Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Ei riittänyt raakuus murhaan. Outoa.

Oikeus: Kajaanin henkirikos oli tappo eikä murha

Kainuun käräjäoikeus on tulkinnut Kajaanissa viime lokakuussa tapahtuneen henkirikoksen tapoksi.

Kaksi miestä surmasi kolmannen miehen tämän kerrostaloasuntoon. Uhria lyötiin useita kertoja nyrkkiveitsellä, minkä lisäksi häntä potkittiin ja viillettiin leipäveitsellä.

Käräjäoikeuden mukaan henkirikos oli ennakoimaton ja tapahtui uhrin asunnolla sattuneen riidan seurauksena. Tekoa ei pitkitetty eikä sitä tehty käräjäoikeuden mielestä tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen.

”Teon raakuutta ja julmuutta osoittavat useat teräaseen pistot, kahden henkilön yhteistoiminta ja määrätietoinen teon loppuun saattaminen”, oikeus kuvailee.

Sen mielestä henkirikos oli julma ja raaka, mutta ei erityisen julma ja raaka, minkä lisäksi tekoa ei voida pitää kokonaisuutena arvostellen tavallista tappoa selvästi törkeämpänä.

Tästä syystä rikos oli tuomioistuimen mielestä tappo eikä murha, kuten syyttäjä väitti.

Käräjäoikeus tuomitsi Onni Juhani Karppisen ja Sami-Eemeli Leinosen 12 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Kummankin katsottiin syyllistyneen tapon lisäksi yli 20 muuhun rikokseen, etupäässä varkauksiin.
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-su ... ha/658822/
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.

Yfx

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Yfx »

taavetti kirjoitti:Ei riittänyt raakuus murhaan. Outoa.

Tämä oli kyllä todellinen yllätys, asianajanikin oli liki varma puheissaan et ei vuosituomiota. Mielestäni kevyemminkin perustein annettu elinkautisia, syyttäjä vie todennäköisesti asian hoviin.

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Kainuun Sanomat julkaisi kuvan tuomituista sivuillaan: http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/119 ... eutta.html

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kuva
Ohessa melkein murhaajat. Karppinen vas ja Leinonen oik. Oliko siten? Kuva Kainuun Sanomat.

Oikeus: Kajaanin henkirikos oli tappo eikä murha
...
Pitkät vankeusrangaistukset yli 20 eri rikoksesta

Koska teko oli kuitenkin tuomioistuimen mielestä varsin lähellä murhaa, päätti oikeus langettaa tekijöille pitkät vankeusrangaistukset. Se tuomitsi Onni Juhani Karppisen ja Sami-Eemeli Leinosen 12 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Tapon lisäksi kummankin katsottiin syyllistyneen yli 20 muuhun rikokseen, etupäässä varkauksiin. He anastivat muun muassa perämoottoreita Kainuun seudulla.

Oikeus otti teon raakuuden huomioon myös päättäessään vahingonkorvauksista, joita se määräsi miehet maksamaan uhrin läheisille. He joutuvat pulittamaan korvauksia yli 32 000 euron edestä. Lisäksi heidän täytyy maksaa läheisten oikeudenkäyntikuluja noin 8 000 euron edestä.

Tuomittujen omat, yhteensä yli 14 000 euron oikeudenkäyntikulut, maksaa valtio.

Kaksikko passitettiin Oulun vankilaan suorittamaan vankeusrangaistustaan.

Kaleva

54000 euroa tuli hengenriiston hinnaksi - tähän saakka. Kunhan 6-9 vuoden kuluttua ovat vapaalla, niin sosiaalitoimen ja TE-keskuksen täytyy käynnistää mittavat toimenpiteet näiden henkilöiden syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa menettää heitä.

Mielenkiintoinen tapaus, sillä henkirikostuomioihin perehtynyt bingojoukkueemme äänet jakautuivat ek 4 ma 2. Hoviin menee.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

örkki
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Su Touko 30, 2010 10:59 am

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja örkki »

Jo on täysiä petoja nuo kaksi saastaa. Täysin tunteettomia paskoja.
Elinkautinen noille kuuluisi antaa. Ovat aiheuttaneet suurta tuskaa surmaamalleen henkilölle.
Tuommoset elukat ei ansaitse ihmisarvoa.
Tuo lihava ukko (syytetty) voisi kärsiä tuomiotaan vedellä ja leivällä.
Putoaisi paino, ettei rutistele enää kenenkään kylkiluita, jos istuu uhrin päällä.

Atlanta
Adrian Monk
Viestit: 2565
Liittynyt: Ma Joulu 17, 2012 1:46 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Atlanta »

Ovatpa kovannäköisiä jätkiä. Ja sen näköisiä, etteivät ekaa kertaa ole leivättömän pöydän ääressä.
Rangaistukset voivat vielä koveta hovissa, mutta taas minua huvittaa nuo heille määrätyt korvaukset.
Millä helvetillä he ne muka maksaa?

Valtiokonttori maksaa, sen mitä maksaa. Eli maksajina taas veronmaksajat. Noilta miehiltä ei koskaan voida periä niistä mitään.
"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.

Avatar
Toripolliisi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1439
Liittynyt: To Touko 20, 2010 8:28 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Toripolliisi »

Doctor Lecter kirjoitti:Kuva
Ohessa melkein murhaajat. Karppinen vas ja Leinonen oik. Oliko siten? Kuva Kainuun Sanomat.
Toisinpäin. Lähde: naamakirja..
..saapa nähä..

Neiti Lemon
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Su Kesä 09, 2013 9:38 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Neiti Lemon »

Marjutti kirjoitti:
Murhasta syytetyillä aseina nyrkkiveitsi ja keittiöveitsi

Kajaanin Huuhkajanvaarassa viime lokakuussa tapahtuneen henkirikoksen oikeudenkäynti alkoi keskiviikkoaamuna Kajaanin käräjäoikeudessa.

Syyttäjä syyttää kahta kajaanilaismiestä Huuhkajanvaarassa tapahtuneesta henkirikoksesta murhasta.

Molemmat syytetyt kiistävät murhan, koska henkirikosta ei heidän mielestään tehty erityisen raa’alla tavalla. Molemmat myöntävät kuitenkin tapon.

Surma tehtiin teräaseella. Epäillyt ja uhri tunsivat toisensa.

Syytteen mukaan syytetyt olivat uhrin kotona polttamassa kannabista ja käyttämässä lääkeaineita, kun toinen syytetyistä otti yllättäen esiin nyrkkiveitsen ja löi sillä uhria kahdesti.

Kun uhri kaatui maahan, nyrkkiveitsellä lyönyt istui uhrin päälle ja jatkoi nyrkkiveitsellä hakkaamista. Toinen syytetyistä piti kiinni uhrin jaloista.

Kun nyrkkiveitsen käyttäjä meni pesemään asettaan, toinen syytetty otti pitkäteräisen keittiöveitsen ja viilsi uhria useita kertoja kaulaan. Uhri kuoli näihin viiltoihin.

Toinen syytetty yllytti toista kostamaan veljensä puolesta. Tämän yllyttäjäksi väitetty kiistää.

Tapon jälkeen tekijät ottivat mukaansa uhrin puhelimen ja hävittivät tekohetkellä päällä olleet vaatteensa. He yrittivät hävittää myös nyrkkipuukon jälkien peittämiseksi.

Teon jälkeen tekijät pakenivat muualle Suomeen.

Murhan lisäksi molempien tekijöiden epäillään syyllistyneen näpistykseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Toisen tekijän epäillään syyllistyneen myös rattijuopumukseen ja ampuma-aserikokseen.

Henkirikoksen esitutkinnan aikana on tullut ilmi myös miesten syyllistyneen 22:een varkauteen tai varkauden yritykseen heinäkuun ja lokakuun 2013 aikana.

Miesten epäillään murtautuneen veneisiin ja vapaa-ajanasuntoihin sekä anastaneen niistä omaisuutta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueilla.

Uhrin äiti vaatii 12 000 euroa kärsimyksestä tekopäivästä lähtien, lisäksi tuhkaus, hautaus ja oikeudenkäyntikuluja.

Uhrin avopuoliso vaatii 15 000 euroa sekä muun muassa sairaanhoito-, lääke- ja muita kuluja. Lisäksi puoliso varaa oikeuden esittää lisävaatimuksia.

Uhrin isä vaatii 12 000 euroa.

Lisäksi uhrin pojan elatuskuluja vaaditaan korvaamaan.

http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/119 ... eitsi.html

Tuo tummentamani kohta: en ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Mikä veli ja kostaa mitä? Häh, mitä meni ohi?

Yfx

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Yfx »

Neiti Lemon kirjoitti:

Siinä Sami kehoittaa Onnia kostamaan olemattoman asian Onnin veljen puolesta, käsittääkseni mitään kostettavaa ei edes ollut. Oli vain 3 sekakäyttäjää ja Samilla napsahti päässä. Onni yhtyi touhuun mukaan ja pian oli enää kaksi sekakäyttäjää hengissä.

Mielenkiintoista oli alkuun tässäkin tapauksessa tekijöiden esiintuonti liki pyhäkoulupoikina, ei kai ne mitään kummia oleet tehneet, kimbleä pelanneet illat pitkät :lol:

Kuitenkin tuomiossa on paljon muutakin kuin henkirikos, Samilta löytyy menneisyydestä melkoisen paljon sekoilua, eikä tämä Onnikaan rippikoulupoika ole.
Doctor Lecter kirjoitti:54000 euroa tuli hengenriiston hinnaksi - tähän saakka. Kunhan 6-9 vuoden kuluttua ovat vapaalla, niin sosiaalitoimen ja TE-keskuksen täytyy käynnistää mittavat toimenpiteet näiden henkilöiden syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa menettää heitä.

Mielenkiintoinen tapaus, sillä henkirikostuomioihin perehtynyt bingojoukkueemme äänet jakautuivat ek 4 ma 2. Hoviin menee.
Mun käsittääkseni ainakin Onni selviää ½ eli 6vuoden lusimisella, Samilla voi olla 2/3 edessä.

Ja hauskan ironisesti toit tulevaisuuden esiin, emme voi selvitä ilman heitä tulevaisuudessa.

horrorpop
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 12:32 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja horrorpop »

Mä muistan nää syytetyt kouluajoilta. Sekopäitä olivat jo ihan junioreina. Muistaakseni yläasteikäisinä alkoivat nostaa rautaa eivätkä tosiaan ihan kaurapuuron voimalla. Eiköhän tuo kuuppa lie pehmennyt silloin jo molemmilla. Eipä kyllä yhtään yllättänyt kyseisten heppujen elämän nykytila vaikka en kouluaikojen jälkeen oo kuullu enkä nähny...
Voimia uhrin omaisille.

rikosperhonen
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Pe Huhti 05, 2013 2:48 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja rikosperhonen »

Todella hirveä juttu. Tuli ihan kamalan huonovointinen olo kun luin tämän ketjun läpi. Kyllä minusta tuossa olisi tekijöiden pitänyt saada tuomiot murhasta.

Sluidis
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Maalis 14, 2014 8:54 pm
Paikkakunta: soramonttu

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja Sluidis »

Atlanta kirjoitti:Ovatpa kovannäköisiä jätkiä.
Ihan tavallisilta steroidiläskeiltähän nuo näyttää, taitavat nostaa lähinnä toimeentulotukea...

5-6 vuoden päästä nämä läskipäät on taas vapaalla jalalla, ja veikkaan että sama meininki jatkuu.

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Steroidiläskejähän ne onkin. Jos ei linnassa saa nappeja niin massa häviä ja tulee hyytelökasaksi. Näitä on nähty, sisälle tullessa on pattia, vuoden kuluttua on aladoobia kun ei oo nappeja. Oikeaan treenamiseen ei näistä ole.
Eikä nyt vielä tuomiosta hätäillä, se oli vasta käräjien tuomio. Syyttäjä ilman muuta valittaa hoviin. Mitä oon kuullut niin näistä toinen itsekkin odottaa hovista elkkaria, oli hämmästynyt vuosituomiosta käräjillä.
Piilohomot on in.

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

mistä te nyt keksitte,että kundit käyttää hormooneja?

ihan päästä keksitte?
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Toni Ruotsalaisen surma, Kajaani 2013

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Ei kun oli kaksi vaihtoehtoa. Joko ne on tilannut netistä suklaapatukoita tai sit ne on vetäny steroideja. Ne tietää ketkä tietää, kumpaa. Saahan toki talossakin steroideja jos on hilloa, sielä ei suklaapatukoilla makseta :wink: . Mut siellä ei voi nostaa edes toimeentulotukea oikealla kädellä ni jää toikin treeni vähemmälle.
Piilohomot on in.

Vastaa Viestiin