Mies teloitti vaimonsa kiinalaisin menetelmin, Kurikka -97

[Ailar]

Kurikassa 39 vuotta kestänyt avioliitto päättyi tapaninpäivänä 1997 niska- ja otsalaukaukseen, kun mies päätti teloittaa vaimonsa kiinalaiseen tapaan. Motiiviksi mies kertoi, ettei vaimo ollut pitänyt sormuksia sormessaan. Ei hän tosin itsekään ollut enää pariinkymmeneen vuoteen pitänyt sormusta! Kaikenlisäksi tapahtumahetkellä naisella oli sormukset.

Reijo ja Anja O. pitivät vuodesta 1963 kyläkauppaa Tuiskulassa. Olisivat he varmasti kaupantekoa jatkaneetkin, mutta tielaitos päätti vetää kevyenliikenteen väylän kaupan kiinteistön poikki ja siihen loppui v. 1996 kaupan pito. Kyläkauppa oli ollut parille tärkeä peruspilari elämässä. Mies oli ollut kauppaan ja vaimoonsa tyytyväinen.
1980-luvulla tosin ilmaantuivat ensimmäiset ongelmat. Miehen terveys petti. Ensin iski sokeritauti ja 1994 hän loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Jurvassa. Perheen poika selvisi turmasta vähäisin vammoin.
Niskavamma aiheutti Reijolle kovia tuskia ja hän söi voimakkaita särkylääkkeitä. Mies oli tottunut olemaan herra talossaan ja hänestä tuntui kiusalliselta joutua vaimon avun varaan. Hän vaatikin jatkuvasti vaimon palveluksia. Mies piti pahana, että vaimo ei joskus tullut lainkaan hänen sänkynsä viereen, vaikka hän pyysi, menipä vain katsomaan telkkaria.

Reijo toipui siihen kuntoon, että pystyi liikkumaan omin voimin, mutta välit vaimoon eivät parantuneet. Mies halusi vaimonsa takaisin tossun alle.
Perheessä oli kolme aikuista poikaa. Nämä kertoivat, miten kovaa kuria Reijo oli Anjalle pitänytkään. Mies vaati lempiruokiaan tai hänen mielestään vaimo oli sijoittanut jotkin astiat väärin ja niin asioista nousi hirveä haloo.
Yhtenä riitana oli kaupanpito; Reijo tunki tiskin taakse, vaikka terveys oli mitä oli ja miehen muistikin oli alkanut pätkimään. Reijo pui nyrkkiään välillä vaimonsa kasvojen edessä, välillä poikiensa, jotka menivät parin väliin. Olipa mies uhannut tappaakin pojat, kun nämä liikaa "häjyilivät".

Sikäli uhkailuun tuli suhtautua vakavasti, että talo oli aseita täynnä. Miehen nimissä oli kuusi pitkäpiippuista ja kaksi käsiasetta. Pojilla oli rinnakkaisluvat aseisiin.
Yksi aseista oli kaliiberiltaan 7.65, Parabellum. Pistoolin oli hankkinut Reijo O:n isä, joka niinikään oli ollut kauppias sekä poliisi. Parabellum oli ollut hänen virka-aseensa 1930-luvulla. Sodan jälkeisinä vuosina ase oli ollut kätkettynä ja laillistettu 60-luvulla.
Parabellumia pidettiin makuuhuoneen komerossa valmiiksi ladattuna ja varalta oli vielä toinen lipas, jos sattuisi tulemaan toimintahäiriö. Miehellä oli lisäksi sänkynsä alla 70 cm pitkä pamppu.
Järeän varustuksen mies kertoi johtuneen siitä, että jos taloon tunkeutuisi joku ulkopuolinen pahat mielessään.
Heinäkuussa 1996 Alajärven Menkijärvellä oli kyläkaupparakennukseen tunkeutunut neljän nuoren joukko, jotka olivat surmanneet kauppaa pitäneen vanhuksen.

Vuonna 1996 Reijo O. sai halvauksen ja terveys oli muutoinkin heikko. Siihen ja Tielaitoksen hommiin loppui kaupanpito ja sen mukana meni asuntokin. Perheen poika, Tapio (nimi muutettu) osti vaimonsa kanssa kauppaa vastapäätä sijainneen vanhan Esson rakennuksen ja tarjosi vanhemmilleen heidän luotaan asunnon.
Pysyvämpää asuntoa ryhdyttiin rakentamaan 1997 kesällä kilometrin päähän. Hanke oli yhteinen vanhimman pojan, Joukon (nimi muutettu) kanssa. Reijon ja Anjan välit menivät rakentamisen aikana kokonaan hakaukseen. Reijo koki, että vaimo oli koko ajan Joukon ja tämän vaimon kanssa häntä vastaan.

Tielaitos oli maksanut korvauksen kauppaliikkeen menettämisestä. Rakennusta rahoitettiin näiden korvausten turvin. Jouko oli valmis sijoittamaan hankkeeseen omia rahojaan alusta asti, mutta pariskunta vaati, että rahoitus järjestettäisiin aluksi ainakin Tielaitokselta saaduilla rahoilla. Tielaitoksen korvaus oli maksettu kauppaliikkeen tilille. Tiliin oli nosto-oikeus pariskunnan lisäksi jokaisella perheen pojalla. Tiliä kuitenkin käyttivät pääasiassa Anja ja Jouko.
Varoilla oli hankittu mm. Volkswagen Passat. Reijo oli sitä mieltä, että Jouko käytti autoa liiaksi omiin menoihinsa, eikä isä ollut muutoinkaan tyytyväinen pojan rahankäyttöön.
Kun rahat tililtä alkoivat huventua, pisti Reijo tilinkäytölle suusanallisen stopin ja vaati poikaa käyttämään omia rahojaan.
Tapio-poika näki, että isän käytös oli muuttunut vainoharhaiseksi. Hän ei huomannut, että äiti ja Jouko olisivat mitenkään syrjineet isää talohankkeen aikaan.
Isä oli tunnustanutkin jossain vaiheessa, että hän pelkäsi äidin ja Joukon kaappaavan vallan kokonaan itselleen.
Äiti Anja oli kyllästynyt rahasta riitelyyn ja vaati, että rahat tulisi jakaa tasan kaikille. Tähän Reijo ei suostunut lainkaan, vaan uhosi siinä tapauksessa otettavan käyttöön kovemmat otteet.

Jo kaupanpidon aikaan Reijo oli ollut mustasukkainen Anjasta. Kerran kauppaan oli tullut humalainen mies, joka oli leikkimielisesti kosinut Anjaa. Tätä Reijo piti merkkinä Anjan kevytkenkäisyydestä. Anja oli selkeästi liian hyvänä miesasiakkaille.
Tosin Anjassakin oli ilmennyt ainakin Reijon mielestä mustasukkaisuutta. Kaupassa oli ollut pari vuotta aiemmin leskeksi jäänyt kauppa-apulainen, jolle Reijo oli kuskannut kahvipaketteja ja soitellut vielä peräänkin. Moinen käytös oli Anjan mielestä sopimatonta ja tuolloin hän oli alkanut puhua erosta. Reijo huolestui eropuheista ja alkoi nähdä jatkuvasti Anjaa piirittäviä valentinoja. Hän ryhtyi kyttäämään tarkkaan vaimonsa menoja. Hän kielsi mm. ettei Anja saa mennä uudelle rakennustyömaalle, koska siellä oli vieraita miehiä työssä.
Kotona oli pidettävä säleverhoja kiinni, ettei kevyenliikenteen väylällä kulkeneet miehet olisi nähneet sisälle.
Jälkeenpäin kuulusteluissa mies ei itsekään uskonut vaimolla olleen avioliiton ulkopuolista suhdetta.

Pari viikkoa ennen joulua mies vaati, että vaimon on pantava sormukset sormeensa. Itsellään hänellä niitä ei ollut ollut pariinkymmeneen vuoteen. Mies pani tyydytyksekseen merkille, että vaimo totteli häntä.
Joulupäivänä oli pariskunnan välille syttynyt jälleen riita. Anja oli syöksynyt ulos sanoen, ettei enää tule takaisin. Pojat olivat etsineet hänet ulkoa ja suostutelleet takaisin kotiin. Tätä kotiinpaluuta Reijo oli ilkkunut.
Vaimo oli jälleen ottanut sormukset pois.
Tästäkös Reijo suuttui. Tapaninpäivänä hän huusi, että vaimon on ehdottomasti pantava sormukset sormeensa. Sormuksista oli tullut arvovaltakysymys.
Samassa asunnossa asunut poika keräsi iltapalaa tarjottimelleen ja meni olohuoneeseen katsomaan televisiota, vanhempien jäädessä riitelemään keittiöön.
Anja ryhtyi tiskaamaan. Reijo taahasi edestakaisin keittiön ja makuuhuoneen väliä suutuksissaan. Hän ilmeisesti oli niin vihoissaan, ettei edes huomannut enää, oliko vaimolla sormuksia vai ei.

Reijo haki komerosta parabellummin ja veti pienellä kädenliikkeellä ylemmän patruunan piippuun. Pistipä hän vielä taskuunsa varalippaankin.
-Ajattelin ampua vaimoni, jos mikään ei enää auta, hän kertoi kuulusteluissa.
Hän meni seisomaan tiskaavan vaimonsa taakse ja pyysi vaimoa panemaan sormukset sormeensa. Mies ei huomannut, että ne olivat jo sormessa.
Kun mitään ei tapahtunut, Reijo nosti aseensa ja ampui vaimoa niskaan lähietäisyydeltä.
-Olen nähnyt elokuvista, että kiinalaiset tapaavat teloittaa näin, hän kertoi myöhemmin.
Jatkokin sujui samaa tahtia kiinalaiseen malliin. Reijo ampui toisen laukauksen vaimon otsaan tämän maatessa lattialla.

Poika kuuli laukauksen toiseen huoneeseen, pomppasi ylös ja yritti soittaa matkapuhelimellaan apua. Hän oli niin järkyttynyt, ettei onnistunut. Hän jätti puhelimen ja ryntäsi keittiöön. Siellä hän näki äitinsä makaavan verilammikon keskellä. Poika huusi vaimoaan soittamaan poliisin. Tällöin Reijo laukaisi juuri tuon otsalaukauksen.
Reijo meni tämän jälkeen pöydän toiselle puolelle ja nosti aseen ohimolleen surmatakseen itsensä. Tämän poika ehti estää. Hän otti pistoolinpiipusta kiinni ja laukaus suuntautui kattoon.
Isä ja poika taistelivat aseesta, kummankaan onnistumatta saamaan sitä itselleen. Ase laukesi vielä kerran osuen jääkaappiin.
Poika sai painettua isän lattialle, mutta asetta hän ei pois saanut. Isä pyysi, että poika antaisi hänen tappaa itsensä. Poika ei suostunut. Niinpä he puoli tuntia puristivat kumpikin asetta rystyset valkoisina lattialla, kunnes poliisit saapuivat. Tällöin isä hellitti aseesta.

Syyttäjä vaati rangaistusta murhasta, pojille olisi riittänyt, että syyte olisi tullut taposta.
Oikeudenkäynnin erikoisuuksiin kuului, että yksi pojista pyysi asetta itselleen, koska se oli suvun perintöase.
Reijo O. passitettiin mielentilatutkimukseen. Lehden painoon mentyä ei tuomiosta siis ollut vielä tietoa.

S. R. Rikoslehti 3/1998

[Inhorealisti]

Kiitos Ailar tästäkin karmivasta tarinasta! Ehkä tuo "kiinalaisin" menetelmin on hieman revisionistinen historian tulkinta, mutta tuo Rikoslehden kaveri on kyllä onnistunut taitavasti tunnelman luonnissa.

Missäs Reijo on?

[Doctor Lecter]

Tuiskula ei ihan heti kertonut mitään... Mutta nyt ollaan siis ns Zorro-murhan paikkakunnalla Kurikassa. Sehän oli tehty muutama kuukausi aiemmin.

Mies ampui vaimonsa Kurikassa

Kurikkalainen 66-vuotias mies ampui 62-vuotiaan vaimonsa käsiaseella Kurikassa. Surmatyö tapahtui Kurikan Tuiskulassa pariskunnan kotitalossa perjantaina, Tapaninpäivän iltana noin kello yhdeksän aikaan.
Talossa eri huoneessa olleet muut perheenjäsenet hälyttivät poliisin paikalle. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinniotettaessa ja hän on pidätettynä. Seinäjoen poliisi tutkii surmaa.
HS 28.12.1997

Tuomiota en löytänyt.

[Tampereen Tyttö]

FB:ssä sukulaisen kertomaa, että olisi aika vasta kuollut, ilmeisesti vankimielisairaalassa.
Korkean iän saavuttanut ilmeisistä sairauksistaan huolimatta.
Jäiköhän pojat perheineen Kurikkaan asumaan.

[Thesjoart]

Vanhaksi eli Reijo sairauksistaan huolimatta, mitenhän pariskunnan lapsilla menee nykyään. Kurikka vuonna 1997 oli kyllä aika turvaton paikka, tämä, Zorro-murha ja sitten se viimeksi mainitun kanssa samoihin aikoihin tapahtunut vanhusten ryöstö kuristaen...

[sörsse]

Muistan tämän pariskunnan siltä ajalta, kun pitivät sitä kauppaa siinä Tuiskulan suoralla viimeisiä vuosiaan ja kävinkin siellä kerran pari viikossa aina ohi ajaessani. Rouva oli asiallinen ja palvelualtis henkilö, eikä turhia höpinöitä jaaritellut ostoksia tehdessä, päinvastoin kuin tämä mies, jonka opin tuntemaan hyvinkin sosiaalisena ja jutteluherkkänä, kun joskus sitä juttua riitti ja venyi ihan ulko-ovelle saakka.
Tuolloin tosiaan kuvittelin, että mies kulutti kaupassa vain aikaansa ja viihdytti asiakkaita parhaansa mukaan, koskaan ei edes käynyt mielessäkään, että voisi olla mustasukkaisuudesta vahtimassa vaimonsa toimia kaupassa. Mies istui aina, käsittääkseni omalla vakiintuneella jakkarallaan, yhden hyllyn päässä enkä koskaan nähnyt hänen kävelevän ja oletinkin, että hänellä on joku vaiva jaloissaan, mikä omiaan selitti hänen päivystystään kaupassa. Mies ei siis ulospäin vaikuttanut mitenkään mustasukkaiselta tyypiltä, vaan ihan rauhalliselta papalta omalla tontillaan.
Tietysti tuo tappo sai minut jälkeenpäin ajattelemaan rouvan aina hiukan ylinäytellyn jäykkää käytöstä kaupassa, mikä tuli niin selvästi esiin, kun pariskunta esiintyi täysin päinvastaisesti, no siihen oli siis syynsä. Ei kyllä aina pysty arvioimaan ihmisistä mikä heitä painaa ja kuinka he voisivat käyttäytyä tietyssä tilanteessa? Kaupassa käydessäni en kyllä pannut merkille oliko tuolloin sormukset sormissa.
Tuo silloisen kaupan vastapäinen vanha Esson rakennus mietityttää joka kerta, kun ajan siitä ohi vielä tänäkin päivänä, kun vaikuttaa, ettei siellä ole liikkunut mikään vuosikausiin. Siinä on joku vanha kauppa-auto(?), entisen mittarikentän katoksen alla ja joku amerikanrauta, mitkä ovat seisoneet pihassa jo vuosia. Taisi olla, että ensin siinä oli useampi amerikkalainen auto ja tuo korkeampi on tullut myöhemmin amerikkalaisten vierelle? Koskaan en ole siinä pihassa kuitenkaan nähnyt kenenkään liikkuvan ja tuntuu, että rakennuksen isot tielle päin olevat ikkunat peittää samat punertavat verhotkin?
Valitettava tapaus kuitenkin!