Suomen pahimmat murhaajat

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8244
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Valjakkalan vellihousu lasketaan pahimpien itkijöiden ja vasikoiden listan kärkipäähän.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Sonja S.
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 11:14 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Sonja S. »

Eikka Lehtosaari. Kolmoismurha.
Lauri Johansson. Tunnustanut kolme henkirikosta. Epäiltiin ainakin viidestä henkirikoksesta jossakin vaiheessa.
Voi olla, että ajatteli, että jos paljastaa kaikki - niin ei pääse ikinä kakustaan, vaikkei murhien määrä Suomessa vaikutakaan elinkautisen pituuteen. Mutta vaarallisuusarviota miettiessä on voinut ajatella juuri sillä hetkellä, että kolme henkirikosta on parempi vaihtoehto, kuin viisi murhaa - arvioitaessa henkilön vaarallisuutta, kun vapaus alkaa sitten viimein häämöttää.
Tai sitten tosiaan on murhannut "vain" kolme henkilöä.
Tullut uskoon omien sanojensa mukaan. Tämä tapahtui vuoden 2007 loppupuolella.

Eikka Lehtosaari on muuten helvetin symppis tyyppi. Ja ne jutut mitä se tässä selittää (linkki), niin ajattelen käytännössä asioista prikulleen samalla tavoin. Eikka ainakin haluaa sovittaa tuomionsa ilman turhaa vinkumista... :) Eikä vapaudenkaipuukaan ole kovin suuri. Toisaalta kyllähän laitostumisen ymmärtää joidenkin kohdalla ja olen samaa mieltä nuista pilipalikursseista ja terapiatädeistä. Ne eivät ehkäise yhtään mitään, pahentavat vaan asioita monien kohdalla.
https://www.youtube.com/watch?v=etC7T0VeUvQ
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Shkupollin ja Åkerlundin kohdalla suoritukset tekee pahemmaksi se, että ne olivat rasistisia rikoksia. Miinus Åkerlundin kohdalla ex-vaimo, joka surmattiin koska tiesi totuuden Veikko Nurmen kuolemasta. Kaikissa näissä yhdeksän uhria vaatineissa motiivina oli viha kantasuomalaisia kohtaan. Shkupollin tapauksessa osasyyllisiä ovat poliitikot ja viranomaiset, jotka antoivat Shkupollin edelleen asua Suomessa, vaikka hänet oli useasti tuomittu erilaisista ja eriasteisista rikoksista ja "pakolaisena" kävi todistettavasti lomalla siellä mistä oli paennut. Åkerlund taasen olisi näiden ammatti-ihmisten pitänyt tunnistaa (siitähän he palkkansakin saavat) jo vankilassa psykopaatiksi, joka on syytä pitää lukitussa tilassa loppuikänsä.
- Mutta ihmisoikeudet ajoivat taas kaiken ohi. Niiden varjolla voidaan sallia viattomien surmaaminen. Näemmä.

Gerdt räjäytti tahallaan, mutta ilman poliittista ja uskonnollista motiivia, joten kyse ei ollut terroriteosta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Sain kyllä sen käsityksen,että ketjun avaaja nimenomaan tarkoitti näitä eniten murhia tai tappoja tehneitä.

Mutta jos kysymyksessä oli laadullinen,eikä niinkään määrällinen asia,niin siinä tapauksessa Matti Kalevi Aallon tapausta ei millään voi sivuuttaa.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=1519

Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Joroisten suunnalla on tapahtunut useampiakin perhesurmia.Tässä ihan lyhyt yhteenveto eniten kuolonuhreja vaatineesta tapauksesta.Asiasta uutisoitiin laajalti keväällä 1905.

Keväällä 1905 tapahtui Joroisten Maaveden kylässä Karhuselän tilalla järkyttävä perhesurma tilanhoitajan surmatessa vaimonsa ja 5.lastaan sekä samalla haavoittaen kuolettavasti kuudetta.

Murhaaja käytti aseinaan revolveria,partaveistä ja puukkoa.

Teot tehtyään isäntämies asteli naapuritaloon,jossa kertoi kaameat tekonsa luovuttaen samalla surma-aseensa talonväelle.

Hirmutyön tekijä oli kotoisin Padasjoelta ja oli ehtinyt asua paikkakunnalla kolmisen vuotta.

Teon motiiviksi epäiltiin äkillistä mielenhäiriötä.


Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

"Lähdimme sunnuntai aamuna ilmaan pienkoneella Halsualta. Huhtikuuta se oli sen muistan. Saavuttuamme Menkijärvelle allamme näkyi poliisiautoja ja talo, joka oli eristetty nauhoilla. Myöhemmin lehdestä selvisi, että talossa oli murhattu neljä sisarusta (..eikö siellä tapettu kauppiaspariskunta kaljakorin takia joskus myöhemmin?") Ihme, että yleensä on pysytty ilmassa tuon kylän yllä..

Näin kertoi lentämistä harrastava mies minulle menneellä viikolla.
Ailarin mainitsema Kari Timmerpakka kuuluu ehdottomasti Esa Åkerludin kanssa elossa oleviin raakalaisiin joilta puuttuu ihmisyys! Mitä jos teot olisivat tehty siellä missä kaikki on suurta, USA osavaltio Texas?

Palataan vuoteen 1987 Menkijärven kylään, jonka vuosipäivä on ovella!


Kellon ollessa aamuyöllä kolmen ja neljän välillä Alajärven Menkijärven kylässä repesi maanpäällinen helvetti valloilleen. Kari Timmerpakka syöksyi Saaren taloon kädessään 7,62x53R -kaliiberinen hirvikivääri, joka oli ladattu viidellä 11,7 gramman lyijykärkisellä patruunalla. Patruunoista neljä oli makasiinissa ja viides piipussa. Kivääriä mies piti kädessään niin kutsutulla pistooliottella, joka mahdollisti aseen nopean käytön.

Miehen astuttua sisälle taloon jostain kuului huuto ja eteisen valo syttyi. Kari Timmerpakka ampui heittolaukauksella kohti eteiseen tullutta Anne Saarta. Laukaus osui tytön käteen. Estääkseen entisen vaimonsa veljien, Erkki ja Juha Saaren väliintulon, Kari Timmerpakka syöksyi poikien huoneeseen ja ampui kummankin nuorukaisen vuoteeseen. Laukaukset osuivat poikia päähän, joten täydentää Timmerpakan ei veritekoaan tarvinnut. Lyijykärkinen luoti lopetti poikien elämän sekunnin murto-osassa. Tämän jälkeen Timmerpakka syöksyi talon keittiöön, jonne haavoittunut Anne oli paennut ja jossa Riittakin oli. Polvillaan miehen edessä ollutta entistä vaimoaan Kari Timmerpakka ampui kahdesti. Toinen laukaus osui, mutta toinen meni ohi. Tässä vaiheessa Timmerpakan on täytynyt ladata aseensa uudelleen taskussa olleilla lisäpatruunoilla. Tämän jälkeen hän ampui vielä kerran pakastimen päädyn ja seinän välisestä kolosta turvaa hakenutta Riittaa niskaan. Armoa Timmerpakka ei tuntenut viimeistäkään talossa hengissä ollutta Saaren sisarusta kohtaan, vaan lopetti Annenkin elämän päähän ammutulla laukauksella. Nuori tyttö vaipui kuolleena keittiön nurkkaan. Kaiken tämän täytyi tapahtua muutamassa kymmenessä sekunnissa. Jos laukausten välillä olisi ollut hiemankin pidempi tauko, Erkki ja Juha olisivat ehtineet ylös vuoteistaan tai tytöt pakoon.
Vainajat eivät vaikene
Helluby
Hetty Wainthropp
Viestit: 498
Liittynyt: Ma Syys 28, 2009 9:56 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Helluby »

mysteeri kirjoitti:Mennäänpä tonne lapsuusmaisemiin Hyvinkäälle
Ensin Kari Viitahonka ex Jokinen (4)
Väinö Svahn (3)
Häkä-Enska (3)
Kai Vähäkallio(3)
Vähäkallion jutun tiedän, mutta ketä nämä muut ovat ja koska rikoksensa tehneet?
Ihan sivusta sanoisin ettei 1+1 ole koskaan 2, vaan ihan tilanteesta johtuen se on joko 1, tai 3, joskus jopa 4.
finnbar87
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Su Huhti 27, 2014 9:29 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja finnbar87 »

Helluby kirjoitti:
mysteeri kirjoitti:Mennäänpä tonne lapsuusmaisemiin Hyvinkäälle
Ensin Kari Viitahonka ex Jokinen (4)
Väinö Svahn (3)
Häkä-Enska (3)
Kai Vähäkallio(3)
Vähäkallion jutun tiedän, mutta ketä nämä muut ovat ja koska rikoksensa tehneet?
Viitahonka/Jokinen: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=95620
Svahn: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=214
Häkä-Enskasta löytyykin vaikka ja mitä, mm. Rikostarinoita Historiasta -sarjan tuolta ja toki myös minfon keskustelu tuolta: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=360

Edit: Opetellaas tekemään urleja taas pitkästä aikaa...
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5185
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Pentti Aalto. Viiden surman mies. Surmasi mm Teiskon Velaatassa.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
yamppi
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 9:46 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja yamppi »

Eikös Tommi Nakari tappanut 3 ja vielä eri tekoja kaikki?
Pedrosa
Armas Tammelin
Viestit: 88
Liittynyt: Ma Heinä 25, 2016 12:13 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Pedrosa »

Onkos Muranen ja Sillanpää nykyään jo vapaana??
Expendo
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: To Loka 24, 2013 8:34 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Expendo »

Ainakin Muranen näyttäs olevan vapaana. Sillanpäästä ei tietoa.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Eila Huuki. Kahdesta henkirikoksesta muistaakseni tuomittu, mutta enemmmistä uhreista on huhuiltu.
Terhi Tervashongalla on " vasta" kaksi uhria, mutta pahoin pelkään, että naisesta kuullaan vielä. Toivottavasti olen väärässä.

Juho Petter Tuhkanen (5) http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=1&t=6320
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Tähän listaan ehdottomasti katsoisin kuuluvan Alfred Hautasen,Kivijärven kolmoismurhaajan vuodelta 1945.Paljon myöhemmin,eli 1963,hän murhasi(tai oikeammin teurasti) Tampereella Anni Leimun.Hautanen menehtyi myöhemmin myös itse pakomatkan aikana saamiinsa paleltumisvammoihin.

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=4855
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Aizerbaidzan kirjoitti:Uuno Suni surmasi kuusi perheenjäsentään ja itsensä.

Keskustelu aiheesta: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=6482
Aizer,ennen luulin,että Uuno Suni on ollut itsenäisen Suomen aikana eniten kuolonuhreja aiheuttanut henkilö,mikäli jätämme traagiset koulusurmat pois laskuista.Näinhän toki edelleenkin on,mutta yllättävältä voi tuntua,että kotimainen rikoshistoria tuntee myös toisen vastaavanlaisen murhenäytelmän: Tammikuussa 1937 Viipurin lähellä Hietalan kylässä agronomi Lauri Tainio ampui viisi lastaan, vaimonsa ja itsensä!

En nyt jaksa kuvakaappauksia tähän laittaa, mutta palataan asiaan joskus myöhemmin.
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Vastaa Viestiin