17-vuotias tyttö poltettiin elävältä, Kokemäki 30.1.2015

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Millä perusteella Ärrkele siis väität että tästä voisi tulla hovissa tai käräjillä tuomio josta selviäisi parin vuoden istumisella. Mitkä olisivat ne syyksi luetut rikokset tässä skenaariossa ja mitkä niiden minimituomiot sinun käsityksesi mukaan ovat?
Siis ei minulla ole mitään perusteluja kun en ole lakimies. Laitoin vain niin kuin vertauksena tuon Espanjan murhan, että kaikkea voi tapahtua oikeudessa. Mielestäni se oli siis murha kummankin osalta, mutta kummasti toinen vain selvisi lopulta parilla vuodella, oli alkuperäinen "tuomio" sitten mitä tahansa. Nämä lieventävät seikat pitäisi poistaa kokonaan ja tuomio olisi juuri se päivälleen mitä tuomari tuomitsee.

Jos tämä afgaani mikälie selviää 5-6 vuodella on sekin auttamattoman vähän tämmöisestä teosta.

Itse lähtisin murhan kohdalla elinikäisestä tuomiosta liikkeelle. Minimissään 25 vuotta!

Viherpiipittäjät sanoivat nyt tähän, että pitää vankilasta kotoutua vielä yhteiskuntaan. Ei pidä - murhaajien. Murhaajat on viallisia yksiköitä jotka pitää nakata pois toimivien seasta.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Secret
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: To Elo 18, 2011 9:53 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja Secret »

Ilta Sanomissa seisoo:

"Syytetty kiistää kaksi raskainta rikossyytettä mutta myöntää kaksi lievempää porilaisen lenkkeilijätytön surmajutussa, kertoo miehen puolustus.

25-vuotias mies kiistää syytteet murhasta ja törkeästä raiskauksesta. Törkeän vahingonteon ja liikennerikkomuksen hän tunnustaa. "

Tunnustaa siis tehneensä "vähän" pahaa, mutta ei nyt sentään raiskaamaan tai murhaamaan ole mielestään ryhtynyt! :D

t.Mie
kaljaloota
Theo Kojak
Viestit: 1158
Liittynyt: To Syys 13, 2012 5:34 pm
Paikkakunta: si lähikauppa

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja kaljaloota »

Puolustusasianajaja on neuvonut hyvin, tai kääntäjä. Tostahan selviäis pelkillä sakoilla ja ehdonalaisella, eihän linnaan ole hauskaa mennä varsinkaan näistä rikoksista. Kannattaa mainita että pienen läpsäytyksen vaan annoin ja maksan kyllä sakot, niin kuin eräs henkilö sanoi ja olisi halunnut :mrgreen:
sine qua non

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Aamulehtikin kirjoittaa aiheesta:
Syytetty kiistää murhan lenkkeilijätytön jutussa
Kotimaa | 17.6.2015 | 12:38 | Päivitetty 12:39
STT

Syytetty kiistää kaksi raskainta rikossyytettä mutta myöntää kaksi lievempää porilaisen lenkkeilijätytön surmajutussa, kertoo miehen puolustus.

25-vuotias mies kiistää syytteet murhasta ja törkeästä raiskauksesta. Törkeän vahingonteon ja liikennerikkomuksen hän tunnustaa.

Jutun käsittely alkaa Satakunnan käräjäoikeudessa heti juhannuksen jälkeen maanantaina. Istunto on kaksipäiväinen.

Oikeus päättää aluksi, onko oikeudenkäynti julkinen, salainen vai osittain salainen. Asianosaiset kuten uhrin omaiset voivat esittää vaatimuksiaan asiasta. Syytetyn puolustus kertoo, että he eivät aio ainakaan vastustaa salaista käsittelyä.

17-vuotias opiskelijatyttö katosi juoksulenkillään tammikuun lopussa. Samana viikonloppuna löytyi ruumis tulipalossa tuhoutuneen rakennuksen raunioista Kokemäeltä. Myöhemmin dna-tutkimuksen avulla varmistui, että kyseessä oli lenkkeilijätyttö.

Teosta epäilty mies vangittiin helmikuun alussa todennäköisin syin epäiltynä porilaistytön taposta. Myöhemmin syyttäjä ja tutkinnanjohtaja päätyivät yhteisellä päätöksellä selvittämään asiaa murhana. Heidän mukaansa esitutkinnassa tuli ilmi viitteitä vakaasta harkinnasta.
Tummennus minun tekemäni. Ihmettelen kyllä, jos oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin muuten kuin raiskaussyytteen käsittelyn osalta. Tekijähän ei ole alaikäinen, ja luulisi, että uhrin alaikäisyys ei sinänsä oikeuta suljettuun murhaoikeudenkäyntiin. Esimerkiksi taannoisen Utsjoen lukiopuukotuksen tekijä oli täysi-ikäinen ja uhri oli 16-vuotias, mutta muistaakseni oikeudenkäynti oli kaikilta osin julkinen.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Ärrkele kirjoitti:Siis ei minulla ole mitään perusteluja kun en ole lakimies.
Siis heität täysin tuulesta temmattuja väitteitä joille sinulla ei ole mitään perusteluita? Miksi ihmeessä teet näin? Kai ymmärrät että nolaat vain itsesi antamatta mitään hyödyllistä keskustelulle. Näiden asioiden ymmärtäminen ei sentään vaadi lakimiehen koulutusta.
Laitoin vain niin kuin vertauksena tuon Espanjan murhan, että kaikkea voi tapahtua oikeudessa. Mielestäni se oli siis murha kummankin osalta, mutta kummasti toinen vain selvisi lopulta parilla vuodella, oli alkuperäinen "tuomio" sitten mitä tahansa. Nämä lieventävät seikat pitäisi poistaa kokonaan ja tuomio olisi juuri se päivälleen mitä tuomari tuomitsee.
Ei oikeudessa vain "tapahdu kaikkea" vaan tuomioille on tietyt laista löytyvät perusteet. Espanjan tapauksessa se että Lilo tuomittiin avunannosta eikä tekijäkumppanina ja lisäksi tämän ikä. Tässä tapauksessa ei voi oikein tulla avunanto kysymykseen kun ei ole toista tekijää ja lisäksi syytetty on 25-vuotias. Siksi vastaava tuomiokaan ei tule kyseeseen. Espanjan keississä sitäpaitsi tekijä tuomittiin 12 vuodeksi.
Jos tämä afgaani mikälie selviää 5-6 vuodella on sekin auttamattoman vähän tämmöisestä teosta.

Itse lähtisin murhan kohdalla elinikäisestä tuomiosta liikkeelle. Minimissään 25 vuotta!

Viherpiipittäjät sanoivat nyt tähän, että pitää vankilasta kotoutua vielä yhteiskuntaan. Ei pidä - murhaajien. Murhaajat on viallisia yksiköitä jotka pitää nakata pois toimivien seasta.
Näillä sinun henkilökohtaisilla mielipiteilläsi taas ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa eivätkä ne liity koko tapaukseen mitenkään.
Porin

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja Porin »

kakkosurpo kirjoitti: Eikä taida olla poissuljettu elävältä polttaminen. Tämä oli syynä kun niitä laboratorion tuloksia odoteltiin, että löytyykö keuhkoista palokaasuja.
Toivon että tuomion julistamisen jälkeen tätä ei laiteta liskolle istumaan.
Valitettavasti ruumiista ei ollut jäljellä kuin kasa luita.
En muista missä uutisessa se mainittiin, mutta näin minulle sanoi myös lähisukulainen.
fbiagentti
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 7:35 pm

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja fbiagentti »

Porin kirjoitti:
kakkosurpo kirjoitti: Eikä taida olla poissuljettu elävältä polttaminen. Tämä oli syynä kun niitä laboratorion tuloksia odoteltiin, että löytyykö keuhkoista palokaasuja.
Toivon että tuomion julistamisen jälkeen tätä ei laiteta liskolle istumaan.
Valitettavasti ruumiista ei ollut jäljellä kuin kasa luita.
En muista missä uutisessa se mainittiin, mutta näin minulle sanoi myös lähisukulainen.
Miten lie aiotaan todistaa törkeä raiskaus ja mistä sellainen on tullut mieleen, että sellainen olisi tapahtunut? Tekijä tunnustanut raiskanneensa?
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja aga »

Siitä varmaan, että jos joku on tehnyt tarpeeksi törkeän ja ihmisiä suututtavan rikoksen, voidaan keksiä rikoksia syyllisen tilille, jotta saa kovemman tuomion ja jotta kovempi tuomio olisi perustellumpi vrt. pikku-Eerikan surma, joka tuomittiin murhana, vaikka lapsen tappaminen tuskin oli tarkoituksellista kuvauksen perusteella.
murur0a
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Su Touko 18, 2008 2:01 pm

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja murur0a »

aga kirjoitti:vrt. pikku-Eerikan surma, joka tuomittiin murhana, vaikka lapsen tappaminen tuskin oli tarkoituksellista kuvauksen perusteella.
:roll: Entä mitenpä arvioisit tekotapaa julmuuden ja kokonaistörkeyden näkövinkkelistä?
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja aga »

Arvioisin siten, että se oli todella julma ja törkeä kuolemantuottamus. So?
murur0a
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Su Touko 18, 2008 2:01 pm

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja murur0a »

aga kirjoitti:Arvioisin siten, että se oli todella julma ja törkeä kuolemantuottamus. So?
No sitä sitten että ko. tavalla kohdellun pienen lapsen kuolema oli todennäköisempää kuin se, että olisi hengissä selvinnyt; huonosti kestävät tukehduttamista tuon kokoiset. :roll: Samaan tulemaan oikeuskin päätyi, tuskinpa murhatuomioita jaellaan "keksityistä rikoksista" kuten väität.

Yleisempi purnauksen aihe lienee kuitenkin se, että ehdollisten tuomioiden Suomessa rikoksentekijän on todella nähtävä vaivaa, jotta vankilan ovet edes aukenisivat.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja aga »

Meinaat siis, että Tarkki ja Laamanen olivat sopineet, että tällä kerralla tyttö kuolee, kun tehdään lähestulkoon aiempia vastaava sitominen vai että heillä oli ns. sanaton sopimus asiasta?
murur0a
Remington Steele
Viestit: 240
Liittynyt: Su Touko 18, 2008 2:01 pm

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja murur0a »

Tekijäkumppanuuteen ei tarvita mitään sopimisia, jos yhdessä tuumin tehdään jotain siten että molemmat ovat tietoisia molempien roolista kokonaisuuden kannalta. Tuossa tapauksessa tehty teko on ollut luonteeltaan sellainen, että tunnusmerkistön toteutuminen (lapsen kuolema) on ollut todennäköisempää, kuin sen toteutumatta jääminen; tällainen teko on tahallinen ja tekotavasta johtuen myös murhan tunnusmerkit täyttävä.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Siis heität täysin tuulesta temmattuja väitteitä joille sinulla ei ole mitään perusteluita? Miksi ihmeessä teet näin? Kai ymmärrät että nolaat vain itsesi antamatta mitään hyödyllistä keskustelulle. Näiden asioiden ymmärtäminen ei sentään vaadi lakimiehen koulutusta.

Ei oikeudessa vain "tapahdu kaikkea" vaan tuomioille on tietyt laista löytyvät perusteet. Espanjan tapauksessa se että Lilo tuomittiin avunannosta eikä tekijäkumppanina ja lisäksi tämän ikä. Tässä tapauksessa ei voi oikein tulla avunanto kysymykseen kun ei ole toista tekijää ja lisäksi syytetty on 25-vuotias. Siksi vastaava tuomiokaan ei tule kyseeseen. Espanjan keississä sitäpaitsi tekijä tuomittiin 12 vuodeksi.

Näillä sinun henkilökohtaisilla mielipiteilläsi taas ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa eivätkä ne liity koko tapaukseen mitenkään.
No mikä nyt on hätänä sinulla? Vedä se keppi pois perseestäsi ja rauhoitu. Juo lasi vettä.

Minä kerron mielipiteeni kuule ihan tasan tarkkaan jos minusta siltä tuntuu. Sinä et ole mikään auktoriteetti täällä saati kirjoituspoliisi joka sanelee mitä saa kirjoittaa ja mitä ei. Tämä sinun pateettinen takertuminen toisten kirjoituksiin ei myöskään tuo yhtään mitään hyödyllistä mihinkään keskusteluun. Annat vain itsesi ilmi kusipäänä kaikille täällä.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Pori Lenkille lähtenyt teinityttö ei palannut kotiin

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Porin kirjoitti:Valitettavasti ruumiista ei ollut jäljellä kuin kasa luita.
En muista missä uutisessa se mainittiin, mutta näin minulle sanoi myös lähisukulainen.
Eli uhrin isä, äiti, sisarus tai isovanhempi sanoi sinulle tämän ja sinä kerrot täällä keskustelupalstoilla heidän sinulle sanomia asioita?
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Vastaa Viestiin