Marja-Liisa Suhonen - Mikkeli 1969
Lähetetty: Su Elo 18, 2019 9:01 pm
Tekijänä tässä oli Eino Olavi Pöyhönen.
Radan varressa näkyi yöllä kumarainen hahmo – aamu paljasti Marja-Liisan hirvittävän kohtalon
Julkaistu: 18.8. 10:01
Kohtaaminen metsätyömiehen kanssa koitui Marja-Liisan kohtaloksi.
TEHDASTYÖLÄINEN Helvi oli tiistaina 7. lokakuuta 1969 kello kuuden aikaan palaamassa kotiinsa Mikkelissä sijaitsevan Oy Grahn Ltd:n vaneritehtaalta, kun hän huomasi ojassa pistoraiteen varrella jotain mustaa.
Helvi ja hänen seurassaan ollut toinen rouva luulivat ensin, että ojassa olisi kantokassi.
Kun he katsoivat tarkemmin, he huomasivat, että ojan pohjalla oli puoliksi alaston verryttelypukuinen ihminen. Ihminen vaikutti kuolleelta.
Vainajan ruumis oli osittain alaston. Paljaan osan päälle oli aseteltu pajun oksia.
KELLO 6.32 sairasautonkuljettaja Matti sai puhelinsanoman palokunnan kautta: ”Sahakatu 14:n kohdalla ojassa kuollut mies.”
Matti luuli myös ojassa ollutta mieheksi, koska paljaan osan päällä oli risuja ja heinää. Kun hän nosti vainajaa ylös, hän huomasi vainajan vasemmassa nimettömässä kaksi sormusta. Hän tunnisti vainajan naiseksi.
Kun hän sai vainajan ojan pohjalta ratapenkalle, hän huomasi, että naisen kaulan ympärille oli kiedottu miesten nahkavyö. Matti tajusi, että kyse oli henkirikoksesta. Naisen alla ojassa oli isokokoinen lakki ja käsilaukku.
Mattikin yritti ottaa yhteyttä poliisiin siinä onnistumatta, joten hän ilmoitti asiasta palokuntaan, laittoi vainajan sairasautoonsa ja ajoi keskussairaalan pihaan. Sieltä onnistuttiin hälyttämään poliisit paikalle. Poliisit tutkivat vainajaa paareilla ennen kuin hänet vietiin sairaalaan kylmiöön.
VAINAJA oli vaneritehtaalla liimaajana työskennellyt 39-vuotias Marja-Liisa, jonka eläkkeellä oleva aviomies haettiin vielä tunnistamaan hänet. Eläkkeellä ollut kirvesmies oli Marja-Liisaa 30 vuotta vanhempi, eikä pariskunnalla ollut lapsia.
Marja-Liisan kuoliaaksi omalla nahkavyöllään kuristanut metsätyömies ei pysynyt pitkään mystisenä. Poliisi pääsi nopeasti hänen jäljilleen.
Aviomies kertoi poliiseille vaimonsa tulleen kotiin kuuden aikaan edellisenä päivänä alkoholia nauttineena. He olivat käyneet yhdessä nukkumaan. Marja-Liisan olisi pitänyt lähteä illalla kymmeneksi töihin. Aviomies oli yrittänyt herättää vaimoaan siinä onnistumatta. Keskiyöllä Marja-Liisa oli herännyt ja moittinut miestään, kun tämä ei ollut herättänyt häntä töihin.
Marja-Liisa meni keittiöön syömään aladobia, ja aviomies nukahti. Kello kahden aikaan Marja-Liisa lähti ulos. Mies taivutteli Marja-Liisan jättämään kotiin viinakorttinsa ja pankkikirjansa.
Se oli viimeinen kerta, kun aviomies näki vaimonsa elävänä. Hän ehti olla vaimonsa kanssa naimisissa kolmisen vuotta.
MARJA-LIISA lähti ulos uudessa, muutamia päiviä aikaisemmin ostetussa verryttelypuvussa. Se oli ostettu varta vasten työmatkoja varten. Ulos lähtiessään Marja-Liisa ei tiennyt, että elinaikaa oli jäljellä vain 2,5 tuntia.
Mikkelin asemalla Marja-Liisa tapasi metsätyömies Einon, 31, joka oli ulkonäöltä tuttu. He olivat nähneet aiemmin Pieksämäellä, jossa Marja-Liisa oli työskennellyt aiemmin siivoojana. Silloin Eino oli kostean päivän jälkeen anastanut Marja-Liisalta lompakon, jossa oli rahaa 80 markkaa.
Juttu jäi selvittämättä, kun Marja-Liisa muisti miehen sukunimen hieman väärin eikä sen sukunimistä henkilöä poliisi onnistunut koskaan löytämään.
NYT Eino kuitenkin löytyi nopeasti. Hän oli tullut Moision sairaalasta Mikkelin rautatieasemalle ja jäänyt asemamiesten mieleen. Moision sairaalassa Eino oli hoidettavana alkoholismin takia. Hänet kuitenkin kirjattiin sairaalasta ulos, kun ryyppy ei katkennut osastollakaan. Pihamaalla Eino kumosi jo liekkiviinaa ennen kuin astui Mikkeliin menevään junaan.
Einon nähtiin myös lähtevän rautatieasemalta Marja-Liisan kanssa.
Vuokra-autoilija kuljetti heidät Lähemäelle Katriina-baarin edustalle, josta he lähtivät yhdessä kävelemään. Marja-Liisa maksoi kyydin. Tietämättään hän kulki tappajan vierellä.
Marja-Liisalle oli tullut rokulipäivä. Aviomiehen mukaan vaimo oli aina aiemmin hoitanut työnsä, vaikka joskus alkoholi oli vienyt vaimoa, mistä sydänvaivainen aviomies oli suruissaan.
Marja-Liisa ja Eino etsivät mökkiä, josta olisi saanut pimeän pullon keskellä yötä. He kolkuttivat kahdenkin talon oveen. Toisessa ei avattu, ja toisessa yritettiin neuvoa tietä mökkiin, josta rahalla sai pullon mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Sinne he eivät osanneet kuitenkaan suunnistaa vaan päätyivät jostakin syystä pistoraiteen varteen Sahakujan kohdalle. Siellä he Einon kertoman mukaan yrittivät yhteisymmärryksessä harrastaa seksiä, mutta siitä ei oikein tullut mitään.
Marja-Liisan aviomiehen mukaan Marja-Liisa ei ollut koskaan rikkonut avioliittoa.
Marja-Liisan kuoliaaksi omalla nahkavyöllään kuristanut metsätyömies ei pysynyt pitkään mystisenä.
SEKATYÖMIES Harri oli palaamassa asunnolleen kello 3–4 aikaan yöllä, kun hän kuuli radalta ääntelyä. Hän näki radalla ainakin yhden ihmisen hahmon aivan kuin ihminen olisi ollut kumarassa asennossa. Harri ajatteli, että toinen humalainen oli kaatunut radalle ja toinen yritti saada hänet jaloilleen.
Kuuliko Harri silloin tosiasiassa henkirikokseen liittynyttä ääntä ja oliko kumarainen hahmo Eino, joka polvillaan parhaillaan kuristi Marja-Liisaa?
Yö oli sumuinen ja tapahtumapaikka muutoinkin heikosti valaistu. Pakkasta oli pari astetta. Sen Harri vielä tuulenkohinasta huolimatta kuuli, kuinka mies oli sanonut kummallisessa äänensävyssä ”nainen” ennen kuin jatkoi matkaa kotiinsa.
Säälimättömän tekonsa jälkeen Eino työnsi Marja-Liisan ojaan ja peitteli paljaan keskivartalon pajunoksilla. Hän lähti takaisin rautatieasemalle, osti lipun Kouvolaan ja majoittui matkustajakoti Sirkkuun.
Sinne majoittui myöhemmin myös sekatyömies Hannes, vieläpä samaan huoneeseen. Eino kyseli, mistä Hannes oli kotoisin ja mitä teki työkseen ja kehui itse olevansa Kymi-yhtiön miehiä ja tulleensa paikalle autolla. Eino lasketteli siis jouhevasti palturia. Hän väitti autonsa särkyneen hieman ennen Kouvolaa ja sanoi sen olleen niin huonossa kunnossa, että tuskin kannattaa korjata.
Tarjosipa Eino vielä ryyppyä, mutta hevosenostopuuhissa ollut Hannes kieltäytyi.
Iltapäivällä Eino tiedusteli matkustajakodin hoitajalta päivän Ilta-Sanomia, selasi sen ja tokaisi tähän tapaan: ”Ei lehdessä ole mitään minusta”. Hannes ihmetteli hermostuneen miehen käytöstä.
Tummapuseroinen ja ruskeaa jenkkikassia kantanut Eino oli kuitenkin jo etsintäkuulutettu. Hän oli poliisin vanha tuttu aiemman omaisuusrikoksensa takia, josta hän oli saanut yli vuoden mittaisen kuritushuonerangaistuksen.
KAMPPAILUN jälkiä rikospaikalta ei löytynyt. Sieltä löytyi vain kolme osittain poltettua savuketta.
Poliisineuvos Pentti Ylösjoki päivitteli väkivaltaisuuksien lisääntymistä. Keskiolut oli vapautunut kauppoihin vuoden 1969 alussa.
Vuoden 1969 ensimmäisellä puoliskolla poliisi oli kirjannut jo 58 henkirikosta. Niiden lisäksi Ylösjokea huolestuttivat pahoinpitelyt ja naisten ahdistelut. Ylösjoki arveli yleisen piittaamattomuuden lisääntyneen koko maailmassa ja näkyvän karulla tavalla myös Suomessa.
Marja-Liisan kohtalo ei jäänyt pimeäksi. Eino jäi kiinni lähellä Kouvolan keskustaa puoli neljän aikaan iltapäivällä 8. lokakuuta. Jo samana iltana ennen yhdeksää Eino tunnusti. Hän kertoi tekonsa jälkeen alkaneensa vapista ja hänestä oli tuntunut, ettei pääse kävelemään.
– Joskus poliisikin näköjään onnistuu nopeasti selvittämään tämänkaltaiset jutut, Mikkelin rikospoliisin komisario Erkki Huiskonen hyrisi tyytyväisenä.
Näin Eino kertoi tapahtumista poliisille. Einon mukaan hänelle oli tullut ”vastustamaton halu” kuristaa Marja-Liisa kuoliaaksi. Halu tuli Einon mukaan ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Hän otti kassistaan oman nahkavyönsä ja kuristi niin, että vyö katkesi.
Marja-Liisan isä joutui hautaamaan jo kolmannen lapsensa.
Syyttäjä vaati Einolle rangaistusta muun muassa taposta ja kavaltamisesta. Eino tuomittiin kuudeksi vuodeksi ja 10 päiväksi kuritushuoneeseen, josta vähennettiin kahdeksan kuukauden aika, jonka hän oli ollut vapautensa menettäneenä. Einon katsottiin olleen täyttä ymmärrystä vailla Marja-Liisan kuristaessaan.
Marja-Liisan isä joutui hautaamaan jo kolmannen lapsensa. Kaksi poikaa oli aiemmin kaatunut sodassa ja perheenäitikin kuollut muutamia vuosia aikaisemmin. Suru ainoan tyttären kohtalosta oli kova.
Jutun lähteet: Oikeudenkäyntiasiakirjat, HS:n ja IS:n arkistot.
Sari Autio
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006206887.html
Radan varressa näkyi yöllä kumarainen hahmo – aamu paljasti Marja-Liisan hirvittävän kohtalon
Julkaistu: 18.8. 10:01
Kohtaaminen metsätyömiehen kanssa koitui Marja-Liisan kohtaloksi.
TEHDASTYÖLÄINEN Helvi oli tiistaina 7. lokakuuta 1969 kello kuuden aikaan palaamassa kotiinsa Mikkelissä sijaitsevan Oy Grahn Ltd:n vaneritehtaalta, kun hän huomasi ojassa pistoraiteen varrella jotain mustaa.
Helvi ja hänen seurassaan ollut toinen rouva luulivat ensin, että ojassa olisi kantokassi.
Kun he katsoivat tarkemmin, he huomasivat, että ojan pohjalla oli puoliksi alaston verryttelypukuinen ihminen. Ihminen vaikutti kuolleelta.
Vainajan ruumis oli osittain alaston. Paljaan osan päälle oli aseteltu pajun oksia.
KELLO 6.32 sairasautonkuljettaja Matti sai puhelinsanoman palokunnan kautta: ”Sahakatu 14:n kohdalla ojassa kuollut mies.”
Matti luuli myös ojassa ollutta mieheksi, koska paljaan osan päällä oli risuja ja heinää. Kun hän nosti vainajaa ylös, hän huomasi vainajan vasemmassa nimettömässä kaksi sormusta. Hän tunnisti vainajan naiseksi.
Kun hän sai vainajan ojan pohjalta ratapenkalle, hän huomasi, että naisen kaulan ympärille oli kiedottu miesten nahkavyö. Matti tajusi, että kyse oli henkirikoksesta. Naisen alla ojassa oli isokokoinen lakki ja käsilaukku.
Mattikin yritti ottaa yhteyttä poliisiin siinä onnistumatta, joten hän ilmoitti asiasta palokuntaan, laittoi vainajan sairasautoonsa ja ajoi keskussairaalan pihaan. Sieltä onnistuttiin hälyttämään poliisit paikalle. Poliisit tutkivat vainajaa paareilla ennen kuin hänet vietiin sairaalaan kylmiöön.
VAINAJA oli vaneritehtaalla liimaajana työskennellyt 39-vuotias Marja-Liisa, jonka eläkkeellä oleva aviomies haettiin vielä tunnistamaan hänet. Eläkkeellä ollut kirvesmies oli Marja-Liisaa 30 vuotta vanhempi, eikä pariskunnalla ollut lapsia.
Marja-Liisan kuoliaaksi omalla nahkavyöllään kuristanut metsätyömies ei pysynyt pitkään mystisenä. Poliisi pääsi nopeasti hänen jäljilleen.
Aviomies kertoi poliiseille vaimonsa tulleen kotiin kuuden aikaan edellisenä päivänä alkoholia nauttineena. He olivat käyneet yhdessä nukkumaan. Marja-Liisan olisi pitänyt lähteä illalla kymmeneksi töihin. Aviomies oli yrittänyt herättää vaimoaan siinä onnistumatta. Keskiyöllä Marja-Liisa oli herännyt ja moittinut miestään, kun tämä ei ollut herättänyt häntä töihin.
Marja-Liisa meni keittiöön syömään aladobia, ja aviomies nukahti. Kello kahden aikaan Marja-Liisa lähti ulos. Mies taivutteli Marja-Liisan jättämään kotiin viinakorttinsa ja pankkikirjansa.
Se oli viimeinen kerta, kun aviomies näki vaimonsa elävänä. Hän ehti olla vaimonsa kanssa naimisissa kolmisen vuotta.
MARJA-LIISA lähti ulos uudessa, muutamia päiviä aikaisemmin ostetussa verryttelypuvussa. Se oli ostettu varta vasten työmatkoja varten. Ulos lähtiessään Marja-Liisa ei tiennyt, että elinaikaa oli jäljellä vain 2,5 tuntia.
Mikkelin asemalla Marja-Liisa tapasi metsätyömies Einon, 31, joka oli ulkonäöltä tuttu. He olivat nähneet aiemmin Pieksämäellä, jossa Marja-Liisa oli työskennellyt aiemmin siivoojana. Silloin Eino oli kostean päivän jälkeen anastanut Marja-Liisalta lompakon, jossa oli rahaa 80 markkaa.
Juttu jäi selvittämättä, kun Marja-Liisa muisti miehen sukunimen hieman väärin eikä sen sukunimistä henkilöä poliisi onnistunut koskaan löytämään.
NYT Eino kuitenkin löytyi nopeasti. Hän oli tullut Moision sairaalasta Mikkelin rautatieasemalle ja jäänyt asemamiesten mieleen. Moision sairaalassa Eino oli hoidettavana alkoholismin takia. Hänet kuitenkin kirjattiin sairaalasta ulos, kun ryyppy ei katkennut osastollakaan. Pihamaalla Eino kumosi jo liekkiviinaa ennen kuin astui Mikkeliin menevään junaan.
Einon nähtiin myös lähtevän rautatieasemalta Marja-Liisan kanssa.
Vuokra-autoilija kuljetti heidät Lähemäelle Katriina-baarin edustalle, josta he lähtivät yhdessä kävelemään. Marja-Liisa maksoi kyydin. Tietämättään hän kulki tappajan vierellä.
Marja-Liisalle oli tullut rokulipäivä. Aviomiehen mukaan vaimo oli aina aiemmin hoitanut työnsä, vaikka joskus alkoholi oli vienyt vaimoa, mistä sydänvaivainen aviomies oli suruissaan.
Marja-Liisa ja Eino etsivät mökkiä, josta olisi saanut pimeän pullon keskellä yötä. He kolkuttivat kahdenkin talon oveen. Toisessa ei avattu, ja toisessa yritettiin neuvoa tietä mökkiin, josta rahalla sai pullon mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Sinne he eivät osanneet kuitenkaan suunnistaa vaan päätyivät jostakin syystä pistoraiteen varteen Sahakujan kohdalle. Siellä he Einon kertoman mukaan yrittivät yhteisymmärryksessä harrastaa seksiä, mutta siitä ei oikein tullut mitään.
Marja-Liisan aviomiehen mukaan Marja-Liisa ei ollut koskaan rikkonut avioliittoa.
Marja-Liisan kuoliaaksi omalla nahkavyöllään kuristanut metsätyömies ei pysynyt pitkään mystisenä.
SEKATYÖMIES Harri oli palaamassa asunnolleen kello 3–4 aikaan yöllä, kun hän kuuli radalta ääntelyä. Hän näki radalla ainakin yhden ihmisen hahmon aivan kuin ihminen olisi ollut kumarassa asennossa. Harri ajatteli, että toinen humalainen oli kaatunut radalle ja toinen yritti saada hänet jaloilleen.
Kuuliko Harri silloin tosiasiassa henkirikokseen liittynyttä ääntä ja oliko kumarainen hahmo Eino, joka polvillaan parhaillaan kuristi Marja-Liisaa?
Yö oli sumuinen ja tapahtumapaikka muutoinkin heikosti valaistu. Pakkasta oli pari astetta. Sen Harri vielä tuulenkohinasta huolimatta kuuli, kuinka mies oli sanonut kummallisessa äänensävyssä ”nainen” ennen kuin jatkoi matkaa kotiinsa.
Säälimättömän tekonsa jälkeen Eino työnsi Marja-Liisan ojaan ja peitteli paljaan keskivartalon pajunoksilla. Hän lähti takaisin rautatieasemalle, osti lipun Kouvolaan ja majoittui matkustajakoti Sirkkuun.
Sinne majoittui myöhemmin myös sekatyömies Hannes, vieläpä samaan huoneeseen. Eino kyseli, mistä Hannes oli kotoisin ja mitä teki työkseen ja kehui itse olevansa Kymi-yhtiön miehiä ja tulleensa paikalle autolla. Eino lasketteli siis jouhevasti palturia. Hän väitti autonsa särkyneen hieman ennen Kouvolaa ja sanoi sen olleen niin huonossa kunnossa, että tuskin kannattaa korjata.
Tarjosipa Eino vielä ryyppyä, mutta hevosenostopuuhissa ollut Hannes kieltäytyi.
Iltapäivällä Eino tiedusteli matkustajakodin hoitajalta päivän Ilta-Sanomia, selasi sen ja tokaisi tähän tapaan: ”Ei lehdessä ole mitään minusta”. Hannes ihmetteli hermostuneen miehen käytöstä.
Tummapuseroinen ja ruskeaa jenkkikassia kantanut Eino oli kuitenkin jo etsintäkuulutettu. Hän oli poliisin vanha tuttu aiemman omaisuusrikoksensa takia, josta hän oli saanut yli vuoden mittaisen kuritushuonerangaistuksen.
KAMPPAILUN jälkiä rikospaikalta ei löytynyt. Sieltä löytyi vain kolme osittain poltettua savuketta.
Poliisineuvos Pentti Ylösjoki päivitteli väkivaltaisuuksien lisääntymistä. Keskiolut oli vapautunut kauppoihin vuoden 1969 alussa.
Vuoden 1969 ensimmäisellä puoliskolla poliisi oli kirjannut jo 58 henkirikosta. Niiden lisäksi Ylösjokea huolestuttivat pahoinpitelyt ja naisten ahdistelut. Ylösjoki arveli yleisen piittaamattomuuden lisääntyneen koko maailmassa ja näkyvän karulla tavalla myös Suomessa.
Marja-Liisan kohtalo ei jäänyt pimeäksi. Eino jäi kiinni lähellä Kouvolan keskustaa puoli neljän aikaan iltapäivällä 8. lokakuuta. Jo samana iltana ennen yhdeksää Eino tunnusti. Hän kertoi tekonsa jälkeen alkaneensa vapista ja hänestä oli tuntunut, ettei pääse kävelemään.
– Joskus poliisikin näköjään onnistuu nopeasti selvittämään tämänkaltaiset jutut, Mikkelin rikospoliisin komisario Erkki Huiskonen hyrisi tyytyväisenä.
Näin Eino kertoi tapahtumista poliisille. Einon mukaan hänelle oli tullut ”vastustamaton halu” kuristaa Marja-Liisa kuoliaaksi. Halu tuli Einon mukaan ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Hän otti kassistaan oman nahkavyönsä ja kuristi niin, että vyö katkesi.
Marja-Liisan isä joutui hautaamaan jo kolmannen lapsensa.
Syyttäjä vaati Einolle rangaistusta muun muassa taposta ja kavaltamisesta. Eino tuomittiin kuudeksi vuodeksi ja 10 päiväksi kuritushuoneeseen, josta vähennettiin kahdeksan kuukauden aika, jonka hän oli ollut vapautensa menettäneenä. Einon katsottiin olleen täyttä ymmärrystä vailla Marja-Liisan kuristaessaan.
Marja-Liisan isä joutui hautaamaan jo kolmannen lapsensa. Kaksi poikaa oli aiemmin kaatunut sodassa ja perheenäitikin kuollut muutamia vuosia aikaisemmin. Suru ainoan tyttären kohtalosta oli kova.
Jutun lähteet: Oikeudenkäyntiasiakirjat, HS:n ja IS:n arkistot.
Sari Autio
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006206887.html
