Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Ilta-Sanomat kirjoitti:
Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”


Pekka Seppänen liikkui Joensuussa hänen tuttavansa kuljettamalla autolla.
Etsintäkuulutettu sarjahukuttajana tunnettu Pekka Seppänen jäi aamupäivällä kiinni Joensuun Salpakankaankadulla. Poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka kyydissä sarjahukuttaja oli.

Poliisin mukaan autossa ei ollut muita kuin kuljettaja. Kuljettaja on myös auton omistaja ja kuului Seppäsen tuttavapiiriin.

– Oli selkeä havainto, että Pekka Seppänen on ajoneuvossa ja kiinniotto suoritettiin, rikoskomisario Kari Juntunen summaa.

Tuliko havainto ulkopuoliselta?

– Poliisi havaitsi, että Seppänen on autossa.

Oliko Seppäsellä karvahattu päässä?

– En tiedä tuota. Karvahattu alkaa olla jo legendaarinen, Juntunen naureskelee.


Salpakankaankatu on Juntusen mukaan vilkas katu, jossa on paljon läpikulkuliikennettä. Salpakankaankadulla sarjahukuttajaa kuljettanutta autoa oli pidättämässä yksi poliisipartio. Partio oli normaalissa varustuksessa.

Poliisipartio pysäytti sarjahukuttajaa kuljettaneen auton lähelle vanhan Kajaanintien risteystä.

– Se oli normaali pysäytys. Kun oli havainto, että Seppänen on mahdollisesti auton kyydissä, poliisi tarkasti tilanteen, Juntunen kertoo operaatiosta.

Juntunen kertoo, että kiinniotto sujui rauhallisesti. Seppänen ei uhkaillut, vaan käyttäytyi rauhallisesti.

– Tämä asia oli hänellä varmasti hyvin tiedossa, että häntä etsitään. Oli vain tullut se hetki, että hän jää kiinni. On aina ajan kysymys, milloin jää kiinni.

Seppäsen auto oli tulossa valtatie kuuden suunnasta ja ajoi kohti Rantakylän kaupunginosaa. Poliisilla ei ole tarkempia tietoja sarjahukuttajan liikkeistä eivätkä Seppäsen tarkemmat liikkeet poliisia niin kiinnosta.

– Meillä ei ole enää tarvetta selvittää hänen liikkeitään. Meidän tehtävämme oli vain ottaa hänet vankeusrangaistuksen suorittamiseksi kiinni. Tähän ei liity mitään rikosta. Hän vain jätti noudattamatta määräyksen mennä vankeusrangaistusta suorittamaan, Juntunen perustelee.

Sarjahukuttajana tunnettu Seppänen on toimitettu Pyhäselän vankilaan.

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10563
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja damfin »

Ellei olisi noin vakuuttavasti kerrottu missä kiinniotto tapahtui, niin olisin ollut valmis veikkaamaan että Pekka otettiin kiinni Oulun seudulla, ojaan suistuneesta autosta ja lantaa kintuissaan, epäonnisen viimeisen panoreissun jäljiltä :mrgreen:

JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

^ Säähhhh! :lol:

Eikö muka vankilaan menemättä jättäminen ole sit rikos??? Eli, jos mun pitäs maanantaina ilmoittautua Turun vankilaan mut enpäs sitä teekään, vaan pollari saa ottaa kiinni mikäli kykenee niin en siis tee mitään laitonta? :shock:
Tuollaisen käsityksen itse sain. Korjatkaa toki jos olen väärässä.
Syntyminen on vain kuoleman odotusta

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2788
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

JackSparrow kirjoitti:^ Säähhhh! :lol:

Eikö muka vankilaan menemättä jättäminen ole sit rikos??? Eli, jos mun pitäs maanantaina ilmoittautua Turun vankilaan mut enpäs sitä teekään, vaan pollari saa ottaa kiinni mikäli kykenee niin en siis tee mitään laitonta? :shock:
Tuollaisen käsityksen itse sain. Korjatkaa toki jos olen väärässä.
Ei ole rikos. Sinua vain haetaan suorittamaan tuomiota, ei muuta. Samoin jos jätät palaamatta vankilomalta, sekään ei ole rikos, ja ellei siihen palaamatta jäämiseen ole hyvää syytä, josta olet myös ilmoittanut vankilaan esim. juna myöhässä tai autosi hajosi matkalla ja olet muuten tulossa tai ilmoittatunut esim. poliisin kuljetettavaksi, vankilan sisäisenä seuraamuksena siitä pamahtaa vain ns. vuosikausien lomakielto sekä siirto suljetulle...sekä ehkä jonkinaikaa rundia, eli eristystä. Ja avolaitoksesta tietty lähtö kivitaloon.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja takka »

damfin kirjoitti:Ellei olisi noin vakuuttavasti kerrottu missä kiinniotto tapahtui, niin olisin ollut valmis veikkaamaan että Pekka otettiin kiinni Oulun seudulla, ojaan suistuneesta autosta ja lantaa kintuissaan, epäonnisen viimeisen panoreissun jäljiltä :mrgreen:
Loistava! Vaikka Oulun panomies ei ollutkaan sarjahukuttajamme, voisin kuvitella ettei tuollainen pariutuminen ole vierasta hänellekään!

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Vaikka pakoilu olisikin rikos, niin se olisi kuitenkin niin pieni juttu, että sen vaikutus 14,5v alla olevaan tuomioon olisi mitätön.

Tuo todistejuttu on tosiaan hankala asia, kun eihän tuomioistuin voi ilman todisteita vangita. Ja jos todisteiden liian aikaisen julkistamisen voi katsoa vaarantavan jutun tutkintaa, niin aika hankala tilanne. Herää tietysti ajatus, että ehkä vangitsemista olisi pitänyt vaatia uudelleen myöhemmässä vaiheessa, mutta asiantilaa tarkemmin tuntematta on aika vaikea sanoa, että milloin ja millä todisteilla.

Onneksi mies nyt saatiin suht pian kiinni ilman että hän teki suurempia rötöksiä.

Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Selviääkö todella puolikkaalla vaikka viime lusimiset oli 2013 eli muutama vuosi sitten? On tämä Suomi ihmeellinen oikeusvaltio.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”

LadyLou
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: To Helmi 28, 2013 10:17 am

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja LadyLou »

Hyvä että saatiin kaltereiden taa.
Onhan pelko esim. todistajien keskuudessa ollut järkyttävä tämän aikaa, kun oli vapaana.
Psykologiaa opiskelleena jotain ihmisluonteesta tiedän,
mutta pekka (tarkoituksella pienellä) on kyllä ihan oikeesti paha.
MIKSI?

JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

SYLWAR kirjoitti:
JackSparrow kirjoitti:^ Säähhhh! :lol:

Eikö muka vankilaan menemättä jättäminen ole sit rikos??? Eli, jos mun pitäs maanantaina ilmoittautua Turun vankilaan mut enpäs sitä teekään, vaan pollari saa ottaa kiinni mikäli kykenee niin en siis tee mitään laitonta? :shock:
Tuollaisen käsityksen itse sain. Korjatkaa toki jos olen väärässä.
Ei ole rikos. Sinua vain haetaan suorittamaan tuomiota, ei muuta. Samoin jos jätät palaamatta vankilomalta, sekään ei ole rikos, ja ellei siihen palaamatta jäämiseen ole hyvää syytä, josta olet myös ilmoittanut vankilaan esim. juna myöhässä tai autosi hajosi matkalla ja olet muuten tulossa tai ilmoittatunut esim. poliisin kuljetettavaksi, vankilan sisäisenä seuraamuksena siitä pamahtaa vain ns. vuosikausien lomakielto sekä siirto suljetulle...sekä ehkä jonkinaikaa rundia, eli eristystä. Ja avolaitoksesta tietty lähtö kivitaloon.
Tämä selvä, kiitos!
Syntyminen on vain kuoleman odotusta

JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Kaveri poliisin kuultavaksi:

"Sarjahukuttaja viedään tänään Pyhäselän vankilaan – hänen kaverinsa joutuu nyt poliisin kuultavaksi

Joensuussa kiinni jäänyt sarjahukuttaja kuljetetaan tänään Pyhäselän vankilaan. Sarjahukuttaja otettiin kiinni hänen kaverinsa autosta. Poliisi kuulee kaveria jo tänään.

Pekka Seppänen pakoili poliisia tiistaista lähtien. Hänen perässään oli joka päivä useita poliiseja. Poliisi ei halua kertoa tarkemmin, miten Seppästä etsittiin, mutta esimerkiksi kotietsintöjä tehtiin useita.

– Sen voin sanoa, että niitä tehtiin lähes kymmenen, vahvistaa rikoskomisario Kari Juntunen Ylelle.

Seppänen otettiin kiinni hänen kaverinsa autosta. Seppästä kuljettanut kaveri joutuu vielä tänään poliisin kuultavaksi. On mahdollista, että hänta voidaan epäillä rikoksentekijän suojelemisesta. Juntunen ei suostu kommentoimaan, onko tällainen tutkinta alkamassa.

– Tuohon en halua vielä tässä vaiheessa ottaa kantaa, hän sanoo.

Oliko etsintäoperaatio poliisille vaikea?

– Jos joku haluaa pakoilla ja piileskellä, se tekee tästä haastavamman. Me saimme paljon vihjeitä ja havaintoja. Käytimme myös poliisin omia tutkintamenetelmiä. Näiden avulla hänet saimme kiinni.

Iso operaatio


Sarjahukuttaja oli vapautettu kesken esitutkinnan tutkintavankeudesta. Hänen tiistaina saamaansa tuomio ja sen jälkeinen pakomatka oli otsikoissa koko viikon. Poliisi ei myönnä, että sillä oli suuret paineet sarjamurhaajan kiinni saamiseksi.

– Tämä kiinniotto oli varmasti merkittävä yhteiskunnallisesti, mutta se oli vain yksi tehtävä poliisin muiden tehtävien joukossa, Juntunen muotoilee.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Seppäsen tiistaina 14,5 vuodeksi vankeuteen kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä, alkoholirikoksesta, parituksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä."

http://yle.fi/uutiset/3-9416451
Syntyminen on vain kuoleman odotusta

Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Mistä tää Pekka tapani Seppänen oli kotosin.Ja onkohan niitä maatalouslomittajaharjottelupaikkakuntia yhtään syynäilty-siis jos niitä on ollu usiampia.Tuli vaan toi Juha Laitinenki tos mieleen ja katoin kartalta-ettei mikkää pitkä matka Leppävirralle.Ja hiuksethan on voinu olla vaaleet joskus(Laitinen nähty viimeks vaaleehiuksisen miehen seuras).Kunhan ny mietin.Ja saattaa matkalta niitä ruumiita löytyä-vaan ei näytä siltä tyypiltä,joka kovin avoimesti kertoilis tekemisistään.

Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja Arlene »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... e=tf-other

Karvahattu ei ollut päässä kiinniottohetkellä :mrgreen:

JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Niin:

"Tuttavan auto oli poliisin tähtäimessä, mutta sarjahukuttaja saatiin kiinni sattumalta - "ei ollut karvahattua päässä"

Rikoskomisario Kari Juntunen Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että kiinniottoa oli tekemässä vain yksi poliisiyksikkö.

- Virkapukuiset poliisit pysäyttivät auton tarkistusta varten. Todettiin, että kyydissä on etsitty Seppänen. Loppu on historiaa, Juntunen kertoo Iltalehdelle.

Hänen mukaansa kiinniotto sujui rauhallisesti. Samaa sanoo ohi ajanut silminnäkijä. Silminnäkijä kertoo Iltalehdelle, että poliisi pysäytti sinisen farmariauton bussipysäkille.

- Olimme liikennevaloissa. Edessämme oli sininen farmariauto, jonka perässä oli mustamaija. Kun ne lähtivät liikkeelle, poliisi laittoi vilkut päälle. Kun auto pysähtyi, poliisit nousivat heti ylös. Isokokoisella kaverilla ei ollut karvahattua päässä tällä kertaa, silminnäkijä kuvaa omasta autostaan näkemäänsä Iltalehdelle.

Seppänen esiintyi oikeudenkäynnissä otetuissa kuvissa karvalakki tiukasti kasvojensa peittona.

Nimi vihjeessä

Silminnäkijän mielestä kiinniotto vaikutti suunnitellulta. Juntunen kertoo, että poliisi käytti hyväkseen yleisöltä saamiaan erilaisia vihjeitä.

- Lisäksi haarukoitiin mahdollisia kohteita. Tavattiin ajoneuvo, jossa näytti olevan etsitty henkilö. Sen varmistamiseksi auto pysäytettiin. Meillä on omat toimintamallimme, ja niiden noudattaminen voi vaikuttaa siltä, että toiminta on suunniteltua ja johdettua. Niin sen pitää ollakin.

Poliisin pysäyttämässä autossa ei ollut Seppäsen lisäksi muita matkustajia. Juntunen ei kerro, oliko ajaja mies vai nainen.

- Kuljettaja kuului Seppäsen tuttavapiiriin. Hänenkin nimensä oli jossakin vihjeessä tullut ilmi, joten tällainen henkilö oli tiedossamme. Kiinniotto oli kuitenkin sattumaa. Ajajaa ei epäillä tässä vaiheessa mistään rikoksesta, Juntunen sanoo.

- Etsittävä henkilö on löytynyt ja hänet on toimitettu sinne, minne on pyydetty toimittamaan. Tämä tilanne on loppuun käsitelty.

Seppänen suorittaa muun muassa useista tapoista ja tapon yrityksistä saamansa 14,5 vuoden tuomion Pyhäselän vankilassa Joensuussa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2017012 ... 1_uu.shtml
Syntyminen on vain kuoleman odotusta

iskuhiutale
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 1:48 am

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja iskuhiutale »

Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon immeiset ei kauheasti kaveeraa. Ihan omissa oloissaan ovat. Joten, en jaksa uskoa tuohon Juhan katoamiseen liittyvän tätä Seppästä.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Sarjahukuttaja Pekka Tapani Seppänen

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Otetaan nyt tääkin talteen, vaikkei uutta olekaan...

Kuvat: Täältä poliisia päiväkausia pakoillut sarjahukuttaja löydettiin

Rikos
Julkaistu 21.01.2017 15:45

Sarjahukutusjutussa tuomittu Pekka Seppänen jäi kiinni lauantaina aamupäivällä Joensuun Salpakankaankadulla.

Hänet tavoitettiin tuttavansa kuljettamasta autosta. Kiinniotto sujui rauhallisesti.

Kuva

Kuva

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Pekka Tapani Seppäsen yli 14 vuoden vankeuteen muun muassa kahdesta taposta. Seppänen sai tuomiot myös kolmesta tapon yrityksestä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi hän sai tuomion heitteillepanosta, pahoinpitelystä, parituksesta ja alkoholirikoksesta.

Rikoskomisario Kari Juntusen mukaan Seppästä kuljettanutta tuttavaa voitaisiin epäillä rikoksentekijän suojelemisesta, mutta sellaista esitutkintaa ei ole vielä suunnitteilla.

– Hänelle ei välittömästi seuraa mitään. Häntä aiotaan kyllä kuulla, Juntunen sanoi.

Kuva

Poliisi sai menneinä päivinä runsaasti vihjeitä Seppäsen liikkeistä ja tämän seurassa mahdollisesti liikkuneista ihmisistä.

– Vihjeiden ja havaintojen perusteella poliisi piti hyvin todennäköisenä, että Seppänen liikkuu Pohjois-Karjalassa. Vinkeistä suurin osa tuli sieltä, Juntunen kertoi.

Seppänen oli tuomion julistamisen aikaan vapaalla jalalla, koska hovioikeus määräsi noin vuosi sitten hänen vangitsemisensa kumottavaksi.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... in/6273338
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Vastaa Viestiin