Petri Kankaanpää, Kiuruvesi: Lumihautasurma 1999 ja naisystävän murha 2017

[Päälykäinen]

Pasi mäkäräinen Diablos mc oulu. Oli ottava puoli

Tässäpä linkki kyseisen hampuusin tuomioon, aika jännä että liivi jengin pressan tuomio myrkky hommissa tippuu hovissa

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/band ... un/809734/

[Ördög]

Pitkänpitkä juttu Hesarin kk-liitteessä. Lainauksia tulee myöhemmin.

Virvan viimeinen vuosi
https://dynamic.hs.fi/a/2020/viimeinenvuosi

[kawajawa]

Pitkänpitkä juttu Hesarin kk-liitteessä. Lainauksia tulee myöhemmin.

Virvan viimeinen vuosi
https://dynamic.hs.fi/a/2020/viimeinenvuosi

Tämä on hyvä juttu. Kannattaa lukea.

[Taavi]

Täytyisi vaan tilata hesari, että onnistuu.

[Julius]

Tässä tuon Hesarin jutun teksti:

VIIMEINEN VUOSI

SE OLI AIVAN TAVALLINEN VUOSI. SILLOIN KIURUVETELÄINEN VIRVA JA 15 MUUTA SUOMALAISTA NAISTA SURMATTIIN, JA TEKIJÄNÄ OLI OMA MIES.

Jos he eivät olisi tavanneet, kaikki olisi voinut mennä toisin.
Virvan tyttärellä on muistikuvia ensimmäisistä viikoista: Uutenavuotena oli ammuttu raketteja. Virvan entinen vävy oli tullut pihaan yhden Petrin kanssa. Virva olisi kutsunut Petrinkin sisälle juomaan kuohuviiniä, mutta tytär kielsi.
Voi se Petrikin tulla ylös.
Ei varmana tule.
Sitten, joitakin viikkoja myöhemmin, baarissa: Virva istui tyttärensä seurassa, kun Petri tuli heidän pöytäänsä ja alkoi selittää Virvalle jotain Jeesuksesta.

Ja helmikuussa:
Tytär näki äidin baarissa, äiti oli Petrin seurassa. Tytär suuttui niin, että huusi tupakkakopissa suoraa huutoa.
Vittu kuinka tyhmä oot!
Tarjoilija tuli sanomaan, että ole hiljaa, kun ulos asti kuuluu.
Uutenavuotena rakettien räjähdellessä taivaalla Virvan viimeisestä vuodesta oli jäljellä 362 päivää.
Kun Pete tuli Virvan elämään, kaikki meni vituiksi.
Petri Kankaanpää oli istunut taposta. Virva tiesi sen. Kiuruvedellä kaikki tiesivät, se on pieni paikka.

Lumihautasurma. Sillä nimellä sitä oli lehdissä kutsuttu. Hirveä tapaus. Uhri oli ollut 22-vuotias, Petrin entinen tyttöystävä. Petri oli puukottanut hänet hengiltä uudenvuodenyönä 1998—1999 kerrostaloasunnossaan.
Surma-ase oli ollut kokoontaitettava perhosveitsi. Kuusi iskua sydämeen ja vatsan alueelle.
Sitten Petri oli kantanut ruumiin autoon, ajanut sata kilometriä talviyössä Kiuruvedeltä Pyhännälle ja kaivanut vainajan lumeen.
Mukana autossa oli ollut hänen uusi 16-vuotias tyttöystävänsä.
Petri oli tuolloin 20-vuotias. Hän oli päässyt kaksi kuukautta aikaisemmin Keravan nuorisovankilasta, jossa hän oli istunut ensimmäisen vankeustuomionsa.
Tuomio oli tullut tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä. Hankala vanki, vartijat sanoivat. Uhkaili ja uhosi, kerskui panevansa Haapojan tilastot uusiksi. Myöhemmin eräs vartija sanoi ajatelleensa, ettei ole hyvä juttu päästää Kankaanpäätä vapaaksi.
Nuoren naisen surma paljastui vasta kuukauden kuluttua. Silloin Petri puukotti erästä miestä kaulaan Kiuruveden torilla ja pakeni paikalta. Kun poliisi ryhtyi selvittämään puukotusta, Petri kertoi myös surmasta ja paljasti ruumiin kätköpaikan.
Oikeudessa hän soitti suutaan ja uhkaili todistajia. Käräjätuomari hermostui ja sanoi, että tuollaisia puheita ei tässä talossa kuunnella.
Petri määrättiin mielentilatutkimukseen. Tulos: täydessä ymmärryksessä.
Hän sai 11,5 vuotta vankeutta taposta, tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä. Rikoksen uusijana hän istui siitä kaksi kolmasosaa, ja sitten hän oli vapaa.

Jos oikeus olisi tuominnut hänet murhasta, tuomio olisi ollut elinkautinen.
Kun Virva vuoden 2017 alussa tapasi Petrin, tämä oli 38-vuotias. Virva oli täyttänyt edellisenä vuonna 60.
Hän oli eronnut pitkäaikaisesta aviomiehestään ja elänyt sen jälkeen avoliitossa. Sitten, vain pari kuukautta aikaisemmin, avomies oli kuollut sairauskohtaukseen.
Se oli ollut toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun Virva oli menettänyt läheisen ihmisen. Keskimmäinen kolmesta tyttärestä oli kuollut kaksi vuotta aiemmin.
Virva oli lähihoitaja. Hän oli opiskellut uuden ammatin sen jälkeen, kun perheen mansikkatila ja tilitoimisto olivat 1990-luvulla menneet konkurssiin. Hän kävi töissä vanhusten kotipalvelussa, kiersi työnantajan autolla Kiuruvettä, hoiti iäkkäitä ihmisiä ja annosteli heidän lääkkeensä.
Virva oli ollut aina kova työihminen. Hän oli kasvanut maalla, tottunut tarttumaan asioihin. Hän oli ahkera ja tunnollinen, iloinen ja rempseä.
Hän neuloi ja poimi marjoja ja sieniä, mehusti ja pakasti. Hän luki viihderomaaneja ja Arto Paasilinnaa. Hän piti Remu Aaltosesta ja teki ristisanatehtäviä.
Ilonen ihminen. Mukava, mutkaton, hyväntahtoinen.

Petri oli työtön väkivaltarikollinen.
Kun Petri oli 17-vuotias, hän sijoittui nuorten voimannoston Suomen mestaruuskisoissa kolmanneksi.
Petri Kankaanpää, KiuJä, jalkakyykky 120, penkkipunnerrus 92,5, maastaveto 162,5 kiloa. Yhteistulos 375.
Hän oli hyvä monessa urheilulajissa ja pelasi jääkiekkoakin. Mutta enimmäkseen harjoittelu oli omin päin treenaamista.
Sen jälkeen kun Petri oli istunut vuonna 1999 saamansa tappotuomion, hän muutti Etelä-Suomeen. Hän yritti tehdä portsarin töitä, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Olisi pitänyt hankkia järjestyksenvalvojan kortti, mutta sellaista ei anneta entiselle tappajalle.
Hän palasi Kiuruvedelle.

Vuonna 2007 Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi hänet virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Kaksi vuotta myöhemmin tuli tuomio pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta.
Vanhat kouluaikojen kaverit Kiuruvedellä alkoivat olla vähissä. Joitakin vielä oli, mutta hekin joutuivat olemaan varuillaan. Petri saattoi olla arvaamaton, varsinkin jos oli käyttänyt päihteitä. Usein oli.
Vähän väliä oli jotain pientä. Petri saattoi ottaa kavereidenkin autoja käyttöönsä omin luvin.
Syksyllä 2012 Petri löi Kiuruveden kaupungin työntekijää kasvoihin auton avoimesta ikkunasta, kun työntekijä istui autossa. Hänet tuomittiin sakkoihin pahoinpitelystä.
Kesällä 2013 hän riehui Kiuruveden torilla kolmen aikaan sunnuntaiaamuna. Hän kävi poliisipartionkin kimppuun ja asettui vasta, kun poliisit käyttivät etälamautinta, pippurikaasua ja teleskooppipamppua.
Poliisit ihmettelivät, miten joku saattoi juosta vielä etälamauttimen antaman sähköiskun jälkeen. Sehän lamauttaa tahdonalaisen hermoston ja jähmettää koko kropan.
Syyttäjä vaati Petrille kahta vuotta ehdotonta vankeutta, mutta Petri vetosi perhetilanteeseensa. Savon Sanomat seurasi oikeudenkäyntiä. ”Emäntä ei jaksa millään, kun toinen lapsi syntyy kohta”, Petri sanoi tuomarille.
Hänet tuomittiin neljästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun.
Virvaa varoitetiin Petristä.
Tyttärilleen Virva sanoi, että kyllä hän pärjää.
Ei se mulle tee mittää.

Virvalla oli vuokrayksiö kerrostalossa Yhtylässä vähän Kiuruveden keskustan ulkopuolella. Ihan kiva pieni asunto, parveke ja saunakin.
Petri asui kahden kilometrin päässä lähempänä keskustaa äitinsä omistamassa kerrostaloyksiössä.
Kun toinen tyttäristä tuli käymään äitinsä luona, Virva kattoi pöytään ruusukupit ja käpykakun ja kysyi, voisiko se Petekin tulla heidän kanssaan kahville.
Virva kutsui Petriä Peteksi. Pete, hän sanoi, oli hänen poikaystävänsä tai avomiehensä. Semmonen miesystävä. Sisarilleen hän kertoi, että hänellä oli uusi nuori miesystävä. Joskus hän saattoi sanoa olevansa Petrin avoakka.
Hän talletti Petrin numeron puhelimeen nimellä Petri rakas.
Petri vei Virvan yksiöstä television. Hän ei halunnut Virvan katselevan sitä. Tilalle hän toi Raamattuja.
Ne, jotka kuulivat Petrin puhuvan uskostaan, sanoivat, että se oli sellaista linnauskoa. Virva taas ei ollut koskaan ollut uskonnollinen, ei ollut ikinä jaksanut mitään Jeesus-juttuja.
Petri ei antanut Virvan istua yksiön parvekkeella tupakalla. Virvan piti polttaa sisällä. Asunnossa alkoi haista pahalta. Petri vaati, että verhot pidetään kiinni.
Kun vanhempi tytär tuli käymään äitinsä luona, Petri uhkasi heittää hänet parvekkeelta. Hän lähetti tyttärelle uhkaavia tekstiviestejä, isosta kyrvästä ja sellaista.
Pian kumpikaan tytär ei suostunut menemään äidin asuntoon, jos Petri oli paikalla.
Heillä oli sellainen olo, että koska tahansa voi tapahtua jotain. He sanoivat tästä muillekin. Että he pelkäsivät, että äidille sattuu jotain.
Muutkin pelkäsivät.
Virvan luota oli vain kolmesataa metriä siihen kerrostaloon, jossa Petri 18 vuotta aikaisemmin oli tappanut entisen tyttöystävänsä.
Mutta Virva sanoi: Ei se mulle tee mittää.

Petri ei antanut Virvan liikkua yksin. Hän alkoi seurata Virvaa työpaikalle ja kotikäynneille vanhusten luo. Hän tuppautui mukaan, istui kotipalvelun autossa ja kulki perässä huppari päällään ja maastokuvioiset housut jalassa. Vahva leveäharteinen junttura, paksut käsivarret täynnä outoja tummia tatuointeja.
Petri luki vanhuksille Raamattua, pani Virvankin lukemaan. Vanhuksia pelotti. Heidän omaisensa ottivat yhteyttä Virvan työnantajaan.
Puhuttiin, että vanhusten Norspan-laastareita oli kadonnut. Niissä on opioidi buprenorfiinia. Se on vahvaa kipulääkettä, samaa ainetta kuin Subutexissa, joka on suosittu päihde huumepiireissä.
Kerran Virva kysyi tyttäreltään, mitä ovat ne subut, joita Petri tuo.
Virva oli hoitanut omaakin äitiään. Heillä oli sisarusten kanssa hoitorinki. Iäkkään äidin silmissä Virvan uusi mies näytti roistolta, vaikka lukikin hänelle Raamattua. Sisarukset kielsivät Virvaa enää menemästä äidin luo, jos Petri kulki mukana.
Virva merkitsi päivät vuosikalenteriinsa: 8. toukokuuta ja 12. toukokuuta.
Kahdeksas päivä, maanantai:
Petri oli sekavan oloinen. Virva istui yksiössään, kun Petri löi häntä nyrkillä vasemmalle puolelle päätä, korvan seudulle, kovaa.

Kahdestoista päivä, perjantai:
He olivat yhdessä Virvan yksiössä. Petri löi kädellä kaksi kertaa kasvoihin, poskeen ja leukaan.
Iskut olivat voimakkaita. Ruhjeet ihon alla muuttuivat ikävän näköisiksi mustelmiksi.
Virva yritti peittää ne paksulla meikillä eikä halunnut puhua asiasta.
Tiistaina 16. toukokuuta Petri ja Virva ajoivat autolla Kiuruvedeltä mökille Tihilään.
Perillä Petri iski kirveen kovalla voimalla kantoon. Hän puhisi ja mutisi itsekseen jotakin, josta Virva ei saanut selvää. Sitten hän alkoi uhkailla. Hän sanoi tappavansa Virvan ja polttavansa ruumiin autossa.
Virvaa pelotti. Hänestä vaikutti siltä, että Petri oli jotenkin sekaisin uskostaan. Lähimmät naapurit asuivat tien toisella puolella, mutta pihassa ei näkynyt autoa. Pois ei päässyt kuin Petrin kyydissä.
Kotimatkalla Petri alkoi kaahata. Pyhännäntiellä hän kiihdytti auton kovaan vauhtiin ja sanoi, että nyt jos tulee vaikka traktori vastaan, sitä mennään.
Illalla he olivat kahdestaan Virvan yksiössä. Petri alkoi huutaa. Hän kävi huutamassa myös parvekkeella.
Kun Petri ei huomannut, Virva puhui puhelimessa tyttärensä kanssa. Hän sanoi, että Petri saa huutokohtauksia. Tytär kysyi, eikö äiti saa Petriä — sitä jätkää — ulos asunnosta.
Virva vastasi, ettei hän uskalla tehdä mitään. Hän yritti saada Petrin rauhoittumaan olemalla mieliksi. Hän otti Petrin tuoman Raamatun ja alkoi lukea sitä.
Tytär lähti äidin talolle. Pihassa hän soitti hätäkeskukseen ja kertoi tilanteesta:
”Tuo jätkä on…”
”Niin?”
”Tuota, pieksäny äitin jo kahteen eri kertaan, ja nyt hän rääkyy tuolla asunnossa.”
”Niin? Mutta hän ei oo käynyt, tuota, teijän äitiin käsiks?”
”En kuule tiedä”, tytär vastasi. ”En ole siellä paikan päällä, enkä mene. Minä en halua lumihautaan.”
Hätäkeskus kysyi, kirjoitetaanko äidin nimi väliviivalla vai yhteen.
Kun poliisia ei kuulunut, tytär soitti hätäkeskukseen tunnin kuluttua uudestaan.
”Minkälaisesta asiasta on kyse?”
”Ihan kuule minun äitin hengestä. – – Se on kieltäny äitiä menemästä töihinki, että niin, Jeesuksessa Kristuksessa pittää ellää tuolla kämpässä.”
Seuraavana päivänä Virva sanoi poliisille, että halusi lopettaa suhteen Petrin kanssa. Häntä pelotti. Oli 17. toukokuuta.
”Olin koko ajan varppeillani, ettei mitään pääsisi tapahtumaan”, hän kertoi poliisille edellisestä päivästä ja illasta. Petri oli käyttäytynyt jälleen niin uhkaavasti, että hän oli pelännyt henkensä puolesta.

Kun hän viimein yöllä oli päässyt livahtamaan asunnostaan ulos, hän oli itsekin soittanut hätäkeskukseen ja sanonut: ”Sais tulla polliisi ja noppeesti.”
Tässä vaiheessa Virvan tytär oli ottanut yhteyttä hätäkeskukseen viidesti. Poliisit olivat käyneet paikalla kerran. Silloin Virva oli kuitenkin sanonut, että kaikki on kunnossa.
Yöllä kerrostalopiha oli ollut täynnä poliiseja raskaissa varusteissa. Petri oli otettu kiinni ja viety Iisalmen poliisiasemalle.
Mustelmat Virvan kasvoissa oli valokuvattu. Edellisen viikon pahoinpitelyistä oli kirjattu rikosilmoitukset.
Virva kuitenkin ilmoitti poliisille, ettei hänellä ollut Petriä kohtaan mitään vaatimuksia. Hän sanoi suostuvansa sovitteluun.
Toukokuun 17. päivän iltana Virva oli asunnossaan tyttärensä kanssa, kun Petri palasi ja ryhtyi hakkaamaan ovea rappukäytävässä.
Petri oli päässyt vapaaksi kuulustelun jälkeen.
Tytär soitti taas hätäkeskukseen. Päivystäjä halusi tietää, oliko Petrillä mukanaan jotain kättä pitempää. Mitä hänen yllään oli? Oliko hän päihtynyt?
”Äiti, pois siitä postiluukusta!” tytär huusi samalla, kun selitti hätäkeskukselle tilannetta.
Petri metelöi rappukäytävässä. Puhelun taustalta kuului Virvan ääni: ”Hyvä ihme, kun sillä on paha olo.”
”Oleppa nyt äiti hiljaa”, tytär sanoi Virvalle. Ja sitten hätäkeskuksen päivystäjälle: ”En minä tiedä, mitä hänellä on päällä ollu. Ei tässä oo ovisilimiä.”
”Kyllä kai ne Iisalmen poliisit tietää, mitä hänellä on päällä, ku tuoneetki varmaan tänne sen.”
Petri kävi illan aikana Virvan ovella ryskyttämässä kolmesti. Tytär soitti hätäkeskukseen neljästi, Virvakin kerran. Silloin Virva sanoi hätäpäivystäjälle pohtivansa, lähteekö turvakotiin Ouluun.
”Se päätös teidän pitää itse tehdä”, päivystäjä sanoi.
Pois lähtiessään Petri huusi Virvalle ja tämän tyttärelle, että nämä olivat antikristuksen omia ja että antikristuksen omat ovat kuoleman omia. Työ ette oo Jeesuksessa Kristuksessa.
”Oikeesti nytten, poliisit!” tytär aneli hätäkeskuspäivystäjältä.

Kesäkuun alussa Virva päivitti Facebookiin:
Kiitos tästä päivästä JEESUKSEN KRISTUKSEN HERRAMME ANSIOSTA. KIITOS HERRA JEESUS ISÄ PELASTUKSESTA JA MIEHESTÄNI PETRISTÄ.
Kolme tykkäystä, ei kommentteja. Kiuruvetiset halusivat pysyä kaukana Petri Kankaanpäästä.
Virvan vanhat tuttavat eivät enää uskaltaneet olla tekemisissä hänen kanssaan. Hän jäi kaksin Petrin kanssa. Vain tyttäret, siskot ja Petrin äiti pitivät yhteyttä.
Työnantajakin oli saanut tarpeekseen siitä, että Petri kulki Virvan perässä töissä. Kesäkuussa Virva ei saanut uutta määräaikaista työsopimusta ja jäi työttömäksi.
Toukokuiset pahoinpitelyt säikäyttivät vanhemman tyttären. Hän ei enää mennyt äitinsä asuntoon. Hän kyllä soitteli, mutta Virva oli lyhytsanainen. Tytär arvasi, että Petri vahti puheluita.
Toinenkin tytär huomasi tämän. Kun hän soitti äidilleen, hän tiesi, että Petri kyttäsi taustalla. Hänkään ei halunnut mennä yksiöön. He tapasivat julkisilla paikoilla, istuivat ulkona penkillä.
Ja aina äidin puhelin soi.
Hätäkeskus kirjasi soiton keskiviikkona 28. kesäkuuta kello 17.31. Se oli juhannuksen jälkeinen viikko.
Virva oli saanut yksiöstään häädön. Vuokria oli jäänyt maksamatta. Hän oli käynyt sosiaalitoimistossa hakemassa uutta asuntoa, sillä hän ei halunnut muuttaa Petrin luo.

Soittaja esitteli itsensä tuttavallisesti, kuten pienillä paikkakunnilla on tapana:
Korhosen Virva Erätie seittemästä Kiuruveeltä soittaa. (Korhonen ei ole Virvan oikea sukunimi. Nimi on muutettu omaisten yksityisyyden suojaamiseksi.)
Virva seisoi kotitalonsa pihalla. Nenästä valui verta, toinen silmä oli muurautumassa umpeen. Silmäkulma ja poskipää olivat turvoksissa. Kulmakarvan kohdalla oli parin sentin avohaava.
Toiseen kylkeen sattui niin paljon, että oli vaikea liikkua.
Aiemmin päivällä hän oli ollut tyhjentämässä asuntoa nuoremman tyttärensä kanssa. Sitten tytär oli lähtenyt, ja hän oli jäänyt kahdestaan Petrin kanssa. Petri oli halunnut, että Virva muuttaa hänen luokseen.
Virva oli vastannut, etteivät hänen tavaransa mahdu Petrin yksiöön ja että hän vie ne varastoon entisen aviomiehensä luo. Silloin Petri oli hermostunut.
”Minä sain tuas niin turpiin, niin turpiin”, Virva sanoi hätäkeskuspäivystäjälle. ”Minun pittää varmaan nyt sitten lääkärille ja ja… sinne turvakottiin lähtöö.”
Virva kertoi Petrin lyöneen häntä. Kun hän oli kaatunut lattialle, Petri oli vielä potkaissut kylkeen, uhannut tappaa ja sanonut, että haluatko monttuun nyt vai myöhemmin.
Virva oli huutanut. Silloin Petri oli lähtenyt ja häipynyt pihasta harmaalla Toyotalla ja vienyt asunnon avaimet mukanaan.
”Oliko mittään astalota?” hätäkeskuspäivystäjä kysyi.
”Tä?” Virva ihmetteli.
”Oliko sillä mitään kättä pidempää?”
”Ei ollu, ku nyrkeillä pisti tulemaan, ja ensin se uhkas tappaa minut.”
Heti Virvan jälkeen hätäkeskukseen otti yhteyttä Petrin äiti. Virva oli soittanut myös hänelle. Äiti kertoi yrittäneensä saada poikaansa hoitoon.
”Ei tästä tuu helevetti mittään, kun henki lähtee kohta”, hän sanoi päivystäjälle.
Virva oli sairaalassa pari päivää. Sieltä poliisi ja sosiaalityöntekijät veivät hänet kahdensadan kilometrin päähän Ouluun turvakotiin.
Turvakodin työntekijälle Virva kertoi, että suhde Petriin oli ollut pitkään väkivaltainen. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, että oli jäänyt suhteeseen, vaikka Petri oli pahoinpidellyt häntä jo toukokuussa.
Työntekijä pani merkille, että itkuinen ja alakuloinen Virva pelkäsi henkensä puolesta. Hänestä Petri oli käyttänyt Virvaa kohtaan fyysistä, psyykkistä ja uskonnollista väkivaltaa.
Turvakodissa Virva sanoi haluavansa pysyä erossa Petristä.
Tytär ja sisar kävivät tuomassa vaatteita ja uuden sim-kortin. He kuulivat, kun Virvan puhelin soi, tuttu punainen Nokia.
Petri soitti.
Virvalle tehtiin turvakieltohakemus. Sen oli tarkoitus varmistaa, ettei Petri löydä hänen uusia yhteystietojaan.
Laadittiin myös turvasuunnitelma. Sitä varten täytettiin Marak-riskinarviointilomake ja laskettiin yhteen pisteet.
Lomakkeessa kysytään: Oletko erittäin peloissasi? Yrittääkö hän estää sinua tapaamasta perhettäsi? Lähettääkö hän jatkuvasti sinulle tekstiviestejä, tai soittaako hän sinulle jatkuvasti? Yrittääkö hän kontrolloida kaikkea, mitä teet? Kytätäänkö sinua? Onko hän uhannut tappaa sinut niin, että uskot sen olevan totta? Tiedätkö, onko hänellä rikoshistoriaa?
Mitä luulet hänen tekevän sinulle?
Hukuttavan, Virva sanoi.
Virva oli turvakodissa kaksi viikkoa. Heinäkuun puolivälissä hän sai uuden asunnon Oulusta.
Turvakodin työntekijälle jäi sellainen olo, että Virva lähti sinne hyvällä mielellä.
Petri löysi Virvan Oulusta nopeasti. Virva oli soittanut uudesta numerostaan Petrin äidille. Ja ehkä myös Petrille.
Sukulaisilleen hän sanoi, että hän kävi turvakodin naistenryhmässä. Oikeasti hän tapasi Petriä.
Heinäkuun puolivälissä Virva oli taas Kiuruvedellä. Silloin oli Virvan äidin 95-vuotissyntymäpäivät. Sukulaisia oli kutsuttu.
Virva kävi tyttärensä kanssa poimimassa päivänkakkaroita. Hän toi kukkakimpun tullessaan.
Pahoinpitelystä oli kulunut yli kaksi viikkoa. Silti sukulaiset järkyttyivät siitä, miltä Virva näytti.
Seuraavana viikonloppuna sisko ja tytär auttoivat Virvaa viemään tavaroita uuteen asuntoon Ouluun. Virva tuntui olevan peloissaan.
Hän sanoi, että Petri etsi häntä.

Tuli syksy. Mitä kaikkea sen aikana tapahtui? Turvakodissa oli sanottu, ettei Virva voi jäädä asumaan samalle paikkakunnalle kuin Petri. Siksi hänelle oli hankittu asunto Oulusta.
Mutta Virva ei tuntenut Oulussa ketään. Hän kulki Kiuruvedelle bussilla, tai sitten Petri haki hänet.
Mitä Virvalle kuului? Syksyn aikana sukulaiset eivät nähneet häntä monta kertaa. Jos joku heistä yritti kysyä suhteesta tai yritti saada hänet pysymään erossa Petristä, Virva kielsi kaiken eikä halunnut kuunnella.
Siihe vällii ei voinu kukkaa mennä.
Syyskuun alussa poliisi otti Petrin kiinni muutamaksi päiväksi.
Silloin käräjäoikeus käsitteli pahoinpitelyä, joka oli tapahtunut torilla edellisenä vuonna, kesällä 2016. Petriä syytettiin kahden poliisin lyömisestä.
Tuomari määräsi Petrille 116 päivän yhdyskuntapalvelurangaistuksen. Mutta missä hän sen suorittaisi? Kiuruvedellä kukaan ei uskaltanut ottaa häntä töihin.
Viisi päivää tuomion jälkeen Petri pahoinpiteli Kiuruvedellä erään miehen kadulla. Hän kävi päälle takaa päin ja löi vielä senkin jälkeen, kun mies oli kaatunut maahan.
Sinä syksynä tuli valtavasti omenoita. Virva kävi hakemassa niitä Lähetysseuran kirpputorilta. Sieltä sai ottaa ilmaiseksi.
Hän kävi siskonsa luona poimimassa tyrnimarjoja. Ne olivat kypsyneet tavallista myöhemmin. Ilma oli viileä, ja hänellä oli päällään Petrin takki ja Petrin pipo. Sisko päätteli, että Virva oli yhä Petrin kanssa.
Hän yritti kysellä asiasta. Virva ei halunnut puhua.
Kerran sisko melkein huusi, kun Virva väitti, ettei ollut nähnyt Petriä. Sisko tiesi, että Virva valehteli. Häntä pelotti. Pysy siellä Oulussa, hän sanoi Virvalle.

Kahdesti syksyn aikana Virva kävi kioskilla lainaamassa rahaa tutulta naiselta, joka oli siellä töissä. Hän sanoi, että Petri oli vienyt hänen lompakkonsa ja lähtenyt Iisalmeen. Hän pyysi rahaa tupakka-askiin ja puhui jotain lähdöstä linja-autolla Ouluun.
Joskus Petri ja Virva nähtiin kirkonkylällä jakamassa Raamattuja ja hengellisiä lehtisiä.
Sitten, marraskuussa, molempien piti mennä oikeuteen. Petriä syytettiin Virvan kesäkuisesta pahoinpitelystä.
Haastemies pani merkille odotustilassa penkillä istuvan rotevan miehen ja häntä paljon pienemmän naisen. Mies kaulaili naista.
Näytti siltä, että nainen ei olisi halunnut miestä niin lähelle.
Käräjäsalissa Petri käyttäytyi huonosti ja puhui sekavasti. Virva ei sanonut Petristä mitään ikävää. Hän pysyi hiljaa, vastasi vain lyhyesti hänelle esitettyihin kysymyksiin. Hän ei esittänyt mitään vaatimuksia Petriä kohtaan.
Tuomari ilmoitti, että tuomio tulee myöhemmin kansliapäätöksenä.
Oikeudenkäyntipäivän iltana sisko sai Virvalta tekstiviestin.
Oli kauhea päivä, onneksi olen Oulussa elossa, Virva kirjoitti.
Myöhemmin samana iltana siskot puhuivat Virvan kanssa puhelimessa. Virva kertoi, että Petri oli uhannut häntä käräjäoikeuden tupakkakopissa. Että jos turpasi aukaset, niin monttuun panen.
Virva pyysi lainaan rahaa, että saisi Oulun-asuntoon tietokoneen ja sängyn. Siskolle jäi mieleen, että Virva sanoi monta kertaa puhelun aikana ”minä elän”.
Myöhemmin samalla viikolla Virva soitti Oulusta käräjäoikeuteen. Hän sai puhelimeen käräjäsihteerin, joka oli ollut oikeussalissa. Käräjäsihteeristä kuulosti siltä, että Virva oli peloissaan.
Virva sanoi, että varmaan sihteerikin oli huomannut, ettei hän uskaltanut puhua oikeudessa. Hän kertoi Petrin uhkailleen, että jos hän sanoo jotakin, Petri tappaa.
Käräjäsihteeri lähti viemään puhelinta käräjätuomarille.
Jossain vaiheessa syksyä Petri vaihtoi Jeesuksen saatanaan. Tai ehkä se tapahtui jo aikaisemmin kesällä. Hän rupesi viiltelemään paholaisen merkkejä sinne sun tänne, myös itseensä.
Hän lähetteli tuttavilleen sekavia tekstiviestejä, usein öisin. Välillä niitä tuli lähes joka yö: outoja viestejä aseista ja Mustanaamiosta ja siitä, miten linnassa olisi parempi olla, koska kukaan ei lainannut hänelle autoa.

Petrin auto oli hajonnut, eikä hänellä ollut rahaa uuteen. Syksyn mittaan hän saattoi ilmestyä jonkun vanhan tutun pihaan ja pyytää autoa lainaksi.
Joulukuun 1. päivänä käräjäoikeus antoi päätöksensä kesäkuun pahoinpitelystä. Tuomarin mielestä Petri oli kädellään huitaissut Virvaa ja Virva oli kaatunut. Potkusta ei ollut näyttöä, tuomari päätti.
Koska Petri oli kertonut oikeudessa, että he olivat sopineet asian eikä Virva ollut sanonut mitään, Petri tuomittiin vain 420 euron sakkoihin. Virva sai päivärahan ja matkakulut: 114 euroa 60 senttiä.
Seuraavana päivänä Petri ja Virva olivat Pub Havannassa. Se oli kaljabingo Kiuruveden torin laidassa. Petrin asunnolta käveli sinne alle kymmenessä minuutissa.
Yöllä Petri pahoinpiteli kahta miestä Havannan edessä. Sitten hän haki Virvan sisältä baarista. Kello oli puoli kolme sunnuntain vastaisena yönä.
Puolen tunnin kuluttua Virva juoksi takaisin pubiin. Hän huusi Petrin yrittäneen kuristaa hänet. Hän huusi, karjui ja itki, että nyt loppui, hän ei jaksa enempää.
Baarista soitettiin hätäkeskukseen: ”Viekee hyvän tähen se mies jonnekki, kun se ei oo terve.”
Poliisit jäivät partioimaan Kiuruvedelle siltä varalta, että Petri ilmestyisi paikalle. Torin lähellä nainen viittoi poliisiautoa pysähtymään. Se oli Virva.
Poliisi avasi auton ikkunan.
”Peteäkö etsitte?” Virva kysyi.
Hän oli humalassa. Hän kertoi, että Petri oli tarttunut häntä kurkusta, puristanut ja huutanut, että tekee Virvasta esimerkin, kuinka akka tapetaan Kiuruveellä.
Virva oli päässyt karkuun.
Virvan sanat jäivät poliisiautossa istuneen vanhemman konstaapelin mieleen, ja hän osasi toistaa ne sanasta sanaan Kuopion pääpoliisiasemalla kuukautta myöhemmin, kun häntä kuultiin todistajana: Kuinka akka tapetaan Kiuruveellä.
Pari viikkoa ennen joulua sisko näki Virvan Kiuruveden keskustassa. He olivat sopineet tapaamisesta. Sisko antoi Virvalle villalankoja ja neulepuikkoja. Ja ruokakassin.
Virva ei ollut pyytänyt ruokaa, mutta sisko tiesi, ettei sitä aina ollut.
Siskosta Virva vaikutti pelokkaalta. Hän vilkuili hermostuneesti ympäriinsä.
Joulun alla Virva kysyi tyttäreltään, miten suodatinpusseista tehtiin paperiruusuja. Hän oli ajatellut askarrella sellaisia.
Hän kävi keskustassa kioskilla, oli selvin päin, ja kertoi tutulle työntekijälle tappelusta Pub Havannassa ja siitä, miten Petri oli kuristanut häntä. Tuttavan mielestä Virva ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän olevansa vaarassa.
Kuristusyrityksen jälkeen poliisi oli ehdottanut turvakotia. Virva oli sanonut, ettei Pete tee hänelle mitään.
Pete oli kuulemma käynyt kirkkoherranvirastossa hakemassa paperin naimisiinmenoa varten. Virva oli täyttänyt sen. Aikoiko hän mennä Petrin kanssa vihille?
Ei todellakaan. Kunhan oli mieliksi.
Hän jätti kioskiin joululahjat tyttärilleen ja lapsenlapsille ja kertoi olevansa lähdössä Ouluun.
Jouluviikolla Petri toivotti Facebookissa hyvää joulua. Kuvassa hänellä oli päässään kommandopipo ja kädessä rynnäkkökivääri. Se oli muovia.

19. joulukuuta hän lähetti Virvalle useita tekstareita:
Muru murtsikka mur mur.
Tein uuden tatskan äsken — — Jos oisit ollut täällä nii ois ollu ehkä siistimmät.
Minäki rakastan sinua.
Ja vielä:
Semper fidelis tarkottaa semper fidelis ja 666.
Tiiän rakas vaimoni.minun rakas.
lepää voi hyvin.
Semper fidelis.
Aina uskollinen.
Jouluaattona Virva ei ollut Oulussa vaan Kiuruvedellä. Hän kävi erään puolitutun ovella. Tämä ei pyytänyt häntä sisälle, koska he olivat lasten kanssa avaamassa lahjoja.
Joulupäivänä Virva lähetti viestin Petrin äidille:
Piäsin pakkoon soita kun pystyt.
Oliko Petrin asunnossa taas ollut vaarallinen tilanne?
Ei ole tiedossa, missä Virva oli tapaninpäivän. Mutta 27. joulukuuta hän oli taas Petrin yksiössä.
Tuosta päivästä tiedetään joitakin seikkoja. Petri oli voimaillut ja katkaissut puhelimensa käsin. Hän kehui tekoaan tekstaamalla veljelleen:
Vaikkei vituttanu. Vahvempaa tekoa ku se pikku nokia. Vaikken oo uskossakaa ollu puoleen vuoteen. Meni poikki ku kovempi suklaa levy. Emäntä oli vieressä kahtomassa. Se oli ties monesko puhelin.enkä oo reenaillu mitää.emäntä sano vaa että voimailut on mulla turhan rajuja.
Petri lähetti useita tekstiviestejä veljensä lisäksi tuttavilleen 27. ja 28. joulukuuta. Hän yritti saada jonkun lähtemään ”uudenvuoden ostoksille”.
Kyse oli ilmeisesti päihteistä. Kukaan ei vastannut myöntävästi.

Oli myös tällaisia viestejä:
nii tum tum päähä jotai
vittu tum vittu reikä päähä
Elä ainakaa usko mihinkää paska usko asioihin.en minäkää oo puoleevuotee
Joulukuun 28. päivä vuonna 2017 oli torstai. Virva tapasi toisen tyttärensä Kiuruveden kirjastossa. Se oli välipäivinä auki.
Virva oli lähettänyt tyttärelle Facebookin kautta viestin ja pyytänyt rahaa bussilippuun Ouluun. Hän oli kysynyt, tulisiko tytär mukaan. Asunnossa pitäisi kiinnittää hylly.
Tytär pyysi anteeksi, ettei voinut lähteä. Virva sanoi, että höpsistä, ei sillä ollut väliä. Ei se ollu kuin yks hylly.
He lähtivät kirjastosta käsikynkkää. Maassa oli lunta, mutta Virvalla oli jalassa liukkaat syyskengät. Hänen yllään oli mustat farkut ja harmaanruskea Luhdan takki. Virva oli löytänyt sen alennusmyynnistä.
Virva ei halunnut, että tytär tulee Petrin asuntoon. He menivät Pub Havannaan, kun eivät keksineet muutakaan paikkaa, ja joivat yhdet minttusuklaat.
Virva puhui Ouluun lähdöstä ja sanoi, että hän yrittää keplotella viikonlopun yli.
Sitten he hyvästelivät. Virva lähti kävelemään Petrin luo. ◼

[Taavi]

Kiitos Juliukselle postauksesta. Olihan surullinen tarina.

[Mikisu]

^Turhauttava pikemminkin. Apua annettiin, mutta mitä voi kukaan tehdä, jos ihminen itse palaa aina takaisin. Uhrihan oli Oulussa täysin yksin, tilanteessa jossa erityisesti tarvitsisi korvaavia sosiaalisia kontakteja.

Poliisit tosiaan hämmästelivät sitä, kun mies vain jatkoi menoaan vaikka sai lamauttimesta kahdesti. Joudun taas tyrkyttelemään tähän psykopatiaa, sillä psykopaateillahan ihon sähkönjohtavuus on heikompi kuin tavallisilla ihmisillä. Tietysti tällä mutantilla on myös massaa sen verran että sekin vaikuttanee. Hän on harrastanut voimanostoa (Hesarin toimittaja huom! Se kirjoitetaan yhdellä n:llä) ja menestynytkin siinä.

[Jaguaari]

Kyllä naiset osaa toisinaan olla tyhmiä ja sokeita rakkaudessa, mikähän helvetti siinä on että edes väkivalta ei ohjaa lopettamaan suhdetta.. ". Tytär suuttui niin, että huusi tupakkakopissa suoraa huutoa.
Vittu kuinka tyhmä oot!" Hyvin sanottu.

[tokkaukko]

Kyllä naiset osaa toisinaan olla tyhmiä ja sokeita rakkaudessa, mikähän helvetti siinä on että edes väkivalta ei ohjaa lopettamaan suhdetta.. ". Tytär suuttui niin, että huusi tupakkakopissa suoraa huutoa.
Vittu kuinka tyhmä oot!" Hyvin sanottu.

on kyllä hauskasti sanottu

[PoliisimestariSisu]

Kyllä naiset osaa toisinaan olla tyhmiä ja sokeita rakkaudessa, mikähän helvetti siinä on että edes väkivalta ei ohjaa lopettamaan suhdetta.. ". Tytär suuttui niin, että huusi tupakkakopissa suoraa huutoa.
Vittu kuinka tyhmä oot!" Hyvin sanottu.

Uhrin vika tottakai kuten Milla Arosen tapauksessa.

[sebvet]

Sukevan vankilassakin Petri lyöny rassilla paria tyyppiä viewtopic.php?f=20&t=28079

ja ilmeisesti nyt riihimäen bunkkerissa eli varmuusosastolla

[kawajawa]

Taitaa olla tyypillinen esimerkki siitä, kun nainen haluaa ymmärtää kaiken ja muuttaa miehen pahasta hyväksi. Siinä ei sivullisten järkipuheet auta. Kyllähän tämä tekijä vaikuttaa hyvin patologiselta tapaukselta. Voisi istuskella elinkautistaan parikymmentä vuotta alkuun. Sitten voisi katsoa onko mielentila muuttunut.

[Kalle-Ville]

Sukevan vankilassakin Petri lyöny rassilla paria tyyppiä ja ilmeisesti nyt riihimäen bunkkerissa eli varmuusosastolla

Toivotaan Petrille ihan koko loppuelämän pituista elinkautista, koska sitä ankarampaa rangaistusta ei enää Suomen laista löydy.

[Jukka50]

Ei taida tästä tyypistä kuvaa löytyä mistään? Onko kyllä uskomatonta, kuinka tää nainen on kerta toisensa jälkeen palannut ton kahjon luokse, vaikka on tullut turpaan. Käsittämätöntä.

[kawajawa]

Facebook-tili poistettu aikoja sitten. Oli sellainen bodarinnäköinen. Ja tosi omituisia tarinoita.