Ari Tuomisen surma, Ilmajoki 2014

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Ari Tuomisen surma, Ilmajoki 2014

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Kiinnittyi huomioni tuossa ylen annissa ikään kuin säälin tapaiseen asenteeseen, suorastaan harhaanjohtavaan journalismiin.
Jos äijä on joutunut niuvaan neljäksi vuodeksi, ja ajanlasku aloitetaan jo vaikkapa v 2014. Tuolloin olisi suljettuun vankilaan siirtynyt v 2018.
Tekstin mukaan " joita mies kiersi eri puolilla maata. Lopulta, noin vuosi sitten, hän pääsi Vilppulan avovankilaan."
Lopulta, voi isä kiesus. Eihän se ole kuin kaksi vuotta ollut oikeassa vankilassa prkl. Kirjoitetaan, kuin olisi vuosia rassukkaa riepoteltu.
Mistäpä sitä tietää, vaikka Tuomisella olisi ollut tietoa jostain tuon hemmingin vakavasta (henki)rikoksesta? Piti siksi hiljentää. Kyllähän ne (jonkun muun kirjoittamiksi väitetyt) lappuset voisi viitata uhasta ilmiantoonkin.
Se tuon äijän tavaroista löytynyt puukko - mitähän sillä onkaan tehty...🤔
Onko nämä molemmat asuneet Ilimajoella aina? Liikkuneet yhdessä muualla rosvoilemassa ym? Jotenkin tuntuu, että tässä ei olekaan kaikki.

Vastaa Viestiin