Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

MIKÄÄN MAA EI OTA VASTAAN


Sunnuntai 26.4.2015 klo 21.08

Iltalehden saamien tietojen mukaan mahdollisuutta Abdigadir Osman Husseinin karkottamiseen on selvitelty jo aiemmin, mutta mikään maa ei ole ollut valmis ottamaan häntä vastaan.

Hovioikeus päätti perjantaina vapauttaa elinkautista istuneen murhaajaraiskaajan useiden viranomaisten vastustuksesta huolimatta. Abdigadir Osman Hussein pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden syyskuussa istuttuaan vankeudessa 19 vuotta ja 6 kuukautta.

Somalitaustainen mies on tullut Suomeen aikoinaan Neuvostoliiton kautta. Kun Hussein vangittiin toistamiseen vuonna 1995 hänellä ei poliisin mukaan ollut Suomen, vaan hän oli oleskellut maassa pakolaisstatuksella.

Iltalehden haastatteleman viranomaislähteen mukaan olisi erittäin epätodennäköistä, että mies olisi vankeusaikanaan saanut Suomen kansalaisuuden, mikä olisi luonnollisesti este karkottamiselle.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan paljon lievempiinkin rikoksiin syyllistyneitä on karkotettu Suomesta vankeuden jälkeen.

- Avioliitto on kyllä painava peruste arvioinnissa, mutta myös toistuvuus ja rikoksen laatu vaikuttaa ratkaisuun. Karkottamisiin on päädytty vahvoista perhesiteistä huolimatta.

Adressit.com-sivustolle on perustettu Husseinin karkottamista vaativa adressi. Perjantaina avattu vetoomus on kerännyt sunnuntaipäivään mennessä noin 22 000 allekirjoitusta.

Hussein sai ensimmäisen vankeustuomionsa Suomessa vuonna 1993, jolloin hän raiskasi 13-vuotiaan tytön Tampereella puukolla uhaten.

Miehen vapauduttua syksyllä 1995 kului kaksi kuukautta, kunnes hän murhasi 15-vuotiaan tamperelaistytön veitsellä silpoen. Mies tuomittiin elinkautiseen murhasta.

Kun tuomittu pääsi kesällä 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, hän iski jälleen. Tällä kertaa uhrina oli 4-vuotias lapsi, jota hän käytti seksuaalisesti törkeästi hyväksi. Oikeus langetti hänelle tästä vuoden ja kolmen kuukauden lisätuomion.

IL-TYÖRYHMÄ
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042 ... 0_uu.shtml
Gods made heavy metal.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

rane kirjoitti:
Kuva-Oppisivat tekemään oikeita päätöksiä ettei TAAS viattomien veri vuoda.... :roll:
-Tässäkin keskustelussa muut ihmiset ajattelevat järjellä, toisin kuin mamuttaja suvakit. :?
Olen tänään lukenut tämän keskusteluketjun kaikki viestit alusta saakka, mutta en nähnyt yhtään viestiä, jossa joku olisi puolustellut ja ilmaissut halunsa hyyssätä ja puolustaa tätä raiskaajamurhaajaa. En usko, että tällaisia puolustelijoita kovin paljon on, ei ainakaan murha.infossa.
Gods made heavy metal.
sine qua non

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Vaikka tuon karkotusadressin kannattajien joukossa varmasti voi olla useita keksittyjen & olemattomien ihmisten allekirjoituksia, niin kyllä tuo määrä nimiä kertyneenä vajaassa kolmessa päivässä kertoo valtaosan olevan varmasti ihan aitoja. Nimien suuri määrä näin nopeasti puhuu sen puolesta, että ihmiset ovat nyt todella kurkkuaan myöten täynnä ja vihaisia Suomen "oikeusjärjestelmän" toimintaan.

Vaaralliseksi todettu ja tiedetty rikollinen aiotaan hovin päätöksellä jääräpäisesti vain päästää vapauteen. Hovioikeuden tuomarit ovat joko käsityskyvyltään vajaita tai tietoisesti kieltäytyvät ottamasta huomioon asiantuntijoiden arvioita miehen vaarallisuudesta. Mikä ihme voi olla motiivina heidän päätökseensä? Husseinin vangittuna pitämiseen kuluva raha ei voi olla syynä, sen verran vähän Suomessa elinkautisvankeja on. Ja vaikka tätä ihmisjätettä ei saataisi karkotettua, niin luulenpa veronmaksajien ilomielin kustantavan hänen oleskelunsa vankilassa elämänsä loppuun asti - se on monin kerroin halvempi hinta kuin yksikään miehen raiskaama ja/tai murhaama ihminen lisää.

Toivottavasti ihmisten viesti nyt kantautuu eteenpäin, ja Rise tekee valituksen korkeimpaan oikeuteen. Lainsäätäjien toivoisi kuulevan viestin ihmisten tyytymättömyydestä siihen, että rikollisten tuomiot ovat tosiasiallisessa lyhyydessään ja "uusien mahdollisuuksien" antamisessaan moninkertaisille rikoksenuusijoille syvästi kansan oikeustajun vastaisia.
Viimeksi muokannut sine qua non, Su Huhti 26, 2015 9:57 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
OAY
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ma Helmi 17, 2014 2:34 pm

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja OAY »

rane kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Miksi nämä ihmiset mielestäsi ansaitsevat raiskauksen tai kuoleman?
Kuva-Oppisivat tekemään oikeita päätöksiä ettei TAAS viattomien veri vuoda.... :roll:
-Tässäkin keskustelussa muut ihmiset ajattelevat järjellä, toisin kuin mamuttaja suvakit. :?
Minun oikeustajuni mukaan päätöksen tehneiden ihmisten vaimot/lapset/muutkaan läheiset eivät ole millään tavalla miestensä/isiensä/läheistensä päätöksistä vastuussa. Aika jännä logiikka, että viattoman veren pitäisi vuotaa, jottei viattomien veri vuoda.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

rane kirjoitti:Tuo hussein on taparikollinen, taparaiskaaja! :shock:
-Ja lasketaan vapauteen, ei helevata! Toivottavasti seuraava uhri olisi jonkun noista asioista päättävän vaimo tai lapsi... :evil:
Kuten OAY tuossa edellä mainitsi, kenenkään päättäjän läheiset, kuten puoliso ja lapset ym. eivät ole vastuussa kenenkään läheisensä työssään tekemistä päätöksistä. Ei ole näiden syyttömien vika, jos on tehty väärä päätös.
Gods made heavy metal.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Ironisinta olisi jos tämän murhaajaraiskaaja-sompanssin seuraava uhri olisikin hänet vapauttanut hovioikeuden laamanni, joka on siis NAINEN.

Paras ratkaisu olisi, että tämän afrikan apinan vapauduttua vankilan portilla olisi "tervetulokomitea" vastassa ja porukalla sitten suorittaisivat sille kastroinnin ts. ns. "letku poikki" ja sitten karkoitus ja goodbye.

Onko muuten yllätys, että TAAS on SOMALI otsikoissa raiskauksen ja murhan merkeissä?
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Ärrkele kirjoitti: Paras ratkaisu olisi, että tämän afrikan apinan vapauduttua vankilan portilla olisi "tervetulokomitea" vastassa ja porukalla sitten suorittaisivat sille kastroinnin ts. ns. "letku poikki" ja sitten karkoitus ja goodbye.
Laitoin juuri edelliselle sivulle Iltalehden uutisen, jossa luki, että mikään maa ei halua ottaa vastaan tätä hirviötä, joten siinäpä miettimistä minne hänet sitten karkotetaan. Minun toiveeni on, että häntä ei päästetä vapaaksi, koska rikoksen uusimisriski on varmasti melko suuri. Kastrointi on kyllä hyvä ehdotus ja sopii muidenkin seksirikollisten "hoitoon".
Gods made heavy metal.
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

OAY kirjoitti:Minun oikeustajuni mukaan päätöksen tehneiden ihmisten vaimot/lapset/muutkaan läheiset eivät ole millään tavalla miestensä/isiensä/läheistensä päätöksistä vastuussa. Aika jännä logiikka, että viattoman veren pitäisi vuotaa, jottei viattomien veri vuoda.
Onko Liisa Lehtimäki jonkun mies tai isä? :shock:
Asian ovat ratkaisseet: hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki
hovioikeudenneuvos Jarmo Kilpelä
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kari Vesanen
Olen samaa mieltä, että päätöksen tekijöiden omaisten ei tarvitse mitenkään antaa uhria tehdyn päätöksen takia. Päätöstä tehtäessä olisi kuitenkin norsunluutornissakin joskus hyvä miettiä sitä, että elämän ruletissa skeida voi joskus lentää omaankin naamaan.

Tällaisen tapauksen osalta kastraatio + pakkohoito voisi olla oikea ratkaisu. Elämä olisi helpompaa sekä Abdille että yhteiskunnalle. Tuuli Ikosta emme saa takaisin, mutta uusilta uhreilta toivottavasti välttyisimme. Montako uutta mahdollisuutta (=uhria) meidän on annettava parantumattomaksi luokitelluille?

Olemme tehneet virheen päästämällä miekkosen maahamme. Miksi laittaisimme vahingon kiertämään? Suomalainen yhteiskunta kestää kyllä yhden kuohitun ikipotilaan ylläpidon, kunhan uusia ei oteta mahdottoman paljon.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
OAY
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ma Helmi 17, 2014 2:34 pm

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja OAY »

Chikatilo kirjoitti:
OAY kirjoitti:Minun oikeustajuni mukaan päätöksen tehneiden ihmisten vaimot/lapset/muutkaan läheiset eivät ole millään tavalla miestensä/isiensä/läheistensä päätöksistä vastuussa. Aika jännä logiikka, että viattoman veren pitäisi vuotaa, jottei viattomien veri vuoda.
Onko Liisa Lehtimäki jonkun mies tai isä? :shock:
Otin kantaa vain siihen, kun Rane tuolla aiemmin totesi toivovansa, että seuraava uhri on "jonkun noista asioista päättävän vaimo tai lapsi". En ole asiaan sen enempää perehtynyt, mutta tämä pisti silmään täysin älyvapaana kommenttina.
Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja rane »

OAY kirjoitti:
Chikatilo kirjoitti:
OAY kirjoitti:Minun oikeustajuni mukaan päätöksen tehneiden ihmisten vaimot/lapset/muutkaan läheiset eivät ole millään tavalla miestensä/isiensä/läheistensä päätöksistä vastuussa. Aika jännä logiikka, että viattoman veren pitäisi vuotaa, jottei viattomien veri vuoda.
Onko Liisa Lehtimäki jonkun mies tai isä? :shock:
Otin kantaa vain siihen, kun Rane tuolla aiemmin totesi toivovansa, että seuraava uhri on "jonkun noista asioista päättävän vaimo tai lapsi". En ole asiaan sen enempää perehtynyt, mutta tämä pisti silmään täysin älyvapaana kommenttina.
-Itse en pidä tokaisuani "älyvapaana" kommenttina, päättäjillä pitää olla moraalinen vastuu älyvapaista päätöksistään.... :roll:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Raiskaajamurhaaja Hussein pääsemässä vapaaksi

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

rane kirjoitti: -Itse en pidä tokaisuani "älyvapaana" kommenttina, päättäjillä pitää olla moraalinen vastuu älyvapaista päätöksistään.... :roll:
Et tietenkään pidä, mutta ei liioin ole moraalisesti oikein toivoa kenenkään päättäjän puolison, lasten tai muiden läheisten sen kummemmin kuin kenenkään muunkaan joutuvan raiskatuksi tai murhatuksi. He ovat tässä asiassa täysin sivullisia.
Gods made heavy metal.
Wiltsu
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: Ke Joulu 04, 2013 8:48 pm

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja Wiltsu »

Joku tuon ihmissaastan naapurikseen sitten ensi vuoden syksynä saa. Toivon kovasti, että se on joku noista päätöksen tehneistä tuomareista, vaikka lienee turvallista olettaa, että heidän asuinympäristössään ei minkäänlaiset somalit kuljeskele. Toki somaleilla on hyvän tuet ja etuudet, mutta veikkaan, ettei hyffe riitä samoille Westendin kaduille kuitenkaan noiden tuomarien kanssa. Melkein voisin kyllä lahjoittaa ihan rahaakin, jotta tämä moniosaaja saataisiin heidän naapurustoonsa asumaan edes hetkeksi. Ihan vaan, jotta tietäisivät miltä tuntuu, kun se tyyppi, jonka itse ovat vaarattomaksi todenneet asuu siinä ihan heitä lähellä.
rippe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Su Joulu 14, 2014 10:37 am

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja rippe »

Minneköhän tämä henkilö mahdollisesti sitten päätyisi asumaan? Tampereelleko, koska hän on siellä aiemminkin "vaikuttanut"? Vai miten näissä tapauksissa toimitaan? Mitään työpaikkaa hänellä nyt ole kuitenkaan, joten eiköhän se sijoitus ole sitten sossun mietittävänä.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Ei sossu käsittääkseni ketään mihinkään sijoittele. Siitä huolehtii pakolaiskeskukset. Mutta joo, turha varmaan toivoa, että samoille kulmille näiden tuomareiden kanssa menisi asumaan. Nämä rikkaat tuomarit ja asianajathan elävät turvallista elämää omissa pikku kuplissaan eikä heidän tarvitse pelätä vapauttamiansa rikollisia tavallisten kansalaisten tavoin. Heillä on varmasti viimeisen päälle kaikki turvalaitteet kodeissaan ja korkeat aidat ja sähköportit, jotka pysäyttävät tunkeilevat neekerit ja ählämit.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
rippe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Su Joulu 14, 2014 10:37 am

Re: Tuuli Ikonen, 15v. surma, Tampere 10.11.1995

Viesti Kirjoittaja rippe »

Joo, ei tosiaan varmaan ole sossun hommia, my bad. Mutta siis joku viranomaistaho ilmeisesti arpoo jannun tulevan asuinpaikan kuitenkin. Olisi ihan vaan yleisen turvallisuudentunteen nimissä hauska tietää minne hän vankilasta muuttaa ihan edes kaupungin tarkkuudella :D
Vastaa Viestiin