48v nainen murhattiin kadulle Tuusulan Hyrylässä, 2015

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Plan B
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: Ti Maalis 10, 2015 10:34 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Plan B »

Joku täällä jo heittikin ilmoille ajatuksen samasta (sarja)murjaajasta, joka häärinyt Tampereella Tesomalla. Itse olen pohtinut samaa. Eikös viimeisimmässä Tesoman tapauksessa (lenkkeilijänaisen puukotus, jossa uhri selvisi onneksi hengissä) mainittu, että tekijä "ontui"?

Tämän tapauksen videota katsellessa voisi myös ajatella, että kaveri ontuu hivenen. Tesomalla puhuttiin epäsiististä tyypistä. Nohevalla tekijällä on helppo naamioitua aina eri tekijäksi. Pitää jotain hikistä vaatekertaa muovipussissa pari kuukautta homejuustopaketin kanssa ja vetää sitten päälleen ne vermeet, olla pesemättä tukkaa viikon, jne. Totta kai tuntomerkkeinä kuvataan tällöin haiseva ja epäsiisti tyyppi. Nyt on voinut liimata irtopulisongit ja käyttää ehkä peruukkia ja tuloksena arvailua siitä, onko kyseessä romani jne. Nettikaupat myyvät pilvin pimein erilaisia rooliasuja, joista voi poimia itselleen sopivimmat. Ontuminenkin voi olla harjoittelun tulosta. Itse olen joskus esittänyt käheä-äänistä ja läpi meni vastapuolelle - kaamea flunssa (en halunnut tavata yhtä kaveria, siksi feikkaus).

Sherlock John Holmes
Remington Steele
Viestit: 233
Liittynyt: To Kesä 28, 2007 8:24 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Sherlock John Holmes »

Tylppä esine kirjoitti:
Sherlock John Holmes kirjoitti:Lenkkarit joissa heijastava kuosi. Ei kyllä mitkään kiiltonahkakengät hohda tolleen taittaessaan valoa yössä.
Se, että näissä valvontakameroissa käytetään ir-tekniikkaa, voi tietenkin hieman vääristää sävyjä/vaatteiden yksityiskohtia.
Infrapunaherkkä kamera juurikin vahvistaa heijastimia noin.
"I listen to their story, they listen to my comments, and then I pocket my fee."

Nuori Sherlock
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: Ti Maalis 25, 2014 3:45 am

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Nuori Sherlock »

Yhtä asiaa pohdin että miksi kyseinen epäilty tosiaan on noinkin rauhallinen "oletetun surman jälkeen" ja kuitenkin kello ei ole hirveän paljoa sekä paikka missä olisi tapahtunut on suht julkisella paikalla :roll: Mitä olen seurannut rikospsykologiaa niin kyllä tämä vaikuttaa kylmähermoiselta tapaukselta mikä yleensä on seuraus MT oireista tai on aiempaakin kokemusta asiasta..

Miksikö?

- Normaalisti äkillisen "ryötömurhan" jälkeen olettaisi juoksevan välittämättä mahdollisista kameroista matkan varrella sekä ihmisistä pakoon tilanteesta
- Valaistus
- Huomiota hakeva paikka ruumiille,nyt perehtykää aiheeseen miten profiloidaan sarjatekijä erilaisissa tapahtumissa,youtube on hyvä paikka hakea videoita aiheesta
- Omainen olisi jo jäänyt kiinni tässä kohtaa annettujen tietojen perusteella

Ontuva liikkuminen on tosiaan huomattu Tesomalla myös jos aihe tuntuu jotenkin sarjatekijästä kaukaa haetulta :|
Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää

DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1463
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Nuori Sherlock kirjoitti:- Normaalisti äkillisen "ryötömurhan" jälkeen olettaisi juoksevan välittämättä mahdollisista kameroista matkan varrella sekä ihmisistä pakoon tilanteesta
Miksi ihmeessä? Sehän sitä huomiota juuri herättäisi, jota ei varmaankaan lopullisen teon suorittanut henkilö halua. Murhattu kyllä juoksisi uhkaa pakoon niin perkeleesti, mutta eikai murhaaja ole uhka itselleen tilanteessa?
Nuori Sherlock kirjoitti:- Valaistus
Mitä valaistuksesta?
Nuori Sherlock kirjoitti:- Huomiota hakeva paikka ruumiille,nyt perehtykää aiheeseen miten profiloidaan sarjatekijä erilaisissa tapahtumissa,youtube on hyvä paikka hakea videoita aiheesta
Tai pieleen mennyt puskaraiskasu vielä enemmän pieleen menneellä lopputuloksella.
Nuori Sherlock kirjoitti:- Omainen olisi jo jäänyt kiinni tässä kohtaa annettujen tietojen perusteella
Omainen tuskin hävittäisi epätoivottua henkilöä julkisella ja näkyvällä paikalla, joten kyseessä tuskin omainen. Omainen varmaankin hävittäisi epätoivotun henkilön lähipiiristään, jossain rauhallisessa paikassa, jossa silminnäkijöitä ei ole.
Nuori Sherlock kirjoitti: Ontuva liikkuminen on tosiaan huomattu Tesomalla myös jos aihe tuntuu jotenkin sarjatekijästä kaukaa haetulta :|
Mielestäni henkilö videoilla ei onnu mitenkään vaan kävelee ihan normaalisti.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.

Avatar
SYLWAR
Axel Foley
Viestit: 2331
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Huvikumpu

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Nuori Sherlock kirjoitti:Yhtä asiaa pohdin että miksi kyseinen epäilty tosiaan on noinkin rauhallinen "oletetun surman jälkeen" ja kuitenkin kello ei ole hirveän paljoa sekä paikka missä olisi tapahtunut on suht julkisella paikalla :roll: Mitä olen seurannut rikospsykologiaa niin kyllä tämä vaikuttaa kylmähermoiselta tapaukselta mikä yleensä on seuraus MT oireista tai on aiempaakin kokemusta asiasta..

Miksikö?

- Normaalisti äkillisen "ryötömurhan" jälkeen olettaisi juoksevan välittämättä mahdollisista kameroista matkan varrella sekä ihmisistä pakoon tilanteesta
- Valaistus
- Huomiota hakeva paikka ruumiille,nyt perehtykää aiheeseen miten profiloidaan sarjatekijä erilaisissa tapahtumissa,youtube on hyvä paikka hakea videoita aiheesta
- Omainen olisi jo jäänyt kiinni tässä kohtaa annettujen tietojen perusteella

Ontuva liikkuminen on tosiaan huomattu Tesomalla myös jos aihe tuntuu jotenkin sarjatekijästä kaukaa haetulta :|
Jeps tämä tyyppi on ihan liian kylmähermoisen oloinen joksikin randomryöstäjäksi tai vaikka sekoilevaksi narkkariksi. Homma haisee suunitellulle teolle, sillä tuo hemmo menee molempiin suuntiin, kuin olisi ihan normaalilla sunnuntai-iltapäivän kävelyllä. Palkkamurha tai joku psykopaatti joka kantaa hyvin suurta henkilökohtaista kaunaa uhria kohtaan. Sarjamurhaaja tuntuu jotenkin vieraalle ajatukselle, samoin pieleen mennyt mustalaisen tekemä ryöstö ei oikein nyt lämmitä mieltä. Sen sijaan yksi hyvin kaukainen vaihtoehto voisi vielä olla. Jostakin sotatoimialueelta tullut henkilö, joka kärsii jonkinlaisesta sotapsykoosista ja toimii siksi psykopaattisesti.
"Pahempiakin eristyksiä on ollut – nyt on sentään omat avaimet käytössä"
- - Remu Aaltonen - -

Berenices
Lauri Hanhivaara
Viestit: 123
Liittynyt: Su Tammi 13, 2013 1:14 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Berenices »

Nuori Sherlock kirjoitti:Yhtä asiaa pohdin että miksi kyseinen epäilty tosiaan on noinkin rauhallinen "oletetun surman jälkeen" ja kuitenkin kello ei ole hirveän paljoa sekä paikka missä olisi tapahtunut on suht julkisella paikalla Mitä olen seurannut rikospsykologiaa niin kyllä tämä vaikuttaa kylmähermoiselta tapaukselta mikä yleensä on seuraus MT oireista tai on aiempaakin kokemusta asiasta..
Veikkaan ennemminkin persoonallisuushäiriöistä, mikä on hyvin tavallista rikollisilla.

Avatar
hirvoska
Remington Steele
Viestit: 236
Liittynyt: To Elo 09, 2012 2:55 pm
Paikkakunta: crimeland

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja hirvoska »

Tylppä esine kirjoitti:
Sherlock John Holmes kirjoitti:Lenkkarit joissa heijastava kuosi. Ei kyllä mitkään kiiltonahkakengät hohda tolleen taittaessaan valoa yössä.
Se, että näissä valvontakameroissa käytetään ir-tekniikkaa, voi tietenkin hieman vääristää sävyjä/vaatteiden yksityiskohtia.

Onko jollain muulla käsitystä siitä, voidaanko näitä valvontakameran kuvia poliisin toimesta huonontaa? Tarkoitan siis, että koska epäillylläkin on yksityisyydensuoja, kuvaa on voitu jälkikäteen pikselöittää, jotta henkilöllisyys ei suoraan selviä, vaan luotetaan siihen, että joku jo kävelytyylistä voi henkilön tunnistaa.
Toki todennäköisemmin kuva on vaan paska, koska kamera on paska, kunhan spekuloin.
Edit: vaihdoin sanaa väreihin->sävyihin
https://www.facebook.com/zapverbrandname/?pnref=story
Hirvoska

znimiz
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: La Marras 28, 2015 9:36 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja znimiz »

SYLWAR kirjoitti:
Nuori Sherlock kirjoitti:Yhtä asiaa pohdin että miksi kyseinen epäilty tosiaan on noinkin rauhallinen "oletetun surman jälkeen" ja kuitenkin kello ei ole hirveän paljoa sekä paikka missä olisi tapahtunut on suht julkisella paikalla :roll: Mitä olen seurannut rikospsykologiaa niin kyllä tämä vaikuttaa kylmähermoiselta tapaukselta mikä yleensä on seuraus MT oireista tai on aiempaakin kokemusta asiasta..

Miksikö?

- Normaalisti äkillisen "ryötömurhan" jälkeen olettaisi juoksevan välittämättä mahdollisista kameroista matkan varrella sekä ihmisistä pakoon tilanteesta
- Valaistus
- Huomiota hakeva paikka ruumiille,nyt perehtykää aiheeseen miten profiloidaan sarjatekijä erilaisissa tapahtumissa,youtube on hyvä paikka hakea videoita aiheesta
- Omainen olisi jo jäänyt kiinni tässä kohtaa annettujen tietojen perusteella

Ontuva liikkuminen on tosiaan huomattu Tesomalla myös jos aihe tuntuu jotenkin sarjatekijästä kaukaa haetulta :|
Jeps tämä tyyppi on ihan liian kylmähermoisen oloinen joksikin randomryöstäjäksi tai vaikka sekoilevaksi narkkariksi. Homma haisee suunitellulle teolle, sillä tuo hemmo menee molempiin suuntiin, kuin olisi ihan normaalilla sunnuntai-iltapäivän kävelyllä. Palkkamurha tai joku psykopaatti joka kantaa hyvin suurta henkilökohtaista kaunaa uhria kohtaan. Sarjamurhaaja tuntuu jotenkin vieraalle ajatukselle, samoin pieleen mennyt mustalaisen tekemä ryöstö ei oikein nyt lämmitä mieltä. Sen sijaan yksi hyvin kaukainen vaihtoehto voisi vielä olla. Jostakin sotatoimialueelta tullut henkilö, joka kärsii jonkinlaisesta sotapsykoosista ja toimii siksi psykopaattisesti.
Jos suunniteltu teko, niin murhaajan on pitänyt tasan tarkkaan tietää, mihin aikaa nainen lähtenyt ravintolasta, mihin suuntaan. Kuin saapuu murha paikalle aivan eri suunnasta.

Tinni
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 11:41 am

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Tinni »

Voisko joku selventää mulle yhden asian: onko mahdotonta tuossa videossa se, että kenkien mustat osat ei olisikaan mustia? Ei voisi olla esim. kenkien päälle laitettavat piikilliset liukuesteet? Miten vahvasti infrapuna vaikuttaa? Näyttää ihan meinaan niiltä, kun videota suurentaa.

Avatar
TiiaStiina
Javier Pena
Viestit: 1823
Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja TiiaStiina »

Katsoin ensimmäisen videon. Näyttää kuin vasemmassa jalkaterässä olisi asentovirhe.

Tylppä esine
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ma Joulu 15, 2014 7:14 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Tylppä esine »

Sherlock John Holmes kirjoitti:
Infrapunaherkkä kamera juurikin vahvistaa heijastimia noin.
Okei, hyvä tietää. Yritin googletella ir-kuvia, josko niistä pystyisi vetämään jotain johtopäätöksiä siitä, miten erilaiset kankaat ja muut näkyy ir-valossa, mutta se on aika loputon suo.

sine qua non

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

En tiedä, minkä vuoksi on jäänyt niin sitkeänä elämään se toimittajan virhe, että Tesoman naisenpuukottaja olisi ontunut. Virhehän korjattiin melkein heti. Mies ei ontunut vaan puhui ontuvaa suomea. Tampereen Tesomalla naista marraskuun alussa puukottaneen tuntomerkit:
... hyökkääjän tuntomerkit: ulkomaalaistaustainen, ontuvasti mutta ymmärrettävästi suomea puhuva, ihonväriltään tummempi kuin kantaväestö, muttei musta. Lyhyt parransänki ja iältään noin 30-vuotias, noin 170 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ty/5562524

En nyt sanoisi, että kovin hyvin sopivat Tesoman puukkomiehen tuntomerkit tuohon Tuusulassa valvontakameralle taltioituneeseen mieheen. Puheenparresta ei videolta tietenkään selkoa saa, mutta esimerkiksi aika paljon pidemmältä vaikuttaa Tuusulan mies kuin 170 cm pitkältä, mieluumminkin ainakin 185 cm.

(OT: Tesoman murhatapauksen yhteydessähän haeskeltiin aiemmin Tohlopissa pub Keitaan lähistöllä surma-ajan tienoolla kulkenutta letkupolvista miestä. Sittemmin on käynyt ilmi, että hänellä ei ollut surman kanssa mitään tekemistä.
Tesomalla on tapahtunut vuoden sisällä jo kolme puukkohyökkäystä, joissa tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Tekopaikan lisäksi ei ole toistaiseksi ilmennyt mitään, mikä yhdistäisi hyökkäykset saman tekijän tekemäksi.

Vakavin näistä on joulukuussa 2014 tapahtunut henkirikos, jota poliisi tutkii murhana.

Muun muassa poliisin aiemmin etsimä oudosti kävelevä mies on jo tavoitettu tapaukseen liittyen.

– Luulisin, että olemme tavanneet sen henkilön, jota etsimme aiemmin. Hänellä ei ole mitään tekemistä rikoksen kanssa.
Lainaus on samasta Mtv:n jutusta kuin aiempikin).
Viimeksi muokannut sine qua non, Su Marras 29, 2015 6:19 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

soivapeli
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: Pe Marras 28, 2014 5:31 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja soivapeli »


Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 453
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

Mitä kävelytyyliin tulee, narkkarin/mt-ongelmaisen tunnistaminen tai tunnistamatta jättäminen kävelytavan perusteella on täyttä höpöä. Kertoo lähinnä yleistävistä mielikuvista mitä ihmisten mieliin ko. ryhmistä juurtuu. Ryöstömotivaatio tekijällä ilmeisimmin oli, joten akuutti rahantarve vaivasi. Huimausaineisiinhan tuo sopisi. Voi toisaalta tietty olla opportunistinen ryöstäjäkin, eli otti laukun "kun kerran jo tuli tehtyä", tai halusi vaikeuttaa tunnistamista.

Näennäisesti rauhallinen käytös omasta mielestänikin kertoo siitä että ensimmäistä kertaa ei olla "pappia kyydissä", eli väkivaltaisia tapahtumia on kohdattu aiemminkin.
Sinänsä muuten edelläkeskusteltuun psykopatiaan (eli epäsosiaalisen- ja narsistisen persoonallisuushäiriön sulaumaan) sopii tunnekylmyys normaalisti kuohuttavien tilanteiden edessä. Tälle löytyy fysiologinen perusta tunnesäätelyjärjestelmien poikkeavuudesta.
Täytyy tietysti muistaa että ns. normaalitkin ihmiset käyttäytyvät stressitilanteissa hyvin eri tavoin.

Puku näyttää kieltämättä tuulipuvulta, joita näkee niin kantiksilla, sloboilla, kuin matuillakin, mutta hyvä huomio oli se että sopisi mannenkin löysäksi asusteeksi. Kassellaan.
- Oderint dum metuant -

Kliina
Hetty Wainthropp
Viestit: 494
Liittynyt: Pe Joulu 27, 2013 3:12 pm

Re: Nainen murhattiin kadulle Tuusulassa

Viesti Kirjoittaja Kliina »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 41645.html

Perheenäidin surma Tuusulassa: Näin traaginen ilta eteni

Vantaalainen 48-vuotias perheenäiti ryöstettiin ja surmattiin perjantain ja lauantain välisenä yönä Tuusulassa.
Poliisi etsii epäiltyä ja on sunnuntain aikana tehnyt jutun tiimoilta useita kiinniottoja.

Ilta-Sanomat kokosi olennaisimmat tiedot Tuusulan murhajutusta. Näitkö uhria tai epäiltyä perjantain tai lauantain välisenä yönä? Ilmoita tietosi poliisille numeroon 029 5436 442.

Katoamisilmoitus yöllä

Nainen oli ollut työporukkansa kanssa ulkona ja piipahti illan päätteeksi Hyrylän keskustassa ravintola Päämajassa osoitteessa Kauppatie 6.

Poliisin mukaan nainen ei viipynyt ravintolassa pitkään, vaan soitti lähiomaiselleen ja pyysi kyytiä kotiin. Nainen lähti ravintolasta kello 00.24 aikaan.

Kuva

Koska naista ei näkynyt, lähiomainen teki katoamisilmoituksen poliisille. Poliisi ei kuitenkaan tarkkaan tiennyt, mistä naista etsiä.

Naisen ruumis löydettiin tunteja myöhemmin, hieman ennen aamuviittä lauantaina Hyryläntien ja Koskensillantien risteyksestä, joka sijaitsee noin 300 metrin päässä ravintolasta.

Näitkö naista?

Poliisi etsii epäiltyä, mutta kaipaa havaintoja myös uhrin liikkeistä. Menikö hän suoraan ravintolasta kohti risteystä? Näkikö joku itse ryöstön tai henkirikoksen?

Kuoliniltanaan uhrilla oli päällään mustat housut ja harmahtava takki, mutta silmiinpistävin tuntomerkki ovat punertavat hiukset.

Hoikka mies kantaa käsilaukkua

Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulkua kuulusteluin ja teknisen tutkinnan avulla. Ruumiin löytöpaikan läheisyydessä sijaitsee terveyskeskus, jonka valvontakameraan tallentui potentiaalinen murhaaja.

Kuva

Poliisi on julkaissut kaksi valvontakameratallennetta, joista ensimmäisessä hoikka mies kävelee murhapaikkaa kohti ja palaa jonkin ajan kuluttua takaisin – tällä kertaa käsilaukkua kantaen. Kuinka paljon tallenteiden välillä ehti kulua aikaa, sitä poliisi ei tutkinnallisista syistä kommentoi

Kuva

Poliisi uskoo, että valvontakameratallenteiden välillä hoikka mies kohtasi vantaalaisnaisen Hyryläntien ja Koskensillantien risteyksessä, sitten ryösti ja surmasi tämän.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärinen ei usko, että epäilty ja uhri olisivat tunteneet toisiaan entuudestaan.

Vaikka valvontakameran tallenne on epäselvä, poliisi toivoo jonkun tunnistavan hoikan miehen tämän epätavallisen jäykän kävelytyylin perusteella.

Jutun alussa videolla poliisin etsimä mies on tulossa murhapaikan suunnasta musta käsilaukku kädessään.
Miika Viljakainen


Vastaa Viestiin