Vankisurma Riihimäen vankilassa 29.5.2014 - Hakunilan perhesurmaaja uhrina

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Vankisurma Riihimäen vankilassa 29.5.2014 - Hakunilan perhesurmaaja uhrina

Viesti Kirjoittaja Destiny »

"Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Vankilanjohtajan mukaan tapaus on erittäin poikkeuksellinen.

Riihimäen vankilassa tapahtui torstaina puolen päivän jälkeen vakava väkivaltarikos.

- Voin vahvistaa, että tällainen teko tapahtui osaston keittiötiloissa kello 13 aikaan, sanoo Riihimäen vankilan vt. johtaja Tommi Saarinen.

Hän sanoo, että kyse on vankien välisestä yhteenotosta, mutta mitään muuta hän ei tässä vaiheessa asiasta kerro, koska poliisi tutkii tapausta.

Saarisen mukaan vankilan henkilökunta toimi ripeästi, kun tilanne havaittiin.

- Tutkimukset ovat kuitenkin täysin kesken, joten en voi sanoa asiasta enempää, Saarinen sanoo

Riihimäen vankila on käytännössä täynnä, sillä vankilassa on 223 vankipaikkaa. Vankeja vankilassa on noin 220.

Pääosa vangeista on Saarisen mukaan vakavista rikoksista tuomittuja pitkäaikaisvankeja.

Saarisen mukaan vankilan turvallisuustilanne on yleisesti ottaen hyvä.

- Mitään pahempaa ei ole ennen tätä tapahtunut. Tämä on erittäin poikkeuksellinen tapaus, hän sanoo.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014052 ... 6_uu.shtml

Torstai 29.5.2014 klo 18.17

Riihimäen vankilassa istuu lähinnä vakavista rikoksista tuomittuja vankeja. Poikkeuksellinen tapahtuma. Mitä lie rapahtunut. Ja ketkä lie ottaneet voimanmittelön. Onkohan kaikki osalliset hengissä?

Otsikkoon lisätty tieto uhrista. Ketju hänen tekemisistään: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... fd554b3f7d
-NILS-
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

corppi
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: To Tammi 20, 2011 8:14 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja corppi »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 26262.html

Iltasanomat tietää,että yksi olisi kuollut...

Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja irmuska »

Kappas. Välienselvittely kyseessä vaiko kosto jostain? Missähän mahtaa muuten Vilja-Eerikan isä lusia... Jotenkin kuvittelisin, että siinä on sellainen vanki jonka moni tahtoisi päästää päiviltä.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."

Yfx

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja Yfx »

Vaikka vankila olo suhteet ovatkin rankkoja, on uutisoitu väkivallanteko(tappo/murha) aivan äärimmäisen harvinainen. Milloinkahan on viimeksi vastaavaa sattunut? Itsellä ei ihan heti tule mieleen.

kallesanteri
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 5:11 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja kallesanteri »

Ni eikö kosto ole juuri välien selvittelyä? Mut jos on kosto niin onko hlökohtainen kosto vai kosto muuten vaan (vaikkapa jokin vankilassa erityisesti paheksuttu teko)? :roll: Ja nyt alkanee uhrin ja tekijän veikkaaminen.

Lisäys: tai palkkamurha.
Joo, oikeen tuntuu joo, kyllä, hjyvää on.

Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja irmuska »

:lol: No tarkoitin välienselvittelyllä lähinnä jonkin kalvamaan jääneen kärhämän lopullista selvittämistä, kostolla taas nimenomaan jonkun inhokin päiviltä päästämistä.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Entä missä lusii rasvanheittopukarit Joona Hasseqvist ja Eero Hiltunen?
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

mikaelk

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja mikaelk »

Iltasanomat on päivittänyt juttua, neljää epäillään, tutkitaan tappona:

"Hämeen poliisilaitos tutkii tänään iltapäivällä Riihimäen vankilassa tapahtunutta vakavaa väkivaltarikosta tappona. IS:n tietojen mukaan tapauksessa kuoli yksi vanki.

Poliisi on pidättynyt teosta epäiltynä neljä vankilassa vankeusrangaistusta suorittamassa ollutta henkilöä."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... pos=navnow

Mark
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: Pe Syys 27, 2013 3:15 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja Mark »

Destiny kirjoitti:Entä missä lusii rasvanheittopukarit Joona Hasseqvist ja Eero Hiltunen?

Nykyään Eero Hiltunen lusii Vantaan vankilassa, Hasselqvist taas Riihimäellä, voi olla hyvinkin ollut kohteena. Tuossa sanottiin että erityisen raaka oli ollut tuo murha/tappo, liekkö kurkku viilletty auki? se lienee selviää aikanaan.

jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

vaikka on karu tapaus, niin erittäin mielenkiintoinen...onko vasikka nähnyt tiensä pään? tai joku pedari saanut ansionsa mukaan? tekijät saa kakkua kakun päälle.

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

harvoin henkirikoksia tapahtuu,joku vuosi sitten yks potki toisen kuoliaaksi,sitä ennen tais olla kari bondenin keissi.

puukolla tökkäsyjä ja rumia pahoinpitelyjä kyllä tapahtuu joista ei julksuuteen puhuta,kun ovat sen verran "normaaleja" kanssakäymisiä tuolla.

tässä on varmaan käynyt,että tullut jotain sanomista keittiössä,kenties jo pitempään ollut kränää ja nyt tökitty voiveitsellä/haarukalla tai raakasti hakattu vahingossa hengiltä,voihan se olla rassituskin.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

Jns X
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 2:30 am

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja Jns X »

Joko Tero Niemeläinen ja United Brotherhood on saanut välit selväksi? Luulisi ettei johtotason henkilön murhaaminen ihan olkaa kohauttamalla ole soviteltu.

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Onko Johanssonin Late vielä Jokelassa? Vaan laittaiskohan Latea kukaan kylmäksi ja uskon miehenä itse tuskin enää syyllistyy väkivaltaan.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

Avatar
irmuska
Rico Tubbs
Viestit: 1295
Liittynyt: Ti Tammi 03, 2012 7:16 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja irmuska »

No toivottavasti nyt ei ole Late joka on hengiltä otettu. Teki vaikutuksen ihmisenä kun katsoin dokkarin hänestä.
"Sinä olet aivan liian tyhmä analysoimaan mitään, joten jätä se suosiolla älykkäämmille ihmisille."

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Riihimäen vankilassa vakava väkivaltarikos

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

eiköhän tämä uhri selviä kun saavat riksusta kirjeet liikkeelle heti huomenissa ja soittotunnit sisään :D
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

Vastaa Viestiin