Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
LeChatNoir
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: La Joulu 10, 2016 7:44 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja LeChatNoir »

Veritekoja todistanut opettaja kuvaa hyökkääjän käytöstä ”rauhalliseksi ja keskittyneeksi” – IS seurasi oikeudenkäyntiä Kuopiossa

15.9. 14:14

Naapuriluokan opettaja näki uhrin ahdingon
Jutun viimeinen syyttäjän nimeänä todistaja oli Savon ammattiopiston miesopettaja, joka työskenteli rikospaikan läheisyydessä avoimessa luokkatilassa käytävän toisella puolella. Todistaja näki, kuinka syytetty ahdisti luokassa kouluiskussa menehtynyttä.

-Pian tunnin aloittamisen jälkeen alkoi kuulua ryminää ja huutoa. Menin ovelle katsomaan, että mikä on tilanne. Huusin kovasti omasta mielestäni, että ulos. Syytetty, miesopettaja ja uhri olivat kolmestaan siellä luokassa. Hän kiusotteli uhria. Hänellä oli miekka uhrin kaulalla ja tökki sillä häntä. Opettaja huusi hänelle ja käski lopettamaan.

-Hän seisoi siellä nurkassa, eikä päässyt sieltä pakoon. Hän oli silloin vielä hyväkuntoinen ja seisaallaan. Surmansa saanut oli siinä ahdistettuna ja syytetty ahdisti miekalla. Katsoin ympärille, mutta mitään kättä pidempää ei ollut. Mietin, että jos ryntään päin, mutta siinä ei olisi varmaan hyvin käynyt.

Lopulta myös iskun uhri pääsi pakenemaan luokasta käytävään todistajan perässä.

-Kun hän tuli käytävään, niin hän pystyi huutamaan, että auttakaa. Sitten alkoi se korina ja hän kaatui maahan.

-Näki ettei hän siitä selviä.

Todistajan mukaan pelastuslaitoksen yksikkö saapui paikalle ennen poliiseja, mutta varmistamattomaan rakennukseen pelastajat eivät lähteneet.

-Sinne tuli paloauto, mutta kaverit istuivat autossa, eikä kukaan tullut sisään. Se harmitti, todistaja myönsi.

-Tekijä oli rauhallinen, niukkaliikkeinen. Hän oli keskittyneen oloinen, ei ottanut juoksuaskeleita. Katse oli täysin rauhallinen, mies kuvaili tekijää.

15.9. 13:52
Näinkö meidät savustetaan tänne?
Iltapäivän toinen todistaja oli jälleen ammattiopiston henkilökuntaa. Kampuksen koulutuspäällikkö oli normaaleissa työtehtävissä työhuoneessa, kun isku tapahtui.

-Kuulin, kun alkoi kuulua meteliä. Lähdin työhuoneesta katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Olin opettajain työtilassa menossa, kun ensimmäinen opiskelija tuli vastaan siinä. Tämä nainen piti kädestään toisella käsdellä kiinni ja kysyin mitä on sattunut.

-Pyysin näyttämään, mitä kädessä on. Nostin toisen käden ylös ja siitä tuli reilusti verta. Siinä vaiheessa sanoin opettajalle, että voitko auttaa tätä, menen katsomaan mitä siellä tapahtuu

-Samassa yhteydessä tuli yksi meidän sihteereistä vastaan ja kertoi mitä siellä tapahtuu. Hän sanoi, että siellä joku hakkaa sapelilla jotain opiskelijaa. Sen näin, että kun ovi avautui, että siellä on täysi kaaos.

Opettajien työtiloissa oli useita henkilöitä suojassa, kun sinne alkoi kulkeutua savua ATK-luokassa Joel Marinin sytyttämän tulipalon seurauksena.

-Jossain vaiheessa opettajien tilaan rupesi tulemaan kitkerän tuntuista savua. Tuli mieleen, että näinkö meidät savustetaan tänne.

Todistaja ei ollut nähnyt tekijää koko päivän aikana. Poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan vain tuntia ennemmin oppilaitoksen jaksopalaverissa oli käsitelty kyseistä opiskelijaryhmää, eikä tekijästä ollut noussut esille mitään mikä olisi selittänyt tapahtuneen.

15.9. 13:29
Miekkamiehen toiminta keskittynyttä ja rauhallista
Iltapäivän ensimmäinen todistaja oli jälleen henkilökunnan jäsen. Tämä todistus ei kertonut tapahtumista sinällään mitään uutta, vaan ainoasti vahvisti aiemmin tänä päivänä kuultua.

Mies oli ohjaamassa miekkamiestä paenneita uhreja turvaan. Hän myös näki, kuinka iskun uhrille ensiapua antaneet opetttajakollegat kohtasivat Joel Marinin koulun käytävillä. Todistaja oli huutanut ensiapua antaneita tuomaan uhrin lukittavan turvaoven taakse opettajainhuoneeseen turvaan.

-Huusin heille, että tuokaa tänne oven taakse, että olette turvassa, mies kertoi oikeudessa.

Kuolevaa naista ei koskaan turvaan saatu. Ensiapua antaneet vetäytyivät käytävältä sen jälkeen, kun naisesta karkasi elämä ja Marin saapui heidän lähelleen miekan kanssa.

Myös tämä todistaja näki ovenraosta Marinin käyvän vielä kerran vainajan kimppuun.

-Huusimme oven raosta, että lopeta, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Todistaja kuvaili miekkamiehen liikkumista käytävällä rauhalliseksi ja keskittyneeksi.

-Rauhallinen ja sitten niin keskittynyt, ettei hän kiinnittänyt meihin huomiota. Kävely oli hidasta, normaalia kävelyä. Hän ei juossut.

15.9. 12:56
Oikeudenkäynti jatkuu kello 13
Lounastauko päättyy pian ja todistajien kuuleminen jatkuu. Kuulemiset ovat menneet sen verran rivakasti aamupäivän osalta, että käräjäoikeus hieman tiivisti iltapäivän kuulemisia.

Aamupäivällä kuultiin tapahtumista kolmea ammattiopiston henkilökuntaan kuuluvaa ja yhtä opiskelijaa.

15.9. 11:21
Opettaja luuli tilannetta harjoitukseksi - totuus paljastui hetkeä myöhemmin
Päivän neljäs todistaja on ammattiopiston opettaja, joka seurasi lähietäisyydeltä iskun uhrin viimeisiä hetkiä. Mies kuuli työpisteelleen ylimääräistä meteliä, mutta luuli tapahtumia harjoitukseksi.

-Siitä meni ohi verta vuotava opiskelija ja luulin vielä silloinkin, että kyseessä on harjoitus, todistaja kertoi oikeudessa.

Todistajan kaksi työkaveria yritti pelastaa käytävällä luokasta paenneen miekkamiehen uhria.

-Näin käytävässä kaksi työtoveria antavan ensiapua naiselle. Hain opettajainhuoneesta sidetarpeita ja menin takaisin. Ei niissä paketeissa ollut kuin jotain avaruuspeittoja. Huomasin, että ei siinä tilanteessa taida olla enää mitään tehtävissä.

-Hän oli elossa kun olin siinä vieressä yrittämässä antaa niitä sidetarvikkeita. Näin kyllä, että hän kuolemassa.

Todistaja oli aiemmin laittanut laatikon opettajainhuoneen käytävälle johtavan palo-oven väliin siten, että luokkaan pääsisi sisään ilman avaimia. Kun Joel Marin saapui miekan kanssa opettajien ja kuolevan naisen lähelle, niin todistaja ryntäsi takaisin opettajainhuoneeseen.

-Siinä vaiheessa ryntäsin takaisin ovelle, potkaisin pahvilaatikon pois ja huusin kollegoille, että tulkaa sisään. Jossain vaiheessa he tulivatkin sitten pois.

-Ovenraosta katsoimme mitä tapahtuu ja näimme hänen tökkivän uhria miekalla. Huusimme hänelle, että lopettaa. Yritimme käskyttää pysäyttämään toiminnan.

15.9. 11:04
Naapuriluokan opiskelija näki ruumiin käytävässä
Seuraava todistaja on viereisen luokan opiskelija. Kun naapuriluokasta rupesi kuulumaan huutoa opiskelija kävi kurkkaamassa mitä siellä tapahtuu.

-Huomasin, että siellä oli joku oppilas riehumassa jonkun kepin kanssa ja miesopettaja joka yritti rauhoittaa. Siellä luokan takaosassa oli varmaan 5-10 oppilasta. Menin takaisin omaan luokkaan, oltiin varuillaan, että jos jotain tapahtuu.

Kun naapuriluokassa syttyi tulipalo, niin todistaja pakeni naapuriluokasta ulos. Käytävällä hän näki Joel Marin olevan miekkansa kanssa miekan kera uhrin kimpuassa.

Poliisin suorittamasta esitutkintamateriaalista selviää, että todistaja oli tehnyt heti tuoreeltaan kouluiskusta julkaisun Youtubeen.

-Kirjoitin sen melko pian tapahtuman jälkeen, mutta olen nyt myöhemmin poistanut kirjoituksen. Se ehti olla siellä noin viikon verran. Minnekään muualle en ole tästä asiasta kirjoittanut. En ajatellut siitä kirjoittaessani sen loukkaavan ketään, mutta myö- hemmin asiaa tarkemmin mietittyäni päätin kuitenkin poistaa sen sieltä, nuorukainen oli todennut poliisikuulustelussa.

15.9. 10:24
Menkää pois, en minä teitä tapa
Ammatinohjaajana Savon ammattiopistolla työskennellyt mies oli mukana antamassa ensiapua kuolevalle naiselle. Mies tempaistiin tapahtumien keskeen opettajainhuoneen rauhasta.

-Työkaveri tuli hysteerisena ja huusi, että tule tänne joku riehuu. Näin sen pakokauhun ja jotain tosi pahaa on tapahtunut.

-Tämä uhri kaatui minun eteen. Katsoin selkää, siellä oli vaikka mitä. Pistoja ja viiltoja oli selässä. Kun käänsimme hänet, niin hänellä oli kurkku auki. Otin kädellä kiinni kurkusta, jotta pysyisi hengissä. Huusin, että tuokaa paperia, tuokaa paperia. Yritin vain pitää hänet hengissä.

Kun Joel Marin lähestyi ensiapua antanutta kaksikkoa, niin todistaja jatkoi ensiavun antamista. Toinen opettajista pukkasi pienen pöydän miekkamiehen ja uhrin sekä ensiavun antajien väliin. Luokasta kuuluneet räjähdykset ja elämän katoaminen nuoresta naisesta saivat kaksikon lopulta pakenemaan opettajainhuoneeseen.

-Olin polvillani, tyttö sylissä. Ei meinattu lähteä pois, en halunnut jättää tyttöä.

Lopulta opettajakaksikko vetäytyi opettajahuoneeseen. Hetkeä myöhemmin ovenraosta tallentui järkyttävä näky. Joel Marin viimeisteli miekalla julmaa surmatyötään käytävässä.

-Hän ensin kuin harjoitteli ja iskut olivat koko ajan kovempia. Kun nähtiin mitä hän teki uhrille, niin meille tuli niin paha olo. Kun tilanne oli rauhoittunut, niin kävin pyytämässä uhrilta anteeksi, etten voinut auttaa. Olin viimeinen ihminen, jonka hän näki hengissä.

Joka tapauksessa todistaja oli viimeinen henkilö, jonka kouluiskun kuolonuhri näki eläissään.

- Kun hän oli sylissä otin hiukset hänet kasvoiltaan ja yritin rauhoittaa. Hän yritti sanoa jotain, mutta ei pystynyt puhumaan. Hän katsoi minua suoraan silmiin. Ei kenenkään pidä pitää kuolevaa ihmistä sylissä. Hän niin kuin hiipui ja sitten näin, että hän kuoli. Mietin vain koko ajan, että miten saadaan uhri pois.

Tapahtumat olivat todistajalle kova pala. Omakin elämä meni sekaisin useamman kuukauden ajaksi. Eniten mieltä rassasi kuoleman läheisyys ja uhrin jättäminen käytävään.

-Siinä meni 2,5 kuukautta, etten pystynyt asioita hoitamaan. Ja minulle sanottiin, etten tule saamaan korvauksia, kun en ollut hengenvaarassa. Pelastushenkilöstö sanoi tapahtuman jälkeen, että tein kaiken oikein. Se pelasti minut pahemmalta.

-Siinä olin ihan oikeasti hengenvaarassa. Mies tulee jumalattoman miekan kanssa. Olen sanonut että hänellä oli Jumala-syndrooma. Hän sanoi meille, että menkää pois, en minä teitä tapa. Ei se ollut mikään rippikoululeirin nuotioilta.

15.9. 9:42
Ensiapua kuolevalle antanut opettaja: "Sinäkö tämän teit?"
Ensimmäisenä todistajana vuorossa on miesopettaja, joka oli antamassa ensiapua menehtyneelle opiskelijalle käytävässä. Kaikki todistajat ovat syyttäjän nimeämiä.

-Olin juuri syönyt ja istahtanut kahville, kun kuulin oppilaiden puolelta hätääntynyttä huutoa. Lähdin katsomaan ja näin kun nuoria juoksi käytävällä. Viimeinen juoksija lyyhistyi lattialle, opettaja kertoi oikeudessa.

-Selkäpuolella näkyi pistoreikiä. Meillä ei ollut mitään käsitystä mitä tapahtunut. Käytävällä makaava hminen ei hyvin paljon liiku. Me käännetään hänet, että saa happea. Käännettiin häntä parempaan asentoon ja huomattiin, että kurkku on auki. Sydän löi vielä siinä vaiheessa.

Todistaja yritti toisen paikalla olleen miesopettajan kanssa tyrehdyttää rajua verenvuotoa käsipyyhkeiden avulla.

-Näytti että veri vuotaa, olipa hän kyljellään tai miten tahansa. Käännettiin selälleen, että saadaan painamalla verenvuoto pysähtymään. Väri rupesi häviämään, todistaja kertoi uhrin tilasta.

Todistaja yritti puhumalla viivyttää miekkamiestä, jotta opettajat ja oppilaat ehtisivät lukkojen taakse turvaan. Ensiavun antaminen kuolevalle jatkui koko ajan.

-Huomasin, että käytävää pitkin tulee kaveri. Joel käveli siellä. Oli olkakassi toisella olalla ja toisessa kädessä pitkä miekka. Minä nousin uhrin äärestä ylös ja kysyin, että sinäkö tämän teit.

-Joel pysähtyi ja reagoi minun keskusteluun. Sillä lailla sain kontaktin. Hän ei ollut valmiudessa hyökkäämään. Vedin tuolia lähemmäs, että jos tulee hyökkäys, niin voin sillä hidastaa hyökkäystä. Jotain muutakin yritin keskustella, että saadaan ihmisiä suojaan ja ovia lukkoon. Jonkin aikaa siinä oltiin ja Joel jotain vastasikin.

Kulman takaa kuulunut laukauksen kaltainen ääni pisti todistajan tekemään uusia ratkaisuja ja perääntymään opettajatoverinsa kanssa opettajainuoneeseen.

-Yksi kaksi kuului kulman takaa kuin laukaus. Heti tuli mieleen Jokelan tapaus, jossa kuoli monta nuorta. Siskon kummipoika kuoli siellä.

-Uhrin kasvoista väri oli hävinnyt, eikä kasvoissa ollut enää eloa. Emme häntä kuolleeksi voineet todeta siinä, mutta ei ollut mitään elomerkkejä. Kahden vaiheilla otetaanko uhri mukaan vai lähdetäänkö pois.

-Lähdettiin hissun kissun menemään vähän peruuttamalla. Marin ei näyttänyt tulevan perään. Kun olimme ovensuussa, niin hän tuli uhrin luo ja alkoi pistelemään häntä reippaasti. Käskytin häntä reippaasti lopettamaan. Sitä olen miettinyt, että olisi pitänyt vetää uhri pois.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006636044.html

tomato
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: To Kesä 11, 2020 10:45 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja tomato »

Huh huh, kun tekee pahaa lukea noita todistuksia. Rauha uhrille!

jekkumaisteri
Neuvoja-Jack
Viestit: 589
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:55 am

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja jekkumaisteri »

LeChatNoir kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 8:52 am

Todella hirveää. Mikä lienee saanut päässä napsahtamaan noin pahasti

Ernski
Susikoski
Viestit: 48
Liittynyt: Ma Elo 24, 2009 6:35 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Ernski »

aumari kirjoitti:
Pe Loka 04, 2019 12:17 am
Mielialalääkkeet ilmeisesti avaa alitajunnan portit ja kaikki piiloon jääneet katkeruudet ryöpsähtää mieleen. Siksi joidenkin mielialalääkkeiden käyttö pitäisi aloittaa valvotuissa olosuhteissa. Mutta se on mahdotonta kun avohoito on lisääntynyt ja laitoshoitoa ajettu alas. Mutta vaikeata olisi saada ihmisiä laitoshoitoon jos ei itse koe siihen tarvetta tai halua.
"Mielialalääkkeet ilmeisesti avaa alitajunnan portit ja kaikki piiloon jääneet katkeruudet ryöpsähtää mieleen"

tämä oli kyllä pelkkää mutuilua

aumari
Vic Mackey
Viestit: 1977
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja aumari »

Ernski kirjoitti:
To Loka 01, 2020 9:30 pm
aumari kirjoitti:
Pe Loka 04, 2019 12:17 am
dazu kirjoitti:
To Loka 03, 2019 12:25 pm
En ole perehtynyt muiden suomalaisten joukkomurhaajien, kuin Pekka-Eric Auvisen mielenmaisemaan kovin hyvin. Auvisen kohdalla syyt tekoon olivat kuitenkin hyvin moninaiset. Hänellä oli jonkinlainen paranoidis-narsistinen luonne... sitten sen päälle vanhemmat, tai käsittääkseni lähinnä äiti, pyrkivät tekemään pojasta erilaisen, massasta erottuvan, mm. pukemalla pojan erikoisella tavalla... tämä Auvisen massasta poikkeavuus aiheutti sen, että häntä kiusattiin koulussa... Auvinen menetti myös kaikki kaverinsa parissa vuodessa varhaisessa murrosiässä mm. muuttamisten takia.
Massasta erottovuus ja koulukiusaaminen rakensivat Pekan ja kouluyhteisön välille kitkaa. Pian Pekka halusikin itse pukeutua erottuvalla tavalla ja myös itse luoda tahallaan konfliktia hänen ja kouluyhteisön välille. Pian hän pyrki kaikin keinoin erottumaan joukosta ja esiintymään jonkinlaisena erikoishahmona. Samaan aikaan Pekka meni nettiin ja löysi sieltä sielunkumppanikseen Columbinen toisen ampujan Eric Harrisin. Pekka kehitti itsestään Eric Harrisin kaltaista erikoishahmoa... Hän halusi olla ihailtu, kuten Harris oli joissain nettiyhteisöissä. tämä Pekan erikoishahmo omaksui Linkolan filosofian jne. Sitten soppa olikin valmis... Paketti oli tavallaan kuroutunut kohti syvempää ja syvempää yhteisön kanssa käytävää konfliktia aina lapsuudesta asti ja lopulta homma sai huipennuksensa kouluampumisessa. Idean ampumisen tekemisestä Pekka oli saanut muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli aloittanut masennuslääkkeiden syönnin...
Mielialalääkkeet ilmeisesti avaa alitajunnan portit ja kaikki piiloon jääneet katkeruudet ryöpsähtää mieleen. Siksi joidenkin mielialalääkkeiden käyttö pitäisi aloittaa valvotuissa olosuhteissa. Mutta se on mahdotonta kun avohoito on lisääntynyt ja laitoshoitoa ajettu alas. Mutta vaikeata olisi saada ihmisiä laitoshoitoon jos ei itse koe siihen tarvetta tai halua.
"Mielialalääkkeet ilmeisesti avaa alitajunnan portit ja kaikki piiloon jääneet katkeruudet ryöpsähtää mieleen"

tämä oli kyllä pelkkää mutuilua
Se oli lyhyt ilmaus pitkälle prosessille. Kun masennus ei enää hallitse elämää, niin ihminen pystyy näkemään oikeissa mittasuhteissa aiemmin (ehkä jo lapsuudessa ja nuoruudessa) traumaattisena kokemansa asiat. Itse kokenut.

Avatar
Bathead
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Syys 30, 2020 9:10 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Bathead »

Joelista ja tilanteesta ylipäätään löytyy tarinaa päivän Alibissa. Ilmeisesti miekkaa oli kuljetettu sählymailalaukussa. Ennen samurointia Joel oli kohteliaasti kumartanut luokan edessä, kuinka huomaavaista.
Sillä on puolensa.

Avatar
K.O
Frank Drebin
Viestit: 384
Liittynyt: To Heinä 30, 2020 9:49 am

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja K.O »

Kovin selkeästi ja kylmän viileästi kertoo tapahtumat. Mitä minä olen nähnyt psykoosissa olevia, niin ne on aika tutkalla muutamasta päivästä noin jälkikäteenkin. Ja mitenkä niin uhrien sukupuoli olisi voinut olla mitä vaan, kun menee miekkansa kanssa luokkahuoneeseen jossa pelkkiä naisia.Taitaa naisentappaja vaan selitellä. Ilmeisen väärinymmärretty ääsburgeri.

Herravee
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Ke Loka 12, 2016 1:49 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Herravee »

Elinkautinen paukahti Marinin pojalle.

Kuopion koulusurmaaja tuomittiin elinkautiseen
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Kuopion koulusurmaajan Joel Otto Aukusti Marinin elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa murhasta ja 20 murhan yrityksestä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7165 ... 3c1ba5e9ab

LeChatNoir
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: La Joulu 10, 2016 7:44 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja LeChatNoir »

Herravee kirjoitti:
Pe Marras 13, 2020 3:31 pm
Elinkautinen paukahti Marinin pojalle.

Kuopion koulusurmaaja tuomittiin elinkautiseen
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut Kuopion koulusurmaajan Joel Otto Aukusti Marinin elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa murhasta ja 20 murhan yrityksestä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7165 ... 3c1ba5e9ab
Hienoa, että myös kaikki syytteet murhan yrityksistä menivät läpi myös niiden oppilaiden kohdalla, jotka eivät fyysisesti vahingoittuneet.

Muruhermanni
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: Su Syys 27, 2020 12:40 am

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Muruhermanni »

Tekijä on syyntakeisuuteen nähden rajatapaus. Elinkautinen olisi voitu antaa vaikka olisi ollut alentuneesti syyntakeinen. On Niuanniemessä hoidettu pitkän tuomion vankeja vuosikausia ja tänne tekijän voisi viedä ja antaa hoitoa jos se edes auttaa.

LeChatNoir
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: La Joulu 10, 2016 7:44 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja LeChatNoir »

Kuopion koulusurmaajan puolustus todennäköisesti ilmaisee tyytymättömyytensä tuomioon

Elinkautiseen vankeuteen murhasta ja 20 murhan yrityksestä tuomitun Joel Marinin puolustus vetosi oikeudenkäynnissä miekkamiehen olleen tekohetkellä alentuneesti syyntakeinen. Käräjäoikeuden kanta oli toinen

Puolustusasianajaja Matti Niiranen pitää todennäköisenä, että Marinin puolelta ilmaistaan tuomioon tyytymättömyyttä. Valituspäätös ja asian vieminen uudelle kierrokselle hovioikeuteen ratkaistaan myöhemmin.

– Olemme keskustelleet päämiehen kanssa tänään asiasta. Tuomio on 120 sivua pitkä, eikä tuollaista ratkaisua tässä ajassa voi tehdä. Meillä on viikko aikaa tyytymättömyyden ilmoittamiseen ja 30 vuorokautta aikaa valittaa tuomiosta. On hyvin paljon mahdollista, että ilmoitamme tyytymättömyytemme ja sen jälkeen ajan kanssa perehdymme tuomioon ja ratkaisemme, valitammeko siitä, Niiranen kertoo.

Käräjäoikeuden tuomion mielentilatutkimusta koskevassa osiossa kerrotaan, että Joel Marinilla on autistisen spektrin piirteitä. Nämä piirteet vaikuttivat osaltaan myös tuomiopäivänä käydyn puhelinkeskustelun sisältöön.

– Hänen ilmaisunsa on hyvin niukkailmeistä, jota on vaikea tulkita etenkin puhelimessa. Siihen käsitykseen kuitenkin jäin, että aika raskain mielin hän otti tiedon elinkautisesta vastaan, Niiranen kertoo.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007617096.html

Veikkailut aspergeristä taisivat pitää paikkansa.

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

LeChatNoir kirjoitti:
Pe Marras 13, 2020 6:54 pm
Kuopion koulusurmaajan puolustus todennäköisesti ilmaisee tyytymättömyytensä tuomioon

Puolustusasianajaja Matti Niiranen pitää todennäköisenä, että Marinin puolelta ilmaistaan tuomioon tyytymättömyyttä. Valituspäätös ja asian vieminen uudelle kierrokselle hovioikeuteen ratkaistaan myöhemmin.
Tietysti tämä juttu valitetaan hovioikeuteen jo pelkästään siksi, että jutussa puolustajana toimiva asianajaja saa laskuttaa vielä sieltäkin oikein kunnolla toisen kierroksen. Valitus tehdään siis jo pelkästään ihan tuon laskutuksen vuoksi, sillä juttu on niin epätoivoinen, ettei edes toinen toistaan vähä-älyisemmät Itä-Suomen hovioikeuden hovinarrit tätä elinkautista ilkeä muuksi muuttaa, ettei koko maan lakimieskunta naura heille vielä aikaisempaakin enemmän heidän aiemmin tekemien älyttömyyksiensä vuoksi erityisesti elinkautisten lievennyksiä koskien. Jos tästä teosta ei tuomita elinkautiseen niin sitten ei mistään, se on kyllä selvää jopa Itä-Suomen hovioikeuden toinen toistaan vähä-älyisemmälle hovinarrillekin.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

QwertyKeyboard
Neuvoja-Jack
Viestit: 590
Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja QwertyKeyboard »

Näin tässä yksi päivä sellaista unta, että:

Minkähän takia näiden koulusurmaajien, joilla ei ole enää mitään hävittävää ja jotka haluavat väkisin päästä tappamaan ja kuolla itse samalla aina pitää iskeä kouluihin ja tappaa elämänsä alussa olevia nuoria. Miksi nämä eivät ikinä iske jonnekin rikollisjärjestöjen kerhotiloihin siihen porukkaan joka elämän tyylillään kerjää laittomuuksia. Miksi näiden koulusurmaajien pitää aina tappaa viattomia nuoria jos voi sen sijaan tappaa rikollisia hormooniheikkejä, jotka pyörittävät laittomuuksia ja pahoinpitelevät ja tappavat ihmisiä tms.

Kai se on sitä, että noi ässburgerit eivät osaa miettiä asioita yhtään pidemmälle. Iskemällä kerhotilaan pääsee varmemmin itsekin hengestään ja jos sattuisi jollain ilveellä selviämään hengissä moni pitäisi heitä sankareina jos muutama liivekerhosta olisi pistetty miekalla kylmäksi.

Kaikenlaisia unia sitä näkeekin.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

QwertyKeyboard kirjoitti:
Ma Marras 16, 2020 7:20 pm
Näin tässä yksi päivä sellaista unta, että:

Minkähän takia näiden koulusurmaajien, joilla ei ole enää mitään hävittävää ja jotka haluavat väkisin päästä tappamaan ja kuolla itse samalla aina pitää iskeä kouluihin ja tappaa elämänsä alussa olevia nuoria. Miksi nämä eivät ikinä iske jonnekin rikollisjärjestöjen kerhotiloihin siihen porukkaan joka elämän tyylillään kerjää laittomuuksia. Miksi näiden koulusurmaajien pitää aina tappaa viattomia nuoria jos voi sen sijaan tappaa rikollisia hormooniheikkejä, jotka pyörittävät laittomuuksia ja pahoinpitelevät ja tappavat ihmisiä tms.

Kai se on sitä, että noi ässburgerit eivät osaa miettiä asioita yhtään pidemmälle. Iskemällä kerhotilaan pääsee varmemmin itsekin hengestään ja jos sattuisi jollain ilveellä selviämään hengissä moni pitäisi heitä sankareina jos muutama liivekerhosta olisi pistetty miekalla kylmäksi.

Kaikenlaisia unia sitä näkeekin.
Vaikea tietysti tuohon vastata, mutta kouluissa ei ainakaan ole välttämättä kunnon vastusta, joten saa suht rauhassa toteuttaa sen mitä suunnitteli.

Sen verran täytyy aspergereistä sanoa, että monilla on ylikorostunut oikeudentaju, ja osaavat kyllä ajatella asioita eteenpäin. Mutta tietenkään näin ei ole kaikilla.

Avatar
Kalle-Ville
Axel Foley
Viestit: 2441
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm

Re: Kuopion koulupuukotus 1.10.2019 - yksi kuoli, useita loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

^ Tämä koulusurmaaja ainakin halusi kertomansa mukaan nimenomaan järkyttää eikä juuri mikään ole tavallisille ihmisille sen järkyttävämpää kuin vasta elämänsä alussa olevat täysin viattomat nuoret.
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.

Vastaa Viestiin