Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

beelsebub kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Pääsääntöisestihän tekijän nimi julkaistaan vasta tuomion jälkeen. Ei siinä vaiheessa, kun kyseessä on vasta epäily.

Tähän on poikkeuksia, lähinnä jos tekijä on joku julkkis tai poliitikko tai nimi on muuten laajalti tiedossa, esimerkiksi Aarnion tapaus. Ja sitten tietysti ne tilanteet, joissa epäiltyä ei ole vielä tavoitettu, mutta nythän siitä ei ole kyse.
Imatran kolmoismurha vai surma joulukuussa 16 ei täytä kriteereitä. Nimi julkaistiin poliisin toimesta seuraavana päivänä.
Imatran joukkosurmaaja oli kantis, siksi nimi kerrottiin. Yleensä lööppimedioissa lukee, että rikolliset peittelevät itseään ja siksi ei saada kasvokuvaa. Nyt musta ranskalaismies paljasti medialle kasvonsa, mutta media halusi vaieta. Kahdet rattaat, tuplastandardit uutisoinnissa.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

On olemassa poikkeuksia pääsääntöön. En tiedä varmuudella miksi Imatran tapauksessa nimi tuli julki, mutta Suomessa tapahtuu satakunta henkirikosta vuodessa (tekijät pääosin kantasuomalaisia) ja useimmiten tekijän nimi kerrotaan vasta tuomion jälkeen.

Epäilisin Imatran tapauksessa syyksi sitä, että tapauksella epäiltiin olevan poliittisia kytköksiä, jolloin tekijän henkilö on oleellisempi, kuin parisuhderiitoihin liittyvässä jutussa. Samoin Turun terroristipuukotuksessa nimi julkaistiin vaikka tekijä ei ollut kantasuomalainen.
annaanna

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Olet mohamoha kyllä ihan naurettavuuteen asti joka tavalla yrittänyt tällä yhden miehen epätoivoisella teolla ratsastaa.
Nyt sitten väität todistavan jostakin omituisesta poliisin muka-huomaamatta-jääneestä-virkavirheestä tiedotuksen osalta Imatralla.


Jaaha.
MohammedMohammed kirjoitti: ...
Imatran joukkosurmaaja oli kantis, siksi nimi kerrottiin.
beelsebub kirjoitti: ...
Imatran kolmoismurha vai surma joulukuussa 16 ei täytä kriteereitä. Nimi julkaistiin poliisin toimesta seuraavana päivänä.

Todistakaa tämä väitteenne, kun aivan valheelta vaikuttaa minfofaktojen perusteella.

Onko tämä "totuus" poliisin kertomasta tekijän nimestä joku MVitun viljelemä "tieto", vai kansallismiälisten agendaa tukeva, vaihtoehtototuudellinen päähänpinttymä? Poliisihan joutui oikomaan niitä venäjätrollien valheita, jotka vähämielisiin täpöllä upposi.

Näitä:
Esimerkiksi huhu siitä, että uhrit olisivat olleet ulkomaalaisia, ei pidä paikkaansa. Valetta on myös se, että epäilty olisi puolustusvoimien palveluksessa.
4.12.2016 13:15 Iltalehti



Täällä minfon-ketju tuosta kolmoissurmasta, jo parin tunnin päästä tapahtumasta täällä oli uutinen ja huhu tallennettu. Ei tuolla poliisi mitään nimeä kertonut päiväkausiin! :
https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 97#p791733
Imatralla on sattunut ammuskelu, jossa on kuollut kolme ihmistä. Tapahtumat ovat paikalla olevan Ylen toimittajan mukaan sattuneet puolenyön aikaan. Poliisi on vahvistanut tiedon klo yhden jälkeen lähettämässään tiedotteessa.

Poliisin mukaan epäilty tekijä on poliisin hallussa ja alue on eristetty. Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran sunnuntaina klo 10.

– Jengi on silminnähden järkyttyneitä täällä. Ihmiset seuraavat tilannetta hiljaisena, kertoo paikalla oleva Ylen tuottaja Vesa Winberg.

– Alue on eristetty. Kuulin, kun joku sanoi, että ampuja olisi saatu kiinni, Winberg sanoo.

Yle seuraa tilannetta.


http://yle.fi/uutiset/3-9333628
Kirjoittaja loyder » Su Joulu 04, 2016 2:28 am

Neljää ammuttu, ilmeisesti näistä 2 naista ja 1 mies kuollu välittömästi, Ampuja kiinni! IHAN KAMALAA!

noin lukee suomi24 palstalla ja tekijän nimi mahdollisesti Jori Lasonen -93
(Tekijän henkilöllisyyden selvittivät siviilit helposti, kun se tekijän auto rekkareineen oli paikalla!)
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Ja kauanko terroristin nimen julkaisuun kesti ja mikä olikaan syys?
T. Me tiedetään kaikkien nimet ja taustat.

Hitaasti ja kaarrellen ollaan edettu v-mediassa, toisaalla tiedettiin jo vanhemman tytön pahoinpitelyt ja parisuhdekoukerot, toisaalla ei...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja Luupää »

MohammedMohammed kirjoitti:...Yleensä lööppimedioissa lukee, että rikolliset peittelevät itseään ja siksi ei saada kasvokuvaa. Nyt musta ranskalaismies paljasti medialle kasvonsa, mutta media halusi vaieta. Kahdet rattaat, tuplastandardit uutisoinnissa.
Itse asiassa ns. valtamedia ei yleensä julkaise kasvokuvia ennen kuin ne ovat alkaneet levitä somessa tai muualla, vaikkei syytetty kasvojaan oikeudessa peittelisikään. Tämä tapaus on esimerkki siitä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Luupää kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti:...Yleensä lööppimedioissa lukee, että rikolliset peittelevät itseään ja siksi ei saada kasvokuvaa. Nyt musta ranskalaismies paljasti medialle kasvonsa, mutta media halusi vaieta. Kahdet rattaat, tuplastandardit uutisoinnissa.
Itse asiassa ns. valtamedia ei yleensä julkaise kasvokuvia ennen kuin ne ovat alkaneet levitä somessa tai muualla, vaikkei syytetty kasvojaan oikeudessa peittelisikään. Tämä tapaus on esimerkki siitä.
Vahvasti erimieltä. Esim. siitä Tapparan fanisankarista, joka nussi poliisiauton ja yritti ampua poliiseja oli yritetty ottaa kasvokuva, mutta kun pukeutuminen oli mitä oli niin näyttää kuvassa vaan räppäriltä.

Samoin siitä pikkutytön teippaajasta Tampereelta julkaistiin kasvokuva, tosin aurinkolasien kanssa mutta kumminkin.

Mutta kun oikeudessa on musta mies kasvoineen niin oho, media ottaakin kuvan niskasta.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Missä lastaan puukottanut majaili yli puoli vuotta? Poliisi selvittänyt Porvoon epäillyn taustoja lukuisilla kuulusteluilla

38-vuotias lapsensa murhasta epäilty päätettiin viime viikolla vangita tutkinnan ajaksi.

Poliisi selvittää parhaillaan Porvoon epäillyn puukottajan taustoja. Karibialaismiehen epäillään murhanneen 3-vuotiaan tyttärensä porvoolaisessa leikkipuistossa viime viikon maanantaina.

Poliisi on kuulustellut jo toistakymmentä todistajaa selvittääkseen viime viikolla Porvoossa tapahtunutta lapsen puukotusta. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyri Hiltunen kertoo poliisin tarkistavan lapsensa murhasta epäillyn miehen taustoja.
- On pyritty selvittämään, missä hän on majaillut ja mitä hän on jutellut kenenkin kanssa, Hiltunen kertoo tutkinnan etenemisestä.

Mies on saanut häädön perheen yhteisestä kodista alkuvuodesta 2017. Tämän jälkeen hänellä ei ole ollut kotia Suomessa.

Murhasta epäilty mies tapasi tyttärensä äidin vuonna 2008. Viime maanantaina surmattu tytär syntyi vuonna 2014. Pariskunnan suhde päättyi eroon jo puolitoista vuotta sitten. Eroprosessi käynnisti myös huoltajuuskiistan, jonka aikana mies jätti useita kertoja palauttamatta tyttären äidilleen.

Sieppasi ennen puukotusta

38-vuotias ranskalaismies sieppasi viime viikon maanantaina 3-vuotiaan tyttärensä tämän kotoa ja vei porvoolaiseen leikkipuistoon. Puistossa lapsen isä puukotti tytärtään, kunnes poliisi taltutti miehen. Lapsi menehtyi sairaalassa myöhemmin samana päivänä.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti viime viikon torstaina vangita miehen todennäköisin syin epäiltynä lapsensa murhasta. Poliisi on nyt komisario Hiltusen mukaan kuullut epäiltyä kahdesti. Kuulustelujen sisältöä tai miehen yhteistyöhalukkuutta hän ei kommentoi.


Iltalehti
22.11.2017 klo 10.40

Hyvinvointivaltio hukkasi jäsenensä. Unohti. Ei välittänyt. Edes maailman parhaimmat viranomaiset eivät tienneet missä mies asui.

Huomatkaa tekstissä; karibialaismies.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Kuten sanoin, nyt mediassa jo aletaan leipoa auringossa hyvin kypsyneestä ranskalaismiehestä uhria. Unohdettiin, ei autettu, kun olisi voitu, hätähätä asylum.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja ktaina »

MohammedMohammed kirjoitti:Kuten sanoin, nyt mediassa jo aletaan leipoa auringossa hyvin kypsyneestä ranskalaismiehestä uhria. Unohdettiin, ei autettu, kun olisi voitu, hätähätä asylum.
Mediako tuon unohduksen..ei autettu kirjoitti?Eiköhän ollut "Doctorin"ajatuksia..
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

ktaina kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti:Kuten sanoin, nyt mediassa jo aletaan leipoa auringossa hyvin kypsyneestä ranskalaismiehestä uhria. Unohdettiin, ei autettu, kun olisi voitu, hätähätä asylum.
Mediako tuon unohduksen..ei autettu kirjoitti?Eiköhän ollut "Doctorin"ajatuksia..
Niin siis tuota mun mielestä sen ruskettuneen lapsenmurhaajan voisi ampua, tai palauttaa Ranskaan kärsimään rangaistuksensa. Ei kiinnostais osallistua sitten yhtään tuollaisen paskakasan 6000€/kk kustannuksiin. Mutta Suomeenhan se varmaan pelastetaan ja saa vielä kansalaisuuden..
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Kyllä samaa mieltä..puutuin vain tuohon median leipomis kommenttiin.
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3646
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

MohammedMohammed kirjoitti:Niin siis tuota mun mielestä sen ruskettuneen lapsenmurhaajan voisi ampua, tai palauttaa Ranskaan kärsimään rangaistuksensa.
Ampuminen on liian nopea ja kivuton ratkaisu. Valitettavasti Ranskakin sulki jo aikoja sitten Îles du Salutin eikä Ranskan Guayanassa muutenkaan ole entiseen malliin vankiloita. Olisi päässyt melkein takaisin kotiin kärsimään tuomionsa.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

MohammedMohammed kirjoitti:Kuten sanoin, nyt mediassa jo aletaan leipoa auringossa hyvin kypsyneestä ranskalaismiehestä uhria. Unohdettiin, ei autettu, kun olisi voitu, hätähätä asylum.
Missä mediassa näin on sanottu? Olisiko lähdettä vai keksitkö tämän omasta päästäsi?
ViperFace
Martin Riggs
Viestit: 634
Liittynyt: Ma Tammi 20, 2014 1:33 pm

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja ViperFace »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:
MohammedMohammed kirjoitti:Kuten sanoin, nyt mediassa jo aletaan leipoa auringossa hyvin kypsyneestä ranskalaismiehestä uhria. Unohdettiin, ei autettu, kun olisi voitu, hätähätä asylum.
Missä mediassa näin on sanottu? Olisiko lähdettä vai keksitkö tämän omasta päästäsi?
Veikaan, että se on tuo kun media on kertonut, että mies on saanut lähdöt parin yhteisestä kodista. Kaikki tällaiset taustatiedot tulkitaan psykoottisimpien rasistien mielissä aina valtamedian pyrkimykseksi selittää tekijän tekoja tämän menneisyyden vaikeuksilla.

Eli kyllä, omasta päästään nämä näitä keksivät.
Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Isä puukotti 3v lapsensa kuoliaaksi Porvoossa 13.11.2017

Viesti Kirjoittaja samoilija »

^ Joku fiksumpi voisi kertoa kyllä miten tämä säälittävä ja surullinen teko liittyy miehen tummaan ihonväriin tässä tapauksessa? Ei oikein avaudu minulle. Näitä omien lastensa tappajia tuntuu valitettavasti löytyvän kaikista kulttuuritaustoista. Syntyperäiset, valkoihoiset suomalaiset yleensä kyllä laajentavat nämä koskettamaan koko perhettään ja oma henki otetaan viimeksi. Siinä mielessä siis harvinainen keissi että mies on vielä hengissä, ja voi olla melkoinen työ oikeuslaitoksella pitää asiantila näin...
When the goings get weird, the weird turn pro
Vastaa Viestiin