15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Inanna
Rico Tubbs
Viestit: 1245
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Inanna »

MaAl kirjoitti:Lueskelin jostain (olikohan uusin Alibi), että tämäkin tyttö on jo ehdonalaiseen päässyt, eli vapaalle.
Eipä ollut pitkä tuomio. Perusteena oli, että alle 21-v tehty rikos niin tekijä istuu vain 1/3 osan, eli tuo 3v on jo kulunut 9v tuomiosta.
Todella kamalaa, toinen menetti henkensä ja siitä pääsee näin vähällä.
Tosin mikä minä olen tuomioita julistamaan, mutta jotenkin tuntui väärältä, niiden vanhempien puolesta, joiden lapsi menetti hengen ja tuomio oli vain 3v istumista ihmishengen riistosta.
Edit: Tuomio oli 9v, mutta istumista vain 3v.
No 15-vuotias tyttö on "auttajien" silmissä aivan potkuhousuinen. Vaikka siis normi järjellä ajateltuna mielenvikainen (aivan sama tarkalle diagnoosille) ja sellaisena häntä tulisi käsitellä. Ehkäpä netistä on tilattu hänelle aivan uusi moraalikäsitys, empatia ja ihmisyys.

EIhän tuo tuomio mihinkään oikeustajuun oikein istu, mutta näin on käynyt.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10837
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Inanna kirjoitti:

Jos tämä 15-vuotias olisi harrastanut seksiä 20-vuotiaan kanssa, hän olisi viaton ja puolustuskyvytön lapsi, jonka koko elämä on nyt pilalla, vaikka hänen julma pedofiiliraiskaajansa olisi saanut 3 vuotta linnaa (mitä ei tietenkään olisi saanut, koska Suomi ja suojaväri).
Näin ne katsantokannat muuttuu.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Inanna
Rico Tubbs
Viestit: 1245
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Inanna »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Inanna kirjoitti:
MaAl kirjoitti:
Jos tämä 15-vuotias olisi harrastanut seksiä 20-vuotiaan kanssa, hän olisi viaton ja puolustuskyvytön lapsi, jonka koko elämä on nyt pilalla, vaikka hänen julma pedofiiliraiskaajansa olisi saanut 3 vuotta linnaa (mitä ei tietenkään olisi saanut, koska Suomi ja suojaväri).
Näin ne katsantokannat muuttuu.
Niin, asioita voi toki rinnastaa, mutta jos toisaalla isketään lukemattomia puukoniskuja kuolettavasti ja toisaalla harrastetaan sukupuoliyhteyttä, niin eivät ne aivan verrannollisia ole.Sama minkä ikäisistä ihmisistä kyse, jos toisessa tapauksessa kuolee ja toisessa jää henkiin.

Mutta nyt on näin ja tappaja vapaalla jalalla.
lech
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: La Joulu 01, 2012 9:55 am

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja lech »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Inanna kirjoitti:
MaAl kirjoitti:Lueskelin jostain (olikohan uusin Alibi), että tämäkin tyttö on jo ehdonalaiseen päässyt, eli vapaalle.
Eipä ollut pitkä tuomio. Perusteena oli, että alle 21-v tehty rikos niin tekijä istuu vain 1/3 osan, eli tuo 3v on jo kulunut 9v tuomiosta.
Todella kamalaa, toinen menetti henkensä ja siitä pääsee näin vähällä.
Tosin mikä minä olen tuomioita julistamaan, mutta jotenkin tuntui väärältä, niiden vanhempien puolesta, joiden lapsi menetti hengen ja tuomio oli vain 3v istumista ihmishengen riistosta.
Edit: Tuomio oli 9v, mutta istumista vain 3v.
No 15-vuotias tyttö on "auttajien" silmissä aivan potkuhousuinen. Vaikka siis normi järjellä ajateltuna mielenvikainen (aivan sama tarkalle diagnoosille) ja sellaisena häntä tulisi käsitellä. Ehkäpä netistä on tilattu hänelle aivan uusi moraalikäsitys, empatia ja ihmisyys.

EIhän tuo tuomio mihinkään oikeustajuun oikein istu, mutta näin on käynyt.
Jos tämä 15-vuotias olisi harrastanut seksiä 20-vuotiaan kanssa, hän olisi viaton ja puolustuskyvytön lapsi, jonka koko elämä on nyt pilalla, vaikka hänen julma pedofiiliraiskaajansa olisi saanut 3 vuotta linnaa (mitä ei tietenkään olisi saanut, koska Suomi ja suojaväri).
Näin ne katsantokannat muuttuu.
On tämäkin kyllä, huh, tapa rinnastaa asioita.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10837
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Inanna kirjoitti:
Niin, asioita voi toki rinnastaa, mutta jos toisaalla isketään lukemattomia puukoniskuja kuolettavasti ja toisaalla harrastetaan sukupuoliyhteyttä, niin eivät ne aivan verrannollisia ole.Sama minkä ikäisistä ihmisistä kyse, jos toisessa tapauksessa kuolee ja toisessa jää henkiin.

Mutta nyt on näin ja tappaja vapaalla jalalla.
Idea onkin se, että 15-vuotias ei ole ainakaan täysin vastuussa teoistaan, eli hänen ei oleteta olevan kykenevä aikuisen tavoin käsittämään tekojensa seurauksia tai olevan aikuisilta vaadittavalla moraalisella tasolla. Siksi myös silloin, kun 15-vuotias tappaa jonkun, häntä ei kohdella kuin aikuista. Siksi hän saa "lievän tuomion".

Ajattelussa on kaksoisstandardit, mikäli rikoksen tehnyttä 15-vuotiasta vaaditaan palstoilla loppuiäkseen telkien taakse ja pidetään juonittelevana hulluna ja sitten toista 15-vuotiasta pidetään täysin tahdottomana lapsena, jos tämä on rikoksen uhrina.

Tämän teon tekijä oli lapsi ja lisäksi vielä häiriintynyt, eli aika lailla vähän vastuussa teoistaan. Nämä on sellaisia rikoksia, ettei ne sen tekijän soimaamisella paremmaksi muutu. En usko, että tämä tyttö kovin iloista elämää tulee elämään, mikäli se jotakuta lohduttaa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2505
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Gurney »

On ollut vapaalla jo jonkin aikaa ja aika kaukana Pohjamaalta asuvat. Jos Vaasassa nähty niin kylässä tms. siellä eivät kuitenkaan asu.
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Yle Kioski nimittää Seinäjoen teinimurhaa ”mehuhetkeksi” – matkii 15-vuotiaan myrkytystä Youtubessa, juontaja sekoilee videolla: ”Milla? Minna? Voi mitä vit --?”
Tänään klo 15:01

Ylen nuorisomedioiden päällikön mukaan Youtube-video on korrekti ja kunnioittava omassa lajissaan.
Yle Kioskin kesäkuisessa henkirikosaiheisessa videossa on kyseenalaisia piirteitä.
Ohjelma käsittelee Seinäjoen teinisurmaa kevyillä animaatioilla höystettynä.
Päällikön mukaan on vaikea ajatella, mitä uhrin omaiset sanoisivat videosta. Julkaisu oli perusteltu, vaikka video olisi voinut olla vähäeleisempikin.

Kuva
Kioskin juontaja esittää videolla juovansa kahvikupista myrkkyä. Yle pitää julkaisua perusteltuna. KUVAKAAPPAUS/YLE

Ylen suosiotaan kasvattava nuorisotoimitus Kioski on julkaissut Youtube-videon, joka käsittelee Seinäjoen vuoden 2015 teinisurmaa osin kyseenalaisesti ja karnevalisoiden.

TLDRDEEP-videosarjan juontaja Aleksi Rantamaa käy katsojien pyynnöstä läpi tapahtumia, jotka nostattivat laajaa julkisuutta. Mustasukkainen 15-vuotias tyttö puukotti luokkatoverinsa raa’alla tavalla hengiltä, kun myrkytysyritys lasinpesunesteellä oli epäonnistunut. Tyttö tuomittiin alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta.

Juontaja käyttää yksityisyyden suojaamiseksi tekaistuja nimiä osapuolista, mutta kerronta on melko kepeää. Videolla on lastenohjelmamaisia animaatioita maassa makaavasta uhrista ja lasinpesunesteestä.

https://youtu.be/ObgBAqwwNgI
– Jooh. Kalenterissa oli huhtikuun 28. päivä, kun "Milla" pyysi "Mirkkua" kylään luokseen. Yhteistuumin tytöt karauttivat pihaan. Mopoauto parkkiin ja sisälle mehuhetkelle, Rantamaa kuvailee.

Henkirikoksen selostamisen lomaan on leikattu pätkiä, kun juontaja sekoaa sanoissaan ja aloittaa kiroilun. Kirosanan loppuosa ei päätynyt videolle.

– Milla? Minna? Voi mitä vit -- ? Elikkä Mirkku makaili lattialla ja Milla kävi hakemassa keittiöstä veitsen. Sitten voittekin arvata, mitä tapahtui seuraavaksi.

Juontamisen lopuksi Rantamaa kehottaa yleisöä huomioimaan uhrin kunnioituksen ja yksityisyyden.

– Kunnioitetaan uhrin muistoa eikä huudella mitään asiaan liittyviä nimiä kommenttiboksissa. En jaksais alkaa bannivasaroimaan, hän lopettaa.

Video sisältää myös kohdan, jossa Rantamaa imitoi myrkyn juomista kahvikupistaan.

Yle: Julkaisuharkinta tehtiin normaalisti
Ylen nuorisomedioiden päällikkö Antti Hirvonen, onko video asianmukaista kerrontaa vakavasta henkirikoksesta?

– Nuo ovat todella vaikeita ja herkkiä aiheita. Tuota tehdessä on pyritty siihen, että kunnioitetaan kyseisiä henkilöitä. Soittelin tekijöille, ja samanlaista viestiä tuli sieltä. Ei ole ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, Hirvonen vastaa.

Hirvosen mukaan videosarjan aiheet ovat tyypillisesti sellaisia, että toimitus joutuu miettimään tyyliasioita tarkasti. Video kävi läpi tavanomaisen julkaisu- ja harkintaprosessin.

Iltalehti pyysi kommenttia myös Rantamaalta. Päällikkö vastaa kysymyksiin hänen puolestaan eikä ole sitä mieltä, että video olisi pitänyt jättää julkaisematta.

– Aleksi toteuttaa samankaltaista kerrontaa kuin hän on jo pari vuotta toteuttanut. Siinä mittapuussa, kun muihin [videoihin] vertailee, tuo on tehty korrektisti ja kunnioittaen.

– Jos tuota vertaa neutraaliin rikosuutiseen, joka on tekstiä ja josta puuttuvat ilmeet ja eleet – tai vaikka perinteiseen uutisankkuriin – niin kyllähän se siitä toki poikkeaa.

”Olisimme toki voineet harkita”
Miksi videolla on mukana juontajan sekoilua sanoissa ja kiroamista?

– Näitä ”blooperseja” on laitettu kaikkiin jaksoihin jatkuvasti. Sillä pyritään avaamaan prosessia, että olemme tehdessä avoimia ja virheitä sattuu. Olisimme toki voineet harkita ja jättää ne laittamatta, Hirvonen sanoo.

Kehtaisitteko näyttää videota uhrin omaisille tai silloisille luokkatovereille?

– Tuo on hyvä kysymys. Mietin sitä, kun katsoin videota. On todella vaikea mennä heidän nahkoihinsa. Tiedän, että se on ollut heille elämän rankimpia hetkiä. Voi olla, että aihe on niin herkkä, että tuonkaltaisen käsittelyn katsominen voisi olla vaikeaa.

Yle on aiemmin tiedottanut, että Kioskin Youtube-kanava on kasvattanut suosiotaan runsaasti. Sen pääasiallinen kohderyhmä on Hirvosen mukaan 18–24-vuotiaat nuoret miehet ja naiset. Päällikkö kertoo, että TLDRDEEP-sarja perustuu katsojien ja tekijöiden väliseen yhteyteen. Useimmissa tapauksissa katsojat saavat valita ja äänestää aiheen, jota Kioski käsittelee.

TLDR on nettislangia ja tarkoittaa: ”Too long, didn’t read”, eli ”liian pitkä, en lukenut”.

– Ajatuksena on se, että puretaan joku iso ja vaikea aihe helposti ymmärrettävään ja meidän käsityksemme mukaan kiinnostavaan muotoon.

Hirvosen mukaan Yle ottaa tyylittömyyttä koskevat kysymykset vastaan palautteena.

– Tällaiset palautteet ovat meille työkaluja, kun hiomme konseptia ja teemme sitä paremmaksi.

Iltalehti kirjoitti Seinäjoen teinisurmasta viimeksi huhtikuussa, lasten henkirikollisuutta käsitelleessä artikkelissa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d43b ... bde6cf2f31
Rikoksenuusija
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Su Touko 03, 2015 7:21 pm

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Rikoksenuusija »

Oliko videota vielä jossain? Tuo youtube-linkki ei ainakaan toimi.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Iivis »

On nähtävästi kohun myötä poistettu.
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja aga »

Ei paljoa menetä, aika yhdentekevä video eikä mitenkään järkyttävä. Tapahtumia selostanut kaveri ei sentään naureskellut, kuten teki Seinäjoen surmajutun jälkeen kun alkoi selostaa Hillsboroughin onnettomuudesta, jossa vuonna 1989 kuoli 96 ihmistä... se oli ala-arvoista.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hillsboro ... nnettomuus
örkki
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: Su Touko 30, 2010 10:59 am

Re: 15v tytön surma, Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja örkki »

Kyllä tämä surmaaja tyttö on tarkkaan tiennyt, mitä hän tekee, hänellä on ollut suunnitelma valmiina, että aikoo ottaa hengen tältä tytöltä.
Vähällä pääsi hengen riistäjä tyttö, Hän, joka ei antanut enää toisen nuoren elää.
Siinäpä se, kuinka hän voikaan elää tämän asian kanssa, asia, joka seuraa tappaja tyttöä lopun elämää.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8229
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: 15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Kait joku Seinäjoelta tietää et onks murhatalo jo menny kaupaksi?
Kyl se ainakin myynnissä oli aikanaan.

Kertoikohan esittelijä et tässä olkkarissa tapahtui murha?
Se nääs on niin olennainen asia et se ainakin olisi kuulunut kertoa, koska se tieto voi vaikuttaa kiinteistön hintaan.
Piilohomot on in.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: 15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

kakkosurpo kirjoitti: Ma Syys 23, 2019 7:12 pm Kait joku Seinäjoelta tietää et onks murhatalo jo menny kaupaksi?
Kyl se ainakin myynnissä oli aikanaan.

Kertoikohan esittelijä et tässä olkkarissa tapahtui murha?
Se nääs on niin olennainen asia et se ainakin olisi kuulunut kertoa, koska se tieto voi vaikuttaa kiinteistön hintaan.
Höpöhöpö.

Kiinteistön hintaan nyt voi vaikuttaa mikä tahansa tieto, koska ostajat ovat ihmisiä ja usein helvetin tyhmiä/taikauskoisia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että myyjällä olisi velvollisuus kertoa asunnossa tapahtuneesta henkirikoksesta.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8229
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: 15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Hyvä kiinteistövälitystapa, numero 2, on kertoa jos asunnossa on tapahtunut HENKIRIKOS. Joten nostappa sitä kiveä mistä tulit, ja ryömi sen alle takaisin.
Piilohomot on in.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: 15v tytön surma - Seinäjoki 2015

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

kakkosurpo kirjoitti: Ma Syys 23, 2019 10:24 pm Hyvä kiinteistövälitystapa, numero 2, on kertoa jos asunnossa on tapahtunut HENKIRIKOS. Joten nostappa sitä kiveä mistä tulit, ja ryömi sen alle takaisin.
1. Myyjä on eri asia kuin välittäjä.
2. Joku "ohje" ei aiheuta velvollisuutta.
3. Pistä ihmeessä linkki noihin ohjeisiin. Vai jäikö ne sinne sun kiven alle, mistä ryömit?
Vastaa Viestiin