Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Dr Bergmeister kirjoitti:Kuten Vodka tuolla aiemmin jo mainitsi tämä kyseinen tappaja on opiskellut aikuislukiossa, ja aikuislukiot nyt vain sattuvat sijaitsemaan samassa rakennuksessa kuin nuorille tarkoitetut lukiot. Aikuislukioon ei ole mitään pääsyvaatimuksia kuin että opiskelemaan tuleva henkilö on suorittanut peruskoulun tai entisen oppikoulun tutkinnon. Siis ei mitään vaatimuksia joistain aiemmista todistusten keskiarvoista.

Tämä tieto tästä aikuislukiosta oli Iltasanomien uutisissa. Lukekaan uutisia ja muita palstoja kuten vaikkapa poliisin sivuja niin saatte tietoa enemmän, ei sitten tarvitse ihan kaikkea kysellä täällä. Kun vastaus on annettu ennen kuin edes on kysytty.
Vaikka nyt mietinkin näitä koulujuttuja muutenkin, tarkoitin lähinnä, että mikä oli tekijän motiivi hakeutua lukioon? Ei nyt oikein vaikuta, että elämä oli hallinnassa ja tarkoitus mennä eteenpäin ja siirtyä laveaa tietä kulkemaan. Tai ehkä joskus oli tarkoitus, suistiko mahdollinen ero kumppanista valitulta tieltä? Oli siis aloittanut lukion syksyllä? Mitenkähän mahtoi opinnot sujua? Alkoholi,lääkkeet, butaani kombinaatiolla voi olla vaikea oppia yhtään mitään.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
harjoittelija
Roger Murtaugh
Viestit: 883
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:17 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja harjoittelija »

Motiivi hakeutua lukioon 30 vuotiaalla? Voisko olla vaikka opintotuet, jos siellä Utsjoella ei ole muuta koulutusta tarjolla.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Destiny »

harjoittelija kirjoitti:Motiivi hakeutua lukioon 30 vuotiaalla? Voisko olla vaikka opintotuet, jos siellä Utsjoella ei ole muuta koulutusta tarjolla.
Voisi kai sitä sossun rahoillakin elää, ei kai pakko ole lukioon mennä vaikaa olisi ainoa opinahjo Utsjoella. Joku tavoite kai miehellä ollut opiskeluun. Opiskelusta saa valkoakin, entä sen jälkeen? Monet menevät aikuisena lukioon tai muualle opiskelemaan ja usein aikuisopiskelijoilla on tavoitteet selvät ja sitä myöten motivaatiokin kohdallaan. Tämä mies ei kyllä sellaiselta vaikuta, 30 v imppaaja :roll:
Voihan se olla, ettö opintotuet on niin hyvär, että lukioon kannattaa mennä imppaamaan.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
harjoittelija
Roger Murtaugh
Viestit: 883
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:17 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja harjoittelija »

No mä oon tosi huono noissa työkkäri ja sossutuissa, ja tietty kuvittelen, että se työkkärikin vaatii ehkä jotain kouluttautumista tms. jossain vaiheessa. Siis motiivi lukio-opiskelulle olisi pakko.
Toisaalta jonkun mukaan olivat muuttaneet avokin kanssa jostain muualta ja asui asuntolassa - miksei avokin kanssa?
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Destiny kirjoitti:
harjoittelija kirjoitti:Motiivi hakeutua lukioon 30 vuotiaalla? Voisko olla vaikka opintotuet, jos siellä Utsjoella ei ole muuta koulutusta tarjolla.
Voisi kai sitä sossun rahoillakin elää, ei kai pakko ole lukioon mennä vaikaa olisi ainoa opinahjo Utsjoella. Joku tavoite kai miehellä ollut opiskeluun. Opiskelusta saa valkoakin, entä sen jälkeen? Monet menevät aikuisena lukioon tai muualle opiskelemaan ja usein aikuisopiskelijoilla on tavoitteet selvät ja sitä myöten motivaatiokin kohdallaan. Tämä mies ei kyllä sellaiselta vaikuta, 30 v imppaaja :roll:
Voihan se olla, ettö opintotuet on niin hyvär, että lukioon kannattaa mennä imppaamaan.
No kun ei. Aikuislukion eli iltalukion opiskelija ei saa mitään opintotukia, koska opinnot eivät ole kokopäiväistä opiskelua. Iltalukion opinnot ovat yleensä klo 17.00-20.00 olevia kursseja, joten työssäkäyvätkin voivat osallistua. Jos ihminen on työtön niin Kela maksaa esimerkiksi työmarkkinatukea iltalukion opiskelijalle.

Ja mikä sitten sai tämän hörhön aloittamaan opiskelun iltalukiossa? Hyvä kysymys. Ajattelisin että hän on mahdollisesti ihan oikeasti halunnut jättää entisen elämän taakse ja aloittaa uuden suunnan. Mutta päihteet voittivat ja nyt sitten kävi näin. Jos ihan oikeasti haluaa opiskella niin sehän on mahdollista nykyisin vankilassa. Jotkut vangithan suorittavat jopa yliopisto-opintoja.

Olen itse suorittanut ylioppilastutkinnon aikuislukiossa. Jo 1970-luvun puolivälissä menin Tampereen iltaoppikouluun suorittamaan keskikoulun, koska ei ollut mahdollista nuorena sitä suorittaa. Suoritin sitten samassa paikassa lukion ensimmäisen luokan opinnot, mutta jätin sen kesken töiden takia. Myöhemmin muutin muualle, ja vasta 1990-2000 vaihteessa suoritin lukion loppuun ja kirjoitin 2000-luvun alkupuolella 51 vuotiaana ylioppilaaksi. Jotkut ihmiset vain rakastavat opiskelua ja oppimista vielä vanhemmallakin iällä. Ei se ole pelkästään nuorten juttu, luojan kiitos.
Gods made heavy metal.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Mutta Dr Bergmaister ei vaikutakaan hörhöltä. Itsekin olen aikuiopiskelija työn ohessa, siksi mietinkin, että mikä motiivi on opiskella aikuisena ja hörhöillä. Itsellä on ainakin motiivi selvä, eikä tässä ole aikaa tai halua hörhöillä ja nuuskia butaania. Ei ole mitään halua myöskään kulkea puolta nuorempien keskuudessa uhoomassa, kuinka kaikki pelkäävät ja kerjäämässä respectia.

Mutta ehkä miehellä oli alkujaan halu muuttaa kurssia, oli uusi tyttis muutettiin Utsjoelle ja tuli ero (siksi asui asuntolassa, kertoi joku aiemmin). Ehkä vieras ympäristö ilman tuttuja ja tyttöystävää katkaisi kamelinselän ja tuli repsahdus. No, nyt on sitten aikaa käydä lukio loppuun :roll:
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Saamelaislukiossa Utsjoella tapahtunut puukotus

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

URSA kirjoitti:Mistähän päin Suomea tuo kolmekymppinen liimanhaistelija oli muuttanut Utsjoelle?
Jos kerran on saamelaislukion aikuislinjalla opiskellut niin varmasti kotoisin Lapista joltakin alueelta, jossa puhutaan saamen kieltä. Saamelaislukion opetuskielenä kun taitaa olla saame.
Gods made heavy metal.
Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Saamelaislukiossa Utsjoella tapahtunut puukotus

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

Dr Bergmeister kirjoitti:

Miksi olettaa, kun asian voi helposti selvittää. Opetuskieli on pääsääntöisesti suomi, joissakin aineissa saame.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

anneli1 kirjoitti:
Eka kerran edes nyt sain tietää että on olemassa "Saamelaislukio", hienoa sillä saamelaiset jos ketkä ansaitsevat tulla koulutetuiksi kuten me muutkin suomalaiset...
Kun kerran saamen kieli on yksi Suomen virallisista kielistä niin totta kai on myös saamelaisia kouluja. Miksei olisi?
Gods made heavy metal.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Saamelaislukiossa Utsjoella tapahtunut puukotus

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Cassandra kirjoitti:
Dr Bergmeister kirjoitti:
URSA kirjoitti:Mistähän päin Suomea tuo kolmekymppinen liimanhaistelija oli muuttanut Utsjoelle?
Jos kerran on saamelaislukion aikuislinjalla opiskellut niin varmasti kotoisin Lapista joltakin alueelta, jossa puhutaan saamen kieltä. Saamelaislukion opetuskielenä kun taitaa olla saame.
Miksi olettaa, kun asian voi helposti selvittää. Opetuskieli on pääsääntöisesti suomi, joissakin aineissa saame.
Ai jaa, kiitos tiedosta. Sen verran tiedän, että ylioppilaskirjoituksissa voi kirjoittaa saamen myös toisena kotimaisena kielenä.
Gods made heavy metal.
Satunnainen
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 10:55 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Satunnainen »

Saamelaislukiohan on pelkästään lukion nimi. Opetuskielenä suomi, joitakin oppiaineita voi halutessaan opiskella saameksi.

Tuon hörhön motiivi voi olla tosiaan katkennut kamelinselkä tai kateus tai sitten molempia?
Uhrihan oli oletettavasti erittäin menestynyt ja itsevarma, tekijä taas elämän kääntöpuoli jollaisen paikka ei olisi lasten keskuudessa opiskelemassa tai retostelemassa.

Utsjoelta hän ei ole kotoisin ja mielentilatutkimus käy väkisin mielessä ennen mitään noita motiiveja, niin iljettävältä eläimeltä vaikutti olevan.
Satunnainen
Nikke Knakkertton
Viestit: 186
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 10:55 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Satunnainen »

Tekijä dires dir somessa.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Satunnainen kirjoitti:Tekijä dires dir somessa.
Anteeksi, nyt ei aukea.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Kilroy_007
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: Pe Loka 24, 2014 6:42 pm

Re: Saamelaislukiossa puukotus, Utsjoki 24.10.2014

Viesti Kirjoittaja Kilroy_007 »

Netistä poimittua:
Marko Vehmanen on exä kirjoitti:
Ei hän nimeä väärää henkilöä. Tunnen tappajan, hän on exä. Ihan mielenvikainen ja olen jo pitkään sanonut, että se vahingoittaa vielä jotakuta pahasti jos ei hae apua ja muuta tapojaan. Varoitin häntä. Hän puhui jo monta viikkoa että muuttaa takaisin etelään, näköjään olisi ollut parempi, että olisi niin tehnyt niin tätä ei olisi tapahtunut- mutta ehkä joku muu olisi menettänyt henkensä. Mun mielipide on jo pitkään ollu pakko hoito, mut vaikeaahan sellaiseen on ketään pakottaa ellei ole psykoosia. Hän ei itse näe itsessään "mitään vikaa" vaan on aina se uhri. Oisko jopa 16-vuotias uhri ollu jopa se jolle 30-vuotias haastoi aina riitaa uskonnonopetukseen liittyen? Varmaan koulutoverit osaavat vahvistaa. Syyllinen Marko Vehmanen 12.07.1983, ainakin kolmen lapsen isä.

Käsittääkseni kyse on juuri siitä pojasta jonka kanssa uskonnosta.
Cassandra
Rico Tubbs
Viestit: 1267
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 4:40 pm

Re: Saamelaislukiossa Utsjoella tapahtunut puukotus

Viesti Kirjoittaja Cassandra »

Dr Bergmeister kirjoitti:
Cassandra kirjoitti:Miksi olettaa, kun asian voi helposti selvittää. Opetuskieli on pääsääntöisesti suomi, joissakin aineissa saame.
Ai jaa, kiitos tiedosta. Sen verran tiedän, että ylioppilaskirjoituksissa voi kirjoittaa saamen myös toisena kotimaisena kielenä.
Saamen voi valita siellä joko äidinkieleksi tai vieraaksi kieleksi, jolloin äidinkielenä opetetaan suomea.
Vastaa Viestiin