Outokummun kauppiassurma 1992

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Helmikuussa 1992 eräs seurue oli yrittänyt näpistää kaupasta tavaraa Outokummussa. Kauppias oli hätistänyt seurueen ulos kaupasta kyynelkaasun avulla.

Seuraavana päivänä kolmen miehen ja yhden tytön porukka tunkeutui kauppiaan kotiin ja hakkasivat hänet hengiltä.

Maanantaina 31.8.1992 Outokummun kihlakunnanoikeus tuomitsi kaksi miestä 12 vuodeksi vankeuteen outokumpulaisen kauppiaan surmasta. Syyttäjä vaati miehille elinkautista tuomiota murhasta.

Oikeus katsoi liperiläisten vuonna 1953 syntyneen Taisto Bollströmin ja vuonna 1958 syntyneen Henry Bollströmin syyllistyneen tappoon, törkeään pahoinpitelyyn, pahoinpitelyyn ja kotirauhan rikkomiseen.

Seurueessa ollut kolmas mies tuomittiin 8 kuukaudeksi vankeuteen avunannosta törkeään pahoinpitelyyn, ja nuori tyttö lyhyeen ehdolliseen tuomioon kotirauhan rikkomisesta. Tuomitut olivat mukana seurueessa ja henkirikoksessa oli kyse kostosta.

Lähdeaineisto HS arkisto (1.9.1992)

Jos muistelet, että eikös joku Bollström Liperiltä joutunut vankilaan kolmoissurmasta, niin oikein muistelit http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=2480. Liekö sitten sukua...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Panhead
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ma Loka 29, 2007 9:04 pm
Paikkakunta: Riverside

Viesti Kirjoittaja Panhead »

Jep ja teon jälkeen terrorisoivat/uhkailivat leskeä vuosia. :?
-Don`t ask to drive my bike and i don´t ask to drive your wife-

Tikkewtz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: Ma Tammi 07, 2008 11:21 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Tikkewtz »

Doctor Lecter kirjoitti:Helmikuussa 1992 eräs seurue oli yrittänyt näpistää kaupasta tavaraa Outokummussa. Kauppias oli hätistänyt seurueen ulos kaupasta kyynelkaasun avulla.

Seuraavana päivänä kolmen miehen ja yhden tytön porukka tunekutui kauppiaan kotiin ja hakkasivat hänet hengiltä.

Maanantaina 31.8.1992 Outokummun kihlakunnanoikeus tuomitsi kaksi miestä 12 vuodeksi vankeuteen outokumpulaisen kauppiaan surmasta. Syyttäjä vaati miehille elinkautista tuomiota murhasta.

Oikeus katsoi liperiläisten vuonna 1953 syntyneen Taisto Bollströmin ja vuonna 1958 syntyneen Henry Bollströmin syyllistyneen tappoon, törkeään pahoinpitelyyn, pahoinpitelyyn ja kotirauhan rikkomiseen.

Seurueessa ollut kolmas mies tuomittiin 8 kuukaudeksi vankeuteen avunannosta törkeään pahoinpitelyyn, ja nuori tyttö lyhyeen ehdolliseen tuomioon kotirauhan rikkomisesta. Tuomitut olivat mukana seurueessa ja henkirikoksessa oli kyse kostosta.

Lähdeaineisto HS arkisto (1.9.1992)

Jos muistelet, että eikös joku Bollström Liperiltä joutunut vankilaan kolmoissurmasta, niin oikein muistelit http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=2480. Liekö sitten sukua...

Tietääkö joku ovatko nämä Bollströmit mahdollisesti sukua Liperissä kolme ihmistä tappaneelle Kari Tapio Bollströmille, josta juttua allaolevassa linkissä

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=2480

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tikkewtz kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Jos muistelet, että eikös joku Bollström Liperiltä joutunut vankilaan kolmoissurmasta, niin oikein muistelit http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=2480. Liekö sitten sukua...
Tietääkö joku ovatko nämä Bollströmit mahdollisesti sukua Liperissä kolme ihmistä tappaneelle Kari Tapio Bollströmille, josta juttua allaolevassa linkissä

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=2480
Nyt on kysytty kahteen kertaan, eiköhän ala selvitä? Linkkiä en enää laita!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Warmaster
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Loka 24, 2007 8:13 pm
Paikkakunta: Joensuu

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Warmaster »

Doctor Lecter kirjoitti: Jos muistelet, että eikös joku Bollström Liperiltä joutunut vankilaan kolmoissurmasta, niin oikein muistelit http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=2480. Liekö sitten sukua...
Ihan 100% varma en asiasta ole, mutta käsittääkseni ovat sukua.

Joskus 90-luvulla muistan kuulleeni juttua joissa eräs Bollström seikkaili liperin suunnalla tukevassa humalassa milloin kirveen kanssa linja-auto aseman lipputankoa kaatamassa tai leikkimässä puukkohippasia jossain. En tiedä kuinka paljon noissa on totta ja paljonko keksittyä, mutta ihan totena niitä silloin kerrottiin. On myös jäänyt hämäräksi kuka Bollström tuo "sankari" sitten oli, ja liittyykö näihin täällä muuten esillä olleisiin mitenkään.

Warmaster
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Ke Loka 24, 2007 8:13 pm
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Warmaster »

Panhead kirjoitti:Jep ja teon jälkeen terrorisoivat/uhkailivat leskeä vuosia. :?
Hitto mitä porukkaa. Mitäköhän luulivat voittavansa leskeä uhkailemalla? Tiedätkö Panhead tarkemmin miten terrorisoivat/uhkailivat? Muutakin kuin pelkkää suunsoittoa ilmeisesti?

Panhead
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ma Loka 29, 2007 9:04 pm
Paikkakunta: Riverside

Viesti Kirjoittaja Panhead »

Warmaster kirjoitti:
Panhead kirjoitti:Jep ja teon jälkeen terrorisoivat/uhkailivat leskeä vuosia. :?
Hitto mitä porukkaa. Mitäköhän luulivat voittavansa leskeä uhkailemalla? Tiedätkö Panhead tarkemmin miten terrorisoivat/uhkailivat? Muutakin kuin pelkkää suunsoittoa ilmeisesti?
Muistaakseni piinasivat vähän joka tavalla,esim.autoilemalla jatkuvasti paikan ohi jne.. mutta sehän jo kertoo paljon että joutui leski ottamaan kaksi helevetin isoa sakemannikoiraa vahdiksi..Nää tummat ei tunnetusti koirista pidä..
-Don`t ask to drive my bike and i don´t ask to drive your wife-

Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Eiköhän nämä Liperin "riepukaulat" ole kaikki sukua toisilleen! :wink:
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.

murhavaari
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ti Huhti 24, 2007 8:54 pm
Paikkakunta: Kajaani

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja murhavaari »

Doctor Lecter kirjoitti:Helmikuussa 1992 eräs seurue oli yrittänyt näpistää kaupasta tavaraa Outokummussa. Kauppias oli hätistänyt seurueen ulos kaupasta kyynelkaasun avulla.
Sattuuko joku tietämään mikä kauppa oli kyseessä ?
vanha ja väsynyt

Panhead
Lauri Hanhivaara
Viestit: 120
Liittynyt: Ma Loka 29, 2007 9:04 pm
Paikkakunta: Riverside

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Panhead »

murhavaari kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:Helmikuussa 1992 eräs seurue oli yrittänyt näpistää kaupasta tavaraa Outokummussa. Kauppias oli hätistänyt seurueen ulos kaupasta kyynelkaasun avulla.
Sattuuko joku tietämään mikä kauppa oli kyseessä ?
Kalattoman kauppa joka nykysin muutettu asuinkäyttöön.
-Don`t ask to drive my bike and i don´t ask to drive your wife-

joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Tulipa luettua tästä törkeästä tapauksesta Alibista (6/92), jossa kauppias Viljo Nikkanen puukotettiin kotinsa keittiöön,osuutensa sai myös koko perhe kaikin tavoin.Pöyristyttävää, että tietyt rikolliset pitää lapsiakin mukana ,jopa henkirikoksissa!

Kohtalokas suklaalevy

Outokummussa 25.2 -92 Lammen valinnan eteen tulee keltainen vanha Ford Taunus, autosta kauppaan tulee mustalaiset Henry Bollström 33-vuotias hevosmies ja peruskouluiässä oleva Henryn veljen poika 14-vuotias Ropertino, rakkaala lapsella on monta nimeä Ropertinoa kutsuttiin heimonsisällä Oskariksi

Kauppias Viljo Nikkanen saa mustalaisen kiinni suklaalevyn varastamiseta,alkuun Henry- hevosmies kiistää teon "mitään en oo ottanut", suklaalevy, joka oli tarkoitus viedä lapsille löytyy kuitenkin povitaskusta. Kauppias Viljo Nikkanen pyytää näpistelijää poistumaan kaupasta. Henry Bollström ei hyväksy, että häntä käsketään ja häpäistään heimolapsen edessä, jullin toimesta. Suivaantuneena Henry Bollström hyökkää kauppias Viljo Nikkasen rinnuksiin kiinni ja alkaa painiminen. Kauppiaan vaimo toimii nopeasti, myymälään on hankittu turvaksi kaasusumutin ja hän hakee sen takahuoneesta ruiskuttaen pippurikaasua myymälävarkaan rinnuksille, kaasusuihke vaikuttaa raivon vallassa olevaan mustalaiseen siten, että ote Viljosta irtoaa.

"Teijät vielä tapetaan"

Sivusta seurannut Ropertino eli Oskari raivostuu setä Henryn kohtelusta ja syöksyy vuorostaan sumutin kädessä olevan naisen kurkkuun kiinni, painamalla peukaloilla kurkkutorvesta.

Kuristusotteesta huolimatta nainen saa sumutettua kaasua pojan rinnuksiin, jolloin ote irtoaa! Silmiä kirvellen mustalaiskaksikko syöksyy kaupan ulkovea kohti !Ovella junior Bollström huutaa kauppias pariskunnalle "Teijät vielä tapetaan"!

Parivaljakko lähtee terveyskeskuseen hakemaan ensiapua kirveliviin ja turvonneisiin silmiin.Terveyskeskuksessa parivaljakon silmät puhdistetaan kuntoon, hoitajat kertovat myöhemmin että mustalaiset olivat kiukkua ja vihaa täynnä kohtelustaan ja sanoivat kostavansa "kaasutuksen"; "Ensi yönä hoidatte niitä, jotka tämän tekivät"

Terveyskeskusesta otetaan nokka kohti Liperiä, illasta saavutaan Taisto Bollströmin farmille. Taisto saa kuulla veljensä ja oman "Kullannupun" kaasuttamisesta, kauppiaan toimesta.Yö menee veljesten juopotellessa, ja suunitellessa kostoa kauppiaalle.

Henry palaa Taiston luo seuraavana päivänä, krapulaisena otetaan keppanaa huonoon olotilaan ja vitutukseen.

Kun hevoset on ruokittu, päätetään lähteä ojentamaan Outokummun kauppiasta. Rangaistusryhmää vetää Taisto Bollström, matkaan lähdetään punaisella pakettiautolla, ainoa selväpäinen tai siis selvinpäin oleva määrätään kuskiksi, hän on Liperissä asuva Arvi P., ammatiltaan sekatyömies.

Nuoresta on vitsa väänettävä

Pakettiautoon sulloutuu kuljettajan lisäksi family Bollström Taisto, Henry ja hänen 15-vuotias tyttärensä Lilja, Robertino eli "Oskari" ja 12-vuotias Robin saa luvan lähteä mukaan.

Pakettiauto ei ole ylikuormitettu, (tiedän tapauksen Haapajärveltä, jossa poliisi pysäytti pakettiauton, josta ulos kampesi 7 mustalaista ja lopuksi hevosen varsa,tuolloin Haapajärven poliisia huvitti tilanne ja lupasi ; "jos mahdutte kaikki tuonne hevonen mukaan lukien niin saate mennä"!)

Rangaistuspartion matkatessa kohti Outokumpua,joku tokaisee "kauppias on kovanyrkkinen" Nyt kuljettajana toiminutta sekatyömiestä Arvia käsketään pysähtymään tien viereen.
Pysähtymisen tarkoitus ei ole tyypillinen kusella tai paskalla käynti, vaan lepikosta haetaan metrin mittainen karahka, matkan jatkuessa Taisto kaivaa pahvihousujen kätköistä puukon,jolla rupee vuoleen karahkan päätä teräväksi.

Nikkasten viiden minuutin "kiirastuli"
Kuva

Kauppiaspariskunnan työpäivä on täysi, levoton olotila vallitsee kaupan yläkerran asuinhuoneistossa, Nikkasia on varoitettu! Mustalaisten puheet kostamisesta on tullut tietoon terveyskeskuksesta käsin. Nikkasen perhe, johon kuuluu 15-vuotias tytär sekä 18-vuotias poika. Perheen aloittaessa ruokailua rakennuksen yläkerrassa n.17.30,kuuluu alakerrasta ryminää. Keittiön ovelle ilmestyy "tuhti" mustalainen Taisto Bollström, joka huutaa Viljo Nikkaselle: "Sinä olet kuulemma sumuttanut kaasua minun alle 15-vuotiaan poikani silmille"

Taisto ei kuuntele selityksiä, vaan hyökkää isännän kimppuun puukko kädessä, kauppias saa puukosta vatsaan, mutta pystyy antamaan nyrkistä hyökkääjälle. Samalla tulee iskuja teroitetusta seipäästä ja lapionvaresta, joka otettiin matkaan kaupan pihalta.Nikkasista 18-vuotias poika saa iskun päähän ja tipahtaa lattialle osittain tajuttomana, päästä rupee tulemaan verta. Kauppiaan vaimo tietää, että nyt on hengen lähtö lähellä ja yrittää kiertää pöydän takaa toiseen huoneeseen, jossa olisi haulikko, tämän aikeen estää Henry Bollströmin tytär, joka ottaa pöydältä leipäveitsen ja pitää veistä parin sentin päästä rouva Nikkasen rinnasta. Verta on keittiön ja eteisen lattialla paljon, Nikkasen tytär alkaa huutaan hysteerisenä nähdessään isänsä lattialla verisenä ja tajuttomana, silloin seurueeseen kuuluva Lilja huutaa leipäveitsi kädessä "Nyt lähdetään"Silloin hakkaamiselle tulee loppu ja Bollströmit
poistuvat paikalta. Mustalaisten tekemä kostoisku kesti n.5min.

Käräjät Outokumpu 27.3 1992

Mustalaiset ovat henkisenä tukena oikeussalissa sekä eteisessä,ottivatko "pekkasen" ?
Kuva
Henry ja Taisto Bollström kiistivät kaiken ja kertoivat menneennsä vain keskustelemaan "kaasutuksesta" kauppiaan kanssa. Bollströmien kuulustelut menivät kaikki ristiin uhrin vammojen kanssa.Oikeuden käynnissä kuultiin aikamoinen "jytky" Taisto Bollströmin suusta "Miehet ovat syyttömiä, Oskari puukotti. Voi hyvä ihme, hänhän on vielä lapsi, elokuussa vasta viisitoista täyttää"

Jos oli isä manne Taisto Bollströmin kertomus tapahtuneesta uskomatonta, niin ei poikakaan huonompi ollut, voi todeta "pojasta polvi paranee"

Nuori Oskari sepitti näin:Kun kauppias jatkoi isäni ja setäni hakkaamista, menin apuun ja tökitin häntä puukolla kolme kertaa vasenpaan kylkeen.
-Lyöntien jälkeen lattialle tuli hirveästi verta.Kauppias uhkasi tappaa meidät,joten lähdimme kiireesti pois.


Syytäjä vaati Henry ja Taisto Bollströmeille elikautista rangaistusta. Lecterin tekemässä aloituksessa tuo tuomio tuli taposta ja 12 vuotta,eli tässäkin tapauksessa jouduttiin tinkimään.

Väkisin tulee mieleen Veikko Nurmen tapaus (-93) jossa mustalaiset pitivät pilkkanaan poliisia ja käyttivät Suomen oikeusvaltiota hyväkseen. Hevosmies Esa Åkerlund vapautettiin hovin toimesta....ja tiedämme mitä jatkossa seurasi!

"Mustalaisten kultuuriin kuuluu varastaminen" erään demarinaisen toteamus!

Kauppias Viljo Nikkanen oli mies joka uskalsi olla eri mieltä mustalaisten rosvoamisen kulttuurista, ja piti omasta elinkeinostaan kiinni, ja joutui maksamaan siittä hegellään

Kuva

Nikkasen 18-vuotiaalla pojalla oli kevään kirjoituset edessä. Isän traaginen surma ja isku päähän ei voinut olla jättämättä jälkeä. Kuten poika itse asian kertoo: Kyllä asialla oli oma vaikutuksensa. Opettajien arvion mukaan olisin kuitenkin läpäissyt kirjoitukset.

Kaikki sai alkunsa varastetusta suklaalevystä joka johti kostoon,Taisto ja Henry Bollström saivat 12-vuoden kakun,ehkä se oli sen arvoista..?

Vai kävikö niinkuin toisen, tähän asiaan kuulumattoman Bollströmin biisissä lauletaan: Veri vie
Vainajat eivät vaikene

Saf
Jack Taylor
Viestit: 18
Liittynyt: Ti Helmi 16, 2021 11:57 am

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Saf »

Missäköhän mahtaa nykyään liikkua? Onko sekaantunut uusiin rikoksiin?

Jaakko Terävä
Harjunpää
Viestit: 339
Liittynyt: Ma Joulu 31, 2007 1:16 am
Paikkakunta: Vantaa

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Jaakko Terävä »

Saf kirjoitti:
La Maalis 27, 2021 11:49 am
Missäköhän mahtaa nykyään liikkua? Onko sekaantunut uusiin rikoksiin?

Joku Taisto Bollström toimii tätä nykyä evankelistana. MUTTA: Taisto on on yleinen etunimi "tummilla", ja Bollström melko tavanomainen sukunimi heillä, joten etten sanoisi väärää todistusta en sano, että sama ihminen on. Sama nimi nyt kumminkin.
Elämässä on mielenkiintoisia asioita enemmän kuin mitä on aikaa niihin perehtymiseen

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8172
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Voihan se vaikka ollakkin samainen Taisto jos on iältänsä 68 vuotias. Se on totta että tuon aikakauden(50 luku) mustalaismiehillä oli todella yleinen etunimi Taisto, mutta oli se myös kommunistiperheiden lapsilleen antama yleinen nimi myös valkolaisilla. Ja siihen oli syynä eräs heidän aatteeseensa liittyvä laulu ja asia.

Myös tuo Henri oli kohtuu suosittu mustalaisnimi eri muodoissaan 50 luvulla, ja onhan se vieläkin vähemmän harvinainen.

Lisätääns tämä. Samoilla kasvonpiirteillä ja nimellä varustettu Taisto löytyy facesta. Sukulainen, vai sama Taisto?
Piilohomot on in.

Tuttutapaus
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Pe Kesä 18, 2021 8:52 pm

Re: Outokummun kauppiassurma 1992

Viesti Kirjoittaja Tuttutapaus »

Olen ollut paikan päällä kokemassa tämän julman surman. Ikinä en koskaan voi ymmärtää, miten yksi suklaalevy voi olla ihmishengen arvoinen. Ville oli sydämellinen , hyvä ihminen josta kaikki pitivät. Tekijät aikuiset romaanimiehet yrittivät laittaa kaiken alaikäisen lapsen syyksi. Kuka ikinä koskaan voisi tehdä näin, ainoastaan selvitäkseen itse tuomiostaan.

Vastaa Viestiin