Mustasukkaisuusdraama Imatralla 1958. Viisi kuoli!

[Doctor Lecter]

38-vuotias veturinkuljettaja Eino Matti Ahtiainen asui perheineen Imatran Linnankoskella. Väkivahvalla ja lihaksikkaalla Matilla oli ollut suhde lähellä asuvan nuoren, tuolloin alle kaksikymppisen Sinikka Pirhosen kanssa. Ajan mittaan omaiset ja naapurit huomasivat kahden ihmisen salatun romanssin. Merkitseviä katseita vaihdettiin keskenään ja omaiset ja ystävät varoittivat Sinikkaa hänen luvattomasta suhteesta Ahtiaiseen… Naapurin emännän varoitukset ”Sinulle käy vielä kun Kyllikki Saarelle, ellet ajoissa lopeta” jne... kaikuivat kuuroille korville. Matin kunniantunnossa oli syvä ja kirvelevä haava.

Moninkertaisilla työponnistuksillaan ja henkisellä ylimielisyydellään naapureitaan kohtaan hän lienee vain yrittänyt kompensoida tuskaansa. Kotonaan hän teki niin miesten kuin naisten työt ja piti – niin kerrotaan, vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä. Kuitenkin ajatuksissa takoi taukoamatta Sinikka, Sinikka, Sinikka…

Olihan Sinikalla toki muitakin poikaystäviä. Niin hän oli itse kertonut. Ehkäpä hän tietoisesti yrittikin päästä eroon häntä Mattiin kiinnittävästä voimasta, demonista. Juhannuksena 1957 Sinikka vihittiin avioliittoon trukinkuljettaja Paavo Malisen kanssa, jonka vanhempien yläkertaan nuoripari perusti pienen ja kauniin kodin. Sinikan ja Matin kotona huokaistiin helpotuksesta. Ajateltiin, että kaikki on ohi ja turvallisessa avioliiton satamassa tyttö helposti unohtaa romanssinsa. Ensimmäinen vuosi lienee mennytkin jotenkuten, mutta sitten se alkoi jälleen… Tuliset lemmenviestit alkoivat vaihtua ja Matti ja Sinikka palasivat takaisin ”salattuun puutarhaansa”.

Matti vaelteli rauhattomana Malisen talon ympärillä ja milloin minkäkin syyn varjolla poikkesi taloon. Sinikan appivanhemmat olivat tietoisia asian todellisesta luonteesta. Heille tämä kaikki oli hyvin tuskallista. He olivat hyvin hienotunteisia, mutta Antti Malista, Paavon isää tilanne kiukutti asian tila. Erään kerran hän näki tumman liikkumattoman hahmon seisovan talonsa lähellä, otti kirveen ja huusi ”Onko se Ahtiaisen mehtärosvo siellä?” Vastausta ei kuulunut ja hahmo häipyi.

Kevätkesällä 1958 Sinikka synnytti pojan, joka sai kasteessa nimen Juha. Koko odotusajan, lapsen syntymään saakka oli romanssi jatkunut herkeämättä. Paavo Malisen korviin oli myös kantautunut huhuja vaimonsa Sinikan ja Matti Ahtiaisen suhteesta. Paavo päätti tehdä lopun tuosta suhteesta ja 14.8.1958 klo 19.15 – 19.30 hän ajoi autollaan Ahtiaisen kotiin. Miesten kesken syntyi kiivas sanaharkka, jossa kirosanojakaan ei säästetty. Malinen vaati tiukassa äänilajissa Ahtiaista jättämään Sinikan rauhaan. Tämän sanottuaan Paavo lähti kotiinsa – ehkäpä häntä tyydytti asiantila, sillä olihan hän varmasti ensimmäinen mies, joka oli uskaltanut sanoa tuolle pelätylle voimapesälle totuuden vasten naamaa. Kotimatkalla Paavo tapasi Ahtiaisen vaimon, jolle vielä selvitti asiantilaa. Asian julkinen ilmitulo kotipiirissä oli se seikka, joka ilmeisesti luhisti Ahtiaisen itsekunnioituksen.

Samanaikaisesti oli Malisten kodissa vierailulla Sinikan äiti, Siiri Pirhonen. Kaikki kolme – Paavo, Sinikka ja Siiri olivat kokoontuneena nuorenparin asunnon keittiöön. Kamarin puolella pieni Juha-poika nukkui lapsenuntaan. Yhtäkkiä Ahtiaisen hahmo vilahtaa metsänreunassa. Kaikki huomaavat sen, mutta eivät osaa pelätä mitään. Ahtiainen läheni, hän harppoi portaat ylös ja avaisi oven. ”Ai, teillä on maalattu”, sanoi hän ensitöikseen ja salamannopeasti hänen käteensä ilmestyi kiiltävänmusta Browning 7.65. Ensin Ahtiainen ampui Paavo Maliseen kaksi laukausta ja Malinen vaipui pahoin haavoittuneena asunnon lattialle. Sitten oli vuorossa lapsensa pyykkiä pesevä Sinikka, johon Ahtiainen ampui kaksi laukausta. Sinikka kuoli heti. Veri vain pulppuaa tuosta povesta. jota nyt pistoolia pitelevä karhunkämmen oli hyväillyt salaisilla kohtauspaikoilla. Vielä kaksi laukasta Siiri Pirhosta kohden, joka kaatui kuolettavasti haavoittuneena pöydän viereen. Tämän jälkeen Ahtiainen syöksyy kamarin puolelle, jossa lastenvaunuissa nukkuu kaksi ja puolikuinen Juha. Murhaaja nostaa varovasti peitteen lapsen päältä, painaa pistoolin piipun lapsen rintaan ja laukaisee. Luoti tunkeutuu maksan läpi ja vioittaa selkärankaa. Teon tehtyään hän peittää lapsen uudelleen.

Alakerrassa asuva Antti Malinen hyppää henkensä hädässä alusvaatteisillaan ulos ikkunasta hakamaan apua. Heikkokuuloinen Hilda-rouva ryntää eteiseen ja tapaa portaita laskeutuvan Ahtiaisen. Vielä kerran pistooli kohoaa ja naks. Ase ei lauennut. Ahtiainen oli ampunut lippaan tyhjäksi. Emäntä vetäytyy tupaan. Ahtiainen lataa rappusilla aseensa ja lähtee juoksemaan pihan poikki häviten pian metsänreunaan.

Yläkertaan apuun menneille näkymä oli kammottava; Ikkunan ääressä makaa hengettömänä tuo äsken niin upea ja elämänhaluinen Sinikka-miniä, Siiri Pirhosen kasvoilla näkyvät vielä kuolemaa edeltävät, nykivät refleksit ja pian hänkin kangistuu. Paavo makaa haavoittuneena ja vaunuissa itkee pieni Juha-poika sydäntä särkevästi.

Ahtiainen juoksee vimmatusti läpi metsän pyrkien Linnansuon asutusalueelle johtavalle maantielle. Hän saavuttaa tien, varastaa osuusliikkeen seinustalta polkupyörän ja lähtee ajamaan Iivari Pirhosen taloa kohden. Vuosia kytenyt viha Sinikan vanhempia kohtaan kannusti kostonajatusta. Ahtiaisen saapuessa pihamaalle oli Iivari Pirhonen jo riisuuntunut nukkumaanmenoa varten. Lisäksi kotona oli hänen 12-vuotias Leena-tyttärensä. Murhaaja harppaa sisälle ja neljä laukausta pamahtaa peräjälkeen. Kaksi niistä katkaisee Leena-tyttären elämänlangan. Iivari hoippuu kuolemankielissä eteiseen, ottaa päällyshousunsa naulakosta käteensä ja lähtee hakemaan naapurista apua. Rapulla Ahtiainen vielä täydentää työnsä yhdellä laukauksella ja uhri käpertyy kuoliaan kotitalonsa rappujen eteen, johon tuotapikaa muodostuu suuri verilammikko.

Murhaaja ei vielä pidä tekoaan täydellisenä, vaan lähtee ajamaan rajanaapurinsa uudistilalle. Viisi vuotta vanha kauna on koko ajan kirvellyt mielessä. Koston aika on tullut. Vähän ennen naapuriin tuloaan hän tapaa kaksi tyttöstä. ”Nyt on liikekannallepanon aika”, sanoo murhaaja tytöille julmasti hymyillen. Talon emäntä näkee Ahtiaisen tulevan ja vaistomaisesti lukitsee oven. Ahtiainen havaitsee oven lukituksi, mutta huomaa auki olevan välioven kautta nojatuolissa istuvan naapurinsa. Ampuu tätä ulko-oven lasin läpi, mutta luoti osuu tuoliin, lävistää sen ja päätyy seinään. Toinen laukaus tulee oven läpi osumatta kehenkään. Hermostuneesti heiluvat takinliepeet olivat viimeinen näky Ahtiaisesta kun hän hyppäsi pyörän selkään ja lähti vimmatusti polkemaan erään tuttavansa asunnolle. Perille tultuaan Ahtiainen huikkasi, ”että tulkaa auttamaan, ryssä hyökkää enkä minä yksi mahda sille mitään”.

Pian tämän jälkeen Ahtiainen lähti ajamaan pyörällä Imatrankosken suuntaan. Pysähtyi tiensivuun, käänsi pistoolin piipun rintaansa kohden ja laukaisi kaksi kertaa. Hänen elinvoimansa valtavuutta kuvaa se, että hän vielä tämän jälkeen nosti pistoolin ohimolleen ja laukaisi kerran. Matti Ahtiaisen amok-juoksu oli päättynyt kestettyään vain noin 30 minuuttia. Ahtiaisen perheestä jäi kolme lasta orvoksi, Pirhosen talo autioitui kokonaan.

Murhaajan henkilökuvasta annetut ristiriitaiset lausunnot ovat varmasti vaikeuttaneet perussyiden selville saamista. Toisten mielestä murhaaja on ollut yksityiselämässään mitä mallikelpoisin perheenisä, toimissaan tunnollinen ja avulias, sosiaalinen luonne. Toisten mielestä taas alati rähjäävä ja uhkaileva kyläläisten kiusa ja mieliharmi, naisten ahdistelija ja naurattaja.

…että kyläläistenkin mielikuvissa esiintyy sekä Paha-Matti että Hyvä-Matti. Näin todettavaksemme jää, että tuossa jättiläisessä ja yli-ihmisessä ovat ehkä sittenkin esiintyneet molemmat.

Luvattomien romanssien kauneutta ei voida kieltää. Normaali perheinstituutio ei kuitenkaan voi hyväksyä niiden olemassaoloa. Ne olisi unohdettava…

Artikkelin yhteydessä oli joitakin valokuvia, mm. Matti Ahtiaisen hautajaisista, Iivari Pirhosen talosta ja sen rappujen edessä olevasta verilammikosta sekä surma-asetta tarkastelevasta etsivä Olavi Suomelasta

Kursivoidut tekstit suoraan lähteenä olleesta julkaisusta!

Lähde: Rikospoliisin mukana 26/1958

Kyseinen lehti ilmestyi vuodesta 1954 vuoteen 1959 tai 1960. Se oli tilattavissa oleva julkaisu, jota kustansi Kustannus Oy Valokirjat Helsingistä. Päätoimittajina olivat mm. Osmo Leivo ja Seppo Humalisto. Lehti ilmestyi joka perjantai. (En tosin tiedä miksi 14.8. tapahtuneet Imatran surmat ovat numerossa 26, vaikka tuolloin elettiin jo viikkoa 33 tai 34. Selitys löytyy ehkä numerosta 20, jossa sanotaan; ilmestyy kolme kertaa kuukaudessa: 5., 15. ja 25. päivänä. Numerossa 26 jo mainitaan siis lehden ilmestyneen joka perjantai).

Lehdessä ollut aineisto oli pääosin USA:ssa tapahtuneista rikoksista. (Copyright 1958 by Fawcett Publications Inc. and Dell Publishing Company Inc.). Mutta esim. numerossa 26 oli artikkeli myös Düsseldorfin syankaliumimurhaajasta. Suomessa tapahtuneista rikoksista kerrottiin myös silloin tällöin, mm. kaikki poliisisurmat, Teiskon ja Nurmijärven surmat

”Kaikki tässä lehdessä kerrotut rikostapaukset ovat tositapahtumia, tapahtumapaikat ja henkilöiden nimet ovat oikeita – paitsi siinä tapauksessa, että jonkin syyttömän henkilöllisyys halutaan pitää salassa, on siitä erikoisesti mainittu. Rikostapauksia valaisevat valokuvat ovat alkuperäisiä rikospoliisien arkistovalokuvia ja vain muutamat tähdellä (*) merkityt rikostapauksen ”uudelleenlavastusta”, koska kamera ei aina voi olla mukana itse rikoksen tapahtuessa”.

Tästä Imatran tapahtumasta en ollut aiemmin kuullut enkä lukenut. Ehkä tapauksesta on jossakin PPK-kirjassa historiallisten juttujen ”osastossa”, mutta omasta arkistostani en löytänyt, (kirjat vuosilta 71 – 88, 90 – 92, 94 – 95 ja 97).

muokattu! kappalejakoa muutettu.

[maija turjukka]

Huhhuh, olipas taas tarinaa kerrakseen Kiitos, tohtori! Tämä tarina kiinnostaa tavallista enemmän, sillä oma äitini (syntynyt -39) lienee vain vuoden-pari Sinikkaa nuorempi ja asui Imatralla koko nuoruusikänsä, omaan avioitumiseensa keväällä -58 asti.....
Toivottavasti hän muistaisi vielä jotakin tapahtumista, täytyypä kysyä, kun seuraavan kerran tavataan.
Olikohan missään kerrottu, mitä koulua Sinikka kävi? Oliko käynyt keskikoulun vai vain pelkän kansakoulun? Olisiko ollut ns. tehtaan tyttö, kun miehensäkin oli trukinkuljettaja?
Millähän tavalla vammoistaan toipuivat Sinikan aviomies Paavo ja pieni Juha-poika? Halvaantuiko loppuiäkseen (luoti oli vioittanut selkärankaa)? Jäikö lapsi isovanhempiensa (Malisten) hoiviin vai joutuiko johonkin laitokseen? Onpa paljon kysymyksiä vailla vastausta, toivottavasti joku tietää kertoa perheenjäsenten myöhemmistä vaiheista.

[Miina]

Onpa karu tarina. Jäi itseänikin mietityttään etenkin sen pienen Juhan kohtalo. Tietääkö joku?

Suurkiitokset jälleen tästäkin jutusta.

[maija turjukka]

Kysäisin jo puhelimitse äitini muistikuvia, mutta valitettavasti hän ei tapausta muistanut (oli jo muuttanut keväällä -58 pois Imatralta)
Linnankoski lienee ollut "maaseutumainen" kaupunginosa, hänen muistaakseen siellä oli vain muutama talo tuona aikana.
Yritän vielä kysellä ikänsä Imatralla asuneelta enoltani, josko hän muistaisi tapauksesta jotain lisää...

[Danny-boy]

Huh, olipa tarina! Ihme, ettei tämä ole jäänyt sen tunnetummin elämään toisin kuin monet muut. Tuostahan saisi vaikka hienon elokuvan aikaiseksi...

[EuroJR]

Upea kertomus traagisesta aiheesta. Ihmeen paljon löytyy näitä Suomenkin historiassa, mistä jostain syystä ei ole tullut lukeneeksi koskaan.

[MillaMagia]

Muakin jäi kiinnostamaan Juha-vauvan kohtalo

[Jaakko Terävä]

Pirhonen meni Malisen kanssa naimisiin, ja he saivat vauvan, joka sai nimen Juha. Vauva ( Juha) syntyi vuonna 1958. Samana vuonna - käsittääkseni ja muistaakseni - on syntynyt yksi maamme tunnetuimmista ja kehutuimmista jalkapallovalmentajista, jalkapallokommentaattorinakin toiminut - Juha Malinen!

[Tampereen Tyttö]

Googlettamalla huomasin saman jutun.
On vain hieman eri syntymä-aika ja paikka.

[Jaakko Terävä]

Tampereen Tyttö ja kaikki muutkin: niin tosiaan on, että murhatapauksen Juhan on sanottu syntyneen kevätkesällä, jalkapallovalmentaja Juha Malinen on tullut keskuuteemme tietojen mukaan keskikesällä. Mutta miten tarkka 1950-luvun toimittaja oli vauvan syntymäajasta.

Totta on - googletin juuri itsekin - että jalkapallovalmentaja Juha Malinen on syntynyt Oulussa. Malinen on pohjoispohjalainen sukunimi, Malisia on runsaasti paitsi Pohjois-Pohjanmaalla, myös Keskipohjanmaalla ( jossa on kosolti myös Malila-nimisiä ja kylä nimeltä Maliskylä ( Nivala )ja Kainuussa. Mutta myös murhatapauksen Pirhonen on pohjoispohjalainen(kin) nimi. Pirhosia on ollut muun muassa Raahessa.

Olisiko mahdollista, että murhatapauksen Malinen ( synt. Pirhonen) olisi omasta tai miehensä ideasta käynyt synnyttämässä Oulussa, jossa tapauksen trukinkuljettaja Malinen on ihan hyvin voinut olla kirjoilla koko ajan...

Joka tapauksessa: matemaattisestikin ajateltuna ei vuonna 1958 syntyneitä Juha Malisia voi olla kovin montaa...

[Tampereen Tyttö]

Malisia on elänyt noin 3400 henkeä, Juha nimeä vuonna 1958 annettu 1846 henkilölle.

*muoks* Juha Malisia muuten kyllä löytyy googlettamalla lisääkin, mm. maanrakennus alalta jne. Heidän syntymä-aikojaan ei netistä taida löytyä.
Sukututkimussivuilla on Ahtiaisia,Pirhosia ja Malisia, mutta en ole löytänyt sellaisia, jotka olisivat kuolleet tiettynä ajankohtana.

[TooToo]

Onpa karu tarina. Jäi itseänikin mietityttään etenkin sen pienen Juhan kohtalo. Tietääkö joku?

Suurkiitokset jälleen tästäkin jutusta.

Juha on rullaillut rullatuolilla tähän päivään saakka.Itse asiassa jutustelin jokunen aika sitten erään henkilön kanssa, joka on asunut kyseisessä talossa tuon episodin jälkeen.Sanoi muistavansa aina kun faijansa ja sen kaveri maalailivat veritöhryjä piiloon.Kertoi myös löytäneensä pienen Helenan päiväkirjoja ja muistaa kuinka pahalta tuntui niitä selailla.

[Doctor Lecter]

Tästä murhenäytelmästä tuli elokuussa kuluneeksi 50 vuotta. Valitettavasti en tuolloin ehtinyt käydä uhrien haudalla.

Tuli kuitenkin mahdollisuus käydä Imatralla syyskuussa, joten selvitin Imatran seurakunnasta missä uhrien hauta on ja poikkesin sitten kukkakaupan kautta tuolle hautausmaalle.

Hauta löytyi, mutta se on hoitamaton. Kivessä olevat tekstit ovat hyvin kuluneita. Puhdistin niitä hieman ja asettelin "minfon kukat" kiven viereen.



Pirhonen: Iivari, Siiri ja Leena. Oikeassa alalaidassa on Pirhosten toisen tyttären, Sinikka Malisen nimi. Kaikki neljä on haudattu samaan hautaan. Surmaajiensa hauta ei saamieni tietojen mukaan ole Imatralla.

Hautausmaalta ajoin Linnankosken alueelle missä surmatyöt oli tehty.

Lappeenrannan kirjastosta löysin Imatralla ilmestyneen sanomalehti Ylä-Vuoksen mikrofilmejä. Kuten arvata saattaa, niin tuo viiden hengen vaatinut draama sai melkoista julkisuutta osakseen. Ohessa joitakin tuon ajan lehtiuutisia tapauksesta:







Alimman artikkelin otsikko on tyly; Pirhosen perheen loppu. Samoin kuin teksti osion aloituksessa: Pirhosen talo autioitui kokonaan.

[Mäsä-Masa]

Ooh, silloisen lehdistön, varsinkin paikallisen maaseutulehdistön, kielenkäyttö oli melkoisen ronskia verrattuna nykyiseen "poliittisen korrektiuden" vaivaamaan siistinlatteaan lehtistöön, jota vaivaa kuitenkin sensaatiopöhö erilaisten julkkisten ja TV-sarjojen tempauksista ja juoruista.

[Tampereen Tyttö]

Viisikymmentä ja kuusikymmentäluvuilla kirjoitettiin ihmisistä oikeilla nimillään. Ammatit mainittiin tarkkaan. Samoin kaikki tiedossa olevat yksityiskohdat.
Saattaa olla, että kun ihmiset pääsivät asioista heti jujulle, niin asiat puitiin sitten läpi ja uteliaisuuskin tuli täytettyä.
Nythän ollaan sillä linjalla, että jokaisesta tapauksesta kyllä kirjoitetaan suurin otsikoin, mutta mitään ei kerrota ns suurelle yleisölle.

Hienoa Doc, kun veit kukkia! Suukko poskelle TT:ltä, tämä on ollut yksi vaikuttavimmista perhedraamoista Suomessa.