Eli 1/3x9-ennen oikeudenkäyntiä lusittu aika = reilusti alle kolme vuotta vankeutta. Kun teosta on kulunut jo reilu vuosi, niin ei mene kauaakaan, kun tyttö voi alkaa toteuttamaan uutta suuntaa elämäänsä. Tai uutta kohdetta...
En tiedä, että mikä on käytäntö valvotun koevapauden kanssa näissä tapauksissa, missä tekijä on 15-20 vuotta. Aikuisethan pääsevät koevapauteen jopa 6kk ennen tuomion päättymistä.
inner circle kirjoitti:Hannan kohdalla tilanne on varmaankin se, että täysi-ikäisyyteen eli vuoteen 2018 asti pysyy pakkohoidossa. Muuttuuko tilanne sitten sen jälkeen, voiko 18-vuotiasta alentuneesti syyntakeista pitää pakkohoidossa? Onko tytön mielentila jotenkin erilainen silloin, sitähän ei voi ennalta tietää. Toivottavasti tuomio ei lievene hovissa, sen verran julma murha tämä oli. Melkoinen shokki oli ainakin itselleni kun ensimmäistä kertaa luin syyttäjän teonkuvausta.
Alaikäisyys ja alentuvasti syyntakeinen taitaa muodostaa sellaisen parin, ettei kukaan osaa sanoa, mitä tulee tapahtumaan tytön täyttäessä tuon maagisen 18 vuoden iän.
Alempana hieman aiheesta, artikkeli osoittaa kuinka monimutkainen tämä tilanne tullee olemaan. Oheinen juttu ei anna yllä esitettyyn kysymykseen selvää vastausta, mutta tämä on kuitenkin muuten mielenkiintoinen juttu MT-tuomioista. Siinä avataan syitä oikeuden mielentilaratkaisujen selvän vähenemisen takana, tilastoineen.
Artikkelista voi päätellä ainakin sen, että on hyvin ristiriitainen tilanne olla alaikäinen ja alentuvasti syyntakeinen, koska ammattilaisillakin on useita eri mielipiteitä ja se taas johtaa erilaisiin käytäntöihin. Rikoslainsäädännön ja terveydenhuoltolainsäädännön rajakohta on aikalailla veteenpiirretty viiva, eikä tässäkään tapauksessa taida olla selviä rajoja olemassa?!
Poimin tähän kolme eri pätkää artikkelista. Oli pakko jättää iso osa pois, koska linkin takaa löytyvä juttu on pitkä pätkä lakien kiemuroista sekä hieman terveydenhuoltolakia:
Syyntakeisuusarviointien muutokset – syyt ja seuraukset
Lainsäädännön, oikeuskäytännön, vakavien rikosten määrän ja oikeuspsykiatristen näkemysten muutokset ovat vähentäneet selvästi ratkaisuja, joissa syyllinen on vapautettu tai rangaistusta alennettu tekijän mielentilan perusteella. Mielentilaratkaisujen hajautuminen kahteen järjestelmään, oikeustoimeen ja terveydenhoitotoimeen, tuo erilaisia ongelmia sekä oikeudellisen toiminnan että mielenterveysongelmaisen rikoksentekijän hoidon näkökulmasta.
Mielenterveysongelman käsite voi olla venyvä riippuen siitä, tulkitaanko sitä lääketieteellisin tai juridisin perustein taikka yleisen elämäkokemuksen perusteella. Lääkärit voivat pohtia lähinnä hoidon tarvetta, kun taas oikeustoimijat haluavat kartoittaa henkilön syyllisyyttä rikokseen ja sen astetta. Mielenterveyden ja syyntakeisuuden jonkinasteinen vaje voi olla lääkärin näkökulmasta tarpeeton ja suorastaan epätieteellinen kategoria, kun se voi hyvinkin palvella kriminaalipoliittisia tarpeita. Tällä asian kiistanalaisuudella on ollut todellisia seurauksia rikosoikeudenkäyntien lopputulosten kehitykseen, kuten seuraavassa voimme havaita
...
Alentuneessa syyntakeisuudessa on puolestaan kyse siitä, että tekijän kyky ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus tai kyky säädellä käyttäytymistään on mielisairauden tai muun edellä luetellun syyn vuoksi merkittävästi alentunut (RL 3:4.3). Vajaamielisyyden ei tarvitse olla tässä tapauksessa syvää eikä mielenterveyden tai tajunnan häiriön vakavaa. Eroa on myös siinä, että syyntakeettomuudessa tekijän kyvyn pitää olla ratkaisevasti heikentynyt, kun taas alentuneessa syyntakeisuudessa riittää, että se on merkittävästi alentunut. Alentunut syyntakeisuus ei vuodesta 2004 lähtien ole enää vaikuttanut rangaistusasteikon maksimiin, minkä vuoksi henkilö voidaan poikkeustapauksissa tuomita täyteen rangaistukseen.
...
Mielentilatutkimuspyyntöjen ja mielentilalausuntojen määrä on laskenut selvästi. Ennen muuta vähentyminen on koskenut alentuneesti syyntakeisten kategoriaa. Tässä on nähtävissä kahden eri näkökulman eli lääketieteen ja oikeustoimen yhteensovittamattomuutta kuten edellä on tuotu esiin. Mielenterveyslaki ei lisäksi sääntele lainkaan niitä tilanteita, joissa mielentila tutkitaan esitutkintavaiheessa. Tämä sääntelemättömyys on aiheuttanut juridisia pulmatilanteita.
Tahdonvastaisen hoidon edellytyksenä on lain mukaan ainoastaan mielisairaus. Alaikäinen voidaan määrätä pakkohoitoon myös vakavan mielenterveyden häiriön perusteella. Tuomioistuin voi siten tuomita syyntakeettomiksi myös sellaisia henkilöitä, joita ei voi lain mukaan määrätä tahdonvastaiseen hoitoon. Tämän rikoslainsäädännön ja terveydenhuoltolainsäädännön saumakohdan on arveltu siis jossain määrin vuotavan, mikä on herättänyt toisinaan yleistä huolta ja jopa pelkoa. Hoitokäytännössä rajanveto mielisairauden ja persoonallisuushäiriöiden välillä on ollut kuitenkin liukuva ja rankaisematta jääneet voivat olla hoidon piirissä muulla kuin pakkohoitoperusteella.
Mielentilatutkimuksessa syyntakeettomiksi todetut määrätään kuitenkin säännönmukaisesti pakkohoitoon. Viime vuosina hoitoon määräämispäätöksiä on ollut noin 30 vuodessa. Sen ohella on tehty joitain päätöksiä (4 vuonna 2012) myös myöhemmin. Kaikista syyntakeettomista arviolta kymmenkunta vuodessa on jäänyt määräämättä tahdonvastaiseen hoitoon. Ratkaisuksi on esitetty pakkohoidon kriteerien väljentämistä ja velvoitteista avohoitoa. Avohoidon tarve koskee ennen muuta sairaalasta uloskirjattuja kriminaalipotilaita ja niitä harvinaisia tapauksia, joissa tekijä todetaan syyntakeettomaksi tekohetkellä, muttei ole enää sen jälkeen tahdonvastaisen sairaalahoidon tarpeessa.
Päätöksen pakkohoitoon määräämisestä tekee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päätös tehdään aina mielentilatutkimuksen päätteeksi. Muulloin eli lähinnä silloin, kun syyntakeettomuuspäätös tehdään THL:ltä saatujen asiakirjojen nojalla (OK 17:44), tuomioistuimen tulee saattaa kysymys hoidon tarpeesta THL:n selvitettäväksi, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta silloin, kun tuomioistuin on jättänyt rikoksesta syytetyn hänen mielentilansa vuoksi rangaistukseen tuomitsematta (RL 3:4.5). Tarpeelliseksi selvityksen teko on koettu käytännössä silloin, kun rikos on kohdistunut uhrin henkilökohtaiseen koskemattomuuteen eli tekijän voidaan arvioida olevan vaaraksi muille ihmisille. Käytäntöä voi arvostella psykiatrisen hoidon näkökulmasta, koska tekijän itsensä tarvetta saada hoitoa ei huomioida.
Tuomioistuimen ratkaisu tuomitun alentuneesta syyntakeisuudesta voi myös olla hoitonäkökulmasta ongelmallinen. Todetaan siis, että rikoksentekijä kärsii psyykkisistä ongelmista, mutta hänet toimitetaan vakavasta rikoksesta sairaalan sijasta vankilaan. Vankiloissa on mahdollista saada mielenterveyspalveluja, mutta tavanomaiset vankilaolosuhteet tuskin vastaavat mielenterveyspotilaiden tarpeita. Yksi mahdollisuus voisi olla se, että jostakin vankilasta rakennettaisiin erityinen "hoitovankila", jossa voisi saada vahvennettuja mielenterveyspalveluja.
Kuten aiemmin todettiin, mielentilalausunnoissa mutta myös oikeuskäytännössä alentuneesti syyntakeiseksi on määritelty vuosien mittaan yhä harvempi. Tässäkin törmäävät yhteen lääketieteen näkökulma hoidon tarpeesta ja kriminaalipoliittinen näkemys syyntakeisuudesta enemmän jatkumona kuin joko–tai-kysymyksenä.
Nykyinen kahden toimijan järjestelmä on tuottanut ailahtelevuutta ratkaisutoimintaan ja järjestelmien yhteensovittamispulmia. Ailahtelevuus näkyy tilastoissa varsinkin alentuneesti syyntakeisina tuomittujen määrän romahtamisena ilman, että olisi tehty tätä kehitystä edistävää lainsäädäntömuutosta. Vuoden 2004 lainmuutoskaan ei selitä kehitystä, koska se oli nähtävissä jo vuosia ennen. Joidenkin syyntakeettomiksi todettujen mutta silti hoitoa paitsi jääneiden hoitoon saattaminen voitaisiin ratkaista ehkä nykyistä paremmin niin, että tuomioistuin päättäisi asiasta kokonaisvaltaisesti. Toinen tai rinnakkainen mahdollisuus olisi sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän vuonna 2005 tekemä ehdotus väljentää pakkohoidon edellytyksiä ja luoda uusia toimintamalleja kuten velvoittava avohoito.
Kirjoittaja on erikoissuunnittelija Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa.
http://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtia ... ukset.html
Oikeuslaitos vs. terveydenhuolto ei toimi todellakaan toimi saumattomasti yhteen.
