Anna-Emilia Simniceanu, 26 - Tommi Nakari surmasi 9.1.2008

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kyllä tuo löytyminen taitaa huhu olla.
Johan keltainen lehdistömme olisi tuosta jo toitetellut, jos näin olisi. :?
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kadonnut Anna-Emilia löytyi surmattuna
16.1.2008 16:15
Jyväskylässä viime viikon keskiviikkona kadonneeksi ilmoitettu Anna-Emilia Simniceanu löytyi tiistaina kuolleena Mikkelin Majavedeltä. Naisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Jyväskylän poliisiin kirjattiin katoamisilmoitus 9.1. paikkakuntalaisesta, vuonna 1981 syntyneestä naishenkilöstä. Katoamisilmoituksen teki omainen.

Jyväskylän poliisi pyysi katoamiseen liittyvien selvittelyjensä perusteella Mikkelin poliisia etsimään kadonnutta mikkeliläiseltä mökiltä. Poliisi löysi kadonneen mökin rannasta kuolleena.

Poliisi on etsintäkuuluttanut rikokseen epäiltynä vuonna 1967 syntyneen jyväskyläläisen mieshenkilön
Minna Laukka Iltasanomat.
Jahas. Kannattaa varmaan siirtää tuonne henkirikosten puolelle..

*siirretty oikeaan osioon*t:mode
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

mustasukkaisuutta?
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Loka kirjoitti:***tappoi ns tyttöytävänsä laajajalammella mikkelissä sen jälkeen nukkui ja häpåisi **** ruumista noin viikon ajan raastuvanoikeus lätkäisi ihan hyvän kakun josta muistaakseni hovioikeus otti omansa pois kun ei se ***** paha ole sillä oli niin vaikea lapsuuskin istui aikansa kunnes vapautui tappakseen äitinsä mäntyniemessä istuu vissiin niuvassa eikä vapaudu ihan vähään aikaan.
Täh? Onko nyt sama sälli tehnyt kolmannen henkirikoksen? Eläköön Suomi ja liberaali vankeinhoitopolitiikka!
Annie W
Harjunpää
Viestit: 325
Liittynyt: Pe Loka 12, 2007 5:58 pm

Viesti Kirjoittaja Annie W »

Eli Suomi24:n mukaan liittyy tähän ketjuun:....

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=883
Misery is almost always the result of thinking.
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1864
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

^
Kovin yksityiskohtaisia tietoja oli eilen jo liikenteessä :roll:
Totuus on tarua ihmeellisempää
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... 57182).ece

Jostain syystä tämä nettiosoite ei näy kokonaan sinisenä ja tälläisenä se ei näemmä aukene. Jutun etsijän täytyy kirjoittaa sitten itse nuo loput...

Viime viikolla kadonneeksi ilmoitettu palokkalainen vuonna 1981 syntynyt Anna-Emilia Simniceanu on löytynyt Mikkelistä surmattuna. Poliisi on etsintäkuuluttanut taposta epäiltynä vuonna 1967 syntyneen jyväskyläläisen miehen, joka on toistaiseksi karkuteillä.

Tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei julkaise epäillyn miehen nimeä tai kuvaa, sillä rikoksen tutkintaa johtavan Mikkelin apulaispoliisipäällikön Kalle Toivasen mukaan epäillystä henkilöstä ei arvioida olevan vaaraa suurelle yleisölle.

Kadonnut löytyi Mikkelin Majavedellä sijaitsevan mökin rannasta kuolleena tiistaina päivällä. Kyseinen mökki osattiin käydä tarkastamassa Jyväskylän poliisin katoamiseen liittyvien selvitysten perusteella. Poliisin mukaan mökki ei ole uhrin, eikä epäillyn, vaan sen omistaa ulkopuolinen henkilö.

Poliisi on saanut haltuunsa uhrilla käytössä olleen harmaan Toyota Corollan. Poliisi ei kommentoi mistä auto löydettiin. Tutkinnallisista syistä poliisi ei myöskään kerro surman tekotapaa, epäiltyjen välistä suhdetta tai mahdollista motiivia. Tämän hetkisten tietojen mukaan rikoksesta ei epäillä kuin etsintäkuulutettua jyväskyläläismiestä.

Tutkinnanjohtajan mukaan naisen kuolinajasta ei ole toistaiseksi varmaa tietoa. Uhrin omainen ilmoitti naisen kadonneeksi keskiviikkona 9. tammikuuta. Katoamisilmoituksen perusteella viimeinen havainto naisesta tehtiin samana päivänä Vuoripolku 1:ssä, Jyväskylän maalaiskunnan Palokassa.


Lähde: keskisuomalainen verkkosivut

Poliisi: "...epäillystä henkilöstä ei arvioida olevan vaaraa suurelle yleisölle".

Jaa, eli että jos liftaa jossain niin kyytiin voipi ottaa :roll:
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3334
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Poliisi: "...epäillystä henkilöstä ei arvioida olevan vaaraa suurelle yleisölle".
Jos kyseessä on tuo aiemmin mainittu kahteen surmaan syyllistynyt hemmo, ei varmaan maailmassa löydy toista maata, jossa poliisi vähättelee tekijän vaarallisuutta!
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Suomessa yleensäkin siinä vaiheessa, kun viranomaiset sanovat, että vaaraa ei ole, on syytä linnoittautua sisälle haulikon kanssa, tai emigroitua maasta, mikäli kyseessä on ympäristökatastrofi...

Suomi24:

Linkki vanhentunut. Poistettu
-NILS-
Every ship must sail a world.
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Laittasivat nyt siitä TOMMI NAKARISTA lehteen kuvan, että jamppa saatas kiinni! Ihme toimintaa poliiseilta suojella tällaista sekasikiötä joka tappanut jo kaksi aikaisemmin.

Tyttö ylistää suhdettaan kundiin:

Linkki vanhentunut. Poistettu
-NILS-
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

1 murhan yritys, 2 murhaa ja ruumiin raiskaaminen ovat Suoli24:n mukaan tekijän listalla...

Joo-o... Ehkä pitäisi tosiaan muuttaa jonnekin missä ihmiselämän arvostus on vähän eri tasolla. :?
Every ship must sail a world.
inka03
Harjunpää
Viestit: 330
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2008 8:47 pm

Heippa!

Viesti Kirjoittaja inka03 »

Etsitty Tommi Taneli Nakari on vaaleat pitkät hiukset omaava, hoikka ja tatuoitu mies...
Nämä tutomerkit eivät paljoa auta,mutta toivotaan että kuva tulee lehteen jossain vaiheessa.

Tiesin tämän jo eilen niinkuin poliisikin,joten olisi silloin jo laittanut kuvaa...Nyt ties missä ja uusi uhrin kuva silmissä.Kyllä karmii...
StillGoingStrong
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 29, 2007 1:26 pm

Varovaisuutta

Viesti Kirjoittaja StillGoingStrong »

Kyllä jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että noin rauhoitellaan, ei mitään vaaraa joo. Siis miksi ihmeessä, onhan nyt ilmeistä, että ihminen joka on tehnyt henkirikoksen ja on karkuteillä tekoansa, ei varmasti ole mitenkään vimosen päälle harkitsevalla tuulella.

Menee pahasti sivuun varmaan tästä aiheesta, mutta jotenkin ihmetyttää kun nuoria tyyppejä katoilee jatkuvasti/ jokunen löytyy murhattuna kotoaan (homoja tai ei), eikä edes sivuta sellaista vaihtoehtoa, että tuolla on joku(nen) hullu liikkeellä. Pikkusen olisi mielestäni syytä varuillaan oloon, jos esimerkiksi Tampereella tai Kotkassa tulee innokkaita kyytitarjouksia yön kulkijalle tms. Mutta poliisi vaan jauhaa; ei ole mitään todisteita rikoksesta, eikä kenelläkään mitään vaaraa.

Tämä on todellakin täyttä mutua, mutta joltakin sarjikselta alkaa mielelstäni haisemaan. Ei varmasti liity tähän tapaukseen. Toivon, että olen väärässä ja katsonut vain liikaa elokuvia.
!One Love!
inka03
Harjunpää
Viestit: 330
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2008 8:47 pm

Ei ole!!!

Viesti Kirjoittaja inka03 »

Aiemmin oli irkissä annikkitähti nimimerkillä Nakarin entinen muija,jonka sivuilla oli kuva myös Tommista,mutta ei ole enää!!!!
Ja Anna on ollu -A- nimimerkillä.
Tottakai hän puolusteli miestänsä koska uskoi että hän on muuttunut.
On väärin arvostella ihmistä sen mukaan, että hän haluaa antaa toiselle mahdollisuuden. Surmia ikävä kyllä tapahtuu myös eka kertalaisilta ja slti sanotaan, että ois sen pitänyt arvata.
Kunnioitetaan Annan Sielua ja ne kenen käsissä on asiat,joilla voi vaikuttaa murhaajiin ym.. Heidän pitäisi toimia!!!
Vankila ei välttämättä auta, vaan intensiivinen hoito.
Tai sitten voidaan sanoa että näitä uusijoita löytyy.
95 Prosenttia vangeista omaa päihdetaustan...

HOitoa näille!
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1328
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

En arvostellut mitenkään ainakaan tarkoituksella. Mutta se vaan on ikävä tosiasia että jos on syyllistynyt vakaviin henkirikoksiin useasti niin todennäköisesti syyllistyy uudestaankin. Tunnen muutaman tälläisen tapauksen menneisyydestä ja ikävä kyllä aina kun vapautuvat niin ei kauaa mene niin kohta ollaan taas lusimassa samoista asioista. Pikkasen sama homma kun vaimonhakkaajilla, sen kun kerran alottaa niin varmasti lyö sitten uudestaankin.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
Vastaa Viestiin