Hyvinkään ammuskelu 2012: 2 kuoli 7 loukkaantui

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
WiliWilperi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: La Huhti 24, 2010 7:48 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja WiliWilperi »

IS viestittää:

Hyvinkään ampumisten tutkinta jatkuu tänään.
Toistaiseksi poliisitutkinnassa on selvinnyt, että 18-vuotias epäilty oli illalla lähtenyt pubista ja sanonut kavereilleen menevänsä kotiin.

Ampuminen alkoi selvästi tämän ajankohdan jälkeen. Motiivia ei vielä tiedetä.
StillGoingStrong
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 29, 2007 1:26 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja StillGoingStrong »

Niin, vihamielinen teko tuntuu pahuudelta muista. Luulisin kuitenkin, hänellä on jokin tuska sisällään. Se, että onko asia muiden mielestä hirveä ei välttämättä ole mittari hänen tuskalleen. Ihmiset eivät synny pahoiksi, heillä on halu miellyttää ja olla osana laumaansa. Jossain vaiheessa kuitenkin jokin on lannistanut ja kalvanut häntä. Kerron yhden esimerkin, kotona suhtaudutaan lapseen välinpitämättömästi, lapselle nauretaan, hänen tekojaan nälvitään. Isä kuittailee naisseikkailuista ja naljailee pojan järjestä. Kun lapseen suhtaudutaan näin masentavasti tai se jätetään täysin ilman huomiota ja apua, tämä siis heti pienenä. Lapsen vaade on saada rakkautta jos hän ei sitä mielestään saa, hän voi alkaa vihaamaan itseään. Hän huomaa, että vanhemmat silti rakastavat häntä, mutta ovat sisäisistä tai ulkoisista syistä kyvyttömiä hoitamaan lastansa. Lapselle tulee kostonhimo, hän tajuaa, että tuhoamalla itseään hän saa vanhempansa kokemaan tuskaa. Ensi karkureisusta jokainen sen oppiin, olin kadoksissa ja vanhempani olivat huolesta sekaisin kun tulen kotiin -> tällä pystyn vaikuttamaan vanhempiini. Näin oppii vihaamaan itseään ja vahingoittamaan itseään herättääkseen vanhemmat. Tällainen itsetuho tunne jää sitten päälle ja sitä tunnetta toteuttaa vaikka vanhemmat ovat esimerkiksi haudassa. Johtaa masennukseen, huonoon itsetuntoon, itsevihaan, aggressioihin jne. asiaa ei yleensä tiedosteta, ennen kuin on tehnyt töitä ja avautunut ja saanut apua paljon ja muutaman vuoden (3 vuotta kokeneella.).

Tämä on siis vain yksi tapa miten itsetuhoisuus alkaa. Tällainen ihminen saattaa loukkaantua erittäin herkästi, olla äkkipikainen ja pullisteleva. Kun vihaa itseään ja haluaisi silti olla iloinen on jo valmiiksi masentunut, sitten kaveri heittää vain jonkun pikkukuitin ja hajonnut ihminen suuttuu silmittömästi. Tällainen ihminen tuntuu varmasti "pahalta", mutta erittäin harva ihminen haluaa olla paha, varsinkaan sellainen ihminen, joka on yrittänyt kuitenkin sopeutua maailmaan ja sen sääntöihin.

Tällaisesta vihasta pystyy irrottautumaan, ainakin luottamuksellisen avun kautta. Eikä tarvitse esimerkiksi ottaa Jumalaa elämäänsä tai tehdä muutakaan elämänmuutosta. Elämä kyllä muuttuu kun vapautuu vihasta.

Mutta toki en väitä tietäväni voiko olla niin rikki, että ei pysty päästämään vihasta irti. Siksi toiseksi kokijasta on tietysti myös kiinni miten hän on asiat kokenut, voihan joku olla niin vaatelias ja vaikea, että aina tuntuu päähänpotkitulta.
!One Love!
107
Lauri Hanhivaara
Viestit: 128
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 12:36 am

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja 107 »

Tämä voi olla myös täysin vailla motiivia. Päähänpälkähdys.
Vaikea kuvitella toki moista. Ihmisellä on tapana ajatella, ettei asioita tapahdu ilman syitä ja seurauksia.
Ehkä kaveripiiristä perässä laahaava puberteetti, naiskokemukset ja mielenkiinnot, joku pienen pieni näkemysero esim. poliittinen. Tuossa muutama outo motiivispekulaatio lisää.

Poliisi on haastatellut kaveripiiriä. Motiivi ei ole vielä selvinnyt.
Eerolla voi olla identiteettihäiriö ja riittämättömyydentunne eli ns. "kopioherkkä"-luonne joka samaistuu tai pyrkii samaistumaan herkästi vahvoihin muiden luonteenpiirteisiin kopioimalla käyttäytymistä ja näin täyttämällä oman identiteetin aukkoja. No tuo on tyypillistä lähes kaikilla nuorilla ja aikuisillakin mutta pienemmässä mittakaavassa. Jos nuorimies pitää mielipiteensä vahvasti sisällään niin ei niitä tarkalleen tiedä edes kaverit.
WiliWilperi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: La Huhti 24, 2010 7:48 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja WiliWilperi »

Ihmeellistä toimintaa. Mennään pakulla baarin viereen, otetaan yks olut. enempää ei varmaan voi ottaa. Hyvästellään kaverit ulkona tupakkapaikalla, otetaan pakusta aseet ja mennään katolle, päivitellään facebookkia, ammutaan pari kolme laukausta, lähetään juokseen kenties sille skootterille... no varmaan tulee jotain lisää infoa.
Tulipunaruusu
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Pe Tammi 22, 2010 5:28 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja Tulipunaruusu »

Ampujan, molemmat uhrit ja pari loukkaantunuttakin tuntevana haluaisin katkoa sen verran huhuilta siipiä, että uhrit aivan varmasti valikoituivat sattumalta. Ei ollut mustasukkaisuutta (ei varmaan edes tuntenut tuota tyttöä), ei kaunaa pesäpalloilijoita kohtaan eikä varmasti muutakaan henkilökohtaista. Uhrit vaan sattuivat olemaan paikalla älyttömän huonolla hetkellä.

Pojat tunsivat toisensa joo (ovat olleet samassa koulussa), mutta liikkuivat ihan eri porukassa jo kouluaikana.

Osanottoni uhrien ja ampujan lähipiirille. Sanat eivät riitä...
AlanWake
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: To Tammi 07, 2010 12:55 am

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja AlanWake »

Olikohan maastoon kätketty ase löytynyt kyseiseltä alueelta? Tulee kylmiä väreitä.......
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hyvin ... 33582.html
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

Arlene kirjoitti:
Spekultantti kirjoitti: Stalkerit ja airsoftit kiinnostaa myös omia lapsia ja heidän kavereita, mutta ei ne tee heistä mitään breivikejä. Tavallisia nuoria, joilla on myös muita harrastuksia ja kavereita.
Columbinen kouluampujista molemmat harrastivat airsoftia, että kyllä siellä airsoft -porukoissa lienee mahdollista olla tulevia murhaajia, jotka harjoittelevat siellä, kun eivät oikeisiin aseisiin käsiksi pääse.
Mielialalääkkeistä minulla on niiden käyttäjänä pelkästään hyvää sanottavaa. Pitkäaikainen masennukseni hoituu niiden avulla ja pystyn käymään töissä ja hoitamaan asiani muutenkin.
Niinpä. Mielialalääkkeistä jauhamisen voisi jättää, jos ei aiheesta mitään tiedä. Ne eivät laita "kuuppaa sekaisin" eivätkä aiheuta väkivaltarikoksia.
WiliWilperi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 68
Liittynyt: La Huhti 24, 2010 7:48 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja WiliWilperi »

Mat-Lock kirjoitti: Niinpä. Mielialalääkkeistä jauhamisen voisi jättää, jos ei aiheesta mitään tiedä. Ne eivät laita "kuuppaa sekaisin" eivätkä aiheuta väkivaltarikoksia.
... jos ei käytä alkoholia
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hyvin ... 33582.html
Hyvinkään ampujan piti osallistua eilen muovikuulakisaan

Hyvinkään metsissä leikki sotaa eilen 400 airsoft-taistelupeliä harrastavaa nuorta. He ammuskelivat toisiaan muovi- ja leikkikuulilla.

Poliisin mukaan myös kohtalokkaasta joukkosurmasta epäilty 18-vuotias ammuskelija aikoi osallistua tähän kisaan.

Hän muutti kuitenkin mieltään ja otti oikeat ihmiset maalitauluikseen varhain lauantaina.

- Motiivi on vielä epäselvä, mutta uskomme, että se selviää myöhemmin tutkimuksissa, kertoi rikoskomisario Mika Ihaksinen IS:lle.


Kaksi murhaa, useita murhan yrityksiä


Poliisi tutkii nyt ammuskelujuttua kahtena murhana ja useina murhayrityksinä.

Myös lähipiirinsä asekaapista kolme asetta vieneen ampujan ja asekaappiin liittyvät tapahtumat tulevat esiin tutkimuksen loppusuoralla.

Tällöin selvitetään tarkemmin, onko joku laiminlyönyt turvatoimia sillä tavalla, että ampuja on voinut vapaasti tai väkisin viedä mukanaan aseita, joiden kantolupa oli toisella henkilölle.

Aseiden säilyttämisen ehdot ovat tällä hetkellä varsina tiukkoja, sanoi Ihaksinen.

Kolmesta viedystä ampuma-aseesta 18-vuotias käytti kahta. Kolmannen epäillään olleen varalla.


Vangitaan tiistaina?

Tänään alkavat jutussa varsinaiset kuulustelut, jotka jatkuvat koko päivän. Huomenna poliisi laittaa vangitsemisvaatimuksen vireille.

Ampuja saatetaan vangita tiistain kuluessa.

IS kertoi aiemmin tänään epäillyn airsoft-harrastuksesta. Lue juttu täältä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/polii ... 29083.html
Poliisi teon suunnittelusta: Ajatus tullut ehkä vasta samana iltana

Hyvinkäällä haavoittuneen poliisin tila edelleen hyvin kriittinen.

Hyvinkään lauantaiaamuisesta, kaksi ihmishenkeä vaatineesta ammuskelusta epäiltynä kiinni otetun nuoren miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

- Tänään jatkuu (kuulustelut) ihan normaalisti, kertoo tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen krp:stä.

Hän epäilee kuulusteluiden kestävän koko päivän. Epäillyn vangitsemiskäsittelyn tarkkaa aikaa ei vielä ole päätetty.

- Laitan varmaan huomenna maanantaina vangitsemisvaatimuksen sisään, että se on varmaan huomenna tai tiistaina.

Poliisia on ensisijaisesti kiinnostanut se, toimiko tekijäksi epäilty 18-vuotias yksin vai yhdessä jonkun tai joidenkin muiden kanssa.

- Me olemme tavoittaneet suuren osan niistä ihmisistä, joiden kanssa hän vietti aikaa edellisenä päivänä ja tällä hetkellä näyttää siltä, että heillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, kertoo Ihaksinen.

- Hekin ovat olleet täysin ei tietoisia, mitä tulee tapahtumaan.

Kulunut vuorokausi ei ole tuottanut tietoa motiivista. Ihaksisen mukaan epäilty ei kaikesta päätellen ole suunnitellut tekoa pitkään.

- Näyttää siltä, että sitä tekoa ei ole viikkoja suunniteltu vaan enemmänkin se ajatus on tullut aika myöhään.

Saman illan aikana?

- Siltä näyttää.


Haavoittuneen poliisin tila edelleen vakava

Hyvinkäällä varhain lauantaiaamuna tapahtuneessa ammuskelussa loukkaantui vakavasti 23-vuotias naispoliisi.

- Hän on edelleen hyvin, hyvin kriittisessä tilassa, mutta edelleen elossa, kertoo tutkinnanjohtaja.

Kollegansa vammojen laadusta hän ei vielä pysty julkisesti kertomaan.

- Tiedän sen, mutta en voi sanoa sitä, koska epäiltyä ei ole kuultu vielä asiasta.

Muut lauantaiaamuisessa ammuskelussa haavoittuneet ovat myös edelleen sairaalahoidossa, mutta heidän tilansa ei Ihaksisen mukaan ole kriittinen.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Tulipunaruusu kirjoitti:Ampujan, molemmat uhrit ja pari loukkaantunuttakin tuntevana haluaisin katkoa sen verran huhuilta siipiä, että uhrit aivan varmasti valikoituivat sattumalta. Ei ollut mustasukkaisuutta (ei varmaan edes tuntenut tuota tyttöä), ei kaunaa pesäpalloilijoita kohtaan eikä varmasti muutakaan henkilökohtaista. Uhrit vaan sattuivat olemaan paikalla älyttömän huonolla hetkellä.

Pojat tunsivat toisensa joo (ovat olleet samassa koulussa), mutta liikkuivat ihan eri porukassa jo kouluaikana.

Osanottoni uhrien ja ampujan lähipiirille. Sanat eivät riitä...
Minusta olettamuksesi on väärä. Kiikaritähtäimen läpi näkee kohtalaisen hyvin.
Joku jo sanoikin, että Hyvinkäällä on 50.000 asukasta. Olisi aika tuuria, että sattumoisin ampuisi face-kaverinsa. Varsinkin, kun ko. ampujalla noita kavereita oli vain 86. Todennäköisyys sellaista lottovoiton luokkaa.

Toisekseen en usko, että katolle päästyään ampuja olisi aloittanut räiskinnän heti. Enkä usko, että katu oli ennen ampumisen aloitusta tyhjä.

Eli väkisinkin minusta ampumiseen on liittynyt jonkin asteista harkintaa.

Eikä tuo ''kauna'' ole välttämättä pesäpalloilijoihin kohdistuvaa. Tahko oli päivällä voittanut ottelunsa. Tuo ''kauna'' voi kohdistua myös onnistumiseen, voittamiseen ja pärjäämiseen. Ja sitä kautta oman elämän tappioihin.

Eikä tässä kenelläkään sanat riitä. Nämä ovat tapahtumia, joita ei saisi sattua. Tapauksen selvittäminen perinpohjin, nyt kun tekijä on elossa, on minusta paikallaan, jotta tulevaisuudessa vastaavilta vältyttäisiin tai ainakin edes yhtä samaan tilanteeseen ajautunutta ehdittäisiin ajoissa auttaa.
Nuotio & Äreät Tiput
Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Motiivista ja taustoista

Viesti Kirjoittaja Belker »

Hesari:
Epäillyllä ei ole parisuhdetta. Viime vuosina hän on opiskellut maaseutuopistossa Järvenpäässä. Miesuhri ja epäilty olivat Facebook-ystäviä.

Molemmat kuolonuhrit olivat Hyrian ammattioppilaitoksen opiskelijoita. Molempien oli määrä valmistua tänä keväänä. Toinen heistä oli myös pesäpallojoukkue Tahkon pelaaja.
MTV3:
Mies kirjoitti matkapuhelimellaan Facebookiin sanat: "Oli kivaa toverit" kello 1.39 lauantaiyönä.

STT:n haastattelema silminnäkijä kertoi heränneensä laukauksiin kello 1.45. Poliisi sai puolestaan ilmoituksen Uudenmaankadulla tapahtuneesta ampumisesta kello 1.53, ja ensimmäinen poliisipartio oli paikalla minuutin kuluttua.
ESA:
Hyvinkään epäilty ampuja ja kaksi uhria aloittivat kaksi vuotta sitten opiskelut Hyrian ammatillisessa koulutuskeskuksessa, kertoo sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.

Epäilty ampuja kuitenkin lopetti opiskelun viime vuoden puolella. Halonen ei vielä tiedä, mitä ainetta mies opiskeli. Hyriassa opiskelee Halosen mukaan parituhatta opiskelijaa.

Näistäpä kudoin puolivakavan vyyhden sunnuntai-aamun ratoksi:

A= Ampuja; B= kuollut pesisopiskelija; C= kuollut nuori nainen.

Näistä C on sivuosassa.

A on tuntenut aik. kohtuudella B:n, siitä tuli fb-tuttavuus. A ja C eivät fb-tuttuja.

FB mahdollistaa toisten menemisten seuraamisen kaukaa. Kun A on lopettanut koulut, hän on kuitenkin nähnyt, miten B edistyy. Myös pesiksessä ja naisten seurassa B on ylivoimainen.

A on jonkin verran syrjäytynyt, tulevaisuus on epäselvä, koulu oli epäonnistuminen. A:lla ollut vaikeuksia hyväksyä auktoriteetteja. (vrt. USA:n Wikileaks-tietovuotosotilaan taustat) Kavereita on, mutta päämäärä hukassa.

Tekoiltana A on ollut kaveriporukassa, jossa on myös vihaisia nuoria miehiä. A on kuitenkin vajonnut porukan hierarkiassa, ja se aiheuttaa kireyttä, myös riitoja.

A on seurannut tekoiltana muiden tekemisiä fb:ssä. Fb:hän on eräänlainen online-seurantaväline myös niihin, joita ei tunne niin hyvin. A:lla on mahdollisuus seurailla B:tä ja tämän sosiaalisia kuvioita.

Ajankohta ampumisille on ollut "viittä vaille valmistuminen". Siis B:n valmistuminen viikon päästä; A:han on kussut omat valmistumismahdollisuutensa erottuaan koulusta - mistä B:n valmistumis-ilakoinnit kipeästi A:ta muistuttavat.

>>> A on ollut pitkään kireä ja hiljainen. Perjantaina moni asia kietoutui yhteen, ja kun aseita oli saatavilla, niin A menetti itsehillintänsä. (Enkä ihmettelisi, vaikka hän olisi - aseen kanssa tai ilman - oleskellut aikaisemminkin katoilla ja hihitellyt, kuinka "ihmiset eivät tiedä, että hallitsen heitä ja voisin tehdä..." Militaristisia voiman unelmia.)

Koko A-vyyhti kun avataan, niin sieltä löytyy pitkäaikaisten ja äkillisten ristiriitojen summa, joka kietoutui yhteen välineiden (=aseiden) ja tilanteiden (= saa tietoon inhoamansa ihmisen juhlimisen (pesiksessä ja koulussa menee loistavasti)) kanssa ja jonka pohjalla on onnistuminen, joka taas on räikeä vastakohta A:n epäonnistumisille.

>>> A menee, hakee aseet, varmistaa Fb:stä asioita, näkee kohteen ja muut onnistujat ja silloin alkaa vain monesti uneksittu "kosto" vääryyksiä vastaan. Taustalla on kuitenkin vaikeus myöntää omat aikaisemmat ratkaisunsa vääriksi, varsinkin koulusta eroaminen. // Mukana on empatiakyvyttömyyttä, katkeruutta, vihaa ja oman minän tarkastelun vajavaisuutta. Ampuminen sinällään on eräänlainen sattumanvarainen koston väline: A olisi halunnut kostaa ja näpäyttää muita, mutta juuri tuolloin ei tullut mieleen muutakaan tapaa kostaa. (Kosto olisi myöhäistä viikon päästä, B valmistuu.)

A:lla on ollut pikaisesti muodostunut käsitys, että hän selviää jutusta. A:n ampumisen hän on halunnut piilottaa muiden ammuttujen sekaan; poliisin ampuminen on ollut reaktio. - Pakoreitin avuttomuus & ampumisen improvisoiminen viittaavat heikkoon suunnittelukykyyn, mitä myös opiskelujen vaikeus ja lopettaminen tukevat. Impulsiivinen hlö, vaikka hiljainen. Paljon unelmia ja toiveita, keinot menneet.

_______________

Casessa on IMO viitteitä, että A olisi hyvinkin voinut päästä karkuun aseet ym. mukanaan, eikä ydinfysiikkaa olisi tarvittu.

Maastopuku on mielenkiintoinen valinta kaupunkikeskustaan ja peltikatolle. Hieman muistuttaa Breivikin poliisipuku-ideaa, mutta vain hieman.
Viimeksi muokannut Belker, Su Touko 27, 2012 10:57 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

WiliWilperi kirjoitti:
Mat-Lock kirjoitti: Niinpä. Mielialalääkkeistä jauhamisen voisi jättää, jos ei aiheesta mitään tiedä. Ne eivät laita "kuuppaa sekaisin" eivätkä aiheuta väkivaltarikoksia.
... jos ei käytä alkoholia
Eivät myöskään alkoholin kanssa. Siis sen enempää kuin alkoholi yksinään.
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

^^ Olen Belk kanssasi samoilla linjoilla. Motiivi on minusta aika selkeä. Oma epäonnistuminen kontra muiden onnistuminen.
Tähän kietoutuu niin koulu, urheilu kuin muukin menestys. Oma urheilu-ura on hiipunut, koulu keskeytetty.

Surullista, mutta voisiko nuo olla merkkejä, jolloin lähipiirin pitäisi rynnätä entisestään nuorensa tueksi? Kaikki lakkaa kiinnostamasta, tie eteen päin on poikki tai risteyksiä liikaa, jotta itse osaisi päättää. Pitäisikö silloin aikuisen ottaa vaikka väkisin kontrolli hetkeksi itselleen?
Nuotio & Äreät Tiput
Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Hyvinkään keskustassa ammuskeltiin - ainakin yksi kuollut?

Viesti Kirjoittaja Belker »

MissHolmes kirjoitti:^^ Olen Belk kanssasi samoilla linjoilla. Motiivi on minusta aika selkeä. Oma epäonnistuminen kontra muiden onnistuminen.
Tähän kietoutuu niin koulu, urheilu kuin muukin menestys. Oma urheilu-ura on hiipunut, koulu keskeytetty.

Surullista, mutta voisiko nuo olla merkkejä, jolloin lähipiirin pitäisi rynnätä entisestään nuorensa tueksi? Kaikki lakkaa kiinnostamasta, tie eteen päin on poikki tai risteyksiä liikaa, jotta itse osaisi päättää. Pitäisikö silloin aikuisen ottaa vaikka väkisin kontrolli hetkeksi itselleen?

Tuo tekemäni on ehkäpä beckmäinen teoreettinen (!) lähestymistapa, ts. kontekstit puntaroidaan (lähi)menneisyyteen, tilanteeseen, ajoitukseen ja mahdollisuuksiin. A ei ole suunnitellut juttuaan erikoisemmin, ja veikkaan, että piilosta löydetty kivääri on viety kätköön ajat sitten, ei vasta tekoiltana. A on tavoitettu kivääripiilon läheltä, ts. hän on antanut sille suuren symbolisen arvon, jopa niin suuren, ettei ole paon hetkellä päässyt siitä eroon. A olisi voinut pienellä suunnittelulla (vaihtovaatteet = pusero/takki ja housut) paeta tod.näk. kauemmas.

– Poliisi ottaa kiinni epäillyn kello 7.45 metsiköstä, joka ei ole kovin kaukana hänen kotoaan eikä ampumapaikalta. AL

Poliisi on löytänyt yhden uuden kiväärin ampujan kodin läheisestä maastosta. IS


B on ollut symboli menestymiselle, jota A ei ole saavuttanut. A:n suhtautuminen B:hen on vähän sama kuin baareissa haukutaan poliitikkoja. Kun poliitikko sattuu kohdalle, voi käydä kuten Lindhille Tukholmassa. Napsahtaa.

Onneksi napsahtamiset ovat harvinaisia.
Vastaa Viestiin