Mies ampui vaimonsa pienoisrevolverilla Turussa 2006

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Mies ampui vaimonsa pienoisrevolverilla Turussa 2006

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat 20.9.2007 kirjoitti:Vaimonsa ampunut jäi ilman tuomiota

Vaimonsa ampunut mies todettiin syyntakeettomaksi, joten häntä ei tuomittu rangaistukseen taposta Turun käräjäoikeudessa. Samasta syystä mies jätettiin tuomitsematta myös ampuma-aserikoksesta, pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta.

60-vuotias mies ampui vaimonsa pienoisrevolverilla Turun Lausteella viime marraskuussa. Tekoa ennen hän ase kädessään pelotteli asunnossa olleen perheen tyttären ulos.

Mies oli tekojen aikana syyntakeeton ja tahdostaan riippumattoman hoidon tarpeessa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli mielentilatutkimuksen jälkeen yksimielinen asiasta.

Sekä vastaajana oleva mies että kahdeksan asianomistajaa eli perheen lasta ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon.

Lasten mukaan mies oli hallinnut perhettään ja etenkin vaimoaan sekä fyysisellä että henkisellä väkivallalla. Lapset kertoivat pienestä pitäen kokemansa uhan turruttaneen ja totuttaneen heidät tilanteeseen.

Kaksi päivää ennen tappoa mies oli lyönyt vaimoaan kasvoihin. Pienoisrevolveriin hänellä ei ollut hallussapitolupaa.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5184
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Olikos täällä tästä aiemmin juttua? Olivat maahanmuuttaja taustaisia?
Aika despootti, toivottavasti saa pitkään...pitkään....pitkään hoitoa mielisairaalassa. :roll:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Olivat maahanmuuttaja taustaisia?
Siitä en tiedä. Mutta tässä eräs vanha uutinen aiheesta:
Turun Sanomat 28.11.2006 kirjoitti:Poliisi epäilee turkulaismiehen murhanneen vaimonsa

Keski-ikäisen turkulaismiehen epäillään surmanneen vaimonsa lauantai-iltana Turussa Lausteen kaupunginosassa.

Poliisi epäilee miehen ampuneen käsiaseella useita kertoja vaimoaan kohti.

Nainen kuoli nopeasti. Mies hälytti surmapaikalle myöhemmin apua ja antautui poliisille lauantain aikana ilman vastarintaa.

Poliisi tutkii tapausta murhana.

Poliisin mukaan tekoa ei edeltänyt varsinainen riitely, vaan jännitteinen tilanne. Verityöstä epäilty mies oli nauttinut jonkin verran alkoholia, mutta hän ei poliisin tietojen mukaan ollut voimakkaasti humaltunut.
ukkometto
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 118
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 1:19 pm

Suurperheen isä ampui vaimonsa - Turku 2006

Viesti Kirjoittaja ukkometto »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011070 ... 6_uu.shtml

Vankimielisairaalan potilas karkasi - tilillä henkirikos

Perjantai 1.7.2011 klo 14.41 (päivitetty klo 15.09)

Poliisi etsii Niuvanniemen vankimielisairaalassa tahdonvastaisessa hoidossa olevaa potilasta.

FAKTAT

Tuntomerkit
- 174 cm
- 80 kg
- "taiteilijatyyppi"
- beige takki ja suorat, mustat housut
- keskipitkät harmaat hiukset; jakaus keskellä päätä
- siniset silmät
- silmälasit
- leikkausarpi kaulan aluella oikealla puolella
- viikset ja leukaparta
- ruskettunut

Poliisi etsii vuonna 1946 syntynyttä mieshenkilöä, joka on Niuvanniemen vankimielisairaalassa tahdonvastaisessa hoidossa henkirikoksen vuoksi.

Potilas jätti tiistaina palaamatta vapaakävelyltään sairaala-alueelta. Hän katosi noin kello 15-16 välisenä aikana.

Miestä ei pidetä erityisen vaarallisena varsinkaan sivullisille henkilöille.

Hänellä on tapana pitää omistuisia uskonnollis-filosofisia puheita tai saarnoja.

Poliisi on etsinyt henkilöä tuloksetta erinäisistä osoitteista, joissa hänen on epäilty majailevan. Mies on voinut poistua maasta, mahdollisesti Ruotsiin tai Norjaan. Hänestä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.

Kaikki havainnot tuntomerkkeihin sopivasta henkilöstä voi ilmoittaa Pohjois-Savon poliisilaitoksen vihjenumeroon 050 3997890. Havaintoja voi ilmoittaa myös hätänumeroon 112.

IL

otsikkoa muokattu, ketjut yhdistetty, holokaustipuheita yms poistettu
t:mode
Aileen
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: Ma Syys 22, 2008 2:31 am

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja Aileen »

Vuonna 1946 syntynyt mies karkasi tiistaina Niuvanniemen vankimielisairaalasta Kuopiossa.[
Vuonna 1946 syntynyt mies karkasi tiistaina Niuvanniemen vankimielisairaalasta Kuopiossa.[
1946 syntynyt mies.jpg (429.75 KiB) Katsottu 3791 kertaa
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

ukkometto kirjoitti:Hän katosi noin kello 15-16 välisenä aikana.
Hän katosi siis jo 28.6. On kerennyt olemaan jo pari päivää hukassa.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

MTV3 kertoo karkurin nimen: Benjamin Kivilohkare.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... tta-miesta
Salainen agentti
Susikoski
Viestit: 30
Liittynyt: Ma Kesä 02, 2008 8:10 pm
Paikkakunta: Hyvän maun tuolla puolen
Viesti:

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja Salainen agentti »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/niuva ... 26640.html
Poliisi julkisti jatkotiedotteen liittyen Niuvanniemen vankimielisairaalasta karanneeseen.

Karannut potilas on nimeltään Benjamin Kivilohkare. Hän on syntynyt vuonna 1946.
Pikaisen googletuksen tuloksena löytyi tämä: http://web.archive.org/web/200703121620 ... enborg.fi/

http://www.tiede.fi/keskustelut/vapaa-s ... 05-45.html
Tuolla Benjamin Kivilohkare kertoo mm. henkisestä kehityksestään, näyistään ja Mossadin murhayrityksistä ja vapaamuurareiden metkuista. Kuulemma enkelit kuitenkin suojelevat Jumalan omaa. Aika metkaa hengen paloa.
Toivottavasti ei sekoitu johonkin samannimiseen. :roll: Onko kenelläkään tarkemmin tietoa tuosta henkirikoksesta?
eyes
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2009 12:15 am

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja eyes »

Salainen agentti kirjoitti:Toivottavasti ei sekoitu johonkin samannimiseen. :roll:
:lol:

Niin tuo nimihän on kuitenkin aika yleinen!
lepajoki
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 10:56 am

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja lepajoki »

no näyttääpä olevan melkoinen veijari. Hiukan hoikentuneena, mutta kyllähän näyttää olevan sama sankari.
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1579
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Alkuperäinen nimi taitaa olla Erkki Huttunen. Tulkitsin sen niin täältä.
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Mitäs tämä jässikkä on tehnyt päästäkseen vankimielisairaalaan? Ja onko tämä entinen jäkeläinen, joka antoi pojalleen vähän samansarjaisen nimen kuin itsellään on nykyisin?
Nepenthe
Neuvoja-Jack
Viestit: 546
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 4:19 pm

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja Nepenthe »

Täytyy sanoa, että tuo otsikko ja alkupuolen kuvaus tyypistä kuulostaa pahemmalta (leikkausarpi kaulassa, jne.) kuin asia taitaa ollakaan. Joku uskonnollinen, vainoharhainen vanha mies. Kai sitä pahempiakin tyyppejä voisi vankimielisairaalasta karata...
"You have robbed my revenge of sweetness, and now I must go hence in bitterness, in debt to your mercy."
Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

Jos nyt pilkkua viilataan niin uutisen otsikointikin on väärä. Niuvanniemi ei ole vankimielisairaala, vaan valtion psykiatrinen sairaala. Sinne hoitoon määrätyt eivät ole vankeja vaan potilaita.

En tiedä, miksi moinen nimittely elää. Liekö toimittajien tietämättömyyttä, laiskuutta vai raflaavuuden tavoittelua? Todennäköisesti kaikkea yhtä aikaa.

Väestörekisterikeskuksen mukaan Kivilohkareita on maassamme 9 kpl. http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1

Edit. virhe.

Lis. Erään keskustelupalstan mukaan käyttää myös nimeä Veli Benjamin ja on alkup. nimeltään jo aiemmin mainittu Erkki Huttunen. Huippuälykkääksi mainitaan. Julkaissut myös kirjan Älykkyyden kehittäminen http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=541747
VonRassendorf
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Touko 21, 2011 8:19 am

Re: Vankimielisairaalan potilas karkasi

Viesti Kirjoittaja VonRassendorf »

Tässä nettikirjana Veli Benjaminin teos eli tämän mielisairaskarkurin:

http://www.novahierosolyma.fi/%C3%84LYK ... 4MINEN.php

Teosta on luonnehdittu mm. näin:
"Kirja on yleisesitys Emanuel Swedenborgin teologiasta ja filosofiasta. Suomen juutalaisten seu­rakuntien keskusneuvosto teki kirjasta rikosilmoituksen, koska kir­jassa kerrottiin myös juutalaisten kan­sainvälisestä vallasta parilla si­vulla. Syyttäjä hylkäsi rikosil­moituksen. Sen jälkeen juutalaismyönteinen Hel­­singin Sanomat (Aatos Erkko on bilderbergiläinen ja Hen­ry Kissingerin kuuliai­nen lakeija) teki juutalaisten tilauksesta valheellisen kirja-ar­vos­telun kirjasta, joka vähensi kirjan myyntiä. Kustantaja – Suomen Sweden­borgin Seura ry – haas­toi Helsingin Sanomat oikeuteen. Oikeuden pu­heenjohtajana toiminut korkea-arvoinen vapaamuu­rari teki kuitenkin oi­keu­denkäynnistä farssin. "

Tämähän rupeaa olemaan mielenkiintoista. Arvostelee vapaamuurareita ja juutalaisia ja päätyy mielisairaalaan. Vähän samaan tapaan kuin nwohavaintoja-blogin ylläpitäjä:
nwohavaintoja.blogstpot.com
Vastaa Viestiin