Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa - Jämsä 2006

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Koli kirjoitti:Eiköhän tällä jäppisellä ole ihan hyvät mahdollisuudet saada hakemus läpi. Lukuun ottamatta raakaa murhaa kaikki seikat epäilemättä puhuvat miehen puolesta. Voisin kuvitella hänen todella noudattaneen kaikkia sääntöjä pilkuntarkasti. Luikero osaa sopeuttaa itsensä yhteiskunnan rakenteisiin ja on siten mahdollisesti vaarallisempi kuin moni muu. Päihtyneestä liivijengiläisestä näkee jo päältä päin, että kannattaa pysyä kaukana, Björkvististä ei.
Kolin kommentti kiteyttää aika hyvin omankin tuntumani tästä kaverista.

Lapsensa takia toivoisin, ettei Björkvistiä päästettäisi valvomattomaan koevapauteenkaan ennen kuin skidi on 18 v. On aika iso riski, että tämä kokee tapahtumat niin että hänen pitää päästä selittelemään omaa versiotaan tapahtumista tyttärelle, tai lähtee jopa suoraan painostamaan lasta että hänen pitäisi puoltaa isukin huoltajuutta.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Tämä kännykän äänitallenne on nyt julkaistu osana Rimpiläisen uutta murha-aiheista äänikirjaa:
https://www.satakunnankansa.fi/a/6aa9e6 ... 13a3038cfd

Tuli tuossa mieleeni, että mistä varsinaisesti tiedetään, että nauhoittaja oli Paula eikä Jarmo? Paulahan ei ole itse kertomassa. Tuntuu kummalliselta, että Paula on niin rauhallinen, sillä yleensä perheväkivaltatapaukset toistavat samaa kaavaa ja uhri tietää tarkalleen koska ollaan siinä pisteessä että kannattaa oikeasti paeta. Sen sijaan jos nauhoittaja olikin Jarmo tarkoituksenaan esittää, että hän oli kaikin keinoin pyrkinyt estämään murhan pyytämällä jo ajoissa kutsumaan poliisin, tulee kuvio poliisin hokemisine kaikkineen paljon helpommaksi ymmärtää.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Jalmari1
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 11:09 am

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja Jalmari1 »

devil_doll kirjoitti:Tämä kännykän äänitallenne on nyt julkaistu osana Rimpiläisen uutta murha-aiheista äänikirjaa:
https://www.satakunnankansa.fi/a/6aa9e6 ... 13a3038cfd

Tuli tuossa mieleeni, että mistä varsinaisesti tiedetään, että nauhoittaja oli Paula eikä Jarmo? Paulahan ei ole itse kertomassa. Tuntuu kummalliselta, että Paula on niin rauhallinen, sillä yleensä perheväkivaltatapaukset toistavat samaa kaavaa ja uhri tietää tarkalleen koska ollaan siinä pisteessä että kannattaa oikeasti paeta. Sen sijaan jos nauhoittaja olikin Jarmo tarkoituksenaan esittää, että hän oli kaikin keinoin pyrkinyt estämään murhan pyytämällä jo ajoissa kutsumaan poliisin, tulee kuvio poliisin hokemisine kaikkineen paljon helpommaksi ymmärtää.
Kuuntelin eilen kaikki nuo Rimpiläisen äänikirjat eilen ja sanoisin, että Björqvistien tapaus oli niistä huonoimmin onnistunut. SeKIN oli silti erinomainen, joten pystyn kyllä ehdottomasti suosittelemaan koko sarjaa.
Omaan makuuni Turun terrori-iskun kuvaus oli mielenkiintoisin. Siinä tuli paljon, ainakin mulle, ihan uutta asiaa.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Kännykän äänitallenne Björkqvistien perheriidasta on kuunneltavissa Turun Sanomien sivuilla: https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/45587 ... jaa+varten
Rikoksenuusija
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Touko 03, 2015 7:21 pm

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja Rikoksenuusija »

devil_doll kirjoitti:Tuli tuossa mieleeni, että mistä varsinaisesti tiedetään, että nauhoittaja oli Paula eikä Jarmo?
Jarmo kertoi kirjeessään Paulan äänittäneen puhelimella.
Avatar
Kalle-Ville
Adrian Monk
Viestit: 2503
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Jarmolle armoa ja siviiliin

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Niin se vaan Jarmokin sai armoa ja pääsee sitten siviiliin 14.7.2020.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006233560.html
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Raa’asti poliitikko­vaimonsa murhannut Jarmo Björkqvist pääsee vapauteen

Julkaistu: 10.9. 9:19

Vaimonsa murhasta elinkautiseen tuomittu Jarmo Niilo Björkqvist pääsee ehdonalaiseen vapauteen. Tapaus sai aikanaan valtavasti julkisuutta.
Helsingin hovioikeus päätti Jarmo Niilo Björkqvistin vapauttamisesta tänään tiistaina.

Helsingin hovioikeus perusteli vapauttamista Björkqvistin vankeusaikaisella käyttäytymisellä ja tämän opinnoilla, minkä lisäksi hän on suorittanut vankeusrangaistusta pitkään ja moitteettomasti avolaitoksessa.

– Hakijalla ei ollut päihdeongelmaa ja hän oli edistynyt kaikissa rangaistusajan suunnitelmassa asetetuissa tavoitteissaan. Hakijan suhtautuminen yhteiskuntaan ja viranomaisiin oli myönteinen ja hänellä oli hyviä vankilan ulkopuolisia läheissuhteita. Rikosseuraamuslaitoksen lausunnossa on arvioitu, että hakijalla oli kaikki edellytykset elää rikoksetonta elämää vankilan ulkopuolella, hovioikeus myös perusteli.

Hovioikeuden mielestä vapauttamista vastaan puhui ainoastaan itse teko, mutta se ei vaikuta kuitenkaan itse vapautumiseen. Rikosseuraamuslaitos puolsi myös vapauttamista.

– Kaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan hovioikeus katsoi, että hakija voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen ja määräsi vapauttamispäiväksi 14.7.2020, jolloin vankilassa oloaikaa tulee kertyneeksi 14 vuotta, hovioikeus totesi.

Näin tapahtumat saivat alkunsa
Valtakunnallista järkytystä aiheuttanut murha tapahtui pariskunnan omakotitalossa Jämsässä 18.7.2006.

Edeltävänä päivänä talossa vietettiin pariskunnan 2-vuotiaan tyttären syntymäpäiviä. Paikalla oli muun muassa lapsen kummeja. Illanviettoon kuului jonkin verran alkoholin käyttöä, mitään riitoja ei ilmennyt.

Yhden paikalla olleen vieraan mukaan Jarmo Björkqvistin vaimo, Paula Björkqvist, 31, oli kylläkin edeltävällä viikolla maininnut puhelimitse ongelmista miehensä kanssa. Syntymäpäiväjuhlilla ongelmista ei kuitenkaan puhuttu. Paula lähti myös noin viikkoa ennen kuolemaansa lapsensa kanssa reissuun autolla, joka oli pakattu täyteen tavaroita. Syynä oli pariskunnan riidat.

Oikeudessa kävi ilmi, että Björkqvistit olivat reilua kolmea kuukautta aikaisemmin pohtineet avioeroa. He olivat täyttäneet yhdessä avioerohakemuksen, joka löytyi myöhemmissä poliisitutkimuksissa pariskunnan kotoa.

Syntymäpäiväjuhlat vietettiin kuitenkin onnistuneesti. Vuorokausi ehti vaihtua, ja viimeisimmät syntymäpäivävieraat lähtivät puoli kolmen aikoihin yöllä.

Tilanne kärjistyi pariskunnan rajuun riitaan noin tuntia myöhemmin, puoli neljän jälkeen yöllä. Jarmon kertoman mukaan riita sai alkunsa siitä, kun Paula ei ollut kiinnostunut lähtemään yhteiselle kesälomamatkalle. Jarmo kertoi ”hikeentyneensä” tästä.

Paula Björkqvist nauhoitti salaa kännykällään pariskunnan riitaa. Äänitallenteen pituus oli 1 minuutti ja 40 sekuntia. Kiihtyneessä mielentilassa puhunut Jarmo Björkqvist toisti useaan otteeseen vaimolleen, että ”soita poliisi”.

– Tää ei rauhotu tää case tästä.

– Nyt ratkastaan tää tilanne.

– Mää en jää jahkaileen tähän, Jarmo muun muassa sanoi.

Paula, joka toimi Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin, puhui äänitteen perusteella rauhallisesti. Hän ihmetteli, mikä miehellä oli hätänä. Hän oli huolissaan myös lapsesta.

– Anna lapsesi nukkua, Paula Björkqvist sanoi.

Oikeuden mukaan oli selvää, että nauhoite oli vain katkelma väkivallan käyttöä edeltäneestä riidasta. Nauhoite päättyi, koska puhelimen äänitetila tuli täyteen. Jarmon kertoman mukaan riita kesti noin vartin.

Lapsi heräsi riitelyyn, ja kaksikko kävi sanasotaa lastenhuoneessa. Lopulta tilanne eteni siihen, että Jarmo löi Paulaa kahdella eri veitsellä yhteensä 69 kertaa. Paula yritti torjua iskuja. Väkivalta oli silmitöntä. 2-vuotias tytär näki osan tapahtumista. Hän oli koko tapahtuman ajan vanhempiensa vieressä, lastenhuoneessa.

Naapurit heräsivät huutoon
Paula yritti huutaa iskujen välissä apua, mihin naapurit myös heräsivät. He asuivat noin 20–30 metrin päässä Björkqvisteistä. Naapurit menivät koputtelemaan Björkqvistien ikkunaan, jolloin kirkuminen oli loppunut. He näkivät Jarmon liikkuvan talon sisällä. Hän ei tullut kuitenkaan avaamaan ovea.

Naapurit ajattelivat, että kyse oli jo päättyneestä perheriidasta, minkä takia naapurit päättivät lähteä takaisin kotiinsa. Hetken päästä kuului kuitenkin lapsen hysteerinen kirkuminen, ja naapurit kääntyivät takaisin. Tällöin he näkivät verisen Paulan makaavan lattialla, ja Jarmon tämän päällä. Naapurit soittivat poliisit paikalle.

Poliisit havaitsivat heti, että Paula oli kuollut. Lapsi oli ikkunan vieressä pöydän alla, ja ambulanssimiehistö siirsi hänet pois.

– Tapahtuman on täytynyt olla 2-vuotiaan lapsenkin kehityskyvyn kannalta järkyttävä, Jämsän käräjäoikeus totesi.

Jarmo oli ensi alkuun silmät kiinni, ja hän oli vain ”ynissyt”. Hänellä itsellään oli ranteissa ja kaulassa viiltoja, jotka hän oli itse tehnyt.

Kun poliisit laittoivat Jarmolle käsirautoja, tämä virkosi ja teki voimakasta vastarintaa. Poliisien mukaan Jarmo puhui itsetuhoisesti. Ambulanssimiehistön kertoman mukaan Jarmo oli myös toistellut ”mitä mä olen tehnyt, mitä olen tehnyt”.

Jarmolle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli syyntakeinen eli hän ymmärsi tekonsa. Jämsän käräjäoikeus tuomitsi Jarmon murhasta elinkautiseen vankeuteen, ja Vaasan hovioikeus piti tuomion ennallaan. Oikeuden mielestä teko oli erityisen raaka, törkeä ja julma.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006233560.html
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Avatar
Virdon
Sherlock John Holmes
Viestit: 8134
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 1:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Luulin kyllä että tästä olisi joutunut istumaan pitempäänkin kuin vain 14 vuotta, mutta ilmeisesti en muistanut että nythän ollaankin Suomessa.

Äijällä on veitsikäsi käynyt kuin kärpänpyytäjällä ja uhrista tehty hakkelusta pikkulapsen edessä. Vähemmälläkin väkivallalla voi saada samanlaista kakkua.

Kyllä jaksetaan toitottaa tappajan päihteettömyyttä tai hyvää käytöstä vankilasta vapauttamista puoltavina seikkoina. Molemmat ovat kuitenkin pelkkiä perusedellytyksiä vankilassa ollessa, eikä niiden toteutumisen pitäisi toimia minkäänlaisina "ylimääräisinä sulkina hatussa" kun ennemmin tai myöhemmin Suomessa kuitenkin on poikkeuksetta edessä vangin vapauttaminen. Ja yleensä nimenomaan ennemmin, olipa kyseessä millainen murhamies tahansa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 909
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 1:22 pm

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

Jarmon seuraava nainen on varmasti kusessa ennemmin tai myöhemmin.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

IS lööppejä yli 13 vuoden takaa
IS lööppejä yli 13 vuoden takaa
Björkqvist_lööpit.jpg (99.7 KiB) Katsottu 5733 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
TooToo
Sofia Karppi
Viestit: 441
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja TooToo »

Luulin, että Jamukka olisi istunut muutaman vuoden pitempääkin, mutta saahan sitä luulla vaikka mitä.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8230
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

tj_eme kirjoitti:Jarmon seuraava nainen on varmasti kusessa ennemmin tai myöhemmin.
Johan Jamolla on ollut uusi nainen jo pitkään. En tiedä et joko ovat virallistaneet suhteen, vai käykö Jamo vaan golfreiällä puttaamassa.
Piilohomot on in.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tässä talossa heinäkuisena yönä 2006 tapahtui ikäviä.
Björkqvist_talo.jpg
Björkqvist_talo.jpg (59.19 KiB) Katsottu 4648 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
arkibaldi
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: To Loka 29, 2009 8:12 pm

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja arkibaldi »

Miehen kirje aikoinaan, tai miksi sitä edes kutsua, oli todella, siis todella, kajahtaneen oloisen ihmisen kirjoittama.
Mutta eihän kukaan normi ihminen tapa vaimoaan pikkulapsensa edessä 69 puukoniskulla, sahaten rintalastaa ja 'haluten sydämen'. Kun eka veitsi väänty piti hakea toinen mutta ei sydäntä silti saanu.

Karmivaa et tämmönen paskaläjä saa ikinä nauttia vapaudesta
Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 586
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Jarmo Björkqvist puukotti vaimonsa, Jämsä 2006

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

Virdon kirjoitti:Luulin kyllä että tästä olisi joutunut istumaan pitempäänkin kuin vain 14 vuotta, mutta ilmeisesti en muistanut että nythän ollaankin Suomessa.

Äijällä on veitsikäsi käynyt kuin kärpänpyytäjällä ja uhrista tehty hakkelusta pikkulapsen edessä. Vähemmälläkin väkivallalla voi saada samanlaista kakkua.

Kyllä jaksetaan toitottaa tappajan päihteettömyyttä tai hyvää käytöstä vankilasta vapauttamista puoltavina seikkoina. Molemmat ovat kuitenkin pelkkiä perusedellytyksiä vankilassa ollessa, eikä niiden toteutumisen pitäisi toimia minkäänlaisina "ylimääräisinä sulkina hatussa" kun ennemmin tai myöhemmin Suomessa kuitenkin on poikkeuksetta edessä vangin vapauttaminen. Ja yleensä nimenomaan ennemmin, olipa kyseessä millainen murhamies tahansa.
En voi muuta kuin kompata.
”Vapauttamista puoltavat seikat”. Eihän sellaisia hitto vieköön pitäisi ollakaan!
Entäs vapauttamista vastaan olevat seikat!? Niin joo, hengen riisti mutta eihän se nyt niin iso asia ole.
En voi kuvitellakaan miten kamalaa tämä on sukulaisille ja etenkin tytölle joka on nyt teini.
Toivottavasti hänellä on kaikki mahdollisimman hyvin nyt ja jatkossa.
Vastaa Viestiin