Rikosylikomisario Ari Soronen avasi Eveliina Lappalaisen surman tutkinnan – Nuoren tytön kuolema pyörii yhä kokeneenkin poliisin mielessä: "Sitä miettii, kuinka pienen asian vuoksi ihminen voi menettää henkensä"
14-vuotias Eveliina Lappalainen surmattiin marraskuussa 2000. Tytön surmasi häntä vuotta vanhempi poika.
Rikosylikomisario
Ari Sorosen mieleen yhä toisinaan nousee 14-vuotiaan imatralaisen
Eveliina Lappalaisen surma. Keskusrikospoliisin (krp) Oulun yksikön päällikkönä työskentelevä Soronen oli 20 vuotta sitten merkittävässä roolissa henkirikostapauksen ratkaisemisessa.
– Kieltämättä tapaus aina silloin tällöin tulee mieleen. Sitä miettii, että kuinka pienen asian vuoksi ihminen voi menettää henkensä, kun on väärään aikaan väärässä paikassa. Se ihmetyttää ja kieltämättä tuntuu välissä pahaltakin, Soronen sanoo.
Tytön surmasi häntä vuotta vanhempi, 15-vuotias poika, kun nuoret kohtasivat illan harrastusten jälkeen kotimatkalla.
Tapaus järkytti paitsi eteläkarjalaisia myös laajasti ympäri maata. Ihmisten pelkoja ja järkytystä ei helpottanut se, että rikoksen selvittämisessä kului yli vuosi.
Soronen avaa kahdenkymmenen vuoden jälkeen, miten imatralaistytön surma ratkaistiin ja miten nuorten välisiä väkivallantekoja pitäisi kokeneen poliisin mielestä estää.
Sitä miettii, että kuinka pienen asian vuoksi ihminen voi menettää henkensä, kun on väärään aikaan väärässä paikassa. Se ihmetyttää ja kieltämättä tuntuu välissä pahaltakin.
Näin tapahtumat etenivät
Tiistaina 14. marraskuuta vuonna 2000, noin seitsemältä illalla, 14-vuotias Eveliina Lappalainen lähti tanssitunniltaan polkupyörällä kotia kohti.
Oli tuulinen ja sateinen ilta, ja tyttö nähtiin ajamassa pyörällään Imatrankosken kirkon suuntaan vielä kello seitsemän jälkeen.
Tyttö oli liikkeellä yksin, ja perhe odotti häntä kotiin. Tyttö ei kuitenkaan koskaan palannut tanssitunniltaan.
Seuraavana aamuna Imatrankosken urheilukentän luota, Sulkukujan viereisestä pyörätien ojasta, löytyi tytön ruumis.
Poliisi aloitti paikalla teknisen tutkinnan. Tutkimuksia vaikeuttivat myrsky ja sade, jotka olivat huuhtoneet rikospaikan jälkiä pois. Poliisille oli kuitenkin jo tutkimusten alussa selvää, että kyseessä oli henkirikos.
Oikeuslääketieteelliset tutkimukset paljastivat, että tytön kuolinsyy oli veden ja mudan hengittämisestä aiheutunut tukehtuminen, ja kuolinhetkeksi määriteltiin noin kello 19.30 tiistai-iltana.
Kysymys kuului: mitä tapahtui tuossa puolessa tunnissa tanssitunnin päättymisen jälkeen, mikä johti tytön kuolemaan?
Keskusrikospoliisi otti tutkinnasta vastuun
Surma pysyi selvittämättömänä lähes 14 kuukautta. Ensimmäisten kuukausien ajan tutkinnasta vastasi Imatran paikallispoliisi.
Helmikuussa 2001 tutkintavastuu siirrettiin Keskusrikospoliisille, jonka lisäksi tutkintaa jatkoi yhä kaksi Imatran poliisilaitoksen tutkijaa.
Krp:ssä tutkinnan johdosta otti ensin vastuun rikosylikomisario
Harri Rahikka, mutta marraskuussa 2001 tutkinnanjohtajaksi vaihtui Ari Soronen. Tutkinnanjohtajan vaihdos soviteltiin Sorosen mukaan tarkoituksella surman vuosipäivään.
– Tutkinnan perustyö oli tehty erittäin hyvin. Asiassa oli tehty jo satoja kuulusteluja, epäiltyjä oli kuultu kymmenittäin ja dna-näytteitä otettu. Tutkintaa oli tehty vuosi tehokkaasti, Soronen sanoo.
Uusi tutkinnanjohtaja aloitti työnsä tutustumalla rikospaikkaan, jututtamalla vanhoja tutkijoita ja käymällä läpi sekä kovia että tarkistamattomia vihjeitä. Hän työskenteli aina viikon kerrallaan Imatralla ja viikon Vantaalla, krp:n päätoimipaikassa.
– Tehtiin sellainen poikkeuksellinen juttu, että Vantaalle rakennettiin samanlainen työhuone kuin minulla oli Imatralla. Kummassakin oli isoja
valokuvia tapahtumapaikalta, fläppitauluja, suunnitelmia, teknisen tutkinnan tuloksia ja niin edelleen.
Monia epäiltyjä
Poliisi oli tehnyt surmatutkinnan pohjatöissä parhaansa, mutta tutkinta alkoi jo alun perin vaikeista lähtökohdista: teolla ei ollut silminnäkijöitä, varsinaista epäiltyä tai motiivia.
– Yleisesti ottaen vaikeimpia ovat selvittää sellaiset tapaukset, joissa sattuma esittää merkittävää roolia, eli uhria ja epäiltyä ei varsinaisesti yhdistä mikään.
Myöskään siinä vaiheessa, kun Soronen otti vastuun tutkinnasta, ei pääepäiltyä ollut. Tuolloin poliisin yksi tärkeimpiä tutkintalinjoja oli aktiivinen tiedottaminen ja siten vihjeiden saaminen.
Matkan varrella oli monenlaisia epäilyjä ja epäiltyjä.
– Esille nousivat komennusmiehet, joita Imatralla oli surman aikaan paljon. Paikkakunnalta oli myös muuttanut pois paljon henkilöitä surman jälkeen. Sitten oli yksi henkilö, jota etsittiin kovasti: tällainen mies, jolla oli erikoinen kävelytyyli. Hän kyttäili ja käveli kohti naisia, ja tästä henkilöistä tuli paljon vihjeitä.
- Etelä-Saimaa uutisoi tapauksen selvittämisestä vuonna 2002. ETELÄ-SAIMAAN ARKISTO, PÄIVI VIRTA-SALO
- Martikaisen_tekosia.jpg (116.08 KiB) Katsottu 12220 kertaa
Profilointia, yleisövihjeitä ja tolppatietoja
Yhtenä menetelmänä poliisi hyödynsi profilointia. Sen tavoitteena oli tehdä arvioita tekijästä sekä hänen toimintatavastaan ja motiiveistaan rikospaikan ja surman tekotavan perusteella.
– Minulla oli kaksi ammattiprofiloijaa, joiden päätelmistä moni osui kohdalleen. Ensinnäkin se, että tekijä on miespuolinen ja uhrin kanssa samanikäinen.
Profilointimenetelmän lisäksi poliisi jatkoi dna-näytteiden ottamista, ja Soronen haki myös niin sanottuja tolppatietoja tutkinnan avuksi Helsingin käräjäoikeudesta.
Televalvonnan tolppatiedoista selviää, mitkä puhelimet ovat paikantuneet rikospaikan läheisyyteen tapahtumahetkellä.
– Minulla oli ennakkotietona, että Helsingin käräjäoikeudesta oli parissa henkirikostapauksessa saatu tolppatiedot. Hain kolmantena tutkinnanjohtajana tolppatietoja, ja ne saatiin.
Myös yleisövihjeitä tuli nuoren tytön surmaan liittyen paljon. Sorosen mukaan nämä olivat poliisille kullanarvoisia.
– Toki vihjeiden suuri määrä teettää kovasti töitä. Pimeän henkirikoksen tutkinnasta 99 prosenttia on turhaa, mutta se turhakin työ täytyy tehdä, jotta jyvä löytyy. On tärkeää, että yleisö ei aliarvioi vihjeitään. Poliisi pystyy kyllä itse priorisoimaan tiedot.
Soronen muistuttaa, että kun yleisövihjeistä kirjoitetaan mediassa, myös tekijään kohdistuu painetta tunnustaa tekonsa.
Poliisi otti tutkimuksissa yhteensä 268 dna-näytettä. Suurin osa näytteen antaneista oli epäilyn asemassa puhutettuja tai kuulusteltuja, kun osa taas oli vapaaehtoisia näytteenantajia.
Poliisilla oli tieto, että tekijä oli todennäköisesti saanut vamman uhrin raapaisusta. Eveliina Lappalaisen kynnen alta oli löytynyt tekijän ihoa, mistä tekijän dna:n pystyi selvittämään.
– Näytteitä otettiin myös poissulkevassa mielessä. Henkirikostapauksissa näytteitä otetaan matalalla kynnyksellä. Historiassahan on esimerkkejä, että kaikilta kylän miehiltä on otettu dna-näytteet, ja tekijä on löytynyt suuresta massasta.
Pojan tunnustus
Vasta vuoden ja kahden kuukauden kuluttua surmasta selvisi, että tekijä oli uhria vuotta vanhempi poika. Tekijä tunnusti teon vanhemmilleen autossa, kun oli matkalla toiseen poliisikuulusteluun. Myös poliisi sai pojalta tunnustuksen heti asemalla.
Poikaa oli kuulusteltu jo aiemmin puhelimen välityksellä todistajan roolissa. Hänet kutsuttiin uuteen kuulusteluun, sillä poliisilla oli käsitys, että poika oli liikkunut tapahtumapaikan lähistöllä tytön arvioidun kuolinajan aikaan.
– Päätimme, että kutsutaan tämä poika ja muut sen ajallisen ympyrän sisälle sopivat ihmiset uudelleen kuulusteluun ja otetaan dna, jos ei sitä ole, Soronen kertoo.
Pojan oma tunnustus vauhditti tapauksen ratkaisemista yhdellä päivällä. Kuitenkin viimeistään vuorokauden kuluessa dna-tulos olisi varmistanut pojan syyllisyyden.
Sorosen mukaan pojan tunnustus oli merkittävä siksi, että tekijältä saatiin hänen kertomanaan yksityiskohtaista tietoa tapahtumien kulusta.
– Siitähän ei voi kukaan muu tietää kuin tekijä itse, mitä siellä on tapahtunut. Toki rikospaikalta ja uhrin vammoista on pystytty päättelemään asioita.
15-vuotiaan pojan salibandyharjoitukset olivat loppuneet samaan aikaan kuin tytön tanssitunti. Myös poika pyöräili kohti kotiaan, ja nuoret kohtasivat matkalla.
Poika tarttui tytöstä ja löi tätä useita kertoja. Poika raahasi tytön mutaiseen ojaan, jossa kuristi tyttöä ja seisoi tämän päällä, kunnes uhri ei enää liikkunut.
Poliisille poika kertoi tuntevansa tytön vain ulkonäöltä. Selkeää motiivia ei koskaan löytynyt. Poika kertoi kuulusteluissa, että häntä oli suututtanut valmentajan käytös harjoituksissa ja sateinen ilma.
Murhasyyte hylättiin
Media seurasi henkirikoksen ratkaisemista tiiviisti yli vuoden. Soronen myöntää, että tutkinnanjohtajalle tilanne oli paineinen.
– Pimeän henkirikoksen selvittämisessä on aina paineita, ja niin pitää ollakin. Nuoren henkilön oli tappanut joku, joka kulki vapaana keskuudessamme. Tutkinnanjohtaja joutuu viran puolesta olemaan julkisuudessa, meni hyvin taikka huonosti. Mutta se kuuluu työnkuvaan, ja se on vain kestettävä.
Nuoren tytön surmasta seurasi pitkä oikeudenkäyntien sarja, jota käytiin kaikissa oikeusasteissa. Murhasyyte kuitenkin lopulta hylättiin. Korkein oikeus tuomitsi tekijän seitsemän vuoden vankeuteen taposta nuorena henkilönä, kun taas hovioikeus olisi hyväksynyt murhasyytteen. Nuori mies istui tuomiosta ensikertalaisena alle neljä vuotta.
...