpaikan hälinästä kodin hälinään. Konstista on ollut apua.
Petri heräsi teltassa. Auringonpaiste valaisi pingotetun kankaan läpi. Se oli kesää 2011, oli kulunut muutama kuukausi kauheasta yöstä. Teltan ulkopuolelta kuului puhetta. Petri käänsi peiton päältään, nousi ilmapatjalta ja surautti teltan ovivetoketjun auki. Lapsi ja vaimo olivat saapuneet herättämään Petrin. Liisa hörppi kahvia kupista. Lapsi hymyili, ja vaimo myös. Petri huomasi, että Liisan ilmeessä oli tosin edelleen pelkoa. Kyllästyttyään asumaan Jaakon kellarissa Petri oli pyytänyt Liisalta lupaa pystyttää teltta kotitalon patiolle. Petri oli aina viihtynyt nuoruuden reissuilta rakkaassa Halti-teltassaan. Vaimo oli suostunut, mutta talon avaimia hän ei ollut vielä antanut takaisin. Päivisin he viettivät "kulissielämää" eli teeskentelivät kaiken olevan hyvin. Iltaisin Petri vetäytyi telttaan ja Liisa lukitsi ovet.

Kun syksy kylmetti ilmat, Petri siirtyi nukkumaan talon autotalliin. Ja sitten, marraskuussa 2011, se tapahtui. Liisa päästi Petrin takaisin taloon ja makuuhuoneeseen. Yli puolen vuoden evakko päättyi. Vaimon päätös ei ollut helppo, mutta tehdä se täytyi. Liisalle ja Petrille syntyi toinen lapsi.

Petri oli pelännyt kamalasti vahingoittaneensa sikiötä. Vaimo oli ollut raskaana noin kolme kuukautta, kun Petri hyökkäsi hänen päälleen.
Ajatus karmaisee Petriä: jos Liisa olisi kuollut hänen käsiinsä, olisi mennyt myös pienokainen.
Jos. Ja miksi.
Näitä sanoja Petri pureskelee vielä pitkään.

[Doctor Lecter]

Autoliiton mainiossa Moottori-lehdessä on joka numerossa parin kolmen sivun artikkeli kuolemankolareista. Huhtikuun 2013 lehdessä käsiteltiin huhtikuun 2012 kolarit ja mukana oli myös Bulevardin perhesurman jälkinäytös:

Kaarteessa väärälle kaistalle
Mies, 40, ajoi aamulla Skoda Octavialla kantatietä 90 - 100 km/h nopeudella. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 42, ajama Renault Midlum 180 kuorma-auto 84 km/h nopeudella. Kaarteessa juuri ennen autojen kohtaamista Skoda siirtyi vastaantulevien kaistalle ja autot törmäsivät. Kuorma-auto kulkeutui ojan luiskaan. Skodan turvavyötön kuljettaja kuoli. Kuorma-auton turvavyötä käyttänyt kuljettaja loukkaantui lievästi.

Tapahtumahetkellä sää oli pilvipouatinen ja lämpötila +4. Tien pinta oli paljas ja kuiva. Nopeusrajoitus oli 80 km/h.

Tutkijalautakunta: Näkemyksemme mukaan Skodan kuljettaja ohjasi tietoisesti päin kuorma-autoa. Kuorma-auton kuljettaja ei voinut estää onnettomuutta. Turvayö esti kuorma-auton kuljettajan vakavamman loukkaantumisen.

Suositukset: Kuljettajan vastuu omasta ja muiden turvallisuudesta. Elämänkriisien hallaintakeinoista ja avunsaantipaikoista tiedottaminen. Vastakkaisten ajosuuntien erottaminen rakenteellisesti. Automatiikka, joka rajoitaa nopeudeksi 30 km/h jos turvavyö ei ole käytössä. Raskaan kaluston ohjaus- ja jarrulaitteiston suojauksen parantaminen. Koko kuorman sidonnan varmistaminen kuormausvaiheessa.

Muistelen, että jossain mainittiin Skodan nopeuden olleen huomattavasti yli sallitun, jopa 140 km/h, mutta näin ei sitten kait ollutkaan.

[Tuomion Pasuuna]

Tuo olisi muuten todella hyvä idea rajoittaa auton nopeutta, jos turvavyö ei ole käytössä. Nykyelektroniikalla pitäisi olla ihan piece of cake.

[joey]

Rajoitus estäisi toki useimmat turvavyöttä ajamisen aiheuttamat kuolemankolarit, muttei itsemurhia. Ei ole kovin vaikeaa napsauttaa turvavyötä kiinni ja istua ratin taakse vasta sen jälkeen.

[Lovejoy]

Tuo olisi muuten todella hyvä idea rajoittaa auton nopeutta, jos turvavyö ei ole käytössä. Nykyelektroniikalla pitäisi olla ihan piece of cake.

Joo, hyvä idea. Mutta olisiko 30 vuotta sellainen kohtuullinen aika kun näitä kilkkeitä löytyisi joka autosta. Aina tulee olemaan laajat käytettyjen autojen markkinat missä ei ole mitään tälläisiä "uusia turvavarusteita". Ja kuinka moni jälkikäteen asennettu tälläinen varuste on edes lähellä toteuttamista. Alkolukko kenties lähimpänä mutta joku patoutunut rattijuoppo kyllä huijaa jonkun hönön kaverinsa auton omaan käyttöön tarpeen tullen.

.

[devil_doll]

Suositukset: Kuljettajan vastuu omasta ja muiden turvallisuudesta. Elämänkriisien hallaintakeinoista ja avunsaantipaikoista tiedottaminen. Vastakkaisten ajosuuntien erottaminen rakenteellisesti. Automatiikka, joka rajoitaa nopeudeksi 30 km/h jos turvavyö ei ole käytössä. Raskaan kaluston ohjaus- ja jarrulaitteiston suojauksen parantaminen. Koko kuorman sidonnan varmistaminen kuormausvaiheessa.

Vittu mitä paskaa. Vastakkaiseen ajosuuntaan pääsee aina kun ajaa moottoritiellä liikennevirtaa vastaan. Ja hengestään päästäkseen täytyy vain ajaa kovempaa, jos turvavyö on kiinni, jolloin sen vastaantulevan raskaan ajoneuvon kuljettajankin henki lähtee helpommin.

Eli toteuttamalla nuo hyväätarkoittavat ehdotukset entistä useampi täysin syytön pääsee hengestään. Olisiko liikaa vaadittu, jos näihin kaikenmaailman lautakuntiin valittavilla olisi pääsyvaatimuksina myös jonkinlaista aivotoimintaa?

Muistelen, että jossain mainittiin Skodan nopeuden olleen huomattavasti yli sallitun, jopa 140 km/h, mutta näin ei sitten kait ollutkaan.

Kyseisellä mutkaisella ja kapealla tiellä on todella vaikeaa ajaa yli 100 km/h ilman tieltä suistumista. Pidempiä suoria tulee vasta lähempänä Mäntsälää.